Adoptiogallup 2

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut

Voisitko adoptoida muunlaisia lapsia kuin "valkoisen rodun" lapsia?

Voisin; ei rodulla ja pigmentillä ole väliä.
20
56%
Voisin; mutta lapsen rodulla on jonkin verran väliä.
5
14%
En voisi. Valkoinen lapsi se olla pitää.
5
14%
EOS.
6
17%
 
Ääniä yhteensä: 36

Noriyumi

Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja Noriyumi »

Tässä jatkoa gallupiin. Eli te, jotka voisitte kuvitella adoptoivanne, ottakaa kantaa ulkkariadoptioihin. Kommentoikaa valintaanne!
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Voisin adoptoida ihan minkä värisen lapsen tahansa. Värillä ei ole väliä.
Mielipiteeni adoptiosta ei ole niin yksiselitteinen, että pystyisin vastaamaan tuohon toiseen gallupiin. Näillä näkymin en halua adoptoida, vaikka suhtaudunkin siihen erittäin myönteisesti. En halua lapsia, mutta jos joskus muutan mieleni, adoptoin.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja mölli »

Totta kait muu kuin valkoinen sehän olisi rasisti semmoinen adoptoida ja sitä paitsi pikkuvinosilmät on nyt muodissa sit olis niinku in.
Kingi I
tonttu

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja tonttu »

Viimeisin pallotin, kuten todettua tuolla toisesta ketjussa, en ole miettinyt asiaa kovin tarkasti.
Bliss

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Kyllä voisin adoptoida minkävärisen lapsen tahansa. Ei ihmisarvo ole pinnasta kiinni, ja kaikenväriset lapset ansaitsevat ihan yhtä paljon rakkautta :h:
Geetzu

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Voisin; mutta lapsen rodulla on jonkin verran väliä.

Toki apua ja tukea on saatavilla paljonkin esim. afrolasten adoptoinnin yhteydessä, ja toki adoptio muutenkin on asia, johon pitää paneutua ihan kaikin voimin, en vaan usko missään vaiheessa ottavani niin isoa asiaa elämäntehtäväkseni. Sukuuni (naapurimaassa) ja tuttavapiiriini on adoptoitu lapsia Thaimaasta ja Kiinasta, lukuisista ns. kehitys- ja sosiaalisista häiriöistä huolimatta erittäin positiivinen kuva jäänyt näin sivusta asioita seurattuani. Ihania lapsia tuskaisella historialla. <3
Starflare

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja Starflare »

Bliss kirjoitti:Kyllä voisin adoptoida minkävärisen lapsen tahansa. Ei ihmisarvo ole pinnasta kiinni, ja kaikenväriset lapset ansaitsevat ihan yhtä paljon rakkautta :h:
Komp, paitsi etten adoptoisi. Omaa lihaa ja verta sen pitäisi olla.
Noriyumi

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja Noriyumi »

Starflare kirjoitti: Komp, paitsi etten adoptoisi. Omaa lihaa ja verta sen pitäisi olla.
Miksi pitää olla omaa lihaa ja verta...?
Kid

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja Kid »

Mulle rodulla ja pigmetillä ei ole mitään väliä. Jokainen lapsi tarvitsee rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa.
ninnithequeen

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Noriyumi kirjoitti:
Starflare kirjoitti: Komp, paitsi etten adoptoisi. Omaa lihaa ja verta sen pitäisi olla.
Miksi pitää olla omaa lihaa ja verta...?
Mä oon yrittänyt miettiä, mutta en keksi vastausta. Oma on aina oma, ja helppohan se on mun sanoa kun oma on...tää on aika...öö...monipiippuinen juttu.
On todella hienoa, että adoptoidaan. Kuten joku jossain sanoi, maailma on täynnä onnettomia lapsia, adoptiota odottaen. Ja tämän takia en kannata lesbojen hedelmöityshoitoja. Tai hedelmöityshoitoja yleensäkään. Kun luonto on jotain tarkoittanut, niin olkoon niin. Hankitaan kodit jo syntyneille, ennenkuin väkisin väkerretään omia.

Itse en silti adoptoisi. Jos en toista lasta saa, tuo yksi saa riittää.

Tulipahan sekavasti. On aika arka aihe.
swirl

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja swirl »

Voisin adoptoida, rodulla ja pigmentillä ei ole väliä. Tosin huolenaiheena olisi se, miten osaisin suhtautua lapseeni kohdistuvaan rasismiin ja suojella häntä siltä, kun itsellä ei sellaisesta ole kokemusta.
Noriyumi

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja Noriyumi »

swirl kirjoitti:huolenaiheena olisi se, miten osaisin suhtautua lapseeni kohdistuvaan rasismiin ja suojella häntä siltä, kun itsellä ei sellaisesta ole kokemusta.
Tuon takia valitsin kakkosvaihtoehdon. Suomessa ei varmasti ole helppo kasvaa "toisenvärisenä" lapsena.
Avatar
syttiK
Kitisijä
Viestit: 1116
Liittynyt: 05.04.2006 11:10
Paikkakunta: kiimakaupuNki

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja syttiK »

mölli kirjoitti:Totta kait muu kuin valkoinen sehän olisi rasisti semmoinen adoptoida ja sitä paitsi pikkuvinosilmät on nyt muodissa sit olis niinku in.
Sähän oisit sellanen sugardaddy sellaselle pikkukiNkkitytölle. Uuh.
Hei ämmä, sulla on väärä asenne.
Kid

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja Kid »

Noriyumi kirjoitti: Tuon takia valitsin kakkosvaihtoehdon. Suomessa ei varmasti ole helppo kasvaa "toisenvärisenä" lapsena.
Ei olekkaan. Kaverilla on kaks lasta, isä on musta jenkki. Rasistisia huutoja kuuluu kaupungilla lähes joka päivä. Onneks kaveri pystyy antaa huutojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mä ihailen häntä todella paljon, hän on voimakas ihminen. Tiesi kyllä mihin ryhtyy, pisteet hänelle :h:
Noriyumi

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja Noriyumi »

syttiK kirjoitti:
mölli kirjoitti:Totta kait muu kuin valkoinen sehän olisi rasisti semmoinen adoptoida ja sitä paitsi pikkuvinosilmät on nyt muodissa sit olis niinku in.
Sähän oisit sellanen sugardaddy sellaselle pikkukiNkkitytölle. Uuh.
Tuosta on jo kuumeiltu osoitteessa http://www.transracialabductees.org/
ja tuossa on yksi tarina:

Alien Among Us by Batty

I never didn't know I was adopted. I may have been a little kid, but I knew what was up. My parents kept my Asian hair long, with bangs, you know, like an authentic China Doll to play with. I still can't extirpate the need for that hairstyle today. It's like, the right way to be Asian.

My parents love me a lot and I love them. Everyone's always said to me, "You're parents must have so much love", in reference to the adoption. They adopted two of us, we're from South Korea. What an excess of love. It gets a little suffocating.

I am, in fact, very grateful. But you can never be grateful enough.

This is my sob story. I was found abandoned somewhere on the streets of Seoul. There was a festering cigarette burn on my face and already my brain was shaping up to be an odd place indeed. Three months later, I was on a plane towards JFK, an unescorted baby, how often do you see that?

We have pictures of the flight attendants handing me to my parents and everyone looks so overjoyed because I was such a bundle of joy. I imagine the look in their eyes when they had to bring me to the pediatrician over and over, him trying to fix my cigarette burn and everybody full of pity. There was something wrong with my eye, too, I came complete with conjunctivitis and that birthed more pity. It taught me to be pitiful, I guess.

Can I make a list of people I owe my life too? Welcome Home Adoption Agency, Mom, Dad, Grandma and Grandpa. My dad's first wife, for dying of cancer--while she was sick, my dad got a vasectomy. America. Family values. Altruism. This was 1976. Two years later she had passed on, my dad had met my mother and they were having baby fever. Biological clocks ticking and all, my parents were pretty old. Adopting South Korean babies must have been a cinch. I arrived in America on Halloween of 1978.

My parents met three other adoptive families through the Welcome Home Adoption Agency, friends they would reconnect with when, in 1997, all three of us Korean American Adoptees ended up in mental hospitals. A borderline personality, a bipolar, and me, the schizoaffective. Coincidence? I really don't know. I really don't know.

On Halloween of 1980, the 2 year anniversary of my arrival from Korea, my mom bought me a kid-sized cheongsam and dressed me up as "an Oriental girl". Um. I was already an "Oriental" girl. I still am, I personally prefer the politically correct moniker "Asian American" but you know what they're really thinking. I grew up in an Irish Catholic town--to this day, I'm still not sure if I'm an alien.

My sister (also adopted from Korea, mind you) used to have tantrums and yell "I wish I was American! I wish I was American!" I'd get angry with her, angry with myself, angry at systemic oppressions I wouldn't understand until I left my hometown. "Shut up!" I'd yell. "You're not!" I'd screech. I wasn't audacious enough to say, like she was in her little kid way, that yes, life was easier for white people. I was burdened--I didn't want to be ungrateful.

I never said, "I wish I was white," but I just turned 24 and I'm obsessed with expensive eye creams. I'll buy a fifty dollar bottle of eye cream over a week's groceries any day...it took me a long time to settle into these slant eyes, and I'm not willing to let them go so easily now. I still want to be the right kind of Asian. Sometimes it hurts so much, sometimes I get hold of myself, remind myself of radical multicultural theory and put the jar in the cupboard. For awhile.

I'm writing this because, for all my life, I've really. really. believed I was an alien. It's not just "stranger-in-a-strange-land", although that's most of it. It's my uncertain origins, the way I always got cast as the witch in playground games because I was the dark one. It's the way I was, yeah, so ungrateful for feeling out of place, the way I could never make myself thank them enough for what? Saving my life by bringing me into a system where the odds would always be stacked against me? By bringing me to a land where all my acheivements would be brushed aside as the products of affirmative action? By bringing me into a land that equates "The Orient" with dark, wet, mystical sex--I do, in my alien way, make the perfect Other. I knew I was evil, and I saw my evil reflected in everybody's eyes. The dark child among the light. I read my difference as alien. I mean, really? What other context could I put it in, when I didn't understand imperialist race dynamics and didn't see anyone else around that looked like me?

To hide my alien-ness, I made myself the perfect Asian American. I say please and thank you, I was a math nerd and I've never changed my hairstyle. I played classical piano. I assimilated every stereotype there was, just out of gratitude for my salvation. You saved me, white America. I can at least make myself easier for you to deal with.

I just turned 24. My hair flows like silk down my back, glossy blue black, with the same China girl bangs I've worn since toddlerhood. I'm trying to teach myself I'm not from outer space, but I don't know. I don't see much proof, not when I try to fit myself into mainstream white culture, not when I try to wangle into radical leftist white culture. I live in Olympia, WA, and there are a lot of Korean people here, confined by a racist societal structure to their stereotypical convenience stores and fast food teriyaki joints. They ask me, "Do you speak it?" and when I say no, they laugh and laugh. The Korean people around here think that's the funniest thing ever.

I guess it is pretty funny. But I have a twisted sense of humor.

I worked at a sushi bar once, and spent my entire shift running from table to table making sure the white patrons didn't shove the whole serving of wasabi in their mouths, not knowing what it was; or else, I'd tell them, "Take it easy on the sake. It's going to kick in a little harder than you expect". They were always disappointed that I didn't have an accent, couldn't teach them phrases--all I knew were the Japanese words that described the food, katsu don, nigiri, stuff like that. I single handedly ruined their whole dining experience. I wasn't authentic enough--again, how rude of me to be so ungrateful.

Now? Now I'm completely nuts and my therapist says my main issue is guilt. Now, my mental illnesses have given me weeks on end in which I really believed I was from outer space, and is it a surprise that my misfiring neurons filtered faulty brain chemistry through the concept of alien?

Try to tell me I'm human. Really. Try.

***


Yksi sairas esimerkki on Woody Allen ja sen pariutuminen kiinalaisen adoptiotyttärensä kanssa. "Vinosilmämuodista" puhuminen on halveksuvaa, rasistista ja köyhää. Eikö riitä että nuo "vinosilmät" on hylätty ja jätetty kenties jopa kuolemaan?! Ja sitten kun luulee että lapselle käykin hyvä tuuri, sitten woodyallenit ja muut hörhöt tekevät niille sairaita juttuja!?!

Toivottavasti sika-adoptoijat ovat vähemmistöä, mutta ei niitä tarttisi olla ollenkaan.

On myös keskusteltu siitä onko se lasta kohtaan oikein että hänet viedään elämään maahan jossa häntä syrjitään rotunsa perusteella... Onko adoptio silloin karhunpalvelus..?
Viimeksi muokannut Noriyumi, 27.04.2006 11:10. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
syttiK
Kitisijä
Viestit: 1116
Liittynyt: 05.04.2006 11:10
Paikkakunta: kiimakaupuNki

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja syttiK »

Noriyumi kirjoitti:Yksi sairas esimerkki on Woody Allen ja sen pariutuminen kiinalaisen adoptiotyttärensä kanssa.
Niskalaus.
Viimeksi muokannut syttiK, 27.04.2006 16:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Hei ämmä, sulla on väärä asenne.
Noriyumi

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja Noriyumi »

Kid kirjoitti:
Noriyumi kirjoitti: Tuon takia valitsin kakkosvaihtoehdon. Suomessa ei varmasti ole helppo kasvaa "toisenvärisenä" lapsena.
Ei olekaan. Kaverilla on kaks lasta, isä on musta jenkki. Rasistisia huutoja kuuluu kaupungilla lähes joka päivä. Onneks kaveri pystyy antaa huutojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mä ihailen häntä todella paljon, hän on voimakas ihminen. Tiesi kyllä mihin ryhtyy, pisteet hänelle :h:
Toivottavasti myös lapset antavat huudot mennä ohi... :?
Kid

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja Kid »

Noriyumi kirjoitti: Toivottavasti myös lapset antavat huudot mennä ohi... :?
Ne on onneks vielä niin pieniä. Mutta kaveri on jo kertonut heille miksi ovat erivärisiä jne. Ja tulee kertomaan vielä monen monta kertaa ja kertoo myös mikä näihin huutelijoihin on oikea tapa suhtautua. Kyllä neiti x tietää, mitä tuleman pitää ja yrittää valmistaa lapsiakin siihen. Helppoa se ei ole eikä tule olemaan vielä moniin moniin vuosiin.
Starflare

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja Starflare »

Noriyumi kirjoitti:
Starflare kirjoitti: Komp, paitsi etten adoptoisi. Omaa lihaa ja verta sen pitäisi olla.
Miksi pitää olla omaa lihaa ja verta...?
Yksinkertaista: Minä tahdon että minun poikani/tyttäreni on oikeasti minun, ei Josè Garcian tai Aslak Linnunpelättimen, vaan minun. Ei siinä ole mitään sen monimutkaisempaa :|.

Mitä tulee tähän ulkomaalaisten adoptioon, niin olen ehdottomasti vastaan ihan jo senkin perusteella, että Suomi on yksi saatanan takapajula jossa 96% kansasta on niin ahdasmielistä että jo vähän pitempi tukka miehellä järkyttää. Puhumattakaan sitten siitä jos vastaan köpöttelisi pariskunta afrikkalaisen/aasialaisen mukulan kanssa.

Jos haluavat adoptoida, niin voisivat ensisijaisesti adoptoida Suomalaisen mikäli mahdollista.
Avatar
LillyMunster
Kitisijä
Viestit: 2007
Liittynyt: 15.08.2005 12:55

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja LillyMunster »

Voisin adoptoida myös eri "rodusta" tai kulttuurista.

Ja ajattelisin, että tässä ollaan menossa koko ajan kansainvälisempään suuntaan, toivottavasti minun lapseni enää niin paljon saisi haukkuja niskaansa vain siksi, että sattuu olemaan tummempi tai muuten vähän erilainen.

En voi ajatella, että valitsisin lapsekseni vaikka vain valkoihoisen, sillä ei sillä värillä ole merkitystä. Siitä tulee minulle jotenkin sellainen olo, että "En tahdo sinua lapsekseni, koska sinulla on pisamia tai vääränväriset hiukset, silmälasit tai länkisääret, downin syndrooma tai lukihäiriö"
En voi (enkä halua) valita oman biologisen lapseni ominaisuuksia, vaan rakastaisin häntä sellaisena kuin hän on, ja sama pätee adoptiolapseenkin.

Ja mitä kiusaamiseen tulee; lapset ovat toisilleen julmia elukoita. Vaikka olisit oikean värinen ja oikeasta perhetaustasta, voi sinulla olla väärän merkkinen koulureppu. Tai vaikka se reppu olisikin oikean merkkinen, ovat kumisaappaasi väärän väriset.
Kiusaamista tapahtuu valitettavasti muutenkin...
Voisin ainakin opettaa omille lapsilleni suvaitsevaisuutta ja sitä, että ei sillä merkillä ole väliä, vaan sillä ihmisellä.

Haluaisin ajatella, että jossakin vaiheessa maailma olisi vähän parempi paikka elää.
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...
Noriyumi

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja Noriyumi »

Starflare kirjoitti: Yksinkertaista: Minä tahdon että minun poikani/tyttäreni on oikeasti minun, ei Josè Garcian tai Aslak Linnunpelättimen, vaan minun. Ei siinä ole mitään sen monimutkaisempaa :|.
OK... Sulla saa tietty olla mielipiteesi, mutta eikö lapsen biologisella isällä olisi adoptiossa aika vähäinen merkitys, koska se ei kasva biol. isänsä kanssa? Isyys ei ole vain siittämistä, vaan isyys on pitkä prosessi jota suoritetaan lapsen kasvaessa.
Starflare kirjoitti: Mitä tulee tähän ulkomaalaisten adoptioon, niin olen ehdottomasti vastaan ihan jo senkin perusteella, että Suomi on yksi saatanan takapajula jossa 96% kansasta on niin ahdasmielistä että jo vähän pitempi tukka miehellä järkyttää. Puhumattakaan sitten siitä jos vastaan köpöttelisi pariskunta afrikkalaisen/aasialaisen mukulan kanssa. Jos haluavat adoptoida, niin voisivat ensisijaisesti adoptoida Suomalaisen mikäli mahdollista.
Sitten takapajuluudesta pitää päästä eroon ja yhteiskunnan pitää muuttua sisältä päin. Vielä 20 vuotta sitten latinoita katsottiin täällä kieroon koska heillä oli tummat silmät ja hiukset. Nykyään kukaan ei jaksa heitä edes katsoa. Somalian kielen kuuleminen ei käännä päitä enää juuri ollenkaan. Suomi on hieman muuttunut, mutta voisi se lisääkin muuttua... Suomalaiset eivät ole yksin maailmassa, ja Suomesta saa nykyään muitakin mausteita ruokaan kuin vain suolaa.
Starflare

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja Starflare »

Noriyumi kirjoitti:
OK... Sulla saa tietty olla mielipiteesi, mutta eikö lapsen biologisella isällä olisi adoptiossa aika vähäinen merkitys, koska se ei kasva biol. isänsä kanssa? Isyys ei ole vain siittämistä, vaan isyys on pitkä prosessi jota suoritetaan lapsen kasvaessa.
Erittäin hyvä huomio, sillä vanhemmuus ei tod. ole kiinni siitä että osaa sheikkaa dikkii/pimpulaa. Minä en kuitenkaan tuntisi itseäni isäksi, jos kasvattaisin adoptiolasta, tuntisin itseni korvikkeeksi, vaikka oppisinkin rakastamaan kyseistä lasta. En yksinkertaisesti ajattelisi että hän olisi lapseni, vaan joku joka minun tulee kasvattaa ja elättää. Rakkautta, hoivaa ja huolenpitoa ikäänkuin tilauksesta, en yksinkertaisesti pysty siihen.

Omaa lastani en ikipäivänä antaisi adoptoitavaksi, vaan kantaisin vastuuni hänen kasvattamisestaan.
Noriyumi kirjoitti:Sitten takapajuluudesta pitää päästä eroon ja yhteiskunnan pitää muuttua sisältä päin. Vielä 20 vuotta sitten latinoita katsottiin täällä kieroon koska heillä oli tummat silmät ja hiukset. Nykyään kukaan ei jaksa heitä edes katsoa. Somalian kielen kuuleminen ei käännä päitä enää juuri ollenkaan. Suomi on hieman muuttunut, mutta voisi se lisääkin muuttua... Suomalaiset eivät ole yksin maailmassa, ja Suomesta saa nykyään muitakin mausteita ruokaan kuin vain suolaa.
Suoraan sanottuna en usko että siitä päästään vielä meidän elinaikanamme, vaikka muuta toivonkin. Maailmasta on minun mielestäni tulossa alati kiihtyvällä vauhdilla kylmempi ja pahempi paikka, ja se kylmyys ja pahuus saavuttaa tämänkin lintukodon vielä jokin päivä.

EDIT: Poistoa LillyMunsterin vaatimuksesta :D.
pajazzo

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja pajazzo »

Eiköhän se kuitenkin olisi valkoinen lapsi, jonka adoptoisin, jos adoptoisin. En tunne olevani rasisti, mutta en osaisi ajatella esim. mustaa lasta omassa elämässäni. Sanokaa mitä sanotte, mutta tältä vain tuntuu.
Avatar
JoeB
Kitinän uhri
Viestit: 776
Liittynyt: 22.02.2006 18:06
Paikkakunta: ~ 60°N 25°E

Re: Adoptiogallup 2

Viesti Kirjoittaja JoeB »

Juu omaa rotua pitaisi kylla olla, vahemman kulttuurisidonnaisia ongelmia/kysymyksia ja muutenkin todennakoisesti olisi helpompi kasvattaa "omana lapsena".
Vastaa Viestiin