Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Aktiviteettien suunnitteluun ja kertaukseen.
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4217
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja huima »

Maailma on epäreilu.

Käytiin eilen syömässä Demossa ( http://www.restaurantdemo.fi/ ) neljän ruokalajin menu suositusviinien kanssa. Ystävä on kerännyt helmikuusta tähän päivään mennessä 24 Michelin tähteä - ja kehui ihan sydämmellisesti, että Demossa oli paras ja osuvin yhdistelmä menun ja viinien kohdalla tämän vuoden puolella. Tämä siis kaverilta, jonka lähes kotikylästä löytyy kolmen Michelin tähden ravintola - ja joka on ko. ravintolan kokin kanssa normipäivän tuttuja.

Omasta puolesta on kanssa pakko sanoa, että vaikkei ole Michelin tähtiä tullut kerättyä yhtä paljon - niin pakko heittää Demo aika hyvälle sijalle, sillä homma toimi ja oli todella onnistunut paritus viinien ja ruuan kanssa. Aluksi kun viinejä maistoi ilman ruokaa, oli aina hieman epäilystä - mutta ruuan kanssa makukombinaatio avautui ihan eri tavalla ja oli pakko tunnustaa, että nää jätkät oli niin pro, että hävetti ihan epäillä.

A-21:stä tekisi mieli sanoa että se olisi kanssa aliarvostettu, mutta eihän se ole. K-17 ei ole ollut olemassa riittävän kauaa, että se olisi kerännyt yli tai aliarvostusta. Molemyylidrinkit olivat vähän 50/60 - eli nasta kokemus, mutta en välttämättä ottaisi uudestaan -- mutta ruoka menun ja mini cocktailit saattaisin hyvin käydä kokeilemassa, ihan vain sen takia että tukisin sitä että erilaisia juttuja tehdään ja synnytetään Helsinkiin.

Mitä ihan liian aliarvostettua te olette kohdanneet? Sellaista että pistää ihan sapettamaan?
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapetta

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Ei haise heterolle, en syö.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Manaaja

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

En oikeen pysynyt kärryillä että miten tää syömiskertomus liittyi penteleelliseen aliarvostamiseen, ja mitä täytyisi tehdä asian korjaamiseksi? Jaella lisää misukoita?
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Manaaja kirjoitti:En oikeen pysynyt kärryillä että miten tää syömiskertomus liittyi penteleelliseen aliarvostamiseen, ja mitä täytyisi tehdä asian korjaamiseksi? Jaella lisää misukoita?
Hei, olen loman tarpeessa. AIOIN IHAN OIKEASTI juuri laittaa täsmälleen samansisältöisen postauksen. Ja kun tekisin samanlaisen kuin tämä, jonka nimeä en nyt viitsi sunnuntaina edes mainita niin nyt pitäis lähteä hermolomalle!

Olisin siis kirjoittanut näin!

"Huima hyvä. Kiitos empirisestä havainnosta, mutta en pysynyt mukana siinä, että miten tämä sinänsä hyvä kertomuksesi liittyi "penteleelliseen aliarvostamiseen"? Mikäs olisi ratkaisu?"

Olen aiemmin sanonut faktana, että slea on mana. Niin on, mutta että Arska on myös mana. MITÄ nyt pitäisi tehdä? Annan itselleni nyt ihan itse :facepalm: Voiko tästä nousta? Toisaalta ei voi pudotakaan...

Aito Arskamana
Stadinarska. Kussakin kuussa eriniminen.
AngryBird

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja AngryBird »

Kun vilkaisee viestin kellonaikaa ja yhdistää sen sekavahkoon tekstiin, diagnoosiksi tulee vähän liikaa skumppaa ja punkkua.
Yritäs huima uudestaan iltapäivällä.
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja Vesper »

Manaaja kirjoitti:En oikeen pysynyt kärryillä että miten tää syömiskertomus liittyi penteleelliseen aliarvostamiseen, ja mitä täytyisi tehdä asian korjaamiseksi?
Ööh, jakaa Demolle toinen tähti? Jos kerran pieksee kolmoset ja kakkosetkin?
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Manaaja

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Vesper kirjoitti:
Manaaja kirjoitti:En oikeen pysynyt kärryillä että miten tää syömiskertomus liittyi penteleelliseen aliarvostamiseen, ja mitä täytyisi tehdä asian korjaamiseksi?
Ööh, jakaa Demolle toinen tähti? Jos kerran pieksee kolmoset ja kakkosetkin?
Nojoo. Vaan kun itsekin tiedät, ruokailu on joka kerran elämyksenä monista muuttujista kasaantuva kokonaisuus jota on vaikea mitata millään objektiivisilla pysyvyyttä mittaavilla mittareilla. Eikä mesenkään suoritus kokkiensa kanssa ole aina ja joka kerta 100%, missään. Misukkatähdet on imo vähän yliarvostettuja ja niitä voikin pitää lähinnä suuntaa antavina.

Maailma on täynnä helvetin hyviä perinneravintoloita, mättölöitä ja pihviravintoloita jotka eivät tule koskaan saamaan ensimmäistäkään misukkaansa tai muutakaan sertifikaattia ihan vain siksi että toteuttamistapa ja genre on väärä. Sitä voisi jo sanoa jonkinnäköiseksi penteleelliseksi aliarvostamiseksi tai epäoikeudenmukaisuudeksi, mutta ei oikein sitä, että ravintolalla on "vain" yksi Michelin-tähti, varsinkin jos oma arvio perustuu yhteen kertakäyntiin. Se yksikin tähti kuitenkin jo osoittaa kansainvälistä, poikkeavanlaatuista arvostamista luokassaan.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Me just huima eilen vaimon kans mietittiin et sun palsta-anti on jotenkin yksipuolista nykyään. Koita siis tschempata ;)
Prepare for the worstest.
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4217
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja huima »

Manaaja kirjoitti:Misukkatähdet on imo vähän yliarvostettuja ja niitä voikin pitää lähinnä suuntaa antavina.
Tietenkin. Ja tähdet myös keräävät helposti asiakkaiksi mieluusti ylihintaa maksavia urpoja, sekä saattavat tähtien tavoittelussa ohjata linjaa jonnekin ihan muualle kuin keittiö itse haluaisi.

Mutta eipä tässä se misukka ollutkaan se juttu -- vaan se todella erinomainen ja intohimolla tehty ja onnistunut paritus viinien ja ruuan kanssa, jota yritin hehkuttaa ja epäonnistuneesti tuoda esiin - miten harvinaista sen onnistuminen niin hyvin on... Sekä se asenne mikä ruokaan ja viiniin on, että luodaan niin hyvin toimivia kokonaisuuksia rakkaudella.

Vieläkin on hieman hapokas olo, joten ulosanti ei ole Nibaa parempi - mutta ehkä yritin tuoda jotain ajatusta esiin johon saattaisi kuulua esimerkiksi sellaiset elementit, että kuinka aliarvostettua on skillsit joilla rakennetaan toimiva menu ja erinomaisilla viineillä viedään maut vielä useita pykäliä laajemmalle alueelle - ja avataan ihan uudella tavalla aistit sille kokonaisuudelle. Ilman viinimenua Demo on ollut hyvä, mutta viinimenun kanssa kokemus oli taivaallinen - ja sekä ruuassa että viineissä yhdistyi rakkaus ja intohimo ateriaan kokonaisuutena.

Tällaisena persaukisena ei tule liian usein seikkailtua todella hyvissä finedining paikoissa maailmalla, mutta yleisesti kaikenlaisista keskiluokkaisista ja keski-ikäistyvistä ruoka- ja ravintolakokemuksista on jäänyt päälimmäiseksi aika usein tuntemus, että viiniparitukset ovat olleet vähän sinnepäin.. sellaisia hyviä ja turvallisia valintoja, mutta jotka eivät välttämättä ole laajentaneet tajuntaa loistavana kombona ruualle. Ja mikä pahempaa, joissain ravintoloissa on viineistä tehty se selkeä katteiden kerääjä - eli viini parantaa vain ravintoloitsijan katetta ei sitä ateriakokonaisuutta.

En mä tiedä. Meen takas sänkyyn.
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4217
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja huima »

nowaysis kirjoitti:Me just huima eilen vaimon kans mietittiin et sun palsta-anti on jotenkin yksipuolista nykyään. Koita siis tschempata ;)
Liikaa kaikkea muuta puuhasteltavaa nykyään. Jää palsta kakkoseksi.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Pointti onkin se, että määrän vähetessä tulisi panostaa laatuun...

Onneks meillä muilla on niin tylsä elämä, et jaksetaan roikkua täällä 24/7 ;)

Ja toki kiva että oli elämyksellinen ateria, tosta jäi vaan jotenkin sellanen kuva ettet ois saanu viimeisen viikon aikana mitään muuta syötävää kun oli niin ekstaattista. Mut uskotaan et oli hyvää. Itse taas olin hieman pettynyt eiliseen viinivalintaani. Ruoka hieman paransi makua, mutta pettymys oli silti karvas. :cry:
Prepare for the worstest.
Manaaja

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

nowaysis kirjoitti:Itse taas olin hieman pettynyt eiliseen viinivalintaani. Ruoka hieman paransi makua, mutta pettymys oli silti karvas. :cry:
Ja kyseessä oli jonkun jossain hehkuttama 15+ euron (alkohinnoilla) viini, niinkuin tavallisesti? :P
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

nowaysis kirjoitti:Me just huima eilen vaimon kans mietittiin et sun palsta-anti on jotenkin yksipuolista nykyään. Koita siis tschempata ;)
NOWA! KAIKKIEN näiden vuosikymmenten ja -satojen jälkeen tulee tällainen veret ja solut pysäyttävä asia!

OLETKO SINÄ MIES? Oikeasti!!! Miten tuo postauksesi tulee lukea? Olen siis aina luullut sun olevan nainen!!! Siis joistain postauksista päätellen alkuvuosina olen saanut sinusta varmuuden, että olet nainen. Olethan minullekin postannut "seksikkäitä" joskus vuosisata sitten... Vai muistanko ihan päin mäntyä.

Voi hyvä ihme. Oliko tuo postaus jotenkin väärä vai onko se kiusausta!?
Pitänee kysyä luottoystävä Mustikselta kun näen taas ja hän toipuu ikävistä asioistaan. Hän on kävelevä upea tietopankkityttö! (Databankböna)

Kerro sinä ihan vapaaehtoisesti. Joka tapauksessa olet sitten mies, nainen tai sukupuoleton, niin olet maltillisuudessasi minun suosikkejani.

Mut vois tuon sexin kyl tietääkin! En pyydä muiden kertomaan, koska he kertovat kuitenkin mitä sattuu ja heihin ei voi luottaa...

Noniin. Sadeilma ja kylmyys... Nyt oli muuten UUDET MISUKAT (Michelinit) tarpeelliset! Ostin nimittäin rengasliikkeestä vanhaan autooni uudet Miscukat joten uusia Misukoita 4. Ja oli muuten juuri viides misukka kyydissäkin. Siis autossa. Söimme tosin ihan kotiruokaa emmekä jakaneet kumeja toisillemme. :oops:

Hitto, multahan alkaa taas sana luistaa kivasti. Ehkä en olekaan ihan harmaa!!

Mutta ah niin asiallinen nyt! Enkö olekin? Haluaisin teidän kommentoivan, olenko asiallinen nyt ja sellainen että johtajan ei tarvi hävetä?

Älkää ottako tätä kysymystä huomioon nyt kun ei ole varsinaista asiaa, mutta muuten viimeaikainen huomaamaton asiallinen tyyli. Onko hyvää?
Ja oliko tuo äskeinen kivaa huumoria. Itse nauraisin juttunai ainakin! No facepalm sille, että tunnustan tällaista, mutta ihan tosi!

Mutta siis aikaisemmassa elämässä olisin voinut perustaa kysymykseeni uuden ketjun, joka olisi ollut sitä kuuluisaa paskaa!! Tänään en vaivaa sellaisilla, huomaatteko!! (Antaa itsellensä kannustusta!)

Mutta nyt lopetan, ettei mene yli!!

SA
Stadinarska. Kussakin kuussa eriniminen.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Voi Las PALMas.

En ole mies. Arska, kaikella ystävällisyydellä sanon sinulle, että ehkä sinä vaan et sovi persoonasi kanssa tälle palstalle. Tämä porukka on hioutunut vuosien saatossa ja uusia tulee mukaan aina välillä, mutta olisiko sinun vaan helpompi luovuttaa ja jatkaa yhteydenpitoa "tukijoidesi" kanssa jollain muulla foorumilla. Olet roikkunut palstalla vuosikaudet, mutta et kiinnitä edelleenkään mitään huomiota muitten kirjoittajien viestien sisältöön, paitsi satunnaisesti mielistelläksesi heitä ja sitten kiukuttelet jos sinua ei huomioida. Se ei vaan ole ihan tervettä. Oikeasti. Ja se ärsyttää, ihan hemmetisti.

Mitä ikinä oletkaan IRL, palsta-antisi on sellaista, etten jäisi sitä kaipaamaan, mikäli nyt tekisit fiksun päätöksen ja poistuisit täältä lopullisesti.

Haters will hate ja silleen.

Ja viini oli tämä
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/587757
Prepare for the worstest.
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

nowaysis kirjoitti:Voi Las PALMas.

Hei!
Kiitos, mutta siis minähän olen nyt korostetusti nimenomaa kiinnittänyt kirjoittajien viestien sisältöön huomion! Ikävää, että saatat edes sanoa toista. Muutokseni on alkanut tässä toukokuussa.

Ja voi olla, että olen erilainen, mutta erilaisuuden ei-hyväksyminenhän on mitä suurinta rasismia. Jos olisin musta niin et kehtaisi sanoa mitään. Se on muuten suuri inha asia periaatteellisesti, hyvä Nowa.

Et halua siis asiallisesti selittää vaimo-asiaa??? Ja eikö tuo ole asiallista kysyä, mitä tarkoitat? Jos kaikki muut ovat ymmärtäneet, miksi minä en saisi ymmärtää?

Ja en ole milloinkaan kiukutellut, ettei minua huomioida!! Hyvä ihme!!
Olen kiukutellut hölmöistä kommenteista, jos on ollut siis syytä!
Koska suurin osa lukee minua ihan selkeästi niin kommentoimatta jättäminenhän on hyvä asia eli hyväksyntä, perisuomalaiseen tapaan!!

Jos haluat vastata, niin jatkathan minun omalla palstallani! Tämä toki olisi epäasiallista tässä ketjussa enempää puhua tätä asiaa. En siis jatka ainakaan mielelläni tässä postauksessa enää kenenkään juttuun, ettei minua syytetä tästäkin. Koetan olla harmaa. Nytkin olisi sun vain riittänyt vastata, että olet nainen ja ehkä jotain selitystä, mutta sen selityksen puuttumisen sulatan. Huomaatko jotain jo? Voi hyvin ja älä ajattele pahalla.

Ystävällisesti, SA
Viimeksi muokannut Stadinarska, 30.05.2011 9:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Stadinarska. Kussakin kuussa eriniminen.
Avatar
par-sky
Kitisijä
Viestit: 2445
Liittynyt: 14.09.2005 17:11
Paikkakunta: Hämpton

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja par-sky »

Huimaseni. Kuinkas paljon tuo menu about kustansi viinien kanssa? Ruoan hinnan löydän kyllä Demon sivulta, mutta viineistä en huomannut mitään. Paitsi siis viinilistan, jota lukiessa semisti ahdistuin.

Houkuttaisi nimittäin tämä käydä kokeilemassa.
Me transmitte sursum, Caledoni!
Avatar
BrianW
Kitisijä
Viestit: 1279
Liittynyt: 14.08.2005 18:50
Paikkakunta: Suomen Ritchmond
Viesti:

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja BrianW »

Hyvä että Nowa itse vastasit turskalle.

Olin kaivamassa Kalasnikovia esille mutta eipä tarvinnut kun asiallisesti kerroit kuinka asiat on.

Hemmo on vaikuttanut jo vuosia eikä tajua mistään mitään eikä varsinkaan omaa typeryyttään.

Livenä voi olla vaikka kuinka asiallinen tyyppi, täytyy taas kuulustella Keikkua, joka näin on totesi, kun hänet tapasin yllättäen ytimessä ja sovittiin että treffataan, mutta ainakin Kitinässä turska on ikävä tapaus.
When the going gets weird, the weird turn pro.

Dr. Hunter S. Thompson
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Sellainen perinteinen snägäriruoka, jossa lyödään rasvassa paistettujen sämpylöisen ja pihvin väliiin tuhdit mausteet ja nautitaan 2dl:n maitoannoksen kanssa on pahasti aliarvostettua. Maistuu niin perkeleen hyvältä.

Noi pari heinää ja postimerkkipihvi ovat puolestaan yliarvostettuja.
ninnithequeen

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

^So true.
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18736
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja Niba »

Ei Michelin tähtiä voi kerätä yksittäinen asiakas, niitä keräävät eli Michelin-tähtiä saavat ravintolat tietyillä periaatteilla. Maksimi tähtimäärä on kolme aikä niitä voi "kerätä" 27 kappaletta, joten haluaisin sanoa kaverisiasi idiootiksi Huima, hänen ns. kulinaarisen harrastuksensa perusteella. Koska eivät ne tähdet kerry ruokaa syömällä, ainoastaan kilot kertyvät.

Kurkistin maailman 50 parasta ravintolaa listan, C. dominique oli sijalla 35, yhtään ruotsalaista ei ollut listalla. Sitten +50 listalla oli monta ruotsalaista. Vaikka asialla ei mitään merkitystä olekaan, ehkä.
Pyyhin Netikettiin..
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4217
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja huima »

par-sky kirjoitti:Huimaseni. Kuinkas paljon tuo menu about kustansi viinien kanssa?
Meitä oli viisi - ja kokonaissumma oli alkudrinkkeineen siinä viiden ja puolensadan paikkeilla. Pitänee siis oikeasti soittaa / mailata sinne ja kysyä paljon suositusviinit tulevat maksamaan menun kanssa.
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja elco »

huima kirjoitti: Meitä oli viisi - ja kokonaissumma oli alkudrinkkeineen siinä viiden ja puolensadan paikkeilla. Pitänee siis oikeasti soittaa / mailata sinne ja kysyä paljon suositusviinit tulevat maksamaan menun kanssa.
Yllättävän halvalla menee. Kävin Demossa edellisen kerran deiteillä kun olin nuori ja hurja ja vapaa vuonna 2003, jolloin kolmen ruokalajin satsi ja pullo viiniä oli satasen paikkeilla.

EDIT: siis satasen paikkeilla per tyyppi.
Viimeksi muokannut elco, 30.05.2011 8:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4217
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja huima »

elco kirjoitti:Yllättävän halvalla menee. Kävin Demossa edellisen kerran deiteillä kun olin nuori ja hurja ja vapaa vuonna 2003, jolloin kolmen ruokalajin satsi ja pullo viiniä oli satasen paikkeilla.
Joo! Tääkin on vielä hyvä huomata, että niissä jutuissa ei hinnassa ammuttu mitenkään mielettömästi yli. Jos vaikka syö Königissä tai Helmessä menun, niin kustannukset on helposti samaa luokkaa per hölö, jos viinejä otetaan hieman enemmän tai jotain parempia viinejä.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Stadinarska kirjoitti:. Muutokseni on alkanut tässä toukokuussa.
Jos olisin musta niin et kehtaisi sanoa mitään.
Muutoksesi on mitä suurimmassa määrin jäänyt meiltä muilta huomaamatta. Teet edelleen megalomaanisen suuren haloon itsestäsi ja varmistelet tykkääkö kaikki ja teetkö nyt kaiken oikein vai väärin vai hölölöhlhölhölhö. Jätä se nyt ensi alkuun pois, jos oikeasti kuvittelet pystyväsi muutokseen.

En välitä oletko beigen, roosan tai pistaasin värinen. Jos vähänkään kiinnittäisit juttujeni sisältöön huomiota, tietäisit kyllä syynkin. Vaimo -juttu on ikivanha palstaläppä, jonka myös tietäisit jos kiinnittäisit juttuihin(i) huomiota. Eikä tässä ärsytä se ettet lue minun juttujani, mutta kun et näytä koskaan tietävän kenenkään elämästä mitään ja esität sellaisia kysymyksiä jotka ovat muille palstalaisille itsestäänselvyyksiä.

Tuossa asiassa ei ole tapahtunut minkäänlaista muutosta. Mikäli ikinä haluat päästä "sisäpiiriin" ja "kaveriksi", suosittelen oikeasti kiinnittämään huomiota siihen mitä ihmiset sanovat, sen sijaan että referoisit heidän kirjoituksiaan kommentoiden irrelevantteja asioita unohtaen niidenkin vastaukset seuraavaan päivään mennessä. Voisimme toki käydä näitä viestejäsi läpi yhdessä enemmänkin, ja voisin kertoa mikä niissä mättää, mutta joutuisin silloin...laskuttamaan sinua.

Vaikka sinä teet mielestäsi jotain oikein mutta muu ympäristö on edelleen toista mieltä, ei sopeutumisesi ole oikein hyvässä kuosissa. Toisaalta, tämä on vain keskustelupalsta.
Prepare for the worstest.
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Niin maan penteleen aliarvostettuja juttuja että sapettaa

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

nowaysis kirjoitti:
Stadinarska kirjoitti:. Muutokseni on alkanut tässä toukokuussa.
Jos olisin musta niin et kehtaisi sanoa mitään.
Muutoksesi on mitä suurimmassa määrin jäänyt meiltä muilta huomaamatta. Teet edelleen megalomaanisen suuren haloon itsestäsi ja varmistelet tykkääkö kaikki ja teetkö nyt kaiken oikein vai väärin vai hölölöhlhölhölhö. Jätä se nyt ensi alkuun pois, jos oikeasti kuvittelet pystyväsi muutokseen.

En välitä oletko beigen, roosan tai pistaasin värinen. Jos vähänkään kiinnittäisit juttujeni sisältöön huomiota, tietäisit kyllä syynkin. Vaimo -juttu on ikivanha palstaläppä, jonka myös tietäisit jos kiinnittäisit juttuihin(i) huomiota. Eikä tässä ärsytä se ettet lue minun juttujani, mutta kun et näytä koskaan tietävän kenenkään elämästä mitään ja esität sellaisia kysymyksiä jotka ovat muille palstalaisille itsestäänselvyyksiä.

Tuossa asiassa ei ole tapahtunut minkäänlaista muutosta. Mikäli ikinä haluat päästä "sisäpiiriin" ja "kaveriksi", suosittelen oikeasti kiinnittämään huomiota siihen mitä ihmiset sanovat, sen sijaan että referoisit heidän kirjoituksiaan kommentoiden irrelevantteja asioita unohtaen niidenkin vastaukset seuraavaan päivään mennessä. Voisimme toki käydä näitä viestejäsi läpi yhdessä enemmänkin, ja voisin kertoa mikä niissä mättää, mutta joutuisin silloin...laskuttamaan sinua.

Vaikka sinä teet mielestäsi jotain oikein mutta muu ympäristö on edelleen toista mieltä, ei sopeutumisesi ole oikein hyvässä kuosissa. Toisaalta, tämä on vain keskustelupalsta.
Mulla on pakko vastata kun et halunnut toivomukseni mukaisesti vastata blogissani. Tämä asia kuuluisi uuteen tyyliini myös, mutta ei sitten.
Vastaan juttuihisi. Minua voidaan syyttää siitä kun lupaukseni vastaisesti tässä ketjussa vastaan tähän kuitenkin. On vain pakko kun kirjoitit asiaa!

Muutoksesi on mitä suurimmassa määrin jäänyt meiltä muilta huomaamatta. Teet edelleen megalomaanisen suuren haloon itsestäsi ja varmistelet tykkääkö kaikki ja teetkö nyt kaiken oikein vai väärin vai hölölöhlhölhölhö. Jätä se nyt ensi alkuun pois, jos oikeasti kuvittelet pystyväsi muutokseen.

Tuo oli taas se vitsi, että kirjoitat kaikkien puolesta. Voi hyvä ihme. Kuinka VOI aikuinen kirjoittaa nöin ääliösti, oikeasti, ajattele!! Sori, Nowa mutta oli kyl aika lapsenomainen heitto...

Minä siis tarkoitan muutosta toukokuussa, jossa ei tietyn viestin jälkeen ole ollut kuin asiallista. Jos vain lukisit :P (vihje seuraavaan vastaukseen...

En välitä oletko beigen, roosan tai pistaasin värinen. Jos vähänkään kiinnittäisit juttujeni sisältöön huomiota, tietäisit kyllä syynkin. Vaimo -juttu on ikivanha palstaläppä, jonka myös tietäisit jos kiinnittäisit juttuihin(i) huomiota. Eikä tässä ärsytä se ettet lue minun juttujani, mutta kun et näytä koskaan tietävän kenenkään elämästä mitään ja esität sellaisia kysymyksiä jotka ovat muille palstalaisille itsestäänselvyyksiä.

Kiva, että tykkäät väreistä. Mun perheellä oli väriteleviso jo sentään vuodesta 1975 niin olen tottunut.

Nyt vaan seuraa sitten asia, joka on "valitettava". MINÄ luen postauksia, oikeasti, sinun ainakin kun ne ovat ainakin hyvin usein ihan elämänmakuisia. MUTTA MINÄ olen sitäkin kysynyt usein, oletko mies tai nainen. Eli huomaatko mitään Nowanen: Enhän minä todellakaan voi tietää itsestään mikä on läppä ja mikä ei, jos en alusta saakka ole ollut mukana. Olen siis täysin pomminvarma, ettei ymmärrä moni muukaan. Olet sokea sille asialle. Se on muuten myös todistettu, heh.

Ja sisäpiirinomainen sisäsiittoisuus on aina hyvin tympeää sinänsä. Jos ihan kivaa ihmistä (joka minä olen vaikka itse sanonkin) palkitaan tällaisilla ylimielisyyksillä ja vastauksilla niin KUKA on oikeassa ja kuka väärässä. Huomaatko mitään heti? Jos et niin ajattele hetkinen!

Ja täällä on monia, jotka heittää kaltaistasi läppää. Ihan hakuammuntaa, jos ovat päättäneet muiden äänitorvien jälkeen, että tuo (minä) on ilmaa, sitä voi haukkua korkeintaan. Täällä on muitakin, jotka ovat miehiänaisia.

Tuossa asiassa ei ole tapahtunut minkäänlaista muutosta. Mikäli ikinä haluat päästä "sisäpiiriin" ja "kaveriksi", suosittelen oikeasti kiinnittämään huomiota siihen mitä ihmiset sanovat, sen sijaan että referoisit heidän kirjoituksiaan kommentoiden irrelevantteja asioita unohtaen niidenkin vastaukset seuraavaan päivään mennessä. Voisimme toki käydä näitä viestejäsi läpi yhdessä enemmänkin, ja voisin kertoa mikä niissä mättää, mutta joutuisin silloin...laskuttamaan sinua.

Voi, enpysty siihen enää. Minut on merkitty heti kummalliseksi. Ja en siten voisi olla kenenkään muun kuin tosi vahvan ihmisen kaveri täällä, joka pystyy olemaan tnoiden tyhjien tynnyreiden ja tyhmyyksien minusta, yläpuolella.
No heh, sitten oikeastaan laskuttaisimme toisiamme, tiedätkös!!

Onneksi täällä on muutama vahva ihminen. Ne ovat tukijoitani ja heidät oikeastaan pitäisi palkita. Järkkään asian vielä joskus!!!!

Mutta ei tietenkään minusta tarvi pitää!! Täällä vain tuo systeemi on selvä ja oksettava.

En toki pysty siis myös tietämään tarpeeksi ihmisistä. Muistaakseni joulujuhlatkin piiloteltiin viimeksi.
Tää on siksi kyllä aivan uskomattoman lapsivauvahiekkalaatikko!!

Sinä Nowa TUNNUT niin aikuiselta silti. Et voi olla ihan noin yksinkertainen, mitä olet minun tapauksessani ajatellut!! Mieti!!

Masokistihan minä täällä olen. Mua niin vaan ärsyttää että tällaista rasismintyyppistä lapsellisuutta, josstyhjät tunnyrit huutaa sitä oikeaa paskaa ja muut ovat hiljaa ja pelkäävät, on edes olemassa!! En halua edelleenkään uskoa heh :P

Vaikka sinä teet mielestäsi jotain oikein mutta muu ympäristö on edelleen toista mieltä, ei sopeutumisesi ole oikein hyvässä kuosissa. Toisaalta, tämä on vain keskustelupalsta

Nowa hei, anna mun hengittää. LOPETA tuo tyhmyys sanoa asioita muitten puolesta. Lopeta se heti.

Ja en nyt ainakaan mielistele, mutta mä aina kadun suoria sanoja liikaa. Sinullekaan Nowa, en haluaisi olla pahansanainen. Anteeksi, jos olen sanonut pahasti. Se ei sinänsä ole missään tapauksessa tarkoitus. Jos sulle tuli huono olo, niin unohda täysin tämä tai hauku minua jotenkin jos helpottaa!!

Toivoo Stadinarska
Stadinarska. Kussakin kuussa eriniminen.
Vastaa Viestiin