Tuleeko vanhat rakkauskirjeet säilyttää?

[Herra Manala]

Aloin tuossa siivoamaan vanhaa lipastoani, joka on tähän saakka toiminut lähinnä rojunkeräyslaatikkona. Muistelin kyllä, että löytäisin sieltä pari kirjettä joltain vanhalta tyttöystävältäni. Olin jo heittämässä näitä mitäänsanomattomia kirjeitä roskiin, kunnes totuus alkoi pikku hiljaa valjeta minulle.

Kirjeitä on kymmeniä ja taas kymmeniä. Eikä vain miltään yhdeltä tyttöystävältä. Suurin osa niistä on puolitutuilta tai -tuntemattomilta naisilta! Kirjeitä, jotka kertovat kehon väristyksistä, aistillisista huulista, punaviinin maistelusta ja itsensä koskettelusta. Kirjeitä, joiden kirjoittajat ovat pääosin olleet reilusti yli kaksikymppisiä naisia, ja jotka ovat osoitettu minulle, silloin 16-20 -vuotiaalle junnulle!

Jumalauta! Vihdoinkin alan ymmärtämään miksi olen niin käsittämättömän täynnä itseäni! Olen selvästi ollut aistillisten nuorten (tai siis vanhojen) lutkanaisten seksi-idoli! Eikä kirjeet ole ihan mitä tahansa puutaheinää-tsihihii-vammaläppää, vaan tosiaan aistikkaasti ja älykkäästi kirjoitettuja. Jumantsuikka. Ja vaikka olen ollut varattu, jotkut naiset ovat jaksaneet kirjoitella jopa useampia vuosia. Ja tämä kaikki siitä huolimatta, etten ole itse koskaan kirjoittanut takaisin kirjeen kirjettä.

Ja sitten löytyi tosiaan niitä oman silloisen tyttöystävän kirjeitä. Vittu mikä vajaaälyinen lehmä. 15-vuotias pissaliisa, joka ihmettelee kirjeissään miten ketään voi rakastaa näin paljon puolen vuoden seurustelun jälkeen! Ja joo joo, I laav juu forever!!! Ainakin 400 kertaan. No helvetti, eipä sekään kauaa kestänyt, kun se lutka kävi selkäni takana toista nussimassa, ja yritti kynsin hampain pitää kiinni kaksoissuhteen salassapysyvyydestä.

Niin se peruskysymys. Pitäisikö tällaiset kirjeet, jotka selvästi kertovat jotakin myös omasta donjuanismista heittää roskiin, vai säästää vanhojen päivien varalle? ...ja itkeä sitä, miksei ymmärtänyt nusaista sitäkin missikisoissa pärjännyttä, älykästä ja aistikasta, tummaa 23-vuotiasta kaunotarta sillon '95, koska oma tyttöystävähän oli näin jälkeinpäin katsottuna aivan perseestä?

[eps]

Säilytä vaan. Ei kulttuurihistoriaa pidä tuhota.

Olisi kyllä ollut mukavaa, jos kaksikymppisenä olisi tiennyt ja ymmärtänyt sen, minkä tietää ja ymmärtää tänään. Kaikki parisuhdejutut olisivat olleet paljon helpompia. Mutta eipä se noin mene, vaan jokaisen pitää olla nuorena ihan yhtä pihalla. Toisaalta niin on varmaan hyvä, sillä muuten löytämisestä ja oivaltamisesta menisi maku.

e.

[Kittys]

Säilytä, säilytä.

Mulla on kaikki säästössä, niist ei vaan raaski luopua. Ehanaa inttilovee<3.

[urpiainen]

Säilytä vaan. Ei kulttuurihistoriaa pidä tuhota.

Niin. Paitsi että esimerkiksi itse olin alta 2-kymppisenä omasta mielestäni melkoinen sonetti-ihme ja kirjoittelin ihanaisille neidoille erinäisiä kirjeitä. Nyt kadulla kävellessäni korvat punottaisivat eittämättä hieman vähemmän, jos voisin olla aivan varma, että kaikki silloiset hengentuotteeni on taatusti tuhottu. En tahdo alaluvuksi nolouden kulttuurihistoriaan.

Tuhoa. Muistikuvat ovat vanhoilla päivillä kauniita, brutaalit todisteet moukkamaisia.

edit: mistä niitä typoja aina riittääkin!

[Bluntly]

Olisi kyllä ollut mukavaa, jos kaksikymppisenä olisi tiennyt ja ymmärtänyt sen, minkä tietää ja ymmärtää tänään. Kaikki parisuhdejutut olisivat olleet paljon helpompia. Mutta eipä se noin mene, vaan jokaisen pitää olla nuorena ihan yhtä pihalla.

Pirun hyvä ettei tiedä. Olisi muuten naapurin omenapuunhaarassa kiikkumassa kaulastaan yksi kappale lisää.

Ja milloin tämä "nuoruus" loppuu ja alkaa aikuistuminen?

[hermine]

Säilytä ihmeessä! Tuollaisia on kiva lueskella niinä päivinä, kun tuntee olevansa täysin mitätön (jostain syystä vaikea kuvitella tällaisia manalan kohdalle) ja koko maailman vihaama. Kuoltuasi voit testamentata ne kansanperinnearkistolle ja näin edistää mahdollisesti tärkeää tutkimustyötä. En näe oikein mitään syytä tuhota niitä varsinkin kun ovat teini-iältä jolta jokaisella meistä on omat pienet nolot juttumme. Jos ne kumppaniasi häiritsevät, niin eihän niitä nyt pakko ole lipastonlaatikossa päällimmäisenä pitää, mutta jemmaa ne nyt ainakin jonnekin komeron perälle talteen tuleviksi vuosikymmeniksi. En tosin ymmärrä miksi kukaan hikeentyisi vuosia vanhoista ja vielä yksipuolisista kirjeistä, ellei niiden kanssa nyt ihan päivittäin tunnelmoi, mutta ihmisillä on outoutensa.

[Elukka]

Kyllä ne kannattaa säilyttää.
Voi sitten muistella, minkämoista se elämä sillon nuorena (:?:) olikaan...

[Lolita]

Ei tarvitse säilyttää. Omani heitin pois jossain vaiheessa, enkä ole kaipaillut. Se mitä mielessä on säilynyt, riittää muisteloihin. Saman huomasin vanhojen päiväkirjojeni kanssakin, ihan kaikkea ei tarvitse muistaa. Poltin päiväkirjani, joten muistelmani kirjoitetaan vain hämärien muistikuvien perusteella.

[Exsat]

Jos on pakko säilyttää tuollaisia, niin viimeistään avoutuessa/avioituessa kannattaa laittaa ne johonkin, josta puolisko ei joudu niitä joka siivouksen yhteydessä käsittelemään. Vähänkö vaikea yrittää olla lukematta!

[KisSandra]

Säilyttäisin ja olen säilyttänytkin, niin mukavat ja kauniit kuin myös ikävät ja kipeät muistot..

Säilyttäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niiden tarvitsisi nykyisessä suhteessa olla jatkuvasti silmille pomppimassa tai sitä, että nuihin entisiin muisteloihin olisi syytä alvariinsa palailla. Itselläni niin lapsuus kuin nuoruus ja nämäkin muistot on arkistoituna pahvilaatikoihin vanhempieni varastoon maalle. Jotenkin tuntuu vain oikealta ja hyvältä ajatukselta, että tiedän niiden olevan siellä vaikka niitä en oikeastaan koskaan läpi plarailekaan.

[Voyageur]

Vähänkö vaikea yrittää olla lukematta!

Siinähän lueskelee, jos huvittaa. Mulle ei tulis mieleenkään lueskella tosin toisten kirjeitä, tai päiväkirjoja yms.

[tuike]

Mä olen kyllä säilyttänyt kaiken muistamisen arvoisen. Kiva niitä on joskus löytää ja lueskella... Sääli, että nykyään lähetellään vain tekstareita (niistäkin ihanimpia olen joskus kirjoitellut itselleni muistiin).

[LillyMunster]

Säilyttäisin. Kirjeet ovat ihania, rakkauskirjeet vielä ihanampia.
Tosin omia rakkauskirjeitä minulla ei juurikaan ole tallessa, harmillista kyllä. Eikä niitä monta olisikaan

Ihana niitä varmasti on sitten vanhana muistella!! Mutta kuten todettu, voi olla parasta, että ne säilytettäisiin poissa silmistä. Ei niitä salata tarvitse, mutta monille ne voi olla aika arka paikka, ja varsinkin se, että miksi ne on säilytetty. Ihmiset ovat neuroottisia.

[ninnithequeen]

Mulla on edelleen tallessa yksi kirje vaaaanhalta poikaystävältä. Sääli että vain yksi, se kirjoitti niitä kyllä monta. IhQ on, vaikka herra sitä kirjoittaessaan oli peräti 14-vuotias

Olen säästänyt myös muutaman mieheni lähettämän ehanan tekstarin Vuodelta 2000 on vanhin.

[Turbohaltija]

Ihan sama säilytänkö vai en, muistan kaiken kuitenkin.

[Exsat]

Vähänkö vaikea yrittää olla lukematta!

Siinähän lueskelee, jos huvittaa. Mulle ei tulis mieleenkään lueskella tosin toisten kirjeitä, tai päiväkirjoja yms.

En minäkään niitä lue, mutta jätän lukematta kohteliaisuussyistä, en siksi etteikö kiinnostaisi.

[Aito_Johanna]

Voi heittää roskiin.
Ei ole niitä naisia kohtaan reilua säilyttää noloja todisteita heidän teinisekoiluistaan.

[MarthaFocker]

Heitä helvettiin.

Ihminen muistaa ne asiat, jotka on tarpeellista muistaa. Tai jotka haluaa muistaa...

Itse olen innokas roskiinheittäjä. Toki on sellaisia lapsuusjuttuja, jotka haluaa säilyttää siksi, että niistä tulee hyvä olo.
Teiniajalta olen heittänyt kaiken menemään, koska niistä ei tullut pintaan muuta kuin ahdistusta.
Entiset ihastukset saa deletoida sitten kun ajatus ei enää kirpaise. Katkeruutta on turha nostaa pintaan, kun sen on kertaalleen käsitellyt. Ottaa tietysti aikansa.

Minusta ihanteellisin tilanne olisi se, että kaikki henkilökohtaiset tavarat ja tarvikkeet saisi pakattua sellaiseen rinkaan, että sen voi vielä kantaakin.

Leikin usein ajatuksella, että mitä ottaisin mukaani, jos minun pitäisi nyt hyvätä kotini lopullisesti.
Tai että mitä nappaisin mukaani, jos minulla olisi minuutti aikaa pakata.

Jälkimmäiseen ainakaan ei kuulu muuta kuin välttämättömimmät: puhelin, lompakko, passi ja muutamia vaatteita.
Ensimmäiseen kuuluu nuo välttämättömät ja vähän enemmän pukeutumisvarusteita. Jotain arvokasta jos on, niin ne, koska ne voi muuttaa rahaksi. Vanhat kirjeet sun muut eivät tule mukaan silloinkaan. Mitäpä minä niillä.
Tuskin niitä muistoesineitä kaipaisin, vaikka näin kävisi. Muistan sen, mitä haluan muistaa.

[ElanorRaven]

Suurin osa omista rakkauskirjeistä on edelleen tallella. Ne niistä viattoman ajan suhteista, jotka eivät montaa kuukautta kestäneet ja silti alussa toitotettiin, että tulen aina rakastamaan sua enkä ikinä aio jättää. Silti osa kirjeiden kirjoittajista on unohtunut mielestä lähes totaalisesti, kasvot saa hämärästi esille jos kunnolla muistelee.

Edellisestä, tähän mennessä pisimmästä, suhteestani mulla ei ole kuitenkaan jäljellä mitään todistusaineistoa. Paitsi jumalaton määrä sähköposteja, joita tuskin haluan enää edes lukea. Kaiken paperilla olevan materiaalin tuhosin siinä vaiheessa, kun tajusin, että suhde on todella loppu ja paluuta ei enää ole. Rakkauskirjeitä ei meillä edes ollut, mutta päiväkirjaa kirjoitin paljon ja kaikki nuo kirjoitukset revin kappaleiksi ja heitin menemään. Tekstiviestit poistin pari kuukautta sitten, kun tajusin, että nekin vaan satuttaa turhaan, kun yrittää unohtaa ja samalla silti masokistina lukee niitä.

Kirjoittaako kukaan enää teini-iän jälkeen rakkauskirjeitä? Tai rakkaussähköposteja ?

[Lolita]

Tarkemmin analysoituna, onhan minullakin pisimmästä ja vakavimmasta suhteestani jäljellä vaikka mitä. Entisen yhteisen omaisuuden lisäksi pari albumillista valokuvia ja kaikki hääkuvat. Ovat muuten perkeleen hyvännäköisiä kuvia, esittelen mielläni häitäni kaikille hääkuumeisille.
Ei ole tullut mieleenkään hävittää niitä yhteisiä valokuvia, koska siinä samalla hävittäisin pätkän omaa elämääni ja historiaani. Vaikka suhde päättyi eroon, ei se tarkoita, että kyseessä olisi niin hirveä moka tai erehdys, että pitäisi leikkiä, ettei sitä koskaan tapahtunut. Se on sitä elettyä elämää menneisyydessä.

[T3000]

Tuota noin, miksi kysyt palstalaisilta? Etkö osaa itse päättää? Vai halusitko kenties vain hyvän aasinsillan kertoa että Miss Lapuan Maitolava-kisan a 3. perintöprinsessa joka kirjoitti lyhyestä matikasta peräti Cum lauden ja useat muut ovat kuolailleet sinua silloin wanhoina hywinä aikoina?

Imo ainoa jolta pitäisi jotain kysyä on tyttöystävä, ja häneltäkin vain sitä että häiritseekö häntä ko. kirjeiden olemassaolo. Jos häiritsee, niin se lienee jokin tekijä harkinnassa.

[Herra Manala]

Entiset ihastukset saa deletoida sitten kun ajatus ei enää kirpaise. Katkeruutta on turha nostaa pintaan, kun sen on kertaalleen käsitellyt. Ottaa tietysti aikansa.

Miksi kaiken pitäisi olla jotain kirpaisua ja katkeruutta? Miksei asiaan voisi suhtautua hieman viileämmin, eikä nostaa pintaan jotain elämää suurempia tunteita, varsinkaan jos niitä ei omalta puolelta ole ollut alunperinkään?

Imo ainoa jolta pitäisi jotain kysyä on tyttöystävä, ja häneltäkin vain sitä että häiritseekö häntä ko. kirjeiden olemassaolo. Jos häiritsee, niin se lienee jokin tekijä harkinnassa.

Kyllä vituttaisi jälkeenpäin se, ettei ole mitään omasta historiasta tallella, koska oli niin onneton tossukka, että heitti menemään kaikki muistot ja todisteet edellisistä suhteista. Vain siksi koska "ne häiritsivät silloista tyttöystävää". Olen ehkä suosinut aina vähän rationaalisempia naisia.

[ninnithequeen]

Tuosta tulikin mieleeni, että ihan aidosti oikeasti tiedän naisia, jotka ovat mustasukkaisuuksissaan käskeneet poikaystäväänsä hävittämään kaikki vanhoihin suhteisiin viittaavat kuvat ja kirjeet....Säälittävää suoraan sanotusti.

[slam]

En ole tainnut kirjettä kirjoittaa koskaan muualle, kun kotiin... Niitäkin varmaan yhden kappaleen? Tai ehkä seiskalla useammankin... hmm. ei voi muistaa...

Viimeisen kirjeeni lähetin joskus vuonna 95-6? tai jotakin... Piti selvittää eräälle sällille yksi juttu... yms.

Naiselle olen kerran toimittanut sellaisen pienen lapun, mutta en tiedä menikö se perille... Siinä luki jotain, että mää tykkään susta

[KulisataN]

Kirjeet voi säilyttää jos ne on nykyiseltä kumppanilta, muussa tapauksessa ne voi hävittää.