Muuttuminen

[Mojo]

Suhteessa siis.

Kai jokainen muuttuu hieman kun ihmissuhdekeittoa rupeaa kokkaamaan. Pakostakin kun jouttu omaa sinkkuelämäänsä hieman muokkamaan ja toivottamasti kompromissejä kumppanin kanssa tekemään.

Mutta kuinka paljon? Paljonko itse luulet muuttuneesi ihmisenä (jos tunnet itsesi ihmisenä) nykyisessä tai entisissä suhteessa/issa Tai paljonko luulet muuttuvasi jos jonain kauniina päivänä suhteeseen ryhdyt.

[ninnithequeen]

No kyllä minua muutti eniten lapsen saanti. Itsestäänselvää.

Toisaalta, elän aika täydellistä kaksoiselämää, sillä viihteellä ollessani en suinkaan ole se essussa pyörivä kotiäiti, vaan se sama rääväsuu kuin aina ennenkin. No, ehkä iän myötä hiukan rauhoittunut

En tiedä olenko suhteeni myötä muuttunut, mutta toki olen oppinut paljon mieheltäni vuosien myötä. Varmaan kyllä toisinpäinkin.

[Mojo]

Allekirjoittanut tunnustaa ainakin heiman rauhoittuneen viimeisen suhteen alkaessa. "Laatuaikaa" kun piti järjestää ohjelmaan. Laatuaika kun ei kuulemma ollut käsipallotreenit Väitän myös muuttuneeni sosiaalisemmaksi, ja onneksi tämä muutos on pysynyt tallella suhteen jälkeenkin. Muuten en sanoisi niin hirveän paljon. Ehkä ulkopuolinen on parempi arvioimaan noita asioita mutta katsottuani vierestä muutaman kaverin "muutosta" kun suhteeseen ryhtyivät väitän selvinneeni vähällä

Toisaalta tunnustan myös muuttuneeni rosoisempaan suuntaan edellisen suhteen loputtua. Elämäntavat meni epäterveellisiksi ja villeimmiksi. Nyt laatuaika on joko treeneissä tai kaljatuopin ääressä.

[ninnithequeen]

On muuten totta, että hurjan moni rakastunut pari vetäytyy omiin oloihinsa rakkauden huuman keskellä, ainakin aluksi. Eivät ennää lähde kavereitten kanssa ulos niinkuin ennen.

Onko se sitten muuttumista, kun tahtookin vain nyhjätä toisen kainalossa kotona? Ei, se on rakastumista.

[LillyMunster]

"Kuinka paljon voi luovuttaa, ja silti tunnistaa itsensä?"
En tiedä, onko kyse muuttumisesta vai kasvamisesta ja oppimisesta.
Luulen, että parisuhde tuo enemmän esiin hoivaavia ja äidillisiä piirteitäni. Olen elänyt oikeastaan aina parisuhteessa, aina alkuvuoteen asti. Nyt kun olen sinkkuillut, olen muuttunut varmaan paljonkin. Olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin, ja määrittelen asioita eri tavalla. Minutkin määritellään eri tavalla, itsenäisenä ihmisenä, ei jonkun puoliskona. Mutta kaipaan silti ihmistä jonka kanssa jakaa asioita.

Olen valmis joustamaan aika paljon, jos palkintona on hyvä ja eheä parisuhde, mutta edellytän sitä toiseltakin osapuolelta. Mutta liikaa ei pidä luovuttaa. Pitää kyetä säilyttämään oma itsensä.

[Mida]

Tokihan sitä elämän varrella suhteessa tai ilman aina välillä oppii jotain uutta itsestään, toisista ja elämätä ja riippuen oivalluksesta se näkynee enemmän tai vähemmän käytöksessä.

Mitään suuria myönnytyksiä en koe joutuneeni tekemään, mutta paljon olen oppinut ja kehittynyt.

Onhan noita... muutoksia..

[HellBell]

..
Mutta kuinka paljon? Paljonko itse luulet muuttuneesi ihmisenä (jos tunnet itsesi ihmisenä) nykyisessä tai entisissä suhteessa/issa Tai paljonko luulet muuttuvasi jos jonain kauniina päivänä suhteeseen ryhdyt.

Monet eri jutut vaikuttavat ihmiseen, henk.koht. en koe että olisin ihmisenä muuttunut jnk suhteen ansiosta kovin paljoa - joitain asioita opitaan ja joitain asioita otetaan mukaan jne.

[Elppis]

Se muuttuminen on sellainen asia, että kavereiden tai vanhempien näkökulma on täysin erilainen kuin oma. Omasta mielestäni en ole paljoakaan muuttunut. Onnellisempi, ystävällisempi, empaattisempi ja keskittyneempi olen. Nyt ajattelen myös toista ihmistä tehdessäni päätöksiä, se on varmaan suurin muutos.

[Gina]

Hmm. Muuttuminen voi tapahtua myös toiseen suuntaan. Olin parisuhteessa 8 vuotta, nyt sinkkuna reilun vuoden. Lähestulkoon kaikki ystäväni sanovat minun olevani ihan eri ihminen nykyään. Siltä se itsestänikin tuntuu. Olen paljon enemmän minä, tyytyväisempi itseeni, en koe tarvetta olla muuta kuin mitä itse olen, eikä kukaan yritä muuttaa minua muuksi kuin olen. Tämän tunteen haluan viedä mukanani myös seuraavaan parisuhteeseen vaikka monista asioista olenkin valmis joustamaan.

[Vadim]

"For I believe when love is true
One hasn't got the right
To turn to someone new
One hasn't got the right
To break somebody's heart
The way you've broken mine"

Bacharach/David, "Lifetime of loneliness"

[killkill]

Aika paljonkin. Tosin muutos oli jo hyvällä alulla ennen siipan tapaamista. Nykyisin olen rauhallisempi ja jotenkin vakaampi, eikä joka asiaa selvitetä huutotappelulla kuten aikaisemmassa suhteessa.

[Leilah]

Minusta on tullut parisuhteen myötä pitkäjänteisempi ja omaan napaan tuijottaminen on vähentynyt. Annan myös jonkun lohduttaa ja pitää huolta minusta, mikäli elämä potkii päähän. Mutta samoin kuin Ninnillä, niin äitiys on muuttanut minuakin ihan eniten.

[martza]

Mutta kuinka paljon? Paljonko itse luulet muuttuneesi ihmisenä (jos tunnet itsesi ihmisenä) nykyisessä tai entisissä suhteessa/issa

Itse olen muuttunut neljässä eri vaiheessa elämässäni.
1. Tämä on se tärkein vaihe. Kaksosteni syntyminen. Elämäni muuttui ihan toisenlaiseksi. Tuli vastuuta muusta kuin itsestään. Elämäni täyttymys.
2. Toinen tärkeä muuttumiseni syy, pitkän avioliittoni ero, neljä vuotta sitten. Kävin pohjamutia saakka koko elämäni ja nousin kuin Fenix lintu tuhkasta. Kasvoin todella paljon henkisesti. Mikään ei ole niin varmaan kuin epävarma. Huomsasin, että hyvääkin parisuhdetta pitää hoitaa päivittäin.
3. YH-isänä oleminen. Eron jälkeen lapset jäivät mulle. Silloin 11-vuotiaat. Kasvoin edelleen isänä ja Miehenä. Otin vastuun nyt kaikesta yksinään. Ei ollutkaan enään kenen kanssa jakaa vastuut.
4. Viimeisin, mutta ei todellakaan vähäpätöisin. Tapasin uuden kumppanin kaksi vuotta sitten ja huomasin, että kun on löytänyt sen OIKEAN niin henkinen muuttumiseni vain syveni. Nyt tunnen ja uskallan olla juuri se oikea MINÄ, jona aina olen halunnut olla.

[Mida]

No sanotaan ny sit suoraan täälläki.

Eli tämän nykyisen parisuhteeni aikana tulen kokemaan näillä näkymin toistaiseksi suurimman muutoksen itsessäni. Vuoden päästä, jos kaikki hyvin menee, en ole enää tyttö tahi nainen vaan myös äiti. Ja se jos mikä on iso muutos.

[mozart]

Jokaisessa pitkässä suhteessa varmasti tapahtuu muutoksia jokaisen ihmisen kohdalla ja tämä saattaa pitkälle aiheuttaa myös ns. erilleen kasvamisia tms.

Itse olin vasta 19-vuotias, kun löysin kumppanini. Omalla kohdallani voin sanoa, että kiinteä pitkäaikainen parisuhde on selvästi rauhoittanut minua (lukuun ottamatta satunnaisia "menojalka-vipattaa-kausia") ja toki ajan myötä ihminen myös järkiintyy. Olen myös oppinut jakamaan asioita toisen kanssa sekä samalla paljon siitä, ettei kukaan ole täydellinen, vaikka alussa ruusunpunaisten lasien takaa olisi toista katsellutkin Samalla olen todennut, että minuun kuuluvat kaudet, jolloin ahdistun suuresti toisen olemassaolosta ja siitä, että elän parisuhteessa. En voi tunteilleni mitään, mutta olen tottunut siihen, että tuo kausi on ohimenevä ja suvannosta onkin loppujen lopuksi varsin lyhyt matka aallonharjaan.
Sinänsä en ole ihmisenä muuttunut miksikään viimeiseen 10 vuoteen eli en siis tämän suhteenkaan myötä

Kumppanista on sanottava sen verran, että hieman päälle 20-vuotiaasta, varsin kokemattomasta nuoresta miehestä on kasvanut itsenäinen, lujatahtoinen ja tekevä liki 30-vuotias mies. Ennen hieman arka, hiljainen ja monessa suhteessa taitamaton mies on kehittynyt paljon

Sanonpa vielä senkin, että on ollut mielenkiintoista huomata, ettei seksi ole enää se päivän sana Sitä ei tarvitse harrastaa 3-5 päivässä vaan kerran pari viikossa riittää, jopa pitemmälläkin aikavälillä En olekaan kani

[hermine]

Eka poikaystävä muutti mua tosi paljon ihan sen kautta, että ensimmäistä kertaa elämässäni mulla oli sellainen olo että kelpaan jollekin ihan omana itsenäni eikä minussa olekaan mitään sellaista perustavanlaatuista vikaa, joka estäisi kaikkia rakastamasta minua. Suhde ei kestänyt kovin kauaa ja oli muuten kaikinpuolin aika turha (en edes muista koko ajasta paljoa mitään), mutta kyllä siitä pysyvä muutos parempaan päin jäi itsetuntoon ja ihan omaan käsitykseen ulkonäöstäkin ja osaltaan vähensi myös järjettömiä ihmissuhteisiin liittyviä syyllisyydentunteitani. Tavallaan tuossa on havaittavissa jonkinlainen positiivinen matteus-efekti: suhteen jälkeen ajattelin että ehkä sittenkään kaikki muutkaan eivät inhoa minua ja kun suhtauduin positiivisemmin muihin ihmisiin, suhtautuivat myös he minuun mikä edelleen kehitti itseluottamusta paremmaksi ja mahdollisti itsesäälisuosta ylösnousemisen.

Toka poikaystävä olisi hyvin samanlaisena ihmisenä ollut loistava peili omille virheilleni, kai liiankin hyvä kun en kestänyt niin mustaa kuvaa enää katsella... Usein suhteissa on tosi vahvasti sellainen olo että tässä opin koko ajan kamalasti uutta ihmisenä olemisesta ja itsestäni, mutta kummasti tuo oppi haihtuu päästä melkeen heti suhteen päätyttyä eikä muistakaan enää yhtäkään noista suurista oivalluksista tai ne vaikuttavat yhtä hyödyllisiltä kuin unien totuudet.

[Lipa]

Minä en ole kyllä muuttunut paljoa, ehkä vähemmän aikaa jää kavereille verrattuna entiseen, mutta heitäkin tapaan usein. Olemme bilettäneet, nähneet kavereita ja matkustelleet koko seurustelumme ajan koko ajan, ainoa mistä olemme luopuneet on yhden illan jutut. Ei kovin vaikeaa.

Olen muuttunut ehkä tasaisemmaksi luonteeksi, mutta se voi olla ihan muutenkin vain kypsymistä.