Markkina-arvonsa muistaminen

[nypari]

Kun on ollut jonkin aikaa issekseen, alkaa libido-merkkiset siimahännät vallata jo puolet ruumiin painosta. Romantisoidummin läheisyydentarve voimistuu, ei ehkä lineaarisesti, mutta kuitenkin.

Yksinolon kestäessä tulen miettineeksi, miten pitää pää kylmänä ja muistaa, että mitä naiselta oikeasti haluaa, mitkä ovat peruskriteerit, joista ei soisi tinkiä.

Naisen huomio tuntuu mukavalta, se hivelee. Minulla on ollut tapana välttää ns. yhden illan juttuja, koska tiedän, ettei niistä juuri mitään jää käteen. Toisaalta seksiä täytyy saada, ilman olo on kuin toinen puoli koko miehisyydestä varastettaisiin. Seksittömyys syö itsetuntoa rotan lailla, vaikka miten asiaa pyörittelisi. Näin uskon lähes kaikkien miehien ajattelevan.

Ihminenhän tarvitsee huomiota - hyväksyntää. Kenelläkään ei ole niin rautainen itsetunto, että ilman hyväksyntää kauan jaksaisi. Heteromiehelle ei miespuolinen hyväksyntä riitä, tuskin heteronaisellekaan pelkästään naisilta tullut huomio.

Minusta on jo jonkun aikaa tuntunut, siksi ehkä asiasta kirjoitankin, että väkisin en ala seurustelemaan ja kahteen vuoteen ei ole kukaan kolahtanut liiemmin - enkä näe kolahtamista kovinkaan todennäköisenä tulevaisuudessakaan.

Tämän kaiken hajatelman punainen lanka löytyy otsikosta. Toisin sanoen, miten olla laskematta rimaa? Miksi tyytyä keskinkertaisuuteen? Miksi mikään ei tunnu miltään?

[AarneAnkka]

Kai rimaa voi ainaskin ihan hiukan laskea, ettei yhtäkkiä huomaa jääneensä yksin? Voihan sitä olla että hahmottaakin oman markkina-arvonsa aivan liian korkeaksi todellisuuteen nähden, tavallaan hinnoittelee itsensä ulos markkinoilta kun itsen mielestä "oman tasoiset" ehdokkaat eivät osoitakaan vastakiinnostusta.

Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten sanotaan.

[Ann]

Toisin sanoen, miten olla laskematta rimaa? Miksi tyytyä keskinkertaisuuteen? Miksi mikään ei tunnu miltään?

Patience, my young padawan. Ei niitä sielunveljiä ja sisaria tule liukuhihnalta vastaan. Nussiva maailma viihdyttää sua väliajalla. Et laske mitään rimaa minnekään, tai tuun ja tungen sen sun pyllyys.

[nypari]

Nussiva maailma viihdyttää sua väliajalla. Et laske mitään rimaa minnekään, tai tuun ja tungen sen sun pyllyys.

Tsop, tsop Anna1.! Sähän puhut seksistä kuin leivästä, seksi on kaunis asia.

[Ann]

Sähän puhut seksistä kuin leivästä, seksi on kaunis asia.

Ei niille tartte antaa. Kevyttä pettinkiä.

[tonyjl]

Minusta on jo jonkun aikaa tuntunut, siksi ehkä asiasta kirjoitankin, että väkisin en ala seurustelemaan ja kahteen vuoteen ei ole kukaan kolahtanut liiemmin - enkä näe kolahtamista kovinkaan todennäköisenä tulevaisuudessakaan.

Tämän kaiken hajatelman punainen lanka löytyy otsikosta. Toisin sanoen, miten olla laskematta rimaa? Miksi tyytyä keskinkertaisuuteen? Miksi mikään ei tunnu miltään?

Aivan kuin olisin itse kirjoittanut tuon. Sama vika rahikaisella.

Mikäköhän siinä on ettei enää oikeasti ihastu? Jos tällainen jatkuu niin yksin olemista on tulevaisuudessa enemmänkin. Luonteellekin on ominaista ettei oikein tyydy kompromisseihin. Miksi tyytyä johonkin sellaiseen johon ei ole hulluna ihastunut? Pakko siinä on olla se tunne että on onnekas kuin on sellaisen tytön sitten löytänyt! Jos vielä joskus löytää?

Miksi laskea rimaa? Miksi tyytyä johonkin keskinkertaiseen vain siksi että saisi sen pian? Olisiko sitten muka onnellinen pitäessään sylissään jotain joka ei tunnu mitenkään erikoiselta? Tuskin. Eikä sitä kolahtavaa tyttöä itse etsimällä löydä. Kyllä jonkun korkeamman voiman on se vain johdettava saataville. Ja missä ihmeessä niitä piileskelee? Vai onko vika omassa päässä? Ja että tämä kaikki pitäisi vielä kohdata toisen ihmisen kanssa.. Taitaa aito molemminpuolinen rakkaus olla maailman harvinaisin asia. Viisi lottovoittoakin putkeen on yleistä siihen verrattuna. Kun ei ole juuri näkynyt.. Tai sitten on se hinnoittelu todella, todella pielessä.

Noh, ehkä joku joskus vielä kolahtaa?

[Edith]

Mä ymmärrän tuon ehdotuksen riman laskemisesta lähinnä niin, että uskaltautuu käymään paikoissa, joiss ei muuten kävisi ja että uskaltautuu tekemään tuttavuutta aiemmasta poikkeavan laisten ihmisten kanssa. Että ei itse asiassa edes olisi aina sillä lailla niin etsimässäkään parisuhdetta kuin että olisi avoin tutustumaan ihmisiin. Että ei katsoisi, että "kas, tuolla on paksut pohkeet" tai että "kas, tuo on liian pitkä/lyhyt/tms.", vaan että olisi avoin mahdollisuuksille ja uudelle elämässä. Tietenkään, jos ihan oikeasti tutustumisenkin jälkeen vaan koko ajan ällöttää, että toisella on karvoja nenässä tai se pureskelee kynsiään, niin sitten ei, mutta ettei antaisi pikku seikkojen häiritä tutustumista.

[Vadim]

Mikäköhän siinä on ettei enää oikeasti ihastu?

Lainaisin Léo Ferrétä: "Avec le temps, on n'aime plus." (Kun aika kuluu, emme rakastu enää.)

Nuorempanahan sitä ihastui täysin sattumanvaraisesti kaikenlaisiin sutturoihin. En tietenkään väitä ettenkö ihastuisi edelleenkin sattumanvaraisesti kaikenlaisiin sutturoihin, mutta luojan kiitos sitä sattuu harvemmin.

[Turbohaltija]

Lainaisin Léo Ferrétä: "Avec le temps, on n'aime plus." (Kun aika kuluu, emme rakastu enää.)

Tämänkö takia Suomessa on yli miljoona sinkkua? Pelottava ajatus, ettei rakkautta ole tulossa. Itsekin alan jo olla aikuisen iässä ja kokemusta on kertynyt. Silti haluaisin uskoa rakkauteen. Olisi hienoa löytää syvä, rauhallinen rakkaus, joka kestää. Mun ongelma on se, että suhtaudun epäluuloisesti ihastumisiin enkä ole mitenkään erityisen romanttinen ihminen. Mietin myös tuota samaa kuin tekin: Täytyykö sen olla "perfektiä", sitten kun tapaa Sen Oikean? Kuitenkin suurin osa elämästä on arkipäivää ja jopa mahtavan oikealta tuntuvassa suhteessa toinen osapuoli voi joku päivä sanoa: "Hän ei ole enää se sama ihminen, johon rakastuin." Mietin, onko se sen arvoista. Ehkä varovaisuus on suurin este rakastumiselle.

[mölli]

Heikot.

[Vadim]

Tuo keskinkertaisuus jäi hiukan kaivelemaan, lähinnä varmaan siksi, että me kaikki olemme jollain tavoin melko keskinkertaisia, vaikka länsimaisessa yhteiskunnassa kaikkein keskinkertaisimmankin on syytä uskoa olevansa jotain muuta. Ehkä meidän olisi syytä opetella rakastamaan keskinkertaisuutta sekä itsessämme että muissa muistaen samalla, että keskinkertainenkin voi olla erityinen. Ainakin elämä olisi jossain määrin helpompaa.

[Edith]

Niin, mun yksi estoistani olla pahemmin etsiytymättä parisuhteisiin on varmasti juuri paljolti se, etten halua minuun kyllästyttävän. Koska mä olen pikkasen tylsä. Ihan niin kuin vähintäänkin lähes kaikki muutkin. Jokin samanlainen tylsyystaso pitäisi toisesta varmaan löytää. Oltais sitten yhdessä avoimesti tylsiä.

[Lucky Luciano]

Parisuhteen funktio on pilalle menneen elämänsä jakaminen ihan kohtuu kelvollisen ihmisen kanssa. Kuten lukuisat kokemusta ja elämänviisautta kartuttaneet tapaavat asian ilmaista.

[Camilla]

Uskon että nypari ja tony löytää kyllä jotkut ihanat tytsyt, älkää miettikö liikaa näitä asioita! Pidän teille peukkuja.

Minkä ihmeen takia sekoitan aina hebulin, niban ja nyparin keskenään?

[AarneAnkka]

ihan kohtuu kelvollisen ihmisen kanssa pilalle menneen elämän

Tämä lause on niin helppo ymmärtää väärin. Meneekö elämä pilalle jos tyytyy ihan kohtuu kelvolliseen ihmiseen, vai mitä tuolla mahdetaan tarkoittaa?

[Vadim]

Siis tota noin. Musta kysymyksenasettelu tuntuu hieman aporeettiselta. Otsikko, "oman markkina-arvonsa muistaminen" ei tunnu sopivan järin hyvin yhteen tämän "kukaan ei kiinnosta" -ajatuksen kanssa. Siis eikö tosiaan kukaan kiinnosta, vai onko kyse siitä, että joku kiinnostaa, mutta se joku ei sitten ole saatavilla?

Kysyy nimim. Epätietoinen

[Lucky Luciano]

ihan kohtuu kelvollisen ihmisen kanssa pilalle menneen elämän

Tämä lause on niin helppo ymmärtää väärin. Meneekö elämä pilalle jos tyytyy ihan kohtuu kelvolliseen ihmiseen, vai mitä tuolla mahdetaan tarkoittaa?

Kuten miesystäväni jokin aika sitten minulle kauniisti totesi, elämä on pelkkää tyytymistä. Etenkin parisuhdekumppanista puhuttaessa.

[Geetzu]

Kuten miesystäväni jokin aika sitten minulle kauniisti totesi, elämä on pelkkää tyytymistä. Etenkin parisuhdekumppanista puhuttaessa.

Voi miten kaunista.

[Elukka]

Kuten miesystäväni jokin aika sitten minulle kauniisti totesi, elämä on pelkkää tyytymistä. Etenkin parisuhdekumppanista puhuttaessa.

Melko kyynistä.
Kyllä minä ainakin olin nylyiseen kumppaniini törmätessäni ihan .
Ajoittain elämässä muutenkin saattaa onnistua tappelemaan asiat justiin sille mallille kun haluaa, mutta se on kyllä harvinaista herkkua.

[Herra Manala]

Kuten miesystäväni jokin aika sitten minulle kauniisti totesi, elämä on pelkkää tyytymistä. Etenkin parisuhdekumppanista puhuttaessa.

Voi miten kaunista.

Joo minä en tällaista keskustelua muistanut, ja kun kysyin että mitäs vattua tää tarkoitti, niin tää oli kuulemma joku juttu jonka voisi kääntäen jotenkin tulkita tälleen.

Eli tää on niinkuin johdettu siitä kun oon joskus sanonut "Ei koko elämäänsä voi vain etsiä aina parempaa ja parempaa seurustelukumppania."

IMO vähän eri asia kuin mitä toi neidin postaus mun puheista...

[kaakki]

Oi ihanaa, on se upeaa kuulla, että myös miespuoliset otukset miettivät näitä parisuhteilujen "mahdottomuuksia" ja jaksavat uskoa Rakkauteen(tm).

Siis tuo oli aivan ilman vittuilua, tuntuu vaan, että maailma on tupaten täynnä kaikenmaailman heilujia, jotka eivät itsekään oikein tiedä, mitä haluavat, olkoon ikää sitten 20 tai 30 v.

Mä uskon, et jokaiselle on siihen hetkeen sopiva hklö olemassa, joskus vaan ne hetket venyy pidemmiksi, joskus katkeaa napsahtaen silloin kun sitä vähiten odottaa (Rakkauden logiikka, kun sitä ei etsi, se saapuu). Oman "arvonsa" tunteminen ei oikeastaan ole mun mielestä huono asia, sisältäen tietenkin realismin. Kopeus ja omahyväisyys on toista kuin tarve tuntea jotain erikoista sitä ihmistä kohtaan, jonka kanssa suhteen muodostaminen olisi haluttavaa. Ulkoisista syistä johtuva halu/kiima/panetus kestää hetken, mutta arkea se ei kannattele pitkään. Siihen tarvitaan juuri sitä syvempää tunnetta, kemiaa, Rakkautta(tm).

Still believing..

[nypari]

Minkä ihmeen takia sekoitan aina hebulin, niban ja nyparin keskenään?

Tää on helppo, muut alkavat n:llä paitsi hebuli.

[nypari]

Siis tota noin. Musta kysymyksenasettelu tuntuu hieman aporeettiselta. Otsikko, "oman markkina-arvonsa muistaminen" ei tunnu sopivan järin hyvin yhteen tämän "kukaan ei kiinnosta" -ajatuksen kanssa. Siis eikö tosiaan kukaan kiinnosta, vai onko kyse siitä, että joku kiinnostaa, mutta se joku ei sitten ole saatavilla?

Kysyy nimim. Epätietoinen

Kysyjällehän vastataan. "Kukaan ei kiinnosta" on oma tulintasi puoliretorisesta kysymyksestäni: "Miksi mikään ei tunnu miltään?" Jos avaan hieman kysymystäni. Ihmettelen vain, että suhteessa muihin ei oma kiinnostukseni naista kohtaan roihahda ehkä yhtä helposti tai nopeasti. Välillä tuntuu, että soisin tuon liekin roihahtavan useammin tai voimakkaammin.

Mainitun kysymykseni yhteensopivuudesta otsikon kanssa en näe ongelmaa. Mikään ei tunnu miltään ei sulje pois oman markkina-arvon muistamista tai toisin päin. Eri asioitahan nuo ovat, mutta mahtunevat samaan hajatelmaani.

[slam]

Minä luovutan tänään ja olen loppuelämän yksin. Ei vain ole mahdollisuutta tutustua ihmisiin. Yrityksistä huolimatta. Hanskat täytyy lyyä tiskiin... ei tule mitään valmista! Tosin todennäköisyys, että joku iskee minut voi olla suurempi, kun toisen nobelkirjailijan pääseminen maajoukkueen veskaksi... kyseinen kaveri oli ehkä hyvä aavistaan? naur*

Luovutan.

kemiaa

Kemian toimimiset käsitän, niin että nusaamiset ja juttelu toimii...

[slam]

Turha kuitenkaan arvottaa liikaa tekemisiään. Ihmettelevällä ja etsivällä asenteella pärjää paremmin...

Kait sitä itselle piisaa: Pimpsa ja mukava luonne. + on kuuma pussailtava. et on niinko fiilistä... Naisen puheilla, ei ole niin väliä mölisköön, mitä lystää...