Parisuhteen vaiheet rakastumisesta rakkauteen

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
DeliriumTremens

Parisuhteen vaiheet rakastumisesta rakkauteen

Viesti Kirjoittaja DeliriumTremens »

"Prinssi sai prinsessan ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.”

Toisin kuin saduissa parisuhde ei säily koko ajan samanlaisena, vaan siinä voidaan nähdä erilaisia vaiheita. Yleensä ensin on jonkinlainen rakastumisen, voimakkaan kiinnostuksen, jopa hullaantumisen vaihe. Seuraavana on itsenäistymisvaihe, joka on mahdollista ainoastaan sitoutuneessa suhteessa. Suhde, johon kumppanit eivät ole sitoutuneet, päättyy jo ennen tähän vaiheeseen pääsyä. Viimeisenä vaiheena voidaan puhua rakkausvaiheesta, jossa on kyse todellisen itsen ja toisen kohtaamisesta ja hyväksymisestä.
1. Rakastuminen
2. Itsenäistymisvaihe
3. Rakkaus

(väestöliiton sivuilta)


Kaipailisin kovasti paljon teidän omakohtaisia kokemuksia näistä ajoista!!!


RAKASTUMINEN: Rakastuminen voi olla hyvin vahva tunne. Jotain uutta, ainutlaatuista on tapahtumassa. Untakaan ei saa, kun ajattelee vain toista. Erillään ollessa tunnit tuntuvat matelevan. Rakastumisvaiheeseen liittyy vahvasti tarve kuulua yhteen, löytää läheisyys suhteessa toiseen ihmiseen.


ITSENÄISTYMISVAIHE:
Itsenäistymisvaiheessa korostetaan omaa itsemääräämisoikeutta, haetaan rajoja yhdessä ja erillään ololle. Tämä usein näkyy valtataisteluna. Tässä vaiheessa havaitsemme, että ”ethän sinä ollutkaan se, miksi sinua luulin”. Voimme nähdä kumppanissamme niitäkin puolia, joita rakastumisvaiheessa ei ollut tullut esiin tai joita ei kyetty vielä näkemään. Joskus suhteessa ajaudutaan vahvaan ristiriitatilanteeseen, jolloin ennen kokonaisuudessaan ihanana nähty henkilö voidaan nähdä hyvin kielteisessä valossa. Joskus yksilön reagointi jossain uudessa tilanteessa voi yllättää hänet itsensäkin – ihmisessä on puolia, joista ei itsekään ole ollut tietoinen.

Itsenäistymisvaiheessa haetaan sopivaa läheisyyden ja etäisyyden astetta verrattuna alun yhteen kietoutuneisuuteen. Aletaan tehdä asioita erikseen, eikä aina yhdessä, opetellaan ongelmanratkaisuja, eri mieltä olemista ja lopulta onnistuttaessa kehitetään yhteistä sosiaalista todellisuutta: kenen kanssa seurustellaan yhdessä ja erikseen. Sovitaan miten harrastetaan: yhteiset, omat harrastukset jne. Tällöin opetellaan miten otetaan omaa tilaa ilman, että se uhkaa liikaa toista. Vasta tässä vaiheessa mahdollistuu todellinen intimiteetti, kun puolisot jakavat tunteita ja kokemuksia realistisesti.

RAKKAUS: Ihmisen perustarve on löytää yhteys kokonaiseen itseen ja löytää itsensä rakastettavana ja rakastamiskykyisenä. Tämän saavuttaminen edellyttää pääsemistä hyväksyvään vastavuoroiseen ihmissuhteeseen. Kasvi menee kohti valoa, ihminen kohti hyväksyvää vastavuoroisuutta, jossa voi tulla kohdatuksi ja rakastetuksi ­eli pohjimmiltaan arvotetuksi. Lapsen arvo syntyy vanhemman rakastavassa katseessa. Kumppanuussuhteessa arvo syntyy toisen ihailun, arvostamisen, rakkauden ja turvallisuuden kautta. Peilaamme itseämme toisten kautta ja onnellisin tulos on ”olen omana itsenäni hyvä, merkittävä ja rakastettava” ja ”maailma on hyvä paikka olla ja elää, siellä on tilaa myös minun tunteilleni, ajatuksille ja teoilleni”.

Edellytys todellisen toisen rakastamiselle on se, että ensin voi rakastaa omaa itseään kokonaisena ihmisenä. Kun on saanut yhteyden oman itsen eri puoliin ja löytää oman itsen rakastettavana ja arvostettavana, sen jälkeen ei tarvitse sijoittaa enää oman itsen ei-hyväksyttäviä puolia toisiin halveksiakseen toisissa näitä puolia. Kokonaisen minän kohtaaminen ­”tällainen minä olen kaikkine puolineni” tekee mahdolliseksi toisenkin kohtaamisen kokonaisena ihmisenä. Toisessa voi olla puolia, jotka tuntuvat hurjan mukavilta, ja myös puolia, jotka eivät herätä yhtä suurta ihastusta. Mutta tunne ”rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet” on kuin lapsen kokemus hyvästä vanhemmuudesta.
Rakkauden elementit

Rakkauden voisi ajatella koostuvan mm. seuraavista elementeistä:

* Intiimiys: psyykkinen läheisyys, tunneyhteys ja jakaminen.
* Intohimo: fyysinen läheisyys, romanttisuus – vahvoja romanttisia ja seksuaalisia tunteita.
* Sitoutuminen: omien tunteiden ymmärtäminen ja halu ja päätös sitoutua suhteeseen riippumatta siitä, mitä vaikeuksia suhteessa voikaan esiin nousta.
* Inhimillistä kasvua edistävä rakkaus.
DeliriumTremens

Re: Parisuhteen vaiheet rakastumisesta rakkauteen

Viesti Kirjoittaja DeliriumTremens »

juujuu ja kaikki oli väestöliiton sivuilta...
T3000

Re: Parisuhteen vaiheet rakastumisesta rakkauteen

Viesti Kirjoittaja T3000 »

DeliriumTremens kirjoitti:juujuu ja kaikki oli väestöliiton sivuilta...
Ja pointti oli..? Lainata teksti itsestäänselvyyksistä?
Kittys

Re: Parisuhteen vaiheet rakastumisesta rakkauteen

Viesti Kirjoittaja Kittys »

DeliriumTremens kirjoitti:
Kaipailisin kovasti paljon teidän omakohtaisia kokemuksia näistä ajoista!!!

Ja kaikki noi edellä mainitut jutut muuttuu, mitä lähemmin kymmentä vuotta lähestytään. Ah, melkeen kaikki on tylsän tasasta.. väliin sit tietysti lentelyä pilvissä, mutta kaikki on muuttunu. Ihan kaikki. Ja ihmisetkin muuttuu. SE tunne on erilainen.
CrassBoomBang
Kitisijä
Viestit: 14
Liittynyt: 01.02.2006 14:47
Paikkakunta: Taivas

Re: Parisuhteen vaiheet rakastumisesta rakkauteen

Viesti Kirjoittaja CrassBoomBang »

Kun pääsee aikuisikään, niin ehkä huomaa sen että se rakastuminen ei välttämättä aina johdakaan siihen ns rakkauteen.


*Joskus vaan ne pelinappulat ei osu kohdalleen*
Tähdenlento ja olen luonasi.
DeliriumTremens

Re: Parisuhteen vaiheet rakastumisesta rakkauteen

Viesti Kirjoittaja DeliriumTremens »

T3000 kirjoitti:
DeliriumTremens kirjoitti:juujuu ja kaikki oli väestöliiton sivuilta...
Ja pointti oli..? Lainata teksti itsestäänselvyyksistä?
öö kysellä ihmisten omakohtaisista kokemuksista... se lukee siellä...
ARGH!
Avatar
mustaenkeli
Kitisijä
Viestit: 2884
Liittynyt: 09.09.2005 12:08
Paikkakunta: Hell-sinki
Viesti:

Re: Parisuhteen vaiheet rakastumisesta rakkauteen

Viesti Kirjoittaja mustaenkeli »

DeliriumTremens kirjoitti: öö kysellä ihmisten omakohtaisista kokemuksista... se lukee siellä...
ARGH!
Mä oon varmaan jotenki skipannu ton erillisen itsenäistymisvaiheen. Tai ku, ei me missään symbioosissa olla oltu... tai jotenki koko toi kaava/teoria ei nyt rimmaa mitenkään omapohjaisen kokemukseni kanssa tuosta omasta parisuhteestani.

Asiaan voi toki vaikuttaa sekin, että kun kerran ollaan ennestään tunnettu se 8 vuotta ennen suhteemme päivitystä. Kun kerran on aika pitkälti tienny ne sen toisen tavat olla ja elää ja toistemme erilaisuuden...
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
Vastaa Viestiin