Rakastettavuuden synty

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
nastamuumio

Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja nastamuumio »

Mistä rakastettavuus syntyy? Mä en ole ikinä ollut rakastunut eikä muhun ole oltu rakastuttu, joten en tätä asiaa oikein tiedä, mutta silti se kiinnostaa. Mihin ihan tavallisessa, ei mitenkään ulkopuolisten silmiin erityisessä ihmisessä rakastutaan?

Olen ollut joitain kertoja ihastunut, mutta lienen sekoittanut tuohon ihastumiseen paljolti ihailua, esimerkiksi kohteen jotakin erityislahjakkuutta kohtaan - ja täten ihan täytenä taviksena päätynyt ihastelemaan ihmisiä, jotka ovat niin sanotusti out of my league tai eri ns. tasoa, jos tasoista halutaan puhua.

Auttakaa mua tässä mysteerissä ja kertokaa, mihin olette ihmisissä rakastuneet ja mihin tai miksi arvelette teihin itseenne rakastuttaneen.
Tix

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Tix »

nastamuumio kirjoitti:Auttakaa mua tässä mysteerissä ja kertokaa, mihin olette ihmisissä rakastuneet ja mihin tai miksi arvelette teihin itseenne rakastuttaneen.
Mysteerihän se onkin, vaikka sen olisi useamman kerran jo kokenutkin. Kyse on aina kokonaisuudesta, en usko että kukaan voi sanoa mihin tai miksi. Ulkonäkö, luonteenpiirteet, käytöstavat, arvot, naisellisuus ja suloisuus sekoittuvat kaikki yhteen. Lisäksi tarvitaan tietysti vastakaikua, yksipuolinen ihastus ei voisi koskaan kasvaa itselläni miksikään suuremmaksi.

En edes lähde arvailemaan mikä minussa olisi erityisen rakastettavaa, onneksi ei tarvitsekaan.

Kuullostaa kliseiseltä paskalta, mutta romanttinen rakkaussuhde on parasta mitä elämässä voi saavuttaa. Se on niin merkittävä ja monisisältöinen kokemus, että sitä ei voi selittää sellaiselle joka ei sitä ole kokenut ja sellaiselle joka on, sitä ei tarvitse selittää. Luulen että vanhemmuus on samanlainen asia ja ainakin naisille tuntuu olevan jopa merkittävämpikin.
Duck

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Duck »

Tix kirjoitti:Kuullostaa kliseiseltä paskalta, mutta romanttinen rakkaussuhde on parasta mitä elämässä voi saavuttaa. Se on niin merkittävä ja monisisältöinen kokemus, että sitä ei voi selittää sellaiselle joka ei sitä ole kokenut ja sellaiselle joka on, sitä ei tarvitse selittää.
Eikä sellaiselle, joka sen menettää. Siinä arpeutuu aika pahasti. Tai mistä minä tiedän, olenko edes koskaan kokenut Aitoa Romanttista Rakkautta™. Ainakin kokisin sen kokeneeni, mutta pelkäänpä että olen alkanut kyynistyä ja kiintymykseni ihmisiin alkaa olla yhä utilitaristisempaa. :(
bliss

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja bliss »

Se kokonaisuushan se. Ei kykene erittelemään, yritin kyllä miettiä asiaa mutta ei vaan pysty.
Väittäisin kyllä, että jotkut joskus rakastuvat rakkauteen/rakastumiseen, siis pelkkään tunteeseen, eikä kohdehenkilö ole niin tärkeä. Nää on niitä maailmaa suurempia rakkaustarinoita, jotka kestävät sen max puoli vuotta :roll:
Itsestäni en löydä rakastettavia piirteitä. Outous ehkä kiinnostaa, joskus?
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14935
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

bliss kirjoitti: Väittäisin kyllä, että jotkut joskus rakastuvat rakkauteen/rakastumiseen, siis pelkkään tunteeseen, eikä kohdehenkilö ole niin tärkeä.
Ihastuminen tai rakastuminen on monille juuri tämä. Ihmisen ollessa herkillä, läheisriippuvainen tai muuten vaan hukassa mikä tahansa kivan tunteen herättämä ihminen kelpaa. Itse tätä on vaikea huomata, mutta usein ulkopuoliselle tämä on naurettavan helppoa.

Kyllähän sitä aina rakastuu kokonaisuuteen, mutta ei tuo poissulje eriteltävyyttä. Minulle ehdottomia asioita ovat esmes herkkyys, älykkyys ja naisellisuus. Toisaalta aivan varmoiksi en voi sanoa näitäkään.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
nastamuumio

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja nastamuumio »

Ylermi Ylihankala kirjoitti: Kyllähän sitä aina rakastuu kokonaisuuteen, mutta ei tuo poissulje eriteltävyyttä. Minulle ehdottomia asioita ovat esmes herkkyys, älykkyys ja naisellisuus. Toisaalta aivan varmoiksi en voi sanoa näitäkään.
No tietysti tommosia, juu, mutta miksi kaikista maailman älykkäistä ja naisellisista naisista just se tietty?
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14935
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

nastamuumio kirjoitti:No tietysti tommosia, juu, mutta miksi kaikista maailman älykkäistä ja naisellisista naisista just se tietty?
Minullekin löytyisi jo Suomesta varmasti tuhansia tiettyjä. Tuo erityinen tiettyys on naistenlehtien sivuilla kylpevä muste.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

nastamuumio kirjoitti:No tietysti tommosia, juu, mutta miksi kaikista maailman älykkäistä ja naisellisista naisista just se tietty?
Koska se oli siinä, ja vastasi tunteisiin.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Lilo »

Frederik Krueger kirjoitti:
nastamuumio kirjoitti: No tietysti tommosia, juu, mutta miksi just se tietty?
Koska se oli siinä, ja vastasi tunteisiin.
No jotenkin näin. Aluks. Loppu on sit paljon kiinni päätöksestä pysyä just sen kanssa, eikä lähteä kokeilemaan että olisko joku muu niistä potentiaalisista sittenkin hauskempi. Ja tuleehan siitä yhdestä tietystä ajan kanssa enemmän just se yks ja tietty, kun oppii tuntemaan ne toisen tavat ja pään sisällön aina vaan paremmin.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Duck

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Duck »

Tai sitten näin:

Kuva
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18752
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Niba »

En ole romanttisesti rakastunut teistä kehenkään, mikä lienee osapuolille suuri helpotus!
Tosi naisellisena kommenttina voisin sanoa että kun luottamus toiseen ja hänen aikeisiinsa on syntynyt niin kaikki sujuu helposti sen jälkeen.
Koetan olla kiinnostumatta naisista jotka eivät osoita minkäänlaisia tunteita itseäni kohtaan, joskus voimakkaasti negatiivisetkin tunteet ovat hyvästä? :wink: Eikä naisen tarvi olla niin älykäs, kaunis tai viisas! Ehkä joku niistä riittää? Vrt. Kaunis tyhjäpää keskustelu

Duckin kuvan mukaan kaikki ongelmat johtuvat laseista, käytä siis piilolaseja jos kohottaisi itsetuntoasi?
Pyyhin Netikettiin..
Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2360
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Edellinen rakkauteni vietteli minut.

Minussa puolestaan ei ole mitään sellaista, mihin voisi rakastua.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Chevilyn

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Chevilyn »

nastamuumio kirjoitti: Auttakaa mua tässä mysteerissä ja kertokaa, mihin olette ihmisissä rakastuneet ja mihin tai miksi arvelette teihin itseenne rakastuttaneen.
Ihminen on kokonaisuutena viehättänyt. En osaa sen tarkemmin eritellä. Sitähän sanotaan, että rakkaus on vain kemiallinen häiriötila aivoissa.

En myöskään osaa sanoa miksi kukaan on minuun rakastunut. Omasta mielestäni luonteeni on kohtuullisen monimutkainen, joten tuskin ainakaan siihen :D
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14935
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Chevilyn kirjoitti:Omasta mielestäni luonteeni on kohtuullisen monimutkainen, joten tuskin ainakaan siihen :D
Jäljelle jää tissit ja perse. Saat valita.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Chevilyn

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Chevilyn »

Ylermi Ylihankala kirjoitti: Jäljelle jää tissit ja perse. Saat valita.
En ole kovinkaan etuvetoinen, joten valitsen perseen. Rakastettavin ominaisuuteni on toisin sanoen perseestä. Nyt aloin jo hieman huolestua.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14935
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Chevilyn kirjoitti:Rakastettavin ominaisuuteni on toisin sanoen perseestä.
Voit toki ajatella, että kyseessä on posket tai lohkot. Ei tunnu niin pahalle.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Chevilyn

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Chevilyn »

Ylermi Ylihankala kirjoitti: Voit toki ajatella, että kyseessä on posket tai lohkot. Ei tunnu niin pahalle.
Khyl! Taidan kuitenkin ihan vain varmuuden vuoksi lähteä nyt treenaamaan rakastettavinta ominaisuuttani salille ettei se vahingossakaan katoa, koska sehän tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi alkaa kehittää luonnettani kompensoidakseni tilannetta ja sehän nyt olisi aivan liian vaivalloista.
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Melnais »

Käsityksiään joutuu ainakin korjailemaan kokemuksen myötä. Kahdesti rakastuin innolla ja avoinna saamaani positiiviseen huomioon, heikot eväät suhteelle.

Saman perusarvot ja niiden todentuminen käytöksessä on vastaukseni, toivottavasti sitä ei tarvitse enää uudeelleenarvioida. Kannatan myös kumppanin ihailua, tai pikemminkin kunnioittamista. Rakkaus saa muuttamaan itseään paremmaksi, kehittymään ja kasvamaan ihmisenä. Tai ainakin sen pitäisi.

Lisätään vielä molemminpuolinen rakkaus. En usko kenenkään jaksavan kehittyä vain omien tunteidensa palossa ilman vastinetta.
Elämä kantaa, jos sen antaa
Avatar
Georgina
Kitisijä
Viestit: 3302
Liittynyt: 23.12.2005 22:36

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Georgina »

Oon rakastanut miestä kahdesti, ehkä kolmesti. Kaikki kokemukset ovat olleet täysin erilaisia enkä pysty kyllä yhtään erittelemään mistä ne ovat johtuneet. Luulen että se tunne on kaikilla kaikkien vastinparien kanssa erilainen. Ja kyllä sen sitten tietää kun rakastaa, ei sitä tarvi miettiä.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Avatar
BrianW
Kitisijä
Viestit: 1279
Liittynyt: 14.08.2005 18:50
Paikkakunta: Suomen Ritchmond
Viesti:

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja BrianW »

Minulla on ollut yksi todella suuri rakkaus elämässäni. En edes ennen sitä tiennyt mitä on totaalinen, jalat alta vievä rakkaus. Luulin vain rakastaneeni. Sitä ennen mitään vastaavaa en ollut kokenut.

Vasta kun jostain terveyssyystä luin Antti Heikkilän kirjan Elämäsi Paras Aika, uskon löytäneeni selityksen. Hänen (tai jostain kopsaamansa) näkemyksen mukaan, ihmisen tietoisuus on vain jäävuoren huippu ja ns alitajunta on se, joka tunteiden kanssa oikein jyllää. Jos ihmiset kohtaavat tällä tietoisuuden tasolla, niin se voi olla kivaa mutta, kun se alitajuntakin sattuu kohdalle, niin sitten todella kolahtaa.
When the going gets weird, the weird turn pro.

Dr. Hunter S. Thompson
nastamuumio

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja nastamuumio »

Mistään ei varmaankaan voi tietää, onko mahdollista esim. minun joskus kokea molemminpuolista rakkautta?

Mutta siks kyselin tuota, miksi arvelette teihin jonkun rakastuneen, että jos siihen sais vastaukseksi jotain tarkempaa. Mutta maailmassahan on hirveesti ihmisiä, ja enemmistö elelee ainakin jossain elämänsä vaiheessa parisuhteessa. Huomattava osa maailman parisuhteista perustuu tietysti jollekin muulle kuin tämmöselle eurooppalais-amerikkalaiselle rakkausajatukselle, mutta silti mietityttää, että kun suurin osa ihmisistä ei tod. oo yhtään sen erikoisempia kuin esim. minäkään - ei oo spessunättejä, spessu-uraihmisiä, spessukodinhengettäriä tai mitään hirveen spessua - niin silti näillekin voi löytyä joku. Mihin se rakkaus, jos rakkauskulttuurissa eletään, näitten tavisten kohdalla perustuu? Perustuuko muuhun kuin hyvin omaksuttuun rakkauskulttuuriin ja kauniisiin unelmiin?
Postulaatti
Kitisijä
Viestit: 24
Liittynyt: 15.12.2008 18:42

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Postulaatti »

Luulen, että kyseessä on ketju, jonka yksikään lenkki ei saa pettää:
- tahto elää parisuhteessa, vaikka se edellyttäisi luopumista joistain asioista
- kärsivällisyyttä etsiä käsiinsä tapaus, joka sopii rooliinsa riittävän hyvin
- taitoa kohdella tätä kohdetta riittävän paljon tämän odotusten mukaisesti, säilyttäen silti itseytensä
- uskallusta vapauttaa tunteensa

Eli ei niillä erityispiirteillä ole niin paljon väliä, riittää kun on sopiva täyttämään paikkansa ja tarpeeksi rohkea.
Monsieur Manala

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Monsieur Manala »

Kyllä se taitaa olla kuitenkin se zekzuaalinen kemia joka sen ns. rakastumisentunteen aiheuttaa. Ilman sitä homma on vain ystävyyttä. Joo, voihan sitä ystävätkin asua yhdessä, ja jopa tarjota läheisyyttä ja hellyyttä, mutta en usko että ilman sitä seksuaalista vetoa voidaan puhua romanttisesta rakkaudesta sillä tavalla kuin mitä sillä tarkoitetaan.

Kannattaa siis olla zekzuaalisesti antennit ojossa, tai muuten ei rakkaus-rakkautta alunperin tuntemattomasta vastakkaisen sukupuolen edustajasta voi mielestäni herua.
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

- Seksuaalinen kiinnostavuus (muutenkin kuin ulkonäön osalta, ei tartte olla Barbi/Ken)
- ajatusmaailman kiinnostavuus
- kaikkea omasta mielestä tarkeää (= valitse itse)
- negatiivisia puoliakin saa olla, mutta kokonaisuus ratkaisee!
- heittäytymiskyky juuri oikealla hetkellä, molempien puolelta ja samaan aikaan.
Eli jos siltä tuntuu, niin jarrut helvettiin !!11!!1
Ei se montaa viikkoa syrämmehen satu, jos toiselle ei kolahdakkaan. Ja sit taas kaikki tuntosarvet törölleen.

Koko paketin täytyy toimia heti melko hyvin. Vähän ajan kuluttua mielellään jo perskeleen mahtavasti. Ja sit vaan :h: :h: :h: jne
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2360
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Re: Rakastettavuuden synty

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Monsieur Manala kirjoitti:Kyllä se taitaa olla kuitenkin se zekzuaalinen kemia joka sen ns. rakastumisentunteen aiheuttaa. Ilman sitä homma on vain ystävyyttä.
Noinhan se taitaa olla, vaikka monet yrittävätkin muuta väittää.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Vastaa Viestiin