Nainen haluaa pelimannin?

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
slam

Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja slam »

50luvulla rakennettu kivinen käytävä kaikui voimmakaista huudoista. Voimakastahtoista isokoista vammaista tuotiin portaita pitkin alas eteiseen. Hän ei lähtenyt eteisestä ulos ellei saanut saattajakseen kahta mummoa. Hän huusi ja raivosi isoon ääneen, niin pitkään kunnes ulos saattajat löytyi ja hän rauhoittui.

"minä, remu lähden nyt ja te tulette mukaan" vammaisen kailotuksella säestettynä kaikui ilmoille. Voimakastahtoinen mähkiäinen riehui ja porukka yritti taltuttaa sitä. Mielestäni pelimiestä voidaan hyvin verrata hänenlaiseensa kaveriin.

Hän oli todellinen pelimies. Se vain nappasi aina kaksi mummua mukaansa, jotka saattoivat hänet ulos ovesta. Hänelle oli keinonsa saavuttaa tahtonsa, kuten myös pelimiehellä on.

Miksi nainen rakastuu tämän kaltaiseen ihmiseen? En näe asiassa järjen hiventäkään? Asian on pakko perustua puhtaasti vain siihen, että kun tietty ihmistyyppi ei koe olevansa haluttu, vaan pelinappula. Pelinappula yrittää saavuttaa itselleen pelimiehen "täyden" kunnioituksen. Miksi hän yrittää saavuttaa kunnioituksen? Tietysti aiheesta voitaisiin kirjoittaa kirja otsikolla "pelimiesten naiset".

Mutta, miksi näin? Sekö tekee hänestä haluttavamman, kun hän on kaikkien ympärillä pyörivä ja huutava vammainen? Onhan hän tietysti sosiaalisesti virkeä? Ja virkeystila kohdistuu naisiin, ja he saattavat innostua. Miksi hän on baarin yleisin voittopalkkinto ja hiljaisempi on vähemmän kiinnostava. Voimakas itsetunto on suurta ääntä ja isoja näyttäviä tekoja? Ja nainen on myyty 10kg lihoina.

Hyvä suustaan olessaan pelimies laskee naiselta housut kinttuihin, ennen aamenta. Miksi näin? koska hän (nainen) kaipaa ja kituu itsekseen. Ja puheet ruokkivat hänestä ulos seksuaalisia ajatuksia. Ja pelimies painaa mäntää sisälle, ja miksi nainen rakastuu, koska pelimies ei pitänytkään.

hajanaista soopaa, mut mittee mieltä pelimiehestä?
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja mölli »

Naiset ajattelevät näitä asioita aisteilla kuten eläimet. Minusta olisi hyvä nainen olisi isänsä tai aviomiehensä omaisuutta näin nainen ei pystyisi pilaamaan omaansa ja muiden elämää.
Kittys

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja Kittys »

mölli kirjoitti:Naiset ajattelevät näitä asioita aisteilla kuten eläimet. Minusta olisi hyvä nainen olisi isänsä tai aviomiehensä omaisuutta näin nainen ei pystyisi pilaamaan omaansa ja muiden elämää.
Voitsä siis oikeesti olla olemassa?? :shock:
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja mölli »

Tulevaisuus tulee olemaan eri, kun talous romahtaa samalla romahtaa naisen arvokin. Sosialismissa nainen nuosee miestä parempaa arvoon keskimäärin kuten suomessakin, mutta kapitalismissa mies keskimäärin parempaa arvoon kerta miehet osaavat tehdä rahaa ja ovat älykkäämpiä. Siinä kun lähtee ilmainen koulutus, sossu ja lapsilisät niin paras mies on se perinteinen joka ei lyö, juo ja tuo leivän kotiin. Siinä monen baarilutkan elämä murenee kun ei ole enää varaa käydä baarissa ja eikä enää pahemmin kelpaa kunnolliselle miehelle.
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja mölli »

Kittys kirjoitti:
mölli kirjoitti:Naiset ajattelevät näitä asioita aisteilla kuten eläimet. Minusta olisi hyvä nainen olisi isänsä tai aviomiehensä omaisuutta näin nainen ei pystyisi pilaamaan omaansa ja muiden elämää.
Voitsä siis oikeesti olla olemassa?? :shock:
Totuus valkenee aikanaan, sinullekin.
slam

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja slam »

mölli kirjoitti:Naiset ajattelevät näitä asioita aisteilla kuten eläimet. Minusta olisi hyvä nainen olisi isänsä tai aviomiehensä omaisuutta näin nainen ei pystyisi pilaamaan omaansa ja muiden elämää.
Vanha testamentti sanoo, että nainen olkoon miehellensä alamainen. ;)

He katselivat aamua odotellen. Kaksi tulista silmää vierekkäin. Katselivat kuinka savesta nousi poikalapsi. Hän oli urhoollinen ukkeli. Ol hänel myös kikkeli. Veteli ensin händyynsä ja oli onneton, kunnes naaras veistettiin hänen kylkiluustaan.

Oliko Aadamilla ja Eevalla sukuelimet? Ennen syntiin lakeemusta, jonka jälkeen tarvitsi alkaa lapsosia synnyttään, jotta vapahtajakin joskus syntyisi. Lapsena joskus innostuin selostamaan kavereille pyhällä metsäretkellä, että taivaaseen mentyämme penis rupsahtaa ja pillu kasvaa umpeen.

Eihän niitä tarvita, kun ei ole enää syntymää eikä kuolemaa siinä kirkastuksen ruumiissa, joka on meitä jokaista varten varattuna kuoleman jälkeen... ;)
Kittys

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja Kittys »

mölli kirjoitti:Tulevaisuus tulee olemaan eri, kun talous romahtaa samalla romahtaa naisen arvokin. Sosialismissa nainen nuosee miestä parempaa arvoon keskimäärin kuten suomessakin, mutta kapitalismissa mies keskimäärin parempaa arvoon kerta miehet osaavat tehdä rahaa ja ovat älykkäämpiä. Siinä kun lähtee ilmainen koulutus, sossu ja lapsilisät niin paras mies on se perinteinen joka ei lyö, juo ja tuo leivän kotiin. Siinä monen baarilutkan elämä murenee kun ei ole enää varaa käydä baarissa ja eikä enää pahemmin kelpaa kunnolliselle miehelle.
Perinteet kunniaan! Naisen paikka on sängyn ja hellan välissä? Ei hitto, ei ihme jos ei käy flaksi. Ja ennemmin yksin kuin kenenkään OMAISUUTTA :twisted: .

Keskitasoisten firmojen johdossa on kuulemma enemmän naisia, kuin miehiä... Mutta luulisin naisen pääsevän niihin virkoihin VAIN maskotiksi, ja sopimukset syntyy paremmin omalle firmalle mieleisemmät, kun luvataan toisen virman pomo saunottaa kunnolla :D ja nussia kuntoon :lol:
Kittys

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja Kittys »

slam kirjoitti:

Ei jeesus! Siis hitto te ootte sää********.. Oikeen luolamiehen puhetta :maanantai: :igor:
Turbohaltija

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja Turbohaltija »

mölli kirjoitti: Minusta olisi hyvä nainen olisi isänsä tai aviomiehensä omaisuutta näin nainen ei pystyisi pilaamaan omaansa ja muiden elämää.
Elät väärällä vuosisadalla. Sun olisi pitänyt syntyä 1800-luvun alkupuoliskolla ja kuolla noin vuonna 1850 niin olisit ehtinyt nauttia kyseisenkaltaisesta järjestelmästä. Vanhassa suomalaisessa lakijärjestelmässä, joka oli perua Ruotsin vallan aikaisista maanlaeista, nainen oli todellakin miehen omaisuutta. Nuori nainen oli isänsä tai, isän ollessa kuollut, veljiensä holhottavana, kunnes siirtyi avioliiton kautta aviomiehen alaisuuteen. Leskinaista holhosivat omat pojat tai muut miespuoliset sukulaiset. Naisen päätäntävalta omaan elämään ja omaisuuteen oli hyvin rajattua ja myös perinnönjaossa naisen asema oli selvästi miestä huonompi. Koko systeemi juontaa juurensa keskiajalta, jolloin tytöt naitettiin keskimäärin 10 - 12-vuotiaina tekemään lapsia itseään kaksi kertaa vanhemmille miehille. Taustalla oli ajatus, että naista on kontrolloitava koko elämänsä ajan, koska nainen on syntinen ja hairahtuu helposti ilman väärää ohjausta. Naista pidettiin ´heikompana astiana`, vähempiälyisenä ja heikkotahtoisempana kuin miestä. Vielä 1800-luvun Suomessa viljeltiin metaforia, joissa nainen oli passiivinen, taivaankappaleena kuu, ja mies aktiivinen, taivaankappaleena aurinko, ja näistä sekä vanhoista ruumiinnesteopeista vedettiin johtopäätöksiä sosiaalisesta työnjaosta; mikä osa yhteiskunnassa sopii naiselle, ja mikä miehelle.

Koko patriarkaalinen systeemi alkoi vähitellen rapautua 1800-luvun jälkipuolella mm. naisliikkeen synnyn ja naisten koulutusmahdollisuuksien lisääntymisen myötä. Paluuta entiseen tuskin on, sillä esimerkiksi nuorten naisten korkeakouluttautuminen on nuoria miehiä yleisempää jo nyt. Väliinputojia ovat sellaiset kuin sinä, mölli. Näen sinulle kaksi vaihtoehtoa: Joko voit toivoa, että joku kehittää pikaisesti aikakoneen, jotta pääset elämään ihanneaikakaudellasi tai sitten voit alkaa harrastaa historian lukemista, mistä voit saada henkistä lohtua ankeaan nykyelämääsi.
slam

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja slam »

Turbohaltija kirjoitti: tai sitten voit alkaa harrastaa historian lukemista, mistä voit saada henkistä lohtua ankeaan nykyelämääsi.
Perinteinen heteroseksualismi saattaisi johtaa nykyäänkin entisaikoina olleeseen tilanteeseen. Voimakas uros ottaa naisen sanaakaan sanomatta yms. käytöstä... vaikka nainen rääkyisi mitä tahansa... mutta onhan tää empatian määrä suuri nykyyään... Oliko aikaisemmin vähemmän empatiaa?
Kittys kirjoitti:
Ei jeesus! Siis hitto te ootte sää********.. Oikeen luolamiehen puhetta :maanantai: :igor:
Kannataisiko opetella sitä miehen edessä nöyrtymistä ;)
Kittys

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja Kittys »

Mitä helvetin nöyrtymistä? Kuinka teiät on kasvatettu?

Teiä Mutsii hakattu himassa? Sen paikka ollu tasan hellan ja sängyn välissä? Ei jesus.

Mun vanhemmat on varmaan sitten kasvattanu mut jotenkin huonosti? Kersana jo opetettu, ettei tollasta tarvii kenenkään sietää. Vaihtoon vaan jos silt tuntuu. Meillä ainakin on ollut tasa-arvo.
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja mölli »

Turbohaltija kirjoitti:
mölli kirjoitti: Minusta olisi hyvä nainen olisi isänsä tai aviomiehensä omaisuutta näin nainen ei pystyisi pilaamaan omaansa ja muiden elämää.
Elät väärällä vuosisadalla. Sun olisi pitänyt syntyä 1800-luvun alkupuoliskolla ja kuolla noin vuonna 1850 niin olisit ehtinyt nauttia kyseisenkaltaisesta järjestelmästä. Vanhassa suomalaisessa lakijärjestelmässä, joka oli perua Ruotsin vallan aikaisista maanlaeista, nainen oli todellakin miehen omaisuutta. Nuori nainen oli isänsä tai, isän ollessa kuollut, veljiensä holhottavana, kunnes siirtyi avioliiton kautta aviomiehen alaisuuteen. Leskinaista holhosivat omat pojat tai muut miespuoliset sukulaiset. Naisen päätäntävalta omaan elämään ja omaisuuteen oli hyvin rajattua ja myös perinnönjaossa naisen asema oli selvästi miestä huonompi. Koko systeemi juontaa juurensa keskiajalta, jolloin tytöt naitettiin keskimäärin 10 - 12-vuotiaina tekemään lapsia itseään kaksi kertaa vanhemmille miehille. Taustalla oli ajatus, että naista on kontrolloitava koko elämänsä ajan, koska nainen on syntinen ja hairahtuu helposti ilman väärää ohjausta. Naista pidettiin ´heikompana astiana`, vähempiälyisenä ja heikkotahtoisempana kuin miestä. Vielä 1800-luvun Suomessa viljeltiin metaforia, joissa nainen oli passiivinen, taivaankappaleena kuu, ja mies aktiivinen, taivaankappaleena aurinko, ja näistä sekä vanhoista ruumiinnesteopeista vedettiin johtopäätöksiä sosiaalisesta työnjaosta; mikä osa yhteiskunnassa sopii naiselle, ja mikä miehelle.

Koko patriarkaalinen systeemi alkoi vähitellen rapautua 1800-luvun jälkipuolella mm. naisliikkeen synnyn ja naisten koulutusmahdollisuuksien lisääntymisen myötä. Paluuta entiseen tuskin on, sillä esimerkiksi nuorten naisten korkeakouluttautuminen on nuoria miehiä yleisempää jo nyt. Väliinputojia ovat sellaiset kuin sinä, mölli. Näen sinulle kaksi vaihtoehtoa: Joko voit toivoa, että joku kehittää pikaisesti aikakoneen, jotta pääset elämään ihanneaikakaudellasi tai sitten voit alkaa harrastaa historian lukemista, mistä voit saada henkistä lohtua ankeaan nykyelämääsi.
Hahah! Lahjattomat opiskelee ja akateeminen työttömyys eikö se ole 30%? Tulevaisuudessa nykyinen talousromahtaa pahasti koska ei ole halpoja raaka-aineita tuhlauksen ylläpitöön ja harvan tarvitsee oikeasti tehdä töitä tekniikan kehittyessä. Silloin palataan takaisin säätyläisyhteiskuntaan eiköhän joku sustakin saa hyvä renkin ja voit sitten vaikka isäntäsi saappaita vahata ruokaa vastaan.
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja mölli »

slam kirjoitti:
Turbohaltija kirjoitti: tai sitten voit alkaa harrastaa historian lukemista, mistä voit saada henkistä lohtua ankeaan nykyelämääsi.
Perinteinen heteroseksualismi saattaisi johtaa nykyäänkin entisaikoina olleeseen tilanteeseen. Voimakas uros ottaa naisen sanaakaan sanomatta yms. käytöstä... vaikka nainen rääkyisi mitä tahansa... mutta onhan tää empatian määrä suuri nykyyään... Oliko aikaisemmin vähemmän empatiaa?
Ennen yhteiskunta oli raaka, mutta empitiaa ennemmän. Nykyjään yhteiskunta on pullamössö mutta empatiaa vähän.
Turbohaltija

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja Turbohaltija »

slam kirjoitti:
Oliko aikaisemmin vähemmän empatiaa?
Kyllä ihmisillä oli samanlaisia tunteita kuin nykyisin jo 1800-luvulla. Koko kulttuuri ja yhteiskunnallinen tilanne vain olivat erilaisia. Esimerkiksi uskonnollisuus oli hyvin vahvaa. Siinä tuskin kovin moni ajoi aktiivisesti naisten emansipaatiota. Se, että se kuitenkin lähti käyntiin 1800-luvun jälkipuoliskolla, johtuu yhteiskunnan yleisemmästä kuohuntatilasta; monet asiat olivat murroksessa ja esim. kansakoululaitos syntyi, mikä murensi merkittävästi perinteistä sääty-yhteiskuntaa.

Ai niin, mölli: Ehkä Aito Johanna voi kääntää mun kirjoitukset sun omalle kielelle... :D
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja mölli »

Kittys kirjoitti:Mitä helvetin nöyrtymistä? Kuinka teiät on kasvatettu?

Teiä Mutsii hakattu himassa? Sen paikka ollu tasan hellan ja sängyn välissä? Ei jesus.

Mun vanhemmat on varmaan sitten kasvattanu mut jotenkin huonosti? Kersana jo opetettu, ettei tollasta tarvii kenenkään sietää. Vaihtoon vaan jos silt tuntuu. Meillä ainakin on ollut tasa-arvo.
Joo meilläkin todella tasa-arvoinen suhde, siihen nykynaiset eivät pysty vaan halutaan olla miehen yläpuolella mutta nainen loppujen lopussa on henkisesti ja fyysisesti rääpäle ja tulee tippumaan miehen jalkojen alle minne luonto on sen määrännyt.
Kittys

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja Kittys »

mölli kirjoitti:

Nainen henkisesti ja fyysisesti rääpäle ja tulee tippumaan miehen jalkojen alle ja vielä luonto on sen sinne määrännyt? Ei jesus. Sä et voi olla tosissas. Eipä ihme, että oot yksinäinen kun noin ajattelet. Kasvatatko myös omat lapsesi noin? Minä en, vaikka se poika onkin!!

*niskalaukaus*
Avatar
Meik
Elämätön Kitisijä
Viestit: 491
Liittynyt: 29.11.2005 16:19

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja Meik »

Oho. Onpa pimee ketju.
Kittys

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja Kittys »

Meik kirjoitti:Oho. Onpa pimee ketju.
On! Se saa mut repiin itseäni hiuksista.

Ps. Sekinolisimukavempaakuntoinentekisisen.
Avatar
Meik
Elämätön Kitisijä
Viestit: 491
Liittynyt: 29.11.2005 16:19

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja Meik »

Kittys kirjoitti:
Meik kirjoitti:Oho. Onpa pimee ketju.
On! Se saa mut repiin itseäni hiuksista.

Ps. Sekinolisimukavempaakuntoinentekisisen.
Jos pojat tuolla tosissaan kirjoittelevat, niin heidän puolestaan sopii toivoa, etteivät joudu naisen alaiseksi. Ei varmaan munaskut kestäisi.

Fakta on kuitenkin se, että nyt vasta alkaa ovet aukeemaan naisillekin piikkipaikoille. Ja ne muutamat, jotka siellä ovat nyt olleet, niin jälki on aika jäätävää (Paakkanen, Baldauf esim lonkalta heitettynä (toisaalta typerää ottaa vain muutamaa esimerkkiä - on niitä enempikin)). Naisilla on tunnetusti kyky hahmottaa useampi asia päässään kerralla ja kyky katsoa asiaa paremmin eri suunnilta. Voi olla, että jossain tilanteissa putkiaivoista on apua, mutta kyllä piikkipaikalla pitäisi olla avarakatseisuutta.

En tiedä mistä se johtuu, mutta kyllä naiset tuntuu noin niinkun yleisesti olevan miehiä rehellisempiä. Jokunen aika sitten ne yritykset menestyivät parhaiten, joissa osattiin parhaiten kierrellä sääntöjä ja kikkailla kartelleilla. En tiedä olisko naisista yleisesti ollut moiseen kikkailuun. (Ei hameväen tarvii tästä herneitä kiskoa, mun mielestä se on positiivista) Nyt kun yritysten hommia aletaan syynätä tarkemmin, rankaistaan rikkeistä ja tulos pitää tehdä rehellisellä työllä, niin ovet on varmaan enemmän kuin saranoita myöten auki päteville naisille.

Ei tästä tarvii mennä eteenpäin kuin 10 vuotta, niin joitakin miehiä alkaa suunta jo hirvittää. Tai no ehkä siinä vaiheessa viimeistään suurimmalla osalla miehistä tuo vanhanaikainen naiskuva on jo murentunut. Hassusti vaan silloin käy miehille, jotka edelleen asettavat itsensä henkisesti naisen yläpuolelle. Fyysisesti naiset ovat eri asemassa varmaan ikuisesti, mutta eipä ne peilin edessä lihaksiaan varmaan haluakaan pullistella.

No ok, osa tästä oli vähän väkisin kirjoitettua, mutta niin oli kyllä osa jutuista tuolla ketjun alkupäässäkin. :wink: Ajatuksena olen kutakuinkin tällaista mielipuolta, mutta sitä on vaan niin pirun vaikea perustella sanoilla. Mä olen vain sitä mieltä, että todella pätevä nainen hakkaa todella pätevän miehen yrityksen johtamisessa.
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja mölli »

Repesin :lol:
Avatar
Meik
Elämätön Kitisijä
Viestit: 491
Liittynyt: 29.11.2005 16:19

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja Meik »

mölli kirjoitti:Repesin :lol:
Arvasin :lol:
HellBell

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja HellBell »

slam kirjoitti:..
hajanaista soopaa, mut mittee mieltä pelimiehestä?
Keksin nämä päästäni (joskin joka kohdasta on jotain empiiristä matskua esim. tuttavien kautta) että älkää ottako näitä yleisinä totuuuksina tai edes väitettyinä sellaisina, jos mahdollista, koittakee vaikka huvittua.. Elkee hermostuko.

.. On kolmenlaisia ihmisiä..

1) On ihmisiä jotka haluavat auervaaroista (viittaus molempiin sukupuoliin) seikkailua elämäänsä, he hullaantuvat auervaarojen 'erilaisuuteen' eli siihen ettei heidän tunteistaan ja ajtuksistaan niin vain pääse selville (koska auervaara ei anna itseään kokonaan: antautuminen ei kuulu pelin henkeen) ja siihen että näkevät auervaarojen epäluotettavuuden ja epäsuorat vastaukset kaikkeen arvoituksellisuutena. Nämä ihmiset saattavat rakastua auervaaroihin juuri näistä syistä ja jäävät yksin rakkautensa kanssa. He ovat useasti myös niitä ihmisiä, jotka kieltäytyvät näkemästä tilannetta realistisesti ja auervaaraa auervaarana ja vaikka myöntäisivätkin auervaaran auervaaraksi, he saattaavat ajatella auervaaran rakastuvan heihin ja siten kaiken muuttuvan simsalabim ihanaiseksi. (He ovat olleet auervaaroille juurikin niin sanottuja pelinappuloita.)

2) On ihmisiä jotka törmäävät auervaaroihin ja tunnistavat nämä auervaaroiksi/auervaaramaisuuden heissä ja jotka näkevät tilanteen realistisesti kaiken aikaa, mutta jotka antavat auervaaralle mahdollisuuden jos auervaarassa on auervaaramaisuuden lisäksi niin paljon sellaista joka natsaisi yhteen omien juttujen kanssa - keskittyminen henkilöön persoonana jossa auervaaramaisuudella on se sijansa siinä, kuin mikä sillä haittatekijänä on. Jos auervaaramaisuus on haittatekijänä olennaisella sijalla tai muuten vain loppujen lopuksi sellainen tekijä, jota ei vain voi sietää ja joka ei ole muuttumassa/poistumassa minnekään, on juttu katsottu ja mahdollisuus annettu ja sitten juttu päätetty. (Tässä tapauksessa nämä ihmiset eivät vielä ole olleet pelinappuloita, koska eivät ole antautuneet siihen asemaan.)

3) On ihmisiä jotka ihastuvat auervaaroissa haasteellisuuteen ja siihen että näkevät auervaarojen pelien hengen ja täten joko haluavat pelata samaa kissahiiri-peliä tai sitten haluavat muuten vain katsoa miten pelin voi voittaa - he osaavat itsekin pelata tarpeen vaatiessa tai sitten he ovat suoranaisia pelaajia; ensimmäiset siis ovat auervaarojen silmin nähtyinä pelinappuloita/viattomia höpönassusia ja jälkimmäiset taasen auervaarojen silmin nähtyinä toisia auervaaroja. Miten näissä tapauksissa sitten käy? Kukaan ei yleensä rakastu (pelin tiedostava tai peliä harrastava tai tarpeen vaatiessa sen selvittävä ei diskaa itseään ulos pelistä ennen kuin peli on ohi) eikä kukaan osaa vapautua pelistä siten että molemmat pääsisivät sellaisiin asemiin toisensa kanssa, että molemmat olisivat tyytyväisiä ja oikea rakkauteen perustuva suhde olisi mahdollinen. Jompi kumpi on aina peluri loppuun saakka. Erittäin harvinaista siis olisi että tällaiset haasteveriset ja voitontahtoiset ihmiset yhdessä näkisivät samanaikaisesti miten molemmat voisivat voittaa jos lopettaisivat pelin siihen paikkaan. (Tässä tapauksessa pelinappuloiksi ei voi oikein nimetä ketään, juttu on jatkuvaa taistoa ja kutinaa ja sen sellaista.)

Ja sitten on ihmisiä jotka eivät näe auervaaroissa jo pelkän auervaarauden tähden mitään sellaista, johon ehdoin tahdoin haluaisivat sekaantua tai joista empiirisinä tutkimusmatkailijoina haluaisivat ottaa selon.

Henk.koht. auervaarat eivät sykähdytä (en lähde peleihin mukaan, poistun mieluummin takavasemmalle, siirto sekin), joskin leikkisänä ihmisenä sitä saattaa alkuun huvittua toisen leikeistä ja jopa kokea haasteen kutinaa mennä katsastamaan pelin kulku ja lopputulos, mutta ei ei ei. Olen joskus kokeillut tämän jutun läpi enkä koe siihen enää tarvetta, hommassa ei ole mitään järkeä (tai sitten siinä on sitä liikakin muttei rakkautta) eikä siitä päädytä aitoon rakkaustarinaan, joka loppupeleissä (pun intended) on Se juttu jota tavoittaa.
huima

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja huima »

Tämä on pelottava ketju, ja ehkäpä paras muistutus siitä miltä maailman ja pelaamisen raadollisuus voi joskus tuntua. Ihmiset tekevät ja jättävät tekemättä valintoja - eikä pariutumisen tai pariutumattomuuden lainsäädäntöjä ole oikein järjellä aina ymmärrettävissä... ja vaikka olisikin, silti tulee Gattaca joka kysyy että mitä nuokin näkevät toisissaan.

Hellbell on ihastuttavalla tavallaan tulkinnut ihmisten sielunelämää suhteessa Auervaaroihin ja onnistunut kiteyttämään erilaisia suhtautumistapoja seikkailijoiden maailmaan. Komppaan näitä yksinkertaistuksia kuitenkin sen verran, että omassa empiirisessä kokemusmaailmassa on ollut monet kokemukset lajitettavissa samojen kriteerien mukaan.

Olen tuntenut muutaman pelimiehen - ja edelleen yksi parhaista ystävistäni on toisaalta tietyssä mielessä tulkittavissa pelimieheksi. Kaveri on lutuinen rock-henkinen jässikkä, jonka ei itse tarvitse tehdä mitään tai sanoa mitään - sillä naiset projisoivat häneen kaikki toiveensa ja odotuksensa -- ja vievät kotiinsa. Aina silloin tällöin joku ajattelee pystyvänsä kouluttaa hänestä poikaystävä-ainesta - ja pettyy enemmin tai myöhemmin, kun prioriteettilistalla on parisuhde-koti-illan ja suhdekeskustelujen sijaan rokkia ja saunomista kavereiden kanssa.

Toisentyyppinen pelimies johon taas on törmännyt - on ollut tyypillisesti järkyttävän komea ja suhteellisen hauska seuramies, siis juuri sellainen mies josta selkeästi paistaa ulospäin, että naiset ovat heikkona tuohon ja hän tietää sen. Tuoteselosteessa voisi siis lukea, että annostellaan yöksi tai kahdeksi kerrallaan.

Kolmas tyyppi on ollut taas kaikkein kavalin, eli se sellainen täydellisen poikaystävän prototyyppi, kiltti ja kaikkea -- mutta joka on pelannut sitä poikaystäväroolia useamman naisen kanssa samaan aikaan täysin tietoisesti.

Kun on nähnyt millaisia jälkiä ihmisiin pelaaminen saa aikaiseksi, sitä on helppo olla onnellinen siitä ettei ole pelimies ja peluri. Varsinkin kun se olisi helpompaa olla pelimies yksinkertaisilla tavoitteilla - kuin runopoika joka etsii TosiRakkautta.
slam

Re: Nainen haluaa pelimannin?

Viesti Kirjoittaja slam »

Pelimies ei pelkää pettymystä eikä pettynyttä... Hän vetää meneen pallit pullollaan every day... Joku sankarihahmo tekee sen elokuvissa puolestamme... :lol:
Viimeksi muokannut slam, 10.12.2005 20:32. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin