Huumorintaju

[Turbohaltija]

Kysymys naisille: Kun haluatte mieheltä "huumorintajua", mitä tarkoitatte? Mikä lasketaan huumorintajuksi? Miltä huumorintajuisen miehen pitäisi vaikuttaa? Mikä merkitys huumorintajulla on partnerin valinnassa? Jos naisella on kaksi muuten "yhtä hyvää" miestä valittavana, ottaako hän suuremmalla todennäköisyydellä aina sen "huumorintajuisemman"?

Ja vielä: Onko naiselle aina tärkeintä, loppujen lopuksi, se että hän viihtyy miehen seurassa? Onko miehen elämän tarkoitus tuottaa suhteessa viihdettä naiselle? Saavatko "naistennaurattajat" paremmin naisia?

[SnapaHead]

Kysymys naisille: Kun haluatte mieheltä "huumorintajua", mitä tarkoitatte?

Yleensä ne tarkoittaa riskiä pierua naamalle, mutta on niitäkin jotka tykkää nauraa neljän neekerikullin rytmikkäälle lähestymiselle. Pikkukallet eivät niitä naurata vaan pitää olla oikeita Miesten vitsejä. Partnerin valintaa ne eivät harrasta kuten eivät mitään muutakaan. Sisälsi ketjun aloitus järjettömiä korotuksia naisten suhteen. Ja edelleen; nainen ei Ota mitään, sille annetaan.
Jos objektilla on hyvä huumorintaju niin sitä voi kutsua objektiksi seurassa.

[Turbohaltija]

on niitäkin jotka tykkää nauraa neljän neekerikullin rytmikkäälle lähestymiselle.

E s****a! Meinas perusilme lerpahtaa, vissiin eka kerta puoleen vuoteen!

Sitten vielä niitä naisten vastauksia, kiitos. Tunnustan, että mulla on henkilökohtainen huoli tässä takana: Olen ajatteluun taipuvainen ihminen ja mun huumori on aika omituista eikä kovin helposti tyrkyllä tuosta noin vain, aina kun pitäisi saada nainen viihtymään. Pitäiskö mun ottaa joudenilta tai huimalta oppitunteja vai löytyykö sellaisiakin naisia, jotka jaksavat hetken olla viihtymättä (löytääkseen todellisen aarteen eli minut, öhö öhö...)

[Elppis]

Toi on muuten hyvä pointti!

Minä vaadin mieheltäni paljonkin huumorintajua, osaksi sen takia koska uskon itse omaavani moisen piirteen ja osaksi siksi, että minun kanssa elävällä tai olevalla se piirre tulee olla

Huumorintaju taas esim. deitti-ilmossa tai tutulta kysyttäessä tarkoittaa omasta mielestäni "oman tyylistä huumorintajua". Kaikki huumorintajuhan ei ole samaa, oli se omasta mielestään kuinka hyvä tahansa. Jotkut tykkää rivoista vitseistä; siinä heidän huumorintajunsa. Jotkut taas pitävät käytännönpiloista jne.; siinä heidän huumorintajuista.

Omalla kohdallani huumorintaju merkitsee eräänlaista rentoa otetta elämään, kyky olla oma itsensä siinäkin määrin että tekee itsestään AASIN silloin tällöin. Kyky nauraa myös itselleen, että toisille on tärkeä.

Naistennaurattajat... Hmm. Mulla on jo sellainen. Jostain syystä se vain vetoaa muhun. Mä pidän siitä että jos ollaan ulkona tai kaveriporukassa, mun miesystävä ei istu kulmassa ja odota ujona että joku tulee sen kanssa puhumaan ja sanoo illan päätteeksi että "oli siellä ihan mukavaa... kai". Pidän oma-aloitteisuudesta ja siitä, että saa kehitettyä sen yhteishengen; eikä myöskään sulje ketään ulos. Avoimuus on tärkeää hyvän huumorintajun saavuttamiseksi.

(nämä siis omia mielipiteitäni, ai vankkumattomia totuuksia)

[Kreivitar]

Mutta kaikki ihmisethän ovat huumorintajuisia - ainakin omasta mielestään. Eiköhän kyse ole siitä, että huumorintaju (ja ajatusmaailma) kohtaa.

Huumorihan on myös eräs tapa tarkastella maailmaa. Sellainen, jolla ei muuta tapaa olekaan kuin huumori (eli vääntää ihan kaiken vitsiksi), on varsin rasittava.

Toisaalta ihminen, joka ei näy hauskuutta tai irrationaalisuutta missään, vaan käsittelee asiat aina faktoina, jotka tulee voida perustella, olisi mielestäni aika tylsä. Asioilla voi leikitellä ja monista asioista voi vääntää vitsiäkin.

Jos nämä kaksi ääripäätä olisivat vastakkain (siis kaiken huumoriksi vääntävä tai kaiken vakavasti ottava), olisin luultavasti mieluummin pariutumatta. En usko, että jaksaisin elää kummankaan kanssa.

Uskon, että huumorin laji ja tyyli on siis tärkeämpää kuin huumorinraju itsessään. Olen itsekin joskus kuvitellut olevani hauska, mutta kaikki ovatkin hiljaa: kukaan ei tajunnut huumoriani (enkä minä vastaavasti aina osaa erottaa huumoria toisten jutuista). Tällaista käy aina joskus.

Sitten taas tiettyjen ihmisten kanssa sama "tyyli" ja ymmärryspuoli toimivat. En usko, että näitä "kemioita" ja yhteensopimisia voi tapahtua ja ne ovat merkityksellisiä vain kumppanin kanssa, vaan tärkeää on yhteisymmärrys myös ystävien kanssa (ainakin minulle).

Se, ettei tarvitse joka asiaa "vääntää rautalangasta", koska ajatustavassa on tiettyjä samoja kulkuja (olen huomannut, että tämä on naisystävien kanssa helpompaa - siis sanaton ymmärrys - kuin kumppanin, joskaan sekään ei ole mahdotonta: ehkä se ymmärrys tapahtuu vain eri asiossa) on minulle merkityksellistä.

Kaikkein läheisimmät ystäväni ovat muuten sellaisia, joiden kanssa ne "kemiat" kohtaa ja huumori/vakavuus kulkee suunnilleen samoilla leveleillä.

Eli jos on kaksi "hyvää miestä" tarjolla, niin... Eh, niin eiköhän sitä silloin valitsisi sen, jonka arvomaailma on lähempänä omaansa.

Itse en pidä naistennaurattajista. Oman kumppanin seurassa olisi tietenkin kiva viihtyä: muuten voisi mietti, että miksi sitä edes ollaan yhdessä. Viihtyä ja viihdyttää on kaksi eri asiaa ja - yllätys yllätys - minä osaan viihdyttää itse itseäni enkä usko, että kukaan muu ihminen kuin ITSE voi tehdä itseään onnelliseksi - jos hänkään.

[Mida]

Samantyyppinen huumorintaju kahden ihmisen kesken edistää usenmiten heidän keskinäistä suhdettaan, olivatpa he kavereita, tuttuja, sukulaisia tahi pariskunta.

Toisaalta on niitäkin ihmisiä, joita kiehtovat persoonat, jotka osaavat ja haluavat olla huomion keskipisteenä muita hauskuuttamassa.

En usko, että on olemassa yhtä tiettyä huumorintajuisuutta, joka uppoaisi kaikkiin. Itse esimerkiksi en parisuhteessa juuri jaksaisi pissakakkahahaha-huumorin viljelijää tai persoonaa, johon ei juuri muunlainen huumori uppoaisi. Niin miksi? Pissakakkahuumori huvittaa minua tosi harvoin.

Itse en halunnut pelleä, viihdyttäjäpersoonaa, joka tykkää olla estradilla. Kaipasin suhteestani sellaista, jossa itse saan olla se höpsö, jonka pöljäilyt huvittavat sitä toista. Ja kyllä vähän niinkin, että siltä toiseltakin tulee välillä ulos jotain naurettavaa.

Mutta oikeastaan kyllä.. jos minulla olisi ollut valittavana identtiset kaksoset, joiden ainoa eroavaisuus olisi ollut tässä huumorintajussa, olisin ottanut sen, jonka huumorintaju enemmän olisi minua miellyttänyt.

Mutta siis, kovin yksilöllistä. Mutta et kai sinäkään aivan täystosikko koe olevasi?

[AarneAnkka]

Huumori lienee paras keino selvittää se henkilökohtainen yhteensopivuus. Eli kun nainen deitti-ilmossa peräänkuuluttaa "huumorintajuista" miestä, hän etsii miestä joka on itsensä kanssa henkisesti yhteensopiva.

Ja kyllä, jotkut tulevat toimeen kaikkien kanssa, toiset vain tietynlaisten ihmisten kanssa. Siitä ei ikävä kyllä pääse mihinkään. Olen kyllä miettinyt voikohan sitä ihminen oppia laajentamaan tätä kanssaan toimeentulevien ihmistyyppien joukkoa.

[Yönmustaritari]

Huuomori ja huumori. Kyllähän mukavaa saa olla mutta kun nainen nauraa niin sille alkaa muodostumaan naururyppyjä silmien vierustöihin. Siinähän sitten kiittelet hassuhauskaa olemustasi kun muijan silmäkuopat on kuin 60 vuotiaan peräaukko. Eikö ne muutenkin näytä vähän pöljältä naurun remahduksissaan.

[Turbohaltija]

Mutta siis, kovin yksilöllistä. Mutta et kai sinäkään aivan täystosikko koe olevasi?

En. Koen olevani erilainen ja outo. Mulle tyypillistä on nauraa silloin, kun kukaan muu ei näe tilanteessa mitään huvittavaa. Muistan esimerkiksi jonkun typerän agentti- ja autokaahauselokuvan takavuosilta: Siinä oli kohtaus, jossa Rober de Niroa oli ammuttu vatsaan ja se oli lekurilla paikattavana. Seurasi hyvin pitkä ja "intiimi" kohtaus, jossa näytettiin valkokankaan täydeltä De Niron paksua valkoista vatsaa ja sieltä ulos kaivettavaa luotia. Taustalta kuului ähinää ja lääkärin rohkaisevia lausuntoja: "Vähän vielä, kohta tulee..." Repesin aivan totaalisesti! Sitä kesti varmaan viisi minuuttia, sali oli loppuunmyyty ja kaikki istuivat hiirenhiljaa ja seurasivat silmä kovana sisälmysten tonkimista. Nauroin varmaan kymmenen minuuttia putkeen. Pointti on; mua naurattaa kun hommat on tarpeeksi perseestä. Mitä absurdimmaksi menee, sitä varmemmin minusta saa iloisen. Niin sanottu arkipäivän kevyt huumori ja "pilke silmäkulmassa-meininki" jättää minut yleensä kylmäksi. En jaksa leikkiä mitään leikkejä. Haluaisin kyllä olla toisenlainen. Haluaisin, että ihmiset (tai ainakin se yksi nainen) viihtyisi mun seurassa tosi hyvin ja kokisi olonsa mukavaksi. Ehkä mä tarviin sitten vaan sen erilaisen ja oudon naisen....

[Elppis]

Huuomori ja huumori. Kyllähän mukavaa saa olla mutta kun nainen nauraa niin sille alkaa muodostumaan naururyppyjä silmien vierustöihin. Siinähän sitten kiittelet hassuhauskaa olemustasi kun muijan silmäkuopat on kuin 60 vuotiaan peräaukko. Eikö ne muutenkin näytä vähän pöljältä naurun remahduksissaan.

On syy miksi mulla on silmälasit. On myös syy miksi mä en naura sun jutuilles

[Hebuli]

Käännänpä keskustelun väliaikaisesti takaisin naisiin. Pidän iloisen heleästi nauravista ja hulluttelevista naisista, se on zexyä (tosin sellaiset "Äm-IRK"-tyyppiset naiset eivät oikein iskisi, vaikka ovatkin omasta mielestään varmasti hauskoja). Kaksi kertaa olen hieman kavahtanut kun nainen on sanonut ettei tykkää ollenkaan komedioista. Voi olla että on tällä viitannut vain tietynlaisiin typerryttäviin Carrey-naamanvääntelyihin tms., mutta jos todellakin on niin ettei pidä oikein mitään komedioita, vitsailuja jne. hauskana, pelkään kyseessä olevan aivan liian vakava ja takakireä (uuuh!) tyyppi. Huumorintaju on kai edes jonkinlainen tae elämäniloisuudesta, mikä lienee molemmissa sukupuolissa toisiin vetoavaa.

(seuraa tylsää "faktaa")
Tosin, telkkarista tuli kai joskus vuosi takaperin dokumentti jossa mietittiin miten huumorintaju eroaa eri puolilla maailmaa. Yksi asia mille etsittiin selitystä oli, miksi esim. saksalaisten mielestä paljon useampi esitetty vitsi oli hauska, kun taas esim. kanadalaiset olivat paljon valikoivampia ja kriittisempiä sen suhteen mitä pitivät oikeasti hauskana. Yksi johtopäätös oli se että saksalaiset ovat keskimäärin elämäänsä tyytymättömämpiä kuin kanadalaiset, joten he kaipaavat kipeämmin huumoria ja iloa elämäänsä => huonotkin vitsit naurattavat. Mielenkiintoinen teoria.

Niin ja onhan Jim Carreykin väitteiden mukaan arkiminässään varsin arka, estoinen ja itsestään epävarma, joten ehkä hänen hauskuuttelunsa on vain pelkkä opeteltu kuori.

[Yönmustaritari]

On myös syy miksi mä en naura sun jutuilles

Niin tuhma ettei ees tajuu???

EDIT:

Ylipito ei edes saa nauraa kun allekirjoittanut kiroilee niin paljon ja sit pitää antaa bannii.

Monesko editti, varmaan viides.

[RolloTomasi]

Pointti on; mua naurattaa kun hommat on tarpeeksi perseestä.

Jostain olen lukenut, etta tuo on normaalia enemmistolle ihmisista.

[HellBell]

Kreivittaren viestissä oli ne asiat, joita itsekin olin ajatellut.

(Huumorintaju ja hauskuus miehessä ovat tärkeitä turnonneja minulle, mutta tämä ei tarkoita nauramista ja hauskuuttamista joka käänteessä eikä edes mitään tietoista viihdyttämistä vaan sellaista persoonalle ominaisen huumorintajun käyttöä, joka natsaa yhteen omani kanssa.
En ole aiemminkaan syttynyt vain yhdentyyppisestä huumorintajusta, seilaamispintaa on enemmän.

Ironiassa, 'hulluuksissa', mustuuksissa ja itsestäänselvyyksissä nyt ainakin on hihitettävää.. Usein ironian kohdalla sitten sattuu niitä väärinkäsityksiä ja tilanne muuttuu yhä hullummaksi. Ironia on seilaamisvaativuuden takia jännempää kuin suoraviivaisempi sarkasmi.)

[Yönmustaritari]

Ironia on seilaamisvaativuuden takia jännempää kuin suoraviivaisempi sarkasmi.)

Prut prut prut sano.

Pieruhuumorin monet eri muodot.

[HellBell]

Prut prut prut sano.

Pieruhuumorin monet eri muodot.

Ironinen heitto, hehe.

[Faghag]

Kysymys naisille: Kun haluatte mieheltä "huumorintajua", mitä tarkoitatte? Mikä lasketaan huumorintajuksi? Miltä huumorintajuisen miehen pitäisi vaikuttaa? Mikä merkitys huumorintajulla on partnerin valinnassa? Jos naisella on kaksi muuten "yhtä hyvää" miestä valittavana, ottaako hän suuremmalla todennäköisyydellä aina sen "huumorintajuisemman"?

Ja vielä: Onko naiselle aina tärkeintä, loppujen lopuksi, se että hän viihtyy miehen seurassa? Onko miehen elämän tarkoitus tuottaa suhteessa viihdettä naiselle? Saavatko "naistennaurattajat" paremmin naisia?

Huumorintajuinen mies= Nauraa mun tyhmille vitseille. Se on hyvin imartelevaa.

Tässä iässä on hyvin tärkeää, että se ihminen, kenen kanssa harjoitan raamatunvastaista seksihulluutta, on samalla myös hyvä ystäväni, jonka kanssa voin estoitta viljellä keskenkasvuista huumoriani. Toki se edellyttää sitä, että mieskin viihtyy kanssani nimenomaan luonteeni, ei pelkästään jumalaisen takamukseni tai tissieni takia.

Minä otan mieluusti kumppanikseni sen miehen, joka viihtyy minun kanssani ja jonka seurassa itse viihdyn. Pelkän fyysisen iloittelun takia minua ei nykyään saa miehenkönsikkäistä innostumaan (toisin oli nuorempana...)

"Naistennaurattaja" saattaa antaa itsestään sen vaikutelman, että hän ei ota mitään vakavasti. Yleensähän tuollaiset miehet ovat vain hauskaa pitämässä ja kevyttä seikkailua hakemassa, joten eivät naiset heihin juuri sen vakavammin suhtaudu.

[HellBell]

Yksi erikoisemmista huumorintajuista joita tiedän, on isälläni. Tyyppi on aina ollut pokerinaama ja ensi alkuun (usein jopa pitemmän päälle..) ihmiset luulevat häntä tosikoksi, koska ensinnäkään hän ei paljoa puhu ja jos puhuu, niin höpölöptyksiä sieltä viimeksi kuulee. Ei ns. lunki tyyppi.

Joka tapauksessa.. Välistä kun pääsee kuulemaan niitä hänen samalla pokerinaamalla vetämiään lakonisia (ja ne ovat todella hauskoja) kommentteja.. Kuin helmiä joiden arvoa on jo niiden arvaamattomuudessa.

[Exsat]

Huumorintajuinen mies= Nauraa mun tyhmille vitseille. Se on hyvin imartelevaa.

"Naistennaurattaja" saattaa antaa itsestään sen vaikutelman, että hän ei ota mitään vakavasti. Yleensähän tuollaiset miehet ovat vain hauskaa pitämässä ja kevyttä seikkailua hakemassa, joten eivät naiset heihin juuri sen vakavammin suhtaudu.

Komppaan näitä. Noloa nauraa yksin huonoille jutuilleen, joten pitää saada sellainen mies, joka tajuaa nauraa kans (vaikka ei oikeasti huvittaisikaan).

[Turbohaltija]

pitää saada sellainen mies, joka tajuaa nauraa kans (vaikka ei oikeasti huvittaisikaan).

Eli miehen tekonauru on hienoa asia? Jos se vielä kuulostaa uskottavalta? Tuo on kieltämättä juuri se taito, jonka haluaisin oppia, ja jonka moni muu tuntuu osaavan. Vai haluanko sittenkään? Mitä jos mä haluan naisen, joka tajuaa olla vaatimatta multa jatkuvaa toiveiden toteutusta, mutta joka silti rakastaa minua omana itsenäni? Ja ehkä minäkin haluaisin viihtyä naisen seurassa, tuntea oloni mukavaksi. Ehkä mä odotan, että nainen olisi vähän huumorintajuisempi. Ja ettei se huumori olisi pakkopullaa.

[nypari]

Noloa nauraa yksin huonoille jutuilleen, joten pitää saada sellainen mies, joka tajuaa nauraa kans (vaikka ei oikeasti huvittaisikaan).

Kun kerran ilman loppuhymiötä moisen(suluissa oleva) "äänen" lausuit, niin täytyy nokittaa. Et kai sä nyt tosissasi ole?

[Exsat]

Noloa nauraa yksin huonoille jutuilleen, joten pitää saada sellainen mies, joka tajuaa nauraa kans (vaikka ei oikeasti huvittaisikaan).

Kun kerran ilman loppuhymiötä moisen(suluissa oleva) "äänen" lausuit, niin täytyy nokittaa. Et kai sä nyt tosissasi ole?

Se on kato sitä mun hyymöriä. Nyt pitää nauraa!

[Turbohaltija]

Nyt pitää nauraa!

Proooot! Prooooooooot!!11

Ai niin, meinas tää unohtua:

Jee, eka kerta kun käytän persehymiötä! Jee!

[nypari]

Noloa nauraa yksin huonoille jutuilleen, joten pitää saada sellainen mies, joka tajuaa nauraa kans (vaikka ei oikeasti huvittaisikaan).

Kun kerran ilman loppuhymiötä moisen(suluissa oleva) "äänen" lausuit, niin täytyy nokittaa. Et kai sä nyt tosissasi ole?

Se on kato sitä mun hyymöriä. Nyt pitää nauraa!

Me ei sit ilmeisesti olla mäzi, kun mä en heti tajunnu sun huumorias.

[Mida]

Ehkä mä odotan, että naiset olisivat vähän huumorintajuisempia. Ja ettei se huumori olisi pakkopullaa.

Minen ihan ymmärrä miks naisista puhutaan näissä jutuissa monikossa. Monenko kanssa sä siihen suhteeseen oikeen haluat?