Mitä voisin tehdä toisin?

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Viestiesi perusteella haiskahdat hiukkasen (ja vähän enemmänkin) nyhveröltä, eikä kukaan pidä säälittävistä ihmisistä. Ei naisten pakeista pidä valittaa, naiset ovat hölmöjä. Asioissa täytyy ottaa etulyöntiasema ja olla välinpitämätön ja niin sanotusti cool. Kannattaa käyttää Sekaisin Marista -elokuvassa esiteltyä tyhjennystekniikkaa, ettei tapaamisissa liikaa kiimaile.

Kovat karjut eivät loppujen lopuksi ole voittajia, mutta tapaamisena alkuvaiheessa sellaista kannattaa esittää (ja tietysti vähän ollakin). Suhteen edetessä on aika esitellä omaa haavoittavaisuuttaan, näin nainen voi onnitella itseään siitä, että on saanut sinut avautumaan. Kuten vähä-älyiset eläimet yleensä, naiset tottelevat hyvin ehdollistamista. Kun suurimmaksi osaksi ei ole moksiskaan ja reagoi vain positiivisiin ärsykkeisiin, ei ennen pitkää muuta saakaan.

Mutta ennen kaikkea surkeat äänenpainot pois. Naisissa ei TODELLAKAAN ole mitään niin erikoista, että heidän peräänsä tulisi itkeä tai surkutella naisetonta tilaansa. Useimmiten kun kuitenkin käy niin, että naisen saatuaan alkaa vituttamaan se, kun luttanasta ei pääse millään eroon.

Esimerkkinä voin mainita tilanteen, jossa kävin sokkotreffeillä älyllisesti mielenkiintoisen naisen kanssa. Ulkonäkö ei sitten selvinnyt 7 sekunnin testistä, joten kiinnostus lopahti siihen. Treffien jälkeen ilmoitin, että tämä oli tässä ja hauskaa jatkoa. Oletin, että fiksuna ihmisenä hänkin toteaa, että auf wiedersehen. Mutta ei. Neito kävi kyselemään, että missä mätti ja voisiko jotain tehdä. Lähetti vielä monta tekstiviestiä, joissa pyysi kertomaan, mikä hänessä on vikana ja tiedusteli, että josko tosiaan hommaa voisi vielä jatkaa. Kuka wattu tuollaisesta kiinnostuisi, ei kukaan itseään edes hiukan kunnioittava ihminen.
Paras päivä ikinä.
WanhaPervo

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja WanhaPervo »

Kityn Mr Nice Guy myönnetään jälleen Riemumielelle!
WanhaPervo

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja WanhaPervo »

WanhaPervo kirjoitti:Kityn Mr Nice Guy-palkinto myönnetään jälleen Riemumielelle!
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

WanhaPervo kirjoitti:Kityn Mr Nice Guy myönnetään jälleen Riemumielelle!
Kiitoksia kunniasta. Mielestäni on tsiljoona kertaa mukavampaa viheltää peli poikki heti, kuin herättää toisessa toivoa ja vaikkapa vedättää tätä hieman herutuksen toivossa. Jos homma toimii, niin se vaan toimii ja muna nousee pystyyn seitsemän sekunnin aikana. Jos ei, niin ei se myöhemminkään sitä tee. Mitä tekee parisuhteella, joka perustuu vedättämiseen, eikä molemminpuoliseen syvään (into)himoon? Kavereiksi vain täysijärkisiä (=miehiä).
Paras päivä ikinä.
Dumari

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja Dumari »

Tiukkaa tekstiä RM:ltä. Vanha kunnon Fawkes kuittaisi tuohon heti aikamoisella vasta-avautumisella miehistä.
Tulee ihan wanhat City-avautumiset mieleen-> "miks kaikki miehet on niin paskoja ?" tai "kaikki naiset on lorttoja, pettävät aina!". :D
Avatar
martza
Kitisijä
Viestit: 1488
Liittynyt: 15.08.2005 8:37
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja martza »

aimohaku kirjoitti: Ihmisillä on jostain ihmeen syystä tarve saada kaikki nopeasti ja heti. Ensin ollaan kiinnostuneita, mutta heti jos toisesta löytyy yksikin kielteinen piirre tai toinen käyttäytyy ei-toivotulla tavalla, siirrytään seuraavan kohteen kimppuun.

Siinä täydellisyyden metsästämisessä toisilla helposti meneekin sitten koko elämä.
Totta puhut. Tämä piirrehän näkyy selvästi ns. pika-avioliitoissa, joita iltapäivälehdet ovat pullollaan ja syöttävät meille näitä ihanteita. Haetaan maximaalinen nautinto ja mahdollisimman nopeasti ja heti, kun eka erimielisyys tulee, otetaan avioero. Sitten siirrytään seuraavaan. Ehkä palataan vanhan luokse taas ja taas erotaan.

Miksiköhän yhteiskunta ja nykyinen trendi on tämmöinen?
Ei osata tehdä kompromissejä, yrittää ymmärtää toisiamme jne.
"Elämä syntyy hanurista - tai ainakin läheltä sitä"
HellBell

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja HellBell »

Riemumieli kirjoitti:.. Mitä tekee parisuhteella, joka perustuu vedättämiseen, eikä molemminpuoliseen syvään (into)himoon? Kavereiksi vain täysijärkisiä (=miehiä).
Onko tämä tulkittavissa siten, että parisuhde tyhjenee seksisuhteeksi elikäs yhteyksiksi fyysisillä tasoilla ja muut suhteet miesten välisiksi syviksi platonisiksi yhteyksiksi?
Vedän tästä sen johtopäätöksen ettet ole vielä ollut niillä kuuluisilla 'samoilla aaltopituuksilla' naisten kanssa? :wink:
Harvan kanssa sitä ylipäätään niillä on, että mitäs siitä..
WanhaPervo

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja WanhaPervo »

Dumari kirjoitti:Tiukkaa tekstiä RM:ltä. Vanha kunnon Fawkes kuittaisi tuohon heti aikamoisella vasta-avautumisella miehistä.
Tulee ihan wanhat City-avautumiset mieleen-> "miks kaikki miehet on niin paskoja ?" tai "kaikki naiset on lorttoja, pettävät aina!". :D
Tästä voisikin kiteyttää kity/cityn annin ihmiskunnalle;
- "miks kaikki miehet on niin paskoja ?"
- "kaikki naiset on lorttoja, pettävät aina!"
- "Antakaa pillua"
- "Pieraisin juuri"
gullible

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja gullible »

WanhaPervo kirjoitti: Tästä voisikin kiteyttää kity/cityn annin ihmiskunnalle;
- "miks kaikki miehet on niin paskoja ?"
- "kaikki naiset on lorttoja, pettävät aina!"
- "Antakaa pillua"
- "Pieraisin juuri"
Unohtamatta rectumin hoonausta strap on dildolla ja sitä, että mikäli tuota ei hymyssä suin ota vastaan niin on homokammoinen ja sitäkautta itseasiassa homoseksuelli.
WanhaPervo

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja WanhaPervo »

gullible kirjoitti:
WanhaPervo kirjoitti: Tästä voisikin kiteyttää kity/cityn annin ihmiskunnalle;
- "miks kaikki miehet on niin paskoja ?"
- "kaikki naiset on lorttoja, pettävät aina!"
- "Antakaa pillua"
- "Pieraisin juuri"
Unohtamatta rectumin hoonausta strap on dildolla ja sitä, että mikäli tuota ei hymyssä suin ota vastaan niin on homokammoinen ja sitäkautta itseasiassa homoseksuelli.
Ainoa tapa välttyä homoleimalta on sanoa tykkäävänsä rectumin hoonauksesta!
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Minusta Riemumielen postaus oli täyttä asiaa. Tähän siis vähän komppausta ja sit se kamala cheerleader-hymiö. Ei sitä heti pidä toisen niskaan kaikkea herkkyyttään ja syvällisyyttään kaataa, sehän olisi sama kuin maalaisi maalitaulun rintaansa hirvestysaikaan.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
HellBell

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja HellBell »

Lolita kirjoitti:Minusta Riemumielen postaus oli täyttä asiaa. ..
Jaa myös se enin osio, jossa naiset miellettiin imbeSilleiksi, joiden kanssa kannattaa taktikoida oman persoonan avautumisen suhteen? Huumormielessä toki, mutta kuitenkin.
Siinä on kyllä pointtia ettei heti pidä langeta kaikkinensa toisen jalkojen juureen..
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

[quote="Lolita"][/quote]

Niin, ihmissuhteet eivät ole talokauppaa, jossa kertomattomuudesta joutuu maksamaan jälkeenpäin. Voi ihmissuhteissakin joutua maksamaan esimerkiksi suhteen loppumisen muodossa, mutta nyt oli kyse yleisesti hyvinä pidettävien ominaisuuksien kertomisesta. Miksi ihmeessä joku haluaa pelata kaikkia valttinsa heti tai ennemminkin kertoa itsestään kaiken heti kättelyssä. Eikö hlön yksilöllisyys ole minkään arvoinen, kun sisin vuodatetaan kenen tahansa puolitutun vaivaksi. Johtuuko tämä(kin) suomalaisten huonosta itsetunnosta, itseä ei pidetä sen arvoisena, että sielun syvimpiä syövereitä suojeltaisiin edes vähän.
Paras päivä ikinä.
HellBell

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja HellBell »

Riemumieli/Aika epeli kirjoitti:
Niin, ihmissuhteet eivät ole talokauppaa..
Asia näin muotoiltuna.. Allekirjoitan.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Kyllä, pysyn mielipiteessäni RM:n postauksen asiallisuudesta. Homma toimii myös toisinpäin, vaihda nainen-sanan tilalle mies. Vaikka pelejä inhoankin, niin kyllä ihmissuhteitten alkutaival on eräänlaista peliä, kun yrität myydä itseäsi tuolle toiselle ihmiselle karvoineen päivineen. Kuka haluaa yrittää perse edellä puuhun, ei kukaan, vaan kauppaaminen ja mainostaminen aloitetaan positiivisista ja haluttavista ominaisuuksista. Myöhemmin on aikaa rupsahtaa ja näyttää todellinen karvansa ja toivoa, että siinä vaiheessa vaakakupissa painavat enemmän ne kivat jutut kuin ne pienet virheet, joita meissä jokaisessa on.

Kyllä minua alkaa pelottamaan, jos heti ensitapaamisella niskaani kipataan liikaa henkilökohtaista tavaraa ja omituisuuksia.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Enthu

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja Enthu »

Mitä tekisin toisin??? Kaikista paras vaihtoehto jos olisi mahdollista aloittaa elämä kokonaan uudelleen alusta.Mutta kun se ei vaan toimi niin... mun pitäisi oppia nauttimaan elämästä,olemalla onnellinen&tyytyväinen että on hyvä terveys,rahaa,kavereita (joita tosi harvoin näkee),pitäisi löytää
TAAS se positiivinen asenne eikä masennella&olla marttyyri
HellBell

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja HellBell »

Lolita kirjoitti:Kyllä, pysyn mielipiteessäni RM:n postauksen asiallisuudesta. Homma toimii myös toisinpäin, vaihda nainen-sanan tilalle mies. ...
Tällä pienellä improkikalla.. Kyllä.
Vaikka pelejä inhoankin, niin kyllä ihmissuhteitten alkutaival on eräänlaista peliä, kun yrität myydä itseäsi tuolle toiselle ihmiselle karvoineen päivineen. Kuka haluaa yrittää perse edellä puuhun, ei kukaan, vaan kauppaaminen ja mainostaminen aloitetaan positiivisista ja haluttavista ominaisuuksista.
Ymmärrän pointtisi ja sen logiikan, en vain henk.koht. pidä niin sanotusta kauppaamisajatuksesta, siitä että itseä pitäisi markkinoida tietyllä tavalla ollakseen mahdollisimman haluttava toisen silmissä. Toki on hyvä olla uuden tuttavan suhteen ehkä varovainen ja siinä määrin itseään arvostava kuten RMkin totesi, ettei heti kaada kaikkea omaansa toisen syliin. Poikkeustapauksiakin voi olla, jos esimerkiksi pari ihmistä juuri sattuisvat kohtaamaan toisissaan ne Oikeat.. niin impulsiivinen heittäytyminen suhteeseen voisi olla todennäköistä.
..Kyllä minua alkaa pelottamaan, jos heti ensitapaamisella niskaani kipataan liikaa henkilökohtaista tavaraa ja omituisuuksia.
Niinpä. Asioiden sulattelu on helpompaa pienempinä annoksina, olen samaa mieltä. Eikä uuteen ihmiseen edes luota vielä tavalla, että tälle alkaisi näyttämään koko elämäänsä tiivistetyissä lauseissa..
slam

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja slam »

[quote="Riemumieli"][/quote]

Jees, hauskaa tekstiä.

Naisen saamiseen tarvitaan aivotoiminnaltaan suora eli ns. yhden lauseen mies. Yhden lauseen mies ja monen lauseen nainen näkevät toisensa Baarijakkaralla ja yhden lauseen mies esittää "yhden lauseen".

Lause kuuluu; "alaks oleen?"

Nainen puhuu muutaman vastaisen lauseen tapauksen johdosta, kunnes mies esittää jälleen saman lauseen. "alaks oleen?" Nainen vertailee tätä miestä muihin baarissa oleviin panolle haluaviin pukkeihin ja havaitsee näiden vikittelevän muita naisia.

Nainen ja mies lähtevät ulos baarista, ja ulkopuolella. Nainen alkaa miettimään, että miksi hän lähti ulos miehen kanssa. Hetken hän miettii pikkupäässään, että pakenisiko pois paikalta.

Jälleen kuuluu lause: "alaks oleen?"

Näin nainen ymmärtää, että mies on tosissaan ja he alkavat oleen. :lol:
ninnithequeen

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Slam pliis, älä enää koskaan käytä lausetta "alaks oleen". Älä kellekään, koskaan, livenä tai edes keskustelupalstalla.
Saa niskakarvat pystyyn.
slam

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja slam »

ninnithequeen kirjoitti:Slam pliis, älä enää koskaan käytä lausetta "alaks oleen". Älä kellekään, koskaan, livenä tai edes keskustelupalstalla.
Saa niskakarvat pystyyn.
En käytä. :lol: Naista vikitellään vähän erikoisemmilla sanoilla ja lauseilla. Ehkä ne ei edes jummarra niitä... :P
slam

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja slam »

riemu kirjoitti:
Viestiesi perusteella haiskahdat hiukkasen (ja vähän enemmänkin) nyhveröltä, eikä kukaan pidä säälittävistä ihmisistä. Ei naisten pakeista pidä valittaa, naiset ovat hölmöjä. Asioissa täytyy ottaa etulyöntiasema ja olla välinpitämätön ja niin sanotusti cool. Kannattaa käyttää Sekaisin Marista -elokuvassa esiteltyä tyhjennystekniikkaa, ettei tapaamisissa liikaa kiimaile.
Olen nysvä, kujeellinen, ja harvoin rajusti vittuileva. Haluan säilyttää terveen kosketuksen elämään pysymällä omana itsenäni, jos en kelpaa naiselle tälläisena nysvänä ja "apua tarvitsevana", niin aivan sama. Monet näyttelijät puhuvat herkissä Kakkos,teeveen ohjelmissa, että saattoivat samaistua niin rooliinsa, että sekosivat tai lähes sekosivat. Se, että sekoilee erilaisten roolien maailmassa on aika epämiellyttävää. Sitä voitaisiin kutsua teini-iän uudeksi tulemukseksi. Identiteettikriisiksi peräti... ;)

Riemumieli kirjoitti:
Niin, ihmissuhteet eivät ole talokauppaa, jossa kertomattomuudesta joutuu maksamaan jälkeenpäin.
Nainen eli "naukulus kaktus" latinalaiselta nimeltään ostetaan nykyään baarista. Vuorovaikutus voidaan kierossa mielessä nähdä kauppaamisena. Baariin lähteminen on kuin orjakauppaan ostoksille meno. Puristelee vähäsen takamuksia ja koittelee, mistäpäin nainen antaa... Suusta vai alempaa. :lol: Kauppaamisyritys on liian köyhä, jos nainen ei reakoi siihen millään tavalla. (ei jokaisen ihmisen tarvitse yhdistää kaupallistumista ja naarastematiikkaa yhdeksi kokonaisuudeksi, joka on itseisarvo... juurikin sinulle riemusälli :D) ja miksi ei muillekkin.
Avatar
Pirjo
Kitisijä
Viestit: 18
Liittynyt: 16.10.2005 16:23
Paikkakunta: HeLLsinki

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja Pirjo »

En tiedä. Voisin itse ehkä esittää saman kysymyksen. Mitä teen aina väärin? Ja itseasiassa kun olen tätä kysymystä ääneen miettinyt niin mua on aina kehoitettu kysymään niiltä tyypeiltä ett missä mätti...

Hmm. No mutta en ole vielä päässyt kysymään tuota ja en sitä yksien treffien jälkeen tekisikään. Jotenkin tuntuu vaan jännältä että aina MINÄ tapaan varattuja, kusipäitä, sitoutumiskammoisia outouksia. Miten aina ne tyypit jotka jostain "löydän" löytävät aina parissa viikossa jonkun paremman... hmm.. jään miettimään...

Olen vain yrittänyt päätellä ettei ole kai tarviskaan mun sitte "alkaa oleen" kenenkää kaa..

Tsemiä slam! Kyl se sitten varmaan joskus. Kaikille meille..
coldheart cynic
that's what's become of me
coldheart cynic
that's what you've made of me
KGrilli

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja KGrilli »

gullible kirjoitti:
WanhaPervo kirjoitti: Tästä voisikin kiteyttää kity/cityn annin ihmiskunnalle;
- "miks kaikki miehet on niin paskoja ?"
- "kaikki naiset on lorttoja, pettävät aina!"
- "Antakaa pillua"
- "Pieraisin juuri"
Unohtamatta rectumin hoonausta strap on dildolla ja sitä, että mikäli tuota ei hymyssä suin ota vastaan niin on homokammoinen ja sitäkautta itseasiassa homoseksuelli.

sä alat muistuttaa jo PX:ää noilla ainaisilla kitinöilläs samasta aiheesta. kyllä on tainnut sulle jäädä SYVÄT traumat.
nypari

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja nypari »

Ihmissuhteen alkututustuminen on kuten todettua eräänlainen itsensä markkinointiajanjakso. Pelataan peliä, ei haluta antaa siimaa, muttei olla liian välinpitämättömiäkään. Jos kumppani on alkuvaiheessa samoilla aalloilla, niin kaikki sujuu ilman sen kummempia markkinoimisia - itsestään. Tällöinkin peli on kuitenkin taustalla.

Suurimpia virheitä on kuitekin tehdä itsestään jotain muuta kuin todellisuudessa on, pahimmassa tapauksessa valehdella, itsensä korokkeelle nostamisen kontekstissa. Miten olla oma itsensä tässä Pelissä? Hyvä itsetunto ja itsensä tunteminen auttavat paljon. Kokemus vastaavista tilanteista antaa sopivasti perspektiiviä ja suhteellisuudentajua.

Itse olen alusta piteän avoin omista ajatuksistani, pyrin olemaan aito. Tiedän, että ihmiset pitävät yleiseti aidoista ja avoimista ihmisistä. Se, että kertoisin liikaa vääristä, esim. liian henkilökohtaisista asioista voi koitua alussa minua vastaan, mutta olen huomannut, että jälkeenpäin sitä osataan arvostaa. Kukin tavallaan tietenkin.
killkill

Re: Mitä voisin tehdä toisin?

Viesti Kirjoittaja killkill »

Nowaysis kirjoitti:Ehkä voisit viettää aikaa herrasmiesten parissa ja oppia heiltä muutamia vinkkejä siitä miten naisia liehitellään...
Siinä vaiheessa, kun kosiskelu- ja kopulaatio-ohjeita pitää kysellä inter-nätistä, ollaan ohuella jäällä.
Vastaa Viestiin