Jamaikan pikajuoksijamenestys

Aktiviteettien suunnitteluun ja kertaukseen.

Millä tavalla saa kolmoisvoiton 200 metrissä ja maailmanennätysmiehen

Kova reeni ja hyvät geenit
3
43%
Oikea lääkitys ja löyhä testaus
4
57%
En osaa sanoa
0
Ei ääniä
 
Ääniä yhteensä: 7

Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14886
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Jamaikan pikajuoksijamenestys

Viesti Kirjoittaja So Hard »

Totta kai geeneillä on merkitystä. Silti se ei selitä mitään siitä, miksi juuri nyt on niin hitonmoinen menestys. Tuo mitalitaulukko oli oikeastaan hyvinkin valaiseva. Siellä on yksi tai kaksi huippuheppua pitkin vuosikymmeniä napsinut kulla silloin, himmeämmän mitalin tällöin yhdella taikka toisella matkalla. 50- ja 60-luvulla menestystä ei tulliut juuri lainkaan. 70-luvun DDR-opeilla alkoi tulla, ja Balcojen myötä vuodesta 2000 alkaen on alkanut todellinen ropina - ei enää yhtä tai kahta, vaan läjäpäin tyyppejä. 2,6 miljoonan populaatio ei millään tuota yhtäkkiä isoa joukkoa huippulahjakkuuksia millään valmennuksella tai kulttuurilla. Ero on hätkähdyttävä aiempiin vuosiin.

Jamaikan joukkuueen urheilulääketieden on harpannut uusiin ulottuvuuksiin vuosituhannen taitteen tienoilla ja saavuttanut naurettavat mittasuhteet 2008 - 2012. Geenipohja ei muutu yhtäkkiä, sieltä on turha hakea selitystä. Merkittävä erottava tekijä on juurikin se mitä Lewis totesi - testausta ei tapahdu harjoituskaudella. Pekingin tulokset ovat suorastaan tyrmäävät tilastollisessa epätodennäköisyydessään.
Universaali disclaimer.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Jamaikan pikajuoksijamenestys

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

^ Eikös aiemmin ketjussa todettu, että jenkkejäkään ei testata harjoituskaudella? Jotenkin en usko, että jamaica olisi tuossa luokassaan yksin.

Jamaican ainoa yleisurheilumenestys kautta aikojen on juoksun lyhyet matkat. He ovat siis pärjänneet väestöpohjallaan ennen douppia ja jo silloin kun maa oli ihan kivikaudella.

Jenkit ovat dominoineen satasta koko tilastoidun ajan. He ovat reilusti yliedustettuna väkimääräänsä nähden verrattuna vaikka eurooppaan. Vuosisadan alussa jenkit saavuttivat kaksikin kolmoisvoittoa olympialaissa. Neekerigeenit eivät kuitenkaan täysin selitä tuota, koska vuosisadan alussa mitalistit ovat valkoisia. Noihin aikoihin jenkkien valmennusjärjestelmä yliopistoineen taisi olla ylivoimainen.
http://en.wikipedia.org/wiki/100_metres#Men_3

Jollain on paremmat geenit, jollain parempi douppi. En usko, että millään yksittäisellä edulla voi korjata kovinkaan suurta puutetta muualla. Perussuomalainen ei voita satasta vaikka kuinka treenaisi ja vetäisi aineita. Jamaican kohdalla kaikki osuu nappiin ja maa tekee phelpsit.
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14886
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Jamaikan pikajuoksijamenestys

Viesti Kirjoittaja So Hard »

sivustahuutaja kirjoitti:Jamaican ainoa yleisurheilumenestys kautta aikojen on juoksun lyhyet matkat. He ovat siis pärjänneet väestöpohjallaan ennen douppia ja jo silloin kun maa oli ihan kivikaudella.
Jos väestöpohja olisi jotenkin geneettisesti ylivoimaista, Jamaika olisi pärjännyt myös 50- ja 60-luvuilla samaan malliin kuin sen jälkeen.
Jenkit ovat dominoineen satasta koko tilastoidun ajan. He ovat reilusti yliedustettuna väkimääräänsä nähden verrattuna vaikka eurooppaan. Vuosisadan alussa jenkit saavuttivat kaksikin kolmoisvoittoa olympialaissa. Neekerigeenit eivät kuitenkaan täysin selitä tuota, koska vuosisadan alussa mitalistit ovat valkoisia. Noihin aikoihin jenkkien valmennusjärjestelmä yliopistoineen taisi olla ylivoimainen.
1900-luvun alkua on turha katsella, silloin kisoihin osallistui ehkä 20 maata ja ensimmäinen musta joka ylipäänsä sai osallistu jenkeistä oli heti pronssilla lajissaan. Samaisissa 1904 kisoissa oli mukana 233 kilpailijaa joista Yhdysvaltoja edusti 197. Onpa kummallista että jenkit ottivat kolmoisvoittoja. Tuohon aikaan muutenkin pärjäsi ihan amatööripuuhastelulla. Katso vaikka 1928 kisojen mitalitaulukkoa. Suomi dominoi täysin juoksun keskimatkoja ja veti esim. kymmenottelussa kaksoisvoiton. Ei ollut kyse geeneistä vaan treenin määrästä.
Jollain on paremmat geenit, jollain parempi douppi. En usko, että millään yksittäisellä edulla voi korjata kovinkaan suurta puutetta muualla. Perussuomalainen ei voita satasta vaikka kuinka treenaisi ja vetäisi aineita. Jamaican kohdalla kaikki osuu nappiin ja maa tekee phelpsit.
Tietenkään valkoihoinen ei keskimäärin pärjää juoksulajeissa, eikös se vahvistettu viimeistään 1936 kisoissa. Tai no, kyllähän voittaja on joskus 1980 vielä ollut vahingossa valkoihoinen. Mun väite on vaan se, että tämä Jamaikan 2000-luvun poikkeukellinen määrä ykköskykyjä väestöpohjaan nähden ei selity millään muulla kuin parhailla lääkkeillä ja loperöllä testaamisella. Geneettinen poikkeuksellisuus olisi pitänyt näkyä tasaisena huippujen tuottamisena kaiken aikaa. Vuosikymmenen sisällä löytyvä huikea poikkeusyksilöiden määrä on käsittämätön modernissa urheiluhistoriassa. Geenien ja kulttuurin selitysarvo himmenee siitä, että kyse ei ole muutamasta superyksilöstä vaan kokonaisesta urheilijasukupolvesta.

Se, ettei NBA:ssa testata harjoituskaudella on eri asia kuin WADA:n alla pelaava yleisurheilu. Top 15% testaan harjoituskaudellakin säännöllisesti.
Universaali disclaimer.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Jamaikan pikajuoksijamenestys

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

So Hard kirjoitti:Mun väite on vaan se, että tämä Jamaikan 2000-luvun poikkeukellinen määrä ykköskykyjä väestöpohjaan nähden ei selity millään muulla kuin parhailla lääkkeillä ja loperöllä testaamisella.
Ei se noin voi mennä, koska silloin sama löperö testaus toisi jamaicalle mitaleja myös muissa lajeissa. Ei se douppi itsessään ole niin ylivoimaista. Minun väitteeni on, että jamaica kuuluu juoksukulttuurin ja geenien osalta maailman huippuun ja he saavat tuohon vielä lisäpotkua jenkkejä paremmasta doupista.

Enkä olisi niin varma, että jenkit edes ovat paljoakaan jäljessä doupissa. Olisin hämmästynyt, jos BALCO olisi ollut maan ainoa labra. Kärynneitähän jenkeillä piisaa: Ben Johnson, Marion Jones, Carl Lewis... Selittyykö siis jenkkien menestys 80- ja 90- luvuilla vain ja ainoastaan doupilla?
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14886
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Jamaikan pikajuoksijamenestys

Viesti Kirjoittaja So Hard »

sivustahuutaja kirjoitti:Ei se noin voi mennä, koska silloin sama löperö testaus toisi jamaicalle mitaleja myös muissa lajeissa. Ei se douppi itsessään ole niin ylivoimaista. Minun väitteeni on, että jamaica kuuluu juoksukulttuurin ja geenien osalta maailman huippuun ja he saavat tuohon vielä lisäpotkua jenkkejä paremmasta doupista.
Douppi on ylivoimaista nimenomaan lyhyen matkan juoksussa ja painonnostossa. Lajeissa joissa vaaditaan tekniikkaa tai aerobista kuntoa siitä ei ole mitenkään niin erityisesti hyötyä.Jos kyse olisi erityisestä juoksemisen superkyvyistä, Jamaikan pitäisi dominoida myös pituushyppyä. Se kulttuuri ja ne geenit ovat olleet koko ajan olemassa. Pitää etsiä muuttuvat tekijät, kun statistiikka heittää häränpyllyä.
Enkä olisi niin varma, että jenkit edes ovat paljoakaan jäljessä doupissa. Olisin hämmästynyt, jos BALCO olisi ollut maan ainoa labra. Kärynneitähän jenkeillä piisaa: Ben Johnson, Marion Jones, Carl Lewis... Selittyykö siis jenkkien menestys 80- ja 90- luvuilla vain ja ainoastaan doupilla?
Varsin mahdollista.
Universaali disclaimer.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Jamaikan pikajuoksijamenestys

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

^ Pyöräily taitaa olla aerobisimpia lajeja ja kummasti sielläkin käryää. Ilmeisesti erityistä vähempikin etu saa jengin douppaamaan. Tour de Francen douppihistoria näyttää aika hätkähdyttävältä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Doping_at_ ... 998_-_2011

Joukkuelajeissa vedetään ymmärtääkseni ihan systemaattisesti kamaa, jotta kyetään palautumaan matsien välillä. Suomalaiset lätkänpelaajat tuntuvat saavat rapakon taakse siirryttyään aika kivasti massaa.

Urheilussa huiput vievät kaiken ja muille jää känsät. Vaikka douppi tarjoaisi kuinka pienen edun, niin sitä käytetään jos huipulle ei muutakaan tietä näytä olevan. On parempi ottaa kärähtämisen riski kuin jäädä keskikastiin.
Avatar
Vagabondo
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 9392
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Re: Jamaikan pikajuoksijamenestys

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

sivustahuutaja kirjoitti:Minun väitteeni on, että jamaica kuuluu juoksukulttuurin ja geenien osalta maailman huippuun ja he saavat tuohon vielä lisäpotkua jenkkejä paremmasta doupista.
Juu, ei ne douping aineet itsekseen juokse. Kyllä niitten kanssakin pitää treenata kovaa ja oikein, jotta pärjää.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Jamaikan pikajuoksijamenestys

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

sivustahuutaja kirjoitti:^ Pyöräily taitaa olla aerobisimpia lajeja ja kummasti sielläkin käryää. Ilmeisesti erityistä vähempikin etu saa jengin douppaamaan. Tour de Francen douppihistoria näyttää aika hätkähdyttävältä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Doping_at_ ... 998_-_2011
Lance Armstrong menetti sitten kaikki Tour de Francen voitot:
http://www.hs.fi/urheilu/Lance+Armstron ... sarjakuvat
Avatar
Manzel
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 146
Liittynyt: 13.08.2011 0:28

Re: Jamaikan pikajuoksijamenestys

Viesti Kirjoittaja Manzel »

NuoriDaavid kirjoitti:
Tottakai Bolt suuttuu. Kannattaa muistaa, miten suuttunut Jari Räsänen oli, kun joku kehtasi väittää hänen käyttäneen kiellettyjä aineita. Leuka väristen vannottiin, että näin törkeä väite ei jää tähän.

Tuo jälkimmäinen toivehan ei ole mahdollinen. "Ei doupattavien" kisoissa olisi edelleen doping-ongelma.
Muistan hyvin tuon. Seurasimme kisoja paikan päällä porukassa, jossa oli muutamia kansallisen tason valmentajia ja kilpailijoita. Ihmettelimme silmät pyöreinä Räsäsen väliaikoja ja tuloksia, joista teimme omat johtopäätöksemme. Osuimme näköjään oikeaan.
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Jamaikan pikajuoksijamenestys

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Vastaa Viestiin