Sitoutuminen

[chunkbite]

älkää nyt vanhat pierut yrittäkö takoa järkeä nuoreen mieleeni. Enkä edes viittaa ikään, fossiilisielut.

Vanhassa pierussa ei taida olla riittävästi niitä aromeja jäljellä, jotta se takoisi kenenkään mielessä. Tuoreen aromeilla on sentään kyky aiheuttaa aina yhtä suurta hämmennystä ympäristössään.

[chunkbite]

"Et oo taaskaan vieny roskia! Aina sä tuhkamuna kattelet tota pornoo! Miks meidän seksielämä on tämmöstä, mikä mus on vikana?! Eikö normaalit kunnon naiselliset naiset enää riitä?!?! Ja taas sä oot tommonen! Mikset sano mitään?!?" "Naiset." "Nyt saamarin sovinisti kuule! Meen vessaan tekstaa Reinolle!!" "Hoh hoijaa." "Ja me ei kyllä varmana lähdetä sinne Aaltosille." "Meidät on kutsuttu." "Mikä nyt on ku pitää käyttäytyä tolleen! Mikä nyt on!!?" "Ootko huomannut, että alat kuulostaa Mauno Koivistolta?" "Nyt kuule äijä saatanan tuhkamuna!!" "Mä taidan käydä kiskalla." "Lähdet kyllä samantien pihalle rauhottuun! Ja viet ne roskat saatana!!" "Itse asiassa mä vein ne aamulla." "[Mmnh...] Tuut sitten samantien kotiin etkä jää ryyppään, perkele! Kuulitko?!?" "....."

Nyt jäi kyllä hieman vaivaamaan, että millainen olisi vastaava kuvitteellinen keskustelu myös sen toisen vaihtoehdon kanssa.

[shue]

Sitoutumisen käsite on harvinaisen yksiselitteinen. Sitoutunut ihminen ei eroa.

Sellainen sitoutuminen on vaarallista, eikä missään tilanteessa tavoiteltavaa.

Se on myös perseestä ja jo ajatuksenakin naiivi. Terveempää on myöntää itselleen, että tämä ei toimi, että rakkaus ei riitä, että minä en osaa ja vaikka se olisikin perseestä, en enää edes halua osata. Sitten päästään ainakin johonkin suuntaan pattitilanteesta.

[Hellu]

Sellainen sitoutuminen on vaarallista, eikä missään tilanteessa tavoiteltavaa. Jos tietyn tilanteen ylläpitäminen ottaa ihmiseltä enemmän kuin antaa, on siihen sitoutuminen pakko tulkita itsetuhoiseksi toiminnaksi.

Mun parisuhteessa ainakin ollaan oltu tilanteessa joka ottaa toiselta enemmän kuin antaa, pitkän aikaa, mutta se ei tarkoita sitä että niin tulisi aina olemaan.
Missä vaiheessa sitoutuminen muuttuu itsetuhoiseksi toiminnaksi?
"Sitoutunut ihminen ei eroa" on hyvä periaate, lisätä vois että paitsi pakon edessä.
Musta tuntuu että nykyään ihmiset ei kestä mitään kumppaniltaan, heti ollaan jättämässä kun puoli vuotta menee päin vittua.
Jos aiotaan olla loppuelämä kimpassa niin mitä puoli vuotta meinaa?
Tai viis vuotta?
Kivahan se olis kun löytäis jonkun joka olis ihanan helppo ja aina rakastettava, sellaset ihmiset vaan on aina vitun tylsiä ja yleensä vitun tyhmiä.

[shue]

Jos aiotaan olla loppuelämä kimpassa niin mitä puoli vuotta meinaa? Tai viis vuotta?

Ongelmien laadusta riippuen viisi vuotta tai puolikin vuotta riittää mainiosti siihen, että voimat loppuvat. Sitten kun niin käy, ei enää rakkauskaan riitä. Ihmisen ei tosiaan tarvitse olla aina 'ihanan helppo ja rakastettava', mutta jos esimeriksi kumppanilla on henkilökohtaisia ongelmia ja se vaan autuaasti rypee niissä ilman mitään aikomusta auttaa itseään, se saattaa kysyä kärsivällisyyttä enemmän kuin sitä useimmilla ihmisillä on.

[prosessi]

Se, että ero tapahtuu liian myöhään, on merkki siitä, että rationaalisuus on yrittänyt mennä tunteiden yli, huonolla lopputuloksella.

Tai toisinpäin. Mikä onkin kiinnostava näkökulma sinänsä: jos tunteet tukevat näkemystä kumppanin sopivuudesta, mutta käytäntö, yhdessä vietetty arki, osoittaa toisin, onko eron motiivi silloin validi? Jos suhde kaatuu huonosti organisoituun arkeen - toisin sanoen pohjimmiltaan vuorovaikutuksen kehnouteen - eikö nimittäjä erolle ole tällöin kyvyttömyys juuri sitoutumiseen? Eikö se, että yhteisessä elämässä on ongelmia, joita ei ole halukas ratkomaan olemalla valmis kehittymään itse henkisesti, ole nimenomaisesti voimakkaimpia ilmentymiä sitoutumiskyvyttömyydestä?

Minä olen ollut naimisissa, kuvitellut sitoutuneeni loppuelämäkseni, mutta avioliitto kesti vaivaiset kuusi vuotta. Naimisiin menimme nuorina, joten mieheni taipumus tuhlata rahaa enemmän kuin sitä oli, oli helppoa tulkita nuoruuden kokemattomuudeksi, varsinkin kun hän sai rahaa vanhemmiltaan ihan pyytämättäkin. Myöhemmin rahahanat tukkeutuivat, jolloin hän mm. päätyi, meillä kun oli tyhmyyttäni yhteinen tili, ottamaan nettipankin välityksellä lainaa minun nimissäni, koska hänellä itsellään ei silloin vielä ollut vakinaista työsuhdetta. Lainaa, johon hän ei pyytänyt lupaani. Jonkun verran myöhemmin ostimme talon, ja siinä vaiheessa minua alkoi hirvittää hänen rahankäyttönsä. Alkoi yksinkertaisesti olla liikaa menetettävää, joten alle vuoden sisällä talokaupasta laitoin eron vireille. Miehen muutettua ei mennyt kovin montaa kuukautta, ennen kuin hänellä oli useita maksuhäiriömerkintöjä, joten olin hankkiutunut eroon tikittävästä aikapommista juuri ennen räjähdystä, aikapommista jota edelleen rakastin.

Tunteeni siis tukivat näkemystä kumppanin sopivuudesta, mutta käytäntö sanoi toisin. Voit vain kuvitella minkä verran aiheesta oli keskusteltu ja riidelty noiden vuosien aikana, välillä tilanne oli jopa ollut tilapäisesti parempi, kaatuakseen kuitenkin uudestaan viimeistään puolen vuoden kuluttua parantumisesta. Minä en voinut tehdä asialle mitään vaikka olisin halunnut, paitsi tietenkin huolehtia laskuista, jotta tiesin missä mennään, mutta jos rahat tililtä katosivat ennen kuin laskuja oli maksettu, en pystynyt taikomaan uusia rahoja mistään. Eikä sitoutuminen vahtimaan toista aikuista ihmistä olisi todellakaan ollut mielekästä missään tapauksessa, sillä enhän ollut hänen äitinsä, eikä "henkinen kehitys" sellaiseksi myöskään olisi ollut tarkoituksenmukaista.

Kahdeksaksi vuodeksi sitouduin, joten oliko ero edellämainittujen faktojen perusteella mielestäsi osoitus kyvyttömyydestäni sitoutua?

Epäilemättä. Mutta otetaan oletukseksi normaali suhde, joka tyydyttää kohtuullisesti niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja jossa on omat ongelmansa. Onko ero silloin perusteltu vain siksi, että kyseessä on aivan tavallinen suomalainen parisuhde, joka toisinaan vituttaa aivan saatanasti? Mielestäni on oikein perusteltu, mutta siinä tapauksessa on turha nimittää yleiseksi sitoutumiskyvyksi omaa osaamattomuuttaan käsitellä itseään kehittymiskykyisenä, vuorovaikutustaitoisena ja rationaalisiin tekoihin kykenevänä olentona.

Jos rajaat ongelman noin, puhutaan tietenkin vain sitoutumiskyvyttömistä ihmisistä, joita varmasti löytyy paljon, mutta jotka eivät todellakaan edusta kaikkia "tavallisia suomalaisia", eivät edes suurta osaa. Käytännössähän ihmiset eivät yleensä halua erota, joten normaalisti suhteessa täytyy olla merkittäviä henkisiä tai fyysisiä puutteita, ennen kuin ne johtavat eroon.

Yleensä tuohon kykyyn sitoutua sisältyy kuitenkin itsesuojeluvaistoakin, joka ilmoittaa milloin sitoutuminen kannattaa purkaa.

Juuri siksi en pysty ymmärtämään, miksi joku kykenee väärintulkitsemaan omia tunteitaan niinkin pitkään kuin 20 vuotta. Olen toki nuori, mutta itse näen ihmisten kanssa operoimisen maailman yksinkertaisimpana asiana.

Ei omia tunteitaan, vaan omaa jaksamistaan/pärjäämistään. Onneksi tunteet yleensä muuttuvat siinä vaiheessa kuin jaksaminen/pärjääminen alkaa lähestyä nollaa, sillä kokemuksesta tiedän, että rakastamaansa ihmistä on jumalattoman vaikea jättää. Ihmisten kanssa operoiminen ei todellakaan ole maailman yksinkertaisin asia, kunhan näkee tarpeeksi harmaan sävyjä.

[shue]

Juuri siksi en pysty ymmärtämään, miksi joku kykenee väärintulkitsemaan omia tunteitaan niinkin pitkään kuin 20 vuotta.

Ei omia tunteitaan, vaan omaa jaksamistaan/pärjäämistään.

Aye!

[prosessi]

Sellainen sitoutuminen on vaarallista, eikä missään tilanteessa tavoiteltavaa. Jos tietyn tilanteen ylläpitäminen ottaa ihmiseltä enemmän kuin antaa, on siihen sitoutuminen pakko tulkita itsetuhoiseksi toiminnaksi.

Mun parisuhteessa ainakin ollaan oltu tilanteessa joka ottaa toiselta enemmän kuin antaa, pitkän aikaa, mutta se ei tarkoita sitä että niin tulisi aina olemaan.
Missä vaiheessa sitoutuminen muuttuu itsetuhoiseksi toiminnaksi?
"Sitoutunut ihminen ei eroa" on hyvä periaate, lisätä vois että paitsi pakon edessä.

Siinä vaiheessa kun oma jaksaminen on niin vähissä, ettei asioiden muuttamiseen riitä resursseja (edes ammattiauttajan avulla), ollaan itsetuhoisen toiminnan puolella.

Musta tuntuu että nykyään ihmiset ei kestä mitään kumppaniltaan, heti ollaan jättämässä kun puoli vuotta menee päin vittua.
Jos aiotaan olla loppuelämä kimpassa niin mitä puoli vuotta meinaa?
Tai viis vuotta?
Kivahan se olis kun löytäis jonkun joka olis ihanan helppo ja aina rakastettava, sellaset ihmiset vaan on aina vitun tylsiä ja yleensä vitun tyhmiä.

Tässä kannattaisi ottaa huomioon suhteen kestoikä. Puoli vuotta ei merkkaa mitään kymmenen vuoden suhteessa, mutta jos yhdessä on oltu vasta vuosi, ja siitä yli puolet on mennyt päin vittua, on puoli vuotta merkittävän pitkä aika, ja hyvä syy miettiä suhteen mielekkyyttä.

Ehkä nyrkkisääntönä voisi pitää juuri tuota kestoikää, että jos suhteessa yli puolet ajasta on mennyt päin vittua, niin JSS on ainoa mielekäs vaihtoehto.

[segma]

Ainoa sitoutuminen mitä tässä vaiheessa elämää vaadin suhteessa kuin suhteessa (jos nyt käsitellään kuitenkin näitä romanttissävytteisiä suhteita) on sitoutuminen eroamiseen tasavertaisesti. Siis että ihan sama, kuinka pitkä tai lyhyt, pinnallinen tai syvällinen suhde on ollut, niin siitä suhteesta eroamiseen sitoudutaan niin, että kumpikaan ei ryömi suhteesta pois.

[Elukka]

Ehkä nyrkkisääntönä voisi pitää juuri tuota kestoikää, että jos suhteessa yli puolet ajasta on mennyt päin vittua, niin JSS on ainoa mielekäs vaihtoehto.

Toiset treffit meni pieleen == ?

[prosessi]

Ehkä nyrkkisääntönä voisi pitää juuri tuota kestoikää, että jos suhteessa yli puolet ajasta on mennyt päin vittua, niin JSS on ainoa mielekäs vaihtoehto.

Toiset treffit meni pieleen == ?

Ei, vaan jos sekä toiset että kolmannet pieleen, eli yli puolet...

[Elukka]

Ehkä nyrkkisääntönä voisi pitää juuri tuota kestoikää, että jos suhteessa yli puolet ajasta on mennyt päin vittua, niin JSS on ainoa mielekäs vaihtoehto.

Toiset treffit meni pieleen == ?

Ei, vaan jos sekä toiset että kolmannet pieleen, eli yli puolet...

No mut jos ekat kesti tunnin ja tokat 61 min.

[prosessi]

Toiset treffit meni pieleen == ?

Ei, vaan jos sekä toiset että kolmannet pieleen, eli yli puolet...

No mut jos ekat kesti tunnin ja tokat 61 min.

[EveryWoman]

Sitoutumisen käsite on harvinaisen yksiselitteinen. Sitoutunut ihminen ei eroa.

Hölön kölön.

En pidä moista sitoutumisen määritelmää kovin käyttökelpoisena. Sillä voi arvioida henkilön sitoutuneisuutta vasta kun hän on kuollut (= oli sitoutunut) tai kun tulee ero (= ei ollut sitoutunut). Kannatan mieluummin nykyhetken kautta määrittyviä, vähemmän mustavalkoisia näkemyksiä.

Jokainen tietää, että on olemassa tsiljoonia parisuhteita, joiden osapuolet eivät ole eronneet mutta joita ei parhaalla tahdollaankaan voi pitää sitoutuneina - ei edes silloin kun ne jatkuvat hautaan saakka. Kenen tekee mieli määritellä sitoutuneeksi vaikkapa suhde, jossa toinen pettää, hakkaa, käyttää henkistä väkivaltaa ja valehtelee, ja toinen ottaa kaiken vastaan kummallekaan apua hakematta? Ainoa asia, johon moisessa suhteessa on sitouduttu, on muutoksen kaihtaminen. Tällaiset ihmiset eivät rakasta toisiaan vaan status quota. Jos he elävät elämänsä loppuun asti toisiaan sortaen, mutta kuitenkin yhdessä, voidaanko heitä pitää sitoutuneina? Ei ainakaan mieli tekisi. Ja jos sitoutuminen määriteltäisiinkin tällä tavoin, siitä tulisi käsitteenä aika tyhjä.

Sitoutuneisuus parisuhteessa, kuten aiemmassakin ketjussa jo kerroin, merkitsee itselleni ensisijaisesti sitoutumista ratkaisemaan suhteessa eteen tulevat ongelmat. Suhde, jossa molemmat osapuolet ovat tällä tavalla sitoutuneita, päättyy vain silloin kun siinä on ongelmia joita ei ole mahdollista ratkaista. Mitä pahempia nämä ongelmat ovat, sitä suuremmalla syyllä suhteen kuuluukin päättyä (hyvänä esimerkkinä tuo prossun kertomus). Ei-sitoutunut suhde taas saattaa päättyä siitä huolimatta, että sillä olisi ollut edellytyksiä jatkua tyydyttävänä vaikka osapuolten koko elämän ajan. Sitoutuneisuuden rooli sattumanvaraisena kohtalonsinettinä toimimisen sijaan onkin siis sen selvittämisessä, onko suhdetta hyvä jatkaa ikuisesti vai ei.

Anyways, se siitä harvinaisesta yksiselitteisyydestä.

[Clay]

päättyy vain silloin kun siinä on ongelmia joita ei ole mahdollista ratkaista.

Ja mikähän tällainen ongelma on? Kumppani menee koomaan onnettomuuden seurauksena ilman ennusteita tilan paranemisesta?

[EveryWoman]

päättyy vain silloin kun siinä on ongelmia joita ei ole mahdollista ratkaista.

Ja mikähän tällainen ongelma on? Kumppani menee koomaan onnettomuuden seurauksena ilman ennusteita tilan paranemisesta?

Tai esim. jompi kumpi on psykopaatti tai muuten parantumattomasti häiriintynyt tai, kuten prossun esimerkissä, ei-sitoutunut. Tai toinen tajuaa olevansa homo (heterosuhteessa) ja toinen tajuaa etteivät omat parisuhdetoiveet voi toteutua suhteessa homon kanssa. Esmes.

[Clay]

päättyy vain silloin kun siinä on ongelmia joita ei ole mahdollista ratkaista.

Ja mikähän tällainen ongelma on? Kumppani menee koomaan onnettomuuden seurauksena ilman ennusteita tilan paranemisesta?

Tai esim. jompi kumpi on psykopaatti tai muuten parantumattomasti häiriintynyt tai, kuten prossun esimerkissä, ei-sitoutunut. Tai toinen tajuaa olevansa homo (heterosuhteessa) ja toinen tajuaa etteivät omat parisuhdetoiveet voi toteutua suhteessa homon kanssa. Esmes.

Olis kyllä hienoa tulla jätetyksi, koska on kumppanin mielestä sitoutumiskyvytön homopsykopaatti.

[EveryWoman]

Olis kyllä hienoa tulla jätetyksi, koska on kumppanin mielestä sitoutumiskyvytön homopsykopaatti.

Palaa kertomaan kun olet kokeillut!

Mut siis: jos suhteessa ollaan oikeasti sitoutuneita ratkaisemaan ongelmia, lopettaminen ei tapahdu niin että toinen vain omaehtoisesti sanelee mitä toinen on, ja huutaa perään Sillä sipuli!

[EveryWoman]

Sitoutunut pariskunta ei eroa.

Määritelmäsi perusongelmat (1. käyttökelvottomuus, 2. käsitteellinen tyhjyys = suhteesta ei voi käsitteen avulla kertoa juuri mitään olennaista) eivät kumoudu vaikka käsitteen käyttäminen sallittaisiin ainoastaan iän X ylittäneiden ja suhdetta Y vuotta ylläpitäneiden pariskuntien kohdalla. Päin vastoin, tämä heikentäisi käsitteen käyttökelpoisuutta entisestään.

[prosessi]

Käsittääkseni useimmat eivät tälläkään hetkellä jaksa vaivautua sitoutumaan suhteisiinsa.

Kun on seurustellut normaalin, itselle tyydytystä tuovan, elämänkumppaniksi kohtuullisen kitkattomasti sopivan ihmisen kanssa tarpeeksi monta vuotta, voi alkaa edes puhua sitoutumisesta.

Molemmat sinun tekstiäsi samasta ketjusta. Jos kerran ihminen ei voi alkaa edes puhua sitoutumisesta ennen vuosien suhdetta, on hölmöä väittää, että syy on se, ettei jaksa vaivautua. Tuo useimpien ihmisten väheksyminen tässä taisi olla se suurin syy monilla vastailla koko ketjuun, mutta ilmeisesti se mistä aloitit ei liittynytkään mitenkään itse keskusteluun, vaan varsinainen aihe olikin sitoutumis-sanan liian kepeä käyttäminen.

[-Superior-]

Tuo useimpien ihmisten väheksyminen tässä taisi olla se suurin syy monilla vastailla koko ketjuun, mutta ilmeisesti se mistä aloitit ei liittynytkään mitenkään itse keskusteluun, vaan varsinainen aihe olikin sitoutumis-sanan liian kepeä käyttäminen.

Ajattelen naurettavan mustavalkoisesti. Koska sitä elämä on. On paskalässytystä puhua "harmaan eri sävyistä" - on vain ihmisiä, jotka eivät tunne itseään.

[EveryWoman]

Eikö itse sitoutumisen käsite ole täydellisen tyhjä ja käyttökelvoton, jos se halutaan ja kyetään määrittelemään vain määräaikaiseksi?

Sekä määräaikaisuuteen että absoluuttiseen ikuisuuteen perustuvana käsite on turha. Siksi määrittely kannattaisikin tehdä joltakin muulta pohjalta.

[Zeb]

Eikö itse sitoutumisen käsite ole täydellisen tyhjä ja käyttökelvoton, jos se halutaan ja kyetään määrittelemään vain määräaikaiseksi?

Sitoutuminen on jollain tietyllä hetkellä vallitseva mielentila, jota ei voi varmuudella luvata ikuisesti pysyväksi mielentilaksi toiselle, sen enempää kuin rakkauttakaan, siis parisuhdemielessä katsottuna. Kyse on siitä, että tietyllä hetkellä minä uskon haluavani elää jonkun ihmisen kanssa lopun elämääni ja sitoudun todellakin ratkomaan vastaantulevat ongelmat niin kauan kuin vain ikinä siihen pystyn.

Olen minäkin eronnut elämässäni neljästi. Ja silti olen sitä mieltä, että minua sitoutuvampaa ihmistä on vaikea hakea. Kestän paljon ja pitkään, ja yritän todellakin kaikkeni, koko sydämestäni, mutta silti on tullut seinä vastaan. En osaa juuri tällä hetkellä päätellä mitä tämä tarkoittaa ja varmasti on aihetta itsetutkiskeluunkin, ennen kuin joku neropatti siitä huomauttaa. Jaksan kuitenkin uskoa vielä siihen, että joku päivä vielä voin sanoa sitoutuneeni viimein onnistuneesti. Fantasiat lohduttavat, sanoo kyynikko minussa tässä kohtaa.

[prosessi]

Tuo useimpien ihmisten väheksyminen tässä taisi olla se suurin syy monilla vastailla koko ketjuun, mutta ilmeisesti se mistä aloitit ei liittynytkään mitenkään itse keskusteluun, vaan varsinainen aihe olikin sitoutumis-sanan liian kepeä käyttäminen.

Ajattelen naurettavan mustavalkoisesti. Koska sitä elämä on. On paskalässytystä puhua "harmaan eri sävyistä" - on vain ihmisiä, jotka eivät tunne itseään.

Koska 100% ihmisistä ei tunne itseään kunnolla, tulee kuvaan mukaan ne harmaan sävytkin. Jos ihmiset järjestään tuntisivat itsensä, voisi elämä ehkä jopa ollakin mustavalkoista, mutta silloinkin muuttujia yleensä on niin paljon ja tiiviisti, että lopputuloksen rasteripinta näyttää harmaalta.

[martza]

Sitoutuminen on jollain tietyllä hetkellä vallitseva mielentila, jota ei voi varmuudella luvata ikuisesti pysyväksi mielentilaksi toiselle, sen enempää kuin rakkauttakaan, siis parisuhdemielessä katsottuna. Kyse on siitä, että tietyllä hetkellä minä uskon haluavani elää jonkun ihmisen kanssa lopun elämääni ja sitoudun todellakin ratkomaan vastaantulevat ongelmat niin kauan kuin vain ikinä siihen pystyn.

Olen minäkin eronnut elämässäni neljästi. Ja silti olen sitä mieltä, että minua sitoutuvampaa ihmistä on vaikea hakea. Kestän paljon ja pitkään, ja yritän todellakin kaikkeni, koko sydämestäni, mutta silti on tullut seinä vastaan. En osaa juuri tällä hetkellä päätellä mitä tämä tarkoittaa ja varmasti on aihetta itsetutkiskeluunkin, ennen kuin joku neropatti siitä huomauttaa. Jaksan kuitenkin uskoa vielä siihen, että joku päivä vielä voin sanoa sitoutuneeni viimein onnistuneesti. Fantasiat lohduttavat, sanoo kyynikko minussa tässä kohtaa.

Kirjoitat asiaa ja olen täysin samaa mieltä kanssasi. Teit ihan oikean päätöksen niiden tunteiden ja tosiasioiden pohjalta joiden kanssa olet elänyt.
Onneksi olkoon.

Kyllä varmasti löydät vielä sen oikean ns. sielunkumppanin itsellesi, jolla on kultainen sydän ja samanlainen intohimo onnelliseen parisuhteen perustamiseen kuin sinulla. Tiedän sen.