EveryWoman kirjoitti:
No yritetään nyt jotenkin kuvailla itseluottamusta. Itseluottamus johtuu itsetuntemuksesta. Siitä, että tietää mitä haluaa ja miten parhaiten haluamansa saavuttaa.
Haluamansa saavuttaminen ei tosin ole vain itsensä tuntemisesta kiinni, vaan vahvasti tilannesidonnaista. Käyttäisin ehkä jotain tilannetajuisuuden ja empaattisuuden yhdistelmän (tunneälyn?) tapaista termiä tuohon.
Tämä siksi, että itsensä tunteva ihminen ymmärtää olevansa itsekin onnellisempi silloin kun ei vahingoita muita (ja lisäksi osaa ja uskaltaa toteuttaa tätä käytännössä).
Tulevathan jotkut ihmiset onnelliseksi (mikä nyt on sitten se onnellisuuden absoluuttinen käsite? voiko sellaista edes määrittää?) vaikka tietävätkin vahingoittavansa muita.
Käsitykseen, että pelkästään tekemällä hyviä asioita voi tulla onnelliseksi, en oikein jaksa uskoa. Onnellisuus on kuitenkin vain kemiaa aivoissa.
Asiaa sekoittaa entisestään se, että ainakin itselläni on käytössä vielä kaksi eri asteikkoakin. Toinen on subjektiivinen: määrittelen itseäni itsevarmemmat henkilöt itsevarmoiksi, ja itseäni vähemmän itsevarmat epävarmoiksi. Toinen taas on yleisempien käsitteiden käyttämiseen (objektiivisuuteen) pyrkivä, jossa yritän hahmottaa "keskimääräisen itsevarman" tyypin ja vedän rajan siihen.
Tuo skaalahan on myös täysin suhteutettavissa mihin tahansa muuhunkin asiaan (ulkonäköön, suorituksiin jne), jota kaikki ihmiset harrastavat - jotkut tietoisesti ja jotkut vähemmän. Maanläheisemmin voidaan puhua tilanteista "jolloin puhutaan henkeviä", esimerkiksi kaverin kanssa. Tarkastellaan tilannetta objektiivisesti itsen ulkopuolelta.
Subjektiivista seulontaa ja lokerointia tapahtuu ihmisten mielissä aivan huomaamatta jatkuvasti, mikään määrä itsevarmuutta ei sitä poista.
Tulet usein keskelle kinastelua tavalla tai toisella sovittelemaan ja sanomaan, ettei asia ole riidan arvoinen. Toisaalta konfliktin välttäminen omalla kohdalla voi kertoa epävarmuudestakin, siitä että ei luota asiaansa niin paljon että uskaltaisi puolustaa sitä vaikka kaikki muut olisivat voimakkaasti eri mieltä. Tästä huolimatta vaikutat sen verran itsevarmalta, että en yhtään ihmettele flaksiasi.
Typeristä asioista väitteleminen on rasittavaa. Siksi välttelenkin (osin tietoisesti) konflikteja osa-alueilla, joista en välttämättä tiedä kovin paljoa. Ja yleensä myös väittelen "teflonisti", eli pyrin minimoimaan tilanteen jossa sanomaani voitaisiin kritisoida suoraan, ts. sanoa että olet väärässä. Mielipidettä on todella vittumaista alkaa muuttamaan kesken väittelyn kun huomaa olevansa väärässä. Omaa asiaani olen kyllä aina puolustanut, silloin kun se on puolustamisen arvoinen - yleensä mielipiteeni täytyy olla silloin suhteellisen vahva ja faktoihin perustuva jotta asia on niin tärkeäksi muodostunut. Siksi vihaankin perinteistä filosofista analogioihin ja olettamuksiin perustuvaa väittelyä (vaikkapa turkistarhausketjussa) konkreettisista asioista. Näissä väittelyissä ei mitata asioiden oikeutta tai mielipiteitä, vaan sitä kuka keksii parhaat sutkautukset ja vertauskuvat.
Tuossa onkin sitten varmaan kyse siitä katteettomasta itseluottamuksesta, jota en itsevarmuudeksi haluaisi edes nimittää, koska se on loppujen lopuksi tyhjää (ja saattaa johtaa jopa tuohon mainittuun öykkäröintiin).
Meillä on koulussa 3453453 esimerkkiä täysin katteellisesta itseluottamuksesta, joka on johtanut öykkäröintiin. Itsevarmuuden ja nöyryyden tasapaino kai lienee se avain sivistykseen.
