Naimisiin?

[KnightRider]

Ei nainen saa kosia (mutta voi vihjailla asialla).

Teennäinen ”tän meidän parisuhteen analysointi” tai runojen lurittelu jatkuvana toimintana eivät välttämättä ole mitään merkkejä ikuisesta rakkaudesta, vaan ehkä enemmänkin tulee mieleen persoonallisuushäiriöinen taivaanrannanmaalari. MUTTA jos ei mies ole valmis ottamaan sitä yhtä tärkeätä askelta eli polvistumaan ja esittämään kosintaa ihquselleen, kyseeseen saattavat tulla seuraavat vaihtoehdot:

a) Sitä ei oikeastaan pätkääkään kiinnosta kuka olet, yhtä hyvin paikallasi voisi olla kuka tahansa muu maailman 3 miljardista naisolennosta --> se on epämääräinen näätäeläin, jonka pelkkä olemassaolo on rikos kosmosta vastaan --> Jätä se sika!

b) Ei polvistu edes elämänsä naisen edessä, koska ”tosimiehet ei naista pokkuroi” --> se on miehisyydestään epävarma kaappihomo --> Jätä se sika!

c) Sanoo ettei ”taloudellinen tilanteenne vielä salli häitä” --> eli kun on kerännyt tarpeeksi fyrkkaa, se käy uudestaan testaamassa flaksinsa naismarkkinoilla ja joko löytää paremman tai tyytyy sinuun --> psykopaattinen nilviäinen --> Jätä se sika!

d) ”Ei usko avioliitto-instituutioon” --> luuseriuttaan peitelläkseen on kehitellyt itselleen jonkun olen-ateisti-pilviveikko-poststalinisti -”ideologian” --> jos kuitenkin onnistuu kasaamaan mammonaa, toimii täsmälleen samoin kuin c-kohdan porvarillisempi versionsa --> psykopaattinen nilviäinen --> Jätä se sika!


Ketjun aloittajalle Dr. Phil kuitenkin toivottaa pelkästään lykkyä tykö!

Kirjoittaja numero kahdelle: tekosyitä tekosyitä, ne skidithän voi sitä paitsi työllistää kannattelemaan morsiuspuvun laahusta, jos vaikka elämän mies innostuu taluttamaan alttarille liian kiireisin askelin

[Elukka]

--> Jätä se sika!

Otin hiukan vapauksia tiivistämisen suhteen, mutta olennainen aisasisältöhän säilyi, joten sou not.

[Kittys]

Seittemän vuotta paukkuu pian, mitäpä se mitenkään enää muuttaa? Ohan tuosta puhetta ollu, mutta tiedäpä sitä. Tosin, kaikki muu on jo "hankittuna", seuraavaks sit kait ois SE aika.
Mjoo, Tahdon, jos saan teetetyn sormuksen (jo valmiina olevaa en halua), erikoisen valokuvauksen, eikä mitään kissanristiäisiä sukulaisille.
"Tilaisuus" mieluiten lumilinnassa, jäällä tahi merellä. Niin, ja lisäks vielä mieluiten viikko ilman minkäänlaisia arkisia "velvotteita".

[LillyMunster]

Kyllä minä varmasti haluan naimisiin. Pääosin itsekkäistä syistä.
Haluan mennä naimisiin. Haluan uuden sukunimen. Turvan puolisolle mikäli jotakin sattuisi (no ok, tuon nyt hoitaisi testamenttikin...)

Ajatus on romanttinen, ja en ole vielä uskoani menettänyt. Olen kerran kosinutkin, ja ihan tosissani vielä, vaikka karkauspäivä olikin. Sain rukkaset

En tahdo naimisiin isojen häiden takia, vaan todennäköisimmin vihkiminen tapahtuisi maistraatissa. En oikein osaa itsellenikään perustella halua mennä naimisiin, minä vain haluan. Kai se on riittävä syy.

Naimisiin meno ja kihlautuminenhan eivät edes tarkoita mitään "ikuista onnea" tai edes pysyvää parisuhdetta, ja mielestäni se sormus sormessa ei edes muuta mitään. Tuon kirjoittaneena vielä vähemmän osaan tätä haluani perustella.

Ehkä en olekaan ihan niin kyyninen kuin mitä olen aina luullut. Rakastan rakastan! Ja naimisiin menen. Kun vain saisin ensin sen miehen, jonka kanssa menisin naimisiin.

EDITTIÄ: Pakko vielä lisätä: Tuo kuulosti siltä, että menisin naimisiin vain naimisiin menemisen takia. Ei niin, ei se ole itsetarkoituksellista. Voin ihan hyvin elää ilman noita virallisia sitoumuksiakin. Riittää, että tietää sitoumuksien olevan olemassa, vaikka vain molempien pään sisällä. Häät eivät ole mikään keino todistaa sitoumustaan muille, tai se ei saisi ainakaan olla se syy.

[Elukka]

Naimisissahan tässä käytännössä ollaan, niin hyvässä kuin pahassakin.
Papin aamenet kaupan päälle on lähinnä kiinni siitä, milloin tilaisuuden saisi järjestettyä.
Pientä hirvityksen poikasta pitelee ajoittain aiheesta "tätäkö se nyt on sitten koko loppuelämä", mutta sekin on luonteeltaan yleensä ohimenevää.
Voisihan se "erilainen" loppuelämä huonompaakin olla, paljonkin huonompaa.

[Nighthawk]

En tiedä. Ennen ajattelin, että menen varmasti naimisiin, mutta nykyään en. Joka tapauksessa, ei se mikään tavoite tule koskaan olemaan, vaikka olisin toki enemmän kuin onnellinen, jos jossain vaiheessa näyttäisi niin valoisalta, että se tuntuisi kummastakin oikealta ratkaisulta. Tuohon edelliseen täytyy vielä lisätä se, etten todellakaan mahdollisen suhteen alkuhurmoksessa olisi menossa naimisiin. Kyllä siinä vaiheessa täytyisi olla useampi vuosi tallattu samoissa ulottuvuuksissa.

Koskaan ei vaan tiedä mitä tuleman pitää vai tuleeko ylipäätään mitään. Aika näyttää tai on näyttämättä, elämä on käsittämättömän järjetöntä ja sehän siinä onkin parasta.

riittääkö rakkaus vai vaaditaanko muutakin?

Rakkaus riittää. (Se onkin sitten eri juttu, mitä käsitetään sanalla rakkaus. Rakkaus vs. Ihastus - luulen, että jotkut saattavat sekoittaa nuo kaksi temiä.)

Ja vielä miehille: saako nainen kosia, ja mikä lasketaan viralliseksi kosinnaksi? Riittääkö pelkkä kysymys arkiaskareiden lomassa: Mentäskö naimisiin?

Totta kai saa kosia, mikäs siinä, mutta luulenpa etten kohdallani antaisi siihen tilaisuutta. Mutta jos näin kävisi ja hän töräyttäisi arkipäiväisesti "mentäskö naimisiin", ilman, että se olisi huumoria..., uskon että siinä kävisi niin, että huomaisin viimeistään siinä vaiheessa hänen olevan väärä henkilö.

[Yönmustaritari]

c) Sanoo ettei ”taloudellinen tilanteenne vielä salli häitä” -->

Tämähän ei tuota ongelmaa, koska myötäjäiset kuuluu naisen suvulle vai mitä sanoo vittumies vittuvitunisollaäNmällä.

Sun läpät kuulosti ihan ajalta jolloin miehet olivat vielä miehiä ja naiset pakkonaitettiin keittiöön.

Sä et varmaan ees meikkaa.

[Kid]

Olen sanonut ennenkin ja sanon taas. En usko avioliittoon. Omasta puolestani voin lupautua toiselle ja sanoa Tahdon, kunnes kuolema meidät erottaa. Siihen en tarvitse papin tahi muun virkamiehen aamenta/höpötystä.
Ja bileitä ny voi pitää muutenkin

[Lolita]

Minä olen aikoinani purjehtinut avioliiton satamaan rakastamani miehen kanssa. Olen aina ollut naivaa tyyppiä, eli tässä asiassa olen perinteinen: naimisiin ja sitten lapset. Mieluiten vielä nuorena eikä mitään typeriä ikipitkiä avoliittoja ja kihlaus on lupaus avioliitosta eikä mikään leikkinaikkari.

Eihän se elämä ja parisuhde mihinkään muuttunut, samanlaisena arki jatkui. Rakkaus ja halu viettää loppuelämä sen toisen ihmisen kanssa, yhteinen tulevaisuus ja haaveet, siinä se. En oikein ymmärrä mikä siinä avioliitossa nykyään tuntuu monia pelottavan, se sitoutuminenko? Hölmö ajatus, että avioliitto sitouttaisi jotenkin enemmän ja tukahduttavasti. Miksi sitten olla yhdessä, jos toinen ei kuitenkaan ole valmis sitoutumaan vaan haluaa pitää takaportin helppoon lähtemiseen auki.

Nyt joku tietenkin ärähtää, että jos ei kerran mikään muutu, niin miksi avioitua ja avoliitto ajaa ihan saman asian. Niinpä. Minulle avioliitto on tärkeä, jokainen tavallaan.

Noh, erohan siinä tunnetusti tuli lopulta, mutta sainpahan puolet omaisuudesta
Tulevaisuudessa saatan avioitua uudelleen, jos uusi rakkaus löytyy. Riippuu suhteen laadusta ja vaikka mistä.

[Geetzu]

Olen kyllä muuttunut ajatuksiltani melkeinpä aivan täysin. Kyllä se on yhä selkeämpänä mielessä ja puheissa, että naikkariin tästä vielä mennään. Ajankohdan määrittelee oikeastaan mukavuustekijät, ei huvita isomahaisena juhlia / matkustaa ja toisaalta en halua nyt stressata ryntäämällä vihille samantien. Vaikka en haaveile suurista ja upeista seremonioista ja suunnitteluun tuskin menee useita kuukausia, ei se kuitenkaan ole ihan mikään maistraattiin astelemis -juttu. Mutta mitäs tässä kiirehtimään kun näinkin on hyvä. Kaikki on yhteistä, laista huolimatta lapsikin (ja senkin voi kai muuttaa vaikkei naimisiin koskaan päätyisikään, oletan).

(tästä aiheesta vois kirjottaa vaikka kuinka taustoja ja entisiä mielipiteitä jne jne mutta ei millään jaksa, joku vois linkata sen vanhan topicin niin voisi mielenkiinnosta katsella senhetkisiä ajatuksiaan!)

[Exsat]

Yhdet häät olen jo suunnitellut, toteutus jäi sitten eron myötä uupumaan. Toisten suunnitteluun on kynnys himppasen paljon korkeammalla, ajatuskin tuntuu vieraalta.

Jos valita saa, niin avioon ennen lapsia, ja mielummin rakkaudesta kuin raskaudesta. Míelummin kirkossa tai muualla papin vihkimänä kuin maistraatissa.

[KulisataN]

Ennen en koskaan ajatellu meneväni naimisiin, en tosiaan tiedä miksi näin ajatelin.
Sitten kun tapasin nyksän niin olin aivan varma että nyt haluan naimisiin, että tämän naisen kanssa haluan viettää loppuelämäni. Naimisiin meno oli meille mahdollisuus järjestää loisto bileet ja osoittaa rakkautta toisillemme. Kirkkoon kumpikaan ei kuulu ja kirkossa me ei olis muutenkaan naimisiin menty. Saatiin mahtava paikka anopin kautta ja maistraatin setä tuli sinne julistamaan liiton. Vieraita oli noin vajaa 30 ja jatkot oli kaisaniemen puistossa, penkillä istuen, viiniä, kaljaa ja muuta alkoholia nauttien, puskiin pissaten ja vedet silmissä nauraen.

Ei naimisiin meno kuitenkaan ole meitä kauheasti muuttanut. Virallinen eroaminen vaan kestää pitempään ja molemmilla on sama sukunimi.

[Leilah]

Minä olen vastannut tähän ennenkin ja vastaan nytkin. Olen mennyt nuorena naimisiin maistraatissa. Syyt vaan olivat silloin aika heppoiset, meillä oli jo lapsi ja luulin, että meistä tulisi oikea perhe naimisiin menon myötä. No ei tullut eikä elämä parantunut muutenkaan. Välillä avioituminen on tuntunut ihan hyvältä ratkaisulta ja välillä taas elämäni pahimmalta virheeltä. Tosin haaveilen vieläkin romanttisesta rakkaudesta...

[slam]

Maistraatissa tai sitten pyydän undergraund läppäpastoria vihkiin meidät, vaikka saunassa. Löytäisi vaan sen tyttölapsen, kovin on kielteisiä ainakin ne, joista pidän. Minkäs sille mahtaa...

[Bluntly]

Ei tarvitse pelätä hääkellojen kilkatusta, ei. Paitsi jos hurahdan johonkin kemianteollisuuden tuotteeseen, vedän kilahtavan annoksen ja kehitän toisen transseksuaalisen persoonallisuuden itseni rinnalle.

Kai se ainakin jenkeissä onnistuisi mennä naimisiin sivupersoonansa kanssa?

[irmelianneli]

Jos avioituminen olisi juridisesti tärkeää (esim. saisin puolet rikkaan miehen omaisuudesta... ), niin sitten ei ehkä niin sama. Mutta kyyniseksi olen tullut ja sitoutuminen ahdistaa.

Joskus taas olen pahoillani siitä, että tunnen näin. Parikin läheistä pariskuntaa suunnittelevat juuri häitään, hyvin rakastuneina ja onnellisina. Se oikeasti ON romanttista, ja toisinaan inhoan itseäni hieman siitä hyvästä etten kykene epäilyttä haluamaan samanlaista onnea itselleni. Etten kykene haluamaan toista ihmistä niin paljon, että haluaisin myös jakaa kaiken.

Se että menee jonkun kanssa naimisiin on yksi suurimmista luottamuksen, kunnioituksen ja rakkauden osoituksista, mitä pystyn kuvittelemaan. Hienoa, jos on ihmisiä jotka sellaiseen pystyvät.

Vaola puhuu minun ajatuksiani. Yhdeksän vuotta sitten olen jo eronnut tosin, se oli lapsellista hömpötystä, nyt ajateltuna. Mutta piti kokea. Ja olin tosissani. Voisin ehkä mennä maistraatissa uudestaan, mikäli se olisi 'tarpeen' tai rakastamani ja kunnioittamani mies sitä suunnattomasti haluaisi. Mitään juhlia tuskin haluaisin (kehtaisin) enää järkätä. Edellisissä (80 hlön juhlat) oli tarpeeksi loppuiäksi Aivan turhaa sellainen hössötys. Kaksi ihmistähän siinä menee rakkaudesta (toivottavasti) yhteen, mitä siihen ulkopuoliset liittyy.

[nypari]

Mitään juhlia tuskin haluaisin (kehtaisin) enää järkätä. Edellisissä (80 hlön juhlat) oli tarpeeksi loppuiäksi Aivan turhaa sellainen hössötys. Kaksi ihmistähän siinä menee rakkaudesta (toivottavasti) yhteen, mitä siihen ulkopuoliset liittyy.

Jos saisin vain itse päättää hääjuhlista, niin sinne tulisi ainoastaan noin 30 henkeä eli perheeni ja kaveripiirini emäntineen. On kovin vanhakantaista (mutta ymmärrettävää) ajattelua kutsua ja kustantaa ventovieraiden juhlimista bileisiin, jotka pitäisivät olla TOP-bileet elämässä. Häälahjojen määrä olisi toki pienempi, mutta se haitta korreloisi tietenkin kääntäen hääjuhlan hintaan.

Ja se pakollinen kirkko-osuus, jos nyt kirkossa naimisiin joskus menisin, niin ei helvetti yhtään mitään hallelujaatouhua, vaan aitoa, elämänmakuista puhetta hääparista.

En mä taidakaan mennä koskaan naimisiin, en tässä elämässä...

[Keikaus]

En mä taidakaan mennä koskaan naimisiin, en tässä elämässä...

Nypsykkäiseni! Ihme, ettet edes minun kanssani, vaikka näin toissa yönä sinusta unta! Kysyin uneen liittyen kysymyksiä tuolla päiväketjussa, toisella sivulla... Halkean uteliaisuudesta.

[mölli]

Voisin kyllä jos saisin aatelisen arvonimen sitä kautta ja/tai eukko olisi rikas ja vaatis sitä.

[Keikaus]

Voisin kyllä jos saisin aatelisen arvonimen sitä kautta ja/tai eukko olisi rikas ja vaatis sitä.

Siis rikkaampi kuin sinä?? Miten se on mahdollista?

[mölli]

Voisin kyllä jos saisin aatelisen arvonimen sitä kautta ja/tai eukko olisi rikas ja vaatis sitä.

Siis rikkaampi kuin sinä?? Miten se on mahdollista?

No eipä se paljon vaadi jos sattuu olemaan mies, mutta suurimalle osalle naisille liian kova juttu.

[tonttu]

Kyllä, haluan naimisiin. Olen aina halunnut. Ja ajatellut myös niin, että haluan naimisiin ennenkuin lapsia (toivottavasti) tulee.
Omilta vanhemmiltani olen saanut hyvän kuvan avioliitosta, myötä- ja vastamäessä todellakin.
Kerran olen ollut kihloissa ja ajattelin todella että menen ko. henkilön kanssa naimisiin, tunne ei vaan ollut molemminpuolinen.
Toisia kihloja ei tule, jos ei tule häitä. Yhdessä voi olla sitten ilman sormuksiakin jos ei ole aikomustakaan mennä naimisiin. Njoo, meni vähän off-topiciksi... mutta siis kyllä naimisiin menolle.

[sinkkumatti]

Kai se vaan on niin, että kun minä olen jo pilalla (aviottomat lapset parikymppisenä + yksinhuoltajuus)

Höpö höpö. Puhumattakaan siitä, että olet varsin hottis tsiguli, olet melkoinen "avaimet käteen" paketti. Nuori, nätti, iloinen, elämää nähnyt ja tyttäretkin ovat jo ohittaneeet pahimman sinappi-iän.

Varsinainen "catch" siis.

[Camilla]

Voisin kyllä jos saisin aatelisen arvonimen sitä kautta ja/tai eukko olisi rikas ja vaatis sitä.

Käsittääkseni aateliseksi voi vaan syntyä?

Itse tuskin menen koskaan naimisiin, rakas äitikultani tosin on jo päättänyt hääjuhlapaikan yms. kuulemma kaiken varalta. Tai jos joku nyt ihan välttämättä mut haluis vaimokseen niin voisin ehkä harkita asiaa. Mut silloinkin jotkut nyparin jo mainitsemat pienet kemut tai vihkiminen ulkomailla.

Kaikki tutut naiset on menneet häistänsä aivan sekaisin, mä en halua tulla hulluksi. Viimeksi kun olin kaverini häissä pillitin koko hiton kirkkotilaisuuden ajan, olispa kiva sit itsekin vaan parkua siellä alttarilla.. Ei kiitos.

[nypari]

Varsinainen "catch" siis.

Joo, aiga guuma ziksi