Analyze me

[Georgina]

Sinä puhut suuria viisauden sanoja.

Kiitos. Mullakin on hetkeni

[segma]

Ihmisillä tuntuu olevan erilaisia käsityksiä termistä "täydellinen". Se kyllä onkin sellainen sana, jonka saisi mielestäni hävittää suomen kielestä tyystin, koska se on jollain tapaa itsensä kumoava termi.

Jos minä sanon, että joku on täydellinen, niin siihen täydellisyyden käsitteeseen kuuluu luonnollisesti myös sen ihmisen pikku virheet. Täydellisyyteen kuuluu kaikki, siis myös ne virheet. Ei ihminen ole ihminen ilman virheitä, silloin puhutaan jostain utopistisesta käsitteestä vailla reaalipohjaa. Harmi kun tähänkin täydellisyysmuottiin ihmisiä löytyy kuitenkin niin armottoman vähän. Silti uskon, että jossain sellainen täydellinenkin tyttö lie. En vain ole läheskään niin varma, että kohtaan tällaisen ihmisen. Aika ärsyttävää, nyt alkoi mennä ajatukset niin solmuun, etten kohta taas tajua itsekään, mitä haluan ja mitä saan haluta. Matematiikan pariin, siinä sentään on yleensä ottaen selkeitä ja kohtalaisen yksikäsitteisiä ratkaisuja.

[tonyjl]

Jos minä sanon, että joku on täydellinen, niin siihen täydellisyyden käsitteeseen kuuluu luonnollisesti myös sen ihmisen pikku virheet. Täydellisyyteen kuuluu kaikki, siis myös ne virheet. Ei ihminen ole ihminen ilman virheitä, silloin puhutaan jostain utopistisesta käsitteestä vailla reaalipohjaa.

Silti uskon, että jossain sellainen täydellinenkin tyttö lie. En vain ole läheskään niin varma, että kohtaan tällaisen ihmisen.

Sanoisin että kun tyttö on sopiva, hän on myös täydellinen. Mutta kun sen sopivankin löytäminen on jo hankalaa

[Lilo]

Jos minä sanon, että joku on täydellinen, niin siihen täydellisyyden käsitteeseen kuuluu luonnollisesti myös sen ihmisen pikku virheet.

Toki. Mutta en mä halua olla edes niin täydellinen ettei niille virheille koskaan tarvitse edes yrittää tehdä mitään, koska "ne nyt vaan kuuluu pakettiin". Toisille virheille ei toki koskaan voikaan mitään, mutta en ole ajatellut juuttua aloilleni ja pysyä tismalleen sellaisena kun olen, koska aina on opittavaa ja mahdollisuus kehittyä. Hyvässä parisuhteessa kai molemmat oppivat toisiltaan, myös itsestään?

Eri asia on tietysti olla _hyväksytty_huolimatta niistä virheistä.

[nypari]

Mielestäni ihmisestä tai kumppanista puhuttaessa tulisi sivuuttaa sana täydellinen. Yksinkertaisesti se on korni. Sana sopiva tai ihana, lähes mikä muu sana tahansa, muttei täydellinen.

[siia]

Mielestäni ihmisestä tai kumppanista puhuttaessa tulisi sivuuttaa sana täydellinen. Yksinkertaisesti se on korni. Sana sopiva tai ihana, lähes mikä muu sana tahansa, muttei täydellinen.

Lainaanpa tässä nyt eräälle ihgulle kirjoittamastani kirjeestä pienen pätkän ja vähän lisäänkin siihen....Kirjoitin siis jotensakkin näin:

"Haluan itselleni miehen, jonka kanssa täydennämme toisiamme elikkäs siis luonteidemme erilaisuus ja henkilökohtaiset tarpeemme täydentävät toisiaan, joka on intohimoinen, luotettava, uskollinen ja rehellinen. Henkisesti kanssani samalla tasolla, meillä on samanlainen arvomaailma.... Lyhyesti siis, Hän on satuprinssini!...MUN ihminen, MINULLE täydellinen ja rakastaa, kunnioittaa ja arvostaa minua juuri sellaisena kuin olen tai siitä huolimatta....Olen hänelle prinsessa, ja saan prinsessan kohtelun, Olen siis timantti ja hän tekee minulle jalustan jolla voin säteillä kauneimmin kuin koskaan...Eikä mikään muu ole itselleni tärkeämpää kuin, että hän on onnellinen... Ja jos en tuota saa, olen mieluummin yksin.. "

Sanoisinko siis että höpinät siitä sopivasta ja ihanasta on höpönpöppöötä suorastaan jopa PULSITTIÄ! Enkäs taas ihmettele miksi Suomessakin avioerot lisääntyy... Me kaikki olemme ihania ja hyviä sellaisina kuin olemme. Perusluonteellemme emme voi mitään, mutta tapoja ja tottumuksiamme voimme toki muuttaa ja joskus pitääkin...Mutta kun saa karvat nouseen pystyyn kun ette arvosta itseänne. NIH!

Ps. Tämä oli yleistys eikäs siis koske kaikkia.

[Georgina]

Mutta kun saa karvat nouseen pystyyn kun ette arvosta itseänne. NIH!

Miten niin ei arvosteta?

[Lucky Luciano]

Olin rakastettu lapsi. Yhtä lailla kuin koulukiusattukin. Ja näen ehdottomasti yhtymäkohdan sen välillä, kuinka minuun pitkän aikaa suhtauduttiin suhteessa siihen, etten koskaan oikein tiedä kuinka suhtautua parisuhdekumppanien viestittämiin välinpitämättömyyden ja toisinaan jopa epämääräisiin inhon osoituksiin. Jolloin ennemminkin tekee mieli paeta kuin kysyä mikä on vialla.

Ymmärrän hyvin. Nähdäkseni nimenomaan tältä ketjun aloittaja silmänsä sulkeekin. Ottaa paljon aikaa saada riittävästi välimatkaa menneisyyden vaikeisiin - ehkä tietoisella tasolla unohtuneisiinkin asioihin - ennen kuin pystyy lähestymään syvällisemmin oman lähes väistämättä varovaiseksi ja estyneeksi muotoutuneen parisuhdekäyttäytymisensä taustoja. Itse olen vasta rehellisen, itselle suopean itsetutkiskelun ja sitä kautta voimakkaan ja pohjimmiltaan vakaan itsetunnon kehittymisen myötä pystynyt realistisesti pohtimaan ja käsittelemään omia vaikeiden kokemusten kautta syntyneitä defenssejä. Ja sitä kautta taas on ollut helpompi "säädellä" käyttäytymistään tietoisesti, minkä kautta on ollut helpompi antautua ja olla avoin toisen ihmisen edessä.

En usko, että luottamuksen rakentuminen ja terve ja tunteen rehellisyyteen perustuva läheinen suhde olisi mahdollista ilman, että todella tuntee ja hyväksyy itsensä - etenkin jos taustalla on niinkin huomionarvoinen asia kuin kiusattuna oleminen.

[siia]

Mutta kun saa karvat nouseen pystyyn kun ette arvosta itseänne. NIH!

Miten niin ei arvosteta?

Sorry Georgina, en tarkoittanut sinua
...muokkasin vähän tekstiäni...

[Lilo]

Mutta kun saa karvat nouseen pystyyn kun ette arvosta itseänne. NIH!

Ei se, etten halua itseäni jalustalle tai halua olla täydellinen kenenkään silmissä eikä edes se että haluan kehittyä, tarkoita etten arvostaisi itseäni. Mutta tunnen itseni ja tiedän vikani. Eikä niitä vikoja tarvitse ottaa annettuina asioina joita ei saisi arvostella ja joille ei voisi jotakin tehdä.

[Georgina]

Mutta kun saa karvat nouseen pystyyn kun ette arvosta itseänne. NIH!

Miten niin ei arvosteta?

Sorry Georgina, en tarkoittanut sinua
...muokkasin vähän tekstiäni...

Joo nou hätä. Mulla ei oo vaan tullut täällä kenenkään tekstistä tuollainen fiilis. Tässä ketjussa siis.

[segma]

Jos minä sanon, että joku on täydellinen, niin siihen täydellisyyden käsitteeseen kuuluu luonnollisesti myös sen ihmisen pikku virheet.

Toki. Mutta en mä halua olla edes niin täydellinen ettei niille virheille koskaan tarvitse edes yrittää tehdä mitään, koska "ne nyt vaan kuuluu pakettiin". Toisille virheille ei toki koskaan voikaan mitään, mutta en ole ajatellut juuttua aloilleni ja pysyä tismalleen sellaisena kun olen, koska aina on opittavaa ja mahdollisuus kehittyä. Hyvässä parisuhteessa kai molemmat oppivat toisiltaan, myös itsestään?

Eri asia on tietysti olla _hyväksytty_huolimatta niistä virheistä.

Tässä tämän taas näkee. Siis sen, miksi sana "täydellinen" pitäisi unohtaa ja hävittää täysin.

Mutta voi miten ristiriitaista tämä nyt sitten lopulta onkaan, toinen (tai sen puoleen itsekään) ei saisi olla ihan täydellinen, että voitaisiin jotain oppia ja kehittyä yhdessä, mutta silti ah-niin-harva kuitenkin kelpaa. Odotetaan täydellisyyttä sitä sen kummemmin myöntämättä ja silti mikään ei kelpaa (paitsi tietenkin rentut, niissähän on jotain korjattavaa, eli ne on täydellisiä). Tiedän, ajattelutapani on kamalan kapeakatseinen ja yritän jotenkin loogisesti ajatella, miksi joku tykkää ja useimmat ei - kun nyt ei muutakaan keksi. Lisäksi yleistän rankalla kädellä ja usein. Ei pitäisi koskaan koettaa sekoittaa tunnesuhteita ja logiikkaa, tulee vain katujyriä varpaille.

Sikäli kyllä ymmärrän, mitä haet - siinä on jopa isosti järkeä. Sen yhdistäminen muihin kokemusperäisiin ajatuskaavoihin vain aiheuttaa tolkutonta kirskuntaa ja narinaa aivokuoressa.

[Voyageur]

ei saisi olla ihan täydellinen, että voitaisiin jotain oppia ja kehittyä yhdessä, mutta silti ah-niin-harva kuitenkin kelpaa. Odotetaan täydellisyyttä sitä sen kummemmin myöntämättä ja silti mikään ei kelpaa (paitsi tietenkin rentut, niissähän on jotain korjattavaa, eli ne on täydellisiä)

Kuten, ainakin mun mielestä jotenkin, totesin, tai yritin tuoda aiemmin esille juuri tuota kategoriointihommaa, tai siis mun mielestä sen hulluutta. Ei mulla ole listaa päässäni, jonka mukaan jotain valitsisin, tai yrittäisin. Toki toisen on oltava viehettävä, mutta en voi listaa laatia, että millainen. Kun törmää johonkin, sitten sen huomaa, ja kemiat toimii, tai ei. Jos tuntuu, että toisen kanssa on hauska olla, ja puuhastella, voi sitten tsekkailla, josko mahdolliset tulevaisuuden kuviot sattuvat yhteen, tai vaan hengailla, ja olla. Kaikkihan on kiinni vain ja ainoastaan siitä, mitä toisen kanssa puhutaan, ja sovitaan, ja toisen kunnioituksesta. Tuntuu, että turhan monet olettelevat yhtä, ja tekevät sen perusteella jotain sen sijaan, että asioista puhuttaisiin. Ei se puhuminen niin vaikeaa ole.

Täydellistä ihmistä en ole koskaan hakenut, kun itse olen suunnilleen pelkkää epätäydellisyyttä, mutta olen mitä olen. En mä sitä tarkoita, ettenkö olisi oppiva, ja kasvava yksilö, vaan sitä, etten mä johonkin toisen haluamaan muottiin, tai malliin mene toista miellyttääkseni, enkä mä vaadi, saati halua toiselta mitään. Tai kai sitä voi haluamiseksi kutsua, jos toivon naisen olevan rehellinen mua kohtaan, ja mun kanssa siksi, että musta tykkää, kun en itsekään ala kenenkään kanssa seurustelemaan siksi, että voisi seurustella jonkun kanssa, tai jonkun muun vaikuttimen, kuin rakkauden, vuoksi.

[segma]

Niinpä niin. On kai turha vaatia täydellisyyttä. Tai ylipäänsä mitään muutakaan. Paitsi tietysti sitä, että se toinen kiinnostaa ja sen kanssa on hyvä olla tekemisissä. Oma vikani on siinä, että olen paska tutustumaan uusiin ihmisiin ns. tuosta vaan. Sitten tuomitaan ja arvostetaan (ja valitaan) ihmisiä ulkonäön perusteella ja (koska nuo muut ihmiset, erityisesti naiset, ovat selkeästi yhtälailla pulassa keskustelun aloittamisen kanssa kuin minäkin - HYVIN harvoja poikkeuksia lukuunottamatta) sitten jäävät ne mukavat tyypit tutustumati. Ja tämä on kyllä sääli, kun ihmisiin olisi oikeasti kiva tutustua, mutta tuntuu siltä, että pitäisi tavallaan olla itse ainoa joka tekee ylipäänsä jotain asian eteen. Ja tästä voidaan (tai ainakin yliaktiivisen ja ylianalysoivan mielen omaava tyyppi - minä?) vetää sellainen johtopäätös, ettei kukaan edes HALUA tutustua.

No, tällaista turhaa analysointia, mikä on kyllä kuin paraskin syöksykierre. Pitäisi mennä ja tehdä, niin se on. Mennä. Ja. Tehdä. Joo.

Offareiksihan tämä lopulta meni, mutta toisaalta tämä ketjukin näyttää derailautuneen jo useampikin viesti sitten.

[Ann]

..Ja tästä voidaan (tai ainakin yliaktiivisen ja ylianalysoivan mielen omaava tyyppi - minä?) vetää sellainen johtopäätös, ettei kukaan edes HALUA tutustua.

Kyllä varmasti tutustuta halutaan, mutta miten hyvin, se onkin sitten jo toinen asia. Jos todella haluaa ystävystyä jonkun kanssa, niin siihen vaaditaan aika paljon panostusta(eikä kaikkein vähiten ajallisesti). Mitä paremmin ihmiseen tutustuu, sitä enemmän sieltä alkaa tulla pintaan kaikkea ei-niin-kivaa. Kun näitä plussia ja miinuksia sitten asetellaan imaginäärivaa'alle, niin valitettavan usein jää paskade kouraan viskade seinään. Eikä tämän punnitusprosessin edes tarvitse olla mikään tiedostettu.

[yannara]

Olin rakastettu lapsi. Yhtä lailla kuin koulukiusattukin. Ja näen ehdottomasti yhtymäkohdan sen välillä, kuinka minuun pitkän aikaa suhtauduttiin suhteessa siihen, etten koskaan oikein tiedä kuinka suhtautua parisuhdekumppanien viestittämiin välinpitämättömyyden ja toisinaan jopa epämääräisiin inhon osoituksiin. Jolloin ennemminkin tekee mieli paeta kuin kysyä mikä on vialla.

Ymmärrän hyvin. Nähdäkseni nimenomaan tältä ketjun aloittaja silmänsä sulkeekin. Ottaa paljon aikaa saada riittävästi välimatkaa menneisyyden vaikeisiin - ehkä tietoisella tasolla unohtuneisiinkin asioihin - ennen kuin pystyy lähestymään syvällisemmin oman lähes väistämättä varovaiseksi ja estyneeksi muotoutuneen parisuhdekäyttäytymisensä taustoja.

En usko, että luottamuksen rakentuminen ja terve ja tunteen rehellisyyteen perustuva läheinen suhde olisi mahdollista ilman, että todella tuntee ja hyväksyy itsensä - etenkin jos taustalla on niinkin huomionarvoinen asia kuin kiusattuna oleminen.

Hmm, en ole ihan varma, että ymmärsinkö oikein tarkoittamasi, mutta siis, kiusaamiseni ei voi tähän asioihin vaikuttaa, koska siitä on pitkä aika ja se oli loppupeleissä aika vähäistä. Kävin teiniässä treenaamassa budolaijeja ja se toi itsetuntoni takaisin. No big deal.

Luulen, että syy on muualla. Olen kokenut naisrintamalla kuitenkin sen verran kovia - tai siis, olen ottanut liian paljon itseeni siitä, jonka takia luottamus aitoihin tunteisiin häipyi, ja tämän takia olen vähän "kylmä" tyyppi. Niin kauan kun olen naisia harrastanut, minua on aina häirinnyt se, että nainen on minua kokeneempi, tai hänellä on enemmän kokemuksia. Nyt tämä ei ole enää ajankohtaista, koska olen saavuttanut seksuaalisen oppimiseni huippupisteen, mutta aikaisemmin otin pari kertaa "hernettä nenään", että minua rakastavalla naisella oli takanaan paljon kumppaneita, ja osittain se olikin syy eroon - en ottanyt häntä vakavasti.

[Lilo]

koska olen saavuttanut seksuaalisen oppimiseni huippupisteen,

Sorry mutta kyllä tää lause jotenkin enemmän vakuuttaa siitä että olet vasta alkutaipaleella asian suhteen... Ei kai se määrä vaan se laatu?

Mulla ainakin löisi äkkiä jarrut pohjaan mies joka tulee retostelemaan olevansa "seksuaalisesti täysinoppinut", sen sijaan että yhdessä opittaisiin ja kokeiltaisiin mistä juuri se toinen nauttii. Mutta mä allekirjoitankin väitteen siitä että aivot on se tärkein sukupuolielin...

[Lolita]

koska olen saavuttanut seksuaalisen oppimiseni huippupisteen,

Sorry mutta kyllä tää lause jotenkin enemmän vakuuttaa siitä että olet vasta alkutaipaleella asian suhteen... Ei kai se määrä vaan se laatu?

Mulla ainakin löisi äkkiä jarrut pohjaan mies joka tulee retostelemaan olevansa "seksuaalisesti täysinoppinut", sen sijaan että yhdessä opittaisiin ja kokeiltaisiin mistä juuri se toinen nauttii. Mutta mä allekirjoitankin väitteen siitä että aivot on se tärkein sukupuolielin...

Tuo lause repsahdutti minut ihan täysin, mutta ajattelin, että voisi kerrrankin jättää piikittelemättä yannaraa.

Yannara hyvä, koskaan ei ole täysin oppinut. Kumppanit ovat erilaisia ja pitkässäkin parisuhteessa voi oppia uutta yhdessä. Siinä vaiheessa kun kuvittelee olevansa täysin oppinut eikä uuden oppimiseen näe tarvetta on hakoteillä ja varmasti tylsäksi muuttuva kumppani. Aina vaan sitä samaa, koska sehän on huipputavaraa

[siia]

Mutta kun saa karvat nouseen pystyyn kun ette arvosta itseänne. NIH!

Ei se, etten halua itseäni jalustalle tai halua olla täydellinen kenenkään silmissä eikä edes se että haluan kehittyä, tarkoita etten arvostaisi itseäni. Mutta tunnen itseni ja tiedän vikani. Eikä niitä vikoja tarvitse ottaa annettuina asioina joita ei saisi arvostella ja joille ei voisi jotakin tehdä.

Siis käsitin tämän nyt niin ettet halua olla rakastettu omana itsenäsi...Uskon meinaas itse niin, että kun oikeasti rakastaa toista niin se toinen on ITSELLE täydellinen vikoineen kaikkineen juuri sellaisena kuin on myötä ja vastamäessä...mut mähän olenkin romantikko ja jotenkin kuiteskin uskoisin, että kaikki me halutaan tulla hyväksytyiksi ja sitä kautta myöskin rakastetuiksi sellaisina kuin olemme...

Se mitä minä haluan kumppaniltani ei siis todellakaan tarvitse olla sitä mitä sinä tai joku muu haluaa kumppaniltaan. Luoja luonut meidät onneksi erilaisiksi ja jokaisen omaksi yksilökseen ja jokainen meistä siis arvokas sellaisena kuin on. Ja tavallaanhan sitä nostaa toisen tietyntyyppiselle jalustalle kun toista rakastaa eikäs tässäkään siis sen kummoisemmasta jalastulle nostamisesta kyse...

Mielestäni se että tietää (on myöskin sisäistänyt asian itsensä kanssa) mitä haluaa ja tavoittelee saadakseen sen mitä haluaa eikä luovu leikistä ottamalla vain sitä sopivaa on itsensä arvostamista TÄSSÄ ASIASSA. Ja silloinkun on saanut sen mitä haluaa on mielestäni saanut sen ITSELLEEN täydellisen. Jokaisella meillä siis vielä kertaalleen, on oma ITSELLEMME TÄYDELLINEN. Itse en ainakaan haluaisi olla kumppanilleni VAIN SOPIVA, haluan olla jotain erikoista... Siis niinQ loppupelissähän me kaikki olemme sopivia toisillemme jollakin tasolla, mutta miksköhän niistä sopivista pareista varsinkin tänäpäivänä tuntuu siltä ainakin se toinen kattelee sinne "naapurin pöytään"...Hmmm!...

Ja sitten tuosta täydellisyydestä vielä sen verran, että täydellistä ihmistähän ei ole ja sen varmastikkin kaikki käsittää, mutta siis mielestäni ITSELLEMME TÄYDELLISIÄ on, siis niinQ just sellaisia kuin itsellemme haluamme...ja nehän siis kaksi eri asiaa.

[Voyageur]

Mutta mä allekirjoitankin väitteen siitä että aivot on se tärkein sukupuolielin...

*allekirjoittaa myös*

-Peter Pan

[yannara]

Olipa hyvä löytää tämä ketju, että mitä silloin suhteen alussa oli tullut mietittyä. Doh, nyt me asutaan emännän kanssa yhteisessä kodissa, kohta jo kolme kuukautta tulee täyteen. Olen aika tyytyväinen tilanteeseen, ja parisuhteeseen. Muutimme äkkiä yhteen, koska asuttiin kumpikin vielä porukoiden luona ajemmin. Arki kyllä maistuu, ja hauskaa on. Mielenkiinto seksiin vaan on kadonnut, minulla siis. Jos aikaisemmin sekstailimme vähintään kerran vuorokaudessa, niin nyt hyvä jos tulee se pakolliset kaksi kertaa viikossa. Normaalia tuo on, kuulema. Mutta mitäs sitten vuoden päästä? Ei ollenkaan?

Aikaisemmin olin itse niitä, jotka sanoi että "seksi on tärkein". Paskan marjat! Mie ajattelen nykyään ihan jotain muita asioita kuin seksiä. Sitten kun joskus sattuu panettaa niin sitten mennään. Pelkäänpä vaan, että tuolla menolla emäntä alkaa kohta kärsiä tästä. Mitä teille muuten kuuluu?

[yannara]

Olipa taas hauskaa lukea noita vanhoja ketjuja ja tajuta, että "olenpas minä muuttunut". No joo, mä taas nostan tätä kun minua arvelluttaa yksi asia ja mietin, että onko kellään kokemusta tähän. Emäntä valittaa, että minä en ole yhtään romanttinen. Ja se pitää paikkansa. En sano hänelle koskaan "minä rakastan sinua", enkä todellakaan vietä hänen kanssa kaikkea vapaa aikaani, vaan minulla on omat harrastukset ja olenkin koneella paljon. Periaatteessa mitään hälyttävää ongelmaa meillä ei ole, naiset nyt nalkuttaa aika välillä. Mä kuitenkin rakastan häntä, ja osoitankin sen hänelle hellyydellä ja läsnäololla. Me asumme yhdessä, näemme toisiamme joka aamu ja joka ilta (hän on paskalla samaan aikaan kun minä pesen hampaita). Nuo hellyyden osoitukset ovat lähinnä vähän eläimellisiä, tiedättehän miten parit aina leikkivät toistensa kanssa hellyyden merkeissä. Välillä vitsailaan että jompi meistä on joku koira tai muu lemmikki (tätä on vaikeata selittää että se kuullostaa järkevältä).

Anyway, voiko suhde elää vaikka siinä ei ole mitään Titanic-romanttiikkaa? Kyllä me kummatkin varmaan ollaan onnellsia, ainakin minä... mutta...

[PerttiMakimaa]

Olipa taas hauskaa lukea noita vanhoja ketjuja ja tajuta, että "olenpas minä muuttunut". No joo, mä taas nostan tätä kun minua arvelluttaa yksi asia ja mietin, että onko kellään kokemusta tähän. Emäntä valittaa, että minä en ole yhtään romanttinen. Ja se pitää paikkansa. En sano hänelle koskaan "minä rakastan sinua", enkä todellakaan vietä hänen kanssa kaikkea vapaa aikaani, vaan minulla on omat harrastukset ja olenkin koneella paljon. Periaatteessa mitään hälyttävää ongelmaa meillä ei ole, naiset nyt nalkuttaa aika välillä. Mä kuitenkin rakastan häntä, ja osoitankin sen hänelle hellyydellä ja läsnäololla. Me asumme yhdessä, näemme toisiamme joka aamu ja joka ilta (hän on paskalla samaan aikaan kun minä pesen hampaita). Nuo hellyyden osoitukset ovat lähinnä vähän eläimellisiä, tiedättehän miten parit aina leikkivät toistensa kanssa hellyyden merkeissä. Välillä vitsailaan että jompi meistä on joku koira tai muu lemmikki (tätä on vaikeata selittää että se kuullostaa järkevältä).

Anyway, voiko suhde elää vaikka siinä ei ole mitään Titanic-romanttiikkaa? Kyllä me kummatkin varmaan ollaan onnellsia, ainakin minä... mutta...

Ainut asia mitä voin sanoa on, että kuuntele tarkkaan mitä seurustelukumppanisi sanoo äläkä selkokielistä sitä "nalkutukseksi".

Kun pieniä asioita kasaantuu tarpeeksi niistä tulee isoja asioita. Yksittäisiä pieniä asioita on helpompi selvittää kuin täyttä isoa kriisiä. Ajattele sitä.

[Lolita]

Olisiko se ylivoimaista silloin tällöin olla luonteensa vastaisesti romanttinen? Sanoa se "minä rakastan sinua" muutaman ylimääräisen kerran ja yllättää oma kulta jollain pienellä lahjalla tai ihan vaan kaksin olemisella ilman sitä konetta tai kavereita. Aika pieni vaiva.

Edit: Aamiainen sänkyyn ens viikonloppuna! Tai vaikka joka viikonloppu.

[Geetzu]

^ Juurikin näin. Kun se oikeasti ei vaadi paljon, ei yhtään kenenkään mittareilla, niin miksi ei vähän voisi vaivautua rakastamansa ihmisen tähden? Kiva kiitti, nyt nään yannaran ja tyttiksensä kimppakakkimassa-pesemässä hampuja.