Haluttomuus parisuhteessa

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
Avatar
martza
Kitisijä
Viestit: 1488
Liittynyt: 15.08.2005 8:37
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja martza »

Amorosa kirjoitti: Musta myös. Seksi on kivaa, mutta minkä ihmeen takia sen täytyisi olla joku kantava voima. Kyllä mulle ainakin henkinen läheisyys on tärkeintä, ja että on löydetty kumpaakin miellyttävässä suhteessa niitä tärkeitä asioita. Hyvä balanssi.
Kyllä mustakin kuuluu, ja aika harvasta varmaan ei kuulu, mutta naurettava se alkup. viesti silti oli. Mutta ei tulisi mieleenikään toitottaa että tämä on nyt totuus, ja kaikki jotka eivät näin ajattele, ovat huonossa suhteessa tjsp. Jotenkin ihan turha aihe oikeastaan
En ole kirjoittanut, että se on kantava voima. Se on yksi osa toimivaa hyvää parisuhdetta. Mielestäni, jos seksi ei toimi niin muukin parisuhde kärsii ja samoin voi ajatella toisinpäin, jos henkisellä puolella on ongelmia, vaikuttaa se pakosti myös erotiikkaan. Parisuhdehan koostuu monesta eri elementistä, jossa yhtenä elementtinä on seksi. Kuten kirjoitin, minä en voisi olla sellaisessa suhteessa, jossa seksi ei toimi. En ollenkaan. Jos joku pystyy siihen niin se on hänen oma asiansa ja enkä häntä siitä tuomitse, joten älkää tuomitko minuakaan. Jokainen muodostaa oman parisuhteensa omien kriteeriensä mukaan. Omat kriteerit hyvään parisuhteeseeni ovat: Toisen kunnioittaminen, arvostaminen, huomioonottaminen, "palvominen", rakastaminen ja hyvä intohimoinen erotiikka.

En ole sanonut, että tämä on totuus. Olen vain tämän alkuperäisen kirjoittajan kanssa ihan samaa mieltä ja tämä on kaukana naurettavuudesta. Kunhan kysyin mielipidettänne ja niitähän löyty vaikka osa yritti keskittyä epäolennaisiin asioihin, kuten huutomerkkien, kysymysmerkkien käyttöön tai muuhun teknillisiin virheisiin juttuhin.
Mitä tähän turhaan aiheeseen tulee niin, kun katselee tämä KITYN aiheita niin luulenpa, että siellä on suurin osa todella tyhjänpäivisiä paskanjauhamisia. Sorry. :wink:
"Elämä syntyy hanurista - tai ainakin läheltä sitä"
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

aldhg
Viimeksi muokannut Keikaus, 23.04.2006 23:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kikkelis kokkelis.
Avatar
martza
Kitisijä
Viestit: 1488
Liittynyt: 15.08.2005 8:37
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja martza »

quote="Keikaus"]
Mielestäni kokonaisvaltaiseen rakkauteen kuuluu myös se, että aina ei haluta eikä siitä pidä niin hirveätä pattia ottaa. Joskus mietin, että mahtaisi munkin elämä muuttua seksin osalta aika rajusti, jos olisin suhteessa, nyt kun sitä herkkua saa ehkä kerran kuukaudessa tai parissa. Siis yleensä kyllä useamman kerran kerralla, heh, mutta ero suhteessa olemiseen mahtaisi olla aika dramaattinen. Ja silti voi olla ihan hyvä asia, vaikka ei suhteessa pitkään aikaan paneskelisikaan, jos ei siltä tunnu.
[/quote]

En ole ottanut pattiin ollenkaan. Päinvastoin olen hyvin hyvällä tuulella näitä kirjoittaessani ja mukava nähdä näitä kommentteja. Tämähän on tervettä ajatusten vaihtoja. Kukaan ei ole oikeassa, mutta ei väärässäkään.

Joo, en ole tuosta seksin määrästä kai kirjoittanut missään vaiheessa. Olen kirjoittanut toimivasta intohimoisesta seksistä. Harrastaako sitä sitten kerran päivässä/viikossa/kuukaudessa jne. se on jokaisen oma asia. Ei se määrä vaan se laatu. On mottoni.
Nyt on lähdettävä kotiin kipinkapin.
Kiitos kaikille mielipiteistänne.
"Elämä syntyy hanurista - tai ainakin läheltä sitä"
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Eroottisia hetkiä vaimon kanssa!
Kikkelis kokkelis.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Ann »

Parisuhteen autuaaksi tekevä voima iskee jälleen.

Vaikka liputankin asioiden yksinkertaistamisen puolesta, muppetin kirjoitus kaikessa ehdottomuudessaan oli kyllä varsin karmaisevaa luettavaa.

Martzan teesi varmaan sopii niille yksilöille, jotka "vain rakastelevat", mutta koska tapoja ihmisen ilmentää seksuaalisuuttaan on kuin meressä mutaa, niin moiset linjaukset ovat aika yhdentekeviä.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Exsat

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Exsat »

martza kirjoitti: Älkää puuttuko huutomerkkeihin, kysymysmerkkeihin, teknillisiin kirjoitusvirheisiin tai siihen että sanoin olevani onnellinen vaan itse tähän pääasiaan. :)
Mikä sitten on pääasia? Kysyit, mitä mieltä olet kopioimastasi haluttomuuskirjoituksesta, johon kerroin mielipiteeni. Seuraavaksi kysyit, miksi maanisuuteesi suhtaudutaan negatiivisesti, mihin kerroin myös mielipiteeni. Käsittääkseni olen kiinnittänyt huomiota juuri pääasioihin.
PerttiMakimaa

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

PerttiMakimaa kirjoitti: Toivottavasti saamme kohta nähdä uuden oppineen minäsi kirjoittelemassa katkeran sarkastisia kommenttejasi palstalle...
martza kirjoitti:
definitely kirjoitti: Offtopic: minuakin häiritsi alkuperäisen lainauksen välimerkkien käyttö ja asenteellisuus. Ihanku elämä olisi pelkkää parisuhdetta.
Kaikkeen epäolennaiseen ihmiset sitten kiinnittävätkin huomionsa, kuten välimerkkieni käyttöön jne. On siinä elämäntapa. Huhuh... :lol:
Osuma. :roll:
Zeb

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Zeb »

martza kirjoitti:Miksi en saisi tuoda ONNEANI esille ja näyttää sen muille... jne
Hmmm... Omalla kohdallani kirjoituksesi saavat aikaan BLAAH-reaktion, koska niiden tyylilajina on siirappinen Tabermannin halpakopiointi höystettynä dirty staffilla, omanlajiseni huumori puuttuu, herkkyys puuttuu. Ja aina sama virsi joka ei katkea vaikka halolla päähän löisi.

Se jos olet onnellinen on hyvä asia, eikä aiheuta kateutta. Enjoy yourself, please do ! :yo: Jotenkin vain juttujesi perusteella syntyvä vaikutelma ei vastaa minun käsitystäni onnellisuudesta.

Varsinaisesta otsikkoaiheesta vielä: kyllä minustakin intohimo-osio kuuluu rakkauteen (muttei tärkeimpänä osana), sisko-veli-suhde ei voi pitkän päälle toimia omalla kohdallani ainakaan. Pidän kuitenkin hienovaraisemmasta, kauniimmasta, monimuotoisemmasta ilmaisusta, sinun tyylisi on minulle tyylirikko, turn off.
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 6685
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja aasi »

definitely kirjoitti:Minusta mitä suurin rakkauden osoitus on pysyä yhdessä sellaisen kumppanin kanssa, joka syystä tai toisesta ei yllättäen enää pystykään harrastamaan seksiä.
Luulen että tuon tilanteen kanssa olisi huomattavasti helpompi elää kuin jos vain halua ei löydy.
Geetzu

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Itse aiheesta paremmalla ajalla mutta nyt vain ihmettelyä, että miten sä Exsat JAKSAT?? Ota ihan totta se ignore-toiminto käyttöön ja etsi vaikka joku muu, jonka perässä kitistä. Eikä tartte vastata mitään, en kysynyt mitään, leikitään et sait sen vikan sanan...
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Ann »

Geetzu kirjoitti:Eikä tartte vastata mitään, en kysynyt mitään, leikitään et sait sen vikan sanan...
Mten sä osaatkin aina sanoa pahasti, mut et sitten kuitenkaan. Toi hipoo jo taidetta.

Minkäs sille mahtaa jos jonkun postaukst sattuu aina painelemaan niitä oikeita nappuloita. Henkilökemiattomuus on kivaa.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Na

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Na »

Ann kirjoitti:
Mten sä osaatkin aina sanoa pahasti, mut et sitten kuitenkaan.
Eiks naiset oo aika usein tuossa hyviä? Osaan itse olla myös niin piiloilkeä ettei sitä edes kukaan tajua. Ja sehän mua vasta harmittaakin! :D
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

[quote="Ann"][/quote]


Off topic: Ei saakeli, mikä avatar!
Kikkelis kokkelis.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Ann »

Na kirjoitti:
Ann kirjoitti: Mten sä osaatkin aina sanoa pahasti, mut et sitten kuitenkaan.
Eiks naiset oo aika usein tuossa hyviä?
"I like my agression up front where I can see it and deal with it."

Äidinmaitoon oli tirahtanut vähän kusta mukaan..
Rotan aivot valtasivat pääni.
Exsat

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Exsat »

Ann kirjoitti:
Geetzu kirjoitti:Eikä tartte vastata mitään, en kysynyt mitään, leikitään et sait sen vikan sanan...
Mten sä osaatkin aina sanoa pahasti, mut et sitten kuitenkaan.
Jos lainaamasi kohta on sitä "pahasti sanomista", niin mulla on varmaan työn puolesta yliannostus vastaavasta, kun meni ohi niin että suhahti. :wink:

Tosin mun asiakkaiden suosima tekniikka on laittaa kädet korville ja aloittaa sellainen "ällälllällälllälllällllä"-hokeminen, mutta se olisi toki keskustelupalstalla hankalaa. Toiminnan tarkoitus on kuitenkin sama: saada sanotuksi oma mielipiteensä ilman, että tarvitsee kuunnella toisen vastausta.
Geetzu

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Ann kirjoitti:
Geetzu kirjoitti:Eikä tartte vastata mitään, en kysynyt mitään, leikitään et sait sen vikan sanan...
Mten sä osaatkin aina sanoa pahasti, mut et sitten kuitenkaan. Toi hipoo jo taidetta.

Minkäs sille mahtaa jos jonkun postaukst sattuu aina painelemaan niitä oikeita nappuloita. Henkilökemiattomuus on kivaa.
Kaukana sinusta. Meidän ero tosin on selkeä: mä en pidä vittuilusta (=en osaa), sä tunnut elävän siitä. Ja juu kyllä mä ton 'henkilökemiattomuus on kivaa' lauseen allekirjotan itsekin...
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Ann »

Geetzu kirjoitti: Meidän ero tosin on selkeä: mä en pidä vittuilusta (=en osaa), sä tunnut elävän siitä.
Ja jos otettaisiin kaikki täällä kirjoitettu todesta, luulisi sun elävän spermasta.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Geetzu

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Tää viesti on turha, tässä vaan todetaan huomatuksi Ann:n - jo tosin ainakin kerran aiemmin käyttämä - laadukas vittuilu koskien Geetzua ja spermaa.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

martza kirjoitti:Rakkausasiat kuntoon ja kyllä se siitä!
Martza hyvä,

Uskon sinun vilpittömästi haluavan auttaa parisuhdeongelmiensa kanssa painiskelevia kanssakirjoittelijoita. Mutta kuten huomasit, auttaminen ei ole helppo laji.

Ihminen ei yleensä ota elämänsä laadun parantamiseen liittyviä kehotuksia vakavissaan. Kasvojen säilyttämisen tarve (En tosiaankaan tarvitse typeriä neuvojasi!) tai muu tuikitärkeä tavoite panee monet automaattisesti ilkkumaan sellaisia keskustelunaloitusia, joissa kirjoittaja ei yleisesti hyväksytyn tavan mukaisesti valitakaan oman elämänsä ongelmista vaan kertoo ongelmattomamman elämän mahdollisuudesta.

Ihmisen on nimittäin äärimmäisen vaikea suhtautua tilanteeseen, jossa käy ilmi että on olemassa joku jolla ei olekaan elämässään samaa ongelmaa kuin itsellä. Ilmeisesti ainoa keino selvitä tällaisesta kohtaamisesta näennäisen kunniallisesti on osoittaa ko. henkilön olevan yksiselitteisesti typerä, naiivi tai muulla tavalla itseä huonompi. Usein nettikirjoittelijoiden rivien välistä kuultaakin seuraava oletus: mitä idiootimpi ihminen, sitä vähemmän huolia :arrow: mitä fiksumpi tulevaisuuden toivo, sitä ongelmallisempi elämä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ainakin omassa tuttavapiirissäni asia on juuri päin vastoin (ja veikkaisin muuten, että minun tuttavapiirini fiksuus-typeryys -skaala on selvästi laajempi kuin monilla muilla).

On aivan sama, onko kirjoituksessa yhdyssanavirheitä, onko sen kirjoittaja neekeri vai onko se kirjoitettu epäilyttävään vuorokaudenaikaan. Jokaisesta tekstistä on löydettävissä jokin piikittelyn aihe, ja siitä nämä ylemmyydentuntoiset moniongelmikot sitten kehittävät perustelun kirjoittajan jälkeenjääneisyydelle tai jääviydelle, minkä nojalla koko tekstin arvo yritetään nollata. Tämä on klassinen argumentaatiovirhe, argumentum ad hominem, josta sinäkin sitkeästi mutta turhaan yritit saada kommentoijia luopumaan. Unohtuu, että jyvä on yhä jyvä, vaikka sen löytäisi sokeakin kana.

Auttaminen onnistuu yleensä vähän paremmin silloin, kun jollakulla on todellinen akuutti avun tarve. Kun ihminen itse aktiivisesti hakee uusia mielipiteitä ja tapoja ajatella, hän kykenee myös paremmin ottamaan niitä vastaan. Suosittelenkin neuvoja ja ohjeita sisältävien kirjoitusten julkaisemista ainoastaan vastauksina muiden kirjoittamiin postauksiin, ja suorien neuvojen ja ohjeiden naamioimista ehdotuksiksi ja vaihtoehdoiksi. Mitä vähemmän ihminen on perillä siitä, että joku yrittää neuvoa häntä, sitä parempi. Parhaiten neuvo menee perille silloin kun vastapuoli kuvittelee keksineensä sen itse. :)

Auttamishalusi toteuttamisen lisäksi teit toisenkin kardinaalimokan, nimittäin paljastit liian varhaisessa vaiheessa että sinulla menee hyvin (ainakin ko. elämänalueella)! Ei näin! :) Keskustelua tulee jatkaa niin kauan, että muut keskustelijat suorastaan vaativat perusteluja väittämillesi. Silloin saatat voida sanoa: Olen kokeillut tätä ja se toimi, ilman että kanssakeskustelijasi syyttävät sinua omahyväisyydestä ja omalla onnellisuudellasi kerskailusta.

Hullunkurista? Elämä on.

*

Itse asiasta sitten. Olen samaa mieltä siitä, että rakkaudettomassa suhteessa elävät eivät välttämättä aina tiedosta suhteen todellista ongelmaa, vaan rajoittuvat pohtimaan ongelman näkyvintä osaa: miksei seksi toimi. Tällaisissa tapauksissa olisi kannattavinta keskittyä miettimään, miksi yhdessä ollaan, mitä rakkaus oikein on ja onko sitä koskaan mainitussa suhteessa ollut / voisiko sitä joskus olla. Tuo on kuitenkin vain ongelmanratkaisuprosessin alkupää, eikä sen voi sanoa automaattisesti johtavan suhteen ja seksielämän pelastumiseen.

Jos parisuhteessa on väkevä rakastamisen tila, moni ongelmaksi määriteltävä tilanne ei välttämättä ole suhteen osapuolien näkökulmasta millään tavalla häiritsevä. On kuitenkin varmasti myös sellaisia rakastavia pareja, joiden seksielämä on ongelmallista. Vaikka rakastetun impotenssi ei häiritsisikään, esimerkiksi oma menneisyyden tapahtumista johtuva estoisuus saattaa häiritä paljonkin - rakkaudesta huolimatta. Jos vielä sattuu olemaan ihmisenä kehityksensä siinä vaiheessa ettei kykene asiaa kenenkään kanssa käsittelemään, rakkaudesta ei ole kaiken korjaavaksi taikasauvaksi (eikä toki pidäkään olla). Tietysti nämäkin ongelmat ratkeavat helpommin rakastavassa kuin epärakastavassa suhteessa. On kuitenkin liian yksioikoista väittää etteivätkö rakkaus ja seksielämän ongelmat voisi mahtua samaan suhteeseen.

Ja sitten vielä tämä: jos pointtisi on "Rakkausasiat kuntoon ja kyllä se siitä", olisi hedelmällistä paneutua myös siihen, millä tavalla rakkausasiansa sitten voisi saada kuntoon. Vai sanooko valmentaja aloittelevalle seiväshyppääjälle: Hyppäät vain korkeammalle kuin muut, ja kyllä se siitä? Jonkun korvissa moinen saattaa kuulostaa silkalta vittuilulta.
killkill

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja killkill »

martza kirjoitti:Miksi en saisi tuoda ONNEANI esille ja näyttää sen muille vai pitääkö tässä alkaa elämään vanhan aforismin mukaan.
"Kel onni on, se onnen kätkeköön.. jne"
Noo, eipäs nyt aleta eViiltelemään ranteita. Onnellisuus sinänsä on pirun hieno juttu.. mutta on hienon hieno ero sen välillä, onko aidosti ja välittömästi onnellinen.. vai nakertaako jossain takaraivossa epäilys onnen aitoudesta ja sitä pitää torjua huutamalla suureen ääneen "MOON NIIN ONNELLINEN" ;)

Mitään hölökohtaista tässä ei ole. Toki toivon Sinulle kaikkea hyvää.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Ann »

Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa parisuhteen toinen osapuoli huomaa pikkuhiljaa kiinnostuksen kohti raisuja sadomasoleikkejä heräävän. Sadomasonen ottaa asian puheeksi ja rakastava kumppani päättää, että mikä ettei, kokeillaan.. Homma menee puihin. Sadomasonen huomaa silti kaipaavansa rajua kuritusta sängyssä, herkän lurittelun sijaan, mutta ei silti toivo toisen tekevän sellaista josta ei itse nauti.

Miten tämä asia hoidetaan rakkaudella?
Rotan aivot valtasivat pääni.
Gina

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Gina »

Amorosa kirjoitti:
definitely kirjoitti:Minusta seksi on ihan ylimainostettu juttu parisuhteen lujittajana ja kulmakivenä. Seksi ei ole itseisarvoista, rakkaus on.
Musta myös. Seksi on kivaa, mutta minkä ihmeen takia sen täytyisi olla joku kantava voima. Kyllä mulle ainakin henkinen läheisyys on tärkeintä, ja että on löydetty kumpaakin miellyttävässä suhteessa niitä tärkeitä asioita. Hyvä balanssi.
Ei voi tajuta. Seksi on upeaa ja iso osa parisuhdetta, sen toiminen on äärimmäisen olennaista. Ilman seksuaalista jännitettä parisuhdehan on kuin mikä tahansa ystävyyssuhde? En mä hae puolisostani vain ystävää vaan myös rakastajaa.

Martsa, tsemiä!
Ole onnellinen! Saat hehkuttaa sitä niin paljon kuin haluat. Tällä palstalla kuullaan muutenkin 99 % ajasta pelkkää kitinää ja vittuilua.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Gina kirjoitti:
Amorosa kirjoitti:
definitely kirjoitti:Minusta seksi on ihan ylimainostettu juttu parisuhteen lujittajana ja kulmakivenä. Seksi ei ole itseisarvoista, rakkaus on.
Musta myös. Seksi on kivaa, mutta minkä ihmeen takia sen täytyisi olla joku kantava voima. Kyllä mulle ainakin henkinen läheisyys on tärkeintä, ja että on löydetty kumpaakin miellyttävässä suhteessa niitä tärkeitä asioita. Hyvä balanssi.
Ei voi tajuta. Seksi on upeaa ja iso osa parisuhdetta, sen toiminen on äärimmäisen olennaista. Ilman seksuaalista jännitettä parisuhdehan on kuin mikä tahansa ystävyyssuhde? En mä hae puolisostani vain ystävää vaan myös rakastajaa.

Martsa, tsemiä!
Ole onnellinen! Saat hehkuttaa sitä niin paljon kuin haluat. Tällä palstalla kuullaan muutenkin 99 % ajasta pelkkää kitinää ja vittuilua.
Jep!

Martzan keuhkoaminen hyvästä ja romanttisesta parisuhteesta ja seksistä kuulostaa loistavalta, siinä on ainoastaan yksi ällö puoli: Marza on luultavasti äitini ja isäpuoleni (40-42v.) ikäinen. :shock: Hyi, harrastaako ne vielä seksiä? ;)

Itse topikkiin: Funtsitaas toisesta näkökulmasta: ei-niin-seksuaalisesti-virittäytynyt-ihminen + toinen samanlainen? Onko heidän suhteensa tuhoon tuomittu, koska eivät harrasta seksiä kuten "normaalit" täydellisessä rakkaussuhteessa elävät? Sinänsä täyttä tekopyhyyttä. Rakasteluhan on fyysisen rakkauden osoittamista, toiselle nautinnon tuottamista ja toisesta nauttimista. Kaikilla ei ole niin suurta seksuaalista viettiä, että seksi muodostaisi SEN ratkaisevat osan suhteesta, joka päättää tuleeko siitä mitään vaiko eikö.

Omasta puolestani voin sanoa, että seksi on hyvinkin tärkeää. Ensinnäkin, pidän siitä, koko jutusta, alusta loppuun. Toiseksi, seksin avulla pääset myös fyysisesti lähelle rakastamaasi ihmistä; et vain henkisesti. Äh, en osaa selittää tarpeeksi selkeästi, mutta voin sanoa, että seksittömässä suhteessa en usko että viihtyisin. Libido on sen verran.. "korkealla"... että sormeilisin itseni hengiltä.
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
Hallusinaatio
Kitinän uhri
Viestit: 681
Liittynyt: 14.08.2005 18:54
Paikkakunta: Internet

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Hallusinaatio »

Ann kirjoitti:Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa parisuhteen toinen osapuoli huomaa pikkuhiljaa kiinnostuksen kohti raisuja sadomasoleikkejä heräävän. Sadomasonen ottaa asian puheeksi ja rakastava kumppani päättää, että mikä ettei, kokeillaan.. Homma menee puihin. Sadomasonen huomaa silti kaipaavansa rajua kuritusta sängyssä, herkän lurittelun sijaan, mutta ei silti toivo toisen tekevän sellaista josta ei itse nauti.

Miten tämä asia hoidetaan rakkaudella?
Siis oletko sinä tuo sadomaso-tyyppi vai se herkkä lurittelija? :D

Eipä tuollaisessa tilanteessa auta kuin puntaroida, että kumpaa rakastaa enemmän; miestä/naista vai piiskaa. Jos piiska painaa vähemmän vaakakupissa, niin eiköhän ole valmis kompromisseihin petipuuhissa molempia osapuolia tyydyttävään suuntaan.
"I want you to get excited about your life."
Starflare

Re: Haluttomuus parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Starflare »

Hallusinaatio kirjoitti:
Ann kirjoitti:Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa parisuhteen toinen osapuoli huomaa pikkuhiljaa kiinnostuksen kohti raisuja sadomasoleikkejä heräävän. Sadomasonen ottaa asian puheeksi ja rakastava kumppani päättää, että mikä ettei, kokeillaan.. Homma menee puihin. Sadomasonen huomaa silti kaipaavansa rajua kuritusta sängyssä, herkän lurittelun sijaan, mutta ei silti toivo toisen tekevän sellaista josta ei itse nauti.

Miten tämä asia hoidetaan rakkaudella?
Siis oletko sinä tuo sadomaso-tyyppi vai se herkkä lurittelija? :D

Eipä tuollaisessa tilanteessa auta kuin puntaroida, että kumpaa rakastaa enemmän; miestä/naista vai piiskaa. Jos piiska painaa vähemmän vaakakupissa, niin eiköhän ole valmis kompromisseihin petipuuhissa molempia osapuolia tyydyttävään suuntaan.
Paljon porua,vähän villoja. Mikäs tämä suunta sitten olisi arvon tohtori?
Vastaa Viestiin