joulu parisuhteessa

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
Avatar
mozart
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 179
Liittynyt: 06.11.2005 22:15

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja mozart »

Pari ensimmäistä joulua meni omien vanhempien luona. Sen jälkeen pari joulua puoliksi minun vanhempieni luona ja puoliksi anopilla.

Tuon jälkeen tuli halu tehdä oma joulu. Ja niin myös teimme. Ensimmäistä kertaa joulu alusta loppuun oman kaavan mukaan eikä tiketilleen totutussa järjestyksessä.

Viime jouluna tuli totaalinen stoppi koko juhlaa kohtaan. Ei kiinnostanut sitten pätkän vertaa. Näin myös informoimme sukulaiset ja tuttavat. Saimme olla rauhassa.

Tänä jouluna menemme pitkästä aikaa minun vanhemmilleni. Varmasti maistuu oleminen eri tavalla kuin pari vuotta sitten. Pakkoväli teki poikaa.

Mutta ei joulu siltikään ole entisensälainen. Minua harmittaa, kun se lapsenmielisyys ja yleensäkin se tunne, joka lapsena joulusta tuli, on tiessään. Odotan siis oman jälkikasvun ilmaantumista siinä mielessä innolla, että joulu saa taas "oikean" merkityksen tai tarkoituksen. (Eihän se ole pitkään aikaan sitä alkuperäistä tarkoitustaan vastannutkaan.)
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Ann »

Suhteen kumpikin osapuoli viettää joulun perheensä kanssa. Ei ole iso rasti varata yhtä päivää vuodesta tähän tarkoitukseen, kun pusnusille on varattu vuoden kaikki muut päivät.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Avatar
Finn_Monster
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 108
Liittynyt: 17.08.2005 17:03
Paikkakunta: Epsoo
Viesti:

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Finn_Monster »

viimeiset 5 joula olen pukkeillut aaton jä lähtenyt sitten joulun viettoon landelle käyden vanhemmilla.

tämä joulu ei oo pukkeilun. vaan vietän sen forssassa äidin ja isoäidin luona faija kun päätti mennä jouluksi uuden eukkonsa perhettä kiusaamaan.

muutonkin fiilis on matala kun faija on aikeissa myydä lapsuuden koti.

aika kamala tilanne.
XXXXXXL - Painavaa sanaa v 1976
Avatar
martza
Kitisijä
Viestit: 1488
Liittynyt: 15.08.2005 8:37
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja martza »

Tulee toinen ihana joulu, kun ystävättäreni tulee taas lastensa kanssa meille ja äitini tulee myös, kuten aina on tullut.

On mukava valmistella joulua yhdessä. Tämä on tätä uusioperheiden joulua, mutta todella mukava juttu. Onneksi lapsemme ovat jo niin vanhoja, että tulevat todella hyvin toimeen keskenään.
"Elämä syntyy hanurista - tai ainakin läheltä sitä"
Angita

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Angita »

Mä rakastan joulua - odotan sitä jo innolla. Parasta on tunnelma, musiikki, kynttilät, perhe, tuoksut, ruoka... Olen tähän asti ollut aina jouluaattona lapsuudenkodissani Helsingissä ja niin tänäkin vuonna. Poikaystäväni tulee mukaan viettämään jouluaattoa ja joulupäivänä menemme käymään hänen porukoillaan Turussa.

Äitini kuoleman jälkeen on jäänyt minun tehtäväkseni tehdä jouluruuat. Bravuurinani on suolasienisalaatti äidiltä perityn ohjeen mukaan. Joulupöydästä löytyy myös laatikoita, kinkkua, perunaa, lämmin- ja kylmäsavulohta, silliä, rosollia, herneitä ja salaattia. Jouluaaton perinteisiin kuuluu myös äidin haudalla käyminen. Telkkarista katotaan Joulupukin kuumalinja, Samusirkan joulutervehdys, Lumiukko ja Joulurauhan julistus.
Tiikeriankka

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Tiikeriankka »

Voi vittu. Oli keväällä sellainen käsitys, että en viettäisi joulua "yksin". No naisella kelkka kääntyi (ylläri), että se siitä sitten. Jos en ole töissä, niin kaipa sitten menen ittekseni äitelle.. Kivempi sekin kuin yksin kotona. Joulu on kyllä perseestä. Pitää varmaan varata paljon paristoja, ettei desktopista lopu patterit nörtteillessä.
Sannu

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Sannu »

poistettu
Viimeksi muokannut Sannu, 04.12.2005 14:33. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
mustaenkeli
Kitisijä
Viestit: 2884
Liittynyt: 09.09.2005 12:08
Paikkakunta: Hell-sinki
Viesti:

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja mustaenkeli »

Sannu kirjoitti:Vituttaa tää ainainen riitely NIIN paljon
Vaikka joulun kuuluisi olla sitä rauhan aikaa...

tulee silloin turvakodit, poliisit, sairaalat sun muut kriisilinjat ruuhkautumaan, aina vaan. Ei kiva. :(
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
Sannu

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Sannu »

Joo se on ihan kamalaa..jouluun lataantuu aina niin paljon odotuksia ja kun pullo saadaan pöytään niitä aletaan sitten purkaa nyrkein...
Tiikeriankka

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Tiikeriankka »

Sannu kirjoitti:Joo se on ihan kamalaa..jouluun lataantuu aina niin paljon odotuksia ja kun pullo saadaan pöytään niitä aletaan sitten purkaa nyrkein...
Älä ala siihen. Ei ole mitenkään viehättävää, kun naiset riehuu humalassa.
Na

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Na »

Mä olen liian monta joulua viettänyt kaveriporukassa tai kavereiden vanhempien nurkissa, joten nyt tämä joulu on aivan ihana kun pääsee sellaisen oman perheen tuntuisen perheen luo viettämään joulua. Eli miehen vanhempien luona luultavasti jouluaatto ja joulupäivä. Ja pakko tietty sitten muut pyhäpäivät leikkiä kotia omassa uudessa kodissa. Joulukuusi ainakin pitää jostain käydä hakemassa ja toivottavasti saadaan hormit jouluun mennessä siihen kuntoon, että päästään käyttämään takkaa. :)

Riehumisoptio on kuitenkin pidettävä auki: jos en saa lahjaksi toivomiani luikkareita niin juon 2 pulloa siideriä ja räyhään koko tapaninpäivän.
Mida

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Mida »

Päivitystä

Mä lähdenki miehen mukana Ruotsiin. Näkemään sen siskoja ekan kerran.

Kauhee miätintä ja viestittely päällä siitä, et mitä jouluruokia siel saa ja mitä raahataan täältä. Jouluruoka on mulle tosi tärkeetä. Ja kiva ilmapiiri.

Ja sen lisäks pääsen viel kaksiin puurojuhliin tääl Suames. Koululle Hämeenlinnaan ja kotikylään. :-)

Mut ihan kivaa. voi ostaa joulusuklaaks laivasuklaata.
Sannu

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Sannu »

Tiikeriankka kirjoitti:
Sannu kirjoitti:Joo se on ihan kamalaa..jouluun lataantuu aina niin paljon odotuksia ja kun pullo saadaan pöytään niitä aletaan sitten purkaa nyrkein...
Älä ala siihen. Ei ole mitenkään viehättävää, kun naiset riehuu humalassa.
En itse eikä mies ala nyrkkeilemään eikä muutenkaan dokata jouluna puhuin tuossa viimeisimmässä yleisesti suomalaisesta joulunvietto kulttuurista
Tiikeriankka

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Tiikeriankka »

Sannu kirjoitti:
Tiikeriankka kirjoitti:
Sannu kirjoitti:Joo se on ihan kamalaa..jouluun lataantuu aina niin paljon odotuksia ja kun pullo saadaan pöytään niitä aletaan sitten purkaa nyrkein...
Älä ala siihen. Ei ole mitenkään viehättävää, kun naiset riehuu humalassa.
En itse eikä mies ala nyrkkeilemään eikä muutenkaan dokata jouluna puhuin tuossa viimeisimmässä yleisesti suomalaisesta joulunvietto kulttuurista
Jaa. Minä kun ajattelin, että rähiset humalassa ja ajat sitten perheen jouluaattona lumihankeen alusvaatteisillaan ja heittelet niitä vielä keittiön ikkunasta mustaksi palaneilla piparkakuilla.

Laitan nyt vielä selvennykseksi tähän tällaisen: :wink:
Sannu

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Sannu »

No sviddu..mä olin niin huonona etten tajunnut edes sarkasmia...huomenna otamma huipaketta..
Nighthawk

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Nighthawk »

Jouluaaton ja –päivän vietän suurimaksi osin töissä. Vapaa-aikana, jota ei loppujen lopuksi paljoa jää, rauhoitun kotona ja hemmotellen itseäni. Olen ajatellut syödä hyvin ja nauttia juomana (ehkä) 0,25 litran punaviinipullon. Tarkoituksena olisi myös lukea ’kolme muskettisoturia’ –kirjaa niin pitkään, kunnes rupeaa pilkittämään / täytyy lähteä uudelleen töihin.. Lisäksi viritän totuttuun, lähes traditionaaliseen tapaan, koskettimiin lämpimät jouset tmv soundeja ja kaivan vanhoista kätköistäni hyvien joulukappaleiden nuotteja (mm. ’White Christmas’, ’On Hanget Korkeat Nietokset’ jne. ’Joulumaa’ ja muut suomalaiset paskabiisit jätän suosiolla väliin). Vaikka koskettimien soittotaitoni on todella onnettomalla tasolla, tuo se 'se omuus' kuitenkin jouluista fiilistä, varsinkin kun tekee omia pienimuotoisia variaatioita kappaleista.. Hyvä ettei kukaan muu ole kuuntelemassa =).

Jompanakumpana päivänä porhallan vanhempieni luokse ja syön itseni todella kipeäksi. Kestosuosikkina toimii imelletty perunalaatikko. Muita ahnehtimisruokia ovat riisipuuro ja perus kinkku, jonka päälle tietenkin mustaa sinappia. Sitten broidin kanssa saunaan pehmentymään. Siihen se ilo sitten loppuukin, kun täytyy uudestaan taas mennä töihin..

Vaikken olekaan millään muotoa uskonnollinen, niin ei jouluun mielestäni sovi juopottelu millään muotoa. No, ei se tietenkään sinällään haittaa, jos yksinäiset ihmiset, parit tai kaveriporukat juopottelevat, mutta se, että lapsiperheissä vanhemmat kittaavat minkä kerkeävät, on kyllä niin säälittävää että vittu oikein pistää vihaksi. Itselläni ei ole moisesta onneksi kokemusta, mutta saatan vain kuvitella, millaista olisi ollut, jos lapsuuden ylitärkeissä jouluissa vanhemmat olisivat olleet plekseissä.
Avatar
Camilla
Kitisijä
Viestit: 1314
Liittynyt: 14.08.2005 23:08

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Camilla »

Tämän joulun vietän ensimmäistä kertaa ihan vaan perheen kesken. Isovanhemmat ovat jo kuolleet, ja tuntuu oudolta viettää joulua niin pienellä porukalla. Siskoni haluaisi, että kutsuisin poikaystävän meille viettämään joulua -en taida kuitenkaan uskaltaa. Ajattelin kuitenkin käydä visiteeraamassa kultaa jouluaattona, varmaan syömisten ja muiden jälkeen.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Joulusta parisuhteessa en voi sanoa halaistua sanaa, mutta joulut ilman parisuhdetta ovat ahterista. Kun en edes vietä joulua niin ankeaa katsella kun vanhukset vääntää "tunnelmaa" hampaat irvessä. Ja vielä masentavampaa touhu on tuossa pikkukaupungissa, hevonkuusessa.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Edith

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Edith »

Bluntly kirjoitti: Kun en edes vietä joulua niin ankeaa katsella kun vanhukset vääntää "tunnelmaa" hampaat irvessä. Ja vielä masentavampaa touhu on tuossa pikkukaupungissa, hevonkuusessa.
No, minä en vietä joulua pikkukaupungissa, mutta jossain määrin tunnelmani ovat samat. Mutta joulu on kerran vuodessa vaan ja turha silloin olisi alkaa vanhempiensa mieltä varta vasten pahoittamaan yrmyilyllä, jos ja kun niille asiat kumminkin enemmän merkkaa.

No, mä jatkan tätä. Siis mun mielestä joulu sinänsä on ok ja kiva juttu. Saa hengähtää koulusta ja sytyttää kynttilöitä ja kaikki muut kliseet. Mutta mä tahtoisin tehdä sen omalla tavallani. Rauhallisemmin kuin millaista vanhempien ja kaikkiin jouluihin kiinteästi kuuluvan äidin siskon perheen kanssa on. Ja äitini, tuo useinkin jopa lähes valveutunut populäärifeministi, jopa joskus päästi suustaan, että saanhan minä sitten viettää joulua oman tahtoni mukaan ja luoda itse uusia perinteitä, kun minulla on oma mies (ja lapset). Joo. Jee. Voi äiti. No, aika pian kyllä tajusi, mitä oli sanonut ja lupasi sitten minulle, että toki saan viettää joulua yksin jo nykyäänkin, jos välttämättä tahdon, mutta koskan tiedän, että se loukkaisi häntä, en kuitenkaan tahdo.
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja mölli »

Joulu vuoden paras päivä vaikka en kovin hirveesti niistä rituaaleista innostu, mut meillä joulussa perhe ja yleensä vielä muita sukulaisia koolla ja mikä parasta lähisukulaisia tiineenä niin vuoden päästä sitten on vielä isompi joulu. Tosin saattaisin olla melko rikkonainen jos ei olisi tätä mahdollisuutta. En voi odottaa kun mulla on omia pentuja ja pitää porukoiden luonna yli 10 henkilön jouluja 8)
Aito_Johanna

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

Angita kirjoitti: Lumiukko ja Joulurauhan julistus.
On muuten hirveä epäkohta, että nämä ovat jo monena vuonna menneet viisi minuuttia päällekkäin! (Ja miksen koskaan lähetä ajoissa palautetta ylelle? :tiistai: )
Bigmama

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Bigmama »

Mun vanhempani eivät viettäneet joulua. Uskonnollista syistä tosin, mutta siinä sivussa minut opetettiin osoittamaan rakkautta ja huomaavaisuutta perhettäni (ystävät ovat perhe jonka voi itse valita) kohtaan rehellisemmillä tavoilla.

Kun avioiduin, emme viettäneet joulua, mutta lasten kasvaessa päiväkoti-ikään, annoin moraaliselle selkärangalleni armoa. Meillä ei ole koskaan kuusta, eikä joulukoristeita, sesongin ruuat tietenkin syödään ja lahjoja hankitaan. Joulupukkiin emme usko.
Lahjatkin tulee ansaita. Kyse on ajasta jolloin lapset saa levätä omista töistään (koulu), valvoa pitkään, katsoa elokuvia, saavat extra-hellyyttä ja extra-seuraa aikuisista.
Äitini käy syömässä ruuat, samoin veljeni. Epämääräinen joukko nuoria sinkkuystäviäkin piipahtelee lahjoja vaihtelemassa (luojan kiitos osoitamme huomiota muulloinkin kuin jouluna ja juhlapäivinä) sekä syömässä.
Meidän koti on aina auki, ja erityisesti silloin jos on sosiaaliset kekkerit menossa ja yksinäisyyden tunne voisi ahdistaa.
Avatar
mustaenkeli
Kitisijä
Viestit: 2884
Liittynyt: 09.09.2005 12:08
Paikkakunta: Hell-sinki
Viesti:

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja mustaenkeli »

Mites se joulu tänävuonna?

Alkaa olla jo ovella..... (eikä yhtään lahjaa vielä ostettu....)
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja Ann »

Ollaan netin kanssa kotosalla kahdestaan.
Rotan aivot valtasivat pääni.
slam

Re: joulu parisuhteessa

Viesti Kirjoittaja slam »

joulut olen aina nettaillut (2000 luvulla)... eddä voisi kait sitä melkein mennä Ylöjärvelle.
Vastaa Viestiin