Nainen, onko sinut kaveerattu?

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut

"Ollaan vain kavereita on sanottu"...

ainakin kerran.
9
21%
pari kertaa.
12
29%
en edes muista, kuinka monta kertaa.
6
14%
Eipä ole sanottu.
9
21%
Joku nokkela suunsoittovastaus.
6
14%
 
Ääniä yhteensä: 42

Edith

Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja Edith »

Sama naisille.

Niin, mä voisi tähän samaan kertoa, että mut on kahdesti kaveerattu silleen sellasella tavalla, jonka voisi nöyryyttäväksikin kokea. Ensimmäisen koin sellaiseksi itsekin, mutta itkin silti kunnolla. Ja siitä ekasta ihastuksesta kesti tosi kauan päästä yli ja tajuta, että toinen oli ihan oikeasti ihan aito p*skiainen. Siitä kaveeratuksi tulemisesta on reilusti yli viis vuotta nyt, mutta vielä noin vuosi sitten kyiseisen ihmisen sattumalta hevikaraokessa nähdessänikin teki mieli potkaista. Silleen että siihenkin sattuis.

Jälkimmäinen oli vähän kevyempi juttu ja muutaman vuoden olimmekin kavereita (ja se tiesi kyllä, millainen olen humalassa). No, siitä ei jäänyt niin hardeja fiilingsejä, vaikka yhteydenpito katkesikin, kun mies alkoi seurustella, kas, kas. Mutta ei tuo enää sitten niin painanut, koska niin omat fiilikseni tuota ihmistä kohtaan kuin kyseinen ihminenkin (mistä edellinen siis johtui) olivat tuttavuuden aikana ehtineet muuttua.

Nii, ja sit on tää nykyäämminkin satunnaisia hormoonipistoshoureita aiheuttava juttu, jossa minua ei tässä ketjussa tarkoitetulla tavalla kaveerattu, koska satunnaiset tunteenomaisuuspuuskani alkoivat vasta ihan tavallisen kaveriuden muodostumisen jälkeen. Vaikka on minulle kyllä sittemmin myös tehty selväksi, että mitään muuta kuin sitä ihan tavallista kaveeraamista ei ole odotettavissa, kun tulin taannoin houreilustani kertoneeksikin.
Viimeksi muokannut Edith, 25.04.2006 21:25. Yhteensä muokattu 6 kertaa.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

:hevikaraoke:

Suunsoittovastaus.
(ei järin nokkela)
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Kid

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja Kid »

No mä jo vastailin tuolla toisessa ketjussa. Kuvitellusti siis mutta sama tänne.
Avatar
par-sky
Kitisijä
Viestit: 2445
Liittynyt: 14.09.2005 17:11
Paikkakunta: Hämpton

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja par-sky »

kerran on vonkauksen kesken toinen ehdottanut että ollaan vaan kavereita.

sitten on niitä, jotka automaagisesti on sitä mieltä että tämä on ihan kaveri-juttu. eniten vitutti joskus nuore(mpa)na, kun se sen hetkinen unelmien mies ampuu unelmat alas eikä ylistä sun naisellisuutta ja kauneutta polvillaan, vaan esittelee tutuilleen, että "täs on par, se on hyvä jätkä.."

myöhemmin opin, että tuo on kait kohteliaisuus?
Me transmitte sursum, Caledoni!
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Ensin ihastutaan, sitten vihataan? Voi niistä miehistä tykätä vaikkei niitä omistaisikaan.
shue
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 176
Liittynyt: 09.02.2006 20:21

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja shue »

Teininä joskus, kolme kertaa muistui mieleen näin äkkiseltään. Kirpaisihan tuo, mutta kavereita oltiin entuudestaankin ja kavereina jatkettiin.
Kuormasta ei syödä.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Kerran selvin sanankääntein, toisen kerran epäsuorasti. Ensiksi mainitun kanssa aloin seurustella noin puolentoista vuoden kuluttua pakeista. Mutta en usko että sitä olisi tapahtunut, jos en olisi ollut henkisesti täysillä mukana kaverisuhteessamme (siis pyrkimättä muuttamaan sitä miksikään muuksi).

En siis usko teorioihin siitä, miten jotkut muka jaottelevat ihmisiä kavereihin ja kumppaniehdokkaisiin (ja että kategoriasta toiseen ei voisi siirtyä). Ennemmin vaikuttaa siltä, että kaverilokeroon päässyt ei osaa olla siinä tyytyväisenä, minkä vuoksi suhde ei koskaan etene sille molemminpuolisen arvostuksen tasolle, jossa onnellinen parisuhde olisi edes teoreettisesti mahdollinen.
hermine

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja hermine »

Muutaman kerran alkanut jonkinlainen suhteenpoikanen (no joo, toisella kertaa kyseessä oli 6kk kestänyt seurustelusuhde, joka ei edes alkanut omasta aloitteestani) on katkaistu noihin sanoihin.

Mä en muista että mua olisi suorilta ikinä tyrmätty tuolla lauseella. Se ei kuitenkaan oo mikään ihme, koska oon tosi hidas ihastumaan (osittain ikävien kokemusten vuoksi, ihmiset ihastuvat minuun helposti voimakkaasti, mutta ohimenevästi - tai eivät varmaankaan minuun ihastu, minuun vain on jostain syystä helppo projisoida oman pään sisäisiä rakastumiskuvitelmia) joten yleensä siinä vaiheessa kun haluaisin muuta kuin ystävyyttä, tunnen jo kyseisen ihmisen niin hyvin että tiedän kysymättäkin, onko siihen mitään mahdollisuuksia. Mikä ei kuitenkaan estä minua jäämästä kitumaan vuosikausiksi yksipuoliseen rakkauteen toisen osapuolen tietämättä. En vaan anna mahdollisuuksia tulla tyrmätyksi ja mahdollisesti pilata välejä kyseiseen ihmiseen samalla kokonaan.

Näitä "joo kyllä me voidaan paneskella mutta en mä susta muuten oo kiinnostunut" -henkilöitä kyllä löytyy liikaa ihmissuhdehistoriastani. Arvostan ihan oikeasti sitä, jos joku haluaa olla ystäväni ja menneistä ihastuksista on tullut muutamia oikeasti hyviä ja pitkäaikaisia ystäviä. Tuota toista tapaa lempata taas en arvosta. Ja vielä vähemmän tykkään sellaisesta nilkkeilystä, että sanotaan "ollaan ystäviä" tilanteessa, jossa henkilö ei oikeasti halua olla mun kaa missään tekemisissä. Perkele mulle ystävyys on vielä rakkauttakin pyhempi asia. Jos joku musta kerran alkaa tykätä niin sillä on elinikäinen velvollisuus vähintään vaihtaa kuulumiset aina kohdattaessa ja ellei tämä miellytä, olis parempaa löytyä munaa sanoa se ihan suoraan ja kestää kuin mies paha mieleni, jos haluaa välttyä kostotoimenpiteiltä. Tai sit ei tartte alunperinkään uskotella välittävänsä paskaakaan.
Noriyumi

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja Noriyumi »

Joo pari kertaa. Yksi tahtoi sammuttaa ihastukseni siihen ja sanoi että ollaan vain kavereita vaikkei tarkoittanut sitä. Höh.

Toisen kanssa ollaan oikeasti kavereita ja tultiin kavereiksi heti ekalla tapaamisella. Se oli kiva juttu koska oikeita kavereita ei ole koskaan liikaa, ja musta on ollut kivaa olla sen kaa kaveri/ystävä :)
hebuli

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja hebuli »

Kun kerran naisetkin saastuttivat vastauksillaan tuon miehille osoitetun keskustelun, niin vastaanpa sitten minäkin tänne että ehkä on ehdotettu, ehkä ei, mutta yks on varma ja se on aina varma.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja Ann »

Ei ole sanottu. Ihan reilusti on aina vaan haluttu panna.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Noriyumi

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja Noriyumi »

Ann kirjoitti:Ei ole sanottu. Ihan reilusti on aina vaan haluttu panna.
Sä sit olet lähestynyt Miehiä. Mä katsoin aika lailla nössöjä, ja se joka ei ollut kiinnostunut, on nössö. Pöh. Onneksi ei tartte enää miettiä noita asioita.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Mulle ei kai ole koskaan sanottu noin. Johtuu kai siitä, etten yritä/osaa lähentyä ketään siinä mielessä. Kun yritys puuttuu, ei tule pakkejakaan.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja Ann »

Noriyumi kirjoitti:Miehiä
Mitä lie..

En ole koskaan kaivannut kavereita, enempi pipukkia. Jos sen sanoo tarpeeksi selkeästi, niin välttyy moisilta.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Bigmama

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja Bigmama »

Vaikka kuinka helvetin monta kertaa
Avatar
tuike
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 171
Liittynyt: 30.12.2005 18:11
Paikkakunta: L-V

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja tuike »

Eipä kyllä ole sanottu. Tosin joitain kertoja romantiikkaa lupaava ihastussuhde on muuttunut itsestään kaveruudeksi ilman, että kummankaan osapuolen on tarvinnut asiasta erikseen huomauttaa -ja kaveripohjalla on jatkettu.

Myönnän itse käyttäneeni tätä vastenmielistä dumppausfraasia muutamaan otteeseen, vaikken ole nähnyt kyseisessä suhteessa pohjaa edes kaveruudelle. Paha minä! :evil:
Jokaiselle jotakin
-minulle kaikki loput!
Bliss

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Yhden ihmisen kanssa joskus yritettiin jonkunlaista suhteenpuolta, mutta tulimme yhdessä siihen tulokseen, että homma toimii paremmin vaan kavereina. Ja on toiminut kans, edelleen ko. herra on yks parhaita ystäviä mitä mulla on :)
WanhaPervo

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja WanhaPervo »

hebuli kirjoitti:Kun kerran naisetkin saastuttivat vastauksillaan tuon miehille osoitetun keskustelun, niin vastaanpa sitten minäkin tänne että ehkä on ehdotettu, ehkä ei, mutta yks on varma ja se on aina varma.
Oli miten oli, mutta näin on!
ninnithequeen

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Eksä yritti tuolla lauseella saada eroa pari vuotta ennen lopullista eroamme. Tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ei onnistunu. Olimme olleet yhdessä 2 vuotta tuolloin. Oli aika klishee, ja repesin nauramaan. Jatkoimme vielä toiset kaksi vuotta....
Avatar
NomenNescio
Elämätön Kitisijä
Viestit: 334
Liittynyt: 02.09.2005 15:44

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja NomenNescio »

Viimeksi eilen.
Mutta varatulta en muuta olettanutkaan vaikka selkeästi virtaa olisi.

Yksi lupaus kyllä tehtiin ihan tosissaan. Jos koskaan olemme yhtä aikaa vapailla markkinoilla => beach in Bali.
Eipä tule tapahtumaan sen puolelta, mutta hymyn arvoinen ajatus.
:jee:


Noin muuten, eräs parhaimmista ystävistäni (vieläkin) on sellainen johon olin itse vuosia rakastunut - ihan kyseisen tieten. Rakastan sitä edelleen kuin hullu puuroa, mutta rakastunut. Naah, en enää.
Nykyään "vain" ystäviä, eikä mielessäni ole mitään toiveita mistään muusta.
tonttu

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja tonttu »

Ehkä pari kertaa? En jaksa muistaa tarkasti.
Jälkeenpäin ajatellen parempi niin, sillä ainakin kerran kyseessä oli todellinen kusipää, joka ei kyllä tajunnut naisesta (lue: minusta) mitään.
Sannnu

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja Sannnu »

Vaola kirjoitti:Pari kertaa on noin sanottu, ja ah kuinka ironista että kumpikin tulleet katumapäälle. Ja tietysti vasta sitten kun on ollut jo liian myöhäistä.
Kyllä, näin on käynyt mullekin!! Ja sitten on jo ollut aivan liian myöhäistä..on toki käynyt niinkin, että ensin on mies jättänyt ja puolen vuoden päästä tullut rutisemaan takaisin. Ikinään en ole ottanut!
Avatar
Georgina
Kitisijä
Viestit: 3302
Liittynyt: 23.12.2005 22:36

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja Georgina »

Varmaan muutaman kerran, tuli yhteen väliin aika ahkerasti deittailtua. Yks on jäänyt aika selvästi mieleen, sanoin sille että mä en tiedä hallitsenko noita kaverusteluhommia ja jätin yhteydenpidon siihen ja kieltäydyin ehdotetuista tapaamisista.

Kyseessä on siis nykyinen ihanaakin ihanampi mies ;)
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Muutan vastaustani. Ainkin kerran minut on kaveerattu ja muistelisin, että joskus aikaisemminkin on ollut tilanteita, joissa en ole päässyt puusta pitkään vaan kaveriksi.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
-Superior-
Kitisijä
Viestit: 1234
Liittynyt: 07.04.2006 0:01

Re: Nainen, onko sinut kaveerattu?

Viesti Kirjoittaja -Superior- »

...
Viimeksi muokannut -Superior-, 07.12.2006 23:57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin