nowaysis kirjoitti:Niin, tässä nettikirjoittelussa on seKIN huono puoli, että toiset ihmiset tajuavat milloin kukin kirjoittaa tosissaan ja milloin vain puolitosissaan. Toiset eivät.
Ehkä tämä sangen tulikivenkatkuiselta vaikuttava postauksesi on esimerkki sellaisesta ei-ollenkaan-niin-tosissaan-kuin-luulette kirjoitetusta viestistä?
Ei se mitään: minullahan on tapana suhtautua kaikkeen netissä niin kuin se olisi tosissaan kirjoitettua.
No, itse muotoilisin asian ehkä ennemmin niin, että joku tajuaa jonkun viestintää, toinen toisen, ja joitakuita (minä mukaanluettuna) ei tajua oikein kukaan. Siispä en näe tätä varsinaisesti pahana, vaan sopivan kumppanin löytämistä helpottavana asiaintilana. Viittaan monesti onnistuneita tuloksia katalysoineeseen tekniikkaan, jossa ei pyritä miellyttämään sitä satojen vastaajien massaa kokonaisuutena, vaan pannaan kaikki rahat yhteen, täydelliseen salkkuun. Riski, ettei ketään sopivaa löydy, kasvaa, mutta niin kasvaa palkkiosummakin siinä onnekkaassa tapauksessa että tähdet sattuvat olemaan oikeassa asennossa.
Osa lukijoista ei myöskään ymmärrä, että ihmistä kuvailevat termit ovat lähes aina subjektiivisia. Lihava, laiha, kaunis ja rikas ovat toki kuvaavia, mutta kauneus, kuten rumuuskin, on kuitenkin lopulta katsojan silmässä.
Lähes aina mutta ei kuitenkaan ihan?
Markkina-arvoon liittyvistäkin keskusteluista huomaa, että universaaleja tai vähintään tiettyjen kulttuurien yli toteutuvia kauneuskäsityksiä toki on olemassa. Se, minkä verran näillä kenellekin on painoarvoa, vaikuttaa vaihtelevan rajusti. Itselleni merkitsee vain subjektiivisesti kokemani esteettinen mielihyvä, jolla ei ole paljonkaan tekemistä kulttuurissamme vallitsevan yleisen kauneuskäsityksen kanssa, mutta on ihmisiä jotka avoimesti myöntävät haluavansa
muiden mielestä hyvännäköisen puolison. Ja vielä enemmän niitä, jotka eivät myönnä sitä avoimesti vaan sanovat haluavansa
omasta mielestään hyvännäköisen ja heti perään yrittävät saada läpi ajatusta, jonka mukaan kaikki pitävät samanlaisesta ulkonäöstä!
Minusta kumppania etsittäessä aika lailla tärkein kriteeri on se, että koen hänet viehättäväksi. Ihminen voi olla helvetin hauska, ystävällinen ja kaikkien muiden mielestä sikahyvännäköinen ja täydellisen sopiva matchi juuri minulle, juuri tänään. Jos minusta ei kuitenkaan tunnu tältä, why bother?
Koska silloin hän ei ole sinulle täydellinen match. Siitä en ole vielä päässyt kiinni, miksi arvelet vian olevan lähinnä kuoren ominaisuuksissa, jos toinen ei vaikuta viehättävältä. Toki toisen viehätysvoima on helppo (ellei helpoin)
aistia visuaalisen nautinnon muodossa, mutta sehän ei merkitse että tämän nautinnon alkuunpaneva voima olisi luonteeltaan visuaalinen. Vai olenko tosiaan lähes yksin tällä planeetalla sen kokemukseni kanssa, että ylivoimaisen ihastuttavan luonteen omistaja näyttää silmissäni vetoavalta, siitä riippumatta missä kohdassa hän sijaitsee objektiivisella kauneusasteikolla?
Jos etsin ystävää, en juuri vaadi muuta kuin sitä, että viihdyn ja tunnen oloni hyväksi ko. ihmisen seurassa. Kauneus ja rikkaus tuovat tietty lisäpisteitä(LEIKISTI!!1) Kumppania etsiessä mielessä saattaa taas kummitella ajatus siitä, minkä näköisiä mukuloita hänen kanssaan saattaisi joskus ehkä mahdollisesti, ei kuitenkaan enää nelikymppisenä, saada. Jos niistä, lumoavasta kauneudestani(VITSI, tai PUOLIVITSI) huolimatta, tulisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä karmeita rupikonnia, olisi pakko jättää väliin. Se, mitä kukin pitää kauniina ja tavoiteltavana, riippuu ihmisestä itsestään.
Itse en ajattele kauneuden olevan ollenkaan noin geneettisesti määrittyvää. Otetaan vaikkapa nainen, jota pidettiin kauniina ja joka joutui auto-onnettomuuteen, jossa loukkaantui vakavasti. Useiden vuosien hoitokierrosten jälkeen hän oli fyysisesti entisensä, mutta henkisesti hyvin masentunut ja lannistunut. Useampi hänen ystävistään huomioi, että hänen kauneutensa oli jotenkin kadonnut - hän näytti aivan kuin eri ihmiseltä.
Jos kuka tahansa elää ilkeän, välinpitämättömän, laiskan ja epärehellisen ihmisen elämää, hänestä tulee ruma. Sitten taas ihmisestä, joka elää rakastavan, välittävän, aktiivisen ja suoraselkäisen ihmisen elämää, ei uskomukseni mukaan voi kovin helposti tulla sen näköistä, jota ihmiset yleisesti ottaen pitäisivät rumana (pl. vakavat sairaudet jms.). Jos joku ei ole ruma, hänessä on potentiaalia näyttää jonkun subjektiivisen ihailun myötä viehättävältä. Joillekuille ei tuota suurempia vaikeuksia nähdä Oikeasti Rumiakaan viehättävinä, mutta jätetään se keskustelun ulkopuolelle, koska uskon ettei tämä kaikilta (harjoittelematta) onnistu.
Uskoisin, että itselleni nettideittailussa ikävintä olisi se, että
oletetusti
sadoista(leikkimielisesti suuret luulot itsestäni!1) ilmoitukseeni vastanneista miehistä olisi mielestäni jollain tapaa "epätyydyttäviä" joka tapauksessa. Tällöin olisin pahimmassa tapauksessa ehtinyt jo ihastua ihmisen nettipersoonaan, joka toki voisi olla täysin hurmaava myös irl
Jos oletetaan, että olit ainakin puoliksi tosissasi sanoessasi, että ulkonäöllä on osuutta ihastumiseesi, niin miten voisit ihastua toiseen näkemättä häntä? Ja olisiko tuo nyt sitten graavimpi juttu kuin se (joka kuulemma monille käy), että ihastuu toiseen ulkonäön perusteella ja seurustelun alettua toteaa tämän persoonallisuudeltaan itselleen sopimattomaksi?
However, jos päästän nykyisen hansikkaan joskus livahtamaan kätösistäni, lupaan nettideitata todistaakseni itseni ennakkoluulottomaksi ja kolhuja kestäväksi nuoreksi naiseksi.
En itse asiassa hetkeäkään epäillyt että olisit jotenkin fundamentaalisti nettideittailua vastaan.
