Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
Leila
Kitinän uhri
Viestit: 667
Liittynyt: 13.10.2006 10:12
Paikkakunta: Pohjois-Savossa

Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja Leila »

Tämä kihlaus-asia tuli mieleeni karkauspäivänä erästä radio-ohjelmaa kuunnellesani. Siinä eräs heppu kertoi pyytäneensä tyttöystävää menemään kihloihin kanssaan ja samaan hengenvetoon korosti, että naimisiin menoa varten kositaan sitten erikseen. Minä olen jostakin saanut päähäni, että kihlaus on lupaus avioliitosta ja varsinkin ennen vanhaan (=silloin kun Gatin äiti oli nuori) ihan vakava ja pätevä sitoumus. Esim. kihlaparille syntyneet lapset rinnastettiin avioliitossa syntyneihin lapsiin. Nykyään kihlauksella ei tosin taida olla yhtään mitään juridista merkitystä.
Olen myös tuntenut joitakin sarjakihlautujia, jotka marssivat kultasepänliikkeeseen heti kun uusimman seurustelukumppanin kanssa on oltu yhdessä yli kaksi viikkoa. Samoin monet avoliitossa asuvat kihlautuvat keseknään, vaikka ei ole tarkoituskaan avioitua. Ilmeisesti kihloissa oleminen on merkkinä vakavammasta sitoutumisesta kuin pelkkä seurustelu, mutta kihlauksen voi kuitenkin helposti purkaa suhteen loppuessa.

Arvon kitinäläinen kanssakirjoittaja, mitä kihlautuminen Sinulle merkitsee? Oletko ollut kihloissa ja montako kertaa? Juhlistitko kihlautumista? Mitä niille sormuksille tapahtuu sen jälkeen kun erotaan? Käyttääkö kukaan kihlaparista enää nimityksiä morsian ja sulhanen muuta kuin vittuilumielessä?

Itse olen ollut kihloissa kerran. Anoppi ja äiti halusivat keittää kihlajaiskahvit, mikä minusta oli aikamoista liioittelua. Kihlausaika kesti vuoden ja päättyi "romanttisiin" häihin maistraatissa. Sormus pyörii nyt yöpöydän laatikon pohjalla, sillä se on himpun verran liian iso siroon sormeeni.
Avatar
saira
Kitisijä
Viestit: 3388
Liittynyt: 14.08.2005 19:47
Paikkakunta: Tampere

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja saira »

En ole ollut kihloissa, enkä mene, ennenkuin häät ovat tiedossa. Eli minulle kihlat todellakin merkitsevät lupausta avioliitosta. Mieheni on ollut kerran kihloissa, tällöin kyseessä oli kymmenen vuoden suhde. Ilmeisesti vakaa aikomus oli mennä naimisiin aikanaan, mutta tiedä sitten vaikuttiko teininä solmittu suhde vai muuten muuttuneet olosuhteet, eikä häitä koskaan juhlittu. Onni sinänsä mulle... Sormus on nyt laatikon pohjalla pyörimässä.
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
Rouva Pupu

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Itse katson kihlat "lupauksena" avioliitosta. Silloin ollaan valmiina avioliittoon siltä istumalta (kärjistettynä, ei välttist häitä tunnissa pistetä pystyyn edes maistraatissa) eikä kuuden vuoden päästä.

Kaksi kertaa on kosittu. Ensimmäisestä kieltäydyn, koska en nähnyt itseäni kyseisen herran vaimona niinQ ever. Toiseen vastasinkin sitten kyylkyyl.

Mulla toimii kihlasormus myös vihkisormuksena. En halunnut kahta sormusta ja kihlasormuksenkin sain siinä pari viikkoa ennen häitä, joten turhuuksia ois ollut kaksi ostoo.
BettyB.

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja BettyB. »

Kännissä ja kihloissa on kiva olla.
Rouva Pupu

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

BettyB. kirjoitti:Kännissä ja kihloissa on kiva olla.
Törmäsin kerran chatissa homojuristiin (vastikään kaapista ulos tulleeseen), joka totesi samaa. Teistä voisi tulla semmonen söpö rahakas kulissipari kun kerran fundeeraukset käy yksiin :)
BettyB.

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja BettyB. »

Rouva Pupu kirjoitti: söpö rahakas kulissipari
Tälläsestä mä oon haaveillu!! Numero tänne ja sassiin!
Tix

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja Tix »

BettyB. kirjoitti:
Rouva Pupu kirjoitti: söpö rahakas kulissipari
Tälläsestä mä oon haaveillu!! Numero tänne ja sassiin!
On sulla jo mun numero!
Rouva Pupu

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

ois kyl kauheen romanttista jos tää mun piNppaus tuottaisi rakkauden hedelmää :h:
BettyB.

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja BettyB. »

Tix kirjoitti:
BettyB. kirjoitti:
Rouva Pupu kirjoitti: söpö rahakas kulissipari
Tälläsestä mä oon haaveillu!! Numero tänne ja sassiin!
On sulla jo mun numero!
*soittaa*
killkill

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja killkill »

Oletko ollut kihloissa ja montako kertaa?
- kahdesti

Juhlistitko kihlautumista?
- ensimmäisellä kerralla hurja iltajuhla satapäisen juhlayleisenön huomion keskipisteenä ja päälle vielä hurjempi yö. Toisella kerralla sitten jo vähän rauhallisemmin.

Mitä niille sormuksille tapahtuu sen jälkeen kun erotaan?
- omat kihla- ja vihkisormukset ekalta rundilta taisin myydä romukullaksi. Kumpikin piti omansa. Nykyinen vihkisormus riisutaan sormesta vain punttisalilla käynnin ajaksi.

Käyttääkö kukaan kihlaparista enää nimityksiä morsian ja sulhanen muuta kuin vittuilumielessä?
- aika kankealtahan tuo minustakin kuulostaa. "Ukko" ja "muija" tuntuvat luontevammilta.
Bliss

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Leila kirjoitti:Mitä kihlautuminen Sinulle merkitsee?
Oletko ollut kihloissa ja montako kertaa?
Juhlistitko kihlautumista?
Mitä niille sormuksille tapahtuu sen jälkeen kun erotaan?
Käyttääkö kukaan kihlaparista enää nimityksiä morsian ja sulhanen muuta kuin vittuilumielessä?
• Tässä elämäntilanteessa ei niin yhtikäs mitään. Ehkä joskus tulee joku, joka muuttaa mieleni... not
• Kahdesti
• En kummallakaan kerralla. Toinen johti vihkimiseen maistraatissa, jota tapahtumaa ei sitäkään juhlittu millään tavalla
• Tuolla ne viimeisimmät pyörii mun korurasiassa. Molemmat.
• Mummot ja tädit hääjuhlissa, ei kai muut.
Avatar
Kreitsu
Kitisijä
Viestit: 5039
Liittynyt: 09.05.2006 8:45
Paikkakunta: Brexitland

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja Kreitsu »

Leila kirjoitti: 1. Mitä kihlautuminen Sinulle merkitsee?
2. Oletko ollut kihloissa ja montako kertaa?
3. Juhlistitko kihlautumista?
4. Mitä niille sormuksille tapahtuu sen jälkeen kun erotaan?
5. Käyttääkö kukaan kihlaparista enää nimityksiä morsian ja sulhanen muuta kuin vittuilumielessä?
1. Oikeastaan samaa kuin avioliitto.
2. Yhden kerran olen ollut ja se päättyi avioon maistraatissa.
3. Ei juhlittu. Tai no, taidettiin siinä keskenämme juoda pari lasia (vai oliko se pulloa) punaviiniä.
4. En tiedä, kun ei olla vielä erottu.
5. Minä voin käyttää.
Rouva Numba

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja Rouva Numba »

Mitä kihlautuminen Sinulle merkitsee?
- Lupausta mennä naimisiin, vaikka siltä seisomalta.

Oletko ollut kihloissa ja montako kertaa?
- Kaksi kertaa.

Juhlistitko kihlautumista?
- En.

Mitä niille sormuksille tapahtuu sen jälkeen kun erotaan?
- Kihlasormus on sormessa vihkisormuksen kanssa.
Ensimmäisen kierroksen sormus taitaa lojua jossain korurasian perukoilla, suunnitteilla on viedä se romukullaksi joskus muiden sellaisten korujen kanssa joita en enää käytä.

Käyttääkö kukaan kihlaparista enää nimityksiä morsian ja sulhanen muuta kuin vittuilumielessä?
- Taitaa olla aika vanhanaikaista vaikkakin mielestäni ihan sopivaa edelleen käyttää, jos pari on todella menossa naimisiin eikä kyseessä ole mikään "no me nyt mentiin kihloihin eikä aiota ikinä mennä naimisiin" -kihlapari.
Avatar
Georgina
Kitisijä
Viestit: 3302
Liittynyt: 23.12.2005 22:36

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja Georgina »

Kerran ollut. Se merkitsi silloiselle miehelle tapaa kahlita minut, avioliitto ei liittynyt asiaan oikein mitenkään. itsestä se tuntui silloin tavallaan romanttiselta vaikkakin ahdistavalta. Sormuksen oon vienyt kaniin. Nykyään en oikein voi kuvitella naimisiin menoa kuin ehkä hamassa tulevaisuudessa, seuraava kihlaus saa luvan liittyä siihen.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja Melnais »

Noh, tuota, kolmas kerta toden sanoo. Ensimmäisellä kerralla olin niin kovin nuori, kihlautuminen tuntui jatkumolta monivuotiseen suhteeseen vaikka sitten loppujen lopuksi kummallakaan ei ollut kykyjä selvittää ongelmia ja naimisiinmeno jäi. Toinen kerta oli yhtä huumaa, kunnes kuihtui kasaan nipuksi tottumusta ja mukavuudenhalua päättyen täysin erilaisiksi muodostuneisiin maailmankuviin. Noin nätisti sanoen, en jaksa enää sanoa pahasti sillä ei se mitään muuta. Eka sormus jäi minulle, toisen mies vaati takaisin. Kolmas kihlaus suuntasi heti avioon, H-hetken lähestyessä Kiinteistömaailman pupumainokset vaikuttavat aina vain miellyttävämmiltä.

Ei näihin ole mitään juhlia koskaan liittynyt, asia on ollut tiukasti kahdenvälinen. Sinänsä sekä tämän että monen muunkin asian tiimoilta olen mietiskellyt miten jotkut voivatkin sanoa jo kolmetoistavuotiaasta tienneensä elämänsä pääasialliset arvot ja halut. Milloin kihlaudutaan, millaisen ihmisen kanssa, milloin avioon, milloin lapsia, mikä koulutus, työ ja ulkoasu. Oma elämä on ollut kompastelua ja omista virheistä oppimista, en olisi nykyisiä valintoja osannut tehdä ilman aiempia kokemuksia. En taitaisi vaihtaa valmiina syntymiseen (tämähän voi tietysti olla onneton selitys ja defenssi).
Elämä kantaa, jos sen antaa
Herra Manala

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Snif, menin kihloihin 29.2 ja nyt se kihlaus sitten jo purkaantui. Ei tullukaa naikkareit. :(

Eikä vittu edes pillua! Mutta eipähän tarvinnu ostaa hamekangasta. Hahhahhahhah, mahtaa rutakkoa vituttaa!
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Mitä kihlautuminen Sinulle merkitsee?

Avioitumista. Sitoutuminen tapahtuu mielestäni sillä hetkellä kun toinen kysyy ja toinen vastaa myöntävästi (tai modernimmin: kun päätös asiasta tehdään yhdessä), eikä vasta sitten kun vihkijä laskettelee niitä iänikuisia litanioitaan. Koska häätilaisuutta on suhteellisen hankalaa järjestää päätöksentekohetkellä, sitoutumisen merkkinä siihen asti toimii kihlautuminen. Minulle kyseessä ei siis ole mikään avioeron harkinta-ajan tapainen jakso ennen lopullista avioliittopäätöstä tyyliin Alanpa tässä nyt mietiskellä haluisinko mennä sun kaa naikkariin. En edes pitäisi järkevänä sellaisessa suhteessa elämistä, jossa sitoutuminen ei olisi tuolla tasolla ilman kihlautumisiakin.

Näköjään en ole kihlautumisen merkitystä koskevien ajatuksieni kanssa yksin. Pari vuosikymmentä sitten kihlautumiseen (ja avioliittoon varmaan myös) taidettiin suhtautua huomattavasti löysemmin rantein. Nykysuuntaus on sitten vastareaktio tälle. Ehkä saamme nihkeilyllämme vielä avioerotilastotkin kääntymään laskuun.

Oletko ollut kihloissa ja montako kertaa?

En kertaakaan. Kerran on (ehkä) pyydetty, mutta aivan liian epämääräisellä sanamuodolla: "Pitäisköhän meidän mennä kihloihin?" :D . Ja koska puhe oli lisäksi nimenomaan kihloihin menosta (minun mielestäni kun siis ainoa oikea tapa kihlautua on pyytää toista kanssaan naimisiin), annoin koko epäkysymyksen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Juhlistitko kihlautumista?

Jos joskus kihlaudun, juhlistaminen tapahtunee jotenkin arkisesti ja kahden kesken, koska sellainen oleminen on kuitenkin parasta mitä tiedän. Perinteisen kaavan mukainen hääjuhlakin olisi aika karu ajatus.

Mitä niille sormuksille tapahtuu sen jälkeen kun erotaan?

Kihloista eroamisesta minulla ei ole kokemusta, mutta ala-asteella ensimmäinen ns. "poikaystäväni" (jonka kanssa ajauduin seurustelemaan vahingossa ja vastoin tahtoani!!!) tuli dramaattisen eron jälkeen hakemaan luokkasormuksensa minulta takaisin. Ei katsonut silmiin, ei sanonut sanaakaan, lähtiessään sylkäisi olkansa yli. :cry:

Käyttääkö kukaan kihlaparista enää nimityksiä morsian ja sulhanen muuta kuin vittuilumielessä?

Kyllähän nuo joissakin tilanteissa voivat olla ihan sopivia nimityksiä. Joistakuista olen käyttänyt myös nimitystä morsio. :D
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Sama mies kosi kaksi kertaa, mutta ensimmäisenä yhteisenä yönämme vastasin kieltävästi. Vuosia myöhemmin valitsin myöntyväisyyssuunnan. Lopulta valitsimme eri suunnat, ja sormukset on nätissä samettiboxissa ja päätyvät lapsellemme sitten kun se tuollasista jotain tajuaa :) Kyllä mulle kihloihin meneminen oli selkeä lupaus avioliitosta. Tähän kuuluu myös hääpäivästä päättäminen edes jonkinmoisella tarkkuudella, ei "viiden vuoden sisään". Mies kysyi menenkö naimisiin hänen kanssaan, ei menenkö kihloihin. Juhlittu ei, vaan salakihlauduimme ja vanhemmat saivat sitten sunnuntailounaalla ihmetellä sormuksia, koska tahallaan jätimme kommentoimatta asiaa, kunnes kysyivät ;-)

Asian vierestä..Tänään vanha kaveri jonka kanssa en ole juurikaan pitänyt yhteyksiä kävi kyläilemässä ja kysyi mitä häh, ootsä menny naimisiin kun sun ovessa lukee Sukunimi. Sanoin et joo. Se oli että siis mitä ihmettä häh jne.. Sanoin et viis vuotta sitten, daah! Se ei vaan tiennyt, että vaihdoin silloin nimeni :)
Prepare for the worstest.
ninnithequeen

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

1. Mitä kihlautuminen Sinulle merkitsee? -Ikuista rakkautta
2. Oletko ollut kihloissa ja montako kertaa? - yhden kerran ja sehän pysyy
3. Juhlistitko kihlautumista? - joo, me juotiin kahvit terassilla :)
4. Mitä niille sormuksille tapahtuu sen jälkeen kun erotaan? - hukkasin just omani, ja olen katkera siitä. Miehen sormus on vaatehuoneessa (liian iso, ja tippuu, ironista)
5. Käyttääkö kukaan kihlaparista enää nimityksiä morsian ja sulhanen muuta kuin vittuilumielessä? - Ei, lähinnä "idiootti" ja "kultarakas", milloin mitenkin päin.

:on: Kihloissa 7.7. 2008: 6 vuotta.
Avatar
mustaenkeli
Kitisijä
Viestit: 2884
Liittynyt: 09.09.2005 12:08
Paikkakunta: Hell-sinki
Viesti:

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja mustaenkeli »

1. Mitä kihlautuminen Sinulle merkitsee? -Sitä, että ollaan valmiita menemään myös naimisiin.

2. Oletko ollut kihloissa ja montako kertaa? - En kertaakaan.

3. Juhlistitko kihlautumista? - sitten kun, niin tuskin. Juhlitaan mieluummin häitä.

4. Mitä niille sormuksille tapahtuu sen jälkeen kun erotaan? - ei kai kihloihin mennä siksi, että erottaisi?!!

5. Käyttääkö kukaan kihlaparista enää nimityksiä morsian ja sulhanen muuta kuin vittuilumielessä? - jaa-a...

Niin, päivämäärä sille papin aamenelle on päätetty ja en käytännössä näe mitään eroa tämänhetkisessä elämässäni siihen, että olisin kihloissa. Vain sormus puuttuu. Tai itseasiassa... on sekin, mutta sitä tarvii hiukka fiksailla jonkun kultasepän toimesta. On mummoni vanha sormus nääs.
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
ninnithequeen

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

mustaenkeli kirjoitti:Niin, päivämäärä sille papin aamenelle on päätetty ja en käytännössä näe mitään eroa tämänhetkisessä elämässäni siihen, että olisin kihloissa.
Jos ei kutsua tule, mä olen aika pettynyt. Voin tuoda häälahjaksi yhden vanhan videon ;)
Avatar
mustaenkeli
Kitisijä
Viestit: 2884
Liittynyt: 09.09.2005 12:08
Paikkakunta: Hell-sinki
Viesti:

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja mustaenkeli »

ninnithequeen kirjoitti:Jos ei kutsua tule, mä olen aika pettynyt. Voin tuoda häälahjaksi yhden vanhan videon ;)
Tein perhe on kutsulistalla ollu viimesyksystä lähtien... :wink:
Sitä listaa tossa jokunen viikko sitten taas ihmetellessä tuumasin tolle pahemmalle puoliskolle, että "Kyllähän mä oon monesti kertonu, ketä noi on, mut et sä vissiin joko kuuntele tai yhdistä... ois voinu käydä niinki, että olis hoksattu tää yhtäläisyys vasta mein bileissä!". :P
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
Avatar
irmelianneli
Kitisijä
Viestit: 3375
Liittynyt: 14.08.2005 19:34

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja irmelianneli »

Kahdet kihlat. Eka johti aika pian avioliittoon, mutta oltiin niin nuoria ja plaaplaa.. rest is history. Jospa tää toinen näin 'kypsemmällä' iällä olis nyt eri homma, ja varmaan a-liittoonkin johtaa, kunhan semmonen sopivan pätevä 'syy' ja hetki koittaa. Oon vähän saamaton kieltämättä ja epäorganisoimiskykyinen ja stressinsietokykyni on 0,2% enkä tykkää olla minkään juhlien keskipisteenä missään nimessä, hyi olkoon. Joten luultavasti yhtä matalalla profiililla ku engagementkin, ei siis puhuta kellekään jos eivät ite huomaa. Mitä se muille kuuluu.
Avatar
Georgina
Kitisijä
Viestit: 3302
Liittynyt: 23.12.2005 22:36

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja Georgina »

irmelianneli kirjoitti:Mitä se muille kuuluu.
onneksi olkoon! mokomat olette salaa :] oonko mä kuule edes tavannu sitä vielä?
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Avatar
irmelianneli
Kitisijä
Viestit: 3375
Liittynyt: 14.08.2005 19:34

Re: Kihloissa olemisen merkitys nykypäivänä

Viesti Kirjoittaja irmelianneli »

Georgina kirjoitti:
irmelianneli kirjoitti:Mitä se muille kuuluu.
onneksi olkoon! mokomat olette salaa :] oonko mä kuule edes tavannu sitä vielä?
Etpä taida olla kuule :) Ehkä kesällä joskus. Toivottavasti päästäis Qstokkiin vaikka.
Vastaa Viestiin