Kaverittomuus?!?

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
Enthu

Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Enthu »

Otin nyt tämänkin asian esille.Oikeastaan syy miksi hengailen kityssä ja vastaavanlaisilla muilla keskustelupalstoilla on seuraava. Vanhat opiskelukaverit,10-lk kaverit,jopa peruskoulun aikaiset on aika tehokkaasti kadonnut elämästäni.Peruskoulun aikaisia muutamia hyviä ystäviä olen nähnyt vain senioritapaamisissa tai törmännyt ihan vahingossa,vaihdettu pikaiset kuulumiset etc.Kymppiluokan aikaiset kaverit hävisi alta aikayksikön kun kukaan ei jaksanut järjestää tapaamisia,peruskoulun luokkakokouskin ollut useaman vuoden vireillä,
mielessä,ajatuksissa mutta kun kukaan ei ole tarttunut tilaisuuteen.
Amiksen huono puoli oli se että ihmiset hajosi liikaa ympäri Suomea...
Porukkaa muutti Kittilään,Tornioon,Hämeenlinnaan,Jenkkeihin. Vaikka useinkin vaihdettiin puh.nrot,mailit ja meseosoitteet,eipä juuri kukaan
soitellut tai edes tekstannut kuulumisia.Joskus yritin itsekin pitää yhteyksiä yllä huonolla menestyksellä,saaden jopa luuria korvaan.
Että siksi nettichateissa tai vastaavissa eri nikeillä vietän aikaani.
Työttömänä en oikein muutakaan keksi kuin sättäämisen...vaikka toki osallistun asukastoimintaan,käyn näyttelyissä,teatterissa,oopperassa ja baletissa,pelaan bilistä,käyn punttiksella,ulkoilen,kuuntelen musiikkia,
siivoan,pesen pyykkiä,yritän elää normaalia elämää mutta tämä yli kaksivuotinen rakenteellinen työttömyys on sekoittanut lähes täysin
vuorokausi/päivärytmini,että se on SE ongelman ydin.Ja työnhaustakin tullut sellaista joka(arki)päiväistä pakkopullaa.Pääsisi vaan nopeasti töihin tai ammatilliseen kuntoutukseen minkä kädessä on pääsisinkö
työkyvyttömyyseläkkeelle,kun sellasella ollessa sais jotain tienata.
Asukastoiminnan kautta olen saanut kavereita,mutta se ei oo sellasta että käydään toisen luona kylässä/vierailulla,vaan ihan yleisellä tasolla.
Tähän Aspergeriinkin kyllä liittyy vaikeus luoda&ylläpitää sosiaalisia suhteita.Olen aina tullut enemmän itseäni vanhempien kanssa toimeen,
nuorempien tai samanikäisten kanssa aaltopituus löytynyt myöhemmin.
Toivottavasti jaksoitte lukea pitkän sepustuksen *Avautumus Maximus*
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja mölli »

Paskaako niillä tekee, hyväksikäyttäviä pyllynreikiä suurin osa. Paitti sukulaiselaiset oma veri on omaa verta!
Hellu
Kitinän uhri
Viestit: 594
Liittynyt: 24.08.2005 16:25

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Hellu »

Kävin viime viikonloppuna kaverin tupareissa pikkukylässä Helsingin lähellä jossa itsekin olen kasvanut.
Mukava oli nähdä vanhoja tuttuja / entisiä parhaita kavereita, silti tuli sellainen fiilis että ei helvetti.
Kaikki tuntu olevan niiiin eri aaltopituudella meikäläisen kanssa ettei juttelusta meinannu tulla mitään.
Varsinkin mun paras ystävättäreni jonka kanssa ollaan oltu kuin siskot, on muuttunu niin pinnalliseksi ja suvaitsemattomaksi ihmiseksi etten mä pystyny kuuntelemaan niitä juttuja.
Sen elämänarvot on vaan niin päin vittua etten pysty myötäilemään.

Kiitin siellä onneani siitä ettei nää ämmät kuulu enää nykyään mun (päivittäiseen)elämään, toisaalta tunsin itseni hirveän yksinäiseksi.
Surullista että ollaan kasvettu erilleen, vielä surullisempaa että yritetään vieläkin olla kavereita.
Olisin mielummin pitänyt ne hyvät muistot.
Enthu

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Enthu »

Ei se mun tapauksessa ole kiinni ihan siitäkään että ollaan kasvettu erillemme kun ei edes olla erottu riidoissa,yksinkertaisesti mun elämääni
kuuluneet ihmiset on löytänyt uuden elämän johon mä en enää kuulu.
Hilpi
Kitinä paheena
Viestit: 47
Liittynyt: 15.08.2005 13:08

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Hilpi »

Entinen työkaverini kertoi omanneensa vastaavanlaisen ongelman, mutta saaneensa useita hyviä ystäviä harrastuksensa kautta. Vapaa-aikansa hän vietti SPR:llä erilaisissa vapaaehtoistehtävissä.

Itsekin joskus teininä kuuluin yhden talven ko. järjestöön ja pidin (sen osaston johon kuuluin) lämpimästä ryhmähengestä. Muutto muualle sai tuon mukavan harrastuksen unohtumaan.

Uskon että harrastusten parista saattaa löytää paljon saman henkisiä ystäviä. SPR tuli vain ensimmäisenä mieleen koska se ei juurikaan vaadi rahaa (tai niin oli ainakin silloin muinoin).


Kai se on aika luonnollista ettei kaikille jää peruskoulusta kavereita, ihmiset kumminkin kasvavat, muuttuvat ja viettävät kiireistä aikaa juuri peruskoulun jälkeisinä vuosina. Toivon että 'aikuisena' löydetyt ystävät pysyvät lähelläni pitkään (samaa en välttämättä olisi toivonut muutamista peruskoulu aikaisista 'kavereista').
Hellu
Kitinän uhri
Viestit: 594
Liittynyt: 24.08.2005 16:25

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Hellu »

Enthu kirjoitti: löytänyt uuden elämän johon mä en enää kuulu.
Huomasin just että se myötätunto jonka yritin äskeiseen kirjoitukseeni ujuttaa olikin hävinnyt paatoksen alle..
Tarkoitin vaan sitä että mulla on vähän sama fiilis vaikkei ne ihmiset mihinkään oo lähteny.

Ehkä mä oon vaan sellanen tyyppi että vaadin ihmisiltä liikaa, siks on niin vaikea tuntea kuuluvansa mihinkään.
killkill

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja killkill »

Itsekin paljon muutelleena olen huomannut, miten vaikeaa on aikuisena solmia kaveri- ja ystävyyssuhteita. Omalla kohdalla homma aukesi aika paljolti uuden harrastuksen avulla (kts avatar). Suosittelisin aktiivista harrastustoimintaa muutenkin niille, jotka haluavat solmia uusia kaveri- ja ystäväsuhteita.

Surullista, miten paljon yksinäisiä ihmisiä nykyisin on. Sitä asutaan kerrostalossa kuin sillit suolassa, mutta kuinka moni tuntee naapureitaan? Oman taloyhtiön pihatalkoissa tuli isännöitsijäkin toivottelemaan tervetulleeksi.. totesin että "kiitos kiitos, eihän tässä olla vasta kuin kolme vuotta asuttu."
safi

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja safi »

Hilpi kirjoitti: Kai se on aika luonnollista ettei kaikille jää peruskoulusta kavereita, ihmiset kumminkin kasvavat, muuttuvat ja viettävät kiireistä aikaa juuri peruskoulun jälkeisinä vuosina. Toivon että 'aikuisena' löydetyt ystävät pysyvät lähelläni pitkään (samaa en välttämättä olisi toivonut muutamista peruskoulu aikaisista 'kavereista').
Jep opiskelu ajoilta syntyneet ystävyys-suhteet unohtuvat aika nopeasti. Itse en edes muista enää edes muista sen aikaisten "parhaiden kavereiden" nimiä. Tosin minulla on todella huono nimimuisti muutenkin.
Joskus harvoin, jos näihin sattumalta törmää kadulla huomaa melko pian, ettei yhteisiä puheenaiheita enää löydy ja tunnelma on muutenkin lähes vaivaantunut.

Myöhemmälläkään iällä solmitut ystävyys-suhteet eivät välttämättä ole pysyviä. Omalla kohdallani olen joutunut muuttamaan asuinpaikkaanikin niin monta kertaa tässä vuosien varrella. Yhteydenpito saattaa aluksi olla tiivistä, mutta välimatka vaikeuttaa tapaamista ja sitten uudet ystävät uudelta paikkakunnalta vievät mukanaan ja yhteydenpito entiseen elämään unohtuu lähes kokonaan.

Olen itse siinä onnellisessa asemassa, etä liikun työni puolesta nykyisellä asuin paikkakunnallani ristiin rastiin ja tutustun uusiin samanhenkisiin ihmisiin todella helposti.
Olen asunut tälläkin paikkakunnalla vasta muutaman vuoden ja siinä ajassa rakentanut itselleni täysin tyhjästä aloittaen varsin monipuolisen sosiaalisen elämän.

Mitään neuvoja en osaa antaa ystävien puuteeseen ja niiden hankkimiseen, mutta kotiin ja koneen ääreen ei nyt ainakaan kannata jäädä nyhjäämään.
Avatar
Impi
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 184
Liittynyt: 18.08.2005 8:46

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Impi »

Mulla sama juttu. Kouluaikaiset kaverit etääntyivät, kun mun elämäntilanne muuttui. (Sain lapsen 19-vuotiaana ja aloin elää yh:n arkea, en bilettänyt pariin vuoteen jne.) Eivät ne parhaat ystävät ole kokonaan kadonneet, mutta siinä missä ennen juteltiin päivittäin pari tuntia, nyt nähdään ehkä kerran kuussa.

Uusia ystäviä en ole juurikaan saanut, koska olen aika ronkeli. Suurin osa ihmisistä vaan ei ole "mun ihmisiä". Opiskelut aloittaessani luulin, että sieltä voisi löytyä sielunsiskoja -tai veljiä, mutta katin kontit. Tyttöystävissä on vähän sama juttu kuin poikaystävissä: niitä on ihan helvetin vaikea löytää, jos haluaa löytää just sen oikean.
Siveellistä elämää jo vuodesta 2005
Avatar
LillyMunster
Kitisijä
Viestit: 2007
Liittynyt: 15.08.2005 12:55

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja LillyMunster »

Kaverisuhteet ovat kuin parisuhteetkin; tärkeitä vähän aikaa. On normaalia,että ihmiset kasvavat ja siirtyvät eri urille, näin käy sekä kaveri- että parisuhteissa. Harvassapa on ne suhteet jotka kestävät eliniän, ja vielä harvemmassa kaveritapauksina, koska siinä ei ole kyseessä kuitenkaan ihan samanlainen sitoutuminen ja yhdessäolo.

Mutta uusia tulee. Ja nekin ovat todennäköisesti tärkeitä vain oman aikansa.
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...
Faghag

Kavereista ja ystävyydestä...

Viesti Kirjoittaja Faghag »

Parhaimpaan ystävättäreeni tutuistuin 10-vuotiaana peruskoulun ala-asteella. Olemme käyneet eri kouluja, asuneet eri maissa ja silti olemme aina, 26 vuoden jälkeenkin aina samalla aaltopituudella. Tämä on siksi niin ihmeellistä, että olemme olemukseltamme, elämäntavoiltamme (minä ikisinkku, hän uusioperheen kohta 3 lapsen äiti) ja luonteiltamme kuin yö ja päivä. Mutta meitä yhdistävät samat arvot, yhteinen menneisyys sekä armoton huumorintaju. Lisäksi olemme uteliaita, aikaamme seuraavia ihmisiä, joiden mielestä keskustelu, välillä kepeä ja välillä syvällinen, on elämän ja ihmissuhteiden suola.

Muutkin ystäväni ovat 80-luvulta, eli heidänkin kanssa olen hengaillut jo 17 vuotta. Se, minkä huomaan tässä 30+ kypsässä iässä, että on yhä vaikeampaa tutustua uusiin ihmisiin. Kuten Impi mainitsi, sitä tulee ennakkoluulosemmaksi ja mukavuudenhaluiseksi aikuisuuden myötä. Tosin täytyy tunnustaa, että sosiaalisena ihmisenä tutustun ihmisiin helposti, mutta suhteet pysyvät pinnallisina. Sitä ei juurikaan viitsi päästää puolituttuja nahkojensa sisään kurkkimaan.

Lisäksi olen huomannut, että monet ihmiset ovat aika tylsiä ja ennalta-arvattavia. Harvoin sitä enää hurmaantuu kenestäkään samalla tavalla, kuin teki teini-ikäisenä tai parikymppisenä. Olen aika iloinen, että olen tavannut miehen, joka kiinnostaa minua myös ystävänä. Minulla ei ole koskaan tylsää hänen kanssaan, lieneekö sitten sitä, että hän pitää minua niin mielenkiintoisena ja paistattelen tuossa hänen ihailussaan? Ihan sama, mutta se toimii.

Mutta aika usein sitä tuntuu, että ei jaksa taas samaa jauhantaa ihmisten kanssa, joiden vastauksen voi lukea kulmakarvoista, ennen kuin se on päässyt edes suusta. Kirjat ovat aina olleet minulle kuin ystäviä, eikä niiden tehno ole vuosien varrella lakastunut.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Ihmisellä ei kai voi olla tosiystäviä tai läheisiä ihmisiä mitään lukematonta määrää, koska aika ei yksinkertaisesti riitä, ainakaan minulla, niiden suhteiden hoitamiseen. Ja kyllä mäkin, vaikka mulla on näitä läheisiä ystäviä aika hyvä määrä ja vähemmän läheisiä vielä enemmän, tunnen joskus itseni yksinäiseksi. Johtuu siitä, että ystävät eivät, ainakaan minun ystävyystyylillä, ole samalla tavalla läheisiä kuin esim. joku poikaystävä olisi. Musta usein tuntuu, että jos mulla menisi ihan päin v...a, niin ei mulla nyt niin mieletöntä määrää ihmisiä mua yrittäisi auttaa. Ja kai se toimii vähän toisinkin päin. Ihmisiä, etenkin suomalaisia, tuntuu pelottavan ystäviinkin sitoutuminen.

Mulla varmaan aiheuttaa tätä ajoittaista yksinäisyyden tunnetta se, että pidän ystävistä, jotka eivät vaadi minulta mitään. Siis eivät soittele miljoona kertaa päivässä ja niin poispäin. Tämä tietenkin aiheuttaa taas sen, että useimmat ystävistäni ovat varmaan yhtä "itsenäisiä" kuin minäkin, mikä taas aiheuttaa sen, että tuntuu välillä, ettei niihin ihmisiin vo nojautua sillä tavalla kuin joskus unelmoin. Mutta toisaalta sellainen nojautuminen aiheuttaisi sekin päänvaivaa.

Monta kertaa olen kyllä ajatellut kityläisiä lämmöllä ja miettinyt, kuinka hauskaa on tuntea niin erilaisia ja ihaniakin ihmisiä.
Kikkelis kokkelis.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Mulla tulee joskus sellaisia itsesäälikausia, missä suren sitä, etten ole käynyt kouluja suomessa. Olin 1-3 luokan Meilahden ala-asteella, ja sen jälkeen muutettiin ulkomaille. Koulukavereita ei siis ole, ei yhtäkään. Varsin ärsyttävää, koska kun kuuntelee tuttavien juttuja parhaista ystävistään, suurin osa on ollut parhaita kamuja ja "yläasteelta asti" tmv. Kadehdin heitä, paljonkin.

Mulla taas on vaikeutena luoda pitkäaikaisia ja syviä ystävyys-suhteita. Osaan toki viihdyttää ihmisiä hetken verran aina silloin tällöin, mutta suurin osa "kavereistani" ovat hekin hyvän päivän tuttuja, eli käydään kaljalla tai leffassa silloin tällöin.

Paras ystävä, Maija, joka asuu ulkomailla (opiskelee) asui samaan aikaan Sambiassa. Pitkä tarina, mutta nykyään ollaan hyviä ystäviä. Tosin mulle tulee tästä aina jotenkin outo olo. Maija on mun paras ystävä, niin hyvässä kuin pahassakin. Mä taas olen Maijalle "yksi parhaista ystävistä". Äh, vaikea selittää, mutta Maijan mielestä kaikki kaverit on parhaita kavereita omalla tavallaan.
Mäkin haluisin ihan oman parhaan kaverin. Saanksmä olla ala-asteikäinen taas?
The great club outshines the individual, always and forever.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Elppis kirjoitti:Mäkin haluisin ihan oman parhaan kaverin. Saanksmä olla ala-asteikäinen taas?

Saat. Muista kuitenkin, että vaikka mullakin on paras kaveri, itse asiassa kaksikin, eli yksi E ja sisareni, niin silti niilläkin on muita ihmisiä niiden elämässä (harmi, hehe). Mä huomaan esim. olevani mustasukkainen E:n miehelle ja epäilen että se on mulle. Siskostani en ole kyllä niin mustis.
Kikkelis kokkelis.
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Melnais »

LillyMunster kirjoitti: Mutta uusia tulee. Ja nekin ovat todennäköisesti tärkeitä vain oman aikansa.
Näin minäkin koen. Osittain pakosta huomattuani miten vanhat, ikuisiksi uskomani ystävyyssuhteet ovat laimentuneet kummalliselle kerran-vuodessa-soitellaan-kuulumiset-tasolle. En tiedä vanhoista ystävistäni enää mitään, ja vaikka ajoittain mietinkin mitä heille kuuluu en oikeastaan enää ole edes kiinnostunut. Eiväthän hekään ole.

Ystävistä on tullut ihmeen tilannesidonnaisia, on lohdutettavia, ulkoilutettavia ja saman tilanteen yhdistämiä. Tavallaan surullista, joskus olonsa tuntee hieman hyväksikäytetyksi jos on kelpoista seuraa vain ollessaan säkenöivä seurueen keskipiste. Lyhyistäkin kontakteista voi saada tunteen todellisesta ystävästä, tärkeämpänä pidän kykyä antaa itsestään jotain pintaa syvempää ja olla aidosti läsnä. Sitä arvostan ja haen.

Enthulle suosittelen kk:n vinkkiä harrastustoiminnasta. Sisältöä elämään ja samoin ajattelevia ympärille. Ei ainakaan heikennä tilannetta.
Elämä kantaa, jos sen antaa
Enthu

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Enthu »

Kiitos kullanarvoisista vinkeistä/vihjeistä.Pitääkin ottaa selvää SPR:n
nuorten toiminnasta.Missä kaikkiin akateemisiin/puoliakateemisiin
taiteellisin henkilöihin voi törmätä onkin kinkkisempi kysymys ...
Exsat

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Exsat »

Enthu kirjoitti:Missä kaikkiin akateemisiin/puoliakateemisiin
taiteellisin henkilöihin voi törmätä onkin kinkkisempi kysymys ...
Yliopistolla? Etkö kelpuuta seuraasi kuin akateemisia, vai miksi tätä kyselet?
Enthu

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Enthu »

en ihan sitäkään tarkottanu...kaikki ystävät tervetulleita =)
Avatar
alja
Kitinän uhri
Viestit: 521
Liittynyt: 17.08.2005 8:08
Paikkakunta: saunan taka
Viesti:

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja alja »

mulle on myös tullut tosi paha mieli siitä, että ne ystävät joita esim. lukioaikana sain, oli tarkoitus pitää loppuelämän. myöhemmin selvisi, etteivät he olleetkaan niin vakavalla mielellä liikenteessä. minulla ei ole tapana teeskennellä kenenkään ystävää, se on sitä ihteään sitten kun sinne asti päästään. ja myöhemmin sama juttu, saatika noita vielä vanhempia kavereita ei ole ensinkään, ne huijas mua kaikki!
nojoo, on mulla tuo mies joka on Ystävä, ja pari kaveria, joita rakastan paljon, mutta ei juurikaan sellaisia kenen luo voisi mennä itkemään kun elämä menee pilalle jne. mä oon niin säälittävä että ainoo kenelle voin mennä avautuu on äiti, ja äiti on myös ainoo ihminen kenen kanssa ollaan jatkuvasti yhteydessä.
mä toivon yhä löytäväni oikeita ystäviä citystä ja kitystä, saa nährä huijataanko mua vaan täälläkin. sitä syytä miksi tunnen tulevani petetyksi ystävyyssuhteissa, en osaa sanoa, ehkäpä ihmiset ahdistuu jos mä alan välittämään niistä Oikeesti. emmätajuu.
Ulkona paistaa aurinko,
mutta sisällä sataa.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

alja kirjoitti:nojoo, on mulla tuo mies joka on Ystävä, ja pari kaveria, joita rakastan paljon, mutta ei juurikaan sellaisia kenen luo voisi mennä itkemään kun elämä menee pilalle jne. mä oon niin säälittävä että ainoo kenelle voin mennä avautuu on äiti, ja äiti on myös ainoo ihminen kenen kanssa ollaan jatkuvasti yhteydessä.

Toi läheinen äiti-tytär -suhdehan on tosi hyvä juttu, ei mitenkään säälittävää. Mun toinen niistä kahdesta kaikkein lähimmästä ihmisestä on sisko. Perse on välillä paras.
Kikkelis kokkelis.
Avatar
Finn_Monster
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 108
Liittynyt: 17.08.2005 17:03
Paikkakunta: Epsoo
Viesti:

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Finn_Monster »

YSTÄVIÄ MULLA ON EHKÄ 7

KAMUJA PARIKYMMENTÄ.

MUT KUN ELÄMÄ MUUTTUU VAIKEEKSI JA FRENDIT JOUTUU KOVILLE.
ON SE VAIKEETA KUMMINKIN PUOLIN.

VARSINKIN JOS ON TAHTO IHMINEN.
VEIKKAAN ET PARISUHTEITA SAA UUSIA, MUT KAMUJA EI.

SUKULAISET SAA SYNTYES TAI SUKULAISTEN LISÄÄNTYESSÄ.
SUHDE HEIHIN ON HENKIMAAILMAN TASOA.

MUT PARASKIN KAVERI SUHDE SAA KOLHUJA JOS SE JOUTUU TUULIAJOLLE.

ESIM KONKURSSI, LIPSAHDUS SEKSIIN, VALEHTELU, MUUTTUVAT ELÄMÄNTILANTEET JNE.
LOPULTA JOS KAMUT HYLKÄÄ EI VOI SYYTTÄÄ KUN ITSEÄÄN.

USEIN ON UNOHTANUT ET SUHDE VAATII AINA HOITOA, ON SIT PARISUHDE TAI KAMU SUHDE.


ITSE OON PETTYNYT PARIIKIN YSTÄVÄÄN, MUT MINKÄS TEET !

MONSTERI
XXXXXXL - Painavaa sanaa v 1976
Enthu

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Enthu »

oho Monsterin viesti tuli X 2 :lol:
Avatar
Impi
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 184
Liittynyt: 18.08.2005 8:46

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja Impi »

Finn_Monster kirjoitti:YSTÄVIÄ MULLA ON EHKÄ 7
KAMUJA PARIKYMMENTÄ.
ITSE OON PETTYNYT PARIIKIN YSTÄVÄÄN, MUT MINKÄS TEET !
En laskeskele ystäviäni, koska läheisyys vaihtelee, vaikka ihmiset pysyvät suht samoina.

Tiedän, että olet jäänyt vähän paitsioon viime aikoina, mutta elämäntilanteet muuttuvat...
Siveellistä elämää jo vuodesta 2005
slam

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja slam »

Kait minä aikas yksinäinen susi olen ollut ainakin viime aikoina. Eipä ole tullut pahemmin solmittua suhteita tai menetettyä niitä. Aika eroottisesti kuivaa touhua, se on tua kaveritouhu ollut. Omistan yhden auton kaverin kanssa kaksin tällä hetkellä. Sitä vähän rimmaillaan ja joskus kaljuutellaan. Matkoille täytyy saada seuraa ja mäkeen. Kyl, myä monesti mäessä yksinkin harrastelen... Ei kait sitä mitään tukipylvästä sisänsä tartte elämäänsä, vaikka onhan ihastuttava nainen jees ja sattuuhan se, jos sellainen ei välitä...hmm.
slam

Re: Kaverittomuus?!?

Viesti Kirjoittaja slam »

alja kirjoitti: mä toivon yhä löytäväni oikeita ystäviä citystä ja kitystä, saa nährä huijataanko mua vaan täälläkin. sitä syytä miksi tunnen tulevani petetyksi ystävyyssuhteissa, en osaa sanoa, ehkäpä ihmiset ahdistuu jos mä alan välittämään niistä Oikeesti. emmätajuu.
Joo, :wink: Laitetaan kaverisuhde pystyyn :lol: . Ei ole kyl, sitten yhtään aavistusta, että miten tätä suhdetta aletaan hoitamaan ;) Haittaneeko tuo?
Vastaa Viestiin