hebuli kirjoitti:Koita joskus vaikka hieroa poikaystäväsi hartioita kun hän katselee futista. Ja hae hänelle kalja.
Mitä haluaisit teidän tekevän yhdessä? Siis sen jälkeen kun on käyty yhdessä kävelyllä, tehty ja syöty ruokaa ja harrastettu seksiä? Mitä se loppuaika? Jutellaan parisuhteen tilasta kymmenettä kertaa saman viikon aikana?
Hitto vieläkö sitä pitäisi alkaa palkitsemaan sellaisesta toiminnasta, josta en pidä? Osaksi mua ärsyttää toi tv:n töllötys just siksi, että alitajuisesti assosioin sen tuohon "nainen tuo kaljaa ja pysyy hiljaa" -kulttuuriin. Jos se tiskaa, voin hakea sille kaljaa ja hieroa sen hartioita.
Ei meille jää mitään "loppuaikaa". Tottakai olemme tekemisissä toistemme kanssa valveillakin (mun mielestä vaan liian vähän), mutta tahtoisin silti ihan vaan jutella, syödä tai lojua sängyssä (ilman telkkaria viemässä toisen huomiota) ilman että tarvitsisi olla hetikohta pää kolmantena jalkana juoksemassa töihin tai luennolle. Tätä
kiireetöntä yhdessäoloaikaa, jolloin kuitenkin ollaan kokoajan
henkisesti läsnä toiselle (mitä ei ole, jos tekee tietokoneella jotain tai katsoo telkkaria, silloin se toinen on pelkkä häiriötekijä) verottavat ne kummankin omat aikatuhlarit. Ja pidän parisuhteentila-keskustelun ytimenäkin sitä, että sensijaan että yhtäkkiä otetaan joku asia pöydälle kuin yleinen syyttäjä just kun toisella olisi muutakin tekemistä, vietetään ensin aikaa yhdessä ja kuulostellaan toisen tuntemuksia ja hölpötellään toistemme toiveista ja pahanmielenaiheuttajista ennenkuin ne muodostuvat ongelmaksi. Ja tuo vie aikaa ja vaatii rentoa ilmapiiriä, jota kiireessä ei saa aikaiseksi. Samoin seksi ei ehkä ole kaikista nautittavinta, jos kyttää kokoajan kelloa että kohta mä myöhästyn töistä / kohta alkaa se ja se telkkariohjelma.
Mut mä en kyllä rupea kyseenalaistamaan tietokoneenkäyttöäni niin kauan kuin sille on aivan itsestäänselvää että se ja se ja se ohjelma on joka päivä nähtävä vaikka mä olisin lähtenyt töistä aikaisemmin ja muutenkin järjestellyt menojani ihan vaan että ehdittäisiin olla yhdessä. Vaikka ei toi tv-orjuuskaan enää riso mua siinä mitassa kuin aluksi. En oo oikein parisuhdetyyppiä niin kai tämmönen puoliseurustelu sopii mulle ihan hyvin. Pelkään vaan, että kohta en jaksa noteerata positiivisessa mielessäkään enää tuon tekemisiä. Mulle ainakin sellainen pikkuasioista valittaminen on just merkki että toinen on tärkeä. Siinä vaiheessa kun ei enää jaksa nähdä nalkuttamisen/kiukustumisen vaivaa, toinen on jo muuttunut senverran samantekeväksi että koko suhde joutaisi kuoppaan.
. Kysyn että tämäkö sitä sosiaalista sitten on? Ja vastaukseksi tulee että kyllä hän kuuntelee jos jotain asiaa on 
.
Ainakaan itse en tulkitsisi pikkuasioista valittamista siten, että olen toiselle tärkeä, vaan ennemminkin niin että joko
* tai "Oot rakas. 
" .
Tulkitsin tuon "valittamisen" sitten hiukan eri lailla kuin sinä. Tuossa tapauksessa ei mielestäni olisi kysymys niinkään valittamisesta vaan asiallisesta huomautuksesta.