Vanhempien ero

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
Paha Keisari

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja Paha Keisari »

EveryWoman kirjoitti:Se järkyttää potilaan tunne-elämää entisestään, mikä hankaloittaa tasapainoon pääsemistä. Jos vielä omat lapset aggressiivisesti ajavat pakkohoitoa, voin kuvitella järkytyksen haittaavan olennaisesti paranemista. En silti sano, ettei siihen pitäisi ikinä turvautua.
Pakko kysyä - oletko koskaan ollut oikeasti tekemisissä yhdenkään pakkohoitotilanteen kanssa? Minä olen. Kaikissa tietämissäni tapauksissa interventio on ollut positiivinen käännekohta josta toipuminen ja tasapainoon pääsy ovat alkaneet. Kuvitelmat ja olettamat sikseen?
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Paha Keisari kirjoitti:
EveryWoman kirjoitti:Se järkyttää potilaan tunne-elämää entisestään, mikä hankaloittaa tasapainoon pääsemistä. Jos vielä omat lapset aggressiivisesti ajavat pakkohoitoa, voin kuvitella järkytyksen haittaavan olennaisesti paranemista. En silti sano, ettei siihen pitäisi ikinä turvautua.
Pakko kysyä - oletko koskaan ollut oikeasti tekemisissä yhdenkään pakkohoitotilanteen kanssa? Minä olen. Kaikissa tietämissäni tapauksissa interventio on ollut positiivinen käännekohta josta toipuminen ja tasapainoon pääsy ovat alkaneet. Kuvitelmat ja olettamat sikseen?
Irrelevantti kysymys. Emme tiedä, onko tämä tilanne tällä hetkellä oikeasti pakkohoitoa vaativa vai ei.

Kysymyksesi olisi aiheellinen, jos vastustaisin pakkohoitoa kategorisesti kaikissa tapauksissa, tai jos vastustaisin sitä kategorisesti edes tässä yhdessä tapauksessa.
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja Melnais »

Kiitos kaikille myötätunnosta ja vinkeistä. Tilanne on vähintäänkin vaihteleva ja tuntuu todella voimattomalta.

Minun suuntaani on ollut rauhallista, isälle oli taas yöllä tullut puhelimen täydeltä itsemurhauhkauksia. Isän mukaan harhat jatkuvat, kun itse sain äidin langanpäähän hän oli jälleen erittäin rauhallinen ja nyt kyllä aivan järjissään. Enemmän ehkä kostonhimoinen.

Koitin selvittää miltä läheisestä tuollainen tuntuu ja miten siihen on pakko reagoida todellisena tilanteena, eikä pelkkänä uhkauksena. Kuten pelkäsinkin, reaktiona oli, että minun kanssani ei asioita ehkä niin kannatakaan selvittää, koska yritän toimittaa häntä hulluna hoitoon. Olipa loistavaa yrittää (töissä) itkien selvittää, ettei ole kyse siitä vaan rehellisestä huolesta. Kännissä käytös voi olla impulsiivista ja uhkaus on mahdollista toteuttaa vaikka selvänä sellaista ei todellakaan tekisi. Esimerkkien ja omien motiivien rääpimisen kautta (en ole isäni puolella, en yritä estää häntä tuntemasta negatiivisia tunteita, olen vain helvetin huolissani) sain ehkä viestin menemään perille. Tarjouduin jälleen tulemaan paikalle, se kiellettiin.

Positiivista on, että nyt äiti on omien sisarustensa kanssa päässyt jonkinlaiseen keskusteluun, mikä poistaa osaltaan tarvetta ammattilaisavusta. Pääasia että puhuu. Siskon lupasi ottaa vastaan jos hän paikalle ilmaantuu. Ja lupasi vähentää viinanjuontia.

Vielä jos tästä oppia yrittää, niin suosittelen sitä avioehtoa kaikille. Esille tuli todella halpamaisia ja likaisia suunnitelmia, en uskalla niistä paljon huomautella ennen kuin jonkinlainen tasapainotila on saavutettu.
Elämä kantaa, jos sen antaa
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

^Äitisi on kyllä siinä onnekas, että hänellä on noin viisas, paneutuva ja vastuunottokykyinen tytär. Voimia nyt; yritä muistaa ettei mikään kurjuus jatku ikuisesti.
Paha Keisari

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja Paha Keisari »

EveryWoman kirjoitti:
Paha Keisari kirjoitti:
EveryWoman kirjoitti:Se järkyttää potilaan tunne-elämää entisestään, mikä hankaloittaa tasapainoon pääsemistä. Jos vielä omat lapset aggressiivisesti ajavat pakkohoitoa, voin kuvitella järkytyksen haittaavan olennaisesti paranemista. En silti sano, ettei siihen pitäisi ikinä turvautua.
Pakko kysyä - oletko koskaan ollut oikeasti tekemisissä yhdenkään pakkohoitotilanteen kanssa? Minä olen. Kaikissa tietämissäni tapauksissa interventio on ollut positiivinen käännekohta josta toipuminen ja tasapainoon pääsy ovat alkaneet. Kuvitelmat ja olettamat sikseen?
Irrelevantti kysymys. Emme tiedä, onko tämä tilanne tällä hetkellä oikeasti pakkohoitoa vaativa vai ei.

Kysymyksesi olisi aiheellinen, jos vastustaisin pakkohoitoa kategorisesti kaikissa tapauksissa, tai jos vastustaisin sitä kategorisesti edes tässä yhdessä tapauksessa.
Kysymys ei ole irrelevantti. Esitit kategorisena väitteenä, että tahdonvastainen hoito järkyttää tunne-elämää entisestään. Lisäksi esitit päälle melko yksioikoisen kuvitelman. Haluan tietää, mihin kategorinen kantasi ja kuvitelmasi perustuvat.

Juuri sinun voisi kuvitella ymmärtävän, että tahdonvastaista hoitoa ei välttämättä koeta loukkausena vaan se voidaan kokea huolestuneiden läheisten välittämisen osoituksena, terävänä herätyksenä omaan tilanteeseen ja ajan myötä jopa läheisten hyvänä tekona. Olen keskustellut useaman tahdonvastaisessa hoidossa olleen kanssa jälkikäteen fiiliksistä, ja päällimmäisenä on ollut helpotus siitä, että sai apua kun ei itse tajunnut tai kyennyt sitä hakea. Kuten prosessi totesi, moni tajuaa tarkkailuaikana itse oman hoidontarpeensa ja jää tarkkailuajan jälkeen vapaaehtoisesti hoitoon, vaikka alkuperäinen lähete on ollut tahdonvastainen.

Tahdonvastainen hoito ei ole lainkaan niin kova juttu kuin se usein halutaan ymmärtää. Hoitoonottopäätöksiä ei usein edes vastusteta tai niistä valiteta, koska kokemuksena se ei ole kuitenkaan niin raju tai rajoittava kuin henkisesti terve ihminen sen omassa ajatusmaailmassaan kokee.
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja Gat »

Melnais:
Tuosta tuli mieleen omia pahoja muistojani nuoruudesta. Sen perhehelvetin aikaan äidin hysteerinen itku päiväkausia. Tai miten 14-vuotiaana jouduin estämään sekä äitini että isäni itsemurhat. (En tiedä, olisivatko sen oikeasti tehneet, mutta ei pitäisi olla lapsen homma olla vastuussa niissä tilanteissa)

Sinun tapauksestasi tulee mieleen isäsi vastuu. Vaikuttaa että isäsi olisi ainoa joka pystyy rauhoittamaan tilanteen. Edes vähäksi aikaa, jos noin paha hermoromahdus on päällä. Kun kerran on äitiäsi kestänyt vuosikymmenet, eikö isäsi voisi edes näon vuoksi perua eroaikeet muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi-pariksi? Kunnes äitisi tasaantuu.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Rouva Pupu

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Gat kirjoitti:
Sinun tapauksestasi tulee mieleen isäsi vastuu. Vaikuttaa että isäsi olisi ainoa joka pystyy rauhoittamaan tilanteen. Edes vähäksi aikaa, jos noin paha hermoromahdus on päällä. Kun kerran on äitiäsi kestänyt vuosikymmenet, eikö isäsi voisi edes näon vuoksi perua eroaikeet muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi-pariksi? Kunnes äitisi tasaantuu.
En lähtisi tälle linjalle.
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja Gat »

Rouva Pupu kirjoitti:
Gat kirjoitti:
Sinun tapauksestasi tulee mieleen isäsi vastuu. Vaikuttaa että isäsi olisi ainoa joka pystyy rauhoittamaan tilanteen. Edes vähäksi aikaa, jos noin paha hermoromahdus on päällä. Kun kerran on äitiäsi kestänyt vuosikymmenet, eikö isäsi voisi edes näon vuoksi perua eroaikeet muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi-pariksi? Kunnes äitisi tasaantuu.
En lähtisi tälle linjalle.
Miksei?
Eikö kymmenien vuosien avioliitto sisällä jotain tuollaistakin velvollisuutta? Vai ollaanko nykyään niin minäminäindividualistia, että sillä ei ole mitään merkitystä, edes sen vertaa että vähän hidastaisi eroprosessia kun näkee että vaimo sekoaa ja on itsemurhan partaalla? Ja ei kai muutenkaan ole vain tyttären vastuulla tuo tilanne vaan myös aviomiehen?

Tosin kun en Melnaisin vanhempia tunne, niin en väitä että heihin sopisi. Ties vaikka olisi puoliksi tietoinen kiristyskeino äiteeltään tuo reagointitapa. Ihan yleisesti mietin, sori Melnaisille. Enhän tosiaan tapausta tunne.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Paha Keisari kirjoitti:Kysymys ei ole irrelevantti. Esitit kategorisena väitteenä, että tahdonvastainen hoito järkyttää tunne-elämää entisestään. Lisäksi esitit päälle melko yksioikoisen kuvitelman. Haluan tietää, mihin kategorinen kantasi ja kuvitelmasi perustuvat.
Väittämäni perustui tahdonvastaisuuden käsitteeseen. Jos mitään ei tehtäisi vastoin hoidettavan tahtoa, tekoa kutsuttaisiin todennäköisimmin muulla nimellä. Tarkennan kuitenkin, että viittasin kommentissani erityisesti hoitoonottopäätöksen toteuttamiseen ja sitä edeltäviin tilanteisiin (mm. asiaa ajavien läheisten toiminta) - en tokikaan hoidon lopputulokseen.

On minulla asiaan käytännön kosketuspintaakin, mutta aloitetaanko siitä oma ketjunsa, jos se sinua kiinnostaa? Tämän ketjun aiheena on ensisijaisesti Melnaisin tilanne; itseäni ei kiinnosta alkaa suoltaa sekaan useita sivuja aiheen kannalta epäolennaista pilkunnussintaa ja oman asiantuntijuuden todistelua.
Paha Keisari kirjoitti:Juuri sinun voisi kuvitella ymmärtävän, että tahdonvastaista hoitoa ei välttämättä koeta loukkausena vaan se voidaan kokea huolestuneiden läheisten välittämisen osoituksena, terävänä herätyksenä omaan tilanteeseen ja ajan myötä jopa läheisten hyvänä tekona. Olen keskustellut useaman tahdonvastaisessa hoidossa olleen kanssa jälkikäteen fiiliksistä, ja päällimmäisenä on ollut helpotus siitä, että sai apua kun ei itse tajunnut tai kyennyt sitä hakea. Kuten prosessi totesi, moni tajuaa tarkkailuaikana itse oman hoidontarpeensa ja jää tarkkailuajan jälkeen vapaaehtoisesti hoitoon, vaikka alkuperäinen lähete on ollut tahdonvastainen.

Tahdonvastainen hoito ei ole lainkaan niin kova juttu kuin se usein halutaan ymmärtää. Hoitoonottopäätöksiä ei usein edes vastusteta tai niistä valiteta, koska kokemuksena se ei ole kuitenkaan niin raju tai rajoittava kuin henkisesti terve ihminen sen omassa ajatusmaailmassaan kokee.
Tiivistettynä sanot, että tahdonvastainen hoito voi tehota, ja että hoitoonottopäätöksen toteuttaminen voi olla olematta potilaalle traumaattista. En ole tästä eri mieltä, mutta en allekirjoittaisi sitä kategorisena, kaikkiin tapauksiin pätevänä totuutena. En myöskään katsoisi olevani kykenevä Melnaisin selvityksen perusteella arvioimaan, onko hänen äitinsä tapauksessa aihetta ryhtyä aggressiivisesti ajamaan pakkohoitoa - enkä esittäisi tietäväni sen olevan juuri hänelle ongelmaton, mielentilaa järkyttämätön ja helppo ratkaisu.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14928
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Gat kirjoitti:Eikö kymmenien vuosien avioliitto sisällä jotain tuollaistakin velvollisuutta? Vai ollaanko nykyään niin minäminäindividualistia, että sillä ei ole mitään merkitystä, edes sen vertaa että vähän hidastaisi eroprosessia kun näkee että vaimo sekoaa ja on itsemurhan partaalla?
Sulla on puurot ja vellit sekaisin. Et näe nyt oleellista. Tahalleen pitkitetty ero, jossa yksipuolinen päätös on jo tehty vain haittaa toipumisprosessia ja kuorimittaa toista osapuolta entistä enemmän. Joskus päätös vaan on tehtävä, ei siinä tarvitse lähtökohtaisesti olla yhtään mitään itsekästä tai velvotteista laistamista. Ihmissuhteeseen tarvitsee aina kaksi osapuolta. Aina ei edes rakkaus riitä.

Itsemurhalla uhkailu on epäreilua, vaikka osin inhimillistä onkin silloin, kun on shokki päällä, eikä mitään muuta vaihtoehtoa tunnu olevan. Asia on liian iso käsiteltäväksi, eikä keinoja ole. Tällöin tarvitaan turvaverkkoa ja ammattilaisia avuksi - ei todellakaan mitään turhia toiveita.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja Melnais »

Gat kirjoitti: Sinun tapauksestasi tulee mieleen isäsi vastuu. Vaikuttaa että isäsi olisi ainoa joka pystyy rauhoittamaan tilanteen. Edes vähäksi aikaa, jos noin paha hermoromahdus on päällä. Kun kerran on äitiäsi kestänyt vuosikymmenet, eikö isäsi voisi edes näon vuoksi perua eroaikeet muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi-pariksi? Kunnes äitisi tasaantuu.
Eroaikeita on ollut ajoittain nyt jo 25 vuotta, yhteisymmärryksessä niistä on kuitenkin aina luovuttu ja jatkettu eteenpäin. Toki välillä hyvin seesteisiä ja onnellisia aikoja. Mutta ei meilläkään paljon lapsia ehditty ajatella kun kriisiä pukkasi, aikuisen oma hätä meni aina edelle.

Isä myönnytti minusta jo melko paljon lähtemällä tilanteesta pois, hänen läsnäolonsa vain kiihdytti ja provosoi äitiä yhä kovemmille kierroksille. Paikalla olo tuskin siis tasaisi mitään, ero on kuitenkin tosiasia eikä pitkittäminen sitä muuta.

Eläkevuosien toivoisi olevan rauhallista, omaa aikaa. Jospa sitten joskus molemmille.
Elämä kantaa, jos sen antaa
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja Gat »

Ylermi Ylihankala kirjoitti: Sulla on puurot ja vellit sekaisin. Et näe nyt oleellista. Tahalleen pitkitetty ero, jossa yksipuolinen päätös on jo tehty vain haittaa toipumisprosessia ja kuorimittaa toista osapuolta entistä enemmän. Joskus päätös vaan on tehtävä, ei siinä tarvitse lähtökohtaisesti olla yhtään mitään itsekästä tai velvotteista laistamista. Ihmissuhteeseen tarvitsee aina kaksi osapuolta. Aina ei edes rakkaus riitä.

Itsemurhalla uhkailu on epäreilua, vaikka osin inhimillistä onkin silloin, kun on shokki päällä, eikä mitään muuta vaihtoehtoa tunnu olevan. Asia on liian iso käsiteltäväksi, eikä keinoja ole. Tällöin tarvitaan turvaverkkoa ja ammattilaisia avuksi - ei todellakaan mitään turhia toiveita.
Whatever.
Katsos kun minulla on omat subjektiiviset muistot takana.
Minä olen se teinipoika, joka yritti rauhoitella räkätappi nokasta valuvaa hysteeristä äitiäni päiväkausia, toivoen että isäni tulisi kotiin toisten naisten luota.

Tietysti siihen nykyoppien mukaan olisi auttanut joku ulkopuolinen tekninen apu, eikä isäni kotiintulo. Mutta kas, SRI-lääkkeitä ei ollut keksitty, ja mielenterveyspalvelujen käyttöä hieman haittasi, että isän kakkosnaisista ykkönen oli paikallisen mielenterveystoimiston psykologi. (Ei liene kumma, etten luota psykiatriaan?)

Nyt, monia vuosia myöhemmin, vanhempani ovat vielä yhdessä ja oikein tyytyväisiä etteivät silloin eronneet.

No, se sossupokesta.
Kumminkin että vaikka Melnaisin isä eroaisikin ja erotkoon vaan... niin eikö jumalauta olisi tilanteen rauhoittaminen senkin äijän vastuulla, eikä yksin 400 km päässä olevan Melnaisin??

EDIT MELLU: meiltä tuli viesti yhtäaikaa, luin sinun nyt, selvensi.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Paha Keisari

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja Paha Keisari »

EveryWoman kirjoitti:Tiivistettynä sanot, että tahdonvastainen hoito voi tehota, ja että hoitoonottopäätöksen toteuttaminen voi olla olematta potilaalle traumaattista. En ole tästä eri mieltä, mutta en allekirjoittaisi sitä kategorisena, kaikkiin tapauksiin pätevänä totuutena. En myöskään katsoisi olevani kykenevä Melnaisin selvityksen perusteella arvioimaan, onko hänen äitinsä tapauksessa aihetta ryhtyä aggressiivisesti ajamaan pakkohoitoa - enkä esittäisi tietäväni sen olevan juuri hänelle ongelmaton, mielentilaa järkyttämätön ja helppo ratkaisu.
Tiedätkö tapauksen, jossa tahdonvastainen hoito olisi aiheuttanut vahinkoa?

Mitään kategorisia totuuksia en ole esittänyt, vaan yhden vaihtoehtoisen toimintamallin. Jos oikeasti huolestuttaa että läheinen voi satuttaa itseään, tilanteen dokumentointi ja terveysviranomaisilla arvioituttaminen ei välttämättä ole pahaksi eikä edes välttämättä tule koskaan huolen kohteena olevan henkilön tietoon.

Jos suisidaalinen viestintä kohdistuu ennen muuta ex-puolisoon ja liittyy alkoholinkäyttöön, silloin kyse voi olla toki enemmän kostosta syyllistämällä tai jonkinlaisesta irrationaalisesta yrityksestä vastustaa muutosta. Mutta liika varominen sen suhteen, että ei tee mitään johtaa helposti siihen, että tekee vasta kun on liian myöhäistä. Jos läheisten apu ei kelpaa tai ei ole saatavilla, niin ei pidä ujostella "hullujenhuone" -stigman pelossa myöskään kriisi-interventiota, jos tilanne sitä vaatii.

Toki sen arviointi, milloin tilanne on niin huolestuttava, että täytyy toimia, on mahdollista arvioida vain läheisille. Itse toivoisin, että omilta läheisiltäni löytyisi rohkeutta toimia tahtoni vastaisesti jos jostain syystä olisin niin epätoivoisessa tilanteessa, että en enää toimisi omaksi parhaakseni.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Paha Keisari kirjoitti:Mitään kategorisia totuuksia en ole esittänyt, vaan yhden vaihtoehtoisen toimintamallin.
Hyvä tarkennus. Ei tullut ilmi ensimmäisestä viestistäsi.

Totesin, että en voi/halua ryhtyä täällä erittelemään läheisteni kokemuksia aiheesta, koska henkilöllisyyteni on about kaikkien tiedossa. Ja koska se ei varsinaisesti Mellua auttaisi kuitenkaan (voisi vain sotkea ajatuksia). Hän varmasti osaa tehdä oikean päätöksen itse, tilanteen mukaan.
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja Melnais »

Päivitän tilannetta tänne, koska se helpottaa omaa oloa.

Nyt ei enää keikuta välittömän itsemurhan partaalla vaan aletaan vajota harhaiseen masennukseen. Ajoittain puheluihini on vastattu, keskustelut eivät vielä ole päässeet lähellekään rakentavaa tasoa mutta olen pitänyt mitä vain puhetta hyvänä ja pidättäytynyt hyvää tarkoittavista neuvoista joita toinen ei pysty vielä ottamaan vastaan. Välillä tulee tekstiviestejä, jotka kertovat joko roimasta humalasta tai siitä, että jostain kuukausia sitten sanotusta sivulauseesta on lähdetty miettimään asioita ja saatu aikaiseksi salaliitto häntä vastaan. Minä olen tietysti osallisena, isäni puolella. Omaa osallisuuttaan tapahtuneeseen äiti ei nää lainkaan, kaikki on muiden syytä.

Näkisin, että lääkärillä käynti on välttämätöntä mutta äiti ei ole valmis hyväksymään asiaa. Kaiken taustalla hiertää myös elinikäinen lääkekielteisyys ja asenne, jonka mukaan masentuneet ovat hulluja. Hänen on erittäin vaikeaa myöntää olevansa itse tilanteessa, jossa lääkityksestä tai vaikka vain keskustelusta lääkärin tai psykologin kanssa voisi olla hyötyä. Kielteisyys kaikkia mielen vaivoja kohtaan on niin vahvaa, että kun aikanaan itse sairastin työuupumusta, äidin suurin huoli oli ettei vaan nyt mitään mielialalääkkeitä aleta käyttää, joku voi vielä kuulla, että Hänen tyttärensä on hullu. No joo, jätin omaan arvoonsa sen mielipiteen ja sanoin aloittavani lääkityksen jos sille tarvetta tulee.

Ei näy valoa tunnelissa, äiti sanoo että hänen elämänsä on ohi. Nyt hän kokee olevansa vankina odotellessaan avioeropapereita. Puheista kuulee pelon jota hän ei vielä tunnista, pelon rutiinien puuttumisesta ja omasta vastuusta. Koitan kuunnella ja jokaisella yhteydenotolla suhtautua kaikkein niljakkaintenkin tunteiden ilmaisuun myönteisesti ja muistuttaa että luokseni saa tarvittaessa tulla.

Omaa itsehillintää on joutunut työstämään paljon, koitan joka kerran muistuttaa itselleni ettei muita kuuntelijoita kuin me lapset ole (äidin sisko on itse mielenterveysongelmainen ja keskustelutaidoton, sympatiaan onneksi pystyy). Tankkaan aina kun mahdollista itseeni positiivisia ajatuksia ja onnea, sillä tuntuu kuin puhelu imisi kaiken voiman itsestäni.

Koitan kaivella esiin jotain tarinoita, joissa todennetaan että myös kuusikymppiset eroavat, selviävät siitä ja voivat vielä jatkaa elämää siitä nauttien. Nyt on vahvoilla luulo ettei kukaan koskaan ole vastaavaa läpikäynyt eikä enää voi muuta tehdä kuin odottaa kuolemaa. Että semmoista nyt kun kohta ensi-ilmoituksesta on kulunut kaksi viikkoa.
Elämä kantaa, jos sen antaa
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4213
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja annepa »

Melnais kirjoitti: Koitan kaivella esiin jotain tarinoita, joissa todennetaan että myös kuusikymppiset eroavat, selviävät siitä ja voivat vielä jatkaa elämää siitä nauttien. Nyt on vahvoilla luulo ettei kukaan koskaan ole vastaavaa läpikäynyt eikä enää voi muuta tehdä kuin odottaa kuolemaa. Että semmoista nyt kun kohta ensi-ilmoituksesta on kulunut kaksi viikkoa.
Hellun vanhemmat eros jokin vuosi sitten. Äiti oli vajaa 50 ja isä vajaa 60. En tiedä minkälaisia draamoja eroon liittyi, mutta nyt he tulevat toimeen keskenään vallan hyvin (ainakin minun näkösällä). Isä on nyt eläkkeellä ja äiti ei. Äiti on löytänyt uuden hellun, isästä voi sanoa että hmm "puolivallaton poikamies" :D Hyvin niillä tuntuu menevän, tosin en ole syvällisiä ihmissuhdeasioita heidän kanssaan puhunut. Mutta kyllä se nyt ihmisestä näkyy jos elämä on päin persettä. Heillä ei ole.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja Gat »

annepa kirjoitti:Hellun vanhemmat eros jokin vuosi sitten. Äiti oli vajaa 50 ja isä vajaa 60. En tiedä minkälaisia draamoja eroon liittyi, mutta nyt he tulevat toimeen keskenään vallan hyvin (ainakin minun näkösällä). .
Excuse moi.
Jos olisivat eronneet ja sitä ennen riidelleet jo sinun kotona asuessasi, niin miten olisi mahdollista, että sinä et olisi huomannut? Tai sitten kun nyt luultavimmin olet aikoja sitten kotoa muuttanut.. ja sitten molempia silti tavannut, ja ehkä peräti yhtäaikaa.. miten et ole tuota huomannut?

Monien lasten tai "lasten" kertomuksissa vanhempiensa erosta tai melkein-erosta minua kummastuttaa, että vanhemmat ovat "niin hienosti" osanneet pitää riitansa lapsilta salassa.

Kysyn vaan, että miten se on mahdollista?
Jos asutaan normaalissa asunnossa, neliössä, kolmiossa tai meillä jopa kaksiossa, ja muutenkin jos lapsi tai kasvanutkin "lapsi" joskus näkee vanhempansa yhdessä?

Vai olisiko niin, että niillä lapsilla tai "lapsilla" on jos mahdollista, vielä vähemmän "sosiaalista vaistoa" kuin minulla? Ja siis eivät huomaa mitään. Kokoajan niin paljon omia menoja kodin ulkopuolella? Ei mitään merkitystä lapsille mitä vanhemmat on ja tekee? Ja vanhemmille on tärkeintä ei lapset vaan omat genitaalit? No sitten sopii vanhempienkin erota ja lapsen myöhemmin itsenkin lutkailla/pukkeilla miten lystää, ei ne omat äpärätkään mitää tajuu. Ja niin ihkua kaikki sitten.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4213
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja annepa »

Gat kirjoitti:
annepa kirjoitti:Hellun vanhemmat .
Excuse moi.
Jos olisivat eronneet ja sitä ennen riidelleet jo sinun kotona asuessasi, niin miten olisi mahdollista, että sinä et olisi huomannut.
Saat anteeksi.

Ehkä siten että en ole asunut avoappivanhempien kanssa ikinä. Olen asunut omien vanhempieni kanssa.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja Gat »

annepa kirjoitti:
Gat kirjoitti:
annepa kirjoitti:Hellun vanhemmat .
Excuse moi.
Jos olisivat eronneet ja sitä ennen riidelleet jo sinun kotona asuessasi, niin miten olisi mahdollista, että sinä et olisi huomannut.
Saat anteeksi.

Ehkä siten että en ole asunut avoappivanhempien kanssa ikinä. Olen asunut omien vanhempieni kanssa.
Sori.... kiluhärjiö etten huomioinut "hellun vanhemmat"´. Kai silloin liian sekaisin sekoitin nikkiin "hellu" täällä, vaikka olet ihan eri ihminen.

Ei siis sovi sinuun, mutta yleisemmin ihmetyttää.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4213
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja annepa »

Gat kirjoitti:
annepa kirjoitti:
Gat kirjoitti: Excuse moi.
Jos olisivat eronneet ja sitä ennen riidelleet jo sinun kotona asuessasi, niin miten olisi mahdollista, että sinä et olisi huomannut.
mutta yleisemmin ihmetyttää.
Niin muakin. Olen kuullut vastaavista. En tajuu.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja Melnais »

Nyt hyökätään päivittäin lapsia vastaan, vittuillaan ja kiristetään ja koitetaan kaikin mahdollisin tavoin saada (myös) meidät hylkäämään hänet. Uskomattoman asiattomia viestejä on tullut, useimmiten toistuvat termit ovat huoran perse.

Isällä on jokin uusi suhde josta tiedän isän kertomana vain sen, että nainen on tavattu lomamatkalla Levillä jokunen aika sitten. Kuulemma jonkinlainen keppihevonen näihin vaikeisiin aikoihin, jotta pääsee irtautumaan. En pidä tapaa tyylikkäänä ja sen ilmoitin mutta enempää en halua tietää, koska asia ei varsinaisesti kuulu minulle.

Ja varsinkaan koska äiti yrittää käyttää minua kiristykseen isääni kohtaan. Eli uhkailee miten hän hylkää minut, jotta isä rientäisi apuun liennyttelemään. Ei hyvänen aika en lähde ollenkaan tähän peliin.

Todella jakomielistä kun aina puhelimessä äiti kuulostaa rationaaliselta ja keskustelee normaalisti, tekstiviestit tulevat kuin toiselta ihmiseltä. Ja niitä pukkaa sekä selvänä että humalassa. Kirjoitusvirheiden perusteella viinaa on kulunut reiluja määriä arviolta neljänä päivänä viikossa.

Olen vähän tyrmistynyt. Tässä on tosiaan aikuisen ihmisen mallia.
Elämä kantaa, jos sen antaa
tuulenpuiska

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja tuulenpuiska »

Melnais kirjoitti:Nyt hyökätään päivittäin lapsia vastaan, vittuillaan ja kiristetään ja koitetaan kaikin mahdollisin tavoin saada (myös) meidät hylkäämään hänet. Uskomattoman asiattomia viestejä on tullut, useimmiten toistuvat termit ovat huoran perse.

Isällä on jokin uusi suhde josta tiedän isän kertomana vain sen, että nainen on tavattu lomamatkalla Levillä jokunen aika sitten. Kuulemma jonkinlainen keppihevonen näihin vaikeisiin aikoihin, jotta pääsee irtautumaan. En pidä tapaa tyylikkäänä ja sen ilmoitin mutta enempää en halua tietää, koska asia ei varsinaisesti kuulu minulle.

Ja varsinkaan koska äiti yrittää käyttää minua kiristykseen isääni kohtaan. Eli uhkailee miten hän hylkää minut, jotta isä rientäisi apuun liennyttelemään. Ei hyvänen aika en lähde ollenkaan tähän peliin.

Todella jakomielistä kun aina puhelimessä äiti kuulostaa rationaaliselta ja keskustelee normaalisti, tekstiviestit tulevat kuin toiselta ihmiseltä. Ja niitä pukkaa sekä selvänä että humalassa. Kirjoitusvirheiden perusteella viinaa on kulunut reiluja määriä arviolta neljänä päivänä viikossa.

Olen vähän tyrmistynyt. Tässä on tosiaan aikuisen ihmisen mallia.
Pahassa välikädessä olet. Selväähän on, ettei noita viestejä ole kirjoitettu täysissä järkitiloissa. Täytyy vaan jaksaa ammentaa voimia ja kestää tyhmät ja lapselliset viestit jotka ilmentävät loppujen lopuksi omaa huonoa vointia. Voimia.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Melnais kirjoitti:Olen vähän tyrmistynyt. Tässä on tosiaan aikuisen ihmisen mallia.
Vaikka en itse olekaan vanhempien suhteen missään pahassa akuuttitilanteessa, tunnistan tuon ajatuksen. Omien vanhempien kakaramaisuus ja vastuuton käytös ärsyttävät ihan äärimmäisen paljon varmasti juuri siksi, että on itse niin tottunut olemaan heidän lapsensa roolissa. Jossakin pisteessä osat kuitenkin kääntyvät ja huoltajista tulee huollettavia.

Tietojen ja taitojen osalta lapset yleensä ohittavat omat vanhempansa jo suhteellisen nuorina - muutenhan maailma ei menisi eteenpäin. Sen tiedostaminen, että näin kuuluukin olla, on helpottanut ainakin itseäni suhtautumaan ärsytyskohtauksiin.
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja Melnais »

EW kiitos, tuosta neuvosta oli apua! Vähäisemmässä määrin vanhempien ohi kasvamista olen vuosien mittaan huomannutkin. Tai ehkä enemmän erilaisiin vaatimuksiin varttumista ja sitä kautta parempaa selviytymistä. Nyt toisen täydellinen heittäytyminen piehtaroimaan tuskassaan ja alhaisien korttien käyttö heikossa manipulointitarkoituksessa paitsi säikäytti pahasti, myös tosiaan aiheutti kiukkua.

Ammatillinen suhtautuminen asiaan ei onnistunut ollenkaan, potilaalta en olisi ottanut tuollaista täyslaidallista vastaan. Nyt tuli ilmeisesti valittua hyvä tie, sillä pikku hiljaa alkaa näkyä merkkejä rakentavasta käsittelystä pelkän märehtimisen sijaan. Äiti oli lainannut eroa käsittelevää kirjallisuutta, lukenut läpi muutamia antamiani linkkejä aiheesta ja käy asiaa läpi jollain keskustelupalstalla.

Olipa yllättävän raskasta pyrkiä olemaan rinnalla kun toinen aktiivisesti koittaa saada hylkäämään hänet. Hyökkäykset kulminoituivat aina samaan, käytöstä perusteltiin sillä, että hänellä on oikeus negatiivisiin tunteisiin. Kerran jouduin sanomaan etten keskustele tällaisista asioista (vaatimus täydellisestä puolenvalinnasta), mutta onnistuin välttämään kielteisen reaktion ja pysymään tuossa neutraalissa. Antamaan toisen tunteille tilaa vaikka ne tulivat esiin varsin tuhoavina. Kärsivällisyys kannatti, sain lopulta jopa anteeksipyynnön.

Vielä on varmasti edessä monta humalaa, itkua ja itsepäistä kiukuttelukohtausta mutta olen niin onnellinen tästä hetken tyvenestä. Ihana rauha, pystyin viimein nukkumaan pari kokonaista yötä.
Elämä kantaa, jos sen antaa
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Vanhempien ero

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

^Ihan mahtavaa, että vielä on vaikeimpinakin hetkinä rakastamiseen kykeneviä ihmisiä. Ja hieno juttu, että äitisi on päässyt sen kaikkein pahimman ensijärkytyksen yli.

Kokemuksesta eräs huomio: On totta, että vaikeassa tilanteessa olevalla on oikeus kielteisiin tunteisiin ja niiden impulsiiviseenkin purkamiseen - tai jos ei oikeutta, niin ainakin sellainen kannattaa hänelle sallia. Mutta jos tilanne yltyy sietämättömäksi (ja etenkin jos se kovasti pitkittyy) voi olla paikallaan muistuttaa, että lähipiirilläkin on oikeus toisen suunpieksännän herättämiin luonnollisen kielteisiin reaktioihin. Ja että reaktiot eivät johdu kiukuttelijasta henkilönä, vaan hänen senhetkisestä käytöksestään. Siis: kiukutella saa, mutta silloin tulee myös kestää seurauksia jonkin verran.

Jos ottaa liikaa kuraa vastaan ja koko ajan vain kuolettaa omat reaktionsa, toiselta voi ajan myötä hämärtyä taju siitä, mitä muiden voi olettaa kestävän ja mitä ei. Ja tukijoiden oma jaksaminen heikkenee.
Vastaa Viestiin