Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut

Olen nainen ja

gigoloiden käyttö on ymmärrettävää
11
61%
en hyväksy gigoloiden käyttöä
7
39%
 
Ääniä yhteensä: 18

Zeb

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Aava kirjoitti:Mutta eihän anoreksian puhkeamiseenkaan tarvita kuin yksi lause.
Ei se nyt ihan noinkaan ole. Kuten muissakin mielenterveysongelmissa tarvitaan taustalle ensin se geneettinen, lapsuuden ja muun kasvuympäristön ja taustojen muokkaama yksilöllisesti millekin altis persoonallisuus. Saa aika altis olla jo, että yhdestä lauseesta napsahtaa mihinkään häiriöön. Kyseessä lienee siis ennemmin se viimeinen hiekanjyvänen liian isoon kekoon. Tätä ehkä tarkoititkin?
Rouva Pupu

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Mida kirjoitti: Sen sijaan ton aviomieheni mä tapasin livenä vasta, kun perusteellisen sähköpostivaihdon jälkeen alkoi näyttää siltä, että jos se nyt vielä livenäkin on kiva ja tykästytään, niin emäävaatajuu mikä vois mennä pieleen. Sitä tavallista suhteen alkuhuumaa (joka on kivuudestaan huolimatta hyvin hyvin inhottava tunne mulle. Inhoan adrenaliinijännitystä ja mahanpohjan perhosia ja ne tahtoo tulla aina samassa kimpassa uuden alkavan suhteen kera, jos vaan yhtään siitä toisesta tykkää.) enempää ei alkuun ollut, eikä tarvinnutkaan. Kyllä se rakkaus sieltä on kasvanut ja vahvistunut, kasvatettu ja vahvistettu ilmankin. Sellainen sokeaksi tekevä hullaantuminen on pelottava ilmiö. Alkaa vielä typeryyksissään yhteen jonkun ihan tyhmän kanssa ja tajuaa asianlaidan pahimmillaan vasta, kun on lapset ja velat ja liitot ym. Millai kukaa uskaltaa. En tajuu.
Hmmm. Muistaakseni olitte aika nopeita liikkeissänne, huumalla tai ilman.
prosessi

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Aava kirjoitti:Niin kauan, kuin ihmisillä on taipumus sulkea silmänsä inhimillisiltä heikkouksiltaan, niin kauan ihmisten elämässä on olemassa arkoja asioita, kipupisteitä, jopa tabuja.
Nyt puhut eri asiasta kuin minä. Minä puhuin yksityisasioiden julkistamisesta ulkopuolisille.
Mutta kyseessähän olisi vain yhden yksittäisen ihmisen (sinun) tulkinta ja mielipide jostain toisesta ihmisestä tai teidän yhteiselosta. Ja sitäpaitsi käsittääkseni mielipiteesi on jo exäsi tiedossa, ei siis olisi mitenkään yllätyksellistä.
Aivan. Eivätkä ne asiat kuulu silti ulkopuolisille.
Ymmärrän toki sen, että parisuhde on henkilökohtainen asia, mutta en sitä, miksi pitäisi hävetä heikkouttaan, jos se kerran on vielä inhimillinen.
Ei tässä ole kyse edes siitä, vaan enemmänkin siitä, minkälaisia asioita muista tunnistettavista ihmisistä on sopivaa kertoa.
Eli täälläkin lähtökohtaisesti on soveliasta tuoda esiin vain inhimillisiä vahvuuksiaan? Jaa. Mää taisin just löytää itteni aivan väärästä paikasta.
Ei. Itsestään voi tietenkin kertoa mitä lystää. Muista mieluummin ei.
Aava

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Aava »

Zeb kirjoitti:
Aava kirjoitti:Mutta eihän anoreksian puhkeamiseenkaan tarvita kuin yksi lause.
Ei se nyt ihan noinkaan ole. Kuten muissakin mielenterveysongelmissa tarvitaan taustalle ensin se geneettinen, lapsuuden ja muun kasvuympäristön ja taustojen muokkaama yksilöllisesti millekin altis persoonallisuus. Saa aika altis olla jo, että yhdestä lauseesta napsahtaa mihinkään häiriöön. Kyseessä lienee siis ennemmin se viimeinen hiekanjyvänen liian isoon kekoon. Tätä ehkä tarkoititkin?
Joo, allekirjoitan kyllä tuonkin. Se vaatii alttiutta, ja näitä altistavia tekijöitä on käsittääkseni tutkimuksissakin hahmoteltu. Eikä tietenkään sinällään mistään lauseesta napsahda, vaan siitä kontekstista, jossa se annetaan, ja siitä auktoriteetista, joka sen ulosantaa. Esim. nuorella yksilöurheilijalla valmentaja saattaa olla about jumalasta (jos sellaiseen uskoo) seuraava taho. Huonossa lykyssä tunnollinen harjoittelija ottaa kirjaimellisesti kaiken mahdollisen, mitä valmentaja sanoo. Ei minulla ainakaan ollut teininä mitään resursseja kumota valmentajien palautteita. Hyvä palaute leijutti monta päivää, huonosta jäi jälkiä moneksi vuodeksi.

Eikä tietenkään voida lähteä siihenkään, että kaikkien pitäisi joka lauseensa punnita etukäteen siltä varalta, että se saattaa joissakin laukaista jonkin haitallisen ajatusskenaarion. Muttei sellaisesta pitäisi tullakaan ongelmaa, jos viitsii perustella väitteensä ja harrastaa edes alkeellista empatiaa, so. samaistumista toisen tilanteeseen. Sen enempää vastuuta kukaan ulkopuolinen ei voi ottaa toisen ihmisen päänsisäisistä liikkeistä tai niiden puutteesta. Nuorena jotkut ovat vaan sen verran epävarmoja itsestään, etteivät uskalla edes kysyä perusteluita kuulemilleen väitteille, vaan nielevät ne purematta. Näissä tapauksissa yksikin lause voi siis olla todella tuhoisa. On tietenkin kyse marginaaliryhmistä, mutta tässä marginaalissa pienillä asioilla voi olla kovat seuraukset. Ja ikävä kyllä, tätä marginaalia ei oikein pysty erottamaan päällepäin vasta kunnes ongelma on jo todellinen.
prosessi

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja prosessi »

elco kirjoitti:
Chap kirjoitti:
Aava kirjoitti:
Öööööö.... siis kyseinen hlö kuuluu Kitinä -universumin yksilöihin... että senkö takia?
Kyllä. Kitinä -universumin yksilöistä löytyy prosessin kaikki entiset, nykyiset ja tulevat miehet.
Puhu, gubbe, vaan omasta puolestasi.
:D Juuri nyt Freud tikahtuisi nauruun, tuollainen virhetulkinta on jo aivan liian hassu, sinä kengu-kultaseni. Ja sitäpaitsi Chap itse on rauhoitettua riistaa, joten ei se voi puhua omasta puolestaan.
Aava

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Aava »

prosessi kirjoitti: Nyt puhut eri asiasta kuin minä. Minä puhuin yksityisasioiden julkistamisesta ulkopuolisille.
Asia selvä. Pahoittelen väärinymmärrystä. Tekisi mieli kysyä, miten mielestäsi määritellään yksityisasia. Tuleeko mielipiteestä heti yksityisasia, jos se koskee jotain toista ihmistä? Eikö kaikki mielipiteet jo sinällään ole valmiiksi yksityisasioita? No joo, saivartelen taas...
prosessi kirjoitti:
Aava kirjoitti:Mutta kyseessähän olisi vain yhden yksittäisen ihmisen (sinun) tulkinta ja mielipide jostain toisesta ihmisestä tai teidän yhteiselosta. Ja sitäpaitsi käsittääkseni mielipiteesi on jo exäsi tiedossa, ei siis olisi mitenkään yllätyksellistä.
Aivan. Eivätkä ne asiat kuulu silti ulkopuolisille.
Niinno. Sinähän sen päätät. Tässä vaan minulle tuli vaikutelma, että ikäänkuin sinä et olisi päättänyt tätä valintaasi jäädä vaiti, vaan että tekisit niin lähinnä olosuhteiden, ts. muiden pakottamana. Ja se taas ihmetytti, koska pidän sinua tosi fiksuna kirjoittajana.
prosessi kirjoitti:
Aava kirjoitti:Ymmärrän toki sen, että parisuhde on henkilökohtainen asia, mutta en sitä, miksi pitäisi hävetä heikkouttaan, jos se kerran on vielä inhimillinen.
Ei tässä ole kyse edes siitä, vaan enemmänkin siitä, minkälaisia asioita muista tunnistettavista ihmisistä on sopivaa kertoa.
Jaa, no nyt määkin ymmärsin. Eiku... tai siis... sopivaa kenen kannalta?
prosessi kirjoitti: Ei. Itsestään voi tietenkin kertoa mitä lystää. Muista mieluummin ei.
Juu, toisaalta ymmärrän tämän, toisaalta, kuten sanoin, kaikki täällä kirjoitettu on joka tapauksessa omaa näkemystä. Mitään toisen käden tietoa ei pitäisi ottaa face-valuena (ärsyttää, kun en tiedä, miten tuo suomennetaan... :)). Siispä mielestäni typerä ei ole se, kuka kertoo muista ihmisistä mielipiteitään, vaan se, kuka uskoo ne absoluuttisena totena, vaivautumatta itse tutustumaan toiseen ihmiseen ja ottamaan väitteistä selvää. Mutta ehkä se on naiivi ajatus ja oletus, koska ilmeisesti ihmiset ovat perusluonteeltaan laiskoja ottamaan selvää asioista ja muutenkin hankkimaan rationaalisia perusteluita toiminnalleen. Olisi siis naiivia olla ottamatta tätä taipumusta huomioon. Toisaalta, on eräänlaista muiden väheksymistä ennakko-olettaa heidät laiskoiksi. Minä vaan ainakin toivoisin, että ihmiset ennemmin olettaisivat minun hankkivan substanssitietoa kuin että tyytyisin lainaamaan jonkun toisen käsitystä asiasta. Se, että minulta näin oletetaan, saa minut usein myös tekemäänkin niin, jos en ollut sitä itse tajunnut tehdä ennestään. Voisin taas alkaa jaaritella näkemyksiäni laumauskomisen irrationaalisuuksista, mutta muistin, että sitä vartenhan on jo oma keskustelunsakin.... :)
prosessi

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Aava kirjoitti:
prosessi kirjoitti:Aivan. Eivätkä ne asiat kuulu silti ulkopuolisille.
Niinno. Sinähän sen päätät. Tässä vaan minulle tuli vaikutelma, että ikäänkuin sinä et olisi päättänyt tätä valintaasi jäädä vaiti, vaan että tekisit niin lähinnä olosuhteiden, ts. muiden pakottamana. Ja se taas ihmetytti, koska pidän sinua tosi fiksuna kirjoittajana.
Saatoin ehkä vähän tehdä pilaa itsestäni ja siitä harmillisesta tosiasiasta, että olen aika huono tottelemaan ketään. Mikä ei joissain tilanteissa ole ollenkaan fiksua...
Avatar
Mida
Kitinän uhri
Viestit: 531
Liittynyt: 15.09.2006 12:10

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Mida »

Rouva Pupu kirjoitti:
Mida kirjoitti: ...
Hmmm. Muistaakseni olitte aika nopeita liikkeissänne, huumalla tai ilman.
Nii, sitte sen tapaamisen jälkeen. Sitä ennen kyllä vaihdettiin niin paljon informaatiota, että voisin arvioida jossain keskiarvosuhteen alussa vaihdettavan ehkä puolessa vuodessa tai hitaamminkin ja osa sellaisia asioita, mitä jotkut ei tunnusta/käsittele koskaan. Josmäänyenäämitääoikeinmuistan. Ja kun oltiin vielä kirjoittelun tasolla, päätä ei sumentanut minkäänlainen ihastus. Kyllä mä aika raa'asti rankkasin järkipohjalta "ehdokkaita". Tunteet tuli kuvaan vasta ku pääs nokakkain ja viettämään aikaa enemmänkin läsnä. Ja tapaamiseen menin osittain asenteella, että kyllä siinä nyt joku olennainen vika on oltava. Vähintäänkin ettei kemiat vaan pelaa livenä yhtään. Perkele, en löytäny mitätöntä suurempaa vikaa!

Emmää sano, että se juttu olis pelkällä järjellä syntyny, mutta en mä millään voi sanoa sitä miksikään suureksi rakkaudeksi ensisilmäyksellä. Esim. ulkonäkö toisessa ku ei ollut niiden aivan parhaimpien asioiden joukossa, ni piti antaa silmän tottua. Mut koska ulkonäön merkitys suhteen toimivuudelle on lopulta melko mitätön juttu, niin eipä haitannut. Ja silmä on tässä 2,5v aikana tottunu kyllä ihan hirmusen hyvin. Nykyään sitä jo miettii, että mikä tossa muka alkuun häiritsi. Tai kyllä ne seikat muistaa, mutta enää ne ei häiritse yhtään. Ja siis, itsekin olen yllättynyt miten yhdentekeviä ne ulkonässään häirinneet jutut nyt on.
Viimeksi muokannut Mida, 04.03.2008 23:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Mida
Kitinän uhri
Viestit: 531
Liittynyt: 15.09.2006 12:10

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Mida »

Aava kirjoitti:Ja mikään noista (lapset, velat, avioliitto) ei takaa onnistunutta parisuhdetta, joskaan ei myöskään voi sellaiselta säästääkään.
Mutta erosta ne voi tehdä varsin inhottavan. Etenkin suuressa rakkauden huumassa kannattaa erityisen tarkkaan miettiä, että kaunisteleeko itselleen toisen ominaisuuksia ja että kannattaako niitä lapsia kuinka nopeasti alkaa työstää.
Aava

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Aava »

Mida kirjoitti:
Aava kirjoitti:Ja mikään noista (lapset, velat, avioliitto) ei takaa onnistunutta parisuhdetta, joskaan ei myöskään voi sellaiselta säästääkään.
Mutta erosta ne voi tehdä varsin inhottavan. Etenkin suuressa rakkauden huumassa kannattaa erityisen tarkkaan miettiä, että kaunisteleeko itselleen toisen ominaisuuksia ja että kannattaako niitä lapsia kuinka nopeasti alkaa työstää.
Noh, mutta erohan on lähtökohtaisesti varsin inhottava juttu jo sinällään. Sehän on tavallaan palaamista lähtöruutuun, tietenkin jotain toki oppineena. Niin, ja tietenkin sellainen toisesta humaltuminen voi sumentaa realismia, mutta minusta se ei kyllä ole mikään automaatio, joka aina sammuttaisi ihmisen kyvyn tiedostaa reaktioitaan. Kyllähän mielikuvaan kiintyminen on kestämätöntä, oli mukana sitten huumaa tai ei (ellei mielikuva sitten satu vahingossa oikeaan). Ja voihan mielikuvaan kiintyä ilman mitään huumaakin. Kai. Ehkä. :)

Tässä meidän ajatusten vaihdossa on muuten ehkä sellainen isohko perspektiiviero, että mulle lastensaanti ei ole mikään parisuhteen määränpää. Se ei siis ole minään taka-ajatuksena mielessä, kun kohtaan jonkun vastustamattoman miehen. Mun nykyinen aivokapasiteetti ei mitenkään riitä edes karkeasti ekstrapoloimaan sellaisten ajatusten todentumista jonain päivänä. En edes tiedä, haluanko lapsia välttämättä koskaan, sikäli kun sellaisia minulle ehkä suotaisiin. Ei vaan kai ole tuota äitiviettiä. En oikein tiedä miksi. Ja jos äitiyteen ei tunne vetoa, minusta siihen ei kannata ryhtyä väkisin. En siis pysty jakamaan tuota etukäteishuolta mahdollisten lasten hankkimisesta ja suhteen onnistumisesta rinnastettuna siihen.

Enkä itse asiassa tuosta avioliitostakaan, koska a) en kuulu kirkkoon, ja b) avioliitto ajatuksena ei ole tähänastisen näytön perusteella vakuuttanut minua toimivana ihmissuhdemuotona. En tarvitse onnelliseen parisuhteeseen taetta, että se kestäisi hautaan asti. Se tae ei muuttaisi sitä tosiasiaa, että kokemukset elämän aikana saattavat muuttaa ihmistä. Mulle itelleni olisi vähän ristiriitaista solmia avioliitto ja samalla olla kiitollinen jokaisesta päivästä sen mieheni kanssa. Avioliitto jotenkin vie tolta minusta älykkäältä carpe diem -ajattelulta uskottavuutta, koska en koe, että ihmissuhteille pitäisi löytyä jokin määränpää. Enkä todellakaan halua, että parisuhteestani tulisi minulle itsestäänselvyys. Ja sen vaikutelmanhan avioliitto nimenomaan helposti saa aikaan, koska se solmitaan ikäänkuin ikuisuusprojektina. Ja jos taas ei solmittaisi sellaisena, miksi sellainen pitäisi solmia? Ehkä juridisista syistä joskus perhetapauksissa joo, mutta siis mun nykyisiin tarpeisiin nähden juridiset perusteet menee ihan liian kauas siitä varsinaisesta parisuhteen tunnemaailmasta. Minusta on loogisinta elää niin kauan yhdessä kuin se tuntuu hyvältä. Ei mikään side tai liitto voi kuitenkaan kahlita ihmisen tunteita ja saada ne lukittumaan tiettyyn pysyvään tilaan, vaikka miten siunattaisiin Jumalan edessä. Aivan järjetön ajatus. No, meni vähän sivuun aiheesta, mutta vaikuttanee mun mielipiteisiin.

Ja siltä varalta, että joku ajattelee, että yritän tässä pyhittää jotain avointa parisuhdemallia, jossa saa käydä pökkimässä ketä huvittaa milloin huvittaa, siitä ei ole kyse. Kyse on vaan siitä, että minusta avioliitto on turhahko toimenpide, koska se ei takaa sen syvällisempää parisuhdetta kuin liitotonkaan suhde, vaikka sitä jotenkin sellaisena eleenä pidetään. Hirvittävää itsensä silmäänpissimistä, IMHO. No jaa... taispa tulla jälleen rivimetrejä sen verran, että mää sit vissiin päätin rueta taas vähän "aukomaan peltejäni", vaikkei mitään kukaan kysynytkään... :D
prosessi

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Aava kirjoitti:Enkä itse asiassa tuosta avioliitostakaan, koska a) en kuulu kirkkoon, ja b) avioliitto ajatuksena ei ole tähänastisen näytön perusteella vakuuttanut minua toimivana ihmissuhdemuotona. En tarvitse onnelliseen parisuhteeseen taetta, että se kestäisi hautaan asti.
Avioliitto on tarkoitettu omaisuuden turvaamiseen ja virallisten asioiden hoitamisen helpottamiseen, ei miksikään "ihmissuhdemuodoksi". Jos omaisuutta on vähänkään enemmän, naimisiin kannattaa mennä. Välillä sitä miettii, että romantiikan ja avioliiton sotkeminen toisiinsa on ollut hieman huolestuttava idea, sillä nykyihmisiltä se tärkein tarkoitus tuntuu usein unohtuvan tykkänään.
Avatar
Mida
Kitinän uhri
Viestit: 531
Liittynyt: 15.09.2006 12:10

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Mida »

No me nyt mentiin naimisiin lähinnä juridisista syistä ja saipahan hyvän tekosyyn samalla kutsua lähisuku koolle ja viettää hauska päivä. Mut pääsyy siinä oli nimenomaan perheenjäsenten asemien turvaaminen. Paskat mää annan millekään kuvitelmille siitä, että avioliitto itessään automaattisesti sitois yhteen iäksi tms. Ehkä joku jäärä (tai uskova) sen silleen ottaa. Ihan kiva sivuvaikutus oli kans se, että kaikenlainen paperisota on aika paljon helpompaa ny ja sukukin mieltää meiät puolisot osiksi sukuaan hiukan painavammin. Ei se meiän arkeen vaikuttanu muutoin ku että miehen sukunimi vaihtu.

Lapsinäkökulma tuli esiin lähinnä siksi, että kun itse olen äitinäkökulmasta ny maailmaa kattellu pian 2v, niin se ny väistämättäki vaikuttaa. Ja toisaalta ihan yleisesti ajattelin, en niinkään juuri sun tilannetta (ku en mää ees kaikkee oo jaksanu lukee).

Enkä sano, että siihen suureen huumaan hyppääminen olis aina tyhmää. Sanon vaan, että musta näyttää siltä, että se voi helposti olla melkosen tyhmää ja johtaa seurauksiin, jotka olis voitu välttää jos pää ei olis ollu nii perhanan sekasi. Mut ei se kaikilla pieleen mee. Silti o hyvä miettii nääki puolet ja jos tietää, että pahimmas tapaukses kusee sit vaa omat asiat (eli ei tuu tehtyä lapsia ihan kovin nopeal aikataulul) ni mikäs siinä kokeillessa. Toki saattaa kuulostaa tekopyhältä, ku oma esikoinen on laitettu alulle tarkotuksella 2vkoa ensilivetapaamisen jälkeen, mut kyllä mää ny jälkeenpäin pidän sitä aika hurjapäisenä päätöksenä. Siis vaikka kuin olin jo heti vakuuttunu (järkitasolla suurimmaks osaks, tunnetasolla riittävästi) että tällä jutulla on helkkarin hyvät mahdollisuudet kestää ja kestää ja toimia, ni silti. Emmää enää uskaltais. Ja onneks en sit vääräs ollu (tänhetkisen tietämyksen perusteella tietty). Kyllä hirvittää ajatus, että mitäs jos olisin arvioinu tuon miehen väärin. Mitä jos olisin rakastunu hetkessä epärealistisiin mielikuviin hänestä tietämättä hänestä sen enempää ja sitten pitääkseni kiinni siitä tunteesta, vähätellyt itselleni joitain ominaisuuksiaan. HUH.
Herra Manala

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Aava kirjoitti:
Herra Manala kirjoitti: Niin, mutta me heteromiehethän teitä heteronaisia joudumme kestämään. Teillä on paljon helpompi duuni.
Joten: todennäköisesti homous on rankasti aliraportoitu ilmiö...
Tai että heterous on ainakin aivan liian yliarvostettua. Vaan kun ei ole vallassa valita.
Voi kuule jos se olisi omavalintakysymys niin olisin niellyt homokaasua jo kauan sitten.
Aava

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Aava »

prosessi kirjoitti:
Avioliitto on tarkoitettu omaisuuden turvaamiseen ja virallisten asioiden hoitamisen helpottamiseen, ei miksikään "ihmissuhdemuodoksi". Jos omaisuutta on vähänkään enemmän, naimisiin kannattaa mennä. Välillä sitä miettii, että romantiikan ja avioliiton sotkeminen toisiinsa on ollut hieman huolestuttava idea, sillä nykyihmisiltä se tärkein tarkoitus tuntuu usein unohtuvan tykkänään.
Siis jos avioliiton perimmäinen ajatus todella on jokin juridinen tai taloudellinen vakaus, minkä takia siitä on tehty kirkollinen seremonia? Miksei maistraattivihkiminen riitä? Tällaiseen avioliiton funktioon nähden kaikki se häähumu ja kaupallistuminen on kyllä tosiaan saanut aivan käsittämättömät mittausuhteet, lähtien hääkarkkien käärimisestä kutsukorttien värivalintaan. Onhan se lupaus sinällään iso ja merkittävä, jos haluaa "yhdistää varallisuutensa" sekä lupaa tahtoa rakastaa toista hautaan asti, että kai se sinällään oikeuttaa suureelliset juhlat. Mutta siihen nähden, että parisuhde on yksityisasia, häät ovat järjestään varsin kaavamaisia.

Jos joskus joku kosii (lue: aivopesee), ja päätänkin suostua, haluaisin hyvin, hyvin minimaalisen ja alkeellisen vihkimistilaisuuden jollain aukealla valtameren rannalla. Ja heti sen perään hääyö pitkän kaavan mukaan.... :jouden: But then again, that's just me.
prosessi

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Aava kirjoitti:haluaisin hyvin, hyvin minimaalisen ja alkeellisen vihkimistilaisuuden jollain aukealla valtameren rannalla. Ja heti sen perään hääyö pitkän kaavan mukaan.... :jouden:
Oot ehkä kuitenkin liian nuori mulle ja vähän väärää sukupuoltakin, mutta täytyy laittaa ehdotus harkintaan. Oothan sentään osa tätä Kitinä -universumia, jossa kaikki mun miehet elcosta alkaen jonossa kertoo etten mä kelpaa niille, vai miten se menikään... :D
Aava

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Aava »

Mida kirjoitti: No me nyt mentiin naimisiin lähinnä juridisista syistä ja saipahan hyvän tekosyyn samalla kutsua lähisuku koolle ja viettää hauska päivä. Mut pääsyy siinä oli nimenomaan perheenjäsenten asemien turvaaminen. Paskat mää annan millekään kuvitelmille siitä, että avioliitto itessään automaattisesti sitois yhteen iäksi tms. Ehkä joku jäärä (tai uskova) sen silleen ottaa.


Miten vaan, pääasia että tuli tehtyä toimiva ratkaisu teidän tarpeisiin nähden :D
Mida kirjoitti: Ihan kiva sivuvaikutus oli kans se, että kaikenlainen paperisota on aika paljon helpompaa ny ja sukukin mieltää meiät puolisot osiksi sukuaan hiukan painavammin.
Jaa. No, ilmeisesti teidän suvussa pidetään avioliittoa lujittavana tekijänä parisuhteelle. Vai tarkoititko tällä sitä taloudellista sitoutumista ja yhtenäisyyttä? Ehkä tuollainen sivuvaikutus on toivottava, jos suku on kovin tiiviisti yhteyttäpitävä. Meillä kun taas ollaan aika harvoin tekemisissä, olisi aivan yks hailee, onko naimisissa vai seurusteleeko vaan tunnepohjalta... ehkä pääasiallisin ajatus sukulaisilla ois nimittäin joka tapauksessa, että tuo Aavan mies ei kyllä taida oikein tietää, mihin on ryhtynyt.... :paska:
Mida kirjoitti: Ei se meiän arkeen vaikuttanu muutoin ku että miehen sukunimi vaihtu.
Mies otti sun sukunimen? Kiva variaatio. Toistaiseksi tiedän vain yhden tapauksen teidän lisäksi, kun mies on ottanut naisen sukunimen.
Mida kirjoitti: Lapsinäkökulma tuli esiin lähinnä siksi, että kun itse olen äitinäkökulmasta ny maailmaa kattellu pian 2v, niin se ny väistämättäki vaikuttaa. Ja toisaalta ihan yleisesti ajattelin, en niinkään juuri sun tilannetta (ku en mää ees kaikkee oo jaksanu lukee).
Joo, eikä välttämättä kannata lukeekaan :D
Ihan varmasti tämä suhtautuminen lastensaantiin vaikuttaa puolin ja toisin.
Mida kirjoitti: Enkä sano, että siihen suureen huumaan hyppääminen olis aina tyhmää. Sanon vaan, että musta näyttää siltä, että se voi helposti olla melkosen tyhmää ja johtaa seurauksiin, jotka olis voitu välttää jos pää ei olis ollu nii perhanan sekasi.
Ilman muuta voi. Mutta koska ihminen kuitenkin periaatteessa on selvinpäin silloin kun kovasti ihastuu johonkuhun (ei siis varsinaisesti humalassakaan sen toisen ihmisen takia), en pitäisi aivan automaattisena sitä, että tietoisuus hämärtyy. (On tietenkin aivan eri asia huumaantua jostain kännissä, mutta jätetään se näkökulma nyt täysin läpikäymättä.) Toki se on varmasti todennäköisempää kuin neutraalimmassa kohtaamisessa. Luulenpa, että sillä, kuinka vaikea-asteisesti tietoisuus kiintymyssuhteissa hämärtyy, ilmenee samanlaista Gaussinkäyrämäistä jakaumaa kuin esim. matemaattisessa lahjakkuudessa: joillakin sitä on enemmän kuin toisilla.
Mida kirjoitti: Mut ei se kaikilla pieleen mee. Silti o hyvä miettii nääki puolet ja jos tietää, että pahimmas tapaukses kusee sit vaa omat asiat (eli ei tuu tehtyä lapsia ihan kovin nopeal aikataulul) ni mikäs siinä kokeillessa. Toki saattaa kuulostaa tekopyhältä, ku oma esikoinen on laitettu alulle tarkotuksella 2vkoa ensilivetapaamisen jälkeen, mut kyllä mää ny jälkeenpäin pidän sitä aika hurjapäisenä päätöksenä. Siis vaikka kuin olin jo heti vakuuttunu (järkitasolla suurimmaks osaks, tunnetasolla riittävästi) että tällä jutulla on helkkarin hyvät mahdollisuudet kestää ja kestää ja toimia, ni silti.


Joo, näinhän se menee. Pitää vaan tietää itse, mitä tekee ja luottaa siihen. Se lienee ainoa luonnonlaki parisuhteissa, jota kannattaa noudattaa.

Tosta tulee käsitys, että pystyt erottelemaan järjen tunteista aika tuloksekkaasti. Miten ihmeessä teet sen? Mulle nimittäin järki ja rationaalisuuskin on eräänlainen tunne, joka on seuraus sellaisesta tietyn päättelyketjumaisen ajatuksenjuoksun toteutumisesta, jota pidän perusteltuna ja johdonmukaisena.
Mida kirjoitti: Emmää enää uskaltais. Ja onneks en sit vääräs ollu (tänhetkisen tietämyksen perusteella tietty). Kyllä hirvittää ajatus, että mitäs jos olisin arvioinu tuon miehen väärin. Mitä jos olisin rakastunu hetkessä epärealistisiin mielikuviin hänestä tietämättä hänestä sen enempää ja sitten pitääkseni kiinni siitä tunteesta, vähätellyt itselleni joitain ominaisuuksiaan. HUH.
No, luulenpa, että mielestäsi sait kuitenkin tarpeeksi näyttöä tätä pelkovisiota vastaan, joka sai suhteen onnistumisen tuntumaan sinusta todennäköisemmältä kuin sen epäonnistuminen.
Aava

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Aava »

prosessi kirjoitti:
Aava kirjoitti:haluaisin hyvin, hyvin minimaalisen ja alkeellisen vihkimistilaisuuden jollain aukealla valtameren rannalla. Ja heti sen perään hääyö pitkän kaavan mukaan.... :jouden:
Oot ehkä kuitenkin liian nuori mulle ja vähän väärää sukupuoltakin, mutta täytyy laittaa ehdotus harkintaan. Oothan sentään osa tätä Kitinä -universumia, jossa kaikki mun miehet elcosta alkaen jonossa kertoo etten mä kelpaa niille, vai miten se menikään... :D
Täh???!! Keskustelin aiheesta yleisellä tasolla ja pienenä nyanssina laitoin loppuun oman vision asiasta. Ja jos olet yhtään lukenut aiempia vuodatuksiani, pitäisi olla selvää, että olen varsin hankalaoireinen hetero. Nyt mun täytyykin rueta TODELLA miettimään pisempään tätä mun ulosantia, koska tää meni nyt sitten aivan pieleen, jos sulle tuli siitä tommonen vaikutelma.... :apuva:

Vai ööö.... oliks tää jotain keskiviikkohuumoria? Provoa? Ja hitto vie, taas annoin jonkun kusta linssiin... argh! :D
prosessi

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Aava kirjoitti: :apuva:

Vai ööö.... oliks tää jotain keskiviikkohuumoria? Provoa? :D
Älä huolestu, kyllä sinun ulosantisi on ihan tarpeeksi selvää. Minun huumorini taas mitä ilmeisimmin ei... Yritän olla pilailematta tästedes.
Aava

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Aava »

prosessi kirjoitti:
Aava kirjoitti: :apuva:

Vai ööö.... oliks tää jotain keskiviikkohuumoria? Provoa? :D
Älä huolestu, kyllä sinun ulosantisi on ihan tarpeeksi selvää. Minun huumorini taas mitä ilmeisimmin ei... Yritän olla pilailematta tästedes.
Älä missään nimessä! :D
Mulla on vaan aika helvetilliset traumat noista väärintulkinnoista... tuli taas flashbackina mieleen ne sysimustat hetket. :tiistai:
prosessi

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Aava kirjoitti:
prosessi kirjoitti:Yritän olla pilailematta tästedes.
Älä missään nimessä! :D
Mulla on vaan aika helvetilliset traumat noista väärintulkinnoista...
:D
Avatar
Mida
Kitinän uhri
Viestit: 531
Liittynyt: 15.09.2006 12:10

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Mida »

Aava kirjoitti:
Mida kirjoitti: Ihan kiva sivuvaikutus oli kans se, että kaikenlainen paperisota on aika paljon helpompaa ny ja sukukin mieltää meiät puolisot osiksi sukuaan hiukan painavammin.
Jaa. No, ilmeisesti teidän suvussa pidetään avioliittoa lujittavana tekijänä parisuhteelle. Vai tarkoititko tällä sitä taloudellista sitoutumista ja yhtenäisyyttä? Ehkä tuollainen sivuvaikutus on toivottava, jos suku on kovin tiiviisti yhteyttäpitävä.
No mä kuvittelisin siellä taustalla olevan sensuuntaisen ajatuksen, että kun on oikein naimisiin menty, niin luultavasti se puolisko sitten myös pysyy kuvassa. Että se on suhteen ulkopuolisille viesti siitä, että nää on tosissas ny yhessä, ettei vaa seukkaile ja lähe litoon kovin herkästi. En mä osaa kuvitella, että ne uskos että se avioliitto itsessään jotenkin itse suhdetta muuttais. Tai mistä mää tiedän mitä itte kukin kuvittelee. Ja tuota itse vaikutusta ja sen hyödyllisyyttä mä lähinnä mietin suvun itsensä kannalta. Että heille on helpompaa ehkä, kun voivat tähän suhteeseen luottaa. Osaavat suhtautua enemmän "oikein".
Tosta tulee käsitys, että pystyt erottelemaan järjen tunteista aika tuloksekkaasti. Miten ihmeessä teet sen? Mulle nimittäin järki ja rationaalisuuskin on eräänlainen tunne, joka on seuraus sellaisesta tietyn päättelyketjumaisen ajatuksenjuoksun toteutumisesta, jota pidän perusteltuna ja johdonmukaisena.
Mulle järki on sitä, millä pystyy muodostamaan mahdollisimman loogisia ajatuskokonaisuuksia ja minkä avulla toimiessa on suuremmat mahdollisuudet olla pahemmin töppäilemättä. Tunteet ja tuntemukset taas ovat luonteeltaan sellaisia, joiden mukaan ei automaattisesti kannata hyppiä ja joiden mukaan mennessä on suurempi todennäköisyys "epäonnistua". Joskus nämä ovat ristiriidassa ja defenssit todellisuutta vastaan hyökyvät päälle ja voi olla vaikea nähdä, mikä on oikeasti järkevää ja minkä haluan vain uskoa olevan järkevää. Yhdenlainen defenssi myös on oman erehtymättömyyden suojelua, haluttomuutta myöntää virheitään, haluttomuutta tunnustaa valinneensa huonosti, olevansa syypää johonkin ikävämpään. Se on vähän sellainen itsensäkampitusdefenssi, joka pitemmän päälle varsinkin tekee valtavasti haittaa ihmiselle, jos sitä ei osaa tunnistaa ja ymmärtää. Toisinaan taas tunteissa on ihan hirveästi järkeä, mitä ei välttämättä päättelemällä näe, jos esimerkiksi ei ole riittävästi tietoa, mihin päättelynsä pohjaa. Molempia, järkeä ja tunnetta, pitää ottaa huomioon voidakseen hyvin. Järjen avulla voi vaikuttaa tuntemuksiinsa ja tuntemustensa avulla voi oppia tiedostamaan asioita ja käyttämään järkeään paremmin.

Mä tavoittelin silloin aikanaan, kun viimeksi olin sinkkuna, pysyvää, pitkää hyvää parisuhdetta, koska halusin päästä elämään perhe-elämää jossain vaiheessa. Siinä olikin oma pohdintansa, että miten just minä parhaiten siihen tulokseen pääsisin, miten minä parhaiten löydän sellaisen puolison, jonka kanssa kaikki olennainen ja tärkeä toimii. Livenä tuskin, lastenhankinnan kannalta siihen menisi helposti aivan liikaa aikaa ja jos jonkun löytäisinkin, olisi riski siihen, että ei vaan onnistu liian iso. Syynäsin myös niin tarkkaan kuin osasin ja tiedostin kaikki omat ominaisuuteni. Millainen minä olen. Ei millainen haluan olla tai millaisena muut näkevät tai mitä yhteiskunta minulta odottaa vaan että millainen minä olen. Ja koska olen tällainen (piiiitkä lista), mitä realistisesti vaaditaan puolisoltani, että sukset kulkisivat samaan suuntaan ja ladulla olis mahdollisimman vähän risuja. Ja mitkä ominaisuudet ei ole niin hirmuisen merkityksellisiä suhteen kannalta juuri minulle. Ja sitten ilmoitusta nettiin, jota piti muokata ja muokata ja hioa, kun perhana tuli liikaa vastauksia vääränlaisilta ihmisiltä. Mää oon laiska, mää en jaksa seuloa kymmenien joukosta yhtä. Yhtä hyvin seulon muutamien joukosta sen yhden. Ja jos se ei osu onkeen, ni sitte onkija odottaa vaan. Kaikista etsin epäilyttäviä merkkejä ja se oli helppoa kun ei ollut mikään kiire eikä suuri paine pariutua heti. Edes ihastumisentunteen kaipausta ei ollut sotkemassa. Intuitiota käytin reilusti, jos joku kerta kaikkiaan jo kirjallisella ilmaisullaan herätti negatiivisia viboja ja kovasti epäilytti, että siellä nyt jotain salaillaan, ihan sama mitä, niin heihei. Samoin jos oli liian mitäänsanomatonta silleen, ettei vaan säväyttänyt mihinkään suuntaan. Suurin tekijä oli oikeastaan se, että millä lailla ja minkälaiseen keskusteluun toinen lähti mukaan. Ja sit tän yhden kanssa alettiin kirjoitella ja mikään ei vaan meinannut millään olla vialla. Vaikka mä kuin hankalia kyselin, ni aina tuli järkevä, perusteltu, rehellinen ja avoin vastaus. Hälytyskellot ei soinu. Ei vaan soinu. Joten okei, kaipa tää sit täytyy livenä nähdä, tai no alkuun puhua puhelimessa. Eiköhän suurin vaara ole tolla sähköpostinvaihdolla ohitettu. Kuvansä epäilytti, ei siitä oikein selkeää kuvaa saanut ihmisestä, vaikka teknisesti hyvä kuva olikin. Tavatessa ekan kerran ei sukat lähteneet pyörimään jaloissa, vaikka sitten jo tuntemukset väistämättä tuli kuvaan jännityksen muodossa. Toisellakin tapaamisella oli vielä hieman epäilevä kanta, että okei, pari mitätöntä "vikaa", mutta eikö tosiaan vieläkään tule mitään varoitusvaloa minnekään. Johan ny o. Kolmannella jäin luokseen sitten loppujen lopuksi pysyvästi ja kun lopulta annoin periksi, että en mää löydä mitään vikaa, niin sitten pääs se alkusuhteen alkuhuuma päälle pikkuhiljaa ja järjetön (siis oikeasti järjen lähestulkoon mykäksi paukuttava) vauvakuume pomppas (onneksi vasta tässä vaiheessa kuitenkin, siihen asti ei minulla ollut ollut kiire suhteeseen senkään takia) jostain mielen perukoilta kiljumaan, että mitä tässä ny oikeen odotellaan. Se vauvakuume meinaan yhdistettynä livenä alkaneen tutustumisen alkuhuumaan olis ollu kyllä ihan tosi, tosi, tosi vaarallinen yhdistelmä. Ja riskinsä siinä oli vieläkin. Eihän sitä noin vähällä voi toista kunnolla kuitenkaan tuntea. Tietää voi toisesta paljonkin, mutta että tuntisi toisen. Siinä on ero. Siinä jäi vielä oma osansa onnenkaupalle kun perheen perustaminen lähti käyntiin niin nopeasti. Enkä missään tilanteessa suosittele perheen perustamista kovin nopeasti, vaikka omalla kohdalla asiat ovatkin sujuneet. Ja tämä lapsiasia ihan yleisesti pohdittuna, mutta esimerkkinä siitä, että vaikka kuin pyrkis järkevästi toimimaan, ni jokin tunne, kaipuu, mikälie saataa kuitenkin kumauttaa nurkan takaa ja lujempaa ku tajuaakaan. Jälkeenpäin sitten miettii, että miten se siis oikeesti pysty sumentaan järjen niin tehokkaasti ja pitämään kaikkia hieman ontuvia perusteluita mukamas tosi olennaisina. Kyllä jollain tasolla itsekin tiesin, että toinen voi halutessaan hyvin perusteluin kieltäytyä ja tiesin itsekin mitä ne perustelut olisivat, mutta se vauvakuume jyräsi ihan älyttömällä voimalla "mitätöimään" niitä.
Aava

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Aava »

Mida kirjoitti:Mulle järki on sitä, millä pystyy muodostamaan mahdollisimman loogisia ajatuskokonaisuuksia ja minkä avulla toimiessa on suuremmat mahdollisuudet olla pahemmin töppäilemättä. Tunteet ja tuntemukset taas ovat luonteeltaan sellaisia, joiden mukaan ei automaattisesti kannata hyppiä ja joiden mukaan mennessä on suurempi todennäköisyys "epäonnistua".
Jos assosioin tuosta tekstistäsi oikein, ilmeisesti mielestäsi on olemassa epälooginen tunne. Annapa esimerkki sellaisesta.
Mida kirjoitti: Joskus nämä ovat ristiriidassa ja defenssit todellisuutta vastaan hyökyvät päälle ja voi olla vaikea nähdä, mikä on oikeasti järkevää ja minkä haluan vain uskoa olevan järkevää.


Mutta eikö halun uskoa jonkin olevan järkevää takanakin piile jokin logiikka, jokin tarve? Jos tiedostaa sen tarpeen, täytyy myös pystyä tiedostamaan ne keinot, joilla sitä yrittää tyydyttää. Ja jos tiedostaa jonkun tarpeen, eikö se automaattisesti tarkoita sitä, että se tietoinen asia on silloin ehdollistettu loogisille pohdinnoille?
Mida kirjoitti: Yhdenlainen defenssi myös on oman erehtymättömyyden suojelua, haluttomuutta myöntää virheitään, haluttomuutta tunnustaa valinneensa huonosti, olevansa syypää johonkin ikävämpään. Se on vähän sellainen itsensäkampitusdefenssi, joka pitemmän päälle varsinkin tekee valtavasti haittaa ihmiselle, jos sitä ei osaa tunnistaa ja ymmärtää.


Näin varmasti. Defenssien tiedostamattomuus voi toki olla ihmisille jotenkin automaattisempaa, mutta samalla myös mahdollisesti haitallisempaa. Väittäisin vain, että se, että pystyisi pitkiä aikoja elämään tiedostamattomien defenssiensä "orjana", vaatisi kyllä jonkinlaista yleistäkin välinpitämättömyyttä analysoida omaa toimintaansa. Ja välinpitämättömyys taas sinällään on minusta epäloogista/epätarkoituksenmukaista. Voiko ihmisen käyttäytymisessä olla olemassa tietoista defenssiä, ainakaan kovin pitkää aikaa, siten, että sen kanssa pystyisi elämään takertumatta tietoisuuden herättämään tarpeeseen ehkä tehdä defenssille jotain, varsinkin jos se on kovinkin epätarkoituksenmukainen? Luulisi, että jos defenssi on tietoinen, nimenomaan se tietoisuus ottaisi kantaa myös siihen, onko defenssi enää tarkoituksenmukainen. (Pysynköhän enää kohta itsekään perässä näissä mielleyhtymissäni... :D)
Mida kirjoitti: Toisinaan taas tunteissa on ihan hirveästi järkeä, mitä ei välttämättä päättelemällä näe, jos esimerkiksi ei ole riittävästi tietoa, mihin päättelynsä pohjaa.
Tässä kohtaa toivoisin taas jotain esimerkkiä tunteesta, jossa ei ole hirveästi järkeä :)
Mida kirjoitti: Molempia, järkeä ja tunnetta, pitää ottaa huomioon voidakseen hyvin. Järjen avulla voi vaikuttaa tuntemuksiinsa ja tuntemustensa avulla voi oppia tiedostamaan asioita ja käyttämään järkeään paremmin.
Niin, eli kysymykseni kuuluikin, että miten nämä voidaan luotettavasti erottaa toisistaan? Onko defenssimekanismien tiedostamaton käyttö mielestäsi ainoa tapa elää puhtaasti tunnepohjalta? Minusta defenssimekanismissakin on nimittäin tietty logiikka. Ja se logiikka on minusta sitä, että omien käsitysteni ja kokemusteni (tämä ei siis tod. ole mitään kirjatietoa) pohjalta defenssimekanismi toimii lähinnä silloin, kun sitä ei tiedosta. Jos sen tiedostaa, se ei oikeastaan ole enää defenssi vaan tilapäinen sijaistoiminto, joka tehdään tietämättömyyttään, koska siis ei tiedetä, mitä muutakaan pitäisi tehdä. Tämän tietämättömyyden tiedostaminen siis minusta sammuttaa epäloogisen defenssimekanistisen käyttäytymisen. Tiedostamaton defenssien käyttö taas on minusta lähes vaistomainen reaktio jollekin tapahtumalle. Ja koska pidän vaistonvaraista käyttäytymistä, vaikkakin kaavamaisena, myös loogisena, en ole itse vielä pystynyt luotettavasti erittelemään itselleni, miten tunteet ja järki siis olisi erotettavissa toisistaan. Käytin tässä nyt esimerkkinä vaistonvaraista toimintaa, koska ymmärtääkseni siihen liitetään useammin tunnevaltainen kuin järkipohjainen käyttäytyminen.
Mida kirjoitti: Kolmannella jäin luokseen sitten loppujen lopuksi pysyvästi ja kun lopulta annoin periksi, että en mää löydä mitään vikaa, niin sitten pääs se alkusuhteen alkuhuuma päälle pikkuhiljaa ja järjetön (siis oikeasti järjen lähestulkoon mykäksi paukuttava) vauvakuume pomppas (onneksi vasta tässä vaiheessa kuitenkin, siihen asti ei minulla ollut ollut kiire suhteeseen senkään takia) jostain mielen perukoilta kiljumaan, että mitä tässä ny oikeen odotellaan.


Joo, siis tää on hyvää tekstiä. Ja ilmeisen toimiva ja luontainen käyttäytymismalli sulle, kun pystyt sitä tuossa määrin analysoimaankin. Ja on hieno homma, että teit, kuten itse näit parhaaksi. Mulla taas se peruste ei riitä yhdessäolemiseen, että "siinä toisessa ei ole kerta kaikkiaan mitään vikaa". Tietty sullahan tuo miehesi oli jo läpäissyt sen käsittääkseni aika yksityiskohtaisen seulan, jonka nettiin olit laittanut, mutta silti, tuo ajatus ei olisi sytyttänyt vielä mua. Siihen vaaditaan jotain lisää. (Enkä nyt tarkoita, että kriteerisi olisivat löysempiä kuin mulla, vaan ilmeisesti sulla tuo kiintymystoiminta on vaan ehdollistettu erilaisille kriteereille mitä mulla). Ja sen jonkin klikin mussa määrää puhtaasti vaisto. Ehkä joskus hankin vähän jostain lisää realismia, hylkään tämän filosofian toimimattomana ja muutan mieltäni, mutta toistaiseksi, näillä mennään. Ja mulle sen vaiston käyttö on loogista, koska pidän sitä eräänlaisena fyysisenä aistina. Olen koettanut keksiä tälle jonkin nimen, mutta toistaiseksi en ole osuvampaa nimitystä tälle aistille keksinyt kuin englannin kielen sana "lust" (suom. "halu", muttei ole tarpeeksi perusteellinen tässä kontekstissa), joka on toisin sanoen "intense sexual desire". Niissä miehissä, keissä sitä vaistoan, näen jotain puoleensavetävää, ja se tunne vahvistuu, jos arvomaailma ja korvienvälin liikehdintä on vastaavalla tasolla. Mutta siis kuten näet, mulle se etenemisjärjestys on aina tämä. Ja tämä vaisto ei ikinä herää keskustelemalla kohtaamatta toista, se herää läsnäolosta.
Mida kirjoitti: Jälkeenpäin sitten miettii, että miten se siis oikeesti pysty sumentaan järjen niin tehokkaasti ja pitämään kaikkia hieman ontuvia perusteluita mukamas tosi olennaisina. Kyllä jollain tasolla itsekin tiesin, että toinen voi halutessaan hyvin perusteluin kieltäytyä ja tiesin itsekin mitä ne perustelut olisivat, mutta se vauvakuume jyräsi ihan älyttömällä voimalla "mitätöimään" niitä.
Tällaisissa tilanteissa en itse lähtisi kyseenalaistamaan tunteiden hallitsevuuden seurauksia. Siinä hetkessä, niillä tiedoilla, mitä mulla silloin oli, se oli se reaktio, joka minussa vilpittömimmin puhkesi. Olen aivan liikaa rapauttanut itseäni reflektoimalla ja projisoimalla jotain menneiden vuosien reaktioita tämänhetkiseen näkemykseen ja tietomäärään. Minusta tällainen retrospektiivinen analytiikka on ihan pöhköä.
Avatar
Mida
Kitinän uhri
Viestit: 531
Liittynyt: 15.09.2006 12:10

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Mida »

Aava kirjoitti:
Mida kirjoitti:Mulle järki on sitä, millä pystyy muodostamaan mahdollisimman loogisia ajatuskokonaisuuksia ja minkä avulla toimiessa on suuremmat mahdollisuudet olla pahemmin töppäilemättä. Tunteet ja tuntemukset taas ovat luonteeltaan sellaisia, joiden mukaan ei automaattisesti kannata hyppiä ja joiden mukaan mennessä on suurempi todennäköisyys "epäonnistua".
Jos assosioin tuosta tekstistäsi oikein, ilmeisesti mielestäsi on olemassa epälooginen tunne. Annapa esimerkki sellaisesta.


No, tää on näkökulmakysymys, niinku tuolla toisessa ketjussaki o jo mainittu (lievästi hlökohtaisesti rasittaa tää kahtiajakauma keskustelun sijainnissa, mut koitan kestää). Mä mietin tunteiden järkevyyttä oikeastaan vaan siitä näkökulmasta, että kannattaako niiden mukaan toimia ja missä määrin. Tämä näkökulma siksi, että musta siitä on eniten hyötyä ihan käytännön elämän kannalta.

Tokihan kaikissa tunteissa on siinä mielessä järkeä, että niillä on syynsä. Harvemmin tyhjästä pomppaavat ja ovat sinänsä järjettömiä. Tosin en ole mitenkään kovin syvällisesti mielisairauksiin yms. tutustunut, että miten päätöntä menoa sellaisten kanssa on ja onhan toisaalta aivokemiahäiriökin syy.
Mida kirjoitti: Joskus nämä ovat ristiriidassa ja defenssit todellisuutta vastaan hyökyvät päälle ja voi olla vaikea nähdä, mikä on oikeasti järkevää ja minkä haluan vain uskoa olevan järkevää.


Mutta eikö halun uskoa jonkin olevan järkevää takanakin piile jokin logiikka, jokin tarve? Jos tiedostaa sen tarpeen, täytyy myös pystyä tiedostamaan ne keinot, joilla sitä yrittää tyydyttää. Ja jos tiedostaa jonkun tarpeen, eikö se automaattisesti tarkoita sitä, että se tietoinen asia on silloin ehdollistettu loogisille pohdinnoille?


Jaa'a. En ihan pysy perässä mitä tarkalleen ottaen ajat takaa, mutta kyllä aika paljon näkee (ja itsekin on tullut koettua) sellaista toimintaa, jota ei oikein matkan varrella tiedostella. Siis siinä mielessä tiedosteta, että jäisi tilaa harkinnalle ennen toimintaa. Ehkä sitten jälkeenpäin, jos hoksaa ja on kanttia vielä kritisoida itseään.
Mida kirjoitti: Yhdenlainen defenssi myös on oman erehtymättömyyden suojelua, haluttomuutta myöntää virheitään, haluttomuutta tunnustaa valinneensa huonosti, olevansa syypää johonkin ikävämpään. Se on vähän sellainen itsensäkampitusdefenssi, joka pitemmän päälle varsinkin tekee valtavasti haittaa ihmiselle, jos sitä ei osaa tunnistaa ja ymmärtää.


Näin varmasti. Defenssien tiedostamattomuus voi toki olla ihmisille jotenkin automaattisempaa, mutta samalla myös mahdollisesti haitallisempaa. Väittäisin vain, että se, että pystyisi pitkiä aikoja elämään tiedostamattomien defenssiensä "orjana", vaatisi kyllä jonkinlaista yleistäkin välinpitämättömyyttä analysoida omaa toimintaansa. Ja välinpitämättömyys taas sinällään on minusta epäloogista/epätarkoituksenmukaista. Voiko ihmisen käyttäytymisessä olla olemassa tietoista defenssiä, ainakaan kovin pitkää aikaa, siten, että sen kanssa pystyisi elämään takertumatta tietoisuuden herättämään tarpeeseen ehkä tehdä defenssille jotain, varsinkin jos se on kovinkin epätarkoituksenmukainen? Luulisi, että jos defenssi on tietoinen, nimenomaan se tietoisuus ottaisi kantaa myös siihen, onko defenssi enää tarkoituksenmukainen. (Pysynköhän enää kohta itsekään perässä näissä mielleyhtymissäni... :D)


Se kun ei ole niin yksinkertaista, että jos huomaa toimivansa defenssipohjalta, että sitten sen vain yksinkertaisesti lopettaisi. Esimerkiksi nyt ensinnä tulee mieleen äitini, joka on koko ikänsä "juossut" ongelmiaan karkuun. En tiedä missä määrin tajuaa koko kuvion haitallisuuden itselleen ja järjettömyyden, mutta niin se vain jatkaa vuodesta toiseen. Kyllähän se näennäisesti toimii, kun kulissit just kasassa pysyy ja jotenkin saa uskoteltua itselleen, että kaikki on riittävän hyvin, mutta ei se ihminen onnellinen ole, eikä sillä menolla tule koskaan olemaankaan. Ei vaan kykene lähtemään elämänsä sotkuja setvimään. Ja olisihan se pelottava rankka ja pitkä tie, että voihan siinä hyvinkin ajatella, että pintapuolisesti helpompi tie on parempi.
Mida kirjoitti: Molempia, järkeä ja tunnetta, pitää ottaa huomioon voidakseen hyvin. Järjen avulla voi vaikuttaa tuntemuksiinsa ja tuntemustensa avulla voi oppia tiedostamaan asioita ja käyttämään järkeään paremmin.
Niin, eli kysymykseni kuuluikin, että miten nämä voidaan luotettavasti erottaa toisistaan? Onko defenssimekanismien tiedostamaton käyttö mielestäsi ainoa tapa elää puhtaasti tunnepohjalta? Minusta defenssimekanismissakin on nimittäin tietty logiikka. Ja se logiikka on minusta sitä, että omien käsitysteni ja kokemusteni (tämä ei siis tod. ole mitään kirjatietoa) pohjalta defenssimekanismi toimii lähinnä silloin, kun sitä ei tiedosta. Jos sen tiedostaa, se ei oikeastaan ole enää defenssi vaan tilapäinen sijaistoiminto, joka tehdään tietämättömyyttään, koska siis ei tiedetä, mitä muutakaan pitäisi tehdä. Tämän tietämättömyyden tiedostaminen siis minusta sammuttaa epäloogisen defenssimekanistisen käyttäytymisen. Tiedostamaton defenssien käyttö taas on minusta lähes vaistomainen reaktio jollekin tapahtumalle. Ja koska pidän vaistonvaraista käyttäytymistä, vaikkakin kaavamaisena, myös loogisena, en ole itse vielä pystynyt luotettavasti erittelemään itselleni, miten tunteet ja järki siis olisi erotettavissa toisistaan. Käytin tässä nyt esimerkkinä vaistonvaraista toimintaa, koska ymmärtääkseni siihen liitetään useammin tunnevaltainen kuin järkipohjainen käyttäytyminen.
[/quote]

Ei ajatus vaan vieläkään kulje niin, että tuosta jotain tolkkua saisin.

Tarvitseeko niitä luotettavasti erotella toisistaan. Eikö riitä se, että osaisi toimia tavalla, jolla kokonaisseuraukset olisivat parhaat mahdolliset?
Mida kirjoitti: Kolmannella jäin luokseen sitten loppujen lopuksi pysyvästi ja kun lopulta annoin periksi, että en mää löydä mitään vikaa, niin sitten pääs se alkusuhteen alkuhuuma päälle pikkuhiljaa ja järjetön (siis oikeasti järjen lähestulkoon mykäksi paukuttava) vauvakuume pomppas (onneksi vasta tässä vaiheessa kuitenkin, siihen asti ei minulla ollut ollut kiire suhteeseen senkään takia) jostain mielen perukoilta kiljumaan, että mitä tässä ny oikeen odotellaan.


Joo, siis tää on hyvää tekstiä. Ja ilmeisen toimiva ja luontainen käyttäytymismalli sulle, kun pystyt sitä tuossa määrin analysoimaankin. Ja on hieno homma, että teit, kuten itse näit parhaaksi.


Trööt, väärin. En toiminut kuten itse näin parhaaksi. Jos olisin toiminut niin, olisin ottanut vakavaan harkintaan myös perheenlisäyksen hankkimisen lykkäämistä puoltavat perustelut. Mutta koska vauvakuume sumensi järkeä, en huolinut tarkastella perusteellisesti noita näkökulmia, vaikka tiesin niiden olemassaolosta. Tiedostin jo silloin tilanteen olevan tämä, eikä se silti sitä estänyt.

Mulla taas se peruste ei riitä yhdessäolemiseen, että "siinä toisessa ei ole kerta kaikkiaan mitään vikaa". Tietty sullahan tuo miehesi oli jo läpäissyt sen käsittääkseni aika yksityiskohtaisen seulan, jonka nettiin olit laittanut, mutta silti, tuo ajatus ei olisi sytyttänyt vielä mua. Siihen vaaditaan jotain lisää. (Enkä nyt tarkoita, että kriteerisi olisivat löysempiä kuin mulla, vaan ilmeisesti sulla tuo kiintymystoiminta on vaan ehdollistettu erilaisille kriteereille mitä mulla). Ja sen jonkin klikin mussa määrää puhtaasti vaisto.


Muistan yhdet treffit, joilla meni koko päivä ja nuoressamiehessä ei ollut järjellä katsoen mitään vikaa, mutta ei vaan kerta kaikkiaan sytyttänyt sitten pätkääkään. Ihan mukava päivä, juttua riitti, vastenmielisyydentunteita ei esiintynyt jne. mutta ei vaan ei yhtään. Se mystinen "jokin" puuttui niin täysin että itseäkin ihmetytti. Että eipä tuo täälläkään ihan vaan sillä "ei mitään vikaa"-perustalla toimi. Mä pidän sitä vain turvallisimpana lähtökohtana parinvalinnassa, jos tarkoituksena on etsiä mahdollisimman pitkää ja hyvää parisuhdetta. Se tuskin toimii, jos tavoitteena on päästä elämään huimaa ihastusta ja sitten plussaa olis jos se kestäs. Silloin lie paljon olennaisempaa ensikontakti livenä niin, ettei toisesta tiedä liikaa. Liikaa siinä mielessä, että olisi tietoinen toisen huonommista puolista, jotka sitten saattaisivat haalistaa sitä alkuihastuksen voimakkuutta.

Ehkä joskus hankin vähän jostain lisää realismia, hylkään tämän filosofian toimimattomana ja muutan mieltäni, mutta toistaiseksi, näillä mennään. Ja mulle sen vaiston käyttö on loogista, koska pidän sitä eräänlaisena fyysisenä aistina. Olen koettanut keksiä tälle jonkin nimen, mutta toistaiseksi en ole osuvampaa nimitystä tälle aistille keksinyt kuin englannin kielen sana "lust" (suom. "halu", muttei ole tarpeeksi perusteellinen tässä kontekstissa), joka on toisin sanoen "intense sexual desire". Niissä miehissä, keissä sitä vaistoan, näen jotain puoleensavetävää, ja se tunne vahvistuu, jos arvomaailma ja korvienvälin liikehdintä on vastaavalla tasolla. Mutta siis kuten näet, mulle se etenemisjärjestys on aina tämä. Ja tämä vaisto ei ikinä herää keskustelemalla kohtaamatta toista, se herää läsnäolosta.


Etkö usko, että tuollainen intensiivinen seksuaalinen vetovoima olisi voimakkuudessaan omiaan houkuttamaan siloittelemaan mahdollisia "vikoja" toisessa? Että säilyttääkseen huuman vielä vähän pidempään voi hiukan kaunistella toista omissa silmissään?
Mida kirjoitti: Jälkeenpäin sitten miettii, että miten se siis oikeesti pysty sumentaan järjen niin tehokkaasti ja pitämään kaikkia hieman ontuvia perusteluita mukamas tosi olennaisina. Kyllä jollain tasolla itsekin tiesin, että toinen voi halutessaan hyvin perusteluin kieltäytyä ja tiesin itsekin mitä ne perustelut olisivat, mutta se vauvakuume jyräsi ihan älyttömällä voimalla "mitätöimään" niitä.
Tällaisissa tilanteissa en itse lähtisi kyseenalaistamaan tunteiden hallitsevuuden seurauksia. Siinä hetkessä, niillä tiedoilla, mitä mulla silloin oli, se oli se reaktio, joka minussa vilpittömimmin puhkesi. Olen aivan liikaa rapauttanut itseäni reflektoimalla ja projisoimalla jotain menneiden vuosien reaktioita tämänhetkiseen näkemykseen ja tietomäärään. Minusta tällainen retrospektiivinen analytiikka on ihan pöhköä.


Enpä minäkään jossittelua kovin suuressa arvossa pidä. Oikeastaan siitä on hyötyä vain, jos siitä oppii jotain tulevaisuutta ajatellen. Rypeminen on tyhmää. Eikä tässä siitä ollut kyse, vaan esimerkistä, miten riittävän voimakas tarve voi ajaa yli logiikan. Meinaan en koe itse asian suhteen olevani tällä hetkellä juurikaan viisaampi kuin silloin. Minun olisi ollut mahdollista ottaa kunnolla huomioon myös vauvakuumeen kantaa vastustavat näkökulmat, mutta kieltäydyin siitä ja tavallaan sitä jo häpesin silloin, koska tiesin, että tässä en nyt toimi fiksusti. Tämä häpeä ilmeni siten, että toivoin hurjasti, ettei mieskään näitä näkökulmia ottaisi kovin vahvasti esiin, jolloin ne voisi sivuuttaa. Ei sitten yhtään tapaistani. Typerästi tehty ja tiesin silloin kyllä jo sen.

Minusta on tärkeää tiedostaa mahdollisuus tuohon, että vaikka kuinka pyrkisikin punnitsemaan asioita, niissä elämän tärkeimmissä päätöksissä voi olla silti "sokea". Ja tällä perusteella pyrin eliminoimaan tuollaista sokeutta. Lasten hankinnan suhteen on suurella todennäköisyydellä niin, että järjetön vauvakuume on iäksi selätetty ihan vaan sillä, että se lapsi tuli hankittua (tämä toinen on valmisteilla aika eri pohjalta), mutta eipä nuo haasteet siihen lopu. Pettämisen välttäminen on asia, johon sovellan samaa strategiaa kuin parinvalintaan. Ennakkovalmistautumista ja mahdollisimman perinpohjaista käsitystä asiasta, jotta sokeutuminen ja järjen sumentuminen olisi mahdollisimman epätodennäköistä, tuli elämässä eteen mitä tilanteita vain. Minulle kun on silkka fakta, että niin voi käydä, ettei itse tilanteessa järki luista niin, että vaihtoehdot tulisi punnittua mahdollisimman objektiivisesti ja tulisi valittua paras vaihtoehto.

Tavallaan samasta kyse kun valmistaudun toiseen synnytykseeni. Koska opin viime kerrasta mitkä tekijät ovat omiaan harkauttamaan keskittymistäni pois itse synnytystapahtumasta, teen ennakkoon työtä välttääkseni sellaisten tilanteiden syntymisen. Vaikka kuinka tietäisi, että on turhaa huolehtia yhdestä sun toisesta asiasta synnytyksessä, on se tositilanne aika haasteellinen ja saattaa keskittyä aivan epäolennaisiin asioihin. Syynsä niillekin tuntemuksille on, mutta ne eivät silti auta itse synnytystä. Pahimmillaan päinvastoin. Ja koska kyseessä on herkkä kokonaisuus, pyrin etukäteen jo varmistamaan mahdollisimman hyvät valinnat itse tilanteessa.

Pointtini on se, että vaikka tuntemuksille olisikin looginen syy, ei se silti tee tuntemuksen mukaan toimimisen seurauksesta parasta mahdollista ja jotkin tuntemukset todellakin voivat ollessaan "päällä" sumentaa muiden toimintavaihtoehtojen mielekkyyttä ja sitä voi olla mahdoton välttää itse tilanteessa ja vaikea sittenkin, vaikka olisi ennakkoon prosessoinut asiaa perusteellisesti. Lopputulemana siis korostunut mahdollisuus tehdä valintoja, jotka eivät niin kovin kannattavia olleetkaan.

Parinvalinnassa tiesin, että hlökohtaisesti mulla on kohtalainen riski hankkiutua kimppaan kanssani pitemmän päälle epäsopivan ihmisen kanssa, jos en eliminoi tutustumisprosessista mahdollisimman pitkään ihastumista ym. tarpeiden vaatimuksia. Ja vaikka se ihastuminen onkin kivaa, niin en sitten millään halunnut alkaa enää tuhlata elämästäni mahdollisesti vuosia "turhassa" parisuhteessa.
Vähän niinkuin pettäminenkin saattaa jonkin erityisen houkuttavan tilanteen tullen tuntua ihan mahdolliselta valinnalta, koska tilanteen kutkuttavuudesta ei haluaisi luopua tylsän järkeilyn takia ja siinä ollaankin jo hyvää vauhtia menossa metsään. Eri asia on, jos sen tylsän järkeilyn on hoitanut etukäteen, niin eipä se itse tilannekaan ole enää ihan niin houkuttava ja riski tyhmyyksien toteutukseen vähenee.
SikaMika

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

AAAaaaaaaAAAaaAaaaaaaaaarrrrrghhhhhh!!!


Mida ja Aava ovat eLöytäneet toisensa!! Tämä tästä vielä puuttuikin, nyt ePuheripulihelvetti on irti! EW tule apuun, täällä tarvitaan lyhyempiä postauksia (ja mahdollisesti itsetuntemustakin)!!
Aava

Re: Mieshuoran olemus, tulemus ja käyttö?

Viesti Kirjoittaja Aava »

Mida kirjoitti: Se kun ei ole niin yksinkertaista, että jos huomaa toimivansa defenssipohjalta, että sitten sen vain yksinkertaisesti lopettaisi.


Jos huomaa toimivansa defenssipohjalta, herää tarve muutokselle. Alkaa kyseenalaistaa.
Mida kirjoitti: Esimerkiksi nyt ensinnä tulee mieleen äitini, joka on koko ikänsä "juossut" ongelmiaan karkuun. En tiedä missä määrin tajuaa koko kuvion haitallisuuden itselleen ja järjettömyyden, mutta niin se vain jatkaa vuodesta toiseen.


Tästä on täälläkin kokemusta. Ja vaikka miten yrittää herätellä ja aukoa toisen silmiä, raja tulee siinäkin propagandassa vastaan: ei voi viedä niitä klikkejä toisen päähän. Pitää vaan antaa ihmisen elää kuten parhaaksi näkee.
Mida kirjoitti: Ei ajatus vaan vieläkään kulje niin, että tuosta jotain tolkkua saisin.
I get that a lot.
Mida kirjoitti: Trööt, väärin. En toiminut kuten itse näin parhaaksi. Jos olisin toiminut niin, olisin ottanut vakavaan harkintaan myös perheenlisäyksen hankkimisen lykkäämistä puoltavat perustelut. Mutta koska vauvakuume sumensi järkeä, en huolinut tarkastella perusteellisesti noita näkökulmia, vaikka tiesin niiden olemassaolosta. Tiedostin jo silloin tilanteen olevan tämä, eikä se silti sitä estänyt.
Intuitiota?
Mida kirjoitti: ..."ei mitään vikaakaan ole"...
Mä pidän sitä vain turvallisimpana lähtökohtana parinvalinnassa, jos tarkoituksena on etsiä mahdollisimman pitkää ja hyvää parisuhdetta.
Ymmärrän tämän filosofian parinvalinnassa. Itse vaan en hae sinällään mahdollisimman pitkää parisuhdetta vaan mahdollisimman välttämätöntä. Suhde saisi olla miten lyhyt tai pitkä tahansa, mutta sen tunnekokemuksen siellä taustalla pitäisi olla siinä määrin voimakas, että (kuten olen varmasti jo johonkin kirjoittanut) se toinen saisi kyseenalaistamaan yksinelämisen helppouden. En pysty enkä halua ottaa kantaa suhteen kestoon sen alkumetreillä: se kestäisi niin kauan kuin sille olisi tilausta ja kun se tuntuisi hyvältä molemmista. En haluaisi asettaa suhteelle mitään päämäärää. Olisimme vain yhdessä ja nauttisimme toisistamme. Pitkä kesto olisi sitten hyvin toimivassa suhteessa luonnollinen seuraus mahdollisesta yhteensopivuudesta. (Mutta ihan suoraan sanottuna, kyllä täytyy miehen olla _hullu_, että jaksais mua pisemmän päälle :D)
Mida kirjoitti: Etkö usko, että tuollainen intensiivinen seksuaalinen vetovoima olisi voimakkuudessaan omiaan houkuttamaan siloittelemaan mahdollisia "vikoja" toisessa? Että säilyttääkseen huuman vielä vähän pidempään voi hiukan kaunistella toista omissa silmissään?


Joo, on varsin mahdollista. Mutta koska lähtökohtaisesti en erottele tunteita järjestä, en helposti lähde kyseenalaistamaan tunteitanikaan. Tuo intensiivinen seksuaalinen vetovoima (luonpa sille nyt lyhenteeksi ISV :D) on kyllä luja voima, kuten vihjasit, mutta yhtä lujia voivat olla sen sammuttajat. Luotan niihin yhtälailla. Esim. juppius, alkoholin runsas nauttiminen ja tupakointi ovat ISV-mielessä varsin jäähdyttäviä ominaisuuksia.
Mida kirjoitti: Enpä minäkään jossittelua kovin suuressa arvossa pidä. Oikeastaan siitä on hyötyä vain, jos siitä oppii jotain tulevaisuutta ajatellen. Rypeminen on tyhmää. Eikä tässä siitä ollut kyse, vaan esimerkistä, miten riittävän voimakas tarve voi ajaa yli logiikan.


Miten tarve voi olla suoraan epälooginen? Eikö tarve -sana sinällään sisällä jonkinlaisen tilauksen/reaktion jollekin? Tai no joo... riippuu sen tarpeen vaihtoehdoista.
Mida kirjoitti: Meinaan en koe itse asian suhteen olevani tällä hetkellä juurikaan viisaampi kuin silloin. Minun olisi ollut mahdollista ottaa kunnolla huomioon myös vauvakuumeen kantaa vastustavat näkökulmat, mutta kieltäydyin siitä ja tavallaan sitä jo häpesin silloin, koska tiesin, että tässä en nyt toimi fiksusti. Tämä häpeä ilmeni siten, että toivoin hurjasti, ettei mieskään näitä näkökulmia ottaisi kovin vahvasti esiin, jolloin ne voisi sivuuttaa. Ei sitten yhtään tapaistani. Typerästi tehty ja tiesin silloin kyllä jo sen.
Eräs opettajani kertoi, että "parasta aikaa tehdä lapset on silloin, kun se tuntuu hyvältä. Koska kukaan ei tule sitä ehdottamaan, varsinkaan työnantaja. Se ajankohta pitää vaan itse päättää."
Mida kirjoitti: Pointtini on se, että vaikka tuntemuksille olisikin looginen syy, ei se silti tee tuntemuksen mukaan toimimisen seurauksesta parasta mahdollista ja jotkin tuntemukset todellakin voivat ollessaan "päällä" sumentaa muiden toimintavaihtoehtojen mielekkyyttä ja sitä voi olla mahdoton välttää itse tilanteessa ja vaikea sittenkin, vaikka olisi ennakkoon prosessoinut asiaa perusteellisesti. Lopputulemana siis korostunut mahdollisuus tehdä valintoja, jotka eivät niin kovin kannattavia olleetkaan.
Kyllä, tällaiseen on suurempi mahdollisuus. Mutta: minusta jälkiviisaus ei ole viisautta. Minusta ei voi tehdä kuin sen, mikä siinä hetkessä tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta. Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Ja varsinkin parisuhteissa, joissa on muitakin osapuolia itsensä lisäksi, on mahdoton mennä sanomaan mitään varmaa tulevasta.
Mida kirjoitti: Parinvalinnassa tiesin, että hlökohtaisesti mulla on kohtalainen riski hankkiutua kimppaan kanssani pitemmän päälle epäsopivan ihmisen kanssa, jos en eliminoi tutustumisprosessista mahdollisimman pitkään ihastumista ym. tarpeiden vaatimuksia. Ja vaikka se ihastuminen onkin kivaa, niin en sitten millään halunnut alkaa enää tuhlata elämästäni mahdollisesti vuosia "turhassa" parisuhteessa.
Sinulle siis sellainen ihastus-huuma on vihje "tulevasta turhasta parisuhteesta"?
Mida kirjoitti: Vähän niinkuin pettäminenkin saattaa jonkin erityisen houkuttavan tilanteen tullen tuntua ihan mahdolliselta valinnalta, koska tilanteen kutkuttavuudesta ei haluaisi luopua tylsän järkeilyn takia ja siinä ollaankin jo hyvää vauhtia menossa metsään. Eri asia on, jos sen tylsän järkeilyn on hoitanut etukäteen, niin eipä se itse tilannekaan ole enää ihan niin houkuttava ja riski tyhmyyksien toteutukseen vähenee.


Samaa mieltä: täytyy tietää periaatteensa ja pystyä seuraamaan niitä. Mutta koska ihminen pystyy myös kyseenalaistamaan ja erehtymään, ei periaatteisiinsa nojaaminen aina kannakaan loppuun asti. Riippuu varmaankin pitkälti siitä tarveharkinnasta, jolla periaatteet asetetaan.
Vastaa Viestiin