Lolita kirjoitti:Olisinko minä enää minä, jos muuttaisin ulkonäköäni, käytöstäni ja harrastuksiani vain, jotta markkina-arvoni paranisi.
Pablo Neruda on muotoillut tuon pohdinnan niin osuvalla tavalla runossaan Partenogeneesi, että säilytän yhtä kappaletta lääkekaapissani. Huomattavasti tehokkaampi kuin mikään psyykenlääke.
Partenogeneesi
Kaikki jotka jakelivat minulle neuvojaan
käyvät päivä päivältä hullummiksi.
Onneksi en koskaan piitannut niistä
ja ne muuttivat toiseen kaupunkiin
jossa ne asuvat kaikki yhdessä
ja vaihtavat hattuja keskenään.
Ne olivat arvokkaita henkilöitä,
poliittisesti selvänäköisiä,
ja jokainen minun tekemäni virhe
aiheutti niille sellaisia kärsimyksiä
että ne harmaantuivat, saivat ryppyjä,
lakkasivat syömästä kastanjoita,
ja jokin syksyinen alakulo
suisti ne lopulta järjiltään.
Nyt en tiedä miten olisin,
hajamielinen vai kunnioittava,
ottaisinko vastaan niiden neuvoja
vai haukkuisinko niiden järjettömyyttä:
en pysty olemaan piittaamaton,
minä eksyn niin sakeaan lehvistöön,
en tiedä pitäisikö mennä vai tulla,
kulkea eteenpäin vai pysähtyä,
ostaa kissoja vai tomaatteja.
Nyt aion yrittää ymmärtää
mitä minun ei pidä tehdä, ja tehdä niin,
voidakseni siten tehdä oikeiksi
ne tiet joilta eksyn,
koska ellen minä kulje harhaan
kuka enää uskoo minun erehdyksiini?
Jos minä edelleen esitän viisasta
ei kukaan ota minua täydestä.
Mutta minä yritän muuttua:
tervehdin ihmisiä kunnolla,
huolehdin muodollisuuksista
antaumuksella ja innolla
kunnes olen kaikkea mitä ne haluavat
ihmisen olevan ja olevan olematta,
kunnes en ole muuta kuin muutkin.
Ja jos ne sitten jättävät minut rauhaan
muutun kokonaan eri henkilöksi,
vaihdan koko nahkani,
ja kun minulla on jo eri suu,
eri kengät, eri silmät,
kun olen jo erilainen
eikä kukaan pysty tuntemaan minua
minä teen kaiken entiseen tapaan
koska muuta en osaa.