Miten suhtautua asiaan oikein?

[Noriyumi]

*komppaa martzaa tosi rankasti*

[EveryWoman]

haluatko oikeasti itse tuohon tilanteeseen, tuntuu tuota teidän juttua liippaavan aika läheltä? tai sitten olet tuo ystäväni salanimen turvin?

Hei. EW kertoi jo vastauksen. Tässä se uudelleen:

Paskapuhetta, lievästi sanottuna. Vaivannäkö kannattaa aina..

Se, että lähtee huonosta suhteesta selvittämättä tilannetta itselleen ja sille toiselle, johtaa ehdottamaani vaihtoehtoa todennäköisemmin uusiin samantapaisiin huonoihin suhteisiin. Asioiden selvittäminen ei tarkoita kynnysmattona lojumista. Anything but.

[Sinkkumatti]

suosittelisin tässäkin tapauksessa psykoterapeutin ammattitaidon hyväksikäyttämistä.

Tämä ei kyllä tullut mitenkään yllätyksenä. Toinen vaihtoehto olisi myös opetella tuntemaan itsensä oikein.

[Pehmis]

Jos teidän huutelijoiden ainut parannusehdotus tilanteeseen on: Seuraavalla kerralla jätät niskoittelevan muijan aikaisemmin!, enpä haluaisi olla sivusta seuraamassa sitten, kun omalle kohdallenne nalli napsahtaa.

Jos sä olet oikeasti niin avomielinen, että katsot toistuvan pettämisen jonain tavanomaisena parisuhdeongelmana jota käsitellään ihan kuin mitä tahansa hammastahnatuubikiistaa, niin kivat sulle. Naisena sinulla sattuu kuitenkin biologispsykologiselta kantilta olemaan ihan erilainen pää kuin miehillä. Naisille on kovempi paikka emotionaalinen "pettäminen" jossa mitään fyysistä ei ole edes tapahtunut, miehille taas fyysinen, vaikkei siihen liittyisi mitään tunteita. Tutkittu juttu.

Jokaiselle normaalein aivoin varustetulle miehelle aisankannattajan rooliin joutuminen on sen luokan psykologinen kriisi, että on vaikutuksiltaan lähentelee samaa mitä kumppaninsa raiskaamaksi tuleminen on naiselle. Näistä kirjoituksistakin näkee, että reaktiotkin ovat samoja kuin raiskauksesta - joko ankara viha tai sitten pohjaton itsesyyttely ja miettiminen, että mitä olen tehnyt väärin, miksi olen näin huono ja surkea. Itse kuuluisin joukkoon, jolla reaktio olisi älytön viha, kenties kostokin, sen tiedän. Tästä kaikesta hyvin tietoinen ihminen joka kohtelee läheistään pettämällä tahallaan toistuvasti ja vielä kertoo sen satuttaakseen, on niin paskamainen paholaisen sikiö, että joutaisi roviolle. Tunkio kuitenkin riittää.

Jäisitkö sinä suhteeseen, jossa sinut raiskattaisiin väkisin? Sanoisivatko ystäväsi sinulle, että jätä se sika? Tekisitkö niin?

[EveryWoman]

se vaivannäkö vaan pitää osata lopettaa jossain vaiheessa. jos vuosikausia vain yrittää ja yrittää, on henkisesti verillä ja ruvilla ja kaikki itsearvostus katoaa kun vaan yrittää aina olla parempi, niin ei sekään ole hyvä lähtökohta tuleviin suhteisiin.

JUURI näin. Itsekunnioituksensa pitää säilyttää ja rakastaa itseään terveesti. Vaan mikäs siinä, jos itse haluaa rikkoa itsensä hakkaamalla päätään seinään vuosikausia.

Mistä tiedätte, minkä verran aloittajan suhteen eteen on todellisuudessa tehty? Onko vaivannäköä oikeasti edes aloitettu? Liian monissa suhteissa vain ajelehditaan vastuuta ottamatta. Aloittajan tapaus kuulostaa suorastaan tyyppiesimerkiltä sellaisesta.

(Selvennys: vaivannäöllä en tarkoita esimerkiksi toisen vaatimuksiin suostumista vastentahtoisesti, riitelyä, tai muuta kuluttavaa mutta epärakentavaa toimintaa.)

[EveryWoman]

suosittelisin tässäkin tapauksessa psykoterapeutin ammattitaidon hyväksikäyttämistä.

Tämä ei kyllä tullut mitenkään yllätyksenä. Toinen vaihtoehto olisi myös opetella tuntemaan itsensä.

Itse asiassa edellinen on yksi keino saada jälkimmäinen aikaan.

[killkill]

Palstan Miehinen Mies -jaosto vielä korostaa sitä, kuinka jotkut sitten ei koskaan opi. Sallinette, että kysyn, mitä mahdatte itse olla oppineet parisuhteessa olemisesta? Senkö, että jos homma ei toimi, kannattaa lähinnä laittaa muija kiertoon ja sormet ristissä toivoa että seuraavalla kerralla saa pyydystettyä paremman?

Hyvä provo, mutta astun tähän vapaaehtoisesti. Näitä olen toivoakseni oppinut vuosien varrella:
- jos tuntuu että jokin vituttaa kotona, vilkaise ensin peiliin ennen kuin alat pakata matkalaukkua
- Täydellistä Naista ei ole olemassa
- toista ei IKINÄ kannata pitää itsestäänselvyytenä
- toiseen ei IKINÄ kannata luottaa sokeasti
- jokainen on kykenevä uskottomuuteen, sanoi mitä sanoi
- parisuhteessa ilmaisia lounaita ei ole vaan asioita pitää tehdä vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti

- kuitenkin yrittäminen hintaan mihin hyvänsä on ajanhukkaa, vaikka kuinka olisi kiinnostanut kehittämään itseään ihmisenä tjmsp. Kaikki ihmiset eivät vaan sovi toisilleen eikä kukaan täyspäinen haaskaa elämäänsä paskassa suhteessa vain siksi, että on siihen joskus ajautunut.

Selvästikin olet omassa elämässäsi kokenut psykoterapian hienoksi ja hyödylliseksi jutuksi. Minustakin tekniikkasukellus on maailman ehkä rajuin juttu, mutta en silti yritä tuputtaa sitä jokaiselle vastaantulijalle.

Piste.

[martza]

Se, että lähtee huonosta suhteesta selvittämättä tilannetta itselleen ja sille toiselle, johtaa ehdottamaani vaihtoehtoa todennäköisemmin uusiin samantapaisiin huonoihin suhteisiin. Asioiden selvittäminen ei tarkoita kynnysmattona lojumista. Anything but.

Se on eriasia selvittää keskenään suhteen eron syyt, mutta yrittää jatkaa tässä vaiheessa enään suhdetta, MIELETÖNTÄ.
Luottamus, kun on mennyt kerran, se on mennyt ikuisesti. Tätä mieltä olen minä.

Pääasia, että hän kokoaa itsensä. Käy eron tuskan läpi omaan tahtiin, hankkii itsekunniotuksensa takaisin ja oppii uudestaan luottamaan naisiin ja uskaltaa rakastua myös uudelleen. Ei jää kaipaamaan vanhaa.
Jonkin loppu, on aina jonkin uuden alku.

[par-sky]

Mistä tiedätte, minkä verran aloittajan suhteen eteen on todellisuudessa tehty? Onko vaivannäköä oikeasti edes aloitettu? Liian monissa suhteissa vain ajelehditaan vastuuta ottamatta. Aloittajan tapaus kuulostaa suorastaan tyyppiesimerkiltä sellaisesta.

en käyttänyt esimerkkinäni aloittajan tapausta, koska en sitä niin hyvin tunne. käytin esimerkkinä ystäväni tapausta, jota olen seurannut läheltä, ja joka vaikuttaa hyvin samantyyliseltä kuin aloittajan tapaus. ja siinä esimerkissä mies on pyrkinyt selvittämään ongelmia, on ehdottanut pariterapiaa (josta tyttö kieltäytyi argumentilla "minä en ole hullu")

tähän perustan aiemman argumenttini "joskus yrittäminen on syytä lopettaa".

[shue]

No tuota tuota... Vaikka mitenpäin lukisin noita Papparaisen viestejä, minusta näyttää siltä, että mimmillä on vakavia ongelmia itsensä kanssa. Minusta puolestaan Papparainen ei ole varsinkaan enää tuon kaiken jälkeen mitenkään velvollinen auttamaan niiden selvittämisessä. Toki tuossa voi sanoa toiselle "Hei, teit paskasti enkä kestä sitä" tjsp, mutta minusta kuulostaa, kuin EW ajaisi takaa sitä, että molempien osapuolten pitäisi tässä nyt kovasti tukea toisiaan, jotteivät enää toistaisi samoja virheitä. Minä sanoisin, että every man for himself. Tuo on kaikin puolin paskamainen tilanne ja siinä on ihan tarpeeksi tekemistä itsensä kanssa, enpä välittäisi enää ruveta toisen pääkoppaa penkomaan tuossa tilanteessa.

Papparainen: jätä se sika!

EDIT

yrittäminen hintaan mihin hyvänsä on ajanhukkaa, vaikka kuinka olisi kiinnostanut kehittämään itseään ihmisenä tjmsp. Kaikki ihmiset eivät vaan sovi toisilleen eikä kukaan täyspäinen haaskaa elämäänsä paskassa suhteessa vain siksi, että on siihen joskus ajautunut. Piste.

[EveryWoman]

Jos sä olet oikeasti niin avomielinen, että katsot toistuvan pettämisen jonain tavanomaisena parisuhdeongelmana jota käsitellään ihan kuin mitä tahansa hammastahnatuubikiistaa, niin kivat sulle.

Sanoin: Mitä vaikeammasta tilanteesta on kyse, sitä tärkeämpää sen selvittäminen on. Tavanomaisuudesta tämä tilanne ainakin toivottavasti on kaukana.

Itse kuuluisin joukkoon, jolla reaktio olisi älytön viha, kenties kostokin, sen tiedän.

Mutta tuskin kuitenkaan suosittelet tällaista menettelytapaa ketjun aloittajalle? Se, mihin pystyy ja se, mihin pyrkii ovat usein kaksi eri asiaa.

Tästä kaikesta hyvin tietoinen ihminen joka kohtelee läheistään pettämällä tahallaan toistuvasti ja vielä kertoo sen satuttaakseen, on niin paskamainen paholaisen sikiö, että joutaisi roviolle. Tunkio kuitenkin riittää.

Kannattaako aloittajan sinun mielestäsi ensisijaisesti ajaa omaa etuaan vai sen toisen vahinkoa?

Jäisitkö sinä suhteeseen, jossa sinut raiskattaisiin väkisin? Sanoisivatko ystäväsi sinulle, että jätä se sika? Tekisitkö niin?

Tuskin loppujen lopuksi sellaiseen suhteeseen jäisin. Ystävieni sanomisista riippumatta en kuitenkaan lähtisi käsittelemättä tapahtunutta sen toisen kanssa. Mitä paremmin ymmärtäisin tilanteen, sitä helpompi minun olisi jatkaa matkaa rauhallisin mielin (traumojani parantelemaan), ja sitä paremmat eväät minulla olisi olla joutumatta samaan tilanteeseen enää ikinä uudestaan. Olisin valmis satsaamaan aika paljon sen eteen, että em. kohdat toteutuisivat.

[Noriyumi]

"Sometimes it is over..."

[EveryWoman]

tähän perustan aiemman argumenttini "joskus yrittäminen on syytä lopettaa".

Okei, samaa mieltä.

[EveryWoman]

Minä sanoisin, että every man for himself.

Tuo voisi olla mottoni. Ja juuri siksi suosittelen asioiden molemminpuolista selvittämistä. Ei kai kukaan oikeasti usko, että ajattelisin tässä sen naisen etua?

[shue]

Mitä mielestäsi asioiden molemminpuoliseen selvittämiseen kuuluisi?

[bedlam]

- toiseen ei IKINÄ kannata luottaa sokeasti

Hieman OT, mutta itse olen ollut täysin tyytyväinen suhteeseen vain silloin kun olen voinut luottaa kumppaniin ihan täysin sokeasti.

[killkill]

itse olen ollut täysin tyytyväinen suhteeseen vain silloin kun olen voinut luottaa kumppaniin ihan täysin sokeasti.

Niin minäkin - aina siihen saakka kun luottamukseni petettiin. Olisihan se hirveän kiva tunne voida luottaa 100%:esti - mutta kun enää ei vaan voi.

Hauska sanonta, joita voi mielestäni soveltaa tähän: "You talk the talk, but can you walk the walk?" Puhetta mahtuu maailmaan paljonkin, mutta varsin harva pystyy seisomaan teoillaan puheidensa tukena - niin suhteissa kuin muutenkin. Itse muutun nykyisin erinomaisen valppaaksi, jos elämänkumppani alkaa vakuutella joko ikuista uskollisuuttaan tai "sitä miten minä en IKINÄ niinku vois olla sulle uskoton!" Paskaa. Jokainen oikeustoimikelpoinen, ei-neliraajahalvaantunut ja normaalisti toimivilla genitaaleilla varustettu kykenee uskottomuuteen - ja perustelemaan miksi näin teki. Jännä kapine tuo immeisen mieli.

[Pehmis]

Mutta tuskin kuitenkaan suosittelet tällaista menettelytapaa ketjun aloittajalle? Se, mihin pystyy ja se, mihin pyrkii ovat usein kaksi eri asiaa.

En toki. Ei kosto ketään hyödytä.

Kannattaako aloittajan sinun mielestäsi ensisijaisesti ajaa omaa etuaan vai sen toisen vahinkoa?

Omaa etua. Näissä tilanteissa oma etu on ottaa hatkat ihmisestä, joka tekee jatkuvasti itselle psykologisella puolella vakavia vaurioita ja kenties rampauttaa kyvyn toimia jatkossa. Asian käsittelyyn ei tarvita suhteen toista osapuolta, vaan korkeintaan pätevä ammattiauttaja. Päinvastoin, toisen osapuolen syyllistämiset ja itsensä puolustelut voivat vain vaikeuttaa petetyn eheytymistä. Vilpitön anteeksipyyntö on se, mitä pettäjältä harvoin tulee.

Ystävieni sanomisista riippumatta en kuitenkaan lähtisi käsittelemättä tapahtunutta sen toisen kanssa. Mitä paremmin ymmärtäisin tilanteen, sitä helpompi minun olisi jatkaa matkaa rauhallisin mielin (traumojani parantelemaan), ja sitä paremmat eväät minulla olisi olla joutumatta samaan tilanteeseen enää ikinä uudestaan. Olisin valmis satsaamaan aika paljon sen eteen, että em. kohdat toteutuisivat.

Kaikkia asioita ei ole yksinkertaisesti viisasta käsitellä asiaa liian lähellä olevan tahon kanssa. Ihmisten on usein vaikea myöntää toimintansa itsekkäitä ja vähemmän jaloja motiiveja, vaan tekojen syy-seuraussuhde pyritään esittämään aina toisen virheiden kautta. Jotta tuollaisesta dialogista olisi jotain hyötyä, se edellyttäisi että vastapuolella olisi vilpittömästi pahoillaan oleva ihminen, joka toivoo toiselle vain hyvää ja tämän eheytymistä. Näin ei ole kuin aniharvassa tilanteessa. Ulkopuolinen henkilö, oli se sitten ystävä tai ammattiauttaja, taas kykenee asettamaan asioita paremmin oikeisiin mittasuhteisiin ja oikaisemaan omien negatiivisten tuntemusten vääristämiä syy-seuraussuhteita. Petetty ei ole koskaan itse syyllinen tilanteeseen, kyse on aina pettäjän valinnasta. Piste. Parisuhteen huonoon tilaan on lähes aina tarvittu molempien osapuolten virheitä, mutta niiden puiminen omaa etua ajavan pettäneen kumppanin tai ex-kumppanin kanssa voi olla suorastaan vahingollista, yllä luetelluin perustein.

[bedlam]

itse olen ollut täysin tyytyväinen suhteeseen vain silloin kun olen voinut luottaa kumppaniin ihan täysin sokeasti.

Niin minäkin - aina siihen saakka kun luottamukseni petettiin. Olisihan se hirveän kiva tunne voida luottaa 100%:esti - mutta kun enää ei vaan voi.

Se on totta, että sellaisen ihmisen kanssa on ehkä lähes mahdotonta saada entinen luottamus takaisin, jonka kanssa se kertaalleen on menetetty. Mutta täysillä johonkuhun rakastuessani en osaa odottaa mitään muuta kuin täyttä luottamusta ja uskollisuutta. Ehkä olen sitten naiivi, mutta olenpahan sellaisena onnellisempi.

[Papparainen]

Olen ehdottanut pariterapiaa. Silloin kun sain tietää viimeisetä kerrasta ja sanoin että nyt on kaikki ohi, niin silloin oli valmis myös lähtemään. Netistä olen käynyt kaikki sivut varmaan läpi missä parisuhdetta käsitellään, ja yrittänyt löytää toimintamalleja ja ajatuksia millä näistä omista tuntemuksista selviää. Tämä tänne kirjoittelu on sen "neutraalin 3 osapuolen" hakua. Kukaan teistä ei tunne meitä niin voitte arvostella vapaasti.

Molemmat olemme töissä. Eli minkäänlaista hyväksikäyttöä ei ole siinä suhteessa. Okei hän asuu mun asunnossa. Luonteeltaan hän on kiltti ja yvä ihminen. Ei valehtele, sen takia kaikki asiat tiedänkin. Saan tästä informaation paljoudesta syyttä osin itseäni, mutta olen aina ajatellut että oikeita päätöksiä ei voi tehdä, ellei tiedä tosiasioita. Kysyin tänään häneltä tunteeko tehneensä väärin. Odottelen tässä vastausta.

Omat vikani tiedän. Olen ottanut hänet itsestään selvyytenä.

Mitä haen on se miten antaa anteeksi. En tiedä onko muilla sama, mutta ainakun ajattelen heitä yhdessä, saa kaikki katastrofaaliset mittasuhteet. Ja on vaikea käsittää miten hän on voinut ja kyennyt loukkaamaan minua. Eikö minun pitänyt olla se jota hän rakastaa eniten maailmassa? Näiden 6 vuoden aikana olen rakastanut vain häntä. En ole pettänyt. Olen miettinyt onko se edes käynyt mielessä.

[EveryWoman]

kuitenkin yrittäminen hintaan mihin hyvänsä on ajanhukkaa, vaikka kuinka olisi kiinnostanut kehittämään itseään ihmisenä tjmsp. Kaikki ihmiset eivät vaan sovi toisilleen eikä kukaan täyspäinen haaskaa elämäänsä paskassa suhteessa vain siksi, että on siihen joskus ajautunut.

Selvennetään nyt vielä:
1. En kannata loppuelämän mittaista virumista huonossa suhteessa.
2. En kannata huonosta suhteesta lähtemistä asioita selvittämättä.
3. Asioita ei voi selvittää muuten kuin tosissaan, ja jos niitä selvittää tosissaan, ei voi olla samaan aikaan lähdössä suhteesta.
4. Siis asioiden selvittämiselle on annettava tilaa, ja aloittajan tapauksessa ei välttämättä ole itsestään selvää, etteikö selvitystyö (ammattilaisen avulla) voisi muuttaa suhdetta merkitsevästi erilaiseksi.
5. Jos suhde "syntyy uudelleen", en pitäisi itsestään selvänä, että siitä on lähdettävä.

Yhteenveto: on mahdollista että suhteesta ei enää tule mitään, eikä siihen silloin tietenkään tule jäädä, mutta meistä kukaan ei sen tulevaisuutta voi profetoida - paitsi siinä tapauksessa että asioita ei edes yritetä selvittää (mitä suurin osa syystä tai toisesta tuntuu kannattavan).

Selvästikin olet omassa elämässäsi kokenut psykoterapian hienoksi ja hyödylliseksi jutuksi. Minustakin tekniikkasukellus on maailman ehkä rajuin juttu, mutta en silti yritä tuputtaa sitä jokaiselle vastaantulijalle.

Ympärilläni on ihmisiä, joiden tilannetta ilman terapiaa hirvittää ajatellakin - nykyisin verraten terveitä tyyppejä. Itselläni taas on se onni, että puolisoni on yhtä kyseenalaistavaa laatua kuin paraskin terapeutti. Ihmettelen tapaasi verrata terapiaa (= mielenterveyden häiriöiden, joita meillä kaikilla on, korjaamiseen liittyvää prosessia) johonkin yksittäiseen harrastukseen. Jos suosittelen ystävälleni lääkärikäyntiä keuhkokuumeen vuoksi, näetkö senkin "tuputtamisena"? Mitähän jos heräisit kuluvalle vuosituhannelle? Nykymaailmassa terapiassa käyminen on ihan normaalia, ellei jopa fiksun ihmisen merkki.

[slam]

Lähde jo poika käveleen.
Jätä hänet häveleen häpyjään.
Istuta uusi pettäjä patukkaan
kisko tukasta ja nussi.

[shue]

on mahdollista että suhteesta ei enää tule mitään, eikä siihen silloin tietenkään tule jäädä, mutta meistä kukaan ei sen tulevaisuutta voi profetoida - paitsi siinä tapauksessa että asioita ei edes yritetä selvittää (mitä suurin osa syystä tai toisesta tuntuu kannattavan).

Syystä tai toisesta: toisen osapuolen tallominen ja henkinen vammauttaminen on jatkunut jo niin kauan ja vakavana, etten suosittelisi enää jatkamaan tuossa suhteessa ja sitä kautta rikkomaan itseään lisää. JOS pari päättäisi esimerkiksi eron jälkeen jossain vaiheessa palata yhteen, ok, mutta noin tulehtuneessa tilanteessa on syytä ottaa kunnolla etäisyyttä. Miettisin tarkasti sitäkin, paljonko olisin vielä valmis laittamaan itseäni alttiiksi tuossa tilanteessa, tietäen, ettei välttämättä lopussa kiitos seiso. Totta puhuakseni oman pääni ehjääminen taitaisi olla suhdetta tärkeämpi asia, joten suhde saisi mennä. Loppujen lopuksi ne parisuhteet eivät ole niin tärkeitä.

[EveryWoman]

Kannattaako aloittajan sinun mielestäsi ensisijaisesti ajaa omaa etuaan vai sen toisen vahinkoa?

Omaa etua. Näissä tilanteissa oma etu on ottaa hatkat ihmisestä, joka tekee jatkuvasti itselle psykologisella puolella vakavia vaurioita ja kenties rampauttaa kyvyn toimia jatkossa. Asian käsittelyyn ei tarvita suhteen toista osapuolta, vaan korkeintaan pätevä ammattiauttaja. Päinvastoin, toisen osapuolen syyllistämiset ja itsensä puolustelut voivat vain vaikeuttaa petetyn eheytymistä. Vilpitön anteeksipyyntö on se, mitä pettäjältä harvoin tulee.

Vilpitön anteeksipyyntö olisi vain kirsikka kakussa. Se, mikä todella merkitsisi ja vaikuttaisi, olisi olosuhteiden ja syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen - kummankin puolelta. Usein luonnollinen seuraus tällaisesta ymmärtämisestä on mainitsemasi anteeksipyyntö, mutta sen edellyttäminen välittömästi tapahtuvaksi on kuin pyytäisi työnantajaltaan palkkasuoritusta tekemättä päivääkään töitä. Tämä selittää senkin, miksi, kuten sanoit, anteeksipyyntöä toiselta "harvoin tulee". Ei kannata odottaa jotakin, mille ei (vielä) ole edellytyksiä. Ja vaikka asiassa ei ikinä päästäisi niin pitkälle, että toinen pyytäisi anteeksi tekojaan, puolitiehenkin eteneminen voisi auttaa ketjun aloittajaa jo paljon.

Kaikkia asioita ei ole yksinkertaisesti viisasta käsitellä asiaa liian lähellä olevan tahon kanssa. Ihmisten on usein vaikea myöntää toimintansa itsekkäitä ja vähemmän jaloja motiiveja, vaan tekojen syy-seuraussuhde pyritään esittämään aina toisen virheiden kautta. Jotta tuollaisesta dialogista olisi jotain hyötyä, se edellyttäisi että vastapuolella olisi vilpittömästi pahoillaan oleva ihminen, joka toivoo toiselle vain hyvää ja tämän eheytymistä. Näin ei ole kuin aniharvassa tilanteessa. Ulkopuolinen henkilö, oli se sitten ystävä tai ammattiauttaja, taas kykenee asettamaan asioita paremmin oikeisiin mittasuhteisiin ja oikaisemaan omien negatiivisten tuntemusten vääristämiä syy-seuraussuhteita.

Olen samaa mieltä siitä, että on tilanteita joissa kahdenkeskinen rakentava keskustelu ei kerta kaikkiaan onnistu. Silloin pitäisi saada mukaan joku puolueeton tarkkailija, jolla mielellään saisi vielä olla tällaisista asioista kokemusta ja asiantuntemusta. Jos tämäkään ei millään ilveellä onnistu, ei liene muuta vaihtoehtoa kuin nostaa kytkintä.

[Lolita]

Joko mä vastasin?
Parisuhdeterapia voisi olla hyvä ratkaisu, jos neitokin aidosti haluaa vielä yrittää yhdessä. Se yhdessä yrittäminen kyllä tarkoittaa sitä, että se "kakkosmies-pusuttelupoika" olisi jätettävä ja keskityttävä vain teidän yhteiselon korjaamiseen.

Kyllä sinä löydät itsestäsi sen anteeksiannon, jos pystytte asiaa vatvomaan ja jatkamaan sitten yhdessä. Tietysti voit käydä myös yksin parisuhdeterapeutilla juttelemassa asioista, voisi selkeyttää sinulle sitä mitä itse lopulta haluat.

(Mä en kyllä tuollaista toisessa miehessä roikkuvaa naista katselisi, en vaikka olittekin tauolla, kun pusuttelukumppaniinsa tutustui. En, koska roikkuu siinä miehessä vieläkin.)

En tiedä onko muilla sama, mutta aina kun ajattelen heitä yhdessä, saa kaikki katastrofaaliset mittasuhteet. Ja on vaikea käsittää miten hän on voinut ja kyennyt loukkaamaan minua. Eikö minun pitänyt olla se jota hän rakastaa eniten maailmassa? Näiden 6 vuoden aikana olen rakastanut vain häntä.

Niin tuttua, tuolta minustakin tuntui, kun mieheni pettäminen paljastui ja hän oli muuttanut naisensa luo. Rakastamaansa ihmistä ei vaan loukata tuolla tavalla, pitää olla edes sen verran kunnioitusta toista kohtaan, että ensin hoidellaan edellinen suhde päätökseensä ja sitten vasta aloitetaan muiden miesten katseleminen. Neitosi olisi nyt päätettävä joko tai, kumman miehen ottaa.