Typerimmät riidat

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
NuoriD

Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Tästä on ollut joskus ennenkin, mutta so not.

Meiltä muistuu mielen ainakin kaksi Hall of Fame tapausta.

Ensimmäinen tapahtui aikaan, jolloin lapsia ei vielä ollut. En tarkalleen muista, mistä riitely alkoi, liittyi Matti Nykäseen jotenkin. Olimme tulossa vaimon kotoa. Koska ajamme aina matkat puoliksi, tulimme kohtaan, jossa mielestäni oli kuskin vaihdon aika. Riidan takia vaimo kieltäytyi ajamasta. Tuohon aikaan tein sairaalapäivystyksiä siten, että päivystin joka neljäs päivä, muun ajan olin vapaalla. Oli sunnuntai, vaimolla oli seuraavana päivänä töitä, mulla ei ollut. Totesin, että voimme jäädä tähän odottamaan, kunnnes hän hyppää puikkoihin. Muistaakseni yli tunti oltiin jossain pellon reunalla, ennenkuin hän suostui ajamaan.

Toinenkin tapaus sattui autoillessa. Piti tankata ja mielestäni oli vaimon vuoro tankata. Hän kieltäytyi, koska tankkaaminen oli hänen mielestään mun hommaani. Tällä kertaa oltiin matkalle kotipuoleeni vanhempien luokse, joten hänellä oli vahvempi asema ja jouduin tankkaamaan noin kymmenen minuutin huoltoasemalla istuskelun jälkeen.
Gaia

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja Gaia »

^Oli pakko vähän nauraa :D

Mä riitelen varmaankin ainoastaan typeristä aiheista mutta en kyllä muista tuollaisia tehneeni ikinä, ainakaan sen jälkeen kun täytin kuusi vuotta :mrgreen:
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

NuoriD kirjoitti:Totesin, että voimme jäädä tähän odottamaan, kunnnes hän hyppää puikkoihin. Muistaakseni yli tunti oltiin jossain pellon reunalla, ennenkuin hän suostui ajamaan.
Tästä täydet pisteet.
NuoriD kirjoitti:Toinenkin tapaus sattui autoillessa. Piti tankata ja mielestäni oli vaimon vuoro tankata. Hän kieltäytyi, koska tankkaaminen oli hänen mielestään mun hommaani. Tällä kertaa oltiin matkalle kotipuoleeni vanhempien luokse, joten hänellä oli vahvempi asema ja jouduin tankkaamaan noin kymmenen minuutin huoltoasemalla istuskelun jälkeen.
Fail.
Paras päivä ikinä.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Jälkeenpäin tuntuu että melkein kaikki "riidat" on typeriä. Mä en edes tiedä mikä ero on nahistelulla ja riitelyllä. Meillä erittäin harvoin, ehkä kerrna kahdessa vuodessa RIIDELLÄÄN, taas erimielisyyksiä toki on jne.
The great club outshines the individual, always and forever.
NuoriD

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Riemumieli kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:Toinenkin tapaus sattui autoillessa. Piti tankata ja mielestäni oli vaimon vuoro tankata. Hän kieltäytyi, koska tankkaaminen oli hänen mielestään mun hommaani. Tällä kertaa oltiin matkalle kotipuoleeni vanhempien luokse, joten hänellä oli vahvempi asema ja jouduin tankkaamaan noin kymmenen minuutin huoltoasemalla istuskelun jälkeen.
Fail.
No mulla oli huono asema, koska tiesimme molemmat, että hän voi odottaa pidempään kuin minä.
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

NuoriD kirjoitti:No mulla oli huono asema, koska tiesimme molemmat, että hän voi odottaa pidempään kuin minä.
Mutta vain kymmenen minuuttia. Tosimies (TM) olisi jättänyt daamin huoltsikalle.
Paras päivä ikinä.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Riemumieli kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:No mulla oli huono asema, koska tiesimme molemmat, että hän voi odottaa pidempään kuin minä.
Mutta vain kymmenen minuuttia. Tosimies (TM) olisi jättänyt daamin huoltsikalle.
Niin, jatkanut itse matkaa Mersulla ja tokaissut vaimolle että "hae himasta pösö, nähdään perillä".
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
Vagabondo
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 9401
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

Mä oon ainakin vielä liian nuori ajamaan Mersulla, eikä meillä oo ollu typeriä riitojakaan.

Dave: Miksi aina puoliksi? Oletko huolissasi vaimon ajotaidon säilymisestä vai joku tasa-arvokysymys?
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
Avatar
exsu
Kitisijä
Viestit: 6314
Liittynyt: 05.10.2010 12:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja exsu »

Suurin osa riidoista on typerää äyskintää nälkäisenä tai väsyneenä. Onneksi näitä ei ole kovin paljoa, ja molemmat osaa jo toimia oikein, eli pakottaa kärttyosapuolen syömään jotain.

Mies ei myöskään arvosta kovin paljoa sitä, että olen toisinaan hieman kärttyinen koska hän on käyttäytynyt huonosti mun unissa edellisyönä.
NuoriD

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Vagabondo kirjoitti:
Dave: Miksi aina puoliksi? Oletko huolissasi vaimon ajotaidon säilymisestä vai joku tasa-arvokysymys?
Molempia.

Vaimolla oli yhdessä vaiheessa ajaminen vähissä ja pelkäsi ajamista ja piti pakottaa rattiin.

Musta on paha virhe, että jossain perheissä mies yhteisestä sopimuksesta ajaa kaikki reissut ja vaimon ajotaito rapistuu.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

NuoriD kirjoitti:Musta on paha virhe, että jossain perheissä mies yhteisestä sopimuksesta ajaa kaikki reissut ja vaimon ajotaito rapistuu.
Samaa mieltä tästä, mutta tuollainen puoliksi ajaminen kuulostaa kyllä aika oudolta nipottamiselta. Miksei vaimo voi ajaa joka toinen kerta ja sinä joka toinen?
NuoriD

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

EveryWoman kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:Musta on paha virhe, että jossain perheissä mies yhteisestä sopimuksesta ajaa kaikki reissut ja vaimon ajotaito rapistuu.
Samaa mieltä tästä, mutta tuollainen puoliksi ajaminen kuulostaa kyllä aika oudolta nipottamiselta. Miksei vaimo voi ajaa joka toinen kerta ja sinä joka toinen?
No en mä nyt tätä ihan sekuntikellon kanssa vahdi, mutta melkein.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Niin, eli ajokertojen jakaminen ei käy, koska ajomatkat ovat eri kerroilla eri mittaisia, niinkö?
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Lienee selviö, että ajomatkalla kannattaa pitää taukoja ja yhtenä tauon muotona on kuljettajan vaihtaminen.
Paras päivä ikinä.
NuoriD

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

EveryWoman kirjoitti:Niin, eli ajokertojen jakaminen ei käy, koska ajomatkat ovat eri kerroilla eri mittaisia, niinkö?
No joo. Jos ajetaan yli 400km mun kotipuoleen, niin fiksuintahan se on katsoa kellosta, koska on vaihdon aika.

Ei me nyt kesken lähikauppareissun kuskia vaihdeta :)
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Ajamattomat ihmiset eivät ymmärrä tai sitten kyse on taas naisen logiikasta eli rationaalisen ajattelun puutteesta.
Paras päivä ikinä.
NuoriD

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

exPertti kirjoitti:
Itse ajan pitkät lomareissut outoihin paikkoihin käytännössä kokonaan. Tutummat välit suunnilleen jompi kumpi toiseen suuntaan, jompi kumpi takaisin.
Sua käytetään hyväksi!
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Tuo on kepulaisten oma juttu.
Paras päivä ikinä.
NuoriD

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Riemumieli kirjoitti:Tuo on kepulaisten oma juttu.
Vaimolla ei ole traktorikorttia?
Viimeksi muokannut NuoriD, 30.11.2010 10:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
NuoriD

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

exPertti kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:Sua käytetään hyväksi!
Ei kun minä olen _miesten_mies_ :D
Vanha naisten keino!

Vietkö kulta roskat ulos, kun olet niin vahva!
ninnithequeen

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

UK ei ole vieläkään antanut mulle anteeksi sitä hernekeittojuttua. Olin kipeä ja hän teki itse purkkihernekeittoa. "No mutku tos lukee et lisää puol litraa vettä". Kultaseni, siinä lukee puoli purkkia. Ja meinasin tikahtua nauruuni kun se sitä litkua litki ja sano kulmat kurtussa et on tää hyvää. Se suuttuu VIELÄKIN kun asiasta kommentoin ohimennen Nitskun säestämänä.

Toinen oli varmaan rekkiksen kans. Toinen kiltisti laitto pyykin kuivumaan kun olin päikkäreillä. Sotahan siitä syttyi. MUN pesukoneeseen ei kosketa.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

No 400 km matkalla ymmärrän, että kuskia halutaan välillä vaihtaa. Sain aluksi sen kuvan, että pysähdytte vaihtamaan joka kerta, matkan pituudesta riippumatta.
Manaaja

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

En oo kuullut kyllä mitään noin tyhmää kuin toi kuskinvaihto kesken matkan. Jos jossain käydään ja tullaan takaisiin, niin siinä on kaksi matkaa. Sinne ja takas. Toinen ajaa toisen, ja toinen toisen. Kesken matkan vaihto ei käy, koska sillon molempien täytyy olla selvinpäin. Ja minä en ainakaan kestä 400 kilometriä samassa autossa naisen kanssa, ellei jompi kumpi ole kännissä.

Mites toi talvirenkaiden allevaihto? Vaihdatteko kahden renkaan jälkeen läpsystä renkaidenvaihtajaa?

Eikun niin, davehan käy jossain rengasliikkeessä.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja Elppis »

exsu kirjoitti:Mies ei myöskään arvosta kovin paljoa sitä, että olen toisinaan hieman kärttyinen koska hän on käyttäytynyt huonosti mun unissa edellisyönä.
HAH! Kohtalotoveri :D Meilläkään ei tuo mies oikein tajua, että on tehnyt koko yön vääryyksiä ja pitäisi seuraava päivä hyvitellä, hmf.
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Typerimmät riidat

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Itse olen kuullut paljon tyhmempää kuin kuljettajan vaihto pitkän automatkan aikana. Kaikki eivät rrrrrrrrakasta ajamista samaan tapaan kuin toiset, joskus saattaa vätystää jne.
Paras päivä ikinä.
Vastaa Viestiin