Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Eroottiset systeemit, kuten dildopyllyheterous
slam

Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja slam »

Olin täyttänyt kahdeksantoista vuotta edellisenä keväänä. Oli jo syksy. Koko kesän olin yrittänyt saada lohkeamaan pillua. Juhannuksena löysin yhden humalaisen seitsemäntoista vuotiaan hutsun. Hän oli rannalla leikkimässä villisti kaltaistensa seurassa. Saavuin ratsullani paikalle. Minulla oli silloin 5 sylinterinen moottoripyörä. Äräytin aavistuksen verran moottoripyörän konetta naisten temmeltäessä kentällä silmieni edessä. Laskeuduin coolisti sen satulasta ja ojentauduin alas poimimaan maasta pyyhkeen. Nuuhkaisin pyyhettä. Se tuoksui hienostolaisen hajuvoiteilta.

”Nainen joka ei ole ostanut deuroranttiaan läheisestä halpa hallista tulkoon, jukolauta heti tänne” huusin lujalla äänelle naisille. Naiset eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota. Siirryin lähemmäksi utareita ja tissejä. Ne kuulsivat juhannus auringossa makeina kuin meloonit paratiisissa. Pyörittelin pyyhettä pääni yläpuolella.
”Arvon rouvat” karjaisin kuuluvammalla äänellä. ”Kuka teistä antaa minulle pillua tänään?”
Pyyhkeen omistaja osoittautui ujoksi neitsyeksi. Muut naiset alkoivat pilkkaamaan häntä koskemattomuutensa tähden.

Nainen suostui lähtemään mukaani. Ruokin hänet huolellisesti ja odottelin hänen suostuvan panoon. Asetuin hänen taakseen ja otin kiinni söpöstä paidasta. Nainen riistäytyi irti otteestani ja meni wc;seen. Asetuin mukavaan asentoon tv;een ääreen ja katselin jalkapalloa. Nainen saapui wc;eestä takaisin tv;een ääreen.
”Alahan lappaa niitä vaatteita, vittuun yltäsi” mölähdin ja katsoin kujeellisesti hymyillen muijaa. Tyttö alkoi tuhertamaan itkua. Sammutin tv;ee, vaikka oli finaali menossa.
”Enhän minä nyt täysin tosissaan ollut” kuiskasin ja tyynnyttelin naista sylissä.
”Ei sinun ole pakko, jos pelottaa” sanoin.
”Haluaisin tietysti nussia sinua raivokkaasti, mutta en nyt viitsi, kun olet tuollaisella päällä”

Nainen suuttui edellisestä lauseesta ja lähti pois.
”Minä soitan isille, isi tulee hakemaan minut kotiin”
”Ok, otetaan ihan rauhallisesti vain.” Yritin kaikin keinoin tyynnytellä hysteeristä itkua.
”En ole paha poika, vaikka haluaisin nussia sinua ja esiinnyn koviksena julkisilla paikoilla” Yritin selostaa, mutta turhaan. Nainen lähti kotiinsa isänsä kyydillä. Isä katsoi autosta minuun kohtalaisen vihaisella ilmeellä.

Nainen oli ollut yhteisen tapaamisemme alussa humaltuneena ja koitin silloin kädellä pimpsaa. Olin itse myös humalassa ja rassasin pillun mielihyväkohteita innokkaasti. Valkoisten housujen läpi tuli hieman verta sormiin ja myöhemmin löysin wc;een roskiksesta immen kalvon. Veinkö hänen neitsyytensä?

Myöhemmin kesällä sain tietää, että hän on alkanut seurustella minua pidemmän laihan nuoren miehen kanssa. Mies oli naista noin kolmisen vuotta nuorempi. He olivat iloisia yhdessä. Yritin hieman lähestyä naista, sillä pidin hänestä todella paljon. Hän pääsi usemmasta lähestymisyrityksestä pakenemaan noepasti karkuun, mutta kerran onnistuin pääsemään hänen kanssaan samaan hissiin. Lukitsin naisen käsilläni seinää vasten.

”Nyt olet hetken paikoillasi” sanoin äreänä.
”ok, ok” nainen sanoi ja lupasi kuunnella, mitä minulla oli asiaa.
”Onko tämä uusi parempi nussimaan, kuin minä?”
”Hän on siitä mukava, kun hän ei käy kiinni alapäähän!” nainen totesi verkkaisasti. Minä jäin tyrmistyneenä makaamaan hetkeksi hissin lattialle ja nainen harppasi ylitseni poistuessaan kauppa-asioilleen.

Veinkö hänen neitsyytensä, vai viekö uusi poika sen vuonna avioliitto?
Pehmis

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja Pehmis »

slam kirjoitti:ja myöhemmin löysin wc;een roskiksesta immen kalvon. Veinkö hänen neitsyytensä?
REPSFROFLMAOEIJUMAKAUTAJUUNÄÄSPÄIVÄÄ :ditto:
Elukka

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja Elukka »

Pehmis kirjoitti:
slam kirjoitti:ja myöhemmin löysin wc;een roskiksesta immen kalvon. Veinkö hänen neitsyytensä?
REPSFROFLMAOEIJUMAKAUTAJUUNÄÄSPÄIVÄÄ :ditto:
Suoraan Bees & Honey -palstalta! :rofl:
"Hei onx tää se umpisuoli niinQ :?: :shock: "
PerttiMakimaa

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

Älä huoli, ekasta kerrasta ei voi tulla raskaaksi. Varsinkin jos jätät immenkalvosi poistamatta roskikseen ennen yhdyntää.

Tv. lemmentohtori

:cheer: :cheer: :cheer:
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja Lilo »

Elukka kirjoitti: Suoraan Bees & Honey -palstalta! :rofl:
"Hei onx tää se umpisuoli niinQ :?: :shock: "
Hyvä Epätietoinen;

kyseessä on sian suoli. Niitä käytettiin ehkäisyvälineinä ennen kondomin keksimistä. Suosittelisin kuitenkin tutustumaan rauhassa omalla ajalla kauppojen laajaan ehkäisyvälinetarjontaan: myös kumiallergikoille löytyy nykyisin vaihtoehto muualta kuin sikalasta.

parhain terveisin, Eki-setä
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
tonttu

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja tonttu »

Moi Eki!

Kiitti kivasta palstasta.
Näin telkassa mainoksessa, et kuukautisveri oli sinistä
Mun menkkaveri on punasta!! Oonx normaali!+!????!?!!11?+
Apua! Kiitti jo etukäteen!

t. angel92
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Hei Angel92!

Kuukautisveren väri vaihtelee syömäsi ravinnon mukaan. Mikäli olet jo ehtinyt nauttimaan kesän ensimmäisistä mansikoista, ei sinulla ole syytä huoleen.

Juhannusterveisin Erkki
Prepare for the worstest.
silsakenraali™

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja silsakenraali™ »

B&H-palsta: Miksi valkovuotoni on haisevaa ja klimppistä?

Mä en juuri muista muuta kuin tämän kyssärin, koska se kysyttiin joka numerossa, enkä siltikään tiedä vastausta :oops:
Elukka

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja Elukka »

silsakenraali™ kirjoitti:B&H-palsta: Miksi valkovuotoni on haisevaa ja klimppistä?

Mä en juuri muista muuta kuin tämän kyssärin, koska se kysyttiin joka numerossa, enkä siltikään tiedä vastausta :oops:
Veikkaamme: hiivasieni?

Tästä muistuikin :bling: mieleeni vitsi. Ei se mitään, kerron silti:

K: Miksi naisille tulee hiivasieni?

V: Jotta nekin pääsisivät joskus kokemaan, kuinka ihanaa on elää ärtyneen vitun kanssa. :roll:

Kaverin (lesbo-) pikkusiskolta joskus kuulin. Nauratti. :D
PerttiMakimaa

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

silsakenraali™ kirjoitti:B&H-palsta: Miksi valkovuotoni on haisevaa ja klimppistä?
On suotavaa suorittaa perusteellinen alapesu anaaliseksin jälkeen. :matsi:

T: Eki-setä
silsakenraali™

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja silsakenraali™ »

PerttiMakimaa kirjoitti:
silsakenraali™ kirjoitti:B&H-palsta: Miksi valkovuotoni on haisevaa ja klimppistä?
On suotavaa suorittaa perusteellinen alapesu anaaliseksin jälkeen. :matsi:

T: Eki-setä
Mä muistelen hymyillen, kun kiusottelin exää tolla kyssärillä ja hän oli aina, että hyi vittu sun juttujas :lol: Onko tämä vähintäänkin banaali kyssäri jotenkin erityisen etova naisen mielestä?
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja Lilo »

silsakenraali™ kirjoitti:B&H-palsta: Miksi valkovuotoni on haisevaa ja klimppistä?

Mä en juuri muista muuta kuin tämän kyssärin, koska se kysyttiin joka numerossa, enkä siltikään tiedä vastausta :oops:
Hei,

luulisin että kysymys on siitä, että olet mies. Kyseessä ei ole valkovuoto, vaan sperma. Hajun voit korjata muuttamalla ruokavaliota!

-Eki-setä
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Elukka

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja Elukka »

Lilo kirjoitti:
silsakenraali™ kirjoitti:B&H-palsta: Miksi valkovuotoni on haisevaa ja klimppistä?

Mä en juuri muista muuta kuin tämän kyssärin, koska se kysyttiin joka numerossa, enkä siltikään tiedä vastausta :oops:
Hei,

luulisin että kysymys on siitä, että olet mies. Kyseessä ei ole valkovuoto, vaan sperma. Hajun voit korjata muuttamalla ruokavaliota!

-Eki-setä
*repeisd* :rofl:
tonttu

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja tonttu »

Moi Eki!
Laitettiin mun poikaystävän kans e-pillereitä mun pimppiin ennen q sextailtiin, enhän oo raskaana? Onx ok?"
ninnithequeen

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

tonttu kirjoitti:Moi Eki!
Laitettiin mun poikaystävän kans e-pillereitä mun pimppiin ennen q sextailtiin, enhän oo raskaana? Onx ok?"
On mahdollista, että olet raskaana, ellet muistanut myös niellä kondomia, purskuttaa ehkäisyvaahtoa ja työntää kierukkaa korvaasi.

T. Eki-setä
tonttu

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja tonttu »

ninnithequeen kirjoitti: On mahdollista, että olet raskaana, ellet muistanut myös niellä kondomia, purskuttaa ehkäisyvaahtoa ja työntää kierukkaa korvaasi.
T. Eki-setä
Nyt muuten putosin ihan totaalisesti!1 :rofl:
*sori-oli-ihan-pakko-laittaa-toi-hymiö*
Elukka

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja Elukka »

tonttu kirjoitti:
ninnithequeen kirjoitti: On mahdollista, että olet raskaana, ellet muistanut myös niellä kondomia, purskuttaa ehkäisyvaahtoa ja työntää kierukkaa korvaasi.
T. Eki-setä
Nyt muuten putosin ihan totaalisesti!1 :rofl:
*sori-oli-ihan-pakko-laittaa-toi-hymiö*
:komp: :rofl: *repeemys*
slam

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja slam »

Keskituloinen kohtuullisen komea mies odetteli naistaan sovituskopin edessä. Katselin sivummalla sisäpelikenkiä. Entiset olivat hajonneet kappaleiksi. Sovituskopin edessä hermostuneesti liikkuva mies lähestyi minua. Nyt minulla olisi loistava mahdollisuus kysyä normaalilta Suomalaiselta, että mistä hän on mahdollisesti löytänyt naisensa?
”Onhan ne naiset ennenkin olleet makea persuksisia.” totesin ääneen.
”Hakkaan kohta helvetti paskaksi koko tuon sovituskopin” mies vastasi avaukseeni naurahtaen räkäisesti.
”Mistä baarista olet hänet löytänyt?”
”En minä häntä baarista ole löytänyt. Olimme samalla laivalla. Molemmat olimme selvinpäin menossa laskettelemaan folkefonnaan.”
”Aivan olen kuullut, että siellä on hyvä keskus”

”Minkälainen tilanne johdatti teidät yhteen?” kysyin mietiskelen omaa huonoa menestystäni suhdesaralla.
”Miksi sellaisia ihmettelet?, se vain sattui tapahtumaan. Mietit aivan liikaa asioita.” Olimme muutaman minuutin hiljaa. Vertailin sisäpelikenkien rakenteita ja hintoja.
”Meinaatko ruveta pelaamaan lentopalloa” mies virnisti.
”Nämä soveltuvat myös hyvin polkupyöräilyyn” vastasin vaisusti. En halunnut nähdä heitä suutelemassa yhdessä, joten poistuin nopeasti paikalta, kun emäntä alkoi möykkäämään sovituskopissa.

Palasin kuitenkin vielä takaisin.
Kysyin nopeasti; "onko hän neitsyt? , kun hän tuolla tavalla pitää mekkalaa."
"Luultavasti ei, en ole tarkistanut"

(dööh, oli puolen tunnin ajan boring time ja paskaa tekstiä rapistelin lisää...)
huima

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja huima »

Slam on siirtymässä homopornon kirjoittamiseen?

Niin kauniisti hän luonnehtii tuota kohtaamista.

Enää puuttuu seuraavat kysymykset.

"Tykkäätkö jos toinen mies käy suoraan munille?"

"Joo. Mennäänkö?"
Noriyumi

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja Noriyumi »

ninnithequeen kirjoitti:
tonttu kirjoitti:Moi Eki!
Laitettiin mun poikaystävän kans e-pillereitä mun pimppiin ennen q sextailtiin, enhän oo raskaana? Onx ok?"
On mahdollista, että olet raskaana, ellet muistanut myös niellä kondomia, purskuttaa ehkäisyvaahtoa ja työntää kierukkaa korvaasi.

T. Eki-setä
EI HELEVETTI!!! :rofl: :rofl: :rofl: :cheer: :cheer: :cheer:
Herra Manala

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Muutenhan tuo slämin teinipornonovelli oli faktuaalinen ja erittäin kiihottava, mutta 5-sylinterisen moottoripyörän kohdalla lerpahti. :kontrolli:
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

Herra Manala kirjoitti:Muutenhan tuo slämin teinipornonovelli oli faktuaalinen ja erittäin kiihottava, mutta 5-sylinterisen moottoripyörän kohdalla lerpahti. :kontrolli:
Kieltämättä tarinan uskottavuus kärsi siinä vaiheessa.. eipä silti saattaa sellainenkin outo jollakin olla vaikken minä ole kuullutkaan.
.. myöskin masentavaa jos tuolla alkeellisella tyylillä joku todella pillua saa...
Yli nelikybänen landeäijä mutaisissa saappaissa ja flanellipaidassa kuolaa ja tumputtaa teinitytöille salaa mustassa jeepissään.
-Quarter
Sinkkumatti

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja Sinkkumatti »

No no kossit. Kyllä Slaama tietää mistä puhuu.

http://www.nexialquest.com/westcoastcbx/rc149.html

The smallest straight-5 was found on the Honda racing motorcycle, the 125cc RC149, raced in 1966. The 5 cylinder configuration was used because it shared components (and hence simultaneous development) with the 2 cylinder, 50cc, RC116.
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

Sinkkumatti kirjoitti:No no kossit. Kyllä Slaama tietää mistä puhuu.

http://www.nexialquest.com/westcoastcbx/rc149.html
Toi on niiQu Vee-vitonen, lomittain, ei suora? :D

Edit: suorapa sittenkin!!
Yli nelikybänen landeäijä mutaisissa saappaissa ja flanellipaidassa kuolaa ja tumputtaa teinitytöille salaa mustassa jeepissään.
-Quarter
slam

Re: Neitsyt elämyksiä? tähän topikkiin.

Viesti Kirjoittaja slam »

(juhannus yönä oli tylsää) :lol:

Olin vuoden nuorempi kuin ensimmäisessä kertomuksessani. Odottelin elämäni ihastusta koulun käytävällä. Minulla oli ruusu oikeassa kädessäni. Porraskäytävän ovi avautui ja hän käveli luokkahuoneen oven eteen. Siro käsi käänsi oven kahvan alas, mutta ovi ei auennut. Se oli edelleen lukossa. Opettaja ei ollut vielä saapunut. Ruusunpiikit pistelivät sormiini pieniä kipeitä reikiä. Käteni hikosivat. Olin aavistuksen verran kauhuissani. Kesälomat olivat alkamassa. Halusin ilmoittaa tytölle, että pidin hänestä todella paljon. Katselin hänen suuntaansa kaihoisasti.
”Voisitko antaa tämän opettajalle” sain vaivoin sanotuksi. Hävetti ja potutti aivan sairaasti. En uskaltanut osoittaa kukkaa tytölle. Mietin vielä uskaltaisinko korjata sanani.
”Mikä tämä on?” tyttö kysyi hämmestyneenä.
”Anna se Suomen opettajelle. Aion lintsata tämän viimeisen tunnin ennen kesää.” Juoksin nopeasti pois. Juoksin portaita alas. Suomenkielen opettaja pöllähti vastaan portaissa.
”Minne olet menossa?” hän huusi perääni. Mutisin jotakin epämääräistä huulteni lomasta, mutta en palannut käskystä huolimatta takaisin luokkahuoneen oven luokse. En ollut lintsannut ainuttakaan Äidinkielen tuntia koko keväänä. Yksi poissaolo ei tulisi vaikuttamaan numeroon ratkaisevasti. Muutoinkin sai olla tunneilta poissa 3 tuntia ilman lupaa.

Istuin asuntolan sohvalle. Vielä saattaisin pystyä korjaamaan tilanteen. Vielä saattaisin uskaltaa sanoa tytölle, että pidän siitä oikein kovasti. Sydämeen sattui. Olin rakastanut tyttöä ainakin viisi vuotta. ”Eihän minua voisi kuitenkaan koskaan ymmärtää?” ajattelin ja istuin typertyneenä sohvan pohjalla. Toivoin hartaasti, että tyttö ymmärtäisi minun olemassa oloni. Kaverini saapui asuntolan käytävää myöten luokseni. Sällillä oli hymynkare suupielessään.
”Ai sinäkin lintsaat” kaveri heitti naurahtaen äänekkäästi. Herjasimme nauraen Suomen opettajan ja muut opettajat läpitte. Puhuimme heidän ulkomuodoistaan ja matkimme heidän puheitaan.

Lähdimme sohvan luota. Menimme yläkertaan omiin huoneisiimme. Huoneeni askeettisuus kuvasti minua itseäni. Seinillä ei ollut julisteita. Huoneessa ei ollut mitään muuta näkyvissä kuin kirjat ja sängyssä peitto. Sänky oli tänään sattumalta pedattuna. Heittäydyin pitkäkseni vuoteelle. Mietin opettajan ilmettä, kun hän saa yllätten kukan. Harvemmin niitä annetaan ennen päätöstilaisuutta. Toivoin tytön löytävän kukan sisältä pienen lapun. Siihen oli kirjoitettu pieni rakkauden tunnustus, joka oli nimetty tytön mukaan. Nukahdin sängylleni.

Heräsin iltaruokailun aikoihin noin kello seitsemäntoista. Nousin ylös ja puristelin vaatteeni suoremmiksi. Hiiviskelin nopeasti paljain jaloin ruokalaan. Se oli kiellettyä, mutta mukavampaa kuin hikisillä kengillä käveleminen. Otin tarjottimen tottuneesti ja nappailin siihen kevyesti ruokatarvikeet. En uskaltanut katsoa pidempi aikaisesti tytön suuntaan. Tytön nassu oli aavistuksen punainen. Menin istumaan niin, että saatoin tarkkailla sen toimia ruokasalissa. Tyttö nousi ylös ja vei tarjottimen astiavaunuun. Paljaat jalat sipsuttelivat kovalla lattiapinnalla. Odottelin hänen poistuvan ruokalasta eteisaulaan. Pulssini kohosi aavistuksen verran. Tyttö meni kavereidensa luokse. Olin hotkinut ruokani kovalla kiirellä. Illalla aivan varmasti pierettäisi ja saisin käydä ylä-asteelaisten asunnoissa turauttelemassa paskan hajua. Saisin nauraa.

Poistuin ruokasalista eteiseen. Jäin puhumaan ihmisten kanssa ruokasalin eteen. Tyttö oli varmasti mennyt jo omaan kämppäänsä takaisin. Mahdollisesti en näkisi häntä enää koskaan. Ihailin hänen liikkeitään, kun satuin näkemään hänet kouluajan ulkopuolella. Toivoin ja rukoilin ihmettä. Halusin epätoivoisesti suudella häntä huulille.

Tyttö tuli yllättäen ulkoa sisälle aulaan. Hän oli ilmeisesti käynyt vain haukkaamassa happea. Jähmetyin paikoilleni ja katselin hänen suloista olemustaan. Olisiko hän saattanut löytyy tuon lapun? Kysymys jumittui päähäni ja ujous kankeutti polveni. Tyttö tuli lähemmäksi ja tarttui minua kädestä. Olin aivan kauhuissani, mutta samalla leijailin kohden taivasta. Minä olin todella onnellinen. Tyttö vei minut ulos. Morjestin kaverilleni, joka oli menossa ruokasaliin tiskaamaan. Hänen silmänsä pyöristyivät kateudesta. Kaveri möläytti tytölle jotakin epäsovinnaista minusta.
”Tuollaisen pikku vintiönkö kanssa lähdet ulos?” Tyttö ei vastannut. Hymyili vain iloisesti.

Istuin laiturille tytön viereen. Uskalsin varovaisesti vilkuilla hänen reisiään. Uskonto kielsi liikaa himoitsemasta. Tyttö pujotti sormensa käteni ympärille ja nojautui olkäpäätäni vasten. Odottelin jonkun tulevan sanomaan, että olet päässyt liian aikaisin taivaaseen. ”Sinun on palattava takaisin uskonnolliseen ruotuun. Vielä et saa nauttia naisen lähellä olosta.” Onneksi näin ei tapahtunut. Istu minun taakseni hän kuiskasi korvaani. Tottelin kuin ylikoulutettu koira. Kiedoin käteni hänen masunsa ympärille. Tyttöä nauratti minun kurinalainen toiminta. Hän ojentautui eteenpäin ja tarkkaili kengiään. ”Osta minulle uudet kengät. Miehen kuuluu elättää nainen.” hän tirskui.
”Pitele minua hellemmin” hän sanoi unisesti ja vaipui velttona minua vasten.

Kävelimme rantaa myöten kauemmaksi asutuksesta. Rehellisenä Suomalaisena miehenä voin kertoa, että minulla seisoi ja lujaa. Istuin rantamajan tuolille ja vapautin peniksen tuskaisesta kiristyksestä. Nainen naureskeli penistä hieman hämillään. Otti sen lopulta suuhunsa ja imi sitä pitkillä hartailla vedoilla. Nainen pyöritteli kaunista peppuaan. Hän oli povillaan maassa ja täysin uppoutuneena tehtäväänsä. Tarkkailin ympäristöä lasittomista ikkunoista. Iltahämärä oli jo lauskeutunut. Hienoinen tuuli liikutteli naisen pitkiä hiuksia. Nautin todella hänen seksikkäästä käytöksestään. Nainen osasi kiihottaa minua.

Kuulin etäältä pienen rapsahduksen. Laukeaminen oli todella lähellä, mutta en voinut ottaa riskiä, että joku näkee. Nousin nopeasti seisomaan ja laitoin housut kiinni. Aivan rantamajan kuistilta kuului rapsahduksia. Kaksi asuntolan hoitajaa keskustelivat keskenään majan kuistilla. He haistelivat ilmaa ja kuullostelivat onko rannassa ketään tupakalla? Me olimme vain viiden askeleen päässä heistä sylikkäin toisiamme vasten. Nainen hymyili kujeellisesti, kun yritin pitää hänet hiljaisena. ”Nyt ei sanaakaan” näytin äänettömästi suullani neidille. Askeleet loittonivat ja saimme huokaista helpotuksesta. Nainen vain nauroi ja minä olin tosissani kuin uros saalliinsa äärellä.

"Et saa eNempää" tyttö sanoi viehkeesti ja lähti rannasta asuntolaa kohden. "Odota" kuiskasin ja tartuin häntä lonkista kiinni. Hän suuteli aivan kuin unelmissani. ”Kuuntele, tuolla ylhäällä on ikkuna auki” huudahdin hiljaa innoissani. Tyhjillään oleva majatalon tyylinen rakennus oli täysin pimeä tänäkin iltana. ”Palotikkaita pääsemme ylös” valistin ja autoin hänet tikkaille. Tikkaiden alareuna oli ainakin metrin korkeudella maasta. Työnsin häntä takamuksista kaikin voimin, jotta hän saisi jalkansa alimmaiselle tikkaalle. ”En pysty” nainen nurisi, mutta en antanut periksi. Hoin vain, että ”jaksa, jaksa, jaksa, paina, paina”. Tyttö pääsi pian ylös. Osasi hän sentään kiivetä tikkaita. Kiipesin hänen perässään ikkunasta sisälle.

Huoneessa oli kaksi sänkyä. Molempien kiima oli aavistuksen laantunut urheilusuorituksen aikana. Katselin ikkunasta merelle, kuinka kuu piirsi veteen keltaista vanaansa. ”Pidätkö minusta?” Katkaisin hiljaisuuden kysymyksellä. Sain sanottua sen yllättävän helposti, että itseäni hieman hirvitti kysymyksen jälkeen. ”Olet ihan mukava.” Kuului uninen vastaus peiton alta.
”Tule tänne nyt” tyttö kuiskasi nopeasti, että en ehtisi esittämään lisää kysymyksiä. Otin housut pois ja menin makaamaan hänen viereensä sänkyyn.
”Välitätkö minusta oikesti, tarkoitin” toistin kysymyksen vaisulla äänellä. ”En minä muutoin olisi tässä” kuului vastaus vällyjen välistä. ”Nyt nukutaan.”

Heräsin hikisenä noin kello kolme. Tunnustelin vieressä nukkuvaa tyttöä. Henkitys oli tasaista ja ei ilmennyt heräämisen merkkejä, vaikka kiipesin ikkunasta ulos katolle istumaan. Sytytin savukkeen ja vedin siitä pitkän syvän henkosen. Huokaisin ihmeellisille eilisin päivän tapahtumille. Satakieli soitti aamukonserttiaan. Meren rannassa oli hiljaista. Hiivin takaisin nukkuvan tytön viereen. ”Nuku sinäkin jo” hän kuiskasi vaimeasti. Kello oli jo puoli neljä.

Koin hänen alastoman vartalonsa kiihottavana. En antanut hänen nukkua. Kalsareista ulkona killuvalla felloksella oli painava sanottavansa asiaan. Hieroin penistäni hänen alastonta takapuoltaan vasten. Tartuin kädelläni kiinni haaroista. Työnsin sormen emättimeen. Tyttö pysyi rahahallisena. Kuullostelin hetken pitääkö hän toimenpiteistä. Vastalausetta ei kuulunut, joten hoidin hommat kotio...

Ja nyt menen nukkumaan... hyvää juhannus päivää xD
Vastaa Viestiin