Ihmissuhteiluista

[Bliss]

Mun pitäisi oikeastaan olla nukkumassa, mutta kun on levoton olo, voin yhtä hyvin aloittaa tämmöstä soopaa...

Kuinka paljon ihminen yleensä tarvitsee muita ympärilleen?
Oon tässä omalta osaltani huomannut, että mun säännölliset kontaktit muihin ihmisiin ovat lähes kokonaan loppuneet. Voi kulua päiviä, että en oikeastaan tapaa ketään tai puhu kenenkään kanssa. Aamulla ja iltapäivällä näkee vilaukselta päiväkodin henkilökuntaa, ja lopun ajan olen joko itsekseni tai ipanan kanssa kahdestaan ja nyt alkaa tuntua siltä että oon jokseenkin ulkopuolinen vähän kaikessa.
Hyvin iso syy on tietty tässä syrjäisessä asuinpaikassa, josta on kaikki vanhat tutut kadonneet kuka mihinkin. 3-vuotiaan kanssa ei oikein voi lähteä tosta noin vaan tapaamaan ihmisiä matkojen päähän - edestakaisiin matkoihin kuluu ihan liikaa aikaa joka on sitten kaikki poissa perilläoloajasta. Tänne on vähän hankala kutsua ketään mm. siitä syystä että ihmiset tuppaavat olemaan päivisin töissä ja asuvat >60km päässä ja ilta pienen muksun kanssa asuessa on melko lyhyt. Täällä korvessa kökkiessä on puheenaiheetkin käyneet aika vähiin ja loppujen lopuksi kiinnostus puhumiseen ja "normaaliin" elämiseen on aika nollassa. Mitään ei viitsi sen enempää suunnitella, kun mihinkään ei kuitenkaan pääse lähtemään.

Kaverisuhteet (mulla ainakin) ovat aina kulkeneet eräänlaisina aaltoina - jossain vaiheessa on enemmän tekemisissä jonkun tietyn tyypin/porukan kanssa ja ne muut ovat vähän etäisempiä ja hetken päästä ne etäisemmät ovat enempi niitä lähiystäviä. Jos nyt joku tajus mitä tarkoitan
"Entisessä elämässä" ei juurikaan ollut näitä hiljaisia vaiheita, kiitos harrastustoiminnan, joten on ollut aika hankalaa opetella olemaan viikosta toiseen ihan itsekseen.

Kiinnostaisi tietää, kuinka paljon teillä muilla yleensä on ihmiskontakteja? Enkä nyt siis tarkoita kaupan kassaa ja bussikuskia, vaan tuttuja ihmisiä ja ystäviä joita tapaatte enempi tai vähempi säännöllisesti.

[Herra Manala]

Kuinka paljon ihminen yleensä tarvitsee muita ympärilleen?
Oon tässä omalta osaltani huomannut, että mun säännölliset kontaktit muihin ihmisiin ovat lähes kokonaan loppuneet. Voi kulua päiviä, että en oikeastaan tapaa ketään tai puhu kenenkään kanssa. Aamulla ja iltapäivällä näkee vilaukselta päiväkodin henkilökuntaa, ja lopun ajan olen joko itsekseni tai ipanan kanssa kahdestaan ja nyt alkaa tuntua siltä että oon jokseenkin ulkopuolinen vähän kaikessa.
Hyvin iso syy on tietty tässä syrjäisessä asuinpaikassa, josta on kaikki vanhat tutut kadonneet kuka mihinkin.

Kiinnostaisi tietää, kuinka paljon teillä muilla yleensä on ihmiskontakteja? Enkä nyt siis tarkoita kaupan kassaa ja bussikuskia, vaan tuttuja ihmisiä ja ystäviä joita tapaatte enempi tai vähempi säännöllisesti.

No mulla on kyllä samoja ongelmia. Johtuen myöskin ensinnäkin siitä, että 3 läheisintä ystävääni ovat muuttaneet muutaman vuoden sisällä muille paikkakunnille 50-400 kilometrin päähän. Toinen tehostava syy on se, että kun muut viettävät sosiaaliaikaa perjantaisin ja lauantaisin, meikäläinen tekee yleensä vähintään 12-tuntista työpäivää. Lisäksi olen tavattoman huono tekemään tuttavuutta uusiin ihmisiin enää tässä iässä, varsinkaan missään baariympäristössä. Eikä missään public houseissa toisaalta tee mielikään juosta, ainakaan arkena kun oisi paremmin sitä aikaa. Eihän siellä notku kuin ammattilaisia silloin.

Onneksi olen erakkoluonne ja viihdyn varsin hyvin omassa erinomaisessa seurassanikin. Jotenkin jos haluan sosialisoida, niin teen sen muutenkin mieluummin pienemmissä 2-6 ihmisen ryhmissä kuin joissain megakinkereissä.

[NuoriDaavid]

Työn puolesta tapaan tietysti potilaita liukuhihnalta, mutta se nyt ei kuulu tähän. Eri lääkäriasemien henkilökunnan kanssa olen tekemisissä päivittäin, mutta se on "hyvää huomenta" lähinnä.

Perhe on tietysti tärkein ihmiskontakti.

Kavereitani tapaan muutaman kerran vuodessa, ei siis kovinkaan usein.

[annepa]

Kuinka paljon ihminen yleensä tarvitsee muita ympärilleen?

Kiinnostaisi tietää, kuinka paljon teillä muilla yleensä on ihmiskontakteja?

Onneksi olen erakkoluonne ja viihdyn varsin hyvin omassa erinomaisessa seurassanikin.

Toinen erakko ilmoittautuu. Viihdyn niin hyvin erinomaisessa seurassani että hellu tässä vastikään sanoi että "Meneekö meillä sun mielestä hyvin? Kun ei me enää ees nähä ku pari kertaa viikossa". Että näin.... Olen koittanut korjata asiaa, ja ilmeisesti olen onnistunut siinä.

Soittelen siskolleni säännöllisesti, keskimäärin kerran viikossa. Lähintä ystävätärtäni näen säännöllisesti, vähintään kerran viikossa. Töissä näen toista hyvää ystävätärtäni päivittäin. Silloin tällöin meillä on kavereiden kanssa pienimuotoisia kinkereitä, esim leffamaratoneja (ja ruokaa) tai illallisia teemalla (RUOKAA!!). Ne on tosi kivoja kun niissä on yleensä aika vähän porukkaa, max 6 hlöä. Megakinkerit ei kiinnosta, en ole ikinä ollut kovin hyvä tutustumaan ihmisiin ja kiitos vaan, mulla on jo riittävästi kavereita.

Sanotaanko siis että kontakteja on vähemmän kuin monella muulla mutta riittävästi minulle.

[nowaysis]

Tutulta kuulostaa. Meillä menee pahimmillaan jopa kolme tuntia päivittäisiin työ/tarhamatkoihin, joten jos töiden jälkeen on puoli kuus kotona, käy kaupassa, laittaa ruuan, vähän siivoilee, vähän pyykkäilee ja vähän leikkii(lapsi), niin sitä alkaa olla päivä pulkassa aika mukavasti. Välillä huomaan, että menee helposti parikin viikkoa ilman että näkee kavereita, mutta ei se mua ole koskaan haitannut. Tärkeintä on mulle se tieto, että niitä VOi nähdä jos haluaa

Kesällä ja joinakin viikonloppuina on sitten mukava olla muidenkin kanssa, tosin jotkut vkl menee ihan rauhoitellessa, työ kun on niin yltiösosiaalista..

[bedlam]

Erakko täälläkin. Näen kavereita parhaimmillani kerran viikossa bändireeneissä, mutta monesti harvemminkin. Viihdyn oikein hyvin yksikseni ja omissa oloissani, liiankin hyvin. Itse harvoin edes soittelen kellekään, minut saa tavallisesti melkein pakottaa lähtemään liikenteeseen. Viikolla en näe työkavereiden lisäksi tavallisesti ketään.

Edellisessä kaukosuhteessa ajattelin olevani jotenkin viallinen, kun en edes kuukauden erossaolon aikana tuntenut varsinaisesti ikävää. Elelinkin suhteen jälkeen vuoden onnellisena omaa erakkoelämääni päätettyäni naissuhteiden olevan kertakaikkiaan minulle soveltumaton juttu. Koin jopa ahdistavana ajatuksen, että jonkun vierestä heräilisi ja sama ihminen olisi töiden jälkeen odottamassa kotosalla. Mutta nytpä taas muuttumattomina pitämäni luonteenpiirteet ovat keikahtaneet ympäri.

[Frederik Krueger]

Kiinnostaisi tietää, kuinka paljon teillä muilla yleensä on ihmiskontakteja? Enkä nyt siis tarkoita kaupan kassaa ja bussikuskia, vaan tuttuja ihmisiä ja ystäviä joita tapaatte enempi tai vähempi säännöllisesti.

Kaikesta päätellen olen luonteeltani erakko koska viihdyn suurimman osan ajasta erittäin hyvin omissa oloissani. Siitä huolimatta ne harvat kerrat kun olen viettänyt koko viikonlopun neljän seinän sisällä käymättä edes kaupassa, viimeistään sunnuntai-iltana on meinannut alkaa nuppi tutista, ikäänkuin ulkopuolista maailmaa ei olisikaan. Nykyisin on tässäkin suhteessa parempi tilanne koska käyn sekä lauantaina että sunnuntaina harrastuksissa, ja varsinkin sunnuntaina tapaan siellä tutuiksi lueteltavia ihmisiä. Tietenkin myös normaali työelämä estää erakoitumista kun näkee ja joutuu juttelemaan muiden kanssa arkipäivisin.

Puoli-erakoitumiseni ei johdu ainakaan siitä etteikö minulla olisi nykyisin mahdollisuuksia sosiaalisiin kontakteihin. Sisaruksia minulla on monia ja kaikki asuvat pääkaupunkiseudulla kuten minäkin, samaten muu lähisuku. Varsinkin vanhemmat sisarukseni ovat aktivoituneet pitämään yhteyttä sisaruksien välillä, ja järjestämmekin (tai he järjestävät, minä menen virran mukana) säännöllisiä sisarustapaamisia, parin viikon kuluttua olis taas sellainen isoveljen rivitalokämpässä kun hänen perheensä on muualla. Huvittaa tosin ajatella että minuakin on pyydetty järkkäämään sellainen, tervetuloa vaan kaikki pikkuiseen kämppääni, istumapaikkoja ei taida olla tarpeeksi.

Perheen ulkopuolisia läheisiä ystäviä joita tapaisin säännöllisesti ei ole, mutta epäsäännöllisiä kyllä. Ala- ja yläasteelta lähtien olemme pitäneet tietyn 5-7 hengen porukan kanssa yhteyttä ja saamme päähämme lähteä viettämään iltaa joko jonkun kotiin tai ulos, mutta tätä tapahtuu yleensä vain pari kertaa vuodessa. Seuraava tällainen tapaus on Suomi-Saksa jalkapallomatsi Stadionilla 10.9. vai milloin se nyt oli. Varsinaista sielunveljeä tai -siskoa en tunne tällä hetkellä omaavani, vaikka kaikkien edellämainittujen kanssa juttu luistaa ja voi puhua syvällisistäkin asioista (viinapäissään tietysti).

Tunnen olevani onnekas koska en ole niin läheisriippuvainen kuin eräs läheinen ihminen, joka taas tuossa surkutteli sitä kuinka tuore suhde naiseen katkesi vain koska hän alkoi jälleen kerran ripustautua häneen liian voimakkaasti ja nopeasti. Hän kysyikin viime lauantaina minulta ihmeissään, miten pystyn elämään ilman toisten läheisyyttä ja huomiota/hyväksyntää, ja sanoi suoraan olevansa vähän kateellinen ettei hänellä ole samoin.

Vastasin hänelle että onhan minulla jo Kitinä, en tarvitse muuta. No joo varmaan sanoinkin. On hän joskus alkanut puhua ihan outojakin kuinka hänen pitäisi varmaan lähteä maailman toiselle puolelle vapaaehtoistyöhön tms. ihan vain jotta saisi seurusteluasiat pois mielestään. On se rankkaa.

[Frederik Krueger]

Jotenkin tulee kuva että ihmiset kuvittelevat kaikilla muilla olevan vilkas sosiaalinen elämä, vaikka useimmat viettävät suurimman osan vapaa-ajasta joko itsensä tai perheensä parissa, + pakolliset työpäivän kontaktit.

Baareissa en ole taas vähään aikaan käynyt, ja syynä on vain ollut että olen tullut pihiksi haluten säästää rahaa muita tarkoituksia varten, mihin liittyen myöskään en pidä siitä että suomalaisissa baareissa on kovin haastavaa käydä juomatta alkoholia ollenkaan illan aikana kun on nyt tämä itsensäkehittämiskausi taas vaihteeksi menossa. Saas nähdä jaksaisiko tänä lauantaina vääntäytyä jonnekin. Kunpa vaan en törmäisi missään kehenkään exääni, varsinkaan useampiin samanaikaisesti. Alkavat baaritkin vähitellen loppua kesken.

[nowaysis]

Tosin teini-iässä ja vielä päälle parikymppisenäkin kaverit oli mulle hirrrmuisen tärkeä asia. Mutta luulen tämän olevan ihan luonnollinen taantuma sosiaalisen elämän saralla

[Frederik Krueger]

^ Toisaalta tuntuu että on tämä aika suomalainenkin juttu. Esim. Aasiassa ollaan paljon yhteisöllisempiä ja on epätavallista ettei päivän aikana törmää ystäviin, sukulaisiin jne. Sitä se pimeä ja kylmä talvi tekee.

Keskiajan keski-Euroopassa suurin osa Suomen nettailevasta erakkokansasta olisi poltettu roviolla.

[NegaDuck]

Kunpa vaan en törmäisi missään kehenkään exääni, varsinkaan useampiin samanaikaisesti.

Ei kai siitä haittaa ole jos on hyvissä väleissä? Mäkin törmäsin exään baarissa yhdessä tapahtumassa pari viikkoa takaperin ja ei siin mittään.

[MGandhi]

Me ollaan poikain kanssa otettu käyttöön 'Torstain poikain leffailta'. Joka torstai kokoonnutaan syömään, sosialiseeraamaan ja katselemaan huonoja elokuvia. Sinänsä kätevää kun ei tarvitse erikseen sopia mitään vaan kaikki saapuu sovittuun paikkaan sovittuun aikaan.

[bedlam]

Me ollaan poikain kanssa otettu käyttöön 'Torstain poikain leffailta'. Joka torstai kokoonnutaan syömään, sosialiseeraamaan ja katselemaan huonoja elokuvia. Sinänsä kätevää kun ei tarvitse erikseen sopia mitään vaan kaikki saapuu sovittuun paikkaan sovittuun aikaan.

Joku tollanen ois kyllä helekutin hyvä!

[Frederik Krueger]

Kunpa vaan en törmäisi missään kehenkään exääni, varsinkaan useampiin samanaikaisesti.

Ei kai siitä haittaa ole jos on hyvissä väleissä? Mäkin törmäsin exään baarissa yhdessä tapahtumassa pari viikkoa takaperin ja ei siin mittään.

No mut mitä jos ne rupeavat vonkaamaan kuorossa?

[Mirkku]

Mä en ole nähny mun exiä... ainakaan 14 vuoteen tai silleen . Kiinnostaisi kyllä nähdä, miten ne on muuttuneet.

[Frederik Krueger]

Me ollaan poikain kanssa otettu käyttöön 'Torstain poikain leffailta'. Joka torstai kokoonnutaan syömään, sosialiseeraamaan ja katselemaan huonoja elokuvia. Sinänsä kätevää kun ei tarvitse erikseen sopia mitään vaan kaikki saapuu sovittuun paikkaan sovittuun aikaan.

Joku tollanen ois kyllä helekutin hyvä!

Ilmoita samantien kavereille että bänditreenien tilalla on nykyisin leffailta.

Jossain vaiheessa esteeksi tulee monien lähes täydellinen keskittyminen perhe-elämäänsä. Aikaisemmin oli kesäisin erittäin vaikea saada varsinkaan yhtä tyyppiä kaveripiiristä lähtemään terassille tms. viikonloppuisin, kun se hyväkäs vietti suunnilleen ne kaikki perheensä kanssa kesämökillä, ja muinakin vuodenaikoina tuntui varsinkin just viikonloput olevan aina kiinni.

Onneksi hän kuitenkin erosi jossain vaiheessa, jolloin hänellekin siunaantui lisää vapaa-aikaa.

[Storia]

Onneksi hän kuitenkin erosi jossain vaiheessa, jolloin hänellekin siunaantui lisää vapaa-aikaa.

kaiketi tajuat kuinka itsekkäältä kuulostat?

Juuri tuosta syystä ystävyyssuhteet haihtuvat, parisuhteet kuolevat; mustasukkaisuus on niiiin syöpää ja tasapainoilu niiden välillä vaikeaa.

Sosiaalinen elämä saisi olla kyllä vilkkaampaakin, mutta toisaalta ei sellaista "normaalia" ole olemassakaan. Vaihtelee niin paljon sen mukaan mitä sitä duunaa, missä ja vielä mihin vuodenaikaan, että kuinka paljon ihmisiä tapaa. Nyt on taas ollut hiljaista viimeiset viikot ja kas, netissä onkin sitten tullut roikuttua Toisaalta taas tiedän, että syyskuun puolella joutuu keskelle kunnon pyöritystä työn suhteen ja kavereitakin pääsee taas näkemään, kun on takaisin omassa kodissaan. Kahvi tms. treffejä on "to do -listalla" ainakin viidet heti.

Yhdyn kyllä valtaosaan kirjoittajista siinä, että omissa oloissa voi viihtyä välillä myös viikkokausia, eikä edes huomaa ajan kulua.

[masa]

Onneksi hän kuitenkin erosi jossain vaiheessa, jolloin hänellekin siunaantui lisää vapaa-aikaa.

Erosiko sen takia, että omaa vapaa-aikaa ei irronnut?

[Haemaeraemies]

Vastapainoksi:

Näen naapuriani & hänen kihlattuaan vähintään 3 krt viikossa, yleensä enemän. Yleensä syömisen tai / ja notkumisen merkeissä. Kutsu syömään tulee aina heiltä, koska kaverini tekee aina liikaa ruokaa. Useasti istutaan iltaa kun molemat on iltatyössä.

Lappilaisia kavereita joita näen säännöllisesti on 2 tyyppiä, joita tapaan molempia vähintään 2 kertaa viikossa, yleensä useamin. Paljon toimintaa myös porukalla: sirkustelua, musiikkia, kekkereitä ja kahvia.

Yhden kaverin kanssa soitellaan levyjä ainaki kerran viikossa, ja muuten puuhaillaan asioita. Toisen tyypin kans tulee joutua kahvit toistuvasti pitkin viikkoa ja puhuttua paskaa, sekä sillointällöin tehtyä ruokaa.

Oppipoika käy n. kerran viikossa jouailemassa jotain, ja juttelemassa sirkustelusta, musiikista ja muusta turhasta.

Sitten on vielä kasa tyyppejä joita tapaan säännöllisen epäsäännöllisesti, vahingossa tai suunnitellusti.

EDIT; Ja äiteen kans puhun vähintään joka toinen päivä puhelimessa:P Äiteellä on asiaa..

[Pyry-Matias]

Tämänhetkinen elämäntilanne on se, että työpäivä sinänsä on sosiaalisuuden puolesta kuin kävisi poikain kanssa kaljalla. Kotona muijan kanssa on myös tietyllä tapaa sosiaalista. Viimeksi mainittu on ainakin itsellä antanut sosiaalista vastetta, joka on poissa kavereiltani. Toki bestikseni, rakas kaksoisveljeni, saa huomiotani kaikesta huolimatta aika säännöllisen usein.

Mainostetaan sen verran vielä työyhteisöäni, että meillä jos missä on helppo saada uusia, usein samanhenkisiä kavereita. Kaikennäköinen harrastuskulttuuri kukoistaa ja varsinkin pallopelikulttuuri on vahva. Tämä on ainakin minulle tärkeä juttu.

[Frederik Krueger]

Onneksi hän kuitenkin erosi jossain vaiheessa, jolloin hänellekin siunaantui lisää vapaa-aikaa.

Erosiko sen takia, että omaa vapaa-aikaa ei irronnut?

Totta puhuen en tiedä tarkkoja eron syitä vaikka olemme asiasta puhuneetkin, mutta käsittääkseni vaimo oli enemmän eron kannalla kuin hän. Eli ilmeisesti ei.

[elco]

Me ollaan poikain kanssa otettu käyttöön 'Torstain poikain leffailta'.

Joo, Suomessa possella on kuukauden eka lauantai baarilauantai. Pariskuntatapaamisia oli pari kuukaudessa. Arkisin vähemmän tuli (ja tulee) tavattua ketään - mitä nyt ehkä faijaa pari kertaa kuussa ja siskoa harvemmin. Suomessa tuli pelattua tennistä neljä kertaa viikossa, mikä söi pari arki-iltaa. Täällä hengaan enemmänkin kumppanin siivellä. Duunikavereiden kanssa tulee käytyä parilla tai enemmällä ehkä kerran kuussa.

Australialaisissa vituttaa eniten, että kukaan ei sitoudu mihinkään: kaikki kutsuvat aina kovasti kylään, mutta se on vain sanahelinää - kutsu ei ole tarkoitettu kutsuksi, koska kun alkaa puhumaan asiasta käytännössä homma ei vaan etene. Jengi on muutenkin aika passiivista ja epäluotettavaa, mitä sosiaalisen toiminnan järjestämiseen tulee

Parisuhde on toki ylivoimaisen keskeinen tällä saralla. Ei minua koskaan ahdista, ettenkö voisi mennä tai tulla tai että minun pitäisi saada olla yksin.

[masa]

Joo, Suomessa possella on kuukauden eka lauantai baarilauantai.

Perskutarallaa. Toi onkin hyvä homma. Täytyypä ruveta ajamaan samaa sessiota porukkaan itekin, ennen kuin vauvat ja parisuhteet tekevät kaveriporukasta historiaa.

[elco]

Joo, Suomessa possella on kuukauden eka lauantai baarilauantai.

Perskutarallaa. Toi onkin hyvä homma. Täytyypä ruveta ajamaan samaa sessiota porukkaan itekin, ennen kuin vauvat ja parisuhteet tekevät kaveriporukasta historiaa.

Olin aluksi vähän varauksellinen tuota järjestelyä kohtaan, kun itse olen aina ollut valmis lähtemään muutenkin. Positiivinen vaikutus tuleekin esiin siiinä, että ne jotka muuten liikkuvat harvemmin tavallaan ehdollistuvat (vaimoineen) tuohon järjestelyyn ja itseasiassa ilmaantuvat paikalle useammin kuin muuten.

[Elppis]

Näin pikkasen lapsen kanssa lähteminen ja suunnitteleminen on työlästä, ja harvoin mikään menee niin kuin suunnittelee. Tapaamiset on usein ex tempore, tyyliin "nyt sain sen nukahtamaan vaunuihin, mitä teet missä oot?"

Kavereita yritän nähdä paljonkin, ja vauvan näkeminen vielä kiinnostaa - odotetaan kuukaus niin vauva alkaa kyllästyttää kavereita, ja kun yleensä tullaan samassa paketissa.. Mies tekee paljon vuorotöitä, joten ollaan tosiaan lähes aina kaksin, lukuunottamatta klo 19 jälkeen illasta, kun mies tulee kotiin ja seurustellaan kaikki...