Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
Googlebot

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja Googlebot »

Duckzilla kirjoitti:Kallonkutistaja käski myös että minunkin pitäisi tuoda positiivisia ominaisuuksiani esille, eikä se ole elvistelyä tai itsekehua.
Suomalaisessa kulttuurissa tuo katsotaan synniksi, mutta onneksi yritit siitä huolimatta. Hyvältä sun listasi kuulostikin, kaiketi samoja asioita kuin olisin itsekin maininnut (sinusta).
NuoriDaavid

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Duckzilla kirjoitti:
BettyB. kirjoitti:No sitä mäkin ihmettelen. En keksi kovinkaan montaa syytä.
BettyB. kirjoitti:Oon yleensä aika hauska ja spontaani, mulla on ihan kivasti kurveja ja ihan nätti naamakin, omat hampaat suussa ja hiukset päässä, tuun toimeen omillani, en juurikaan nalkuta (mielenosoitus EI ole nalkuttamista), en ole väkivaltainen, en juokse vieraissa, olen antelias, asun pankin omistamassa kämpässä ja ajan firman autolla (no NYT se tuli), urani on nousujohteinen ja liksakin ihan kiva. Olen myös hyvä kuuntelemaan enkä kuormita toisia omilla huolillani, olen näppärä käsistäni ja osaan melkeen mitä vaan. Ja jos en osaa, opettelen. Mulla on pieni suku, ja sekin pitää huonosti yhteyttä toisiinsa (ei sukujuhlia!).
No niin, löytyihän niitä. :) Eli kyllähän niitä kiinnostuneita löytyy. Olen yrittänyt kontteja pulistelemalla muuttua semmoiseksi skrode-järkäleeksi jollaisista taidat tykätä, mutta hajotin siinä näköjään vaan ranteeni, voi itku ja potku. Ei kai sitten auta muu kuin vaan heiluttaa sulle häntää kuin koiranpentu. Kallonkutistaja sanoi että on muutenkin ihan turhaa yrittää muuttua joksikin jonkun toisen mieliksi, koska on riittävän hyvä sellaisena kuin on. No niinpä.

Kallonkutistaja käski myös että minunkin pitäisi tuoda positiivisia ominaisuuksiani esille, eikä se ole elvistelyä tai itsekehua. Yritetääs nyt sitten: Olen fiksu(hko) ja mukava, musiikillis-taiteellisesti lahjakas ja muutenkin ihan ilmaisukykyinen, päässäni raksuttaa eli osaan keskustella ja kysyä hyviä kysymyksiä, talouteni on keskimääräistä paremmalla mallilla enkä haaskaa holtittomasti (ja kaikki muutkin tällaiset ns. perusasiat kuten hygienia, kodinhoito ja elämäntavat ovat tiätty kunnossa), mulla menee koko ajan hiukan paremmin (elämä nousujohteinen), osaan kyllä oikeasti tosipaikan tullen ottaa tilanteen haltuun vaikken uskoisikaan osaavani, osaan antaa ihan jees niska- jalka- ja hartiahieronnat vaikken siihen koulutettu olekaan, ja... no lisää seuraa kunhan nyt olen kekannut näitä.
Kannattaisi tuota taiteilijakorttia heiluttaa kovempaa. Hiukan särmää ja vaikeuksia lisää. Kärsivä taiteilija on håt.
Duckzilla

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja Duckzilla »

NuoriDaavid kirjoitti: Hiukan särmää ja vaikeuksia lisää. Kärsivä taiteilija on håt.
Jaa kui? Ei Beddiksenkään kovin kärsivältä tarvi vaikuttaa.
NuoriDaavid

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Duckzilla kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti: Hiukan särmää ja vaikeuksia lisää. Kärsivä taiteilija on håt.
Jaa kui? Ei Beddiksenkään kovin kärsivältä tarvi vaikuttaa.
No se on kitarasankari tai jtn.

Säveltäjä-graafikon pitää kärsiä!
Zeb

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Duckzilla kirjoitti:Jaa kui? Ei Beddiksenkään kovin kärsivältä tarvi vaikuttaa.
Sillonkin kitara. Kompensoi kaikki muut puutteet.

Edit: Persus sentään kun myöhästyin taas.
NuoriDaavid

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Zeb kirjoitti:
Duckzilla kirjoitti:Jaa kui? Ei Beddiksenkään kovin kärsivältä tarvi vaikuttaa.
Sillonkin kitara. Kompensoi kaikki muut puutteet.

Edit: Persus sentään kun myöhästyin taas.
Niin ne naiset monesti sanoo.
Zeb

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja Zeb »

NuoriDaavid kirjoitti:
Zeb kirjoitti:Persus sentään kun myöhästyin taas.
Niin ne naiset monesti sanoo.
Sinun naiset siis :wink:
NuoriDaavid

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Zeb kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:
Zeb kirjoitti:Persus sentään kun myöhästyin taas.
Niin ne naiset monesti sanoo.
Sinun naiset siis :wink:
No sitä mä yritin selittää..
Duckzilla

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja Duckzilla »

NuoriDaavid kirjoitti:Säveltäjä-graafikon pitää kärsiä!
Nihämmä kärsinkin! Esimerkiksi migreenistä! Ja ankarasta vatutuksesta, kun kanssaihminen ehtii kulkuväylän pullonkaulaan ennen minua, ja etenee sitten hitaasti vaikka hänen edessään on tyhjää tilaa! Heruux?
NuoriDaavid

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Duckzilla kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Säveltäjä-graafikon pitää kärsiä!
Nihämmä kärsinkin! Esimerkiksi migreenistä! Ja ankarasta vatutuksesta, kun kanssaihminen ehtii kulkuväylän pullonkaulaan ennen minua, ja etenee sitten hitaasti vaikka hänen edessään on tyhjää tilaa! Heruux?
Alkoholiongelma+ tuberkuloosi olisi romanttisempi.
Avatar
saira
Kitisijä
Viestit: 3388
Liittynyt: 14.08.2005 19:47
Paikkakunta: Tampere

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja saira »

NuoriDaavid kirjoitti:
Duckzilla kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Säveltäjä-graafikon pitää kärsiä!
Nihämmä kärsinkin! Esimerkiksi migreenistä! Ja ankarasta vatutuksesta, kun kanssaihminen ehtii kulkuväylän pullonkaulaan ennen minua, ja etenee sitten hitaasti vaikka hänen edessään on tyhjää tilaa! Heruux?
Alkoholiongelma+ tuberkuloosi olisi romanttisempi.
Äh, mulla on vaan niskavikainen rumpali...
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
Zeb

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja Zeb »

NuoriDaavid kirjoitti:Alkoholiongelma+ tuberkuloosi olisi romanttisempi.
Tai maanisdepressiivisyys ja visvasyylä?
NuoriDaavid

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Zeb kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Alkoholiongelma+ tuberkuloosi olisi romanttisempi.
Tai maanisdepressiivisyys ja visvasyylä?
Maanisdepressiivisyys ja neurosyfilis olisi mielestäni historiallisesti arvioiden suositumpi vaihtoehto.
SaintJohnPerse

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja SaintJohnPerse »

En tiedä todellaankaan miksi?

Olen lapsellinen, toisinaan itsekäs, ailahtelevainen, sotkuinen, empatiakyvytön, sitoutumiskammoinen... jne.

hmmm... täytyy kysyä jatkossa...
Bliss

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Kysykää joltain, joka on kiinnostunut. (voi olla hankala löytää)
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18736
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja Niba »

Mä olen ainakin niin saatanan hyvä, että sarvet päästä kasvaa!
Pyyhin Netikettiin..
Enttu

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja Enttu »

Kitinän välttämätön paha,kylähullu,vatipää ihan miten haluutte :!: :P

Ei kukaan ole kiinnostunut :roll:
elco

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja elco »

Olen Toteuttaja, en paskanpuhuja. Olen hyvä puhumaan ja kirjoittamaan, älykäs, nopea, hauska, elämäniloinen, elämänhaluinen, oppinut, avoin, hyvin toimeentuleva, rehti, valkoinen Mies. Evoluution kruunu.
Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2360
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Ei aavistustakaan.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
negatiivi
Kitisijä
Viestit: 7
Liittynyt: 08.11.2007 10:25

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja negatiivi »

Ole suurisilmäinen hoikka blondi.. Jolla on pienet tissit. Ja rääväinen suu. Revi siitä!
bedlam

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja bedlam »

negatiivi kirjoitti:Revi siitä!
Siitä tissistä vai siitä suusta?
BettyB.

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja BettyB. »

negatiivi kirjoitti:Ole suurisilmäinen hoikka blondi.. Jolla on pienet tissit. Ja rääväinen suu. Revi siitä!
:pics:
slam

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja slam »

ei helvetissä onneksi ole kiinnostunut
Avatar
Georgina
Kitisijä
Viestit: 3302
Liittynyt: 23.12.2005 22:36

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja Georgina »

Musta rupes tuntumaan että mä taidan vastata tähän ketjuun vaikka vähän nolottaakin mokoma.... Mä uskoisin että olen aika hauskaa seuraa. Enkä kai ihan tyhmimmästä päästä silti kuitenkaan. Oon reilu. Ja ihan hyvännäköinen niistä jotka tykkää vähän persoonallisesta ja särmikkäästä naisesta. (Äh, aika hankalaa!) Olen spontaani ja avoin uusille jutuille. Energinen! (=levoton)

Mies varmaan arvostaa sitä piirrettä että olen kunnianhimoinen harrastukseni suhteen enkä istuskele kotona. (koska se on samanlainen)

Kuvittelen itseni kehumisen olleen nyt jotenkin terapeuttista vaikka sainkin sillä itselleni vaivautuneen olon.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
negatiivi
Kitisijä
Viestit: 7
Liittynyt: 08.11.2007 10:25

Re: Miksi kukaan olisi kiinnostunut sinusta?

Viesti Kirjoittaja negatiivi »

bedlam kirjoitti:
negatiivi kirjoitti:Revi siitä!
Siitä tissistä vai siitä suusta?
No jos sun jostain on pakko repiä, niin mieluummin tissistä, kun siitä suusta voi olla vähän hankalaa. Vai mitäs luulet?
Vastaa Viestiin