Ihmistyyppi (tai -tyypit) joka imee voimat

[Mida]

Anoppi kävi kylässä.

Onneksi oli kälyn luona yötä, mutta sain kuitenkin kunnian kahtena päivänä olla heidän mukanaan kaupungilla shoppailemassa ja katselemassa nähtävyyksiä. Ja joka ikisen kerran kun anopin luona käydään tai toisinpäin, tarvitaan miehen kanssa yhden illan höyryjenpurkukeskustelu, että voi taas elää niinku ennenki.

Tän vierailun saldoa:
- Kahtena ekana päivänä etsitään sellaisia kenkiä, jollaiset anoppi on jo Suomessa päättänyt, että täältä ostaa. Kymmeniä kenkiä myyviä liikkeitä, ei vaan löydy kunnon talvikenkiä, tietyn mallisina ja tietyssä värissä. On se ny perkele kumma, ku tässä maassa ei joka talvi edes lunta nähdä!
- Anopilla on myös etukäteen mietitty kuva päässään siitä, millaiset tuliaiset haluaa miesystävälleen viedä. Eli siis sellainen samanlainen nähtävyyssuklaalajitelma, jonka tyttärensä on ostanut joskus vuonna viis. Sanomattakin selvää, että vaikka kävisi 20 matkamuistomyymälässä, niin sellaista ei enää löydy. Matkamuistoteeman mukaan muotoiltujen teerasioiden ostoehdotukselleni anoppi tuhahtaa, että mitä sellaisilla muka tekee. Lopulta muutaman kaupan jälkeen ostaa sellaisen ja suunnittelee, että tyttärensä pitää tuoda samanlaisia tuliaisina joka kerran Suomessa käydessään hänelle.
- Suklaan suhteen lopulta päättää hyväksyä myös jonkun muun vaihtoehdon. Viimein löytyy puoti, jossa on kivan näköisiä suklaita, kun anoppi muistaa, että eihän se mies tykkää muusta ko Fazerin sinisestä.
- Alkaa höösäys saippuasta. Pitää olla palasaippua, mutta ei liian tyttömäinen. Ei löydy. Paikallisen apteekki/kemikalion alakerrassa anoppi päättää ensivilkaisulla, ettei sellaista tarvitse, koska kaikki naisten tuotteet näyttävät liian kalliilta.
- Anopille on annettu 100£ käytettäväksi. Vie vuorokauden tajuta, että ne eivät käy Suomessa, että niitä ei kannata säästellä.
- Kissanvahtijalle on myös etukäteen tarkkaan mietitty millainen tuliainen pitää olla. Hirveä stressi siitäkin, kun sellaista ei löydy ja sitten kun löytyy, niin siinä näkyy ompeleet. Ei tällaista voi ostaa.
- Kuulemma saapuessa lentokentän terminaali näkyi vielä, kun alkoi kauhistelu siitä, ettei tyttärellään ole kahvinkeitintä ja tarjottu pikakahvi on pahaa jo ennakolta. Pitkän reissun päätteeksi mun pitää mieheni kanssa hakea anopille mäkkäristä "oikeaa kahvia", kun ei vaan jaksaisi kuunnella sitä valitusta, mikä olisi seurannut tiedosta, että meillä ei ole pikakahvia kaapissa häntä varten odottamassa puhumattakaan kahvinkeittimestä.
- Metrolla keskustaa lähestyessä anoppi alkaa kauhistella parin vuoden takaisia metroterroripommeja ja kyylätä kanssamatkustajia sillä silmällä, että kuka näyttää epäilyttävältä. Uhkailee pyörtymisellä kunhan metro sukeltaa maan alle. Ei tietenkään pyörry.
- Ei pysähdy ikinä harkitsemaan itse. Kaupassa sain kerran näyttää mihin se käly meni, joka kuitenkin seisoi metrin päässä anopin takana. Anoppi ehti sekunnissa kiihdyttäytyä hätääntyneeksi.
- "Teidän pitää hankkia matto tänne eteiseen, kun täällä on lattia märkänä kengistä." Keskustelu ei lopu, ennen kuin hälvennämme hänen huolensa lupaamalla ja nielen ehdotukseni, josko lähdettäisiin heti ostamaan, minkäs värinen saisi olla, onko materiaalilla miten paljon väliä ja saako olla kuvioita.
- Anoppi leikkii körökörökirkkoon pojan kanssa ja töyssyttää lasta sylissään niin nopeasti, että varmasti sattuu. Silkkaa ajattelemattomuuttaan, vaikka on perhepäivähoitajataustaa ja 3 omaa lasta.
- Viimeisenä päivänä en jaksa enää lähteä mukaan ja kuulen jälkeenpäin että aamupäivän ostosreissulla on viimeinkin kirkastunut, että ne punnat olisi hyvä käyttää ja kahdet kengät olivat kelvanneet.
- Hetkeäkään anoppi ei ole hiljaa. Mies muistaa laivareissun, jolloin anoppi oli herännyt aamuvarhain pimeässä muiden vielä nukkuessa ainakin näennäisesti. Edes silloin ei voinut turpaa pitää kiinni, vaan oli itsekseen kuiskinut, että "otetaas kahvia täältä termarista näin" jne. Onneksi sen kissa on ihan samanlainen lörpöttäjä, jolta ei suuta saa tukittua. Tulevat hyvin toimeen.

Onko se mikään ihme, että anopin kaikki lapset asuvat ulkomailla? Jos anoppi olisi pahansuopa tai ilkeä tms. niin ei varmaan paljoa tulisi ikävä, jos laittaisi välit poikki. Mutta kun anoppi aidosti haluaa hyvää kaikessa, eikä hössötä tai dramatisoi pätkääkään ilkeyttään, ei oikein ole mitään kunnon syytä niin radikaaliin toimenpiteeseen. Enkä minä uskalla anoppia kritisoida päin naamaa, kun se sitten helposti loukkaantuu ja rupeaa draamamarttyyriksi. Kun kuitenkaan siitä tuskin on lapsillekaan ikinä mitään isompaa vaaraa, niin ei minulla ole perustetta häntä suututtaa. Tyttärensä kyllä sanovat välillä suoraan ja ovat varmaan vuosien mittaan yrittäneet puhua, mutta ei tuohon liene odotettavissa muutosta. Vähän käy sääliksikin, kun anoppi välillä kovasti potee yksinäisyyttä, mutta kun se sitten imee lähellä olijoilta tahtomattaan energian, niin se on vaikea yhtälö. Onneksi nyt on uusi miesystävä ja toivon, että pysyisikin. Kaikki lapsensa näkevät nyt aikuisina äitinsä rasittavuuden kuten myös sen hyväntahtoisuuden. Miehelle voi onneksi antaa tulla vierailujen kasaamat höyryt ja saada ymmärrystä.

Tosi hankalaa. Ei minulla anoppia vastaan oikeastaan ole mitään sinänsä, hänen seuraansa ei vaan jaksa kovin pitkiä aikoja kerrallaan.

Omaan äitiini taas oli helppo laittaa välit poikki, sillä se ihminen on pahansuopa väkivaltainen alkoholisti, joka kieltää ongelmansa. Sillä ihmisellä on suurempi todennäköisyys vahingoittaa lapsiani, vaikka onkin vieraskorea ja hanakka pitämään kulisseja pystyssä.

No, pitipä siis puhua energiasyöpöistä ihmisistä. Yritän kiteyttää ominaisuuksia, jotka anopista tekevät erityisen energiasyöpön:
- Hössöttäminen alituiseen
- Jatkuva äänessä olo ja seurustelun tarve
- Dramaattisuus
- Herkkä loukkaantuvuus ja asioiden vatvominen, marttyyriksi heittäytyminen
- Hiljaisen harkinnan vaje/puuttuminen, tekee ja sanoo ennen kuin ajattelee
- Muu oma toiminta estää tai haittaa muiden kuuntelua välillä

Suurin energiaa muilta syövä tekijä lienee tuo, ettei anoppi ole ollenkaan hiljaa, vaan paapattaa koko ajan asioitaan olivat ne vähäpätöisiä tai tärkeitä, joten seuralainen ei saa kuuntelussa hetkenkään lepotaukoa, ellei heittäydy tietoisesti epäkohteliaaksi.

Onko vielä olemassa jotain muita ominaisuuksia tai tapoja, joilla ihminen voi imeä ympäröiviltä ihmisiltä energiat?

[Googlebot]

Onko vielä olemassa jotain muita ominaisuuksia tai tapoja, joilla ihminen voi imeä ympäröiviltä ihmisiltä energiat?

Ylipitkät kirjoitukset. Syyllistyn itsekin niihin silloin tällöin.

[Mida]

Onko vielä olemassa jotain muita ominaisuuksia tai tapoja, joilla ihminen voi imeä ympäröiviltä ihmisiltä energiat?

Ylipitkät kirjoitukset. Syyllistyn itsekin niihin silloin tällöin.

Ne voi sentään melko helpolla jättää lukematta.

[prosessi]

Onko vielä olemassa jotain muita ominaisuuksia tai tapoja, joilla ihminen voi imeä ympäröiviltä ihmisiltä energiat?

Jättämällä kertomatta selvästi, mitä mieltä on toisen käyttäytymisestä. Veikkaan, että anoppi vierailuidensa jälkeen aina ihmettelee, että miksi hän on niin väsynyt. Sitten hän päättelee, että kaikki johtuu liiasta kauppojen kiertelystä, eikä sosiaalisista asioista. Jos anopille muutaman kerran jaksaa sanoa suoraan, loppuu marttyyriuskin aikanaan. Ihan sen takia, että marttyyrius on rasittavaa.

Harmillista tietenkin on, että vaikka anoppi muuttaisi käyttäytymistään hyvinkin suuresti, on suuri riski, ettei kukaan huomaisi sitä, koska hänet mitä todennäköisimmin aina kuitenkin nähtäisiin sen ennalta muodostetun mielikuvan mukaan.

[EveryWoman]

Yritän kiteyttää ominaisuuksia, jotka anopista tekevät erityisen energiasyöpön:
- Hössöttäminen alituiseen
- Jatkuva äänessä olo ja seurustelun tarve
- Dramaattisuus
- Herkkä loukkaantuvuus ja asioiden vatvominen, marttyyriksi heittäytyminen
- Hiljaisen harkinnan vaje/puuttuminen, tekee ja sanoo ennen kuin ajattelee
- Muu oma toiminta estää tai haittaa muiden kuuntelua välillä

I feel you. Lisätään listaan vielä:

- Äärimmäisen tarmokas ja aktiivinen pyrkimys siihen, että seuraavalle sukupolvelle ei syntyisi samoja traumoja ja kipupisteitä, joita itsellä on.

Pyrkimyshän on sinänsä hyvä ja jalo, mutta erään läheiseni kohdalla se johtaa usein sellaiseenkin toimintaan, josta on muille enemmän vahinkoa kuin iloa. Toimintaa siis ei ensinkään ohjaa se, mitä muut kertovat tarvitsevansa ja toivovansa, vaan yksinomaan se mitä kyseinen henkilö itse olisi lapsuudessaan/nuoruudessaan tarvinnut ja toivonut. Pari kertaa olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, mutta jotenkin hänen ajattelukykynsä ei tunnu riittävän sen ymmärtämiseen, että jonkun muun tarpeet voivat olla aivan erilaisia kuin hänen omansa.

[mustaenkeli]

Ei minulla anoppia vastaan oikeastaan ole mitään sinänsä, hänen seuraansa ei vaan jaksa kovin pitkiä aikoja kerrallaan.

Meillä ei voi olla samaa anoppia vaikka hyvin, hyvin yhtäläiseltä kuulostaakin!

Lisätään listaan vielä se ylenmääräinen hössötys, oman elämän puute (anoppini elää elämäänsä täysin tyttärensä ja poikansa kautta), suunnaton pessimismi, tekopyhyys ja teennäisyys, ikävempien asioiden dramatisoiminen, syyllistäminen yms...
Hän elää keskellä kulisseja, jotka on itse halunnut ympärilleen rakentaa, eikä suostu luopumaan näistä ja hänelle on lähes kauhistus se, että jotkut voivat oikeasti elää karua arkea.

Kun olin viimeksi hänen luonaan käymässä, osasi hän minua kohtaan olla mitä herttaisin ja vieraanvaraisin ihminen - kuten aina. Selkäni takana sitten pojalleen tuo ilmi selkeitä ajatuksiaan mieheni ja minun toiminnasta näin: "Teidän on nyt viimein luovuttava niistä koirista, kun ne ovat aina vain tiellä ja hajottavat ja sotkevat eikä niistä ole muuta kuin harmia eikä se kumppanillesikaan tee hyvää, että hän elää yksinään siellä Savossa ylläpitäen sitä teidän taloa (joka hänen mielestään on täysi murju, vaikka ei siis ole koskaan tässä kodissamme käynyt) eläen niiden kahden koiran kanssa. Ei ole mikään ihme, että sillä kumppanillasi on ollut niitä supistuksiakin reilusti ja on joutunut sairaslomalle, kun sinä kerran olet täällä etkä ole huolehtimassa hänestä ja hän joutuu niitä koiriakin siellä kestämään ja kyllä vain niistä supistuksista pitäisi olla huolissaan yhtälailla kun niistä rytmihäiriöistä sydänäänissä. Ei tuosta teidänkään elämästä tule yhtään mitään. Ettekö te nyt voisi jo muuttaa takaisin tänne PK-seudulle, kun eihän siellä jumalan selän takana kukaan voi elää ja asua..." *jäkäti-jäkäti-jäkäti*

Ihme kumma, kumppanini välit äitiinsä ovat kyllä lämmenneet huomattavasti saadessamme muuttomme yhteydessä hieman välimatkaa ja etäisyyttä.

[Mida]

Jättämällä kertomatta selvästi, mitä mieltä on toisen käyttäytymisestä. Veikkaan, että anoppi vierailuidensa jälkeen aina ihmettelee, että miksi hän on niin väsynyt. Sitten hän päättelee, että kaikki johtuu liiasta kauppojen kiertelystä, eikä sosiaalisista asioista. Jos anopille muutaman kerran jaksaa sanoa suoraan, loppuu marttyyriuskin aikanaan. Ihan sen takia, että marttyyrius on rasittavaa.

Käsittääkseni kyseessä on läpi elämän päällä ollut toimintatapa, joka kumpuaa joistain sisäisistä tarpeista. (Mies epäilee, että kyseessä voi olla tarve olla koko ajan mukana keskustelussa, jokin aikanaan tyydyttämättä jäänyt hyväksynnän tarve, anopilla on melko rankka varhaislapsuus ollut.) Toisaalta sitten aivan puhdas ajattelemattomuus ja syvälle piintynyt olemisen tapa. Minulla on sisko, jolla on samanlaista harkitsemattomuutta ja ajattelemattomuutta itsessään ja siinä ei auta, vaikka satamiljoonaa kertaa sanoisi, että harkitse ennen kuin teet. Ei se ehdi muistaa harkintaa, kun se on tehny jo. Siskolta puuttuu onneksi hössötys, ylidramatisointi ja aivan jatkuva äänessä oleminen, joten sitä sentään jaksaa pitempäänkin katsella. Käly sanoi oppineensa vuosien mittaan antamaan äitinsä höpötyksen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kyllä se sitten toistaa, jos sillä on jotain sellaista asiaa, minkä se haluaa tulla kuulluksi. Ja miehen siskot varmasti vuosien mittaan ovat antaneet anopin ylireagoinnista tilanteeseen jos toiseen palautetta. Heiltä se jotenkin enemmän luonnostaan käy, kun ovat sukua, mutta itse harkitsen tarkkaan, milloin on niin vaikea tilanne anopin kanssa, että sen takia pitää hyvät välit vaarantaa.

Musta näyttää siltä, että tämä kaikki on hurjan tiukasti sidoksissa hänen persoonaansa ja yllyke käytökseen ei tule ulkopuolelta, ei vierailuista, ei muista ihmisistä, vaan ne kumpuavat hänestä itsestään. Aivan varmasti hän kotona yksin ollessaan kauhistelee kissalle ääneen aivan äärimmäisen voimakkaasti vaikkapa jotain lehdestä lukemaansa. Ja voi olla, että kissaakin alkaa pian tympiä se jatkuva seurustelu, vaikka se kissa itse ei yksinkertaisesti tiedä miten ollaan hiljaa.

Mulla on ihmisen tietäen ja miehenkin mielipidettä kuunnellen sellainen tuntuma, että käytöksen muutos olisi ennemminkin anopille suuri rasitus. Hänen pitäisi niiiiiiiin valtava muutos tehdä ja hillitä älyttömän voimakkaasti impulssejaan ja tunteidensa ilmaisua, mitä tuskin koskaan on joutunut tekemään. Puhumattakaan tuosta mahdottomasta harkinnan lisäämisestä toimintaan. Varmasti herättäisi hänessä vastustusta ja ehkä katkeruuttakin. Olen miettinyt, että vain äärimmäisessä tilanteessa vaadin häneltä jotain sellaista. Esimerkiksi jos vaikka tarvitsisimme apua synnytyksen tienoolle kotiin ja muita vaihtoehtoa olisi kuin anoppi. Silloin olisi välttämätön pakko vaatia häntä hillitsemään käytöstään ja puhumaan vain, kun on asiaa. Sillä jos hän olisi auttamassa, jotta saan levätä, hänen käytöksensä nykyisellään vesittäisi tehokkaasti tarkoituksen. Sillä hän luultavimmin loukkaantuisi jos vain olisin välittämättä hänen valtavista asioistaan. Toinen vaihtoehto silloin, jos joskus asumme niin lyhyen matkan päässä toisistamme, että anoppia näkee useaman kerran kuussa. Silloin kokisin välttämättömänä käydä hänen kanssaan keskustelua (vaikka kirjallisesti, että anoppi voisi ensihermostumisen jälkeen rauhassa palata asiaan) siitä, miten saataisiin aikaan sellainen kompromissi, johon molemmat voisivat olla tyytyväisiä. Mutta nyt näemme kaksi-kolme kertaa vuodessa ja nuo kerrat kyllä kestää. Etenkin niin kauan kun anoppi ei pyri sotkeentumaan liiaksi elämäämme väkisin, eikä painetta senkään takia ole. Tuntuisi turhalta sekoittaa anopin pasmoja, jos kuitenkin pystymme vielä sopeutumaan. En ymmärrä miksi tässä tilanteessa pitäisi ryhtyä "taisteluun". Etenkin kun jos kaikkeen rasittavaan hänessä haluaisi hieman hillintää, anoppi luultavasti kokisi sen hyökkäykseksi koko persoonaansa vastaan ja että hänessä ei sitten ole mitään hyvää. Ehkä kokisi jo hyvin ahdistavana sen, jos pitää olla hiljaa silloin kun on tottunut kaikki puolittaiset ajatuksensakin tuomaan julki. Se kaikki hössötys on niiin aitoa, niin sydämen pohjasta tulevaa, että on vaikea uskoa, että se olisi missään määrin teeskenneltyä tai vieraskoreutta.

Harmillista tietenkin on, että vaikka anoppi muuttaisi käyttäytymistään hyvinkin suuresti, on suuri riski, ettei kukaan huomaisi sitä, koska hänet mitä todennäköisimmin aina kuitenkin nähtäisiin sen ennalta muodostetun mielikuvan mukaan.

Jaa'a. Ainakin toistaiseksi mielestäni asia on omalla kohdallani ollut päinvastoin. Joka ikinen kerta, kun ollaan tekemisissä, se höösäys, dramatisointi ja höpötys lyö ällikällä. Että oliko se oikeasti noin "paha". Silti joka kerran olen suhtautunut häneen nätisti ja kohteliaasti hymyillen, yrittäen katsoa asiaa hänen kannaltaan. Se on melko helppoa, mutta jälkeenpäin yllätän itsenikin sillä, miten kauan jaksan miehelle papattaa anopin surkuhupaisista toilailuista. Ehkä siksi, että en ole ehtinyt täysin tottua anopin luonteeseen vielä.

Ihan oikeasti uskon, että kokonaistilanteen huomioiden helpommalla pääsee itse kukin kun anoppia vain sietää sen muutaman kerran vuodessa.

[Mida]

Ei minulla anoppia vastaan oikeastaan ole mitään sinänsä, hänen seuraansa ei vaan jaksa kovin pitkiä aikoja kerrallaan.

Meillä ei voi olla samaa anoppia vaikka hyvin, hyvin yhtäläiseltä kuulostaakin!

Otan osaa anopistasi.

Mutta se täytyy kyllä oman anopin puolustukseksi sanoa, että minun on hyvin vaikea kuvitella häntä puhumasta pahaa selän takana tai yrittämässä manipuloida. Hänellä tuo oma huoli välillä ja sen ilmaisu menee yli, mutta vilpitöntä se on silti.

[prosessi]

Agatha Christie on kirjoittanut aiheesta kirjan salanimellä Mary Westmacott. Siinä anopille itselleen selviää, missä valheessa hän elää. Kirjan nimi on Yksinäinen kevät.

[mustaenkeli]

Agatha Christie on kirjoittanut aiheesta kirjan salanimellä Mary Westmacott. Siinä anopille itselleen selviää, missä valheessa hän elää. Kirjan nimi on Yksinäinen kevät.

Kiitän joululahjavinkistä!
Vaikka, en kyllä taitaisi silti kehdata moista antaa....

[Tix]

Tehyläiset.

[mustaenkeli]

Tehyläiset.

*reps*

Anoppini kuuluu myös Tehyyn!

[Leila]

En nyt tiedä, voiko miehen tätiä rinnastaa Midan anoppiin, mutta se täti vie minulta voimat. Ensinnäkin hän on Hieno Nainen, tyylikäs ja varakas lentoemäntä. Toisekseen hän on aivan äärimmäisen tunteellinen. Täti kyselee esim. kaikenlaista poikamme sairastelusta ja väliin sitten itkeä pirauttaa ja halailee. Ja vaikka poika olisi kohtalaisen ok, niin silti itkettää. Hän myös haluaa tietää kaiken meidän elämästä ja työstä. Sitten kauhistelllaan sitä, miten kurjasti meillä menee kun on niiiiiin paljon töitä ja vielä lapset ja vielä vaikka sun mitä. Argghh. Hän myös haluaisi meitä käymään luokseen tai sitten jotain yhteistä matkaa, mutta me ei todella pystytä siihen. Onneksi tämä nainen ei käy meillä usein, mutta niiden harvojenkin vierailujen jälkeen olen ihan uupunut.

[Bliss]

Tällä hetkellä mun poika vie tasan kaiken voiman ja energian mitä minussa saattaisi muuten olla.
En muista milloin olisin viimeksi saanut syödä rauhassa, tehdä yleensä yhtään mitään rauhassa.
Kaikki mitä pakosti pitää lapsen kanssa tehdä, aiheuttaa suunnattoman raivokohtauksen - olen huudon ja lyöntien kohteena. Ihan sama onko kysymyksessä pukeminen, riisuminen, syöminen, juominen, ulos meno, sisäälle lähtö, MIKÄ TAHANSA. Mikään ei käy.
Tällä hetkellä olen käyttänyt kaksi tuntia siihen, että saisin tuon sintin nukkumaan. Se on tullut varmaan sata kertaa sängystään pois. Kun saan vihdoin ipanan nukkumaan, pitää tehdä iltapäivästä rästiin jääneet työt kun kaikki aika on mennyt supernopean uhmaikäisen vahtimiseen. Kun sitten pääsen pikkutunneilla nukkumaan, sintti herää painajaisuniin ja tulee mun sänkyyn nukkumaan. Tässä kohtaa olen nukkunut ehkä tunnin. Samassa sängyssä kaksivuotiaan kanssa nukkuminen ei tuota kovin levollista yöunta.
Kuinkahan kauan tulen toimeen 1-2 tunnin nukkumisella

Ehkä tämä olis pitänyt postata mammailuketjuun, mutta laitoin nyt tähän.

[Mylwin]

Vampyylit.

Sitten aktiiviset ihmiset. Sellaiset jotka lähtee "reippailemaan" tai "ulkoilemaan" kun on "hyvä ilma". Tai joiden täytyy keksiä jotain tekemistä. Ylipirteät auringonpalvojat. Biitseillä itseään esittelijät. Tai keksivät että hei, nyt mennään laskemaan kaikki hiekanjyvät tosta kadulta. Ja yhdessä on pakko puuhastella.

Ihmiset, joiden suusta pääsee sanoja "nyt ylös sängystä kun menee päivä hukkaan." Vitut se hukkaan menee, miljardit ihmiset ympäri maailmaa ottavat siitä kaiken ilon irti, ei mun tarvi.

[Lolita]

Mä inhoan kaikkia yllämainittuja ihmistyyppejä, komppaan siis kaikkia. Toisaalta olen myös kuoliaaksiymmärtäjä, jotkut ihmiset nyt vaan on omanlaisiaan ja se pitää hyväksyä. Tästä johtuen vaikutan varmaan maanis-depressiiviseltä ihmissuhteissa, yhtenä päivänä olen mukava ja seuraavana inhoan ja olen tyly.

[alja]

avoimuus, rehellisyys -ketjusta sen tajusin:

kaikesta loukkaantujat. ne vievät voimat, ne loukkaantuu sun mielipiteistä, esimerkkinä siis mielipiteet tyyliin "en tykkää yhtään michael jacksonista", loukkaantuu ihan vaan loukkaantumisen takia, ja kiukuttelevat täysin tyhjistä. eivät myöskään osaa sanoa "mua kiukuttaa" vaan tiuskivat päin naamaa, käyttäytyvät ilkeästi ja ovat niin helvetin rasittavia.... (äääärgh voisin jatkaa purkautumista tähän vaikka kuinka, mut meni hermot jo...)

kauaa ei sellaisten kanssa jaksa olla, kun ei mikään miellytä... joko saa teeskennellä koko ajan, ettei vaan loukkaisi, mutta kun sekään ei auta, niin sitten vaan on pikkuhiljaa häivyttävä ko ihmisen luota... aaaargh

oho, näköjään puhuinkin kahdesta ihmistyypistä: "kiukuttelijat" ja "kaikesta loukkaantujat".

[Tix]

oho, näköjään puhuinkin kahdesta ihmistyypistä: "kiukuttelijat" ja "kaikesta loukkaantujat".

Nämä ihmistyypit asuvat usein skitsofreenisesti saman nahan sisällä.

[alja]

oho, näköjään puhuinkin kahdesta ihmistyypistä: "kiukuttelijat" ja "kaikesta loukkaantujat".

Nämä ihmistyypit asuvat usein skitsofreenisesti saman nahan sisällä.

joo niin se taitaa olla. ehkä juuri siksi puhuin ensin yhdestä ihmistyypistä.

[Enttu]

Mun voimat vei 40+ naisihminen joka terrorisoi parillakymmenellä tekstarilla ja usealla puhelulle viikossa,marraskuun lopussa oli pakko vaihtaa nro ja laittaa kokonaan salaiseksi,ei siis löydy numero numeropalvelusta lainkaan.
Pidetään kavereina kyllä edelleen yhteyttä ...

[1108]

Mun voimat vei 40+ naisihminen joka terrorisoi parillakymmenellä tekstarilla ja usealla puhelulle viikossa,marraskuun lopussa oli pakko vaihtaa nro ja laittaa kokonaan salaiseksi,ei siis löydy numero numeropalvelusta lainkaan.
Pidetään kavereina kyllä edelleen yhteyttä ...

Ei.... saaa..... sanoa..... mmmmiiiitäääääään.......

[Zeb]

Ihmiset, jotka elävät niinkin säntillistä ja tylsää elämää, että kokevat voivansa kutsua minua boheemiksi, silleen paheksuen. Nämä tosin lähinnä kummastuttavat, eikä niiden jälkeen sitten jaksa olla tekemisissä. En ole pitänyt itseäni kuin vähän boheemina, enkä edelleenkään pidä. Ei sillä, että boheemiudessa mielestäni olisi mitään pahaa.

Niijjoo, nää on ihmisiä, joiden keittiössä on pata-laput joissa lukee: "Tiina kokkaa Tuomolle rokkaa." (Nimet muutettu asianosaisten suojelemiseksi.) Mitä tuosta oikein pitäisi ajatella?

[Pyry-Matias]

On käynyt selväksi, että ihmiset jotka puhuvat liikaa ja harvemmin asiaa imevät tehokkaimmin energiat. Pari työkaveria löytyy esmes, joista toisen seurassa ajasta, paikasta ja teemasta riippumatta ahdistun alle minuutissa. Vaikka muitakin olisi seurassa, niin pelkkä pelko ja ensimmäisen inahdus tartuttaa tuon ahdistuksen.

Kyllähän lähes kaikki ihmiset toimivat pieninä annoksina ja harvoin, mutta nämä turhan höpöttäjät eivät silloinkaan.

Asiaan toki vaikuttaa se, että olen sosiaalisesti vaativa ja ahdistun sosiaalisesti vaatimattomien ihmisten seurassa. Siis pitkästyn ja turhaudun. Tulen vihaiseksi.

[Zeb]

Asiaan toki vaikuttaa se, että olen sosiaalisesti vaativa ja ahdistun sosiaalisesti vaatimattomien ihmisten seurassa.

Mitä kummaa tarkoittaa sosiaalisesti vaativa/vaatimaton?

[Pyry-Matias]

Mitä kummaa tarkoittaa sosiaalisesti vaativa/vaatimaton?

Toisille riittää vähempi.

En nyt jaksa tästä enempiä, koska muistan käyneeni asiasta pitkän väikkärin palstalla taannoin. Harva tuota termiä käyttää, siksi ymmärrän ihmetyksesi.