Ihmissuhteiluista

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
MGandhi

Re: Ihmissuhteiluista

Viesti Kirjoittaja MGandhi »

elco kirjoitti:...että ne jotka muuten liikkuvat harvemmin tavallaan ehdollistuvat (vaimoineen) tuohon järjestelyyn ja itseasiassa ilmaantuvat paikalle useammin kuin muuten.
Ja kun vaimot/tyttikset on saatu ensin ehdollistettua yhteen viikottaiseen/kuukausittaiseen rientoon, voidaan lanseerata toinen pakollinen meno (kesäkauden päättäjäiset aina jokaisen vuoden elokuun viimeisenä vknloppuna, check!). Sitten kolmas (poikain kesäkauden avaus vapaavalintaisessa eteläisen maan kohteessa, check!)... jne. Kohta kalenteri onkin täyttynyt erilaisista vakioiduista menoista! Kyllä parisuhteessa eläminen on sitten helppoa!
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Ihmissuhteiluista

Viesti Kirjoittaja Lolita »

annepa kirjoitti:Toinen erakko ilmoittautuu...

Soittelen siskolleni säännöllisesti, keskimäärin kerran viikossa. Lähintä ystävätärtäni näen säännöllisesti, vähintään kerran viikossa. Töissä näen toista hyvää ystävätärtäni päivittäin. Silloin tällöin meillä on kavereiden kanssa pienimuotoisia kinkereitä, esim leffamaratoneja (ja ruokaa) tai illallisia teemalla (RUOKAA!!). Ne on tosi kivoja kun niissä on yleensä aika vähän porukkaa, max 6 hlöä. Megakinkerit ei kiinnosta, en ole ikinä ollut kovin hyvä tutustumaan ihmisiin ja kiitos vaan, mulla on jo riittävästi kavereita.
Jos sä olet tuolla perusteella erakko, niin mitä ihmettä sitä itse on :shock:

Sosiaaliset kontaktini rajoittuvat avokkiin, Elppaan ja Isohaaraan. Avokkia katselen joka päivä, jutellaankin joskus jotain. Elppaa näen silloin tällöin ja Isohaaraa harvemmin. Työpaikalla olen mieluiten omissa oloissani. Äiti soittaa noin kerran kahteen viikkoon, itse en soita kenellekään.

Avokkikaan ei välitä juuri käydä missään, joten me ei käydä juuri missään. Tai jos käydään niin vain kaksin. Ehkä pari-kolme kertaa vuodessa osallistutaan johonkin tilaisuuteen, baari-iltaan tai johonkin, missä ollaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa.

Olen tyytyväinen asioiden nykytilaan, mutta poden huonoa omaatuntoa kavereiden laiminlyönnistä. Eli miksi minulla ei ole juurikaan ystäviä.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Ihmissuhteiluista

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Tässäpä mielenkiintoinen aihe, jota tekee mieli pohdiskella vähän pidemmän kaavan kautta (pitkiä postauksia vihaavat: tervemenoa seuraavaan viestiin!).

Minulla on lapsesta saakka ollut ongelmana se, että kaveritarjokkaita on enemmän kuin tarvitsen/haluan. Osittain tämä selittyy erakkoluonteellani; viihdyin jo silloin mainiosti yksin. Leikkiminenkin oli hauskinta yleensä silloin, kun päässä viliseviä mielikuvia ei tarvinnut kääntää verbaaliseen muotoon muita leikkijöitä varten, vaan voi vain keskittyä nauttimaan niistä. Äitini oli varmaan jostain kuullut tai lukenut, että yksin oleminen on jotenkin huono homma, koska hän ilmaisi usein huolestuneisuuttaan jos löysi minut yksin leikkimästä. Toisaalta muistan mm. ala-asteelta tapauksen, jossa erään luokkakaverini äiti oli soittanut omalle äidilleni saadakseen tämän pakottamaan minut viettämään enemmän aikaa hänen tyttärensä kanssa (tyttö oli kuolettavan tylsää ja pikkusieluista seuraa, eikä olisi voinut minua vähempää kiinnostaa, mutta kohteliaisuudesta leikin hänen kanssaan välillä siitä huolimatta). Sillä kerralla äiti kuitenkin jostain syystä piti tärkeämpänä oikeuttani saada olla yksin jos niin halusin. Nykyään olen yksinkertaistanut elämääni alkamalla ajatella, että jos jollakulla on tällainen ongelma minun suhteeni, niin se on kuitenkin hänen ongelmansa jonka ratkaiseminen on hänen vastuullaan - ei minun.

Nyt aikuisena sosiaalisuudessa on enemmän erilaisia ulottuvuuksia. Olennaisimmat lienevät (1) parisuhde, (2) ystävyyssuhteet, (3) sukulaisuussuhteet ja (4) suhteet työkavereihin ja muihin erilaisten yhteisöjen jäseniin (jätän kokemuksen puuttumisen vuoksi suhteet omiin lapsiin tarkastelun ulkopuolelle).

1. Parisuhde-elämääni liittyvä problematiikka ei niinkään koske sitä kysymystä, miten löytää joku että ei tarvitsisi olla yksin, vaan enemmän sitä, miten saada yksinolokiintiö täyteen siitä huolimatta että seurustelee. Toisaalta suhteessa (ainakin sellaisessa josta itse saan eniten irti) on hyvä olla myös tiheästi kontaktissa toiseen. Tähän ristiriitaan en ole keksinyt muuta ratkaisua kuin seurustelun sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa yhdessäolo muistuttaa olennaisesti yksin oloa. Voin siis kokea olevani yksin ja rauhassa, vaikka toinen olisi aivan vieressä. Muuten kyllä pää räjähtäisi.

3. & 4. Hyvänpäiväntuttujen ja erilaisten isompien kaveriporukoiden (luen näihin myös sukulaiset, koska en ole oman enkä kumppanini suvun kanssa mitenkään läheinen) suhteen nykytilanteeni on aika samantapainen kuin lapsuudessa. Teen työtä, joka monella tavalla vastaa mielikuvitusleikkejä, nautin niistä prosesseista, ja lähinnä ärsyynnyn jos joudun keskeyttämään tekemiseni osallistuakseni johonkin sosiaaliseen hölynpölytilaisuuteen.
Toisaalta on kyllä sanottava, että koulun ompelusalissa työskentely täyttää sosiaalista hölynpölykiintiötäni varmaankin enemmän kuin normaalimpi työssäkäynti. En siis ehkä osaa arvioida, millainen olo minulla olisi jos tällaiset jutut puuttuisivat elämästäni kokonaan.

Sama funktio oli viikonlopputyöllä vaateliikkeessä, jossa oli maailman ihanimmat työkaverit. Kun esimies vaihtui ihanasta vähemmän ihanaan ja sen myötä paikan ilmapiiri muuttui, sanoin itseni irti. Voidaan siis ehkä ajatella, että sosiaaliset kontaktit olivat minulle siinä työssä rahapalkkaa tärkeämpiä. Ja vaikka ne kontaktit olivatkin selvää hölynpölykategoriaa, niin jonkinlainen yhteenkuuluvuuden tunne maailman kanssa siinä syntyi, kun joka viikko päättyi säännöllisesti kuulumisien vaihtoon, halailuun ja tilannekomiikkaharjoituksiin samojen (sinänsä itseeni verrattuna varsin erilaisten) ihmisten kanssa. Kun joku kysyy, mitä kuuluu ja mitä olen viikon aikana puuhannut, ajan kulu strukturoituu omassa mielessä jotenkin selkeämmin ja elämänhallinnan tunne on parempi verrattuna nykytilanteeseen, jossa minulla ei ole minkäänlaista rytmiä vaan elän spontaanisti muuttuvien tilanteiden mukaan. Tällöin on kuitenkin olennaista, että kontakti on perusvireeltään myönteinen, vapautunut ja hyväksyvä. Siksi systeemi ei itselläni toimi esimerkiksi sukulaisten kanssa.

2. Kaikki sosiaalinen kanssakäyminen ei myöskään ole hölynpölyä. Elämässäni on muutamia ihmisiä, joiden tapaaminen on rentouttava, akkuja lataava, inspiroiva ja mielenkiintoinen kokemus - ihmisiä, joiden kanssa puhutaan sään ja yleisen vitsailun sijaan Oikeista Asioista. Kumppanilla on sama tilanne. Hänellä sosiaalinen logistiikka on kuitenkin moninverroin helpompaa hallita kuin itselläni - hänen hyvät ystävänsä kun melkein kaikki tuntevat toisensa. Porukalla on käytössä yhdessä sovittu kuukausittainen tapaamispäivä, ja vaikka se joskus jääkin muiden kiireiden vuoksi väliin, niin aika hyvin homma näyttää toimivan. Itse en tällaiseen järjestelyyn pysty, koska omat tärkeimmät ystäväni eivät tunne toisiaan.

Elämäni on aika samantapaista kuin aiempien kirjoittajien kuvailut pienen vauvan kanssa elämisestä: sosiaaliseen kanssakäymiseen on aikaa harvoin ja vähän kerrallaan, eikä yleensä ole mahdollista kovin paljon etukäteen tietää, milloin sopiva hetki tulee. Käytännössä tapaan jonkun hyvistä ystävistäni kerran kuukaudessa tai kahdessa. Tämä johtaa helposti siihen, että saman ihmisen tapaan vain vuoden välein tai harvemminkin. Joskus rakkaimpia ystäviä tulee ikävä, mutta siihen auttaa usein jo tekstiviestin lähettäminen ja vastauksen saaminen. Tieto siitä, että he ovat edelleen olemassa ja voivat hyvin. Harvaa ja epäsäännöllistä tapaamisfrekvenssiä sietämättömät kaverit ovat pudonneet kyydistä jo aikoja sitten, ja sehän sopii minulle. Uusien ystävyyssuhteiden solmiminen on niinikään pirullisen hankalaa, koska sellaiseen tarvitaan enemmän aikaa kuin vanhojen ylläpitämiseen. Nykyisin sosiaaliseen universumiini kykeneekin tunkeutumaan ainoastaan olemalla vuosien ajan nettikirjoittelussa niin aktiivinen ja avomielinen, että ystävystyminen on voittopuolisesti päässyt tapahtumaan jo ennen ensimmäistä IRL-tapaamista.

*

...Pohdiskelun tuloksena näyttäisi siis siltä, että sosiaalisella hölynpölyllä on kuin onkin oma funktionsa hyvinvoinnissa. Mutta ainakin omalla kohdallani sen pitäisi olla säännöllistä, ja tapahtua ilman pinnan alla väreileviä ristiriitoja ja osapuoliin kohdistuvia odotuksia/vaatimuksia, jotta funktio täyttyisi. Tällä hetkellä elämässäni ei sellaista ole - jää nähtäväksi kuinka kauan näin voi elää ilman kielteisiä vaikutuksia.

Syvempi, henkisesti rikastava kontakti läheisiin ystäviin sen sijaan on myös tärkeää, mutta sitä ei tarvita kovin usein. Yhden tapaamisen voimalla lentää pitkän matkan eteenpäin. Parisuhteen tärkeimmät merkitykset sosiaalisella puolella ovat samankaltaisia kuin hyvien ystävienkin kohdalla. Voisin hyvin elää myös ilman kumppania, mutta tunnen itseni etuoikeutetuksi saadessani jakaa olemistani ja elämääni niin mahtavan ihmisen kanssa (ja päästessäni osalliseksi myös hänen elämästään).
Rouva Pupu

Re: Ihmissuhteiluista

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Lolita kirjoitti: Olen tyytyväinen asioiden nykytilaan, mutta poden huonoa omaatuntoa kavereiden laiminlyönnistä. Eli miksi minulla ei ole juurikaan ystäviä.
Mä olen vaan todennut, että tässä maailmassa vaan on niin vähän ihmisiä joita jaksaa oikeasti katsoa vapaa-aikana. Ei tuu sitten tunnontuskia kun tämän hokasee. Trust me!
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Ihmissuhteiluista

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Lolita kirjoitti:
annepa kirjoitti:Toinen erakko ilmoittautuu...

Soittelen siskolleni säännöllisesti, keskimäärin kerran viikossa. Lähintä ystävätärtäni näen säännöllisesti, vähintään kerran viikossa. Töissä näen toista hyvää ystävätärtäni päivittäin. Silloin tällöin meillä on kavereiden kanssa pienimuotoisia kinkereitä, esim leffamaratoneja (ja ruokaa) tai illallisia teemalla (RUOKAA!!). Ne on tosi kivoja kun niissä on yleensä aika vähän porukkaa, max 6 hlöä. Megakinkerit ei kiinnosta, en ole ikinä ollut kovin hyvä tutustumaan ihmisiin ja kiitos vaan, mulla on jo riittävästi kavereita.
Jos sä olet tuolla perusteella erakko, niin mitä ihmettä sitä itse on :shock:

Sosiaaliset kontaktini rajoittuvat avokkiin, Elppaan ja Isohaaraan. Avokkia katselen joka päivä, jutellaankin joskus jotain. Elppaa näen silloin tällöin ja Isohaaraa harvemmin. Työpaikalla olen mieluiten omissa oloissani. Äiti soittaa noin kerran kahteen viikkoon, itse en soita kenellekään.

Avokkikaan ei välitä juuri käydä missään, joten me ei käydä juuri missään. Tai jos käydään niin vain kaksin. Ehkä pari-kolme kertaa vuodessa osallistutaan johonkin tilaisuuteen, baari-iltaan tai johonkin, missä ollaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa.

Olen tyytyväinen asioiden nykytilaan, mutta poden huonoa omaatuntoa kavereiden laiminlyönnistä. Eli miksi minulla ei ole juurikaan ystäviä.
Heh, erakkoja näyttäisi olevan moneen junaan! Lolitan teksti on about kuin omasta elämästäni, enkä silti itsekään ole yhtä erakko kuin vaikkapa oma isäni. Hän asuu viikot enemmän tai vähemmän yksin vanhempieni kotona maaseudulla (äiti on viikot töissä Helsingissä), kissa seuranaan, eikä mielellään poistu kotoa edes kauppaan. Ärsyyntyy kun tulee ihmisiä vierailulle ja jää voittopuolisesti pois sukujuhlista. Eikä todellakaan vapaaehtoisesti järjestä kodissaan minkäänmuotoisia sosiaalisia tilaisuuksia, joihin kutsutaan useampia ihmisiä kerrallaan ja joissa on ohjelmaa! Kuten en muuten itsekään.
MGandhi

Re: Ihmissuhteiluista

Viesti Kirjoittaja MGandhi »

EveryWoman kirjoitti:Tässäpä mielenkiintoinen aihe, jota tekee mieli pohdiskella vähän pidemmän kaavan kautta (pitkiä postauksia vihaavat: tervemenoa seuraavaan viestiin!).
*siirtyy seuraavaan viestiin*

Sinänsä harmi, koska sun kanssas on mukava aina silloin tällöin taittaa peistä (huomattavaa tässä siis, että oletusarvoisesti oon sun kanssas eri mieltä :), mutta kun saat multa luovutusvoiton aina näillä 3xA4-viesteillä.

EDIT: Ja miksi tämän kirjoitin? En tiedä...
Avatar
Mida
Kitinän uhri
Viestit: 531
Liittynyt: 15.09.2006 12:10

Re: Ihmissuhteiluista

Viesti Kirjoittaja Mida »

Mulla on mies ja kaksi pientä lasta. Olen kotiäitinä nyt ja asun ulkomailla. Edellisessä asuinmaassa olin aika eristyksissä. Päivittäin seurassani oli kyllä mies ja vauva, mutta muuta seuraa oli vain jos reissasimme ulkomaille tai joku tuli meillä käymään. Vuoden aikana kävin kolmesti Suomessa sukulaisten luona, joista pisin reissu oli toista kuukautta. Meillä kävi kerran miehen sukulaisia kylässä ja kerran poikkesi yksi työkaverinsa. Se eristyneisyys oli jopa mulle jo pikkuhiljaa päätä hajottavaa sorttia. Kerran kuussa tai kahdessa kun saattoi jonkun perheen ulkopuolisen tavata.

Nyt asutaan maassa, jossa asuvat myös miehen sisarukset. Toinen perheensä kanssa ja vielä kävelymatkan päässä, mutta melko tavoittamattomissa viime aikoina. Meillä ei ole autoa ja käytettävissä yhdet yhdenistuttavat rattaat (+ kantoliinoja) ja kuljetettavana 2-v ja vauva. Miehen siskolla taas ei ole ajokorttia ja on hyvin liikuntarajoitteinen loppuraskaudessaan. Miehen toinen sisko taas työskentelee pitkää päivää ja hänellä on monia aikaavieviä harrastuksia. Nykyhetkellä sosiaalisten kontaktieni vaje ei ole ollut liiallista. Yhäkin saattaa kulua parikin viikkoa ilman, että ollaan tekemisissä. Yleensä viikon mittaan vaihdellaan ajatuksia mesessä ja noin kerran viikossa nähdään. Toisen lapsen odotuksen myötä tapasin kätilöä loppua kohden tihenevästi, mutta se aika on nyt ohi. Suurin osa päivistäni kuluu ilman, että tapaan muita kuin mieheni ja lapseni. Nautin suuresti kun välillä saan luovutettua ensisijaisen lastenhoitovastuun harteiltani ja pääsen hetkeksi vain omaan seuraani. Käytännössä siis suihkuun.

Sosiaaliseen piiriini kuuluu oma perhe, miehen suku, oma suku sekä lasteni kummipariskunta. Mieheni lisäksi minulla ei ole yhtään ystävää. En osaa lukea sukulaisia ystäviksi, lähinnä olen vain iloinen, että heidän suhteensa on käynyt enimmäkseen loistava tuuri. Kummitädin kanssa historiaa on jo vuosia ja se ehkä tätä jonkinlaista yhteyttä yhä kannatteleekin. Lisäksi samantyyppinen elämäntilanne.

Ystäviä en ole välittänyt hankkia, koska koen sosiaaliset suhteet helposti rasittavina ja ylimääräisinä enkä halua ottaa sellaista riesaa itselleni jos en ole alusta asti varma, että kyseisen ihmisen seurassa viihdyn. Samasta syystä pelkään hieman ruveta kohtelemaan ihmisiä ihan niin hyvin ja huomaavaisesti kuin osaisin. En haluaisi ihmisten pyrkivän kaveeraamaan. Pysyköön riittävän etäällä vaan. Vaikka joskus kaipaankin ja haaveilen sellaisesta älyllisestä yhteydestä toiseen ihmiseen.

Kaipaan maalla asumista, jotta olisi paremmin tilaa hengittää ja olisi fyysisestikin etäisyyttä muihin ihmisiin. Silti haluan yhteisöön, jonka tunnen. Että olisi verkko, jonka sisällä kuitenkin oma riittävä tila. Nyt roikun vain jossain jotenkuten, sinnittelen ja odotan, että vielä pääsen elämään kun olosuhteet sen sallivat.
Aito_Johanna

Re: Ihmissuhteiluista

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

Tässä elokuun alussa oli vilkas seuraelämäputki, kun parin viikon sisään sattuivat siskon synttärit, kaverin polttarit ja häät ja se, kun kävin toisen kaverin kanssa syömässä.
Työkavereiden kanssa on joskus jotain vapaa-ajan aktiviteettia, viime kevään kuluessa muistaakseni kolme kertaa. (Näistäkin kaksi oli töihin kuuluvia pakollisia/puolipakollisia juttuja --> niiden jatkot.) Vaisujen vakkareiden miittejä on muutaman kerran vuodessa. Kavereita edellisestä työpaikasta tulee nähtyä muutaman kerran vuodessa, paitsi heistä läheisimmäksi tullutta ehkä melkein kerran kuussa. Sitten on eräs porukka, jota tapaan säännöllisesti joka vappupäivä. Vanhempien ja siskon kanssa meilaillaan noin viikottain ja tavataan silloin tällöin.
Facebookissa juuri eräs uusi Facebook-frendi, jonka olen tavannut viimeksi kaksi vuotta sitten, ehdotti, että tulisin kylään tai mentäis kahville. Pitäisi vastata sille.
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4213
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Re: Ihmissuhteiluista

Viesti Kirjoittaja annepa »

Lolita kirjoitti:
annepa kirjoitti:Toinen erakko ilmoittautuu...
Jos sä olet tuolla perusteella erakko, niin mitä ihmettä sitä itse on :shock:
Voitit, olet erakompi kuin minä. Mulle ei vaan ole hankalaa olla viikkoakin yksin kotona, silloin kontakteiksi jää kaupan henkilökunta ja työpaikan henkilökunta.

Sanotaanko että olen luonteeltani erakkomaine mutta olen sopeutumassa nyky-yhteiskuntaan. Vai mikä se semmonen on joka ei tavallaan kaipaa muita kontakteja vaikka niitä onkin?
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4213
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Re: Ihmissuhteiluista

Viesti Kirjoittaja annepa »

Pieni lisäys: voi hitto jos on semmosia seuraelämäputkia kuin AJ kertoi! Ei mulla tarvi olla kuin muutama päivä peräkkäin semmosta että koko ajan pitää olla menossa tai hostaamassa eikä saa olla kotona yksin niin sillon hajoaa pää. Saati jos ois viikon tai pitempiä putkia. Hoitoonhan siinä joutuis. Tai hermostuis koko maailmaan ja liftais Alaskaan kuolemana nälkään O_o
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Ihmissuhteiluista

Viesti Kirjoittaja Lolita »

annepa kirjoitti:Pieni lisäys: voi hitto jos on semmosia seuraelämäputkia kuin AJ kertoi! Ei mulla tarvi olla kuin muutama päivä peräkkäin semmosta että koko ajan pitää olla menossa tai hostaamassa eikä saa olla kotona yksin niin sillon hajoaa pää.
Samis. Mä stressaan jo siitäkin, jos etukäteen tiedän viikolla olevan pari seuraelämätilaisuutta. Ahistaa. Tiedossa saa olla kerrallaan vain yksi vähänkin vaativampi sosiaalinen tilanne.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Avatar
Feiz
Kitinäaddikti
Viestit: 81
Liittynyt: 27.10.2006 12:43

Re: Ihmissuhteiluista

Viesti Kirjoittaja Feiz »

AIka mielenkiintoista huomata, että täällä on jopa erakompia tapauksia kuin minä ja minä kun luulin eläväni täydellisessä sosiaalisessa tyhjiössä oman mittapuun mukaan.

Minulla on muutama vanha kaveri joita näen joko samaan aikaan tai vuoroviikonlopuin keitottelun merkeissä. ELi periaatteessa joka viikonloppu näen jotain kaveria. Sitten on vielä pari sellaista kaveria joita näkee satunaisesti, mutta nämäkin yleensä lauantain viihdereissuja.

Työn puolesta näen kyllä porukkaa 5 päivää viikossa, mutta mitään duunin ulkopuolista en heidän kanssaan harrasta. Tässä myös yksi syy miksi en tykkää jäädä liiaksi "etätöihin", koska silloin tulisin varmaan mökkihöperöksi.

Treeneissä törmään välillä yhteen näistä hyvistä kavereista, mutta muuten tykkään treenata yksin, joten sitä kautta ei kauheasti saa sosiaalista kontaktia.

Talveksi hommasin tuossa juuri tekemistä 2 syystä. Haluan ehkäpä löytää uuden alan ja yksi vaihtoehto kiinnosti + pääsee sosiaaliseen kontaktiin ihmisten kanssa ettei tarvi pimeää talvea viettää koneen edessä kotona nyhjäten. Eli ilmottauduin avoimeen yliopistoon opiskelemaan:)

Loppupeleissä, joihinkin verrattuna en kai sitten olekkaan niin sosiaalisesti häviäjä, koska näen kavereita about kerta viikkoon ja alkaen ensiviikosta elämäni kulkee rataa työ-koulu-reenit-nukkumaan:D
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Ihmissuhteiluista

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

Pikkupojasta viime vuosiin asti mulla on ollut aika paljon kavereita, joita on tullut nähtyä jopa päivittäin. Kaveripiirin pariutuessa, ja joidenkin erakoituessa, ovat tapaamiset jääneet harvemmalle. Vaihdettuani asunnon tähän nykyiseen karisi pois reilut 5 kaveria. Eivät vastaa puheluihin tai tekstareihin. Sovin heille kaveriksi kun vielä asuin vaatimattomammin kuin he? Ei voi ymmärtää, varsinkaan kun kaikki olivat jo 10v takaa kavereita. Prkl että joillain voi elämä olla ihmeellistä, en ymmärrä. Mutta väliäkö sillä, hmm. Jäljellä olevien kanssa tavataan pari kertaa viikossa <-> kerran parissa viikossa.

Puhelin soi ahkerammin. Edellisen työn aikana kaverit kritisoivat, kun soitin heille lähes ainoastaan matkalla töistä kotiin. No, niiden duunit ovat muuttuneet ja totesivat tän olevan hyvä keino pitää yhteyttä - siis soittavat nyt mulle vastaavassa tilantessa.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
NegaDuck

Re: Ihmissuhteiluista

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

Frederik Krueger kirjoitti:Kaikesta päätellen olen luonteeltani erakko koska viihdyn suurimman osan ajasta erittäin hyvin omissa oloissani. Siitä huolimatta ne harvat kerrat kun olen viettänyt koko viikonlopun neljän seinän sisällä käymättä edes kaupassa, viimeistään sunnuntai-iltana on meinannut alkaa nuppi tutista, ikäänkuin ulkopuolista maailmaa ei olisikaan.
En vieläkään keksi syvällisempää sanottavaa tähän ketjuun, niin yhdyn vain ylläolevaan. Tällainen viikonloppu näyttää olevan tulossa, vaikka kävinkin sentään pikapikaa kaupassa ja kohta ehkä lenkillä. En ole puhunut kenenkään kanssa edes puhelimessa, sähköposteja vaan heitelly. Nuppi tutisee jo nyt.
Leila
Kitinän uhri
Viestit: 667
Liittynyt: 13.10.2006 10:12
Paikkakunta: Pohjois-Savossa

Re: Ihmissuhteiluista

Viesti Kirjoittaja Leila »

Päiväni kuluvat miehen ja lasten kanssa, yleensä näen myös anoppia sillä hän hoitaa lapsiamme muutaman tunnin päivässä. Pidän yhteyttä säännöllisesti äitiini, sisaruksiini ja miehen siskoon, varsinaisia ystäviin harvemmin. Yhteyttä tulee pidettyä lähinnä puhelimella, sillä työ ja pienet lapset pitävät suurimman osan kavereistani hyvin kiireisenä. Oikeastaan aika harvoin tulee edes soiteltua, sillä ei ne oikein ehdi lätistä puhelimessa niin kuin en tosin minäkään. Nyt syksyllä olisi tarkoitus aloittaa jumppa, siellä kai sitä ihmisiä näkee mutta en minä niille mitään tarvitse puhua kun en tunne niitä. Jumppaan vaan.
Äiti ei tiedä
Vastaa Viestiin