Nyt pannaan kelloa vastaan.

Eroottiset systeemit, kuten dildopyllyheterous
Sinkkumatti

Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Sinkkumatti »

*Disclaimer* Ei viitti pilata toisten suhdeketjuja, niin nusastaan täällä kaikessa rauhassa.
Pehmis kirjoitti: Voin kyllä ihan varmaksi sanoa etten tunne ketään jätkää joka pystyy yli tunnin setin heittämään.
No jopas on kummallisia miehiä. Mä voin esitellä sulle het montakin. Eikä sitä aikaa tartte katella kellosta. Kyllä se pimeyden väistyminen aamuhämärään kertoo jo ajan kulusta.

Muuten tuohon kestoon ainakin mulla vaikuttaa todella paljon sen kumppanin vetovoima. Silloin kun hommassa on oikeasti todella paljon kiksejä, muttuu touhu kyllä maratoniksi. Joskus hieman nuorempana kloppina pääsin punkkaan erään naisen kanssa, jonka perään olin ihailevasti kuolannut koko kouluajan. Nusuttelimma tasaisen varmasti 5-6 tuntia ja laukesin itsekin tuon 5-6 kertaa. Kiitoksena hyvästä työstä, nainen lupasi suositella minua kavereilleenkin. No, ei suositellut, mutta meille syntyi siitä kyllä melkoisen herkullinen FB-suhde.

Ja niin miehet. Lopettakaa se runkkaaminen kokonaan. Kyllä miehestä löytyy potkua parin viikon näpittelemättömyyden jälkeen jo uskomattoman paljon enemmän.

Niin, ja nyt sillä sanalla nussuttelu, ei tarkoiteta pelkästään sitä ulos-sisään-ulos-sisään-liikettä. Nusutteluun kun kuuluu paljon muutakin hauskaa puuhaa..
Leila

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Leila »

Näin naisena on ihan pakko sanoa, että joskus noiden rakkauden maratonsessioiden jälkeen esim. kävely on yllättävän kivuliasta. Puhumattakaan hiertyneistä limakalvoista. Uhh, en hirvästi kaipaa. Mieluummin vaikka kerran päivässä joka ikinen päivä. Ääh, vanha ei paljon seksiä jaksa.
millivanilli

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja millivanilli »

Leila kirjoitti:Näin naisena on ihan pakko sanoa, että joskus noiden rakkauden maratonsessioiden jälkeen esim. kävely on yllättävän kivuliasta. Puhumattakaan hiertyneistä limakalvoista. Uhh, en hirvästi kaipaa. Mieluummin vaikka kerran päivässä joka ikinen päivä. Ääh, vanha ei paljon seksiä jaksa.
Uf, ei kuulosta kivalta. Tietty paikat hieman kuluvat käytössä ja varsinkin pitkissä sessioissa, mutta että kivuliasta. Mä olen vaan kokenut sen panonjälkeisen tykytyksen kehossa erittäin kiihottavana, tietää saaneensa ja hyvin.
Geetzu

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Leila kirjoitti:Ääh, vanha ei paljon seksiä jaksa.
Ilmoittaudun vanhojen joukkoon!

Jouskan kanssa tää on meillä ihan jatkuva läppä tää kestovertailu. Siis mieshän ei oo Mies jos ei päivittäin jaa daamilleen 2-3 timman sessioita. ;)

Täytyy myöntää, että edellisestä koko yön kestäneestä toiminnasta on kulunut jo pari kuukautta. Hääyönä (ihan vaan koska sillonhan pitää xD) ei irrottauduttu toisesta ja vaihtelevasti eri limakalvoiltaan kuin pissien ajaksi. Näin muuten mä en kyllä jaksa. Pari tuntia hierontaa ja kevyttä halipusimista sohvalla töllön ääressä johtaa hyvin mieluusti vartin paneskeluun, sit pussataan ja hyvää yötä. Ah. Tää parhaimmillaan toistuu päivittäin ja aamut alkavat jollain pikaisella, joka vie orkkuun, mutta ei siis usein kiitos niitä "nussitaan koko alakroppa tunnottomaks" -öitä...
millivanilli kirjoitti:
Leila kirjoitti:--
Uf, ei kuulosta kivalta. Tietty paikat hieman kuluvat käytössä ja varsinkin pitkissä sessioissa, mutta että kivuliasta. Mä olen vaan kokenut sen panonjälkeisen tykytyksen kehossa erittäin kiihottavana, tietää saaneensa ja hyvin.
Kai meissä on vaan eromme kaikissa... Ite muuten huomannut, ettei liity kosteuteen tai miehen varustukseen mitenkään, pitkään jatkuneet leikit saavat väistämättä paikat kipeiksi. Ei se välttämättä itellä kovin tuskainen jälkiolo ole, mutta tosiaan tietää saaneensa ja seuraavan päivän kiinteyttävät jumpat haluaa jättää väliin. Ja pissatakin mahdollisimman vähän. :]
Viimeksi muokannut Geetzu, 02.06.2006 14:23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pehmis

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Pehmis »

Sinkkumatti kirjoitti: Nusuttelimma tasaisen varmasti 5-6 tuntia ja laukesin itsekin tuon 5-6 kertaa. Kiitoksena hyvästä työstä, nainen lupasi suositella minua kavereilleenkin. No, ei suositellut, mutta meille syntyi siitä kyllä melkoisen herkullinen FB-suhde.
Jos nusuttelitte 5-6 tuntia, ja laukesit kuudesti, niin ei siihen kyllä mahdu millään matikalla 5-6 tuntia puksuttamista? Normaalimiehen pumpulla veri ei pysy varressa tuntia pidempää aikaa, piste. Lääketieteellinen fakta johon ei auta kuin mutaatio tai viagra. Jos vakavissasi väität että homma meni niin että

55 minuuttia *tuh tuh tuh tuh*
*ruiks*
*kuiv kuiv*
*erekt*
55 minuuttia *tuh tuh tuh tuh*
jne.

niin sanonpa että puhut luontaislannoitetta. Kyllä minäkin olen nuoreman miehenä viettänyt kokonaisen sunnuntaipäivän sängyssä erilaisia juttuja tehden, mutta jos sellaisen normi-iltana vaikkapas 3 tuntia sekstaa, niin ei siihen mahdu penetraatiota millään kahta tuntia enempää. Ei millään.

Eli siis - kuinka moni kykenee harjoittamaan tunnin ylittäviä penetraatiovetoja jatkuvalla syötöllä?
killkill

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja killkill »

Pehmis kirjoitti:kuinka moni kykenee harjoittamaan tunnin ylittäviä penetraatiovetoja jatkuvalla syötöllä?
Sehän olisi helvetin tylsää. Hommaan voi ja pitää sisällyttää niin paljon muutakin. Esimerkiksi kesken touhujen voi vaikka daamille antaa matkapuhelimen käteen ja pyytää häntä soittamaan bi-ystävättärelleen samalla kun itse jatkat touhua konehuoneen puolella. Syntynyt keskustelu on mitä suurimmalla todennäköisyydellä mielenkiintoinen - etenkin jos homma tehdään parvekkeella naapurien kuuloetäisyydellä :jouden:

Disclaimer: tämä oli sarjassa silloin-joskus. Nykyisin olen ihan tyytyväinen siihen lauantai-saunan ja lottoarvonnan välissä tapahtuvaan 30 sekunnin pikanykäisyyn..
bedlam

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja bedlam »

Sinkkumatti kirjoitti:Muuten tuohon kestoon ainakin mulla vaikuttaa todella paljon sen kumppanin vetovoima. Silloin kun hommassa on oikeasti todella paljon kiksejä, muttuu touhu kyllä maratoniksi.
Ei kun just tasan päinvastoin. Mitä enemmän tekköö mieli, mitä herkumpi tilanne ja mitä kauemman aikaa edellisestä kerrasta, sen nopeammin kermat on vispattu. Ja mulla ei origamin jälkeen vähään aikaan tee yhtikäs mieli mitään sekstailuun liittyvääkään, joten monen tunnin maratonit pelkästään seksiin keskittyen ei kyl onnistu. Sori vaan, arvon leidit.
Sinkkumatti

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Sinkkumatti »

Pehmis kirjoitti:niin sanonpa että puhut luontaislannoitetta.
Senkus sanot ja milläs mie tuota todistaisinkaan, mutta näin on päässyt käymään.

Ja voin mä esitellä mun sulle het mun yhen kaverin, joka hakkaa kuin korppi kalasäkkiä koko yön. Se on ihan uskomaton sarvi mieheksi, eikä takuulla käytä nappeja. Jotkut vaan kykenee siihen. :roll:

Omalle kohdalle on siunaantunut yksi hyvä vika, joka toisaalta on vallan mainio vika. Mä en nimittäin pysty laukeamaan kuin yhdessä asennossa yleensä. Joskus siten sattuu niin, että jää nalli piippuun, tai sitten vikkeläpyllyisen ratsastajan kanssa nallli palaa. Yhtä kaikki, kivaa joka tapauksessa.

Edit,

Niin ja joo. Minä en moisia maratoneja enää vetele. Toista se oli silloin nuorna, kun kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Nyt ei jaksa, kun siihen puuhaan on jo tottunut liiaksi. :P
killkill

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja killkill »

Sinkkumatti kirjoitti:...ajaa uisteluveneellä kaikki täkyt ulkona...
Nyt viimeistään kannattaa raivata privaattiviesteille postilaatikkoon tilaa :rofl:
Pehmis

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Pehmis »

Sinkkumatti kirjoitti:Senkus sanot ja milläs mie tuota todistaisinkaan, mutta näin on päässyt käymään.
No kai se on sitten pakko sanoa jos mies kerran tosissaan käsi sydämellä niin puhuu. En mä viel oo noin wanha setä, ehkä on jotain kokematta :P Kännissä ja kumin kanssa ei ampu nyt lähde edes haulikolla, mutta kyllä siinäkin tunnin jälkeen loppuu happi ja pitää vetää henkeä.

Ehkä wanhat rumat kaljupäät on vaan sellasia kokovartalokyrpiä :D
Sinkkumatti

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Sinkkumatti »

killkill kirjoitti: Nyt viimeistään kannattaa raivata privaattiviesteille postilaatikkoon tilaa
Eijei nyt nykyään enäää. Se oli sillon nuorena kloppina kun kyrpä seiso jo pelkän naisten polkupyörän näkemisestä.
Pehmis kirjoitti:No kai se on sitten pakko sanoa jos mies kerran tosissaan käsi sydämellä niin puhuu.
Sinkkumatin 15 minutes in fame :P Joo, se oli sillon joskus. Nykyään mulle riittää 5 minsaa. Minsa esileikkejä, minsa yhdyntää ja kolme minuuttia sydärin tasausta.
Pehmis

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Pehmis »

Sinkkumatti kirjoitti:Sinkkumatin 15 minutes in fame :P Joo, se oli sillon joskus. Nykyään mulle riittää 5 minsaa. Minsa esileikkejä, minsa yhdyntää ja kolme minuuttia sydärin tasausta.
Kyl se vaan silti ihmetyttää, varsinkin jos katsoo omia ennätyssuorituksia. Mulla oli nuorena harjoitellun kestävyysjuoksijan kunto (cooperissa meni 3500+ kevyesti koska vaan) ja 18-vuotiaana hillittömän upea dooris sängyssä kokonaisen sunnuntaipäivän + 18-vuotiaan liki ehtymätön viriliteetti.

Ehkä siihen 12-13 tuntiin mahtui vessa-, suihku- ja välipalataukojen lisäks tollaset 5-6 tuntia penetraatiotakin, mutta viimeiset meni ihan vereslihalla eikä tyttökään kävellyt reidet yhdessä pariin päivään. Sain mustaakseni 7 kertaa, jos nyt kuumaa ilmaa voi saamiseksi enää sanoa :P Mutta sama setti puolet vähemmässä ajassa .. ei voi kuin ihmetellä. Nostaisin hatun jos käyttäisin.
Kid

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Kid »

Pojat pojat.. Ei se määrä vaan se laatu!

No ei, mut mä kyllä komppailen Leilaa tässä "Mieluummin vaikka kerran päivässä joka ikinen päivä" kuin että kuuden tunnin sessioita esim. pari kertaa viikossa.
Sinkkumatti

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Sinkkumatti »

Pehmis kirjoitti:Ehkä siihen 12-13 tuntiin mahtui vessa-, su Sain mustaakseni 7 kertaa,
Ja tuossako muka ei ole 15 minutes in fame-kamaa. Seittemän kertaa! Runkkimallakin tommonen määrä tommosessa ajassa on jo suorituksena kuin kiipeäminen Everestille.

Äläkä muuten mitään. Tää mun kaveri on ihan oikeasti sen sortin kokovartalodildo, että joskus sen paneskelua kuunnellessa viereisessä huoneessa, tulin siihen tulokseen että mä olen vain puolikas mieheksi. Niin uskomattomia on sen jampan suoritukset. :shock:
Pehmis

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Pehmis »

Sinkkumatti kirjoitti:
Pehmis kirjoitti:Ehkä siihen 12-13 tuntiin mahtui vessa-, su Sain mustaakseni 7 kertaa,
Ja tuossako muka ei ole 15 minutes in fame-kamaa. Seittemän kertaa! Runkkimallakin tommonen määrä tommosessa ajassa on jo suorituksena kuin kiipeäminen Everestille.
No kyseessä oli varsin poikkeuksellinen suoritus, ensimmäisiä viikonloppuja yhteisessä kodissa hyvin kauniin naisen kanssa johon olin umpirakastunut ja jonka jokaista ihosoluakin jumaloin. Ja taisi olla vielä niin, että kondoolit jätettiin juuri siinä main pois kun pilleritkin oli hankittu.

Ei mikään perussetti eikä todellakaan ilman pitkiä välitaukoja jyystämisosioissa.
Sinkkumatti

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Sinkkumatti »

Saatana. Mä maksaisin mitä tahansa, että saisin olla taas 18 vuotias.

Se oli puuhaa se, kun ekan ja tokan varvin välissä ei heppi nuukahtanut yhtään. ..nykyään... :?
segma

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja segma »

Vittu. Wanhat miehet keskustelee seksistä. GET A ROOM!
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Elppis »

millivanilli kirjoitti:
Leila kirjoitti:Näin naisena on ihan pakko sanoa, että joskus noiden rakkauden maratonsessioiden jälkeen esim. kävely on yllättävän kivuliasta. Puhumattakaan hiertyneistä limakalvoista. Uhh, en hirvästi kaipaa. Mieluummin vaikka kerran päivässä joka ikinen päivä. Ääh, vanha ei paljon seksiä jaksa.
Uf, ei kuulosta kivalta. Tietty paikat hieman kuluvat käytössä ja varsinkin pitkissä sessioissa, mutta että kivuliasta. Mä olen vaan kokenut sen panonjälkeisen tykytyksen kehossa erittäin kiihottavana, tietää saaneensa ja hyvin.
Pöh, ota isompi käyttöön, tiedät miltä tuntuu (33!).

No ei ;) Kyllä mä olen ollut ainakin kahden miehen kanssa, joilla ei ole mitään ongelmaa sekstailla pidempäänkin, ja vaikka olis sisään-ulos- meininkiä, niin yli tunnin ollaan menty reilusti. Ei sitä tartte täysillä rynkyttää, ja nainen voi lannepohjan lihaksilla kiusata ikuisuuden (löysempi - tiukempi - löysempi - tiukempi). Nih.
The great club outshines the individual, always and forever.
Sinkkumatti

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Sinkkumatti »

segma kirjoitti:Vittu. Wanhat miehet keskustelee seksistä.
Siitä puhe, mistä puute?
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Melnais »

Elppis kirjoitti: nainen voi lannepohjan lihaksilla kiusata ikuisuuden (löysempi - tiukempi - löysempi - tiukempi).
Tsik-tsik. Se menee tiukka-tiukempi-tiukka-tiukempi. Memorize!
Elämä kantaa, jos sen antaa
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Melnais kirjoitti:
Elppis kirjoitti: nainen voi lannepohjan lihaksilla kiusata ikuisuuden (löysempi - tiukempi - löysempi - tiukempi).
Tsik-tsik. Se menee tiukka-tiukempi-tiukka-tiukempi. Memorize!
HAH! Totta - tai sitten näin: läpättää tuulessa, ei läpätä, läpättää tuulessa, ei läpätä.
The great club outshines the individual, always and forever.
mustakikkeli

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja mustakikkeli »

Pahastuuko kumppani jos kahden tunnin jyystön aikana katsoo sivusilmällä jonkun hyvän leffan? Mainostauolla voisi käydä vessassa jos kusihätä iskee kesken touhujen.
SikaMika

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

mustakikkeli kirjoitti:Pahastuuko kumppani jos kahden tunnin jyystön aikana katsoo sivusilmällä jonkun hyvän leffan? Mainostauolla voisi käydä vessassa jos kusihätä iskee kesken touhujen.
Kuulostaa herkältä. Tai mainostauolla voisi käydä runkilla, jos sattuisi panetus iskemään kesken touhujen.
ninnithequeen

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Pehmis taitaa puhua vain omasta puolestaan.

Nimi on enne?
Pehmis

Re: Nyt pannaan kelloa vastaan.

Viesti Kirjoittaja Pehmis »

ninnithequeen kirjoitti:Pehmis taitaa puhua vain omasta puolestaan.

Nimi on enne?
Tai sitten mulla on kavereita joiden ei tarvi kusettaa olevansa hydrauliikka-ihmeitä tehdäkseen vaikutuksen. Eipä täällä kovin moni ole ilmoittatunut jatkuvasti usean tunnin hydrauliikkasettejä heittäväksi.
Vastaa Viestiin