Lotte

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
aimohaiku

Lotte

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

Lotte

”Yksin”, kiinalainen kysyy kun istahdan krapulaisena ravintolan neljän hengen ikkunapöytään. Nyökkään varovasti, ettei pääni halkea ja mies ojentaa ruokalistan katsoen osanottavasti. Kiinassa ei ilmeisesti syödä yksin eikä olla krapulassa. Pitäisi kai muuttaa Kiinaan. Pianomusiikki soi vaimeana taustalla ja tilauksen tehtyäni kirjoitan ajatuksiani sinikantiseen ruutuvihkoon. Tarjoilijat vilkuilevat minua, ehkä vaikutan heidän mielestään mielipuoliselta ravintolakriitikolta, joka kostaa itseaiheutetun huonovointisuutensa toisille kirjoittamalla murskaavan arvostelun yrmeän kiinalaisen ravintolasta. Mutta minä en kirjoita arvostellakseni, minä kirjoitan tunteistani. Ja ennen kaikkea Lotesta.

Olen jälleen ryhtynyt syömään ravintoloissa pitkän tauon jälkeen. Yksinäisyyden toiseksi säälittävin olomuoto on mennä yksin elokuviin. Jos kokemuksesta haluaa erityisen säälittävän, kannattaa näyttää onnettomalta ja mennä katsomaan romanttista elokuvaa, jossa ihmisillä on elämässään rakkautta ja hyvä olla. Kolmanneksi säälittävin olomuoto on istua yksin kapakassa. Tämä kurjuus yleensä lievenee alkoholilla ja saattaa jopa muuttua iloksi illan myötä. Edellyttäen tietysti sitä, ettei satu istumaan yksin pöydässä, josta tuolit viedään toisiin pöytiin. Se on nöyryyttävää. Jostain syystä minulle yksin syöminen ravintolassa on yksinäisyyden säälittävin olomuoto. Loten lähdöstä on kulunut puoli vuotta.

”Kevätlulla” sanoo kiinalainen ja ojentaa lautasen pöytääni. Näen vain selän, kun nostan katseeni vihkostani. Empatia ei ole tänään muodissa. Sinisen Chesterfieldin ja liian kuuman kahvin turruttama suuni ei maista mitään, mutta kyllä ”lulla” syötävältä vaikuttaa. Lotte ei tykännyt tupakasta, mutta tykkäsi vielä silloin minusta. Hetken kuluttua pääruokani, omaperäisesti nimetty ”Talon erikoinen” saapuu. Minä olin aikanaan Lotelle erikoinen ja Lotte oli minun erikoiseni.

Tuntui siltä kuin se olisi tapahtunut eilen. Kauniit muistot ovat muuttuneet utuisiksi muistikuviksi repaleisessa päässäni ja tilalla on vain iljettävä muisto nyrkiniskusta, joka muutti kaiken ja kyynelistä, jotka kastelivat kaiken mitä oli ollut ja huuhtoivat pois sen mitä olisi voinut olla. Säilytän lompakossani edelleen Loten kuvaa, jossa hän hymyilee suloisesti pää kallellaan ja hänen kultainen hammaskorunsä säteilee kilpaa hänen olemuksensa kanssa. Lotte on ainoa nainen, jota olen elämässäni todella rakastanut ja luultavasti myös ainoa, jota koskaan tulen rakastamaan. Kaikkia naisia tulen aina häneen vertaamaan eikä kukaan pysty häntä korvaamaan. Kauniimpaa ei ole eikä tule. Katson kättäni ja haluaisin sahata sen irti.

Ei Lotte, eikä kukaan muukaan nainen, ansaitse elämää, jota minä olin hänelle viimeisinä yhteisinä hetkinämme tarjonnut. Tyhjiä puheita ja huoraamista. Toisinaan en tiennyt seurustelinko pullon vai Loten kanssa. Tiesin kuitenkin sen, miksi Lotte kesti kaiken tuon. Rakkauden vuoksi ihminen on valmis venymään. Mutta raja siinäkin tulee vastaan. Tässä tapauksessa rajapyykki kohdattiin, kun lupasin viedä Loten Venetsiaan, mutta matkan sijasta vietinkin kesälomani katoamalla pariksi viikoksi. En käynyt kotona, en soittanut, en vastannut hänen puheluihinsa. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä missä olin ja mitä tein. Hyvä niin, ne teot eivät kestäneet päivänvaloa.

Kun tältä reissultani palasin, Lotte kysyi minulta miksi hänen, kuten niin monien muidenkin naisten, kohtalona on aina rakastua renttuihin. Lotte sanoi, että on kohdannut monia minua komeampia miehiä, mutta heistä puuttui sisältö. Minussa oli kuulemma ollut sisältöä, mutta alkoholi oli hyvää vauhtia huuhtelemassa hyvän pois. Lotte oli nyt tullut siihen tulokseen, että kokeilee seuraavaksi komeampaa ja tyhmempää miestä, josta on edes sängyssä iloa. Riitahan siitä syntyi, minä pienessä maistissa ja Lotte vihaisena harharetkieni vuoksi. Vaikka minulla ei olisi ollut mitään varaa puhua hänelle siihen sävyyn, nimitin häntä kuitenkin pinnalliseksi suomenruotsalaiseksi lutkaksi, joka voi kyllä vaihtaa minut johonkin isokyrpäiseen Åkeen milloin tahansa. Lotte vastasi samalla mitalla ja nimitti minua pienimulkkuiseksi runkkarirunoilijaksi. Se oli virhe, viha kuohahti. Jokin minussa meni epäkuntoon sillä seurauksella, että nyrkkini liikerata päättyi Loten silmäkulmaan. Hän horjahti ja hänen sievästä takaraivostaan kuului ilkeä kopsahdus pään osuttua ovenkarmiin.

Siitä seurasi paljon kyyneliä. Ei sanoja. Mitäpä siihen on enää sanomista, kun mies muistaa naistaan näinkin lämpimästi. Sopersin anteeksipyynnön, mutta Lotte vain nyyhkytti. Tunnin kuluttua Loten sisko vei hänet pois luotani taksilla. Minulla oli käytössäni tyhjä asunto ja aivan liian paljon aikaa ajatella sitä, miltä tuntuu saada nyrkistä silmäkulmaan. Kun mies, jota on joskus koko naisen sydämellään rakastanut, käyttäytyykin väkivaltaisesti kumppaniaan kohtaan, kun toinen yrittää avata keskustelua parisuhteen tulevaisuudesta. Lotte sanoi minulle kerran, että rakkaus on kuin elokuva, siinä on alku ja loppu käsikirjoituksen mukaisesti. Nyt hän halusi kertoa minulle, että meidän parisuhteessamme olisi pian lopputekstien aika, ellei käsikirjoittaja muuta nopeasti tekstiään.

Siihen se sitten päättyi, kolme vuotta kestänyt yhteiselo ja onni. Samalla kädellä minä olin syyskesäisenä yönä silittänyt Loten hiuksia ja hyväillyt kiihkeästi hänen jumalaista vartaloaan rantalaiturilla, kun auringonlasku värjäsi horisontin punaiseksi ja kaupunki takanamme antautui yön syleilyyn. Samalla kädellä minä olin syleillyt Lottea ja vielä silloin me molemmat olimme täysin tietämättömiä siitä, että edessämme olisi monta yhteistä vuotta, monta onnellista hetkeä. Samalla rakastavalla kädellä minä päätin parisuhteemme nyrkiniskuun ja kyyneliin.

Sanoilla, teoilla ja empaattisella olemuksellani minä Loten aikanaan hurmasin. Hänen olemuksensa sai minut hulluksi kiihkosta ja rakastimme toisiamme intohimoisesti. Kun nainen muutti elämääni, siitä tuli liian täydellistä. Olen ongelmahakuinen yksilö, enkä osaa käsitellä tasapainotilanteita. Ei kirjailijalle sovi onnellisuus ja tasapainoinen elämä, onnettomat tarinat ovat yleensä suositumpia. Juominen on varma tapa tehdä itsensä ja muut onnettomiksi, niinpä tartuin pulloon. Se auttoi minua luomaan uusia, toinen toistaan onnettomampia tarinoita. Tarinoita ei tarvinnut keksiä, siitä pullon henki piti huolen. Mutta parisuhde kärsi ja onni muutti pois.

Tässä minä nyt istun, juonut mies, kiinalaisessa ravintolassa ja syön jälkiruokaa yksin. Yritän muistella maistuiko ruoka paremmalta silloin, kun Lotte istui minua vastapäätä tässä samaisessa kiinalaisessa ravintolassa. En ole nähnyt Lottea sen jälkeen kun sisko vei hänet puoli vuotta sitten turvaan väkivaltaisen miehensä ulottuvilta. Muistan kuinka istuin sohvalla ja tuijotin television testikuvaa siskon hakiessa Loten tavarat luotani. Hyvästiksi sisko nimitti minua vittumaiseksi paskaläjäksi ja toivoi minun palavan hitaasti helvetin tulessa.

Mieluummin muistelisin hyviä hetkiä, mutta ehkä nämä ilkeät muistot ovat sopiva rangaistus miehelle, joka aivosolujensa lisäksi on vetänyt koko elämänsä vessasta alas. Otan Loten valokuvan lompakosta ja laitan sen pöydälle niin että voin kuvitella Loten istuvan vastapäätäni.

Minulla on ikävä.


© Aimo Haiku 2004


Tämä tarina on täysin fiktiota, eikä sisällä minkäänlaisia yhtymäkohtia tosielämän tapahtumiin tai kirjailijan luonteenpiirteisiin. Kirjoittaja haluaa erityisesti korostaa sitä, ettei ole, eikä aio missään olosuhteissa käyttäytyä väkivaltaisesti toisia ihmisiä kohtaan. Tällaisia asioita kuitenkin valitettavasti tapahtuu. Tämä kirjoitus on omistettu kaikille niille ihmisille, jotka joutuvat kokemaan väkivaltaa suhteessaan tai antavat alkoholin pilata onnensa.
tuulenpuiska

Re: Lotte

Viesti Kirjoittaja tuulenpuiska »

aimohaiku kirjoitti:Lotte

...Yksinäisyyden toiseksi säälittävin olomuoto on mennä yksin elokuviin. ...
Mä oon eri mieltä. Elokuviin voi mennä myös aikeena vain ja vain ainoastaan katsoakseen elokuvaa. Tosin tää nyt olikin proosaa...
Aito_Johanna

Re: Lotte

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

tuulenpuiska kirjoitti:
aimohaiku kirjoitti:Lotte

...Yksinäisyyden toiseksi säälittävin olomuoto on mennä yksin elokuviin. ...
Mä oon eri mieltä. Elokuviin voi mennä myös aikeena vain ja vain ainoastaan katsoakseen elokuvaa. Tosin tää nyt olikin proosaa...
Samaa mieltä, siis Tuulenpuuskan kanssa. Säälittävää olisi jättää hyvä elokuva näkemättä, koska ei ole seuraa, tai raahata joku ei-kiinnostunut puoliväkisin leffasaliin murjottamaan. Aioin juuri ruveta saarnaamaan siitä, kun huomasin, että tämä onkin fiktiota.
Vastaa Viestiin