Lakimiehiä kaivataan!

Eroottiset systeemit, kuten dildopyllyheterous
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Ei teille mitään heru, mutta suomentakaa! Lukeeko tuossa alla, että 15-vuotiaat kollit pääsivät iholle ja palkkioksi he saivat oikeudelta pleikka kolmosen ja kasan pelejä?

Entä mitä on vapaaehetoinen oleskelu? Mies päällä? Muut jonottivat kiltisti edellisen painaessa?

"Varkauden käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona 22-vuotiaan kuopiolaisen naisen kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 60 päiväksi ehdolliseen vankeuteen.

Rikokset tapahtuivat Varkaudessa maalis-huhtikuussa 2006. Nainen määrättiin maksamaan kummallekin asianomistajalle henkisestä kärsimyksestä tuhat euroa.

Oikeudenkäyntiaineisto määrättiin pidettäväksi salassa 60 vuotta. Antamassaan julkisessa selosteessa käräjäoikeus kertoo, että ratkaisua tehtäessä poikettiin normaalirangaistuksesta. Päätöstä tehtäessä otettiin huomioon muun muassa asianomistajien sukupuoli ja heidän vapaaehtoinen oleskelunsa teon aikana sekä vastaajan ikä ja kaikki asiasta hänelle aiheutuvat taloudelliset seuraamukset."
Avatar
Vadim
Kitisijä
Viestit: 3469
Liittynyt: 23.08.2005 12:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Vadim »

Jos ne oli tyttöjä?

"Otettiin huomioon uhrien sukupuoli"...?

EDIT: Itse asiassa, miten tämä sukupuoli voidaan ottaa rangaistusta mitattaessa huomioon? Onko se jotenkin rangaistusta ankaroittava tekijä, että sekstailee miehen tai naisen kanssa? Kuulostaa kyllä, kuinkas sen nyt sanoisi, ihan käsittämättömän omituiselta.
Tix

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Tix »

Vadim kirjoitti:Jos ne oli tyttöjä?

"Otettiin huomioon uhrien sukupuoli"...?

EDIT: Itse asiassa, miten tämä sukupuoli voidaan ottaa rangaistusta mitattaessa huomioon? Onko se jotenkin rangaistusta ankaroittava tekijä, että sekstailee miehen tai naisen kanssa? Kuulostaa kyllä, kuinkas sen nyt sanoisi, ihan käsittämättömän omituiselta.
Luulen, että tuomarikin ymmärsi että ko. neiti toteutti aika monen 15 vee kollin päiväunia ja koko rutinan ovat laittaneet alulle ko. poikien vanhemat. Elämälle vieras ajatus, että 15 v hormonien kourissa pyörivälle kundille pimpan antaminen olisi rikos, josta aiheutuisi traumoja.
Bliss

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Suvinen kirjoitti:"pakotetaanko" 15- vuotias poika sekstaamaan parikymppisen tytön kanssa
Ovat varmaan vastustelleet rankasti.
Avatar
Nip
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 169
Liittynyt: 07.03.2007 0:19
Paikkakunta: Kitinäkylä

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Nip »

Bliss kirjoitti:
Suvinen kirjoitti:"pakotetaanko" 15- vuotias poika sekstaamaan parikymppisen tytön kanssa
Ovat varmaan vastustelleet rankasti.
Entä jos se nainen olikin aikamoinen valas? Pelottavakin. Valashaikorppikotkalehmä.
"arguing in internet is like paraolympics, you might win but you're still retarded!"
Bliss

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Nip kirjoitti: Entä jos ...
Miten mä kuvittelen, että 15-vuotias menee kyllä kikkelinsä perässä, vaikka olisi minkälainen pelätin sitä römpsää tarjoamassa.
Avatar
Vadim
Kitisijä
Viestit: 3469
Liittynyt: 23.08.2005 12:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Vadim »

Bliss kirjoitti:
Nip kirjoitti: Entä jos ...
Miten mä kuvittelen, että 15-vuotias menee kyllä kikkelinsä perässä, vaikka olisi minkälainen pelätin sitä römpsää tarjoamassa.
Anteeksi nyt, mutta mistä kumpuaa ajatus, että naisten pikkupoikiin sekaantuminen on jotenkin vähemmän rangaistavaa kuin miesten sekaantuminen pikkutyttöihin? Selittäkääpä. Useinhan vielä todistellaan, kuinka pikkupojat ovat useamman vuoden kehityksessä jäljessä tyttöjä. Entäs jos tekijänä olisi mies ja uhrina mies? Onko tosiaan niin, että miehille ja pojille voi tehdä mitä vain, eikä se ole niin vakavaa verrattuna siihen, että uhrina on nainen? Sinänsähän ajatus on kyllä linjassa sen skeeman kanssa, että tasa-arvo ymmärretään yksinomaan naisten aseman parantamiseksi.

Tuomio haiskahtaa useampienkin ihmisoikeusinstrumenttien kieltämältä sukupuoliselta syrjinnältä. Ei alaikäisen hyväksikäyttö voi olla enemmän tai vähemmän tuomittavaa uhrin sukupuolesta riippuen.
Bliss

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Vadim kirjoitti: Anteeksi nyt, mutta mistä kumpuaa ajatus, että naisten pikkupoikiin sekaantuminen on jotenkin vähemmän rangaistavaa kuin miesten sekaantuminen pikkutyttöihin?
Eihän kysymys ollutkaan siitä, että se olisi vähemmän rangaistavaa.
Kunhan pyörittelin ajatusta siitä, että kuinkahan pakotettua toimintaa toi on ollut.
Ja lisää kuraa: Jos on tarpeeksi "fiksuja" poikia, ovat tehneet tuon ihan tarkoituksella. Saivat pildeä ja oikeuden määräyksellä vähän rahaakin vielä.
Ja tuokaan ei tarkoittanut sitä, että alaikäisiin sekaantuminen olisi millään tavalla hyväksyttävää. Vähän samalta haisee, kuin se taannoinen radiojuontajajuttu.
Avatar
Vadim
Kitisijä
Viestit: 3469
Liittynyt: 23.08.2005 12:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Vadim »

Suvinen kirjoitti: Uskoisin kyllä, että tuossa tarkoitettiin, että rangaistusta määrättäessä otettiin huomioon uhrien sukupuoli. 60 päivää ehdollista lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on mun mielestäni aika vähän, mikä viittaisi juurikin siihen, että kyseessä on ollut teini-ikäinen poika, joka ei ehkä niin paljoa olisi pistänyt vastaan kuin esimerkiksi 6- vuotias tyttö?
Jos uhri panee hanttiin, kyseessä on raiskaus. Seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyy, vaikka siihen olisi uhrin suostumuskin.
Avatar
Vadim
Kitisijä
Viestit: 3469
Liittynyt: 23.08.2005 12:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Vadim »

Bliss kirjoitti:Vähän samalta haisee, kuin se taannoinen radiojuontajajuttu.
Ai siis meinaat että tytötkin olivat vaan hakemassa munaa ja sitten oikeusteitse taskurahaa?
Avatar
Vadim
Kitisijä
Viestit: 3469
Liittynyt: 23.08.2005 12:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Vadim »

Nip kirjoitti: Entä jos se nainen olikin aikamoinen valas? Pelottavakin. Valashaikorppikotkalehmä.
Kyllähän ruman ja vanhan suorittama seksuaalinen hyväksikäyttö on aina tuomittavampaa kuin nuoren ja kauniin! Eikös?
Bliss

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Vadim kirjoitti:
Bliss kirjoitti:Vähän samalta haisee, kuin se taannoinen radiojuontajajuttu.
Ai siis meinaat että tytötkin olivat vaan hakemassa munaa ja sitten oikeusteitse taskurahaa?
Tytöt hakivat nimenomaan JULKKIKSEN MUNAA, ja kun juttu ei ihan mennyt niinkuin pimut halusivat, niin sitten vähän kostetaan... Enpäs tuossa hetken pätkää sympannut niitä tyttöjä.
Avatar
Vadim
Kitisijä
Viestit: 3469
Liittynyt: 23.08.2005 12:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Vadim »

Tix kirjoitti: Luulen, että tuomarikin ymmärsi että ko. neiti toteutti aika monen 15 vee kollin päiväunia ja koko rutinan ovat laittaneet alulle ko. poikien vanhemat. Elämälle vieras ajatus, että 15 v hormonien kourissa pyörivälle kundille pimpan antaminen olisi rikos, josta aiheutuisi traumoja.
Meinaako Tiski tosissaan, että 15 v tytöt ovat näistä hormoneista vapaita?
Avatar
Vadim
Kitisijä
Viestit: 3469
Liittynyt: 23.08.2005 12:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Vadim »

Bliss kirjoitti:Tytöt hakivat nimenomaan JULKKIKSEN MUNAA, ja kun juttu ei ihan mennyt niinkuin pimut halusivat, niin sitten vähän kostetaan... Enpäs tuossa hetken pätkää sympannut niitä tyttöjä.
Halusin vaan tarkistaa. :wink:
Tix

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Tix »

Vadim, älä änkkää. Neitsyyden menetys liian nuorena vanhemmalle vikittelevälle pimpin perässä olevalle miehelle ei yleensä ole nuorelle naiselle pitkän päälle mikään hieno juttu (jos nyt ei finninaamaiselle 15 vee mopopojallekaan), mutta on liki mahdoton kuvitella normaalia 15 vee poikaa joka traumatisoituisi siitä, että saa pildeä 22-vuotiaalta naiselta. Paitsi jos se oli kamalan ruma.

Miten arvioisit asiaa, jos pojat olisivat olleet 16? Mitä se olisi muuttanut? Ymmärrän eron 12-vuotiaan ja 15-vuotiaan välillä, mutta kun teini-ikäisistä pojista puhutaan, niin suurin osa panisi vaikka postilaatikkoa - ja pitäisi siitä.
Edith

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Edith »

Eiks näissä jutuissa haastatella noita uhrejakin aina? Jos noi pojat tai tytöt ovat haastattelussa olleet tasapainoisia ja vakuuttaneet, etteivät tulleet mielestään hyväksikäytetyiksi?
Avatar
Vadim
Kitisijä
Viestit: 3469
Liittynyt: 23.08.2005 12:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Vadim »

Tix kirjoitti:Vadim, älä änkkää. Neitsyyden menetys liian nuorena vanhemmalle vikittelevälle pimpin perässä olevalle miehelle ei yleensä ole nuorelle naiselle pitkän päälle mikään hieno juttu (jos nyt ei finninaamaiselle 15 vee mopopojallekaan), mutta on liki mahdoton kuvitella normaalia 15 vee poikaa joka traumatisoituisi siitä, että saa pildeä 22-vuotiaalta naiselta. Paitsi jos se oli kamalan ruma.

Miten arvioisit asiaa, jos pojat olisivat olleet 16? Mitä se olisi muuttanut? Ymmärrän eron 12-vuotiaan ja 15-vuotiaan välillä, mutta kun teini-ikäisistä pojista puhutaan, niin suurin osa panisi vaikka postilaatikkoa - ja pitäisi siitä.
Anteeksi nyt, mutta millaisella auktoriteetilla arvioit neitsyyden menetyksen vaikutusta 15-vuotiaasiin tyttöihin? Muistan nuoruudestani useammankin tapauksen, joissa tytöt seurustelivat alle 16-vuotiaina täysi-ikäisten miesten kanssa ja harrastivat seksiä heidän kanssaan. Prosessaaminen olisi ollut peräti kummallista ja varmasti vahingollisempaa kuin neitsyyden menetys "liian" nuorena, josta ei ole seurannut mitään havaittavaa vahinkoa.

Ylipäätään rikoslain sekoittaminen tämänikäisten ihmissuhteisiin on todella ongelmallista.

Olen myös törmännyt teinityttöihin, jotka panisivat vaikka postilaatikkoa. Jostain syystä heitä pitää suojella itseltään, poikia taas ei.
Tix

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Tix »

Vadim kirjoitti:Anteeksi nyt, mutta millaisella auktoriteetilla arvioit neitsyyden menetyksen vaikutusta 15-vuotiaasiin tyttöihin? Muistan nuoruudestani useammankin tapauksen, joissa tytöt seurustelivat alle 16-vuotiaina täysi-ikäisten miesten kanssa ja harrastivat seksiä heidän kanssaan. Prosessaaminen olisi ollut peräti kummallista ja varmasti vahingollisempaa kuin neitsyyden menetys "liian" nuorena, josta ei ole seurannut mitään havaittavaa vahinkoa.
Seurusteleva mies tuskin on pelkän pimpin perässä. Vaikka tyttö olisikin 15 vee. Siksi parisuhteissa olevia ei useinkaan prosessata eivätkä myöskään vanhemmat halua lähteä siihen.
Vadim kirjoitti:Ylipäätään rikoslain sekoittaminen tämänikäisten ihmissuhteisiin on todella ongelmallista.
On ja ei ole. Aikuisten pitää jättää lapset kasvamaan rauhassa. Ei se onnistu kuin rajoja vetämällä, soveltaminen on eri asia. Parisuhteet tasapuolisten osapuolten välillä on ok, mutta vahingollinen seksuaalinen hyväksikäyttö ei. Varmaan ymmärrät mikä ero niillä on.
Vadim kirjoitti:Olen myös törmännyt teinityttöihin, jotka panisivat vaikka postilaatikkoa. Jostain syystä heitä pitää suojella itseltään, poikia taas ei.
Jaa. Minä en ole törmännyt. Sen sijaan olen törmännyt kyllä huonoitsetuntoisiin nuoriin naisiin jotka alkoivat "jakorasioiksi" saadakseen edes jollain tapaa haluamaansa huomiota. Terveitsetuntoinen teinityttö voi kyllä olla himokas, mutta se on eri asia kuin postilaatikon paneminen.
Zeb

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Vadim kirjoitti:
Bliss kirjoitti:Miten mä kuvittelen, että 15-vuotias menee kyllä kikkelinsä perässä, vaikka olisi minkälainen pelätin sitä römpsää tarjoamassa.
Anteeksi nyt, mutta mistä kumpuaa ajatus, että naisten pikkupoikiin sekaantuminen on jotenkin vähemmän rangaistavaa kuin miesten sekaantuminen pikkutyttöihin? Selittäkääpä. Useinhan vielä todistellaan, kuinka pikkupojat ovat useamman vuoden kehityksessä jäljessä tyttöjä. Entäs jos tekijänä olisi mies ja uhrina mies? Onko tosiaan niin, että miehille ja pojille voi tehdä mitä vain, eikä se ole niin vakavaa verrattuna siihen, että uhrina on nainen? Sinänsähän ajatus on kyllä linjassa sen skeeman kanssa, että tasa-arvo ymmärretään yksinomaan naisten aseman parantamiseksi.

Tuomio haiskahtaa useampienkin ihmisoikeusinstrumenttien kieltämältä sukupuoliselta syrjinnältä. Ei alaikäisen hyväksikäyttö voi olla enemmän tai vähemmän tuomittavaa uhrin sukupuolesta riippuen.
Komppaus tähän.

Sukupuoli ei voi eikä saa olla ratkaiseva tekijä tällaisissa tuomioissa. Tapausta mitenkään tuntematta pitää silti sanoa, että kyllä on vallan kummallinen aikuinen nainen, joka 15-vuotiaita poikia jahtaa. Ja kyllä ne pojat todella on tyttöjä kehityksessä jäljessä. Hyvä pointti tuo, että entä jos tekijä olisi ollut mies? Sitten ok sekaantua 15-vuotiaaseen? Tai edes muutamaa vuotta vanhempaan poikaan? Sukupuolesta riippumatta aikuisella on vastuu siitä mihin mikäkin tilanne johtaa.

Tulee mieleen Anthony Kiedisin elämänkerta, jossa kerrotaan, että kaverin isä on tälle tarjonnut omia tyttöystäviään naitavaksi tämän ollessa 12-vuotias. Tuskin hänkään silloin vastahakoinen oli. Eipä liene ihmekään sitten että tyypin maailmankuva on aika hurahtanut, narkkailua ja kyvyttömyyttä luoda todellisia ihmissuhteita.
Avatar
Vadim
Kitisijä
Viestit: 3469
Liittynyt: 23.08.2005 12:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Vadim »

Tix kirjoitti: Jaa. Minä en ole törmännyt. Sen sijaan olen törmännyt kyllä huonoitsetuntoisiin nuoriin naisiin jotka alkoivat "jakorasioiksi" saadakseen edes jollain tapaa haluamaansa huomiota. Terveitsetuntoinen teinityttö voi kyllä olla himokas, mutta se on eri asia kuin postilaatikon paneminen.
Siis toisin sanoen, sinusta on ihan ok antaa lievempiä tuomioita, kun kyseessä on poika? Entäs jos tekijä olisi mies? Eikös sekin olisi ihan ok, kun kerran pikkupojat panevat vaikka postilaatikoita?
Tix

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Tix »

Vadim kirjoitti:Siis toisin sanoen, sinusta on ihan ok antaa lievempiä tuomioita, kun kyseessä on poika? Entäs jos tekijä olisi mies? Eikös sekin olisi ihan ok, kun kerran pikkupojat panevat vaikka postilaatikoita?
Riippuupi vähän tilanteesta. Jos kyseessä on poikkeuksellisen nuorena homoseksuaalisen identiteettinsä löytänyt henkilö, niin tuskin se sen traumaattisempaa olisi, mutta aika harvalla niin on. Tuomitsen kaikenlaisen vahingoittavan seksuaalisen hyväksikäytön riippumatta sukupuolesta, mutta keskimäärin 15-vuotias poika ei vahingoitu pimpan saannista.

Lähinnä sellaisessa asemassa oleva aikuinen, kuten opettaja, pappi, lääkäri tms. joka voi manipuloida voimakkaasti teiniä on eri juttu. Lähinnä kyse on siitä, kuinka aitoa ja vilpitöntä oma tahto harrastaa seksiä on ja mitä siitä seuraa. Jos naapurin nuori rouva olisi ehdottanut minulle päiväkahveja 15-vuotiaana, olisin pannut. Ja muistelisin vieläkin lämmöllä. Jos äidinkielenopettajani olisi lähennellyt minua, olisin varmasti traumatisoitunut.
prosessi

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Vadim kirjoitti:Prosessaaminen.
Tuo ole mikään sana. Tuo jos mikä on nulikkamaista, ei Kitinästä taida löytyä ainuttakaan yli 15-vuotiasta.
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12291
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Mukava teko ko. muijalta.

Paiskatkaa sille kunnon kakku! :jouden: :cheer:

Siis sokerileipurin tekemä. :wink: :perse: :perse:
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
NuoriDaavid

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Mielenkiintoinen asia.

Ensimmäinen ajatus on, että on naurettavaa rangaista 22v naista, joka on nusutellet 15 vuotiaiden poikien kanssa, koska pojat ovat todennäköisesti olleet hommassa hyvin innokkaana mukana.

Sitten alkaa ajatella sitä, että miksi sitten kuitenkin rankaisemme 22v miestä, joka nusuttelee 15 vuotiaita tyttöjä. Harva jättäisi miestä rankaisematta sillä perusteella, että tytöt olisivat olleet innolla hommassa mukana.

Homman tekee vielä omituisemmaksi se, että 15v tyttö tod. näk. on 15v poikaa kypsempi.

Miksi siis näin? Todennäköisesti eo. asetelma vain heijastelee omaa kaksinaismoraaliamme. Hyväksymme nusuttelun 15 pojalle helpommin kuin 15 v tytölle. Tyttöä myös pidetään poikaa helpommin uhrina.

Jos lähdemme siitä, että sukupuolet ovat tasa-arvoisia, niin sukupuolilla ei pitäisi olla merkitystä teon tuomittavuutta arvioitaessa.
Avatar
Vadim
Kitisijä
Viestit: 3469
Liittynyt: 23.08.2005 12:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lakimiehiä kaivataan!

Viesti Kirjoittaja Vadim »

NuoriDaavid kirjoitti:Miksi siis näin? Todennäköisesti eo. asetelma vain heijastelee omaa kaksinaismoraaliamme. Hyväksymme nusuttelun 15 pojalle helpommin kuin 15 v tytölle. Tyttöä myös pidetään poikaa helpommin uhrina.

Jos lähdemme siitä, että sukupuolet ovat tasa-arvoisia, niin sukupuolilla ei pitäisi olla merkitystä teon tuomittavuutta arvioitaessa.
My point exactly. Tytöt eivät tiedä mitä haluavat, pojat sen sijaan haluavat, aina ja tilanteesta riippumatta.
Vastaa Viestiin