Kumpi tulee ensin, parisuhteen malli vai partneri yksilönä?

[PerttiMakimaa]

Olisi tosiaan hauska tietää, vitsaileeko Pertti nyt kanssamme vai ihan vakavalla naamallako noita juttuja tuossa on suollettu..

Ei vitsaile.

Taitaa olla vain niin, että Pertti on hivenen väsynyt tähän palstaan. Pahoitteluni.

[WanhaPervo]

No, mielipiteet ovat kuin ulostamiseen käytetyt ruumiinaukot.

Myönnän häpeillen, että tämä metafora ei minulle oikein valkene.

[MGandhi]

Nuo hääjutut ja se, kuinka kosinnan tulee tapahtua, ovat tyypillisesti naisten toiveita (on niitä miehilläkin - uskokaa tai älkää, olen nähnyt deittipalstalla ilmoja, joissa mies kertoo haluavansa isot kirkkohäät - mutta kai ne ovat poikkeuksia).

Näitäkään miehiä ei kiinnosta ne suuret kirkkohäät yhtään sen enempää kuin muitakaan miehiä. He vain koittavat vedota niihin naisiin, jotka haluavat suuret kirkkohäät.

[PerttiMakimaa]

Myönnän häpeillen, että tämä metafora ei minulle oikein valkene.

Muunnelma klassikosta: "Mielipiteet ovat kuin p**sereiät, jokaisella on yksi"

[WanhaPervo]

Myönnän häpeillen, että tämä metafora ei minulle oikein valkene.

Muunnelma klassikosta: "Mielipiteet ovat kuin p**sereiät, jokaisella on yksi"

http://www.ah-potilaat.org/diagnoosit/anusatresia.html

[gullible]

(on niitä miehilläkin - uskokaa tai älkää, olen nähnyt deittipalstalla ilmoja, joissa mies kertoo haluavansa isot kirkkohäät - mutta kai ne ovat poikkeuksia).

Näitäkään miehiä ei kiinnosta ne suuret kirkkohäät yhtään sen enempää kuin muitakaan miehiä. He vain koittavat vedota niihin naisiin, jotka haluavat suuret kirkkohäät.

Tässä, pojat ja tytöt, nähdään mikä ero on tuntea miesten ajattelu ja vain luulla tuntevansa.

[urpiainen]

Tulkintahan ilmeisesti osui oikeaan?

Juu, osui. Ja olivathan ne merkitkin tarkemmin ajatellen tosiaan aika selvät.

Olen vain ollut aina haistelevinani tässä asenteessa reipasta itsepetosta.

Kyllä ainakin vienon tuoksun olen valmis tunnustamaan omalla kohdallanikin. Parisuhdevetoisessa maailmassamme on aika raskasta olla yksin. Kuten toisaalla mainitsinkin, saattaisin nykyisin hyvinkin myöntää parisuhteen olevan yhden tarpeen muiden joukossa. Ja ehkä aika tärkeäkin tarve.

[PerttiMakimaa]

Myönnän häpeillen, että tämä metafora ei minulle oikein valkene.

Muunnelma klassikosta: "Mielipiteet ovat kuin p**sereiät, jokaisella on yksi"

http://www.ah-potilaat.org/diagnoosit/anusatresia.html

Hitto, tätä tilaisuutta off-topiccailla en kyllä jätä käyttämättä.

Ovatko nuo niitä "ihan sama, tyyppejä"?

[Kreivitar]

Olen vain ollut aina haistelevinani tässä asenteessa reipasta itsepetosta.

Olenko tosiaan ainoa, joka näkee vain ja ainoastaan tämän "seurustelen kyllä, mutta en kyllä tarvitse toista ihmistä oikeastaan mihinkään".

No, mielipiteet ovat kuin ulostamiseen käytetyt ruumiinaukot. Koetan lieventää kantojani tai ainakin yrittää pitää ne omana tietonani.

Jaa, siitäkin huolimatta, että olen piiiitkään jo "citipalstaaikoina" elellyt yksikseni ilman suhdetta? Näkemyksenihän ei ole tällä välillä mihinkään muuttunut, vaikka elämäntilanne onkin.

Ehkä minun näkemykseni olisikin itsepetosta sinun kohdallasi -> jos sinä sen yrittäisit omaksua varmaan toteutuisi tuo itsepetos?

[LillyMunster]

Tietysti minulla on näkemys unelmaparisuhteesta, unelmalapsista ja unelmatalosta, unelmahäistä... Niin, siis haavekuva, mikä olisi aivan ylitäydellistä.
Parisuhde on kahden ihmisen juttu, ja siinä vaiheessa noilla asioilla ei niin ole väliä. Unelma ja todellisuus kohtaavat kai aika harvoin, mutta ei se ole minulle pettymys tai vähempään tyytymistä, se on vain erilaista. Kun koen jotain parisuhteessa, vaikkapa sitten asunnon ja remontoinnin, niin ei se ole sellainen mikä oli alkuperäinen minun unelmani, vaan siitä tulee sellainen, mikä on meidän, ja meille sopiva.

Mielestäni nuo unelmat ovat vain suuntaa-antavia ja eivät useinkaan kovin realistisia. Ei niiden kyllä tarvitse ollakaan. Useimmiten kiihottavinkaan fantasia toteutettuna ei ole ollenkaan sellaista kun mitä kuvittelit. Vai haluaisitko edes toteuttaa koskaan kaikki unelmasi?

Ei valmiin mallin mukaan voi elää, en minä ainakaan. Halusin aina kaksi lasta ennen kun olen 25, ja en niitä saanut. Olenko nyt sitten ihan murtunut, ja päättänyt, etten sitten tee niitä lapsia ollenkaan, kun ennätän täyttää 26? Ei se niin mene. Minun tapauksessani ainakaan...

[PerttiMakimaa]

Olen vain ollut aina haistelevinani tässä asenteessa reipasta itsepetosta.

...

No, mielipiteet ovat kuin ulostamiseen käytetyt ruumiinaukot. Koetan lieventää kantojani tai ainakin yrittää pitää ne omana tietonani.

Jaa, siitäkin huolimatta, että olen piiiitkään jo "citipalstaaikoina" elellyt yksikseni ilman suhdetta? Näkemyksenihän ei ole tällä välillä mihinkään muuttunut, vaikka elämäntilanne onkin.

Ehkä minun näkemykseni olisikin itsepetosta sinun kohdallasi -> jos sinä sen yrittäisit omaksua varmaan toteutuisi tuo itsepetos?

Et ymmärtääkseni kirjoitellut enää silloin pahemmin Cityyn kun minä siellä aloin palstaa saastuttamaan, joten en uskalla kommentoida sitä asiaa.

Jälkimmäisessä ainakin olet oikeassa. En voisi kuvitella julistavani täydellistä riippumattomuuttani naisista kuin korkeintaan lisätäkseni kiinnostavuuttani naisten keskuudessa (tämä on kai sitten jollakin lailla kiinnostava puoli miehessä? Julistamisen taas estäisi typeryyteen asti ulottuva rehellisyyteni).

Voihan olla, että sinunlainen ajattelumaailma on oikeasti olemassa. Onhan tältä palstalta löytynyt monta muutakin juttua, joita saa huuli pyöreänä lukea.

[HellBell]

..
Voihan olla, että sinunlainen ajattelumaailma on oikeasti olemassa. Onhan tältä palstalta löytynyt monta muutakin juttua, joita saa huuli pyöreänä lukea.

Jaa-a! Niin! Mitäs peliä se semmoinen on, että yksilö ajattelee yksilöllisesti?!
Sus siunakkoon.

[PerttiMakimaa]

Jaa-a! Niin! Mitäs peliä se semmoinen on, että yksilö ajattelee yksilöllisesti?!
Sus siunakkoon.

Kiitos keskusteluun antamastasi panoksesta.

[Kreivitar]

Et ymmärtääkseni kirjoitellut enää silloin pahemmin Cityyn kun minä siellä aloin palstaa saastuttamaan, joten en uskalla kommentoida sitä asiaa.

Jälkimmäisessä ainakin olet oikeassa. En voisi kuvitella julistavani täydellistä riippumattomuuttani naisista kuin korkeintaan lisätäkseni kiinnostavuuttani naisten keskuudessa (tämä on kai sitten jollakin lailla kiinnostava puoli miehessä? Julistamisen taas estäisi typeryyteen asti ulottuva rehellisyyteni).

Voihan olla, että sinunlainen ajattelumaailma on oikeasti olemassa. Onhan tältä palstalta löytynyt monta muutakin juttua, joita saa huuli pyöreänä lukea.

Aika vähän olen tänne kirjoitellut (ja vielä vähemmän mistään suhteestani)... Hyvin pienestä ennakkokäsityksesi perustat... Siitä oletin, että olet citistä peräisin ja ammennat teorioitasi sieltä.

Mutta koitas kestää, että ajatusmaailmoja on monia - jotkut aika kaukanakin omistasi. Minäkin kestän sen ilman kyyneliä tai muuta järkytystä tai huulten pyörittelyä.

[EveryWoman]

Nimeltä mainitsemasi arvon leidithän haluavat joka käänteessä korostaa sitä miten täysin riippumattomia he ovat partnereistaan. Ja sitä, että eläisivät täysin yksin ellei juuri siihen unelmamuottiin tipahtanutta kumppania olisi löytynyt.

Ketjussa on ristiriitaisia käsityksiä, mikä varmasti osittain johtuu muotin käsitteen epäselvyydestä. Urpiainen esitti, että ihmisen ei kannata luoda muottia, johon sopivaa kumppania sitten ryhtyy etsimään - ja itse olen tästä samaa mieltä. Mäkimaa taas arvelee, että olisin kuitenkin tehnyt juuri niin.

No. Mikä ero on siinä, että ihastuu ihmiseen ja alkaa seurustella hänen kanssaan - verrattuna siihen että määrittelee tulevalle partnerilleen halutut ominaisuudet analyyttisesti, etsii niitä vastaavan partnerin, ja alkaa seurustella hänen kanssaan? Kummassakin tapauksessa käytössä on jonkinlainen muotti. Mutta ilmeisesti Mäkimaan tarkoittama muotti viittaa tuohon jälkimmäiseen, analyyttisesti rakennettuun vaihtoehtoon. Millä perusteella hän sitten arvioi, että vaikkapa minä olisin valinnut kumppanini juuri tällä tavalla?

Olenhan minä monissakin eri ketjuissa (kysyttäessä) kertonut, että en voisi seurustella sellaisen tai tällaisen tyypin kanssa. Itsetuntemukseni sen osalta, millaisiin ihmisiin yleensä ihastun, on aika kattava (jo siksikin että ihastun kovin harvoin vaikka tapaan paljon ihmisiä, ja ihastukseni kohteet ovat keskenään monella tavalla samanlaisia), ja tämän seurauksena minun on helppo luetella kymmeniä erilaisia ominaisuuksia, joita partnerissani pitää olla - ja sellaisiakin joita ei saa olla. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että valitsisin kumppanini lista kourassa. Valitsen kumppanin ensisijaisesti sen tunteen perusteella, että haluan rakastaa juuri tätä ihmistä hyvinä ja pahoina päivinä, ja että haluan jakaa hänen kanssaan kaiken. Jos en halua, parisuhdetta ei tule - ei vaikka listan jok'ikinen kohta täyttyisi pilkuntarkasti.

Jokaisella ihmisellä on sisäänrakennettu muotti, johon sopivat tarjokkaat herättävät ihastumista ja sitoutumishalua. Tämän muotin ominaisuuksiin kukin voi tutustua, eikä se minusta ole haitallista niin kauan kuin on itselleen rehellinen (eli ei rakenna itselleen käsitystä vääränlaisesta muotista). Joillakin on kuitenkin tapana rakentaa toinen, sisäistä muottiaan vastaamaton versio. Halutaan vaikkapa ehdottomasti aviomies, jolla on ruskeat silmät. Tai jolla on korkea sosiaalinen status tai paljon rahaa. Tai kehonrakentajan vartalo. Mitä vain sellaista, mikä ei toteutuessaan teekään ihmistä tyytyväiseksi. Tällaista keinotekoisten muottien valamista urpiainen ymmärtääkseni vastusti, ja sellaista vastustan minäkin. Omista todellisista ja tärkeistä toiveistani sen sijaan en lähtisi tinkimään.

Eli kuten Pertti sanoi, kumppanini vastaa kaikkia minun todellisia ja tiedostettuja toiveitani niin hyvin ettei paremmasta väliä, ja siksi olen hänen kanssaan. Minkään muunlaisen ihmisen kanssa en ole koskaan ryhtynyt parisuhteeseen. Kerran erosin pitkästä suhteesta, koska olin sen aikana tiedostanut itsessäni sellaisia toiveita joista en suhteen alussa vielä tiennyt, ja joita silloinen kumppanini ei vastannut (eikä ollut toiveita siitäkään, että hänestä joskus tulisi niitä toiveita vastaava ihminen). Ja, aivan oikein: jos maailmassa ei olisi yhtäkään ihmistä joka ei sisäiseen muottiini sopisi, eläisin mieluiten yksin.

[EveryWoman]

Joissain kyselyissä on tullut esiin, että aika monilla on selkeä käsitys siitä, minkälaiset häät haluavat, kuinka kosinnan tulee tapahtua ja minkälaisen parisuhteen haluavat, miten ja missä tulee asua jne. jopa ennen kuin ovat löytäneet sen ihmisen, jonka kanssa haluavat parisuhteen muodostaa. Jos potentiaalinen partneri tosiaan ajattelisi näin, kokisin sen jopa loukkaavana. Minua häiritsisi suuresti se, että toisella olisi valmiina mielessään malli, johon minun tulee asettua. Parisuhteen ainutkertaisuus ja ainutlaatuisuus tuntuisi menetetyltä.

Sanotaan nyt vielä jotakin tähän varsinaiseen aiheeseenkin. Kyllä minullakin on ajatuksia, toiveita ja unelmia vaikkapa omista häistäni, ja on ollut niinäkin aikoina kun en ole seurustellut. Jotkut niistä eivät ole kiveen kirjoitettuja, jotkut taas ovat. Kuten vaikka se, että omissa häissäni en todellakaan aio katsella kännisiä sukulaisiani - en pidä kännisistä ihmisistä enkä suurimmasta osasta sukulaisiani, ja haluan kuitenkin että häämme ovat miellyttävät ensisijaisesti minulle ja kumppanilleni.

Uskon kuitenkin, että nuo ajatuksistani ehdottomimmat ovat sellaisia, jotka kuvastavat myös kumppanini toiveita. Se, minkälaiset maailman ihanimmat häät kokonaisuudessaan ovat, valkenee vasta sitten kun suunnittelemme ne yhdessä kumppanini kanssa. Ei minulla olisi häissäni mukavaa, jos en tietäisi toisen nauttivan niistä ihan yhtä paljon kuin minäkin. Kun kerran jakaminen on muutenkin minulle parisuhteen tärkein asia, olisi aika hälyttävää jos en haluaisi jakaa hääpäiväämme oman puolisoni kanssa!

[Mylwin]

partnerilleen halutut ominaisuudet

Hihii, kuulostaa automainokselta. =D
"Nyt Toyotassasi on haluamasi ominaisuudet pakettihintaan!"
(ihanaa poimia lauseen osia kontekstistä)

Mutta siis joo, tästäkin aiheesta on väännetty jo sata kertaa. Kukaan ei oikeastaan halua tunnustaa, että valikoisi tai lokeroisi ihmisiä - koska sehän on typeryyttä.
Kuitenkin usein "parinvalintakriteerit" omaavat ihmiset juuri tekevät sitä.
Hassua kyllä, mie en ole tunnistanut itseltäni ainuttakaan varsinaista valintakriteeriä. Olenko mie sitten sellainen kameléhöntti?
Sen sijaan, että nikkaroisin mind mappeja tai viitekehyksiä omasta soidinkäyttäytymisestäni, tyydyn menemään niin kuin sydän ja aivot sanovat. Sen kummemmin valintojani analysoimatta.

Jos se on kivaa niin jee. Jos ei niin buu. Mikä siinä on niin vaikeaa?
Teininä kuvittelin, että en ikinä voisi tehdä sitä ja tätä ja kaikki oli niin ihanan helppoa ja mustavalkoista.
Muistaakseni Fåån kanssa taisteltiin siitä, että miksi täytyy asettaa ennakko-odotuksia partnerille. Mie väitin (ja väitän) kivenkovaa, että kohtuullisen normaalin ihmisen kanssa voi viettää elämänsä loppuun asti näistä lokeroista huolimatta.

Omista todellisista ja tärkeistä toiveistani sen sijaan en lähtisi tinkimään.

Mutta mitä ne ovat? Tai siis ovat olleet ennen pariutumista?
Olisiko mahdollista, että kun kasvat ihmisenä vanhemmaksi parisuhteen edetessä niin nuo toiveetkin muuttuvat?
Entäpä jos partneri ei muutu samaan suuntaan?

[EveryWoman]

Hassua kyllä, mie en ole tunnistanut itseltäni ainuttakaan varsinaista valintakriteeriä.

Siis seurustelisit yhtä mielelläsi miehen kuin naisenkin kanssa?

Omista todellisista ja tärkeistä toiveistani sen sijaan en lähtisi tinkimään.

Mutta mitä ne ovat? Tai siis ovat olleet ennen pariutumista?
Olisiko mahdollista, että kun kasvat ihmisenä vanhemmaksi parisuhteen edetessä niin nuo toiveetkin muuttuvat?
Entäpä jos partneri ei muutu samaan suuntaan?

Esimerkkejä:

Parini on oltava rehellinen ja arvostettava rehellisyyttä. Hänen on pidettävä itsetuntemusta arvossa ainakin sen verran, että se on johtanut itsetuntemuksen lisääntymiseen ajan myötä. Hänen on oltava kiinnostunut omasta moraalistaan ja sen muodostumiseen johtaneista tekijöistä. Hänen on oltava valmis ja halukas konfliktitilanteissakin keskustelemaan avoimesti ja rakentavasti. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Kun kasvan ihmisenä, alankin yhtäkkiä haluta partneriltani epärehellisyyttä? Tai alankin toivoa, että hän eläisi itsepetoksessa? Tai että hän löisi minua turpiin ymmärrettyään väärin jotakin mitä sanoin ja harmistuttuaan sen seurauksena? Höpön pöpön. Mikään noista toiveista ei ole muuttunut toisenlaiseksi tähänastisen elämäni aikana. Joidenkin kohdalla rima on noussut (esimerkiksi siinä, mitä pidän rehellisyytenä), ei muuta. Juuri siksi minä en niistä tingikään (ja huomatkaa nyt, että tämä tarkoittaa samaa kuin että en kykene edes ihastumaan henkilöön, joka näitä toiveita ei täytä).

Pitäisikö minun sinun mielestäsi seurustella tyypin kanssa, johon en ole ihastunut, ja joka ei ole analyyttisestikaan arvioiden minulle sopivaa kumppanimateriaalia? Vaikea nähdä mitä hyvää sellaisesta seuraisi.

[EveryWoman]

Sen sijaan, että nikkaroisin mind mappeja tai viitekehyksiä omasta soidinkäyttäytymisestäni, tyydyn menemään niin kuin sydän ja aivot sanovat. Sen kummemmin valintojani analysoimatta.

Niin kuin aivot sanovat, mutta kuitenkaan analysoimatta? Hassu oot.

[hermine]

Mulla on vähän sellainen ongelma, että parisuhteessa analysoin jatkuvasti aivan liikaa, että missä mennään ja rakastanko sittenkään oikeasti tuota ja onko tämä nyt kuitenkaan mitään oikeaa, vakavaa yhdessäoloa. Lisäksi kummasti noihin suhteisiin aina sotkeutuu tarpeita muuttaa toista, edes pikkuasioiden osalta ja alkaa rajoittaa hänen olemistaan (sekä tietysti vielä suuremmissa määrin omaa olemistani) itse SUHTEEN hyväksi (nimenomaan suhde sosiaalisena statuksena tai siinä mielessä, mikä malli ympäristössä on toimivasta suhteesta: esim. pitäisi nähdä usein jne.) sensijaan että voisimme vaan nauttia toisistamme silloin kun olemme yhdessä, antaa koko homman edetä omalla painollaan ja paskaako murehtia mielessäni vaikken kaipaisi häntä lainkaan ollessani viikon poissa, kun kuitenkin saamme maailmasta ja asioista enemmän irti kaksin kuin yksin tai jonkun satunnaisen muun tyypin kanssa. Kun väkisin pitämällä kukaan ei tuossa vieressä varmasti pysy, tai ainakaan en sellaista suhdetta haluaisi.

Ehkä sekin, että ystäviensä kanssa viihtyy melkein poikkeuksetta paremmin kuin poikaystävien, kertoo että sitä suhdekäsitystään kannattaisi hilata enemmän sinne ystävyyttä ja vapaamuotoista asioiden jakamista -akselille (mikä ei kuitenkaan poissulje erotiikkaa). Mitä kylläkään kovin moni poika ei ihan heti ota hyväksyäkseen.

Tästä syystä olen jotenkin kartellut virallisesti suhteeseen ryhtymistä, vaikka olen viimeisen vuoden aikana tutustunut moneen ihmiseen joiden kanssa olisin joskus aiemmin rynnännyt oikopäätä suhteeseen. Ainakaan mitään pahaa tästä ei ole seurannut.

Oikeastaan mun ainoa vaatimus toiselle ihmiselle tuossa "voisiko hänen kanssaan muodostaa oikeanlaisen suhteen" on se, että toinen ei yritä pakottaa mua mihinkään "nyt ollaan seukattu jo niin kauan että kuuluu muuttaa yhteen" -muottiin vaan ennemminkin haluaa aivan aitoa kohtaamista kanssani ja välittää minusta ihmisenä ihan riippumatta siitäkin, saako hän puhua minusta muille ihmisille tyttöystävänään.

Loput asiat, kuten periaatteelliset/elämäntavalliset kysymykset (mitkä mun kohdallani rajoittaa kumppanin löytymistä varmasti kaikkein eniten), liittyy taas sitten enemmän mielestäni sen toisen ihmisen ominaisuuksiin kuin suhteeseen.

[Pirjo]

En ole koskaan miettinyt mahdollisia häitäni, hääpukuani, kosintaani jne. valmiiksi. Jos on parisuhteessa ymmärrän vihkiytymis tyylin yms. miettimisen. Mutta EN voi ymmärtää ihmistä joka näitä on kelaillut ENNEN kuin sen kuNppanin on löytänyt.

En voi suoraan sanoa etten olisi miettinyt mielekkään puoliskon piirteitä ollenkaan koska olen, jonkin verran. Mutta vaikka jopa tiettyjä "kriteerejä" tulevalle puoliskolle on, mikään ei niistä mielestäni ole ehdoton. Siis en määrittelisi edes ihannekuNppaniani etukäteen. Sen tietää vasta kun sen kohtaa. Tärkeintä on se jokin... Ja mikä se jokin on? Vaikea määritellä.

Määrittelemättömyys pätee myös muualla elämässäni sillä olen huomannut että mitä enemmän suunnittele, sitä enemmän pettyy (komppaan Ninniä) tai menee pieleen. Ehkä joku *suuri* suunnitelma on hyvä olla olemassa, mutta mitä vähemmän tulevaisuudesta stressaa, sen pareNpi.