Vakiintuneet sinkut

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
RolloTomasi

Re: Vakiintuneet sinkut

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

hermine kirjoitti: Mutta kun mun mielestä lähtökohta ei voi olla "virkaan haetaan" -tyylisesti...
Ei se minullekaan lähtökohtana ole. Ehkä joillekin on, siksi seurustelu on heille helpompaa. He elävätkin eri maailmassa tai, kuten Gattaca sanoisi, ovat eri lajia.

(Jos seurustelu on helpompaa, niin miksi olen onnistunut luomaan ystävyyssuhteita mutta en kertaakaan seurustelemaan yrityksistä huolimatta?)

Ja ottajien määrästä voi olla iloa: jos on enemmän ottajia, niin siitä joukosta löytyy suuremmalla todennäköisyydellä sellainen, josta itsekin pitää. Toisaalta jos ottajien joukko rajoittuu alle yhteen, tilanne on täysin eri.

Ystävyys puolestaan on helppoa. Sehän saattaa jopa alkaa siitä, että oppii tuntemaan toisen heikkoudet. Seurustelussa - ja kyllä, tämä on Kitystä - jos toinen on heikko, hänen nimensä pyyhitään yli mahdollisten seurustelukumppanien listalta.
AarneAnkka

Re: Vakiintuneet sinkut

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

hermine kirjoitti:Tarjokkaiden määrästä ei siis ole mitään iloa niin kauan kuin se tunne puuttuu itseltä. Tai kyllähän siitä jonkun suhdeyritelmän tyhjyyttä peittämään varmasti saa kasaan, mutta ei se ole sitä mitä ainakaan itse haluan.
"Joku jolta nyt ainakin saa seksiä hellyyttä läheisyyttä ja jonka kanssa tulee silleen juttuun" versus "täydellinen oikean tuoksuinen ihana ihminen jonka kanssa haluan olla tästä ikuisuuteen".

Onko mitään eroa miesten ja naisten välillä siinä kuinka suuri osa päätyy kummanlaiseen vaihtoehtoon? Olenko väärässä jos väitän että miehet todennäköisemmin päätyvät tuohon ensin mainittuun vaihtoehtoon eli hyppäävät parisuhteisiin keveämmin perustein kuin naiset, pragmaattista "parempi pyy pivossa" -periaatetta noudattaen?

Ja mikäli väitteeni pitää paikkansa, niin jatkokysymys: Johtuuko tämä taipumus itse asiassa sukupuolesta, vaiko vain valinnanvaran määrästä? Nimttäin kun tarjokkaita tulee jonossa tyrkyttämään itseään, eikö siinä aika helposti rupea uskomaan että kunhan tarpeeksi kauan odottaa, niin aina vaan parempia vaihtoehtoja ilmestyy noiden yrittäjien tilalle?
tonyjl

Re: Vakiintuneet sinkut

Viesti Kirjoittaja tonyjl »

AarneAnkka kirjoitti:
Ja mikäli väitteeni pitää paikkansa, niin jatkokysymys: Johtuuko tämä taipumus itse asiassa sukupuolesta, vaiko vain valinnanvaran määrästä? Nimttäin kun tarjokkaita tulee jonossa tyrkyttämään itseään, eikö siinä aika helposti rupea uskomaan että kunhan tarpeeksi kauan odottaa, niin aina vaan parempia vaihtoehtoja ilmestyy noiden yrittäjien tilalle?
Juuri niin. Mitä sillä pyyllä tekee pivossa jos se ole sellainen pyy minkä haluaa?
mustanikki

Re: Vakiintuneet sinkut

Viesti Kirjoittaja mustanikki »

Vakiintunut yksineläjä olen minäkin. Syy tähän on yksinkertaisesti se, etten ole löytänyt etsimääni. Yleisesti ottaen olen ollut harvinaisen tyytyväinen tähän vallitsevaan olotilaan; viihdyn hyvin omissa oloissani, tarvittaessa kavereita on paljon ja he pitävät minusta samalla tavoin kuin minä heistä. Myös muuta aktiviteettia riittää enemmän kuin tarpeeksi. Ainoa ikävä puoli, mikä on varsinkin viimeisen vuoden aikana ollut vallalla, on ns. bestiksien (tarkoitan sydänystäviä, saman sukupuolen edustajia, jotka ovat samoilla aalloilla) katoaminen. Heistä kaksi on muuttanut kauas pois ja kolmas mennyt naimisiin ja saanut jälkikasvua. Toisaalta ikävää, mutta täytyy olla onnellinen siitä, että he ovat nyt onnellisia.

Kuitenkin silloin tällöin tulee kausia, sellaisia tuntemuksia, että tekisi mieli vihdoin löytää se sielunkumppani (nyt kun nuo bestis-connectionitkin ovat harventuneet), jonka kanssa jakaa ajatuksia, maailmoja, kokea läheisyyttä ja kosketusta – eli täysin normaalia toimintaa tällä saralla.. Mutta niitä, jotka kulkevat samoilla aaltopituuksilla ei vain tahdo löytyä, ei sitten mistään. Ja jos sellainen sattuu/isi jossain olemaan, ovat ne olleet mahdottomuus potenssiin kolmosia.

Viimeksi kun tällainen tunne tuli todella voimakkaana vajaa pari vuotta sitten, tein virheliikkeen sillä seurauksella, että aloin seurustella ihmisen kanssa, joka ei ollut sielunkumppani ja muutenkin maailmat pyörivät aivan eri laidoilla. Läheisyyden kaipuu taisi olla syy, joka ajoi tällaiseen ratkaisuun. Kun tajusin, ettei tällainen meno voi jatkua, eikä se kerta kaikkiaan vaan sovi minulle, lopetin suhteen. Siinä samalla tuli murrettua toinen osapuoli niin pahasti että vieläkin tekee pahaa ajatellessani tapahtunutta. Hän ja muutama muukin on ihailut ja hakenut itsensä vastakohtaa, lähes täydellistä erilaisuutta.

Kyllä noita suhteen viritelmiä aina silloin tällöin löytyy ja suht paljon olisikin tarjolla, mutta sen huomaa aika nopeasti, jos ei homma toimi. Turha sitä edes yrittää, jos ei tunnu oikealta. Näin on näreet, mielestäni.
Vastaa Viestiin