Tuleeko vanhat rakkauskirjeet säilyttää?

[Lilo]

Poikaystävälläni on mm. exästään yksi aivan ihana itse otettu tissikuva, jota olemme yhdessä ihailleet ihan sen hauskuuden, viattomuuden ja ainutlaatuisuuden vuoksi.

Mä ainakin toivon hartaasti ettei mun exäni ole niin mauton että esittelisi nykyiselleen tissikuvia musta.

Mutta itse aiheesta, en ymmärrä miksi pitäisi heittää muistojaan pois. Säilytetäänhän päiväkirjojakin. Ja jos joku ei kestä sitten elää menneisyyteni kanssa saman katon alla, se on hänen ongelmansa. En minä ainakaan kehtaisi vaatia toista luopumaan muistoistaan, jos ne eivät mitenkään hallitse nykyisyyttä.

[nojoojust]

Onko teillä monellakin oikea ja aito rakkauskirjeongelma? Että vanhoja rakkauskirjeitä on niin paljon, että niitä sen kuin pursuaa kaapeista, laatikoista ja muista säilytystiloista eikä tiedä, mitä niille tekisis? Mä en ole koskaan saanut enkä kirjoittanut yhtä ainoaa rakkauskirjettä.

Minulla on, kaksi etäsuhdetta teini-ikäisenä on noiden kirjeiden tausta. Tai oikeastaan kirjeet olivat jo ennen suhteita, eli pääosa niistä on kirjoitettu ennen kuin suhde on muuttunut romanttiseksi. Toiselta saadut kirjeet ovat pseudofilosofista pohdintaa ja jonkinasteista heruttamista, toiselta saadut taas villiä tajunnanvirtaa. Kummankaan kirjeitä en ole pystynyt lukemaan, sillä en välttämättä halua muistaa minkälainen itse silloin olin, mutta en minä niitä ole voinut poiskaan heittää. Siippani ei paheksu noiden olemassaoloa, joten ne ovat seuranneet muovipussissa minua, enkä ole koskenutkaan niihin muulloin kuin muuttojen yhteydessä. Onneksi itse kirjoittamani kirjeet ovat vastaanottajillaan, sillä en minä varmaan niitäkään osaisi pois heittää sen enempää kuin lukeakaan.

[Geetzu]

Tässähän jakaantuukin ihmisten ajatukset jännän tasan. Aivan herkullista jos kaikki samoin ajattelevat löytäisivät toisensa ja kukaan ei joutuis mustasukkasuusdraamoja menneisyyden suhteen kumppanin kanssa kokea. Itse tosiaan säilön valokuvia, niin kuin Exsat totesi ne muistuttavat eniten lomista, itsestäni, siitä ajasta. Kirjeet on mulla ehkä hieman eri luokkaa kuin muilla, monista on tietoisesti terapioinnin jälkeen haluttu eroon. Ilman muuta enemmän itseni kuin mahdollisen tulevan kumppanin vuoksi. Mutta olihan joukossa parin sellaisen tyypin sepustuksia, joita mieheni ei siedä, yhteisiä tuttuja ja pyyhitty nyt mahdollisimman tarkkaan pois yhteisestä elämästämme.

Mulla on tässä yhteisellä koneella aika moniakin naisten kuvia. Varmaan tuhoan ne vahingossa (otin varmuuskopsut aikoja sitten *g*) sitten kun perseeni leviää suuremmaksi kuin yhdenkään heistä tai yllätän ukkoni runkkaamasta ex-hanin tisuille.

edit: Oli muuten jännä mutsin kanssa penkoa hänen "teinilaatikkoaan", nähdä valokuvia 70-luvulta ja kuunnella (mutsi luki ääneen) entisten poikaystävien kirjeitä. Oli hyvillään kun ei antanut isäni tuhota näitä muistoja avioliiton aikana, nyt erotessa löysi jotain ihan uutta voimaa.

[hebuli]

Olisi sinänsä kiva joskus nähdä niitä ala-asteikäisenä vuotta nuoremmalle naapurintytölle kirjoittamiani rakkauskirjeitä. Kyllä se niistä tuntui tykkäävän, joten jotain mä sentään taisin tehdä oikein. Eikä edes tarvinnut maksaa postimaksuja, yleensä hän oli jo ulkona vastassa muikea hymy kasvoillaan kun pudotin kirjettä heidän postilaatikkoonsa.

Yksi luokkakaveri pilasi lopulta koko homman lähettämällä hänelle ronskin ja seksuaalisen kirjeen jossa kertoi millä eri tavoin haluaisi panna häntä. Siis sen ikäinen skidi? Varmaan 8 v tjsp. poika. Aluksi taidettiin jopa epäillä että se olisi ollut mun kirjeeni, mutta enhän mä tuollaisesta mitään tajunnut vielä noin nuorena. Olin silloin vielä neitsyt.

Ai niin tuo gallup. Kyllä ne minun puolestani VOI heittää roskiin, jos kohde niin haluaa. Kirjeiden omistaja (=saaja) päättäkööt itse, ei siinä muilla pitäisi olla juuri mitään nokan koputtamista. Kyllä nykynuorilla on helppoa kun on sähköpostit ja tekstarit, niitä voi poltella vaikka DVD-levyille jälkipolvia varten, myös ne joita itse on lähettänyt.

[hebuli]

Mä ainakin toivon hartaasti ettei mun exäni ole niin mauton että esittelisi nykyiselleen tissikuvia musta.

Mutta sellaisia siis kuitenkin on?

Jotenkin kyllä ymmärrän tuon näkemyksen. Minua inhottaisi jos kumppani alkaisi esitellä minulle esim. exänsä elimestä otettuja kuvia, tai no riippuu miten hauskoja ne kuvat ovat ja missä kontekstissa. Kyseiset kuvat saattaisivat vainota minua uniini. Sama tietenkin minun elimestäni otettujen kuvien suhteen, jos sellaisia olisi.

[EveryWoman]

Mä ainakin toivon hartaasti ettei mun exäni ole niin mauton että esittelisi nykyiselleen tissikuvia musta.

Uskon sinun voivan huokaista helpotuksesta (paitsi jos olet seukannut ääliökusipäiden kanssa). Ei kai nyt kovin moni tuollaista tee, jos tietää sen olevan elämän ja kuoleman kysymys kuvassa esiintyvälle henkilölle. Minunkin poikaystäväni on näyttänyt kuvan tietäen ettei se exää häiritse. Olen niinikään nähnyt poikaystäväni parhaasta kaverista otetun kuvan, jossa tämä golfaa alasti (komea swingi, ja vehkeet liikeradan mukaisesti!). Ei sekään ihmeempiä punasteluja aiheuttanut - päin vastoin. Kaveri totesi että tämän täytyy olla tosirakkautta, jos olen jo senkin kuvan nähnyt.

Ja tietenkään teidän yliseksualisoituneet mielenne eivät voi kuvitella viatonta ja hellyttävää tissikuvaa, vaikka sen viattomuudesta erikseen mainitsinkin. *näyttää kieltä*

[Lilo]

Mutta sellaisia siis kuitenkin on?

Saattaa vaikka ollakin.

Jotenkin kyllä ymmärrän tuon näkemyksen. Minua inhottaisi jos kumppani alkaisi esitellä minulle esim. exänsä elimestä otettuja kuvia, tai no riippuu miten hauskoja ne kuvat ovat ja missä kontekstissa. Kyseiset kuvat saattaisivat vainota minua uniini. Sama tietenkin minun elimestäni otettujen kuvien suhteen, jos sellaisia olisi.

Niin. Musta ihan jo intimiteettisuojan nimissä voi ainakin hiukan miettiä miten kuvien kohde suhtautuu asiaan. Jos se hänelle on ok, niin sitten siitä vaan. Itselleni on annettu luettavaksi toisen henkilön kirjoittama (rakkaus)kirje ja ilmoitin ettei ole kovin asiallista esitellä minulle aivan ilmeisesti yksityiseksi tarkoitettua viestiä.

[hebuli]

Ja tietenkään teidän yliseksualisoituneet mielenne eivät voi kuvitella viatonta ja hellyttävää tissikuvaa, vaikka sen viattomuudesta erikseen mainitsinkin. *näyttää kieltä*

Kuva kiihottaa enemmän kuin tuhat sanaa.

[Lucky Luciano]

Ei niitä salata tarvitse, mutta monille ne voi olla aika arka paikka, ja varsinkin se, että miksi ne on säilytetty. Ihmiset ovat neuroottisia.

Asian vierestä voisi todeta, että eikö ole ainoastaan hyvä altistaa toinen - tai toki mieluummin jokainen itse itsensä - negatiivisille tuntemuksille? Tarkoitan nimenomaisesti sellaisia asioita (kuten juuri yletön mustasukkaisuus) joihin liittyvät negatiiviset tunteet eivät perustu aiheellisiin tosiseikkoihin, vaan omasta itsestä ja tunne- ja kokemushistoriastaan kumpuaviin säännönmukaistuneisiin psyykkisiin toimintamalleihin. Ja joiden suhteettomuuden monesti tiedostaa jopa itse. Kuinka voisi edes pyrkiä kehittymään ja kasvamaan, jos jo lähtökohtaisesti ja lähes ehdottoman systemaattisesti haluaa ainoastaan kieltää oman käytöksen taustalla piilevät epäselvät ja ongelmalliset tuntemukset?

[Herra Manala]

Kyllä vituttaisi jälkeenpäin se, ettei ole mitään omasta historiasta tallella, koska oli niin onneton tossukka, että heitti menemään kaikki muistot ja todisteet edellisistä suhteista. Vain siksi koska "ne häiritsivät silloista tyttöystävää". Olen ehkä suosinut aina vähän rationaalisempia naisia.

Minä olen ehkä suosinut hiukan uskollisempia naisia, tapansa kullakin!

Nyt on pakko myöntää, että putosin heti alkumetreillä kärryiltä: Millä ihmeen tavalla uskollisuudella on yhtään mitään tekemistä tämän asian kanssa?

Minua vituttaisi jälkeenpäin, jos olisin niin onneton vässykkä että heittäisin tai olisin heittämättä pois jotakin siksi, että kasa satunnaisesti valikoituneita runkkareita oli enemmistönä sitä mieltä. Eniwei, et tainnut lukea tekstiäni kovin tarkkaan, totesin että ainoa jolta tarvitsee kysyä, on tyttöystävä ja hänen mielipiteensä voidaan ottaa harkinnassa huomioon, en suinkaan niin, että tyttöystävän pitäisi asia päättää.

Oletko nyt ihan tosissasi sitä mieltä, että mielummin annat satunnaisesti valikoituneen runkkarilauman mielipiteelle enemmän arvoa kuin sen ihmisen, jonka kanssa vietät eniten vapaa-aikaa? Minulla on hiukan rationaalisempi suhtautuminen asiaan

En nyt oikein tiedä kumpi tässä jättää lukematta ja kenen tekstit, mutta minä en kyllä sanonut yhtään missään vaiheessa, että olen tosissani tai vähemmänkään tosissani sitä mieltä, että annan satunnaisesti valikoituneen runkkarilauman mielipiteelle YHTÄÄN mitään arvoa sen suhteen, mitä omille kirjeilleni ja korteilleni teen. Enhän sanonut? Tämä taisi vain olla joku oma kummallinen johtopäätöksesi aiemman spekulointisi johdosta, johon en viitsinyt edes ottaa kantaa sen epäjohdonmukaisuuden vuoksi. Tokihan minä tämän gallupin perustin, ja muiden mielipidettä asiaan kysyin. Perustin sen kylläkin erillisenä mielipidekysymyksenä ja sen vuoksi, että kuvittelin asian herättävän keskustelua, ja sitä se totisesti on tehnytkin. Se, että ajattelin kysyä muiden suhtautumista asiaan, ei toki tarkoita sitä että tekisin omat ratkaisuni minkään keskustelupalstagallupin perusteella, tai että arvostaisin gallupin tulosta enemmän kuin oman tyttöystäväni mielipidettä. Luulisi tämän nyt olevan todistelemattakin selvää, ilman tällaista "oletko tosissasi tätä mieltä" -tyylistä mielipiteiden tuputtelua.

Esimerkiksi siten, että jos sinänsä merkityksetön päätös jossa olen kahden vaiheilla ja toinen vaihtoehto vie turhaa kinan tai mustasukkaisuuden aihetta pois suhteestani, niin otan sen toki huomioon päätöstä tehdessäni. Se on mielestäni rationaalisempaa ja itseni kannalta hyödyllisempää mielipiteen tiedustelua kuin palstarunkkareilta kysely. Miksi ehdoin tahdoin ottaisin riskin riidasta, jos se on mahdollista välttää? Nautin paljon enemmän mukavasta yhdessäolosta kuin riitelystä, joten on oman etuni mukaista tietää tyttöystäväni suhtautuminen johonkin itseäni koskevaan asiaan, jos en valitse jostain syystä olla jakamatta tuota asiaa hänen kanssaan.

Totta kai asiasta voidaan keskustella, mutta en silti tekisi päätöstäni kumppanini vuoksi. Jos kumppanini tuntisi näitä mainitsemiasi mustasukkaisuuden tunteita, yrittäisin kyllä ihan ensimmäiseksi perustella hänelle mustasukkaisuudentunteet aiheettomiksi. Jos kaikesta järkiperäisestä keskustelusta huolimatta kumppanini sitkeästi vaatisi, että heitän osan omasta henkilöhistoriallisista muistoistani roskiin hänen takiaan, minusta kyllä rehellisesti sanottuna alkaisi tuntumaan siltä, etten välttämättä seurustelekaan ihan minulle oikean kumppanin kanssa. Moista suvaitsemattomuutta ja ehdottomuutta esittävä ihminen tuskin tulisi kanssani toimeen muidenkaan suhde-elämän arvomaailma-asioiden parissa.

Pieni mustasukkaisuus kertoo yleensä vain siitä, että kumppanista välittää niin paljon että alitajuisesti pelkää tämän menettämistä. Entisiä kumppaneita kohtaan tunnettu mustasukkaisuus on varsin yleinen ilmiö ja joskus kärsin siitä hiukan itsekin, vaikka pidän itseäni ihan rationaalisena tyyppinä.
.
.
.
Kun muutin ex-avokkini kanssa yhteen, ilmoitin että en halua saman katon alle yhtään valokuvaa existä tai yhtään kirjettä heiltä. Minä en jaa asuntoani menneisyyden kanssa, jos haluaa välttämättä säilyttää jotakin niin säilyttäköön muualla kuin minun kodissani. Ei ehkä rationaalinen päätös, mutta en itse säilö menneiden suhteiden painolastia enkä halua sellaiseen omassa kodissani törmätä. Muuten em. materiaalin olemassaolo on sinänsä merkityksetöntä.

Niin, se "pieni mustasukkaisuus josta hiukan joskus kärsin" tuntuu vain olevan aika suhteellista. Minun mielestäni kun nämä vaatimasi toimet edustavat ennemminkin sairaalloista mustasukkaisuutta, kuin hiukan pientä mustasukkaisuutta.

Saiko ex-avokkisi kuitenkin pitää muita valokuvia kämpässänne? Mitenkäs toimit esimerkiksi perhejuhlista otettujen kuvien kanssa? Pakotitko leikkaamaan ryhmäkuvista exän pois, vai ratsasitko nämä kuvat automaattisesti roskiin? Miksi ylipäätänsä pidät menneiden suhteiden kokemuksia ja muistoja painolastina? Etkö koe oppineesi niistä mitään, tai kasvaneesi niiden ansiosta lainkaan ihmisenä? Onhan se vähän huolestuttavaa, jos ihminen ei pysty katsomaan eiliseen. Silloin kun ei todennäköisesti pysty katsomaan huomiseenkaan.

[Voyageur]

Ja tietenkään teidän yliseksualisoituneet mielenne eivät voi kuvitella viatonta ja hellyttävää tissikuvaa, vaikka sen viattomuudesta erikseen mainitsinkin. *näyttää kieltä*

Helpostikin voin, on noita joitain tullut otettua. Tosin en mä tiedä, onko musta otetutuissa alastonkuvissa hellyyttä, tai viattomuutta, tai mitä niissä sitten on, mutta enhän mä niitä muodollisesti pätevä arvioimaan olekaan.

[T3000]

Nyt on pakko myöntää, että putosin heti alkumetreillä kärryiltä: Millä ihmeen tavalla uskollisuudella on yhtään mitään tekemistä tämän asian kanssa?

Tajusit varmaan, että se oli vastine omaan heittoosi. Henkilökohtaisena mielipiteenä tekstisi perusteella sanoisin, että et ole "suosinut rationaalisempia" naisia. Minusta ei ole kovinkaan rationaalista salasuhteilla tai kirjoitella varattuna itseään nuoremmalle junnulle huokailevia rakkauskirjeitä Yrityksesi asettua ylemmäs oli siksi aika huvittava.

En nyt oikein tiedä kumpi tässä jättää lukematta ja kenen tekstit, mutta minä en kyllä sanonut yhtään missään vaiheessa, että olen tosissani tai vähemmänkään tosissani sitä mieltä, että annan satunnaisesti valikoituneen runkkarilauman mielipiteelle YHTÄÄN mitään arvoa sen suhteen, mitä omille kirjeilleni ja korteilleni teen. Enhän sanonut? Tämä taisi vain olla joku oma kummallinen johtopäätöksesi aiemman spekulointisi johdosta, johon en viitsinyt edes ottaa kantaa sen epäjohdonmukaisuuden vuoksi.

Arvelinkin ettei kyseessä ole oikeasti mielipidegallup, oli vain mukava saada vahvistus sille omasta suustasi. Sait kyllä otsikon alle tuputettua paljon muutakin tekstiä kuin tuon kysymyksen, joten palaan aikaisempaan johtopäätökseeni siitä, että kyse oli myös aasinsillasta jolla voit markkinoida donjuanmaista menneisyyttään. Jos olisit halunnut vain herättää keskustelua, siihen olisi varmaan riittänyt vähemmän yksityiskohtia menneisyydestäsi sisältänyt teksti.

Totta kai asiasta voidaan keskustella, mutta en silti tekisi päätöstäni kumppanini vuoksi. Jos kumppanini tuntisi näitä mainitsemiasi mustasukkaisuuden tunteita, yrittäisin kyllä ihan ensimmäiseksi perustella hänelle mustasukkaisuudentunteet aiheettomiksi. Jos kaikesta järkiperäisestä keskustelusta huolimatta kumppanini sitkeästi vaatisi, että heitän osan omasta henkilöhistoriallisista muistoistani roskiin hänen takiaan, minusta kyllä rehellisesti sanottuna alkaisi tuntumaan siltä, etten välttämättä seurustelekaan ihan minulle oikean kumppanin kanssa. Moista suvaitsemattomuutta ja ehdottomuutta esittävä ihminen tuskin tulisi kanssani toimeen muidenkaan suhde-elämän arvomaailma-asioiden parissa.

En minäkään puhunut päätöksen tekemisestä kumppanini vuoksi, vaan ihan itseni vuoksi, ottaen vain huomioon päätöksen seuraukset kumppanille. Pitääkö tekstisi nyt ymmärtää niin, että muuten täydellinen kumppani, joka on sinusta tuolla tavoin mustasukkainen, joutaisi mielummin roskakoriin kuin puntta kirjeitä menneisyydestä? No tapansa kullakin, minä voin antaa sellaisen vian anteeksi jonka näen johtuvan etupäässä kiintymyksen voimakkuudesta. Eri asia olisi, jos mustasukkaisuus jotenkin rajoittaisi elämääni tai vaikeuttaisi arkea.

Niin, se "pieni mustasukkaisuus josta hiukan joskus kärsin" tuntuu vain olevan aika suhteellista. Minun mielestäni kun nämä vaatimasi toimet edustavat ennemminkin sairaalloista mustasukkaisuutta, kuin hiukan pientä mustasukkaisuutta.

Saiko ex-avokkisi kuitenkin pitää muita valokuvia kämpässänne? Mitenkäs toimit esimerkiksi perhejuhlista otettujen kuvien kanssa? Pakotitko leikkaamaan ryhmäkuvista exän pois, vai ratsasitko nämä kuvat automaattisesti roskiin? Miksi ylipäätänsä pidät menneiden suhteiden kokemuksia ja muistoja painolastina? Etkö koe oppineesi niistä mitään, tai kasvaneesi niiden ansiosta lainkaan ihmisenä? Onhan se vähän huolestuttavaa, jos ihminen ei pysty katsomaan eiliseen. Silloin kun ei todennäköisesti pysty katsomaan huomiseenkaan.

Saitpa taas pienen asian kuullostamaan dramaattiselta paisutteluillasi, en ole vaatinut ketään koskaan tuhoamaan mitään tai sensuroimaan mitään, vain säilyttämään entisten ukkojensa potretit ja luritukset muualla kuin silmieni alla. Minun puolestani sinä voit vaikka tapetoida makuuhuoneesi seinät tyttöystäväsi entisten poikaystävien kuvilla, jos se sinun kodistasi viihtyisämmän tekee.

Minä en pidä lainkaan kohtuuttomana tai sairaalloisena mustasukkaisuutena sitä, että en halua partnerini entisen suhteen rakennusmateriaalia katsella arjessani. En ole vaatinut ketään koskaan tuhoamaan mitään. Minä vain ajattelen oman kotini sellaiseksi viihtyisäksi vyöhykkeeksi jossa on vain minulle miellyttäviä asioita ja esineitä. Ei kumpikaan avokeista ole tätä vaatimusta mitenkään kohtuuttomaksi tai ongelmalliseksi kokenut, päinvastoin, se on ollut heillekin itsestään selvää. Suhteissani on ollut tapana kuunnella ja kunnioittaa toista, eikä ihan kaikkien asioiden tarvitse perustua puhtaasti rationaalisiin perusteluihin, vaan arvoa on annettu myös sille miltä tuntuu. Toisen huomioon ottaminen ei ole kylmän rationaalista toimintaa.

Painolasti-sanaa käytin ehkä hiukan varomattomasti, en toki pidä kaikkea menneisyyttä painolastina. Parisuhdemenneisyys on kuitenkin usein juuri uuden suhteen kannalta painolastia. Toki menneisiin suhteisiin liittyy aina hyviä muistoja ja kokemuksia, mutta suhteet tuppaavat usein päättymään siksi että ongelmia on enemmän kuin hyviä puolia. Siksi suhtaudun epäillen sellaisten ihmisten valmiutta seurusteluun, jotka elävät vielä voimakkaasti kiinni entisissä suhteissaan tai eivät ole siivonneet kaikkia luurankoja kaapeistaan. Entisten suhteiden ongelmia ei pidä tuoda uusiin.

Miten tämä yksittäinen kysymys liittyy omaan kasvamiseen? Eihän kyse ole omasta menneisyydestäni vaan toisen. Toki minulla on omat muistoni ja kokemukseni ja menneisyyteni ja olen kokenut, kasvanut ja oppinut virheistäni. Katselen mielummin tulevaisuuteen, siksi en myöskään ole erityisen kiinnostunut kumppanini entisistä partnereista. Jotkut ovat uteliaampia tässä suhteessa, minulle riittävät suuret linjat partnerini parisuhdehistoriasta.

[Bigmama]

Tulee säilyttää. Se on historiaa joka on olemassa. Historiaa joka ilahduttaa kuolinpesän penkojia "Voi, mummikin oli onnellinen joskus"

[Exsat]

Minä en pidä lainkaan kohtuuttomana tai sairaalloisena mustasukkaisuutena sitä, että en halua partnerini entisen suhteen rakennusmateriaalia katsella arjessani. En ole vaatinut ketään koskaan tuhoamaan mitään. Minä vain ajattelen oman kotini sellaiseksi viihtyisäksi vyöhykkeeksi jossa on vain minulle miellyttäviä asioita ja esineitä.

Yhteisessä kodissa olisi ehkä hyvä huomioida myös toisen halut ja tarpeet. Itse haluan esimerkiksi säilyttää kummilapseni ristiäiskuvat siitäkin huolimatta, että niissä esiintyy myös silloinen poikaystäväni. Itseasiassa niiden hävittäminen vain sen vuoksi tuntuu paljon kieroontuneemmalta kuin niiden säilyttäminen. Samoin omat lakkiaiskuvani, serkkuni lakkiaiskuvat jne.

Eiköhän jokaisessa yhteisessä kodissa ole niitäkin elementtejä, jotka eivät ainakaan alkujaan välttämättä miellytä kumpaakin osapuolta samalla tavalla: rumia perintöastioita, typeriä koriste-esineitä, tyttöystävän huonoja levyjä joita joutuu häpeämään kun on kavereita kylässä, resuisia kotiasuja, sisustukseen sopimattomia lempinojatuoleja jne. Onko se yksi valokuva-albumi sitten sen pahempi näiden muiden joukossa?

[T3000]

Yhteisessä kodissa olisi ehkä hyvä huomioida myös toisen halut ja tarpeet. Itse haluan esimerkiksi säilyttää kummilapseni ristiäiskuvat siitäkin huolimatta, että niissä esiintyy myös silloinen poikaystäväni. Itseasiassa niiden hävittäminen vain sen vuoksi tuntuu paljon kieroontuneemmalta kuin niiden säilyttäminen. Samoin omat lakkiaiskuvani, serkkuni lakkiaiskuvat jne.

Nyt puhuttiin ihan siis henkilökuvista, ei mistään sukujuhla- ja tilannekuvista. Niissä on aika vissi ero, myös syissä säilyttää ja katsella.

[Exsat]

Yhteisessä kodissa olisi ehkä hyvä huomioida myös toisen halut ja tarpeet. Itse haluan esimerkiksi säilyttää kummilapseni ristiäiskuvat siitäkin huolimatta, että niissä esiintyy myös silloinen poikaystäväni. Itseasiassa niiden hävittäminen vain sen vuoksi tuntuu paljon kieroontuneemmalta kuin niiden säilyttäminen. Samoin omat lakkiaiskuvani, serkkuni lakkiaiskuvat jne.

Nyt puhuttiin ihan siis henkilökuvista, ei mistään sukujuhla- ja tilannekuvista. Niissä on aika vissi ero, myös syissä säilyttää ja katsella.

Ok. Tästä sai hieman toisenlaisen mielikuvan:

Kun muutin ex-avokkini kanssa yhteen, ilmoitin että en halua saman katon alle yhtään valokuvaa existä tai yhtään kirjettä heiltä. Minä en jaa asuntoani menneisyyden kanssa, jos haluaa välttämättä säilyttää jotakin niin säilyttäköön muualla kuin minun kodissani.

[T3000]

Ok. Tästä sai hieman toisenlaisen mielikuvan

Kuva vauvan ristiäisistä ei ole kuva exästä vaan kuva vauvan ristiäisistä. Kuvan fokus ja funktio on toinen. Kaiken voi tietysti tulkita äärimmäisyyksiin mennen ja paisutellen niinkuin Manala. En myöskään ymmärrä sinun kysymyksenasetteluasi. Jos en halua yhtä valokuva-albumia ja hyväksyn kaikki ne rikkinäiset nojatuolit sun muut, onko se nyt kohtuutonta ja kamalaa?

Minusta taas on varsin erikoista jos häpeää tyttöystävänsä levyjä

[Exsat]

En myöskään ymmärrä sinun kysymyksenasetteluasi. Jos en halua yhtä valokuva-albumia ja hyväksyn kaikki ne rikkinäiset nojatuolit sun muut, onko se nyt kohtuutonta ja kamalaa?

Kohtuuttomasta en tiedä, mutta suhteettomalta vaikuttaa. Sen yhden valokuva-albumin voi laittaa jonnekin sovittuun paikkaan, josta siihen ei törmää vahingossa eikä sitä tarvitse selata, jos ei halua. Sen hijaan se nojatuoli on näkysällä koko ajan, halusi tai ei.

[T3000]

Kohtuuttomasta en tiedä, mutta suhteettomalta vaikuttaa. Sen yhden valokuva-albumin voi laittaa jonnekin sovittuun paikkaan, josta siihen ei törmää vahingossa eikä sitä tarvitse selata, jos ei halua. Sen hijaan se nojatuoli on näkysällä koko ajan, halusi tai ei.

Ehkä sitten olen suhteeton. Kyse on varmaan opitusta asenteesta, mutta yhtä kaikki minua häiritsee jos kodissani sellaista materiaalia on - ei materiaalin olemassaolo, mutta ajatus siitä että se on minun välittömässä elinpiirissäni. Ehkä jotain primitiivistä reviirivaiston jäännettä. Ehkä jotain muuta. Käytökseni ei ole miltään osin muuten mustasukkaista, joten en näe miksi niinkin pieni toive kuin ex-suhteiden muistojen toinen säilytyspaikka voisi olla suhteeton. Onneksi kaikki tähänastiset vakavasti otettavat partnerit ovat ajatelleet samalla lailla.

[Angita]

Voi hävittää, mutta ei ole pakko. Jos haluaa säilyttää, niin omalla vastuulla - löysin aikoinaan exälleni kirjoitettuja rakkauskirjeitä siivotessani ja en voinut vastustaa kiusausta lukea niitä

[Lucky Luciano]

Kyse on varmaan opitusta asenteesta, mutta yhtä kaikki minua häiritsee jos kodissani sellaista materiaalia on - ei materiaalin olemassaolo, mutta ajatus siitä että se on minun välittömässä elinpiirissäni.

Eivätkö kumppanin menneisyyden herättämät negatiiviset tunteet, mahdollisesti jopa jonkinlaisen järjettömän kilpailuvietin herääminen, kerro ennemminkin omasta arvostuksenpuutteesta sitä uusinta, vallitsevaa parisuhdetta kohtaan?

[T3000]

Eivätkö kumppanin menneisyyden herättämät negatiiviset tunteet, mahdollisesti jopa jonkinlaisen järjettömän kilpailuvietin herääminen, kerro ennemminkin omasta arvostuksenpuutteesta sitä uusinta, vallitsevaa parisuhdetta kohtaan?

Voisi olla hyvä kuulla perustelut sille, miksi se kertoisi arvostuksen puutteesta? Pitäen mielessä se periaatteellinen ero mikä on sen välillä, mitä itse ajattelee elinpiirinsä viihtyisyydestä ja mitä kumppanin menneisyydestä.

Edit: Kysäisin asiasta psykologikaverilta, joka totesi että tuollainen ajatus on aika hullunkurisen kuuloinen ja olisi hyvin mielenkiintoista kuulla perustelut. Hänen mukaansa nämä kysymykset ovat pitkälti kunnioitusasioita. Toisen parisuhdehistoriaa voi kuulemma kunnioittaa myös sen unohtamalla ja että kunnioituksen puutteesta kielii lähinnä se jos se toinen haluaa sellaisia kuvia ja kirjeitä esitellä ja pitää jos toinen ei siitä pidä.

Edelleen hän totesi, että "ja jos sellaisia vanhoja asioita haluaa pitää niin se saattaa myös hieman kieliä sen pitäjän mahdollisesta kypsymättömyydestä ja tarpeesta pönkittää itsetuntoa." En siis ole hullu enkä sairaalloisesti mustasukkainen psykologin mielestä. Te kaappipsykologit voitte olla ihan mitä mieltä lystäätte

[Lucky Luciano]

Eivätkö kumppanin menneisyyden herättämät negatiiviset tunteet kerro ennemminkin omasta arvostuksenpuutteesta sitä uusinta, vallitsevaa parisuhdetta kohtaan?

Voisi olla hyvä kuulla perustelut sille, miksi se kertoisi arvostuksen puutteesta? Pitäen mielessä se periaatteellinen ero mikä on sen välillä, mitä itse ajattelee elinpiirinsä viihtyisyydestä ja mitä kumppanin menneisyydestä.

Partnerin muistot menneistä kumppaneista ovat joka tapauksessa läsnä - olivat ne konkreettisia tai ei. Tätä taustaa vasten tuntuu kummalliselta, että jokin omaan kumppaniin ja hänen kasvamiseensa, elämänkokemukseensa ja viisastumiseensa liittyvä tekijä, kuten menneet suhteet (joita jokin epämääräinen kirjenippu pahvilaatikon pohjalla symboloi) voisi häiritä omaa kokemusta parisuhteensa vakaudesta ja hyvinvoinnista. Puhumattakaan korostamaasi viihtyvyyttä yhteisessä kodissa.

Tällainen lähes pakkomielteinen ehdottomuus johonkin valokuvan kaltaiseen, täysin toisarvoiseen asiaan kuvaa mielestäni myös yleisemmin sitä, kuinka arvottaa oman kumppaninsa näkemyksiä, itsenäisyyttä ja omaehtoisuutta. Lisäksi, jos jotkin ikiaikaiset rakkauskirjeet aiheuttavat perusteetonta mustasukkaisuutta, ilmentää se enemmänkin epäluottamusta partneriaan kohtaan, mikä puolestaan ei välttämättä ole kovin voimakas heijaste ylipäätään suhteen tasapainosta ja keskinäisestä luottamuksesta. Itse näen ne sen kaltaisina asioina, joissa ei välttämättä kiteydy, mutta ainakin heijastuu se, kuinka paljon parisuhdettaan loppujen lopuksi arvostaa.

[T3000]

Partnerin muistot menneistä kumppaneista ovat joka tapauksessa läsnä - olivat ne konkreettisia tai ei. Tätä taustaa vasten tuntuu kummalliselta, että jokin omaan kumppaniin ja hänen kasvamiseensa, elämänkokemukseensa ja viisastumiseensa liittyvä tekijä, kuten menneet suhteet (joita jokin epämääräinen kirjenippu pahvilaatikon pohjalla symboloi) voisi häiritä omaa kokemusta parisuhteensa vakaudesta ja hyvinvoinnista. Puhumattakaan korostamaasi viihtyvyyttä yhteisessä kodissa.

Väärin. Partnerin muistot menneistä kumppaneista eivät ole läsnä minun päässäni. En toki halua hänen muistojaan mitenkään muuttaa tai hälventää, mutta en halua niitä myöskään sen syvällisemmin jakaa. Sen paremmin konkretian kuin teoriankaan tasolla. Jos minun valintani on pysyä tietämättömänä niiden muistojen yksityiskohtaisesta sisällöstä, tämän haluni tietentahtoinen loukkaaminen edustaisi perustavaa laatua olevaa kunnioituksen puutetta. Näin ei olisi, jos vaatimukseni ei olisi helposti toteutettavissa tai siitä olisi partnerilleni merkittävää haittaa.

Tällainen lähes pakkomielteinen ehdottomuus johonkin valokuvan kaltaiseen, täysin toisarvoiseen asiaan kuvaa mielestäni myös yleisemmin sitä, kuinka arvottaa oman kumppaninsa näkemyksiä, itsenäisyyttä ja omaehtoisuutta. Lisäksi, jos jotkin ikiaikaiset rakkauskirjeet aiheuttavat perusteetonta mustasukkaisuutta, ilmentää se enemmänkin epäluottamusta partneriaan kohtaan, mikä puolestaan ei välttämättä ole kovin voimakas heijaste ylipäätään suhteen tasapainosta ja keskinäisestä luottamuksesta. Itse näen ne sen kaltaisina asioina, joissa ei välttämättä kiteydy, mutta ainakin heijastuu se, kuinka paljon parisuhdettaan loppujen lopuksi arvostaa.

Minä puhuisin enemmänkin pakkomielteisestä ehdottomuudesta siinä tapauksessa, että ei ole valmis mihinkään myönnytyksiin kunnioituksesta partnerinsa tunteita kohtaan kuin siinä, että sallii itselleen sellaisiakin haluja ja toiveita jotka eivät kaikki ole puhtaan rationaalisesti perusteltavissa - tietyissä rajoissa. Parisuhde ei ole vain asia-argumentteja ja analyysiä, vaan joskus mukautumista, myöntymistä ja jossain määrin myös uhrausten tekemistä.

Mustasukkaisuus ja reviiritietoisuus voivat kummuta kahdesta eri lähteestä. Toinen on mainitsemasi luottamuksen puute, epävarmuus omasta riittävyydestä tai toisen tunteista. En ole kuitenkaan tämäntyyppisiä negatiivisia tunteita kokenut koskaan aikuisiälläni. Toinen vaihtoehto, terve ja hallittavissa oleva mustasukkaisuus ja reviiritietoisuus, kumpuaa enemmänkin voimakkaan kiintymyksen ainaisesta kolikon kääntöpuolesta, eli menettämisen pelosta. Jos partneristaan ei välitä eikä tämän menettämstä pelkää, mustasukkaisuusilmiöitä ei luonnollisesti esiinny.

Kuten psykologikaverinii totesi, tarve säilyttää menneisyyden palvontoja ja muistoja voi kertoa siitä, että nykyiseltä partnerilta saatu huomio ja kiintymys ei riitä, vaan oman egon pönkittämiseksi tarvitaan muutakin. Siinä mielessä muuten terveen ja tasapainoisen ihmisen allergisuus tälläisen pönkitysmateriaalin keräilyviettiin kuullostaa paljon vähemmän erikoiselta.

Jos haluaisin, voisin vallan hyvin elää ilman ongelmia samassa taloudessa partnerini parisuhdemateriaalin kanssa. Mutta kun en halua. Minulla on aika harvoja sääntöjä oman kotini suhteen, mutta niistä harvoista haluan pitää kiinni.

[Lucky Luciano]

Partnerin muistot menneistä kumppaneista eivät ole läsnä minun päässäni. En toki halua hänen muistojaan mitenkään muuttaa tai hälventää, mutta en halua niitä myöskään sen syvällisemmin jakaa. Sen paremmin konkretian kuin teoriankaan tasolla.

Eikö kumppanin "parisuhdemateriaali" menneisyydestä ole nimenomaan hänen yksityisomaisuuttaan, johon muilla ei ole oikeutta kajota? Eroaako tämä siis ajatuksena jotenkin siitä, kun toteat partnerin ajatusten ja muistojen olevan hänen henkistä yksityisomaisuuttaan?

Minä puhuisin enemmänkin pakkomielteisestä ehdottomuudesta siinä tapauksessa, että ei ole valmis mihinkään myönnytyksiin kunnioituksesta partnerinsa tunteita kohtaan kuin siinä, että sallii itselleen sellaisiakin haluja ja toiveita jotka eivät kaikki ole puhtaan rationaalisesti perusteltavissa - tietyissä rajoissa. Parisuhde ei ole vain asia-argumentteja ja analyysiä, vaan joskus mukautumista, myöntymistä ja jossain määrin myös uhrausten tekemistä.

Jo suhteen itsensä kannalta on huomattavasti tervehenkisempää, että ennemmin keskustellaan asioista, kuin suoraan ja selittämättä luovutaan omista toiveista, päätöksistä ja oikeuksista. Toki on luonnollista, että myönnytyksiä joutuu parisuhteessa tekemään, mutta eikö yhtä lailla kumppaninsa arvostamisesta kerro se, että pyrkii ymmärtämään kumppaninsa valintoja, jos niille on olemassa johdonmukaiset ja vähintäänkin totunnaisia moraaliarvoja kunnioittavat perusteet?

Toinen vaihtoehto, terve ja hallittavissa oleva mustasukkaisuus ja reviiritietoisuus, kumpuaa enemmänkin voimakkaan kiintymyksen ainaisesta kolikon kääntöpuolesta, eli menettämisen pelosta. Jos partneristaan ei välitä eikä tämän menettämstä pelkää, mustasukkaisuusilmiöitä ei luonnollisesti esiinny.

Tästä olen ilman muuta samaa mieltä. Omat mahdolliset menettämisen pelkoni ovat tosin lähteneet aina jostain ihan muualta kuin vetovoimaisen kumppanin säilyttämistä valokuvista. Valokuvista.