kuinka suhtaudut vammaiseen lapseen??

[mustaenkeli]

En osannut päättää, pistääkkö yleiskeskusteluun, asiakeskusteluun vai suhteiluun. Aike kuitenkin liippaa sitä, mikä on juuri sinun suhtautumisesi/suhteesi ko. asiaan, ni menkööt tänne. Ylipito siirtäköön mieleiseensä paikkaan, jos näkee tarpeelliseksi....

Ajatellaanpas näin, että jos sinä tai kumppanisi olisi raskaana. Lapsi olisi todella toivottu. Haluaisitko tai haluaisitteko raskauden aikana sikiöseulontoihin, jotta lapsen mahdollinen vammaisuus voitaisiin todeta? Jos haluaisitte seulontoihin, miksi? Mitä jos saisitte raskauden aikana tiedon, että lapsesi olisi mahdollisesti (mutta ei välttämättä edes 100% varmuudella) vammainen, mitä ajatuksia tämä herättäisi? Pystyisittekö pitämään vammaisen lapsen? Miksi? Miksi ei?

Miksi tässä maailmassa on edes oikeus säännöstellä sitä, kenellä muka olisi enemmän tai vähemmän oikeus syntyä?

[Hellu]

Jos saisin raskausaikana tietää että lapseni on vammainen, tekisin abortin.
En näe siinä mitään moraalista ristiriitaa, niinkuin en abortissa ylipäätään.

Jos on keino selvittää nämä asiat etukäteen niin tottakai sitä saa käyttää, nää on tietty mielipide juttuja mutta mun mielestä sikiö ei ole vielä syntymätön lapsi siinä vaiheessa kun abortti on vielä mahdollinen.

[mustaenkeli]

Elämää vaikeasti vammautuneen lapsen kanssa en koskaan tämän asian tiimoilta pohtinut. Tai en ehkä joutunut pohtimaan, sillä omalla kohdallani en olisi koskaan edes voinut viedä vammautunutta lastani kotiin asti.

Miksi et?

[mustaenkeli]

Jos saisin raskausaikana tietää että lapseni on vammainen, tekisin abortin.

Entäs, jos asia ei raskausaikana vielä olisi selvinnyt? Tai, entäs jos raskausaikana sanottaisiin, että lapsesi saattaa todennäköisesti olla vammainen, mutta se voi olla myös terve...

Työskennellessäni opiskeluaikana syvästi ja vaikeasti vammaisten lasten- ja nuorten osastolla minua kyllä eniten hämmensi se tosiseikka, että suurin osa näistä lapsista olivat vammautuneet kuitenkin pieninä, leikki-ikäisinä lapsina hukkumistapauksista juuri ja juuri "pelastautuneina"... Että se ei olekaan automaatio, että jos synnyttää terveen lapsen, niin se lapsi kans on ja pysyy terveenä...

Sitten siellä oli kyllä myös näitä ns. "hylättyjä lapsia", jotka olivat synnytyksen yhteydessä syystä tai toisesta vammautuneita. Ensisijaisesti kyseessä oli kaksosista se toinen puolisko. Kotiin oli jätetty se terve kaksoslapsi ja laitokseen toinen....

[mustaenkeli]

MUTTA olen kuitenkin sitä mieltä, ettei pidä tuudittautua liiaksi terve lapsi/sairas lapsi-mustavalkoisuuteen, sillä omalle terveelle lapselle voi sattua mitä vain synnytyksen jälkeenkin. Ja mitäs sitten tehdään? Ymmärrän toki että on eri asia koettaa säädellä asiaa ennen syntymää, kuin sen jälkeen. Mutta pidän silti todella tärkeänä, että vanhemmat muistavat ettei terveen lapsen syntymä vielä anna mitään takeita jatkoa varten.

Näinpä juuri. Tätä tulikin opiskeluaikana paljonkin mietittyä.
Sitä kun ihmiset, etenkin raskaana olevat ja heidän läheisensä kovastikin saattavat pohtia ja punnita mielessään sitä ajatusta, että pää-asia, jos saisi synnyttää maailmaan terveen lapsen... mutta eihän se lapsen terveenä syntyminen vielä kuitenkaan mitään takaa. Suotta kuitenkaan asian kanssa hysterisioimaan. Muutoinhan sitä ei omaa mahdollista lasta uskaltaisi päästää hetkeksikään leikkimään, kun sille voi tapahtua ihan mitä hyvänsä....

[Hellu]

Entäs, jos asia ei raskausaikana vielä olisi selvinnyt? Tai, entäs jos raskausaikana sanottaisiin, että lapsesi saattaa todennäköisesti olla vammainen, mutta se voi olla myös terve...

Tekisin abortin jos riski olisi 50/50.

Asia olisi tietysti eri jos saisin vammaisen lapsen valmistautumatta siihen.
Sittenhän se olisi turha pyristellä, en usko että mulla olisi sydäntä laittaa lastani laitokseen ellen sitten yksinkertaisesti kykenisi häntä itse hoitamaan.
Vaikka en lapsista varsinaisesti haaveilekaan enkä ehkä niitä hankikaan,
uskon että lapsen saaminen muuttaa ihmisen lopullisesti.
Kun omaa lastaan ensi kertaa pitää sylissään sitä vaan rakastaa, oli se vammainen tai ei.

[Ann]

Riippuu vamman vakavuudesta. Paska mennä spekuloimaan, mutta en usko että menisin kovin herkästi henkaroimaan.

Aiheen vierestä: Olin näemmä norannut vahingossa Mustaenkelin. Ohops!

[Quarter]

Jaa-a... tuota on välillä tullut mietittyä. Vaikka itse en lasta voi kantaakkaan.

Jos tietäisin, että lapsi eläisi vain pari kuukautta tai vuottakin ja kuolisi sitten, niin en näe moraalista ongelmaa aborttiin. Miksi kituuttaa lasta ja vanhempia tiettyä aikaa kun lopputuloksen tietää kuitenkin? Aika on varmasti vaikeaa ja aiheuttaa kovaa stressiä ja surua.

Jos tietäisin, että lapsi on vaikeasti vammainen niin en siltikään näe aborttia vääränä. Tällaisen lapsen hoito on varmasti kovaa työtä ja vaatii paljon erityishuomiota. Pahimmassa tapauksessa se voi maksaa työpaikan, parisuhteen jne. Vaikka oman muksuni hengen laitankin omani edelle, niin en näe järkeä kuormittaa itseäni, vaimoani ja yhteiskuntaa erityishoitoa tarvitsevalla tenavalla.

Mutta olenkin itsekäs paskiainen ja tunteeton kusipää. Eniten kuitenkin pelkään, että en jaksa rakastaa ja huolehtia vaikeasti vammaisesta lapsesta. Tahdon jälkikasvuni menestyvän ja yltävän suurempiin asioihin kun itse pystyn.

[Bliss]

Mulla on vammainen lapsi. Helppoa ei elämä ole, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Jos joku haluaa tietää enemmän, kysyköön yv:llä, en sen enempää ala kuuluttamaan aiheesta julkisesti.

[saira]

Tämä on sinänsä minulle ajankohtainen kysymys ollut viime vuosina. Olen keskustellut paljon asiasta veljeni avovaimon kanssa. Veljeni on nk. "mutantti", eli hänellä on TSc, tosin erittäin lievässä muodossa. Hänellä on vain ihomuutoksia ja fibroomia, jotka on poistettu. Valitettavasti heidän mahdollisilla tulevilla lapsillaan on 50%:n mahdollisuus sairastua myös, eikä heidän tilaansa pysty ennustamaan mihinkään suuntaan.

Kun itse odotin lastani, kerroin asiasta neuvolassa. Veljeni lääkäri soitti minulle ja keskustelimme asiasta. Koska veljeni on tosiaan meidän perheen mutantti, minun lapseni tulevat olemaan terveitä. Tosin tyttäreni ultrattiin syntymänsä jälkeen varmuuden vuoksi...

Tilannetta on mietitty muutenkin, koska niinkuin osa varmaan muistaa minun kummipoikani kuoli viime kesänä vajaan kahdeksan kuukauden ikäisenä. Hänellä oli SMA. Valitettavasti tästä taudista ei löydy kunnolla tietoa, sen verran harvinainen on. SMA on kuitenkin lihas- ja hermostorappeumatauti. Oli myös erimielisyyttä aluksi diagnoosista lääkäreiden kesken. Tämä sairaus todettiin noin neljän kuukauden iässä, kolmekuukautiseksi häntä pidetiin terveenä lapsena.

Näistä huolimatta en aio miettiä seuraavan lapsenikaan kohdalla liikaa sitä mahdollisuutta, että lapseni ei olisi terve. Tulee sellaisena kuin tulee, rakastettu hän joka tapauksessa on. Ja se on mielestäni tarpeeksi.

[JoeB]

Haluaisin kyllä melkein ehdottomasti että lapsi osallistuu seulontoihin, jotta mahdollinen vamma selviää etukäteen.

Ihan normaalisti terveelläkin ihmisellä elämä on enemmän tai vähemmän nihkeätä joten voi vaan kuvitella millaista olisi jos olisi vielä vaikea vamma lisäksi. Pitäisin enemmän hyvänä asiana sitä että elämä terminoidaan ennen kuin edes alkaa. Nykytekniikka antaa aivan liikaa mahdollisuuksia yläpitää elämää ruumiissa joka ei itse siihen oikeastaan pysty ja se on mielestäni väärin.

En siis pidä aborttia mitenkään huonona asiana, joten jos tutkimuksissa tulee kovin suuri mahdollisuus että lapsi on vammainen niin voisin ehdottaa vahvasti parilleni aborttia. Toisin kuin naisilla niin vastoin toisen osapuolen tahtoa en voi aborttia tehdä (missä tasaarvo? ).

Jos kuitenkin sitten syntyy vammainen lapsi niin en todellakaan osaa sanoa miten tuohon suhtautuisin loppujen lopuksi.
Jos lapsi olisi syntynyt vastoin tahtoani niin tilanne olisi todella huono, lähtisinkö kävelemän... mahdollisesti.

En ole sellainen hoivapersoona että pystyisin/haluaisin itse huolehtia paljon hoitoa vaativasta lapsesta ja tämän olen tehnyt selväksi naiskumppanilleni joten tässä tilantessa suurempi osuus hoitamisesta kuitenkin kaatuu hänen kannettavakseen. Itseasiassa on vielä pohdinnan alla haluanko lapsia ollenkaan.

[par-sky]

Haluaisin kyllä melkein ehdottomasti että lapsi osallistuu seulontoihin, jotta mahdollinen vamma selviää etukäteen.

mutta eikös nuo seulonnat lisää keskenmenon riskiä? eikä tulokset lopulta kerro edes mitään varmaa. voi olla että lapsesi on vammainen, mutta voi olla ettei ole. ja kuten aiemmin todettiin, se että lapsi on syntyessään terve ei takaa ettei hän myöhemmässä elämässään vammaudu.

luulenpa jättäväni seulonnat väliin omalla kohdallani.

[Stadinarska]

Iltaa. Olen toki minäkin tätä ajatellut. Koska minulla ei ole lasta, on ajatukseni siis arveluita omaan ajatukseeni. Mutta aika selkeänä näen sen rajan, että jos lapsi itse voisi elää ihan kivaa elämää, (siis esim. ei ole sillätavalla monivammainen, että ei ymmärtäisi mitään tai sen kaltaista, täysin liikuntakyvytön ja puhekyvytön), olisi oikeastaan kaikki ihan ok. Olen nähnyt toki mongoloidilapsia tai heikkolahjaisia tai jotain sellaista liikuntakyvyn rajoitusta joka ei itse elämän ymmärrystä haittaa. Tuollaiset henkisesti vammaiset tai jotenkin fyysisesti erilaisethan ovat hauskoja, heillä ei ole typeriä estoja, eivät ole pahoja. Kyllä olen ihan varma että rakastaisin omaa lastani. Kyllä siihen kuitenkin täytyy jokin raja laittaa. Se on inhimillisesti katsoen helppo tehdä tuohon kommunikaatiokyvyn ja näennäisen ymmärryksen puuttumiseen. Ja koska vanhemmat ovat oikeutetusti rajallisia jaksavuudessaan, myös pitää ottaa tämä huomioon. Myös vanhemmille vammainen lapsi on varmasti hyvä ja kasvattava kokemus. Tulee mietittyä elämää muutenkin kuin aivan pinnalta.
Mun tuli pahuksen hyvä mieli ihan vähän aikaa sitten kun mongoloidipoika puhui mulle pitkään ja hartasti bussissa omasta kännykästään! Se elämänilo oli kadehdittavaa. Aivan kamala jos vanhempansa olisivat tehneet abortin!
S-Arska
jokin raja on tässäkin keksittävä, se olisi kova paikka...

[syttiK]

mutta eikös nuo seulonnat lisää keskenmenon riskiä? eikä tulokset lopulta kerro edes mitään varmaa. voi olla että lapsesi on vammainen, mutta voi olla ettei ole. ja kuten aiemmin todettiin, se että lapsi on syntyessään terve ei takaa ettei hän myöhemmässä elämässään vammaudu.

luulenpa jättäväni seulonnat väliin omalla kohdallani.

Minä jätin kans ja jättäisin varmasti uudelleenkin, ellei todella oli syytä epäillä jotain poikkeavaa.

Ei kukaan toivo odottaessaan vammasta lasta, mutta saletisti se on ihan yhtä ihana ja yhtä rakas kaikille mahdollisesta vammastaan huolimatta.

Mun mielestä tää on kysymys, johon ei osaa vastata kuin tuntumalta ja tuntuma vois olla kaukana näistä ajatuksista nyt, jos tietäisi ja toivoisi odottavansa lasta nyt.
Tosin, mä en haluis adhd -lastakaan, mun ryhmässä on niitä muutama ja lähinnä sääliksi käy niiden vanhempia, mutta niilläpä ei oo muusta [kuin väsymyksestä] tietoakaan.

[mustaenkeli]

Jos tietäisin, että lapsi on vaikeasti vammainen niin en siltikään näe aborttia vääränä. Tällaisen lapsen hoito on varmasti kovaa työtä ja vaatii paljon erityishuomiota. Pahimmassa tapauksessa se voi maksaa työpaikan, parisuhteen jne. Vaikka oman muksuni hengen laitankin omani edelle, niin en näe järkeä kuormittaa itseäni, vaimoani ja yhteiskuntaa erityishoitoa tarvitsevalla tenavalla.

Entäs jos siitä tuleekin nuorisorikollinen, huumeongelmainen, mielenterveys- tai käytöshäiriöinen, jos sillä olisikin AD/HD?
Kyllä niissä ns. "terveissäkin" lapsissa voi olla omat kommervenkkinsä ja aiheuttavat harmaita hiuksia....

Nähtävästi mulla nyt liian pitkä työputki menossa....

[CandyMan]

Mustaenkeli katsoi ilmeisesti tämänpäiväisen Dr. Philin, niin minäkin. Teen Quarterilla saman kysymyksen kuin Dr Phil teki(si):

Mutta olenkin itsekäs paskiainen ja tunteeton kusipää. Eniten kuitenkin pelkään, että en jaksa rakastaa ja huolehtia vaikeasti vammaisesta lapsesta. Tahdon jälkikasvuni menestyvän ja yltävän suurempiin asioihin kun itse pystyn.

Okkei, entäs jos lapsesi vammautuu syntymänsä jälkeen? Vuoden ikäisenä? Teini-ikäisenä? Sanotko silloin "Sori muksu, sinusta on nyt liikaa vaivaa etkä pysty vastaamaan toiveisiini ja tulevaisuudensuunnitelmiini mitä olin asettanut sinun suhteesi."? Aika kylmää.

Täydellisessä maailmassa erilaiset vajavaisuuteemme eivät määrittelisi sitä kuinka rakastettavia ja haluttuja ihmisiä olemme, ainakaan omille vanhemmillemme ja ystävillemme. Jos sanotaan että esim. vammaisten ihmisten ei pitäisi hankkia lapsia jos on pelkoa että heidän lapsistaankin saattaa tulla vammaisia, voitaisiin myös sanoa ettei normaalia lyhyempien ihmisten tulisi hankkia jälkikasvua, koska heidän lapsestaankin saattaa tulla normaalia selvästi lyhyempi ja kärsiä siitä kovasti. Sama tietenkin rumien ihmisten kohdalla.

[Quarter]

Entäs jos siitä tuleekin nuorisorikollinen, huumeongelmainen, mielenterveys- tai käytöshäiriöinen, jos sillä olisikin AD/HD?

Sitten eletään tilanteen mukaan. Mutta jos joku vamma on ennaltaehkäistävissä tai estettävissä niin miksei toimia? Ja väitän että ainakin nuo kaksi ekaa ovat kasvatuksesta kiinni ja kolmanteenkin kasvatus vaikuttaa suuresti.

Mustaenkeli katsoi ilmeisesti tämänpäiväisen Dr. Philin, niin minäkin. Teen Quarterilla saman kysymyksen kuin Dr Phil teki(si):
Okkei, entäs jos lapsesi vammautuu syntymänsä jälkeen? Vuoden ikäisenä? Teini-ikäisenä? Sanotko silloin: "Sori muksu, sinusta on nyt liikaa vaivaa etkä pysty vastaamaan toiveisiini ja tulevaisuudensuunnitelmiini mitä olin asettanut sinun suhteesi."? Aika kylmää.

Katso yllä ^^
Ja jos kaikki ajattelisivat noin, niin ihmiskunta olisi jo sukupuutossa. Ainahan on se mahdollisuus että oma muksu on se tuleva über-hitler. Tulevaisuutta peläten ja pahinta ennakoiden on turha elää. Mutta en minä lähde moottoritietä ruuhka-aikaan ylittämään, kun tiedän että ylikulkusiltaa pääsee turvallisemmin. Tuntuu jotenkin naiivilta ja ylisuvaitsevalta lässytykseltä Dr. pilinkin esittää asia noin. Jokainenhan meistä haluaa mielummin terveen jälkikasvun.

[Rouva Pupu]

EOS. Tämä on niitä asioita, joita ei voi tietää, ellei itse sitä koe.
Periaatteessa on mahdollista jälikasvun kehitysvammaisuuteen, koska sitä esiintyy lähisuvussani, eikä hää pöllömpää elämää vietä.

Jos tietäisin satavarmasti, että lapsi olisi niin pahoin kehitysvammainen, että joutuisi lyhyen elämänsä viettämään koneiden etc. varassa, voisin ajatella aborttin olevan järkevin ratkaisu, ei niinkään tunneperäinen. Kyllä, kyllä tajuan, että tervekin lapsi voi vammautua jne. mutta en pidä näitä tilanteita samankaltaisina.
En viitsi tehdä kärsimyksestä jaloa, siinä kun ei mitään jaloa ole.

Rakkaus? En ymmärrä miksi en kykenisi rakastamaan kehitysvammaista; lasta, läheistä.

[mustaenkeli]

Mustaenkeli katsoi ilmeisesti tämänpäiväisen Dr. Philin, niin minäkin.

En katsonut.
Olen ainoastaan päivän pohtinut sitä, miksen voisi hoitaa työkseni 40 tuntia viikossa vaikeasti vammaista 2-vuotiasta poikaa. Syntymästään asti vammautunut. Kaksossisaruksensa on täysin terve....

[CandyMan]

Mustaenkeli katsoi ilmeisesti tämänpäiväisen Dr. Philin, niin minäkin.

En katsonut.

Sitten sun olisi pitänyt, sivusi osittain juuri tuota aihetta. Keikaus on varmaan kuitenkin nauhoittanut sen sulle kun on kerran kauhea Phil-fanaatikko.

[Leila]

Mulla on vammainen lapsi. Helppoa ei elämä ole, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Mulla on kanssa vammainen lapsi, vieläpä vaikeasti monivammainen. Minäkään en koe tarpeelliseksi osallstua tähänkään vammaisaiheiseen keskusteluun.

[Ihminen]

Ihan noin aloitusviestiin viitaten, vammaisuus on aika laaja käsite. Koko kysymys on niin vaikea ja tapauksesta riippuva, että en edes yritä vastata haluanko vai enkö. Sitä päätöstä miettiessä pitäisi kuitenkin varmaan ajatella muutakin, kuinka itse jaksaa ja kestää ja vatvoa eettisiä pohdintoja siitä kenellä on oikeus syntyä ja elää. Minä en välttämättä haluaisi, että lapseni esim. kärsii kovista kivuista ja raskaista hoidoista koko (ehkä lyhyen) elämänsä tai on vihannesta vastaavassa tilassa tietämättä maailmasta mitään.

[JoeB]

Haluaisin kyllä melkein ehdottomasti että lapsi osallistuu seulontoihin, jotta mahdollinen vamma selviää etukäteen.

mutta eikös nuo seulonnat lisää keskenmenon riskiä? eikä tulokset lopulta kerro edes mitään varmaa. voi olla että lapsesi on vammainen, mutta voi olla ettei ole. ja kuten aiemmin todettiin, se että lapsi on syntyessään terve ei takaa ettei hän myöhemmässä elämässään vammaudu.

luulenpa jättäväni seulonnat väliin omalla kohdallani.

Jos vammautuu myöhemmin niin se on ihan eri asia, sitten sen kanssa on vain elettävä.
Käsittääkseni, vaikka mitään en varmasti tiedäkkään, osa tutkimuksista ei ole haitallisia.

Tuo voi olla tai sitten ei homman kanssa sitten lähdetäänkin pelaamaan todennäköisyyksillä, jos on korkea todennäköisyys (esim yli 20%) niin silloin kannatan aborttia vaikka olisi mahdollisuus että tulos on väärä.

En varsinaisesti arvosta sikiön olemassaoloa alkuvaiheessa kovinkaan korkealle koska pidän tärkeänä että alkuvaiheessa kun pelataan geenien arpapeliä annetaan mahdollisimman hyvä kombinaatio tai "kortit" elämää varten joilla toisen on sitten pärjättävä.
Kuten sanotua maailma on tarpeeksi vaikea paikka terveellekkin.

Sanotaan tätä sitten vaikka laadulliseksi jalostamiseksi mutta en haluaisi että suvussa kulkevia fyysisiä ongelmia ainakaan kovin vahvassa muodossa perityy eteenpäin. Eli kannatan jossain määrin selektiivistä jalostusta myös ihmisillä eteenkin vakavien epänormaaliuksien osalta. En vaadi sitä, mutta kannatan kyllä.

[CandyMan]

Sitten eletään tilanteen mukaan. Mutta jos joku vamma on ennaltaehkäistävissä tai estettävissä niin miksei toimia?

Tarkoittiko ennaltaehkäisy tai estettävyys tässä aborttia?

Eli kannatan jossain määrin selektiivistä jalostusta myös ihmisillä eteenkin vakavien epänormaaliuksien osalta. En vaadi sitä, mutta kannatan kyllä.

Tuollainen suhtautuminen ei helpota ainakaan nykyisten vammaisten elämää. Käytännössä sanotaan että ehkä olisi parempi jos hekään eivät olisi syntyneet. Tai voitaisiin ehkä lievemmin lohduttaa heitä "On ihan ok että te olette olemassa (kun vahinko kerran on jo tapahtunut), mutta ei mielellään lisää kaltaisianne, kiitos.".

[JoeB]

Eli kannatan jossain määrin selektiivistä jalostusta myös ihmisillä eteenkin vakavien epänormaaliuksien osalta. En vaadi sitä, mutta kannatan kyllä.

Tuollainen suhtautuminen ei helpota ainakaan nykyisten vammaisten elämää. Käytännössä sanotaan että ehkä olisi parempi jos hekään eivät olisi syntyneet. Tai voitaisiin ehkä lievemmin lohduttaa heitä "On ihan ok että te olette olemassa (kun vahinko kerran on jo tapahtunut), mutta ei mielellään lisää kaltaisianne, kiitos.".

En oikein ymmärrä miksi jonkun tilan poistaminen tulevilta sukupolvilta mitenkään voisi lisätä tilaa jo sairastavien kärsimystä.

Jälkimmäiseen lausahduksen voin siis allekirjoittaa. Ja ehkä jopa ensimmäisenkin joissakin tilanteissa.

Itselläni on mahdollista että on suvussa kulkeva vika joka puhjetessaan aiheuttaa sen että sairaalassa olisin mahdollisesti loppuelämäni. Enkä halua että mahdolliset jälkeläiseni joutuvat tekemään samoja pohdintoja joita itse olen joutunut tekemään.

Omalta kohdaltani tilanne on pitkällisen pohdinnan kautta selvinnyt eli jos tilanne tulee akuutiksi niin järjestän sitten mahdolliset keinot terminoida oman olemassaoloni. Joko siten että en suostu epävarmaan leikkaukseen tai toisaalta leikkauksen epäonnistuessa kieltäydyn jatkon tehohoidosta tai sitten kolmantena vaihtoehtona käytän ulkopuolista tekijää (kolmas vaihtoehto ei toivottavasti ole tarpeen). Ei minulla ole mitään tarvetta pitää kynsin hampain elämän reunasta kiinni jos se loppuu niin se on sit siinä.