Huolestuminen

[Camilla]

Olen hiljattain huomannut itsessäni uusia piirteitä, huolestun hirveän helposti. Mielestäni olen aina ollut vähän hälläväliä-tyyppiä, mutta.. Äskenkin olin jo hermoromahduksen partaalla kun kaverista ei kuulunut mitään pariin tuntiin, mietin jo että on ajanut varmasti ojaan tai jotain muuta kamalaa. Olenkohan muuttumassa ihan vainoharhaiseksi?
Murehdin yleensäkin ihan turhia asioita, kuten kehtaanko soittaa viidettä kertaa saman päivän aikana poikaystävälle.. Nåja, alkaa mennä ihan cosmopolitan-palstailuksi

[ninnithequeen]

Toi on niiiiin tuttua. Aina kun joku tärkeä ihminen vähänkin myöhästyy tai ei soita tai vastaa puhelimeen, niin mä olen ihan varma että nysse on ojassa autollaan jne.

Tuli vaan mieleen, ollaankohan me naiset luonnostaan tommosia huolestujia, vai käyttäytyykö miehet samoin?

[huima]

vai käyttäytyykö miehet samoin?

Ainoastaan jos olet lähtenyt krapula-aamuna ostamaan loiventavia tai Jaffaa, etkä palaakaan nopeasti. Me miehet ollaan niin lunkeja kaikki. Sitäpaitsi jos joku jää kauppareissullaan ninja-hyökkäyksen uhriksi - he/she must have had it coming!

Mennään siis hyvällä tunteella ja reagoidaan asioihin, jos niihin pitää reagoida - mutta puhki murehtiminen ja stressaaminen ei auta itseään, eikä sen asian selviämistä. Ja vaikka epätietoisuus onkin ikävä olotila, on sen hyväksymisen oppiminen yksi tärkeimpiä oppeja matkalla onnellisuuteen.

[HellBell]

Pienemmistä asioista tarpeettoman huolen kantamiseen auttaa tragedian sattuminen eli ns. isomman huolenaiheen todellinen käyminen. Tällöin asiat asettuvat taas mittasuhteisiinsa ja ei stressaannu aivan pienistä jutuista.
Jos kaikki asiat ovat ihanasti, sitä saattaa alkaa silloin pelätä jotakin pahaa tasan tapahtuvaksi, mutta mikäli silloin muistaa tragedian opetukset, voi koittaa vain nauttia ihanuudesta niin kauan kuin sitä kestää.

Ehkä kirjoitan liian yksinkertaistetusti, sillä onhan sekin mahdollista että vain on niin sanotusti 'huolenkantaja'-luonteinen, eikä voi sille mitään, ei edes vaikka tragediaa lappaisi sisään yhtä mittaa balansoimaan asioita.
Ja välillä sitä vain antaa mielikuvituksellekin vallan ja kun näin käy.. niin kaikkihan on mahdollista. Kauhuskenarioiden sijasta voi yrittää juksata sitten mielikuvitusta muille poluille tai pistää jo heti alkuunsa stopit mielikuvituksen laukalle.

Henk.koht. en yleensä stressaannu pienistä asioista.

[AarneAnkka]

Me miehet ollaan niin lunkeja kaikki.

Paitsi mä.

[Kittys]

Mä en kovin nopsaa huolestu. Lähinnä kiukustun, jos joku pitää saada kiinni, eikä mitään kuulu. Pj`n kanssa asia sitten toinen tulevaisuudessa, mut noin niinq yleensä. Mua rasittaa sellanen akkamainen täräjäminen ja paapominen!

[slam]

Me miehet ollaan niin lunkeja kaikki.

Paitsi mä.

Minä olen.

Keittää hermot aika nopeeta ja väsyneenä vielä paremmin. Olin tänään aika vihaisena, kun sakkopaikalle oli parkkeerattu autoja. Ei niissä muuten mitään ihmeellistä, mutta olivat pahasti tiellä. Kirosin ja räyhäsin.