Toisen huomiointi suhteessa

[PerttiMakimaa]

...keskustelun alussa...

Ota suihin ja jos se ei auta niin jätä se sika!!!1!

Vakavasti. Ehkä luin tämän puolihuolimattomasti, mutta en saanut kovin hyvää kuvaa siitä yksinäisyytesi tasosta.

Tällä hetkellä kaikki väliltä "narsisti mulkku on hommannut itselleen kodinhoitajan" ja "huonoitsetuntoinen inisijä ei halua olla hetkeäkään yksin" tuntuvat mahdolliselta. Tuskin (toivottavasti) kumpikaan ääripää on lähelläkään totuutta, mutta en hahmota kokonaisuutta.

Itse en olisi parisuhteessa, jossa minun tarpeitani ei ollenkaan otettaisi huomioon. Enkä haluaisi kenenkään olevan minun kanssani jos en ottaisi hänen toiveitaan huomioon. En kylläkään ole niitä nopeimpia luovuttajia, joten koettaisin löytää tapoja muuttaa tilanne ennen take-offia.

Tietysti jos toista keskustelu ei kiinnosta tai kaikki keskustelu on nalkutusta ei se ehkä ole hedelmällistä. Ultimaatumi olisi yksi vaihtoehto, mutta se kannattanee säästää viimeiseksi epätoivoiseksi vedoksi.

Löydätkö uusia yhdessäolon muotoja kumppanisi kanssa asioissa, joita olette ennen tehneet erikseen? Tai pelkästään jompi kumpi teistä on tehnyt.

[MarthaFocker]

Kaikki voittavat jos ulkopuolisia ei ole kuuntelemassa tota paskaa.

Komppaan enkä kiistä pätkääkään. Lässyttäminen muiden kuullen on vain miehen nolaamista. Sitä ei kannata harrastaa ollenkaan.

[Geetzu]

Mulla on usein aika Wagnerimainen olo meidän suhteessa. Ei se mitään, kai naisellakin voi.

[CandyMan]

En koe saavani tarpeeksi huomiota ja yhteistä aikaa suhteessani.
...
Ehkä olen ylihuomionkipeä paska. Tai sitten en. Kertokaa muut näkemyksiänne ja kokemuksianne, mikä on liikaa vaadittu ja mikä on liian vähän annettu?

Mielestäni ei ole välttämättä liikaa vaativia ja liian vähän antavia ihmisiä, vaan ainoastaan yhteensopimattomia odotuksia suhteelle. Aivan kuten sinua ahdistaa ajatus sitoutumisesta miehen ehdoilla, jostain syystä häntä taitaa "ahdistaa" vaatimasi yhteinen lisäaika.

Suhteen alkupuolella, varsinkin erillään asuttaessa, toisen tapaaminen on aina niin mukavaa pakoa arjesta. Jossain vaiheessa toisen kanssa yhdessä oleminen muuttuu arjeksi, joten pakoa arjesta alkaa etsiä muualta kuin yhdessäolosta (omat harrastukset, kaverit jne.). Toisen asettaminen tuossa tilanteessa yksiselitteisesti selkä seinää vasten saattaa kyllä saada hänet muuttamaan elämäntyyliään jos hän kokee sinut edelleen niin tärkeäksi ettei halua missään tapauksessa menettää sinua, mutta saattaa samalla katkeroittaa toista, ikäänkuin yrittäisit viedä hänen viimeisetkin ilonaiheensa ja henkireikänsä elämässä.

Ei kai siinä muu auta kuin yrittää keskustella suhteen tilasta, mutta ainakin aluksi ilman vaatimuksia, jotta keskustelu ei lähde heti alusta taas väärille urille: "Taasko se alkaa...?". Tehdä vaikka tuo Geetzun Wagner-lainauksessa esitetty kysymys.

Vielä selventävä lisäkyssäri: Onko sinulla mielessä miten haluaisit viettää aikaa toisen kanssa? Vai onko sinulle lähinnä se yhdessäolo ja yhdessä tekeminen jo itsessään tärkeää, ei niinkään se mitä tehdään?

[CandyMan]

Sanon vielä sen että miehesi varmasti tuntee olevansa tilanteessanne niskan päällä. Hänellä ei ole epävarmuutta sinun välittämisestäsi ja huomiostasi, koska olet jo osoittanut moneen kertaan kaipaavasi hänen huomiotaan ja läsnäoloaan. Tämän varmuuden(?) saavuttaminen ehkä osaltaan vähentää hänen tarvettaan yhdessäoloon kanssasi, ja saa hänet tuntemaan että hän voi esittää yksipuoliset vaatimukset tulevaisuudelle ja sitoutumiselle.

Jos tilanne olisi eri ja sinäkin löytäisit elämäsi henkireiät lähinnä muualta kuin hänestä, voi olla että hänelle tulisi äkillisesti tarve viettää enemmän aikaa kanssasi, ihan vain varmistaakseen että hän merkitsee sinulle edelleen jotain.

Tämä ei ollut varsinainen kehotus yrittää näytellä kiinnostuksen puutetta miestäsi kohtaan, kunhan vaan tuli mieleeni.

[Zeb]

Mielestäni ei ole välttämättä liikaa vaativia ja liian vähän antavia ihmisiä, vaan ainoastaan yhteensopimattomia odotuksia suhteelle.

...ja sitä kautta yhteensopimattomia ihmisiä.

Suhteen alkupuolella, varsinkin erillään asuttaessa, toisen tapaaminen on aina niin mukavaa pakoa arjesta. Jossain vaiheessa toisen kanssa yhdessä oleminen muuttuu arjeksi, joten pakoa arjesta alkaa etsiä muualta kuin yhdessäolosta (omat harrastukset, kaverit jne.).

Mielestäni pitäisikin olla mahdollista hoitaa se arjesta pakeneminen yhdessä.

Toisen asettaminen tuossa tilanteessa yksiselitteisesti selkä seinää vasten saattaa kyllä saada hänet muuttamaan elämäntyyliään jos hän kokee sinut edelleen niin tärkeäksi ettei halua missään tapauksessa menettää sinua, mutta saattaa samalla katkeroittaa toista, ikäänkuin yrittäisit viedä hänen viimeisetkin ilonaiheensa ja henkireikänsä elämässä.

Homma toimii vain vapaaehtoisen oman tahdon kautta. Minusta olisi aika ikävää, jos toinen osapuoli kokisi, että olen viemässä häneltä jotain.

Ei kai siinä muu auta kuin yrittää keskustella suhteen tilasta, mutta ainakin aluksi ilman vaatimuksia, jotta keskustelu ei lähde heti alusta taas väärille urille: "Taasko se alkaa...?". Tehdä vaikka tuo Geetzun Wagner-lainauksessa esitetty kysymys.

Mutta kun tuntuu siltä, että keskustelu ei suju. Toinen osapuoli ei tunnu haluavan keskustella, ja jos itse aloitan keskustelun, se tuppaa menemään hänen puoleltaan syyttelyksi silloinkin, kun itse tietoisesti keskityn olemaan rauhallinen ja välttämään kaikkea syyttelyyn viittaavaakaan. Ihan pelkät kysymyslauseetkin saavat nykyään toisen silminnähden ahdistumaan.

Vielä selventävä lisäkyssäri: Onko sinulla mielessä miten haluaisit viettää aikaa toisen kanssa? Vai onko sinulle lähinnä se yhdessäolo ja yhdessä tekeminen jo itsessään tärkeää, ei niinkään se mitä tehdään?

On minulla toki jotain toivomuksia sen suhteen mitä tehdään, ainakin aika ajoin, mutta ensisijaisesti sanoisin, että yhdessä tekeminen on se tärkeä juttu.

[Zeb]

Sanon vielä sen että miehesi varmasti tuntee olevansa tilanteessanne niskan päällä. Hänellä ei ole epävarmuutta sinun välittämisestäsi ja huomiostasi, koska olet jo osoittanut moneen kertaan kaipaavasi hänen huomiotaan ja läsnäoloaan. Tämän varmuuden(?) saavuttaminen ehkä osaltaan vähentää hänen tarvettaan yhdessäoloon kanssasi, ja saa hänet tuntemaan että hän voi esittää yksipuoliset vaatimukset tulevaisuudelle ja sitoutumiselle.

Tältä minustakin tuntuu, eikä se suoraan sanottuna tunnu ollenkaan mukavalta.

Jos tilanne olisi eri ja sinäkin löytäisit elämäsi henkireiät lähinnä muualta kuin hänestä, voi olla että hänelle tulisi äkillisesti tarve viettää enemmän aikaa kanssasi, ihan vain varmistaakseen että hän merkitsee sinulle edelleen jotain.

Tämä ei ollut varsinainen kehotus yrittää näytellä kiinnostuksen puutetta miestäsi kohtaan, kunhan vaan tuli mieleeni.

On varmaan ihan totta tuo, mutta en henkilökohtaisesti usko pelien pelaamisen vievän suhdetta hyvään suuntaan. Olen kyllä tietoisesti etsimässä elämääni uusia tärkeitä asioita, mutta teen tämän kyllä mieluummin oman hyvinvointini vuoksi, kuin siinä toivossa, että se saisi aikaan jonkin heräämisen.

Luulen, että on hyvin mahdollista, ettei mieheni herää tarkkailemaan omaa käytöstään ennen kuin on liian myöhäistä.

[-Superior-]

...

[CandyMan]

Sanon vielä sen että miehesi varmasti tuntee olevansa tilanteessanne niskan päällä.

Itsensä voimakkaaksi tunteva ihminen tuskin ilmaisisi näin voimakasta tyytymättömyyttä:

Ihan pelkät kysymyslauseetkin saavat nykyään toisen silminnähden ahdistumaan.

"Ahdistus" voi olla kovin moniselitteinen asia, ja johtua useista vaihtoehtoisista syistä. Eikä kyse ole mistään globaalista voiman tunteesta, vaan niskan päällä olemisesta juuri kyseisessä asiassa. Mielestäni se että mies esittää ehdottomia vaatimuksia sitoutumiselle puoltaa tätä.

[CandyMan]

Minusta olisi aika ikävää, jos toinen osapuoli kokisi, että olen viemässä häneltä jotain.

Lukemani perusteella vaikuttaa selvältä että mies pelkää menettävänsä jotain, jos suostuu edes neuvottelemaan kanssasi.

Mutta kun tuntuu siltä, että keskustelu ei suju. Toinen osapuoli ei tunnu haluavan keskustella, ja jos itse aloitan keskustelun, se tuppaa menemään hänen puoleltaan syyttelyksi silloinkin, kun itse tietoisesti keskityn olemaan rauhallinen ja välttämään kaikkea syyttelyyn viittaavaakaan.

Miksi hän haluaisikaan edes neuvotella, jos kokee ainoastaan häviävänsä mahdollisissa ratkaisuehdotuksissa, esim. että hän luopuu vapaa-ajastaan yhdessäolon hyväksi, tai vaihtoehtoisesti että sinä lähdet. Saavutetut edut jne., ainakaan jos ei koe sinun tyytyväisyyttäsi tarpeeksi merkittäväksi asiaksi itselleen.

On varmaan ihan totta tuo, mutta en henkilökohtaisesti usko pelien pelaamisen vievän suhdetta hyvään suuntaan. Olen kyllä tietoisesti etsimässä elämääni uusia tärkeitä asioita, mutta teen tämän kyllä mieluummin oman hyvinvointini vuoksi, kuin siinä toivossa, että se saisi aikaan jonkin heräämisen.

En minäkään. Tarkoitin vain sanoa että huolimatta hänen tarpeestaan viettää vapaa-aikaa poissa luotasi, et sinä välttämättä kuitenkaan ole hänelle yhdentekevä. Miksi seurustelukumppanit haluavat viettää luppoaikaa yhdessä, jos kyse ei ole yhteisistä harrastuksista tms.? Uskon tärkeänä syynä olevan varmistus siitä, että toinen välittää edelleen. Miehesi ei välttämättä tunne epävarmuutta kyseisen asian suhteen (toisinkuin sinä?), joten hän tuntee vähemmän tarvetta viettää vapaa-aikaa kanssasi.

[EveryWoman]

Suhteen alkupuolella, varsinkin erillään asuttaessa, toisen tapaaminen on aina niin mukavaa pakoa arjesta. Jossain vaiheessa toisen kanssa yhdessä oleminen muuttuu arjeksi, joten pakoa arjesta alkaa etsiä muualta kuin yhdessäolosta (omat harrastukset, kaverit jne.).

Hmm. Oman näkemykseni mukaan parisuhde on kyllä ajautunut varsin pahasti vikaraiteelle siinä vaiheessa kun jompi kumpi tai molemmat haluavat paeta siitä. Silloin suhde on kuihtunut taloudellis-logistiseksi vaihdantatalousjärjestelyksi sen sijaan että kyseessä olisi elämän keskipiste, arjen turvasatama ja molempien henkinen koti. Yhdessäolo ei ole todellista yhdessäoloa, jos osapuolet eivät halua olla yhdessä - right?

Miksi sitten arvostelen näin kovasanaisesti järjestelyä, joka itselläni kuitenkin juuri on meneillään? Koska uskon tällaisen tilanteen voivan olla myös väliaikainen, ohimenevä. Pysyvänä tilana en moista suhdetta jaksaisi.

[EveryWoman]

Sanon vielä sen että miehesi varmasti tuntee olevansa tilanteessanne niskan päällä. Hänellä ei ole epävarmuutta sinun välittämisestäsi ja huomiostasi, koska olet jo osoittanut moneen kertaan kaipaavasi hänen huomiotaan ja läsnäoloaan. Tämän varmuuden(?) saavuttaminen ehkä osaltaan vähentää hänen tarvettaan yhdessäoloon kanssasi, ja saa hänet tuntemaan että hän voi esittää yksipuoliset vaatimukset tulevaisuudelle ja sitoutumiselle.

Minä veikkaisin lähes päinvastaista. Zeb mainitsi huomautelleensa tyytymättömyydestään useasti ja eri tavoin, minkä lisäksi mies ei tunnu kykenevän suhtautumaan hänen tyytymättömyyspuuskiinsa ahdistuksetta. Mies ymmärtää parisuhteen olevan uhattuna, toivoo sen jatkuvan, mutta ei koe osaavansa/jaksavansa/pystyvänsä vastaamaan niihin kumppanin esittämiin vaatimuksiin joilla suhteen voisi vielä pelastaa. Ei ainakaan riittävän nopeasti. Seuraa pattitilanne, jossa mies yrittää hankkia itselleen lisäaikaa vaatimalla Zebia sitoutumaan suhteeseen tiukemmin.

Mielestäni mies ei tuossa kylläkään ole täysin hakoteillä. En tiedä minkälaisesta sitoutumispyynnöstä siinä tarkalleen ottaen on kyse, mutta sen tiedän ettei erouhkan alla ole kovin helppoa opetella muuttamaan urautuneita toimintamallejaan. Epäonnistumisen pelko kasvaa helposti liian suureksi ja tukahduttavaksi. Meidän tilanteessamme on mielestäni ratkaisevaa se, että olemme päättäneet pysyä yhdessä tämän pahimman ajan yli, tuli mitä tuli (sopiminen onnistui, koska tässä tilanteessa sattuu olemaan aika helppoa arvioida, miten kauan "pahin aika" jatkuu). Kun erouhkaa ei ole, meidän on ollut helpompi kestää sitä että aiheutamme välillä toisillemme mielipahaa satsatessamme omaan jaksamiseemme. Se on mun kanssa vaikka oonkin kusipää on ihan vapauttava fiilis, ja omiaan generoimaan uutta energiaa myös rakastamiseen.

Miksi seurustelukumppanit haluavat viettää luppoaikaa yhdessä, jos kyse ei ole yhteisistä harrastuksista tms.? Uskon tärkeänä syynä olevan varmistus siitä, että toinen välittää edelleen. Miehesi ei välttämättä tunne epävarmuutta kyseisen asian suhteen (toisinkuin sinä?), joten hän tuntee vähemmän tarvetta viettää vapaa-aikaa kanssasi.

Miten olisi: Seurustelukumppanit haluavat viettää aikaa yhdessä, koska he nauttivat toistensa seurasta? Oikeesti: toisen viihdyttäminen sillä motiivilla, että tämä olisi sitten kiinnostuneempi silittämään paidat ja laittamaan ruuat vielä seuraavanakin päivänä on --- no: masentavaa. En suosittele.

Jos mies ei olisi epävarma, hänellä ei olisi mitään tarvetta vaatia toista sitoutumaan.

[Zeb]

Hmm. Oman näkemykseni mukaan parisuhde on kyllä ajautunut varsin pahasti vikaraiteelle siinä vaiheessa kun jompi kumpi tai molemmat haluavat paeta siitä. Silloin suhde on kuihtunut taloudellis-logistiseksi vaihdantatalousjärjestelyksi sen sijaan että kyseessä olisi elämän keskipiste, arjen turvasatama ja molempien henkinen koti. Yhdessäolo ei ole todellista yhdessäoloa, jos osapuolet eivät halua olla yhdessä - right?

Aivan kuin omia ajatuksiani.

Miksi sitten arvostelen näin kovasanaisesti järjestelyä, joka itselläni kuitenkin juuri on meneillään? Koska uskon tällaisen tilanteen voivan olla myös väliaikainen, ohimenevä. Pysyvänä tilana en moista suhdetta jaksaisi.

En minäkään.

Keskustelimme. Mies kertoi, että haluaa viettää aikaa kavereidensa seurassa ilman minun läsnäoloani, koska kokee, että pystyy silloin olemaan vapaa. Hän ei osannut selittää tarkemmin miksi hän ei kykene kokemaan sitä samaa vapauden tunnetta silloin jos olen paikalla. En ole aiemmissa suhteissani törmännyt vastaavaan ongelmaan. Olen aina sulautunut hyvin erilaisiin kaveriporukoihin, usein sellaisiin, mihin kuuluu lähinnä miehiä.

Meillä tämä tilanne ei ole käsittääkseni mitenkään väliaikainen jostain tietystä ohimenevästä syystä johtuva. Päätin lopettaa suhteen, koska se muutoin se lopettaa minut.

[CandyMan]

Zedille onnittelut rohkeasta päätöksestä. Vähintä mitä se saa aikaan on saada toinen havahtumaan että oli se sittenkin tosissaan.

Hmm. Oman näkemykseni mukaan parisuhde on kyllä ajautunut varsin pahasti vikaraiteelle siinä vaiheessa kun jompi kumpi tai molemmat haluavat paeta siitä.

Elämä ei ole mustavalkoista, vaan harmaata. Ainoat vaihtoehdot eivät ole "ollaan kaikki liikenevä aika yhdessä" tai "toinen tai molemmat pakenevat jatkuvasti erilleen". Käsittääkseni kyse oli siitä ettei toinen osapuoli halua viettää yhtä paljon aikaa yhdessä kuin toinen.

Sanon vielä sen että miehesi varmasti tuntee olevansa tilanteessanne niskan päällä.

Minä veikkaisin lähes päinvastaista.

Ihan vapaasti. Voimme veikkailla näillä vähäisillä lähtötiedoilla ihan mitä vaan. No joka tapauksessa, Zeb taisi mainita että hänestä vaikutti samalta kuin mitä minä epäilin. Tiedä sitten.

Mielestäni mies ei tuossa kylläkään ole täysin hakoteillä. En tiedä minkälaisesta sitoutumispyynnöstä siinä tarkalleen ottaen on kyse, mutta sen tiedän ettei erouhkan alla ole kovin helppoa opetella muuttamaan urautuneita toimintamallejaan. Epäonnistumisen pelko kasvaa helposti liian suureksi ja tukahduttavaksi.

Nyt putosin hieman kärryiltä. Ei ole valmis muuttamaan toimintamallejaan pelastaakseen suhteen jonka haluaa itsekin jatkuvan, koska pelkää suhteen silti epäonnistuvan?

Miksi seurustelukumppanit haluavat viettää luppoaikaa yhdessä, jos kyse ei ole yhteisistä harrastuksista tms.? Uskon tärkeänä syynä olevan varmistus siitä, että toinen välittää edelleen. Miehesi ei välttämättä tunne epävarmuutta kyseisen asian suhteen (toisinkuin sinä?), joten hän tuntee vähemmän tarvetta viettää vapaa-aikaa kanssasi.

Miten olisi: Seurustelukumppanit haluavat viettää aikaa yhdessä, koska he nauttivat toistensa seurasta?

Näin ei ilmeisestikään ollut puheena olleessa tapauksessa, jos mies kerran halusi mieluummin huidella muualla muussa seurassa (koska kuulemma pystyi vain siten tuntemaan olonsa vapaaksi). Kysymys Zebille voisi olla, miksi hän kuitenkin halusi edelleen kyseisen miehen seuraa; mikä on se asia mikä teki edelleen miehen seuran "nautittavaksi"?

Kuten aiemmin sanoin, suhteen alkuvaiheessa nautitaan toisen seurasta koska se on pakoa arjesta. Siinä vaiheessa kun siitä seurustelusta ja yhdessäolosta tulee keskeinen osa harmaata arkea, tulee monille tarve etsiä sitä pakoa arjesta muualta. Onnellisia ovat ne jotka ovat löytäneet kumppanistaan samalla niin täydellisen ystävän (harrastuksiin jne.) ja sielunkumppanin, ettei tunne mitään tarvetta omalle ajalle. Tunnen yhden tällaisen parin, heitä tuntuu yhdistävän yhteinen kalastusharrastus, eivät tunnu muuta tekevänkään vapaa-aikanaan.

Oikeesti: toisen viihdyttäminen sillä motiivilla, että tämä olisi sitten kiinnostuneempi silittämään paidat ja laittamaan ruuat vielä seuraavanakin päivänä on --- no: masentavaa. En suosittele.

En ymmärrä oliko tuo viittaavinaan johonkin mitä minä kirjoitin.

Jos mies ei olisi epävarma, hänellä ei olisi mitään tarvetta vaatia toista sitoutumaan.

Käsitin että mies asetti omia vaatimuksia ja ehtoja sille jos sitoudutaan nykyistä paremmin. Olevinaan kai jonkinlainen vastatarjous Zebin vaatimukselle enemmästä yhteisestä ajasta.

[CandyMan]

Keskustelimme. Mies kertoi, että haluaa viettää aikaa kavereidensa seurassa ilman minun läsnäoloani, koska kokee, että pystyy silloin olemaan vapaa. Hän ei osannut selittää tarkemmin miksi hän ei kykene kokemaan sitä samaa vapauden tunnetta silloin jos olen paikalla. En ole aiemmissa suhteissani törmännyt vastaavaan ongelmaan.

Ilmeisen hyvä päätös että lopetit suhteen. Ilmeisesti teillä oli vähemmän yhteistä kuin exiesi kanssa, jos nykyinen ei pystynyt kokemaan sinua myös kaverina ja ystävänä. Ehkä kyseisellä miehellä ei muutenkaan ole juurikaan naispuolisia ystäviä, ja osaa suhtautua naisiin vain romanttisina seurustelukumppaneina?

[-Superior-]

...

[-Superior-]

...

[PerttiMakimaa]

Keskustelimme. Mies kertoi, että haluaa viettää aikaa kavereidensa seurassa ilman minun läsnäoloani, koska kokee, että pystyy silloin olemaan vapaa. Hän ei osannut selittää tarkemmin miksi hän ei kykene kokemaan sitä samaa vapauden tunnetta silloin jos olen paikalla. En ole aiemmissa suhteissani törmännyt vastaavaan ongelmaan. Olen aina sulautunut hyvin erilaisiin kaveriporukoihin, usein sellaisiin, mihin kuuluu lähinnä miehiä.

Meillä tämä tilanne ei ole käsittääkseni mitenkään väliaikainen jostain tietystä ohimenevästä syystä johtuva. Päätin lopettaa suhteen, koska se muutoin se lopettaa minut.

Kova päätös. Toisaalta jos on aivan varma ettei suhde lähde toimimaan niin tämä päätös on viisainta tehdä vielä silloin kun siihen pystyy.

Sitä pohdin, että on sinun täytynyt olla jotain ihan erityistä jos noin sitoutumiskammoinen ihminen on yrittänyt elää kanssasi. No nyt hän voi tuntea olevansa vapaa...

[AarneAnkka]

Keskustelimme. Mies kertoi, että haluaa viettää aikaa kavereidensa seurassa ilman minun läsnäoloani, koska kokee, että pystyy silloin olemaan vapaa. Hän ei osannut selittää tarkemmin miksi hän ei kykene kokemaan sitä samaa vapauden tunnetta silloin jos olen paikalla.

Tai ei osannut selittää sitä tavalla jolla toinen ei alkaisi huutaa ja polkea jalkaa? Syy voi olla niinkin simppeli että hän haluaa naureskella ja kertoa härskejä äijien juttuja, mutta jos seurassa on nainen joka imuroi herneitä nenään, se ei oikein onnistu. Ja jos toinen tivaa tätä selitystä räjähtämäisillään päin naamaa, sitä ei ehkä halua sanoa.

Tämä ei itse asiassa edes kohdistunut mitenkään sinuun, oli vain ilmaan heitetty ajatus joka tuskin pätee sinun tapauksessasi. Kunhan aivopiereskelen ääneen. Joskus kun tilanne voi olla noinkin. Selitys on naurettavan yksinkertainen, mutta toinen ei uskalla puhua koska ilmapiiri on räjähdysaltis.

[Georgina]

Keskustelimme. Mies kertoi, että haluaa viettää aikaa kavereidensa seurassa ilman minun läsnäoloani, koska kokee, että pystyy silloin olemaan vapaa. Hän ei osannut selittää tarkemmin miksi hän ei kykene kokemaan sitä samaa vapauden tunnetta silloin jos olen paikalla.

Tai ei osannut selittää sitä tavalla jolla toinen ei alkaisi huutaa ja polkea jalkaa? Syy voi olla niinkin simppeli että hän haluaa naureskella ja kertoa härskejä äijien juttuja, mutta jos seurassa on nainen joka imuroi herneitä nenään, se ei oikein onnistu. Ja jos toinen tivaa tätä selitystä räjähtämäisillään päin naamaa, sitä ei ehkä halua sanoa.

Tai äijäporukassa liikenteessä ollessaan on mukava harrastaa kaikkea mahdollista kevyestä flirtistä -- raskaansarjan pettämiseen kun oma tyttöystävä ei ole mukana. Näin mun exä asiaa ajatteli, mua ei koskaan huolittu mukaan koska mukana oloni pilasi illan. Illan tarkoitus kun taisi olla muutakin kun viettää aikaa poikien kanssa.

Nykyisessä suhteessani liikumme mielellään yhdessä. Vastakkaisen sukupuolen kanssa keskustelu, tanssiminen ja ehkä jonkinasteinen flirttikin on ok. Me molemmat tiedämme että se ei tarkoita mitään, eikä kumpikaan siitä ahdistu. Tämä on ollut joillekin ystävillemme vaikea ymmärtää. Itse koen oloni vapautuneeksi. Kaikista mieluiten keskustelen oman poikaystäväni kanssa, hän kun on hauskin ja ihanin mies minkä tiedän Kuitenkaan minun ei tarvitse ahdistua jos joku muu haluaa minulle jutella ja koska poikaystäväni ei niin välitä tanssimisesta, voin ihan hyvin tanssia myös jonkun muun kanssa. Tunne on vapauttava, väkisinkin vertaan sitä edelliseen suhteeseeni jossa minua vahdittiin tarkasti ja keskustelu vaikka vanhan luokkakaverin kanssa aiheutti riitaa viikkokausiksi.

Sori, meni aika OT.
Toivottavasti tämä ei loukkaa Zebiä joka on jo päätöksensä tehnyt, kovasti jaksamista sinulle! Tämä päätös voi olla sinulle uusi alku joka vie elämääsi onnellisempaan suuntaan.

[Hellu]

Mies kertoi, että haluaa viettää aikaa kavereidensa seurassa ilman minun läsnäoloani, koska kokee, että pystyy silloin olemaan vapaa.

Toi nyt jo kertoo kaiken.
Jos ei tunne olevansa vapaa oman kumppaninsa seurassa niin jotain on pahasti vialla.

Mä en oo koskaan tajunnu tätä "arki vietetään yhdessä mutta dokaamaan lähdetään jätkien kanssa" läppää.
Onhan meidänkin porukoissa niitä tyttöystäviä joita ei haluta mukaan, yleensä syynä on se että kyseiset tyypit yleensä pilaavat kaiken joko järjestämällä jotain draamaa tai sitten ihan vaan roikkumalla miehessään niin ettei tämä pysty kunnolla nauttimaan illasta.

En ymmärrä sitäkään jos syynä on se että illanvietoissa heitetään toisenlaista läppää, tuntuu itsestä ainakin hassulta ajatella että mun miehessä olis joku toinen puoli jota en itse pääse näkemään.

[Rouva Pupu]

Nojuu, edellisessä suhteessa molemmilla oli oma kaveripiirinsä, eikä niitä sekoitettu, kumppanin toiveiden vuoksi. Itselläni ei ollut ongelmaa tulla toimeen ja viihtyä hänen kavereidensa seurassa, toisinpäin sitten olikin iso ongelma, eikä siitä voinut mitään hyvää seurata.

Nykyisessä suhteessa taas huomaa sen kuinka tärkeää ja ihanaa se on kun kumppani on samalla myös parhaimpia ystäviä. On todella mukavaa kun voi pitää hauskaa kaksin sekä molempien ystäväpiirien kanssa ilman että se jotenkin rajoittaisi toisen "vapautta" tai omana itsenään olemista.
Tietenkään aina ei tarvitse olla yhdessä, ja toki vietetään aikaa ihan yksin kavereiden kanssa, mutta kun tämä asia kerran on tasapainossa niin ei ollenkaan valittamista.

[EveryWoman]

Meillä tämä tilanne ei ole käsittääkseni mitenkään väliaikainen jostain tietystä ohimenevästä syystä johtuva. Päätin lopettaa suhteen, koska se muutoin se lopettaa minut.

Toivottavasti päätöksesi on harkittu (sen tiedät itse). Joka tapauksessa: tsemppiä teille molemmille. Joskus yrittäminenkään ei riitä.

[EveryWoman]

Ainoat vaihtoehdot eivät ole "ollaan kaikki liikenevä aika yhdessä" tai "toinen tai molemmat pakenevat jatkuvasti erilleen".

Eivätpä tietenkään. Sitä vaihtoehtoa tässä yritin markkinoida, että erilleen hakeutuminen (tapahtuipa sitä paljon tai vähän) ei merkitsisi pakenemista ensinkään. Jos merkitsee, ja tämä olotila on pysyvä perseelleen menee. Ennemmin tai myöhemmin.

Sanon vielä sen että miehesi varmasti tuntee olevansa tilanteessanne niskan päällä.

Minä veikkaisin lähes päinvastaista.

Ihan vapaasti. Voimme veikkailla näillä vähäisillä lähtötiedoilla ihan mitä vaan. No joka tapauksessa, Zeb taisi mainita että hänestä vaikutti samalta kuin mitä minä epäilin. Tiedä sitten.

Jätän spekuloinnin Zebin suhteesta tähän, koska aihe näyttäisi joka tapauksessa olevan loppuunkäsitelty. Jokainen saa toki pitää mielipiteensä.

Mielestäni mies ei tuossa kylläkään ole täysin hakoteillä. En tiedä minkälaisesta sitoutumispyynnöstä siinä tarkalleen ottaen on kyse, mutta sen tiedän ettei erouhkan alla ole kovin helppoa opetella muuttamaan urautuneita toimintamallejaan. Epäonnistumisen pelko kasvaa helposti liian suureksi ja tukahduttavaksi.

Nyt putosin hieman kärryiltä. Ei ole valmis muuttamaan toimintamallejaan pelastaakseen suhteen jonka haluaa itsekin jatkuvan, koska pelkää suhteen silti epäonnistuvan?

Voi olla valmis, mutta kokea ettei osaa. Näin ainakin meillä. Minä en osaa, mies ei osaa. Kumpikin on ymmällään ja yrittämisen luovuus tyrehtyy siitä pelosta että Jos nyt en heti osaa olla just niin kuin toi haluaa, menetän sen. Tämän pelon poistuminen auttoi meitä aivan selvästi. Toki se auttanee vain tilanteessa, jossa kumpikin on jo lähtökohtaisesti sitoutunut ratkaisemaan ongelmia ja muuttamaan toimintaansa/ajatteluaan.

Kuten aiemmin sanoin, suhteen alkuvaiheessa nautitaan toisen seurasta koska se on pakoa arjesta. Siinä vaiheessa kun siitä seurustelusta ja yhdessäolosta tulee keskeinen osa harmaata arkea...

...on jo menty metsään. Olen tosiaan tätä mieltä. Mitä suhteesta jää jäljelle, jos yhdessäolo tuntuu "harmaalta arjelta", josta on paettava? Ei mitään muuta olennaista kuin yhdessä asumisesta koituva taloudellinen hyöty ja se, että joku muukin tekee välillä kotitöitä. Se ei ole paljon se. Minulle toimiva parisuhde = pakoa arjesta, vaikka toisen kanssa ei tekisi mitään muuta kuin arkisia asioita, riippumatta siitä kuinka monta vuotta yhdessä on oltu.

Oikeesti: toisen viihdyttäminen sillä motiivilla, että tämä olisi sitten kiinnostuneempi silittämään paidat ja laittamaan ruuat vielä seuraavanakin päivänä on --- no: masentavaa. En suosittele.

En ymmärrä oliko tuo viittaavinaan johonkin mitä minä kirjoitin.

Ehkä ymmärsin väärin mitä tarkoitit. Käsitin sinun väittäneen, että vakiintuneet parit viettävät yhteistä aikaa lähinnä testatakseen sitä, onko toinen vielä kiinnostunut jatkamaan suhdetta.

[Hellu]

Miksi seurustelukumppanit haluavat viettää luppoaikaa yhdessä, jos kyse ei ole yhteisistä harrastuksista tms.? Uskon tärkeänä syynä olevan varmistus siitä, että toinen välittää edelleen. Miehesi ei välttämättä tunne epävarmuutta kyseisen asian suhteen (toisinkuin sinä?), joten hän tuntee vähemmän tarvetta viettää vapaa-aikaa kanssasi.

Eli mitä varmempi on toisen tunteista sitä vähemmän haluaa viettää tämän kanssa aikaa?
Aika kusipäiseltä kuulostaa, hankkia ensin itselleen muija ettei ihan yksin tarvitse olla, ja sitten kun alkuhuuma on ohi voikin alkaa taas priorisoimaan menonsa oman mielensä mukaan.
En jaksa millään uskoa että suhde jossa vapaa-aika on mielummin omaa kuin yhteistä voi hyvin.