Mykkäköulu

[Ylermi Ylihankala]

Tutkiskelen tätä valaistuksen hetkeä sydämessäni.

Yleensä Ne ovat niitä, joiden ehanan lämpimät piirteet eivät kanna palstalle asti.

Itse kyllä tarvittaessa rähjään, jos oikein on hermot kireällä. Toisaalta pidän suorista ihmisestä, jotka sanovat asiansa vaikka sitten joskus liiankin suoraan.

[RP]

Mä olen luonnostaan se räjähdysaltis nopeasti syttyvä ydinpommi ja mies mököttäjä. Joten vaihtoehto oli luonnollisesti muuttaa omia (molempien) tapojaan. Nyt mökötetään ihan hitusen ja pommikin on vain pieni tussaus siellä jossain. Joten saadaa samalla myös olla niitä "omia itsejämme".

Oppii jos haluaa oppia, mutta ei se ihan sillä sekunnilla kalloon uppoa, joskus ei ihan minuutissakaan. Mutta on se sen arvoista, mielestäin, kehitellä omia riitelytapojaan siellä sun täällä.

[Ylermi Ylihankala]

Oppii jos haluaa oppia, mutta ei se ihan sillä sekunnilla kalloon uppoa, joskus ei ihan minuutissakaan. Mutta on se sen arvoista, mielestäin, kehitellä omia riitelytapojaan siellä sun täällä.

Mä olen vähän sitä mieltä, että moneen asiaan tottuu ja lopulta vittumainenkaan piirre ei enää ärsytä liikaa. Tässä lienee monen pitkän liiton salaisuus. Siis hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on.

[RP]

Oppii jos haluaa oppia, mutta ei se ihan sillä sekunnilla kalloon uppoa, joskus ei ihan minuutissakaan. Mutta on se sen arvoista, mielestäin, kehitellä omia riitelytapojaan siellä sun täällä.

Mä olen vähän sitä mieltä, että moneen asiaan tottuu ja lopulta vittumainenkaan piirre ei enää ärsytä liikaa. Tässä lienee monen pitkän liiton salaisuus. Siis hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on.

Voi ollakin näin, mutta omassa tapauksessani ero on hyvin selkeä. Ennen kiihdyin sekunnissa sataan ja se huuto ja törkeä kielenkäyttö herätti vähintään vastapäisen talon jos ei muuta. Hullun pyörintää. Nykyään toki kiihdyn satasesta nollaan, ääni korottuu jonkin verran, mutta kielenkäytön olen siistinyt ja oppinut hillitsemään peruuttamattomia sanoja joita en tietenkään tarkoita.

Mies taas saattoi mökötellä tuntikausia, mikä harmillisesti vielä lisäsi omia kierroksiani, joten kun kumpikin teki pientä muutosprojektia niin nyt ollaan tässä pisteessä. Kyllä se vieläkin ajoittain mököttää, mutta aika lyhyitä aikoja, yleensä aletaan "keskustelemaan suoraan ja sivistyneesti" kohtalaisen nopeasti.

Edit: kirjotusvihreä.

[So Hard]

Mä olen luonnostaan se räjähdysaltis nopeasti syttyvä ydinpommi ja mies mököttäjä. Joten vaihtoehto oli luonnollisesti muuttaa omia (molempien) tapojaan. Nyt mökötetään ihan hitusen ja pommikin on vain pieni tussaus siellä jossain. Joten saadaa samalla myös olla niitä "omia itsejämme".

Oppii jos haluaa oppia, mutta ei se ihan sillä sekunnilla kalloon uppoa, joskus ei ihan minuutissakaan. Mutta on se sen arvoista, mielestäin, kehitellä omia riitelytapojaan siellä sun täällä.

Tota mä tuossa yritin vähän sanoa. Jos nyt joku riitelysortti on mahdoton mulle niin se on itkupilli. Itkevälle naiselle on vaikea olla vihainen, toisaalta taas se tuntuu kiristykseltä tehdä aina myönnytksiä siksi että toinen vollottaa. Ilmeisesti itkupillys on asia jota ei voi muuttaa.

Ydinräjäyttelijän saa yleensä rauhallisemmaksi kun huomaa että on noloa riehua kun toinen on rauhallinen ja mököttäjät saa koulutettua sillä, ei noteeraa koko mökötystä mitenkään vaan on vaan ja nauttii namz pokz mansikoista muina miehinä. Kyllä se sitten lopulta suun avaa kun ärsyyntyy tarpeeksi. Pahin mahdollinen sortti on sellainen joka ensin ydinräjäyttää suunsa puhtaaksi, sitten vollottaa. Ei ikinä enää.

[elco]

Mies taas saattoi mökötellä tuntikausia, mikä harmillisesti vielä lisäsi omia kierroksiani, joten kun kumpikin teki pientä muutosprojektia niin nyt ollaan tässä pisteessä.

Että oikein tuntikausia sanomatta mitään?

Ei Mies mökötä, jos se ei puhu tuntikausiin mitään. Ongelmatilanteessa Mies yleensä tekee jotain sijaistoimintaa ja siinä sivussa rauhassa kelaa, kuinka ongelmaan tulee suhtautua ja ennen kaikkea kuinka ongelma voidaan ratkaista. Jos siinä sitten vielä akka keuhkoaa jotakin niin yleensä se aiheuttaa vaan entistä suuremman tarpeen kelata rauhassa kuinka ongelmaan tulee suhtautua ja kuinka se ratkaistaan.

Ei Mies ole kiinnostunut keskustelemaan keskeneräisistä ongelmista, joille ei ole ratkaisua. Kun ratkaisuun on tultu, se kommunikoidaan tehokkaasti.

[RP]

^No ei se oikein luojan luomalta ajattelutyöltä tunnu jos toinen istuu sohvalla naama norsun vitulla tunnista toiseen. Jos näin kaunista kieltä saa käyttää, eikä ota minkään sortin kontaktia toiseen.

Ok, myönnän että olen ihminen joka ei kerta kaikkiaan jaksa vatvoa jotain asiaa aamusta iltaan kun sen saman homman useimmiten pystyy hoitamaan suhteellisen nopeasti alta pois ellei kyseessä ole maata kaatava riitelyn aihe.

Lisään vielä, mikään ei ole ärsyttävämpää kuin riidellä ihmisen kanssa joka ei aukaise suutaan, hyvä jos kertaakaan. Voiko lie edes riitelyksi kutsua.

[Mirkku]

Mökötän ja en mökötä. Jos minut todella, todella suututtaa, voin olla puhumatta henkilölle vuosiakin (tiedän, tod. typerää. Näin käynyt 2 kertaa, molemmat jotain 18v sitten, enkä vieläkään ole noille puhunut) .

Ex:n kanssa en ole puhunut reiluun kuukauteen, vaikka joka päivä nähdään. Saa nähdä, tulenko puhumaan koskaan enää. Jokunen rikinkatkuinen maili on tullut tänä aikana lähetettyä, mutta vain ja ainoastaan siksi, että vitutus kävi liian suureksi kestää hiljaa

Normaalisti, jos suutun, se on vain sellainen pikainen räjähdys, joka kaikkineen kestää max.1 vrk. Kaiken kaikkiaan olen asiallisen keskustelun kannalla.

[Ylermi Ylihankala]

Mökötän ...Normaalisti, jos suutun, se on vain sellainen pikainen räjähdys, joka kaikkineen kestää max.1 vrk.

Kai sulla on edes hyvät tissit?

[Ylermi Ylihankala]

Voi ollakin näin

Tosiaan voi olla. Tällä (ohikiitävällä) hetkellä olen sitä mieltä, että toista ei voi muuttaa, mutta yhteisistä pelisäännöistä voi sopia. Eli etukäteen voi ainakin yrittää sopia joitain pelisääntöjä, kun toisella tai kummallakin keittää yli.

Sen sijaan, että pyrkisi muuttamaan toisen, kannattaa keskittyä siihen, että toisella on hyvä olla suhteessa. Kun on hyvä olla, ei tee mieli riidellä. Eikö olekin naurettavan helppoa?

[RP]

^Siis joo, olen osittain samaa mieltä. Mutta sekoitit sen verran että mä puhuin omasta halusta muuttaa itseään en toisen muuttamisesta. Mä lähdin ihan itse pyyttämättä muuttamaan omia riitelytapojani koska ne oli mielestäni varsin törkeitä, ja koska rakkaus ja toisen arvostus. Veikkaan, tiedän että mies ajatteli samoin.

Mutta kyllä me varmaan useampi vuosi räjäyteltiin norsun vittuiltiin. Tosin me ei olla koskaan hirveästi riidelty muutenkaan, mutta pamaus se on pamaus harvoinkin.

Mä en tiedä miksi itsensä kehittäminen olisi niin pahasta, siis jos tietää itsekin olevansa tunkki perseessä.

[Ylermi Ylihankala]

Mä en tiedä miksi itsensä kehittäminen olisi niin pahasta, siis jos tietää itsekin olevansa tunkki perseessä.

My bad, luin hätäisesti.

[scarface]

Ilmeisesti ukko nyt ei vain oikeasti rakastanut, kun kykeni olemaan tommonen.

Aikamoista vallankäyttöä muuten tämäkin, jos tätä käytetään riitelynaikaisena korttina. "Jos rakastat, toimit/sanot hyväksymälläni tavalla. Jos toimit/sanot toisin, et ilmeisesti rakasta."

Jos tuo sen sijaan haluttiin kertoa vain ja ainoastaan kitisijöille, en oikein ymmärrä pointtia. Säälinkerjuu?

Ei, en kerjää sääliä. Kirjotin vaan miltä tuntuu at the moment. Että jos ihminen kykenee yhtäkkiä muuttumaan täysin välinpitämättömäksi ja kohtelee toista kuin ilmaa, voiko se sitten koskaan olla rakastanutkaan? Itte kun en pysty semmoseen..

[Mirkku]

RP puhuu todellakin asiaa. Toista ei voi muuttaa, mutta itseään kyllä. Sitä minäkin olen yrittänyt aivan tietoisesti omalla kohdallani. Omien vikojen huomaaminen hämmentää.

On muuten kumma juttu, kuinka toinen ihminen voi erossa muuttua aivan toiseksi. Tuolloin todellakin tulee mietittyä, minkä verran oli rakkautta alun perinkään, tai että missä vaiheessa se kuihtui, kun eron hetkellä tilanne on kylmä ja kuollut. Onko nyt sitten vaan niin, että "viha" ja rakkaus on lähellä toisiaan? En kyllä oikein uskoisi tuotakaan.

Itselläni parisuhteissa on ollut se ongelma, että räjähdyksiä on ollut harvoin ja niistä ei ole koskaan tullut mitään järjellistä lopputulosta. Eli siis räjähdyksen jälkeen ne on painettu villaisella, eikä niitä olla selvitetty lopullisesti. Tämä sitten johti siihen "viimeiseen räjähdykseen", joka lopetti koko suhteen. Sitä tässä nyt sitten vielä selvitellään tavalla jos toisella. Aika näyttää, onko siitä selvittelystä enää mitään hyötyä. Tosiasia on, että minun(kin) on pyrittävä todella muuttumaan, jotta suhde (mikään aloittamani) toimisi.

Ps. Ei oo hyvät tissit .

[scarface]

No meillähän on Mirkun kans sitten ihan sama tilanne, että tsemppiä vaan!

Tossa typerässä mykkäkoulussa on se huono puoli, että itte ainakin suutun sen aikana vielä enemmän - kun toinen ei ota kantaa puoleen ei toiseen. Patoan sit sitä vihaa sisälleni, kunnes repeän. Ja aina, kun mykkäkoulu tavalla tai toisella päättyy, sitä itte ongelmaa ei ratkota mitenkään vaan se on ikäänkuin "lakaistu maton alle" ja ollaan niinkuin ennenkin. Ja koko ajan saa pelätä, mitä tässä uskaltaa sanoa ettei toi yks taas vedä mökötyslinjaa kehiin. Ite lepyn helposti, niin lepyin nytkin, mutta tää toinen on sen verta kovapäinen ja jästipää, ettei lepy samalla tavalla.

Juu ja eilen se mies nyt otti yhteyttä muutamilla viesteillä, kun en ole ite ollut enää viestien aloittelijana. Ohan siinä sekin puolensa, et meillä on kaikilla omat tapamme käsitellä ristiriitatilanteita ja niitä erimielisyyksiä, mutta että sitten ei ole sitä selkärankaa selvittää tilannetta HETI tai ainakin viimeistään "tänään" vaan mieluummin mykkäillään ja ollaan niin marttyyria, jota pitäs sitte vinkua kotiin ja anella anteeksi, vaikken ite ois tehny mitään väärää.

Tjaa. Onko sit oikeeta tapaa riidellä? No se vaikka että molemmat huutais toisilleen tovin ja sit oltas hiljaa ja mietittäs, keskusteltas ja homma ois siinä. Ehkä.

[saira]

Niin, mä myös satun oleen niitä ihmisiä, joilla vaatii aikaa saada ajatukset ensin järjestykseen ennen niiden toiselle kertomista. Kantapään kautta oon oppinu, et ensin ei kannata läväyttää, jos ei itsekään tiedä mitä sanoo. Mies on todennutkin, et kun mulle tulee tietty ilme, niin suunnilleen vuorokauden päästä otan asian esille. Ja en mä sen vuorokauden aikana mököttele, oon korkeintaan hieman normaalia hiljaisempi. Mut niinku oon sanonu jo aiemminkin, ni kun välillä joku pieni juttu laukaisee jonkun ihan muun ärsytyksen, ni mä haluan ensiksikin olla varma, et mä olen hermostunut juuri siitä, mikä sillä hetkellä mieleen tulee, eli ei se hammastahnan väärästä päästä puristamisesta avautuminen auta mitään jos oikeasti olen hermostunut sen tavasta olla myöhässä. Toinen on se, että mieluusti keskustelen rakentavasti asiat, enkä huuda kilpaa naapureiden kannustaessa. Mies onneksi tuntee mut hyvin, ja antaa mulle aikaa järjestää ajatukseni.

Vain kerran olemme korottaneet ääntämme näiden kahden vuoden aikana, ja toisen kerran melkein. Syynä olivat olosuhteet, jotka saivat molemmat hermostuneiksi, eikä ollut mahdollisuutta kummankaan miettiä ajatuksiaan tai edes jäähdytellä tilannetta millään tavalla. Sovimme, että yritämme ennemmin keskustella asiat ennen niiden kärjistymistä...

[DitaVonShagwell]

Toimitaan sairan kanssa sit samalla tavalla.. mäkään en mökötä, mä vaan funtsin hiljaa jonkin aikaa sitä mikä mua harmittaa ja miten ilmaista asia oikein.

[Dumis]

Mitenköhän sitä ilmaistaan asia oikein? Eikö voi sanoa että "nyt teet väärin, älä tee niin" Sehän on väärintekijän vika eikä sanojan.

edit: tietty jos väärintekemisestä ollaan eri mieltä, niin eikö sitten asiasta voi keskustella? Elämä voi olla just niin vaikeaa kun siitä tehdään.

[DitaVonShagwell]

Mitenköhän sitä ilmaistaan asia oikein? Eikö voi sanoa että "nyt teet väärin, älä tee niin" Sehän on väärintekijän vika eikä sanojan.

edit: tietty jos väärintekemisestä ollaan eri mieltä, niin eikö sitten asiasta voi keskustella? Elämä voi olla just niin vaikeaa kun siitä tehdään.

No se, että ei hirveässä tunnekuohussa vedä kaikkia vanhoja riitoja esille... Tai se, että esim pystyy keskustella asiasta itkemättä, ettei toinen sitten koe, että kiristetään tms.
Kyllä tää on mulla toiminut ihan hyvin erinomaista parannusta siihen, ettei uskalla sanoa yhtään mitään tai puolustaa itseään. nih!

[saira]

^^No siis mä suosin ennemmin niiitä musta tuntuu... tai voisitko, koska siitä seuraisi... tyylejä. Eli en mä halua käskyttää tai olla käskytettävänä. Mä mieluummin pyydän ja perustelen omalta kannaltani. Sit voidaan keskustella, ja jos toisella parempi tapa ratkaista asia, ni sit mennään sen mukaan. Mut sekin vaatii rauhoittumista, et voin esittää asiat rakentavasti.

Ja lisäyksenä komps DitaVonShagwellelle!

[Dumis]

Jatkokyssäri: miksi pitää olla tunnekuohussa että voi sanoa asiasta? Elättekö te tunnekuohussa kokoajan kenties? Jos ottaa kupoliin joku asia, niin eikö siitä voi kertoa toiselle? Tarviiko kaikki patoa sisälleen että vasta kun on tunnekuohussa niin sitten yritetään hillitä itseään päästämästä sammakkoja kun on tarkoitus jotain rakentavaa sanoa.

Edelliset vastaukset vähän vaikuttivat siltä.

[saira]

No siis sitä me ollaan tässä suhteessa koitettu tehdä, jutella asiat ennenku tulee tunnekuohuja. Mut en mä halua keskustella vaikka olisi semiärsytyskin päällä. Mulla on ihan tarpeeksi tempperamenttia, tähän ikään oppinut hillitsemään sitä aika hyvin. Eli jos olen ärsyyntynyt, rauhoitan ensin itseni ja sitten keskustelen. Ei siihen mitään suurta suuttumusta tarvita et haluan miettiä asiat ensin.

[Dumis]

No siis sitä me ollaan tässä suhteessa koitettu tehdä, jutella asiat ennenku tulee tunnekuohuja. Mut en mä halua keskustella vaikka olisi semiärsytyskin päällä. Mulla on ihan tarpeeksi tempperamenttia, tähän ikään oppinut hillitsemään sitä aika hyvin. Eli jos olen ärsyyntynyt, rauhoitan ensin itseni ja sitten keskustelen. Ei siihen mitään suurta suuttumusta tarvita et haluan miettiä asiat ensin.

Ahaa, temperamentix. No aikamoinen oot kerta semivitutuskin vetää punaselle Pääastia tietty että ite pärjää. Itse vaan kyllä tykkään sanoa aika nopsakkaan kun epäkohtia löytyy, niin ei pääse sitten mitään räjähtelyjä tai mykkäkouluja syntymään. Mussa taitaa olla aika vähän temperamentixiä.

[saira]

^Kyllä, perinteinen karjalainen... Mut se, et jos oon semiärsyyntynyt, ni sit ne pienet asiat on suurempia. Tai paisuu ainakin helpommin suuriksi, kun toinenkin ärsyyntyy. Ja siksi en halua "keskustella" turhastakaan. Edelleen, haluan ensin selvittää itselleni ärsytyksen varsinaisen syyn ku alan väärästä asiasta avautuun. Ja kun se syy voi olla myös mun ihan oma ärsyyntyminen muuhun asiaan, ja joku pieni juttu voi olla laukaiseva tekijä. Oon säästynyt paljolta ku oon ensin alkanut miettiin asiat...

Ja niinkuin totesin, tässä suhteessa me ollaan otettu se tapa, et ennen ärsyyntymistä koitetaan keskustella ettei niitä tule. Mut mä muutenkin sitä mieltä, et parempi keskustella mistään kun on neutraali fiilis. Toisaalta ehkä mun suhdehistoria on tän opettanut, nimim "Aina ei ole ollut näin rauhallista, eikä aina ole uskaltanut keskustellakaan..."

[DitaVonShagwell]

Jatkokyssäri: miksi pitää olla tunnekuohussa että voi sanoa asiasta? Elättekö te tunnekuohussa kokoajan kenties? Jos ottaa kupoliin joku asia, niin eikö siitä voi kertoa toiselle? Tarviiko kaikki patoa sisälleen että vasta kun on tunnekuohussa niin sitten yritetään hillitä itseään päästämästä sammakkoja kun on tarkoitus jotain rakentavaa sanoa.

Edelliset vastaukset vähän vaikuttivat siltä.

Nyt tuli tosi voimakas bon voyage -fiilis, ihan kuin oltais käyty just tää sama ihmettelun dumiksen kanssa läpi aikaisemminkin.

En mä nyt mistään pöntön kansista tms jutuista vedä pultteja:D Tai ole koko ajan suuttumassa. Ne on sitten niitä pitkän linjan juttuja, mistä jossain vaiheessa hermostutaan ja turhaudutaan niin, että pitää yrittää keksiä joku uusi tapa miten saada itsensä oikeasti ymmärretyksi tms.

Tänä vuonna tulee 4 vuotta täyteen, eikä oon mitään oikeaa tappelua ollut vielä kertaakaan, että ihan hyvin toimii. Eikä oo mitään kytemässä pinnan alla tms.