Auttakaa miestä mäessä!

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
nypari

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja nypari »

Lolita kirjoitti:Kyllä sinä sellaista verbaaliakrobatiaa välillä esität, että luulisi oman näköisen ilmoituksen syntyvän. Mitä kuvaan tulee, niin tuo galleriakuva on minustä söpön näköinen, vastaisin tuon näköiselle miehelle. Mutta niinkuin joku sanoi, ei deitti-ilmoihin kukaan vastaa, yritä myös vastailla tyttösten ilmoituksiin.
Käyn aina välillä(ehkä kerran viikossa) katsomassa Cityn sivuilla uudet ilmoitukset. Joskus innostun vastaamaan eli toki kannattaa ajatella tätäkin puolta. Itse asiassa kummassakin asiassa eli vastaamisessa ja vastaamiseen vastaamisessa on omat hyvät puolensa. Jätettyäsi ilmoituksen olet tavallaan vahvemmilla saatuasi vastauksen, vaikkei kyse kilpailusta olekaan.

Kaikki tietävät, että naiset saavat fiksulla ilmoituksella kymmeniä vastauksia, lukumäärä nousee potenssiin kauniin kuvan kera. Ajatus muista "kilpailijoista" on siedettävä tahollaan, mutta vaikutusmahdollisuudet jatkon osalta ovat tällöin enemmän vastapuolen kuin omissa käsissäsi.

Tällaista pohdintaa tällä kertaa...
KGrilli

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja KGrilli »

nypari kirjoitti:
Lolita kirjoitti:Kyllä sinä sellaista verbaaliakrobatiaa välillä esität, että luulisi oman näköisen ilmoituksen syntyvän. Mitä kuvaan tulee, niin tuo galleriakuva on minustä söpön näköinen, vastaisin tuon näköiselle miehelle. Mutta niinkuin joku sanoi, ei deitti-ilmoihin kukaan vastaa, yritä myös vastailla tyttösten ilmoituksiin.
Käyn aina välillä(ehkä kerran viikossa) katsomassa Cityn sivuilla uudet ilmoitukset. Joskus innostun vastaamaan eli toki kannattaa ajatella tätäkin puolta. Itse asiassa kummassakin asiassa eli vastaamisessa ja vastaamiseen vastaamisessa on omat hyvät puolensa. Jätettyäsi ilmoituksen olet tavallaan vahvemmilla saatuasi vastauksen, vaikkei kyse kilpailusta olekaan.

Kaikki tietävät, että naiset saavat fiksulla ilmoituksella kymmeniä vastauksia, lukumäärä nousee potenssiin kauniin kuvan kera. Ajatus muista "kilpailijoista" on siedettävä tahollaan, mutta vaikutusmahdollisuudet jatkon osalta ovat tällöin enemmän vastapuolen kuin omissa käsissäsi.

Tällaista pohdintaa tällä kertaa...
jeesus kristus. pakko pysyä poissa tästäkin topicista että ei taas tule sanomista.
SingleMalt

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja SingleMalt »

KGrilli kirjoitti:jeesus kristus. pakko pysyä poissa tästäkin topicista että ei taas tule sanomista.
Sano vaan, niin me saadaan taas hämmästellä sun ylivoimaisen älyllisiä ponnisteluja.
Herra Manala

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

KGrilli kirjoitti:jeesus kristus. pakko pysyä poissa tästäkin topicista että ei taas tule sanomista.
Sanos muuta. Ei noin säälittävien ruikuttajien juttuihin kannata mitään vastatakaan.
nypari

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja nypari »

Kreivitar kirjoitti:...
Kirjoitit asiaa. Tämä muiden ilmoitusten arvosteleminen on helppoa - jokaisella on asiasta painava mielipiteensä. Huumorin viljeleminen ilmoituksessa ei mielestäni ole se Juttu. Jotain hauskaahan siinä toki soisi olevan, mutta itsetarkoituksena se ampuu ohi ja yli. Valmiiksi opetellut slouganit tai mukahauskat läpät kääntyvät usein itseään vastaan. Miellän huumorintajun niin pitkälti siihen oikeaan kontaktiin kuuluvaksi asiaksi, että en koe sen viljelemistä ilmoituksessa tai ensimmäisessä vastauksessa erityisen tärkeänä.

Lopuksi voisin kiteyttää käsitykseni koko touhusta. Nämä ovat niin pitkälti makuasioita, että liika jauhaminen ei johda mihinkään.(mitähän minä juuri teen? :)) Pääasia on, että edes vaivautuu kunnolla miettimään, mitä siihen ilmoitukseen haluaa itsestään ilmi tuoda.
KGrilli

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja KGrilli »

Herra Manala kirjoitti:
KGrilli kirjoitti:jeesus kristus. pakko pysyä poissa tästäkin topicista että ei taas tule sanomista.
Sanos muuta. Ei noin säälittävien ruikuttajien juttuihin kannata mitään vastatakaan.

lähinnä mä mietin tota nettideittailun tieteellistämistä. se on hiukan arveluttavaa.

runkkikselle toivon pelkkää onnistumista projektissa. itsellä ainakin kävi hyvä tuuri ja sen soisi muillekin.... *tsemppiä*
Kreivitar

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja Kreivitar »

nypari kirjoitti:
Kreivitar kirjoitti:...
Kirjoitit asiaa. Tämä muiden ilmoitusten arvosteleminen on helppoa - jokaisella on asiasta painava mielipiteensä. Huumorin viljeleminen ilmoituksessa ei mielestäni ole se Juttu. Jotain hauskaahan siinä toki soisi olevan, mutta itsetarkoituksena se ampuu ohi ja yli...
Niin, tarkoitin tekstin sävyllä sitä, että sen soisi olevan kirjoittajan näköinen. Tietenkään minkään yksittäisen piirteen, esimerkiksi huumorintajun, esilletuomisen ei tulisi olla itsetarkoitus. Ellei siis kirjoittaja koe sitä niin tärkeäksi asiaksi, että sen tulee tulla ilmi tmv.

Mistäs me voimme tietää, mitä muut (tässä tapauksessa siis ilmoituksen kirjoittaja) haluavat. Ehkä omien mielipiteiden esilletuominen antaakin vain eri näkökulmia lähestyä asiaa: joku osa voi ehkä tuntua kokeilemisen arvoiselta omaan tekstiin. Mene ja tiedä. :-))
nypari

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja nypari »

KGrilli kirjoitti:
jeesus kristus. pakko pysyä poissa tästäkin topicista että ei taas tule sanomista.
Taustalta huutelet kristusta apuun käynnistäen ruohonleikkurin. Jos sen käynnistät, ole silloin valmis ajamaan koko nurmikko!
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16630
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Olen aika lailla Kreivittären ja Nyparin 18:01-viestin linjoilla. Nettitutustumisissa on kai yhtenä suurimpana ongelmana, että toisen todelliseen persoonaan on vaikea päästä kiinni. Siksi, kuten Nypari kirjoitti, valmiiksi muotoiltuja sloganeita ei varmaan kannata suosia, vaan pikemminkin reagoida omalla persoonallaan uniikkiin tilanteeseen. Eikä sitä oman persoonan vetovoimattomuutta kannata hirveästi huolehtia - persoonattomassa e-avaruudessahan henkilökohtainen on jo harvinaisuudessaan vaihtelua ja viettelevää. Tätä kai Kreivitärkin ajoi takaa korostaessaan rivinvälien ja kirjoitustyylin tärkeyttä itse rivien sisällön rinnalla lähes aiheessa kuin aiheessa. Toki jos mielessä on jotain kynnyskysymyksiä (jos kiinostuu vain punatukkaisista, 175 cm pitkistä henkilöistä joinen toinen nimi alkaa K:lla), kannattaa ne hoitaa pois alta ihan suoraan ja aika pian.

Tosin jos Nyparikin ajattelee näin, niin aikaisemmin mainitsemansa valmiiden kysymysten lista kuulostaa aika kummalta.
Hebuli

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja Hebuli »

Runkkis kirjoitti:
killkill kirjoitti:Jos ei omin avuin saa edes yhtä vaivaista deitti-ilmoa aikaiseksi, parempi antaa koko asian olla.
Tätä neuvoa odotinkin...
Mä voisin kai auttaa sua deitti-ilmon tekemisessä, mutta vaadin sitten päästä osille mahdollisesta saaliista. Varaan la-ma-ke, sä saat muut päivät. Vai varataanko vuoroviikot?
Avatar
Camilla
Kitisijä
Viestit: 1314
Liittynyt: 14.08.2005 23:08

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja Camilla »

Runkkis, suosittelen sulle myös tuota suomi24-palvelua. Ja laita sinne ihmeessä se kuva, muuten tuskin kukaan siihen ilmoitukseen vastaa. Tuonne voi täyttää vaan raksi ruutuun systeemillä ja vaikka vain muutaman "oman lauseen". Niin ja sitä voi sitten muokata jälkikäteen..

Enkä muutenkaan ymmärrä mitä sä täällä oikein kitiset, sähän olit livenä juuri sellaista "naisilta jalat alta"-tyyppiä :wink:
Runkkis

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja Runkkis »

Ehkä minä sitten laitan sinne Suomi24:een ilmon, kunhan ehdin. Kuvan laitto hieman arveluttaa, jos vaikka joku tuttu niitä selailee.

Ja rustaan ilman sen ilman teidän apuja. Laitan vaan kielen keskelle suuta ja varon typoja vaikka mitä sitä ihminen lukhärölleen voi. Mitäköhän sitä keksisi nimimerkiksi? RunkkuTonttu tai KänsäKoura tuskimpa ovat kovin kovaa huutoa treffimarkkinoilla...
Herra Manala

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Runkkis kirjoitti:Ehkä minä sitten laitan sinne Suomi24:een ilmon, kunhan ehdin. Kuvan laitto hieman arveluttaa, jos vaikka joku tuttu niitä selailee.

Ja rustaan ilman sen ilman teidän apuja.
Siis tässähän juuri se ero tulee... Ei siellä juuri rustata mitään itse, vaan siellä on tilastoitu kaikki ominaisuudet "Klikkaa hiirellä" -tyylisesti. Eli lyöt kenttiin pituutesi, painosi, kikkelisi pituuden, hiusten värin, silmien värin, isän ja äidin tyttönimet, peräpukamien määrän etc. Sitten laitat toisesta kentästä että montako senttiä sillä toisella pitäisi olla pituutta, montako kiloa saisi olla painoa ja antaako se ekoilla treffeillä. Pari sanaa saattaa joku kirjoittaa "extraakin". Yleensä tyyliin "Enpäs kerro, heh" tai "ota selvää ni katotaan".

Monesta ehkä tehokas tapa hakea seuraa, ja varsinkin etsiä ihmisiä juuri niillä hakuehdoilla, joita preferoi, mutta minusta tuo on ainoastaan kaavamainen, koneellinen, kylmä ja tylsä. Mitään henkilökohtaista kädenjälkeä ei ihmisestä juuri jää, vaan toinen valitaan lähinnä pelkkien suureiden ja määreiden perusteella. Kai sieltä halutunlaisen keulakoristeen voi kyrvälleen löytää ruksimalla iät, painot ja pituudet oikein, ja katsomalla vain kuvalliset ilmoitukset. Mutta jos oikeasti etsit ihmistä, jonka kanssa jakaa jotain muutakin kuin sukupuolitauteja, alkaa ilmoitusten sisältö näyttämään varsin tyhjältä.

Jos oikeasti haetaan seurustelukumppania jonka seurassa pitäisi viihtyä, en jumaliste voi käsittää miten Tuonne voi täyttää vaan raksi ruutuun systeemillä ja vaikka vain muutaman "oman lauseen" olisi mukamas hyväkin asia.
pertzi

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja pertzi »

Sinuna en sitten odottaisi liikoja siltä suomi24:n palvelulta. Onhan se kiva jne, mutta kuten Herra Manala ansiokkaasti totesi, se on varsin kylmä ja kliininen paikka. Lisäksi siellä pätee sama laki kuin muillakin deittipalstoilla: naiset eivät ota yhteyttä.

Jos nyt kuitenkin laitat sinne ilmoituksen, niin rupea suosiolla katselemaan mielenkiintoisten naisten profiileja ja lähettämään heille tutustumispyyntöjä. Muuten joudut odottamaan, kunnes olet 35. Sen jälkeen alat sitten kiinnostaa 40+ naisia, mutta se ei varmaankaan ollut sitä, mitä ajattelit.

Mitä vikaa muuten on perinteisissä tavoissa tutustua mukaviin naisiin? Hanki kiva harrastus, jossa viihdyt ja jossa käy myös naisia. Rupea pitämään leffailtoja, jonne saa tulla vähän tuntemattomampiakin. Käy isojen nettiporukoiden miiteissä (vihje: yksi sellainen on tulossa joulukuun alkupuolella. Lue asiasta lisää tältä palstalta). Baarissa käydessäsi tee aloite ainakin viidelle naiselle. Elä täysillä, sillä meillä on vain tämä yksi elämä elettävänä.

p.
Yönmustaritari

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

KGrilli kirjoitti:itsellä ainakin kävi hyvä tuuri ja sen soisi muillekin.... *tsemppiä*
Nuuuuh! Nuuuuh!

The ultime penetrating machine. Siis mitä. Mä olen panokonen, kone, eläin, Pitkä terävä penis jolla saa vaikka uimapatjan puhki mutta patenoidun lanneliikkeen ansiosta se on porakone. Kone. Fucking fuckingmachine.


Voi pojat jos tytöt pääsisitte minua maistamaan.

Nuuuuuh! Nuuuuh!

EDIT: Lisätty Nuuh!
nypari

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja nypari »

pertzi kirjoitti:Jos nyt kuitenkin laitat sinne ilmoituksen, niin rupea suosiolla katselemaan mielenkiintoisten naisten profiileja ja lähettämään heille tutustumispyyntöjä. Muuten joudut odottamaan, kunnes olet 35. Sen jälkeen alat sitten kiinnostaa 40+ naisia, mutta se ei varmaankaan ollut sitä, mitä ajattelit.
p.
Koska sinusta noin kyyninen on tullut? Kyllä naisetkin ovat aktiivisia, myös netti-ilmoituksiin vastaamisessa. Turhaa negatiivista valmiiksi hävittyä skenaariomaalausta. Realiteetit kannattaa tiedostaa, mutta luovuttaminen ja väärä asenne ei auta ketään. Päinvastoin lainaukseni ruokkii entisestään sitä epäsuhtaa miten nettideittailu koetaan ja miten siinä toimitaan.
pertzi

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja pertzi »

nypari kirjoitti:
pertzi kirjoitti:Jos nyt kuitenkin laitat sinne ilmoituksen, niin rupea suosiolla katselemaan mielenkiintoisten naisten profiileja ja lähettämään heille tutustumispyyntöjä. Muuten joudut odottamaan, kunnes olet 35. Sen jälkeen alat sitten kiinnostaa 40+ naisia, mutta se ei varmaankaan ollut sitä, mitä ajattelit.
p.
Koska sinusta noin kyyninen on tullut? Kyllä naisetkin ovat aktiivisia, myös netti-ilmoituksiin vastaamisessa. Turhaa negatiivista valmiiksi hävittyä skenaariomaalausta. Realiteetit kannattaa tiedostaa, mutta luovuttaminen ja väärä asenne ei auta ketään. Päinvastoin lainaukseni ruokkii entisestään sitä epäsuhtaa miten nettideittailu koetaan ja miten siinä toimitaan.
Yrittäminen on ok, ei siinä mitään. Mahikset paranevat kuitenkin huomattavasti omalla aktiivisuudella. Samat säännöt tuolla pätevät kuin live-elämässä.

p.
Edith

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja Edith »

pertzi kirjoitti: Mitä vikaa muuten on perinteisissä tavoissa tutustua mukaviin naisiin? Hanki kiva harrastus, jossa viihdyt ja jossa käy myös naisia. Rupea pitämään leffailtoja, jonne saa tulla vähän tuntemattomampiakin. Käy isojen nettiporukoiden miiteissä (vihje: yksi sellainen on tulossa joulukuun alkupuolella. Lue asiasta lisää tältä palstalta). Baarissa käydessäsi tee aloite ainakin viidelle naiselle. Elä täysillä, sillä meillä on vain tämä yksi elämä elettävänä.

p.
Nuohan on ihan hyvä lisä nettideittailijallekin. Oheistoimintaa. Mulle ei vain hirveän hyvin sovi mikään. Mutta oma vinkkini seurankipeälle miehelle on ilman muuta hengailu Metsätalolla, jossa sijaitsee hillitön naiskeskittymä, joka aiheutuu yleisimpien eurooppalaisten kielten ja filologioiden laitosten sijainnista. Mua niin räydyttää. Ostin viime viikollakin ihan ilosta Me Naiset -lehden, koska sen kannessa luki kirjailija Pirjo Hassisen sanat "Tyttölyseo synnytti miehenkaipuun". Niin totta ja mä niin ymmärrän!

Offtopikkiahan tämä, kuten näppärimmät jo itsekin heti lähes alussa huomasivat, mutta kun mua niin räydyttää. Siis kun mä tahtoisin edes - ja, no, itse asiassa lähinnä - katsella ja nähdä, tuijottaa ja kuvitella miehiä ja miehistä. Ah, niin paljon, niin paljon tahtoisin! Mutta eipä niitä juuri balettisaliltakaan löydy ja itsepuolustusharrastuksen aloittamiselle ei tänä syksynä kyllä aikaa löydy, vaikkakin ainakin Savatesta ja Krav Magasta alkaisikin kursseja. Eli, eikun kutsumaan mua videoiltoihin kaikki!
Hebuli

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja Hebuli »

Edith kirjoitti:Eli, eikun kutsumaan mua videoiltoihin kaikki!
Mutta mitä pitäisi osata päätellä lyhyestä ja ytimekkäästä sigustasi?
Herra Manala

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Edith kirjoitti:Siis kun mä tahtoisin edes - ja, no, itse asiassa lähinnä - katsella ja nähdä, tuijottaa ja kuvitella miehiä ja miehistä. Ah, niin paljon, niin paljon tahtoisin!
Mitä naiset tahtovat miehestä?

Aisaa.
Avatar
LillyMunster
Kitisijä
Viestit: 2007
Liittynyt: 15.08.2005 12:55

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja LillyMunster »

Herra Manala kirjoitti:Mitä naiset tahtovat miehestä?

Aisaa.
Asiaa :D
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...
Dumari

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja Dumari »

Runkkis kirjoitti:Nyt alkaa hieman puuduttamaan tämä naisen puute, enkä tällä kertaa tarkoita vaan halua leikkiä, ah niin mukavaa, pimppi-pippeli-leikkiä, vaan kaipaisin myös suhteen tapaistakin.

En tiedä johtuuko kyvyttömyys löytää naista ulkonäöstäni (eilen tulta pummimaan tullut typy sanoi minua demonin tai Wolverinen näköiseksi, joten se voi johtua hyvin siitä) vai luonteestani (empatia kyvytön, itsekäs, sitoutumiskyvytön mulkku). Tämän lisäksi työni vie sen verran aikaa, että mahdollisuudet tavata "normaaleja" ihmisiä on vaikeaa. Voisin tietenkin lähteä hakemaan hetken läheisyyttä jostain Roksista, mutta uskokaa pois en minä ole pelkkä lihakimpale ja minullakin on tunteet. Ja tuota on jo kokeiltu. Lienee lähestyvän 3-kympin syytä, ettei tuotakaan enään jaksa.
Olisin voinut tämän rustata myös itsekin, mutta en taida kuitenkaan alkaa Netti-ilmoittelijaksi(ainakaan vielä). Onnea valitsemallasi tiellä, toivottavasti natsaa :D
RolloTomasi

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Oikeastaan olen tullut siihen johtopaatokseen, etta jos haluaa uusia kavereita, tutustua uusiin ihmisiin, tutustua vastakkaisen sukupuolen edustajiin tai jutella niitanaita ihmisten kanssa vailla mitaan sen kummempia tutustumistarkoituksia, paras ratkaisu olisi juoda paivan mittaan sopivia annoksia alkoholia poistaakseen pelkoa.

Eli suomeksi:
jokapaivainen ryyppays kunniaan! :beer:
Viimeksi muokannut RolloTomasi, 01.11.2005 10:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23462
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Runkkis kirjoitti:Ehkä minä sitten laitan sinne Suomi24:een ilmon, kunhan ehdin. Kuvan laitto hieman arveluttaa, jos vaikka joku tuttu niitä selailee.
Älä pelkää, on sielä jo useita kityn luuserimiesten naamoja.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
nypari

Re: Auttakaa miestä mäessä!

Viesti Kirjoittaja nypari »

Dumari kirjoitti:...mutta en taida kuitenkaan alkaa Netti-ilmoittelijaksi(ainakaan vielä).
Dumis, sä tarvitset rohkaisua, tässä sulle sen yritys. Kliseisesti sanottu, mutta nettideittailu on nykypäivää ja täysin varteen otettava vaihtoehto baari- yms. pokailulle. Joillekin se sopii paremmin, mielestäni etenkin seikkailuikänsä ohittaneille. Mä en laisinkaan ymmärrä ajatusta, että nettideittailu olisi mitenkään alentumista tai jokin kakkosvaihtoehto - puhun oman ja kavereitteni kokemuksen pohjalta.
Vastaa Viestiin