Vakiintuneet sinkut

[tonyjl]

Mulle tuo fuckbuddy-juttu on aivan käsittämätön ilmiö.

Minusta se taas on aivan selkeä ja jopa järkeväkin tietyssä mielessä. Sinkut jotka eivät halua sitoutua kehenkään emotionaalisesti voivat nauttia paremmasta seksista jonkun tutun ja turvallisen ihmisen kanssa. Ei kuitenkaan minun juttuni, sillä olen samanlailla dinosaurus tässä asiassa.

Minäkin luulin olevani dinosaurus. Mutta se vaatikin vain sellaisen ihmisen johon ei ihastu mutta jonka kanssa muuten on kivaa. Vielä kun kumpikin asuu eri kaupungissa niin voi tehdä muuten mitä lystää. Viikonlopun sitten lähestyessä tulee viesti että eikös taas.. ja kyllä taas.

Sopii mun elämänvaiheeseen kuin vaari mummoon.

Ja sitten joskus jos johonkuhun vielä ihastuu ja rakastuu niin voi palata siihen seurustelujuttuun.

[Ann]

Elän ihan niinkuin ennenkin. Menossa mukana on vain sellainen tyyppi, jonka soisi keikkuvan mukana maailman tappiin asti.

Kyllä se seurustelustatuksen ihmettely tuntuu olevan lähinnä sellaisten ihmisten kauraa, joilla on ongelmia itsetuntonsa kanssa.

[RolloTomasi]

Kyllä se seurustelustatuksen ihmettely tuntuu olevan lähinnä sellaisten ihmisten kauraa, joilla on ongelmia itsetuntonsa kanssa.

Ongelmia voi olla, mutta toisaalta seurustelu on yhteenveto monesta ihmeteltävästä asiasta.

[Ann]

seurustelu on yhteenveto monesta ihmeteltävästä asiasta.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa..

Ei se seurustelu ole kovinkaan kummoinen asia. Helpompaa se on kuin ystävyys.

[RolloTomasi]

Helpompaa se on kuin ystävyys.

Eikä ole, paitsi ehkä teille kauniille, rohkeille, täysjärkisille ja älykkäille.

Ystävyys perustuu sille, että saa olla heikko ja vajavainen, ja sille, että joukko "viallisia" ihmisiä pitää yhtä. Seurustelussa puolestaan pitää olla itseluottamusta, rohkeutta, seksuaalista vetovoimaa, älyä, aikaisempaa kokemusta, toisin sanoen kaikkea sitä, minkä puute ystävyydessä hyväksytään, ja minkä puute pitää ystävyyden koossa.

[Ann]

Eikä ole, paitsi ehkä teille kauniille, rohkeille, täysjärkisille ja älykkäille..

..masentavan usein oikeassa oleville.

[RolloTomasi]

..masentavan usein oikeassa oleville.

Sekin vielä, vaikka seurustelun helppouden suhteen taisit erehtyä.

[Aito_Johanna]

Eikä ole, paitsi ehkä teille kauniille, rohkeille, täysjärkisille ja älykkäille.

Ystävyys perustuu sille, että saa olla heikko ja vajavainen, ja sille, että joukko "viallisia" ihmisiä pitää yhtä. Seurustelussa puolestaan pitää olla itseluottamusta, rohkeutta, seksuaalista vetovoimaa, älyä, aikaisempaa kokemusta, toisin sanoen kaikkea sitä, minkä puute ystävyydessä hyväksytään, ja minkä puute pitää ystävyyden koossa.

Jos tuo pitäisi paikkansa, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon ajat sitten.

[RolloTomasi]

Jos tuo pitäisi paikkansa, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon ajat sitten.

Sehän pitää paikkansa. Ainakin näyttää pitävän paikkansa tästä näkökulmasta katsottuna. Mietin mitä sellaista minulla ei ole, mitä parisuhteilevilla ihmisillä on, (tervejärkisyys unohtui listalta) ja tulin tuollaiseen johtopäätökseen.

Ihmiskunnan säilyminen puolestaan on mysteeri.

Ehkä ihmiset lisääntyvät ystävyyden pohjalta, eivät parisuhteen?

[Faghag]

Yksi asia vielä, mitä haluaisin korostaa, että sinkulle on sosiaalinen verkosto vieläkin tärkeämpi kuin perheellisille. Yhteydenpito ystäviin ja perheeseen on aktiivisempaa sen takia, että sinkku tarvitsee seuraa ja kommunikaatiota kenties enemmän kuin kiireen keskellä ja tiiviissä pari- ja perhe-elämässä kipuilevat ikiväsyneet henkilöt. Onhan moni yksilö tälläkin palstalla valittanut kiireitään, jonka takia ei ehdi pitämään yhteyttä ystäviinsä. Sinkun on helpompi organisoida aikansa niin, että sosiaaliselle elämälle jää aikaa ja se on säännöllistä.

Muistan, kun yhtäkkiä pari-kolme vuotta sitten tärkeimmät ystävättäreni alkoivat seurustella ja heidän elämänsä täyttivät parisuhteeseen liittyvät kiireet ja "velvollisuudet": asunnon vaihdot ja tulevat vauvat. Silloin koin ensimmäistä kertaa elämässäni, että olin yksinäinen, kun vanha tukiverkostoni ei enää toiminutkaan samalla tavalla kuin ennen. Ne naiskaverit, joiden kanssa mentiin extempore lounaalle, leffaan tai sidukalle, juoksivat asuntonäytöissä tai neuvoloissa. Koska he olivat aina kuuluneet kiinteästi kuvioihini, muutti heidän elämänmuutoksensa myös minun elämääni.

Luulen, että tästä on pitkälti kyse ns. parisuhdekulttuurissa, missä ystäväpiirin luonnollisten valintojen ja elämänkaaren kehityksen myötä tapahtuu pariutumisia, joiden kautta sinkkukulttuuria ei pidetä enää tietyn ikäisille sopivana elämänmuotona. Tämä saattaa luoda paineita myös niille ikisinkuille, jotka eivät olleet ajatelleet perustavansa perhettä seuraavaan kymmeneen vuoteen tai ollenkaan.

Onneksi minun ystävättäreni ovat niin fiksuja ja itsekin pitkän sinkkukauden kokeneita naisia, joten minun ikisinkkuiluni ei ole koskaan ollut heille ongelma tai syy olla olematta tekemisissä kanssani. Heidän perheensä miehineen ja lapsineen ovat osa tiivistä sosiaalista verkostoani. Sinkkuuttani on pidetty hyvin normaalina ja minulle sopivana johtuen itsenäisestä ja hieman omalaatuisesta luonteestani. Sovinnaiset ratkaisut kun eivät ole ollut se minun "juttuni". Pikemminkin se, että olen nyt vakiintunut, on herättänyt enemmän huomiota ja taivastelua kuin se, että miessuhteeni ovat vaihtuneet vilkkaasti.

Olen aina inhonnut pakollista parisuhdeseurustelua muiden parien kanssa, sillä yleensä sitä jaksaa sietää vain 50% siitäkin parista ja ihmettelee miten joku niin fiksu ihminen saattaa seurustella jonkun (omasta mielestäni) totaalisen pökiön kanssa. Jos olen pitänyt miehestä, en ole voinut sietää hänen naisystäväänsä tai jos olen pitänyt jostakin naisesta, hänen puolisonsa on ollut järkyttävä idiootti. Minulla on vakava vamma olla tuntematta mielenkiintoa edes kohteliaisuuden vuoksi ihmistä kohtaan, jonka persoona ei minua kiinnosta vähääkään ja myös näytän sen.

Itseni määritteleminen ja elämäntapojen muuttaminen parisuhteen perusteella olisi outoa. Nykyisessäkin parisuhteessa minä liikun omissa harrastuksissani ja menoissani sinkunomaisesti yksin, eikä se ole minulle tai kumppanilleni mikään ongelma. Saman suon mielelläni myös hänelle. Ainoa ero kenties edelliseen sinkkustatukseeni on se, että jätän flirtin vastakkaisen sukupuolen kanssa vain flirtin tasolle

[Faghag]

Jos tuo pitäisi paikkansa, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon ajat sitten.

Ehkä ihmiset lisääntyvät ystävyyden pohjalta, eivät parisuhteen?

Kyllä se tiede on jo aikoja sitten todistanut sen, että rakkaus on kemiallinen prosessi aivoissa, jonka tarkoitus on saada ihmiset pariutumaan geenipooliltaan itselleen sopivimman kumppanin kanssa. Tähän kumppaninvalintaan liittyvät feromonit, joiden avulla nainen tunnistaa hajuaistillaan sen henkilön, jonka geenit suovat parhaimman immuniteettivasteen tulevalle jälkeläiselle. Hormoonit saavat meidät käyttäytymään parhaiten lisääntymistä edesauttavalla tavalla: ensin rakastumaan, sitten lisääntymään ja pysymään yhdessä sen ajan, kun ihmisyksilö on kaikkein avuttomimmillaan ja vaatii hoivaa sekä huolenpitoa.

Tästä järkeilystä huolimatta on rakastumisen nimellä kulkeva tunnehumala aika maaginen olotila

[RolloTomasi]

tiede

Tiedän.

Tästä järkeilystä huolimatta on rakastumisen nimellä kulkeva tunnehumala aika maaginen olotila

On, aivan helvetillisen maaginen. Lähinnä muistuttaa samaa olotilaa kuin itsemurhaa yrittäessä.

[Faghag]

Tästä järkeilystä huolimatta on rakastumisen nimellä kulkeva tunnehumala aika maaginen olotila

On, aivan helvetillisen maaginen. Lähinnä muistuttaa samaa olotilaa kuin itsemurhaa yrittäessä.

Heh, vaikea sanoa. Mä olen tehnyt vain sosiaalisia itsemurhia toiveena ajatus, että maa halkeaisi jalkojeni alla ja veisi minut huitsin nevadaan

[aimohaiku]

Yleensä koen olevani onnellinen yksin. Saa elää vain itselleen. Ja joskus on sitten niitä vaikeita aikoja, kun toteaa, että toimiva parisuhde oikean ihmisen kanssa kuitenkin loppujen lopuksi rikastuttaisi elämää enemmän kuin kahlitsisi.

Mutta täytyy olla realisti. Kun on millainen on, supliikkitaidot on omaksuttu Aki Kaurismäen filmeistä ja rima ehkä hieman liian korkealla, en pidä poissuljettuna vaihtoehtona sitä, että loppuelämäkin kuluu itsekseen. Ei se ajatus nykyisin yleensä häiritse.

Olen antanut periksi. Tulkoon, jos on tullakseen.

[hermine]

Helpompaa se on kuin ystävyys.

Eikä ole, paitsi ehkä teille kauniille, rohkeille, täysjärkisille ja älykkäille.

Ystävyys perustuu sille, että saa olla heikko ja vajavainen, ja sille, että joukko "viallisia" ihmisiä pitää yhtä. Seurustelussa puolestaan pitää olla itseluottamusta, rohkeutta, seksuaalista vetovoimaa, älyä, aikaisempaa kokemusta, toisin sanoen kaikkea sitä, minkä puute ystävyydessä hyväksytään, ja minkä puute pitää ystävyyden koossa.

Helpompaa seurustelukumppanin löytäminen nyt on kuin ystävän. Ei kukaan ole ystävä ihmisen kanssa jota pitää tyhmänä, tylsänä, ilkeänä ja johon ei voi luottaa. Sensijaan kaikkia kyseisiä määreitä olen kuullut tuttavieni käyttävän seurustelukumppaneistaan, pahimmillaan vielä samoihin aikoihin: periaatteessa ainoa syy olla yhdessä saattaa olla "muttakun mä rakastan sitä". Seurustelusuhteen syntyyn riittää että kahdella ääliöllä naksahtaa suunnilleen yhtäaikaa päässä, sillä ei ole juurikaan näiden henkilöiden muiden ominaisuuksien kanssa tekemisissä (ainakaan alkuun).

[HellBell]

..
Koska olen ollut lähes koko aikuiselämäni sinkku, ja kokemukseni rakkaudesta eivät ole olleet lupaavia, en elättele aktiivisesti toiveita seurustelusta. .. mutta en ole "haku päällä" tai mitään muutakaan vastaavaa; sellainen tuntuisi naurettavalta ja teeskentelevältä ja epätoivoiselta. Koska elämästäni on muotoutunut sellainen, että olen yksin, olen asennoitunut siihen siten, että pärjään ja voin tarvittaessa olla loppuelämäni yksin hajoamatta palasiksi. Ainakin pyrin siihen..

Sinulla on samanmoista elämänkatsomusta tässä asiassa kuin itselläin.
Ja sitä paitsi, silloin se hauskan pito ulkona onnistuu juuri parhaiten, kun ei ole liittänyt siihen mitään ylimääräisiä odotuksia tai jotakin muuta kuin hauskuuden. Pointti nimenomaan siinä, että kyllä se jokin tulee jos on tullakseen silloinkin kuin verrattaessa tilanteeseen, jossa sitä jotakin venataan kuumeisen kärpästi.
Harmi vain että ystävistäni ei ole enää jäljellä sellaisia samanmoisesti aivan tähän asiaan suhtautuvia, koska ovat menneet vakiintumaan eivätkä olekaan sitten intoutuneita mennnä viilettämään käsilaukut kaaressa ja hullunhauskat fiilikset messissään jonnekin päin. Eläkeläismeininki alkaa vaivata heitiä.. ihan ymmärrettävää kyllä, seurustelu- ja avoliittokuviot tarjoavat heille muunlaista asianlaitaa ja sisältöä.. mikä on aivan ok, ei siinä mitään. Mutta kun itse kaipaisi enemmän elämäänsä niitä hullunhauskoja viilettäjiäkin, joo.

.. Irtoseksisuhteita en harrasta, sillä olen mennyt niistä yleensä tavalla tai toisella rikki. Yleisesti ottaen en myöskään halua ihmistä tarpeeksi, jos en tunne häntä kohtaan mitään. Ehkä pitäisi taas kokeilla, en tiedä..

En minäkään. Ymmärrän ehkä myös tuntemuksesi tältä saralta.. siis tuon vanhan kunnon "tekemättä jättämiset vai tekemiset.. Halut ja niiden suhteutukset.. Eläminen sellaisena elämisenä että sen tuntee.."- ongelmakentän.
Minä en myöskään tiedä. Cheers vaan mate..

.. En pysty hyppäämään suhteesta toiseen..

En minäkään. Ylipäätään hyppääminen suhteeseen ei onnaa, ellei voi tehdä tandem-hyppyä toisen samalla aaltopituuksilla seilaavan kanssa. Olen joskus aiemmin hypännyt suhteeseen, vaikka samoja aaltopituuksia ei ole ollut (ajattelin silloin positiivisesti tyyliin "Ei tästä vielä tiedä.." vaikka intuitio sanoi samaan aikaan kaikkea muuta. Opin sen, että luotan intuitioon paremmin.) ja siitähän ei sitten ole kehkeytynyt mitään Love Storya vaan lähinnä Lost In Translationia.. ;-)

..Tässäpä tämä, ikisinkkuuteni proosattomuus. Saa nauraa.

En naura, paitsi lämpimässä hengenheimolaishengessä. I get you, tajuan sut.

Lisäseikka mietittäväksi: Miksi sitten toisille ihmislle tulee enemmän niitä "joiden kanssa seurustella"/"Oikeita" ja heillä on vähintään 1 sellainen veikkonen kainalossa per vuosi, ellei siis suhde jatku useamman vuoden, kun taas toisilla elo on omien kryptisyyksien tulkintojen varassa eikä ole toista joka niitä ei tulkitsisi (koska tulkintaa ei tarvita.. ajatus jatkuu siitä mihin toinen sen jatkettavaksi jättänyt..).. näin toiset seilaavat Lost In Translationin mailla ja maistelevat hieroglyfejä kuin persoonansa ja maailman välisiä merkkejä.. siis naureskelevat olemmassaolon puitteissa, tyytyvät itseensä mutteivät sulje silti satamia seilauksilta.

Ällkääkä nyt tulko nyte sanomaan miumaumulle että "Kryptistä settiä taas.." Todistaisi muuten tämänkin paikoilleen.. :D

[RolloTomasi]

Helpompaa seurustelukumppanin löytäminen nyt on kuin ystävän.

Sinäkin elät jossain kummallisessa maailmassa.
Tai sitten minussa on jotakin todella pahasti vialla. Jos on, haluaisin tietää mikä.

[mölli]

Helpompaa seurustelukumppanin löytäminen nyt on kuin ystävän.

Sinäkin elät jossain kummallisessa maailmassa.
Tai sitten minussa on jotakin todella pahasti vialla. Jos on, haluaisin tietää mikä.

Riippuu kait ihmisestä, mulla se on aika fifty-sixty saako kavereita vai saako seurustelu kumppanin tuskin seurustelu kumppanin löytäminen olisi vaikeaa jos tiputtaisi riman aivan alas, mutta kavereiden saanti on sitten jo paljon vaikeampaa.

[hermine]

Helpompaa seurustelukumppanin löytäminen nyt on kuin ystävän.

Sinäkin elät jossain kummallisessa maailmassa.
Tai sitten minussa on jotakin todella pahasti vialla. Jos on, haluaisin tietää mikä.

Niin, no elän ylipäätänsä maailmassa. Silloin kun oleilin enimmäkseen yksikseni, (lähinnä pelkkiin kuulopuheisiin perustuen) oletin pariutumisjutut jotenkin tosi paljon monimutkaisemmiksi, melkeinpä jonkinlaiseksi salatieteeksi. Jotenkin varsinkin netissä (ja varsinkin deittipalstoilla) saa helposti sellaisen käsityksen että tosiaan pitäisi olla jonkinlainen yliolento onnistuakseen ja että sittenkin suhteeseen päästyä kaikki miehet(/naiset) pettävät, kusettavat, manipuloivat ja hakkaavat...

[RolloTomasi]

Niin, no elän ylipäätänsä maailmassa.

Me kaikki elämme.

Mutta...
Ystävään voi pitää yhteyttä kerran puolessa vuodessa. Jos seurustelukumppaniin pitää yhteyttä vain kerran puolessa vuodessa, luultavasti alkaa epäillä, mikä on vikana.

Ystävät ovat ihmisiä, jotka on tuntenut vuosikausia, ja joiden seurassa oloaan ei enää tunne pelokkaaksi ja ahdistuneeksi.

Seurustelukumppanin löytämiseksi täytyy mennä puhumaan vieraille ihmisille, joka on sinänsä jo äärimmäisen pelottavaa ja ahdistavaa. Ja vieraiden ihmisten löytämiseksi täytyy poistua kotoaan: ystävien kesken voi pitää yhteyttä kotoaan, netin kautta (koska puhelin itsessään on jo inhottava laite ja siihen puhuessa ei juuri saa järkevää sanaa suustaan, paitsi jos on tarkasti miettinyt, mitä aikoo sanoa.) Jos haluaa tavata ystäviään, sekin onnistuu, koska voi järjestää tapaamisen niin, ettei ole muita ihmisiä paikalla.

Siinä nyt muutamia kohtia, alkuun.

[hermine]

Mutta voihan seurustelukumppaniksi tulla ihminen, jonka kanssa on ensin ollut ystävä pitkään tai ainakin ystävän ystävä joka on jotenkin ollut kuvioissa jo kauemmin ja johon on voinut siten pikkuhiljaa tutustua. Jotkun tunteet kehittyvät hitaasti. Ja joskushan ne ystävätkin ovat olleet vieraita ihmisiä jotka on ollut pakko kohdata ennenkuin niistä on tullut ystäviä. Enkä tahdo uskoa että kaikille seurustelun pitäisi merkitä jatkuvaa yhdessäoloa (tosin juuri tuollaisten ulkoapäin omaan päähän tulevien odotusten ja oletusten vuoksi en tahdo kutsua senkaltaisia läheisiä ihmissuhteitani enää seurusteluksi, haluan että se suhde tai mikä vuorovaikuttamisen/olemisen tila onkaan muodostuu ihan normeista vapaasti sellaiseksi että sekä minulla että sillä toisella on hyvä olla siinä ja joillekin se voi tarkoittaa sitä että vietetään aikaa keskenään hyvin harvoin. jos sitä ei voi kutsua sen vuoksi "oikeaksi seurusteluksi" se on pientä, mielestäni tärkeintä pitäisi olla molemminpuolisesti se toinen ihminen, ei suhdemuoto jossa hänen kanssaan on ja sen ihmisen ja itsensä survominen väkisin senkaltaisen olemisen muodon rajojen sisälle.).

[RolloTomasi]

Okei, ehkä jollekin kauniille naiselle seurustelu on helpompaa kuin rumalle jätkälle, koska ottajia on jonossa - valitse vain sopiva jos haluat suhteen.

[hermine]

Okei, ehkä jollekin kauniille naiselle seurustelu on helpompaa kuin rumalle jätkälle, koska ottajia on jonossa - valitse vain sopiva jos haluat suhteen.

Mutta kun mun mielestä lähtökohta ei voi olla "virkaan haetaan" -tyylisesti, että elämästäni puuttuu seurustelusuhde, joten rankkaan tarjokkaista sellaisen joka tähän seurustelukumppanin tehtävään parhaiten soveltuu, vaan että kohtaa yhden ainoan ihmisen jonka kanssa syntyy tunne että tahtoo yhdessä suhteeseen, tai pikemminkin yhdessä rakentamaan suhteen.

Tarjokkaiden määrästä ei siis ole mitään iloa niin kauan kuin se tunne puuttuu itseltä. Tai kyllähän siitä jonkun suhdeyritelmän tyhjyyttä peittämään varmasti saa kasaan, mutta ei se ole sitä mitä ainakaan itse haluan.

[Hallusinaatio]

Mitä mieltä olette, arvon Kityn käyttäjät. Voiko sinkku olla oikeasti vakiintunut, onnellinen ja tasapainoinen?

Voi toki, mutta...

asuntoni, vuoteeni ja elämäni jakaa toinen ihminen sitä rikastuttavalla tavalla.

... ihan mieluusti kokeilisin tällaistakin elämäntapaa.

Sitä minun on vaikea ymmärtää, miten jotkut voivat seurustella ikään kuin harrastuspohjalta kykenemättä elämään yksin. Ainakaan minulla ei ole tuollaiseen sarjaseurusteluun ajavia valtavia ihastumisen tunteita tuon tuosta.

[Hallusinaatio]

Okei, ehkä jollekin kauniille naiselle seurustelu on helpompaa kuin rumalle jätkälle.

No mutta onhan niitä rumia naisiakin hirvittävät määrät. Siitä vain valkkaamaan!