Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Eroottiset systeemit, kuten dildopyllyheterous
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja Gat »

Homeboy jossain väitti, että olen parantanut nettikäytöstäni. :shock:

Käsitys täytyy oikaista.
Valitettavasti ei enää irtoo niin hyvin vihaa, loukkauksia, vonkuuta ja sossupokespekulaatiota. Se vanhuus.
Joudun tyytymään väsyihin uusintoihin.

Tätä olen kysellyt ennenkin, mutta taitaa olla päivityksen aika. Paljon uutta vaginanestettä on virrannut viime kerrasta. Lisäksi telkun mokkulamainoksen hellyttävän epätoivoisen partionjohtajan sankarillinen saariyritys inspiroi.

Skenario on tämä:
Traagisen lento-onnettomuuden tai laivan uppomisen takia minä ja kaikki Kitinän naiset olemme haaksirikkoutuneet autiolle trooppiselle paratiisisaarelle. Meitä ei löydetä vuosikausiin ja rantatyrskyt estävät oman poistumisemme. Vettä ja ruokaa riittää, kypsät hedelmät tipahtelevat suoraan suuhun ja villisiat tyrkyttäytyvät paistettaviksi. Mutta naisten kielellä "ihmissuhteita", eli niitä suhteita joissa pippeliä laitetaan pimppaan ei ole.

Kitinän naiset kuitenkin ovat tottuneet saamaan Miestä säännöllisesti. Naisilla on Seksuaalisia Tarpeita. Mutta saarella ei ole Miestä. On vain Gattaca, jota ei mieheksi lasketa ja jonka kanssa olisi häpeällistä harjoittaa seksiä.

Veikkaan, että hyvin pitkään Kitinän naiset tyytyvät "hellyydenkaipuussaan" masturbointiin (mihin saarella kasvavat pitkänomaiset eksoottiset hedelmät tuovat kivaa apua). Bissehenkiset (joita suurin osa Kitinämisuista varmaan on) etsivät "läheisyyttä" myös toistensa "sylistä".

Silti ajan kuluessa (voi mennä vuosia) ainakin joidenkin Kitinän naisten alkaisi tehdä mieli saada myös.. noh.. Kyrpää eikun siis Miehen Rakkautta. Mutta saarella ei ole miehiä, on vain Gattaca, tuo monella tasolla vastenmielinen vanha ruma laiha hyypiö. Kuitenkin eristäytyminen maailmasta vie naisilta lopulta suhteellisuudentajun, ja jopa Gattaca alkaa näyttää Mieheltä, jonka kanssa voisi jakaa Intiimiä Hellyyttä jopa Sukupuoliyhdynnässä.

Kysymyksenasettelu ketjussa on, kuka tai ketkä Kitinän naiset ja missä järjestyksessä lankeaisivat niissä olosuhteissa tuohon äärimmäisen epätoivoiseen tekoon, genitaaliyhdyntään Gattacan kanssa. Kysely toimii samalla Kitinän naisten perverssiyden, lutkuuden tai säälittävyyden mittarina.

Aikaisemmasta kyselystä poiketen en laita tähän ruksattavia Gallup-vaihtoehtoja.
Syystä että yhdellä rastilla ei voi ilmaista arvioita, kuka Kitinämisu lankeaisi ekäna, kuka toisena, kuka kolmantena jne. Tai mitä komboja, klikkejä tai kissatappeluita "haaremissani" seuraisi. Ja rasteja ei myös syystä, että en voi tietää, ketkä kaikki Kitinän naiset salaa haluavat minua ja siten loukkaantuisivat ilman omaa ruksinpaikkaa.

Ennakkoasetelmana myös:
-Nyt varattuna oloa ei tarvitse huomioida arvioissa. Ehkä unohtavat puolisonsa saarella, ehkä "hellyyden" ja "läheisyyden" tarve on liian suuri uskollisuuteen, tai ehkä partnerinsa on surullisesti kuollut samassa haaksirikossa.

-Saarelle on ajautunut laatikoittain alkoholia, ehkäisyvälineitä joka lähtöön ja Viagraa Gattacalle

Let the Survival Begin!!
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Tix

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja Tix »

älä nyt pidätä hengitystäsi vastaustulvaa odottaessasi. Tuskin kukaan haluaa loukata ketään niin pahasti, että julistaisi eniten epätoivoiseksi.
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja Gat »

Tix kirjoitti:älä nyt pidätä hengitystäsi vastaustulvaa odottaessasi. Tuskin kukaan haluaa loukata ketään niin pahasti, että julistaisi eniten epätoivoiseksi.
Äh.
Ettäpä väärä sanavalinta voikin muuttaa tämän kyselyn luonnetta. Virhe minulta leimata Rakkaudelleni antautuvat epätoivoisiksi. Minähän se epätoivoinen olen, kun tuollaisesta tilanteesta haaveilen. (Toinen unelmani siis on päästä näkymättömänä lukiolaistyttöjen suihkuun ja saunaan). Mutta ehkä autiosaarella kanssani rakastelevat olisivat sittenkin niitä reippaimpia ja aloitteellisimpia, vapaamielisiä moderneja selviytyjänaisia? Jotka kiinnostuisivat alfaurosseksikkyydestäni? Ja vain Voittajat Saavat minut? (köh.. :roll: )
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Unohdetaanko sekin ennakkoasetelmassa, että laskeudun helikopterillani saarelle ja alan tietenkin välittömästi pitää vastaanottoa kopterin lämmössä. Sitä sinä Gattaca et vuosikausiin huomaisi muuten kuitenkaan. Miten muuten selittäisit kuitenkin tulevan valtavan lapsilauman?
Voi Gat parkaa. Miten hänen sinisilmäisyytensä VOIDAAN ohittaa? Älkää vain tytöt kertoko!

SA
jatkumo-machine
Monsieur Manala

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja Monsieur Manala »

Geetzulta heruis. Ei se kestäis kolmea tuntiakaan ilman sua.
Avatar
Mirkku
Kitisijä
Viestit: 1286
Liittynyt: 20.08.2008 12:54

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja Mirkku »

Kysymyksen asettelussa on muutenkin jotain päin kuusikkoa. Mikä ihme ja kumma saisi Kitinän misut ja Gatin samaan koneeseen/laivaan keskenään? Siis ilman muita miespuoleisia henkilöitä? Vai kävisikö niin onnekaasti (gatin osalta), että nämä mahdolliset (kaikki??) muut miespuoleiset henkilöt heittäisivät henkensä ennen saarelle pelastautumista? :shock:

Siksi toisekseen... siinä vaiheessa, kun joku/kukaan misuista olisi valmis lähempän yhteyteen Gatin kanssa olisi
a) Gat kuollut vanhuuttaan
b) Evoluutio olisi luonut saarelle kilpailijaksi mieheksi luettavan olion (?), joka ohittaisi gatin 6-0,
c) Gat olisi vallannut puoli saarta "perinnöksi" eikä päästäisi ketään mailleen, oli kyse sitten naisesta tai ei. Nämähän saattaisivat yrittää peräti havitella gatin maita ja mantuja
d) Gattagan unelmoidessa naisesta olisivat naiset puolestaan kyhänneet risuista ja ajelehtivasta roinasta lautan ja paenneet sivilisaation pariin.
e) Naiset/Gat olisivat juoneet itsensä hengiltä.

:?
"To infinity... and beyond!"
"Oh, I'm detecting nuttiness!"
NegaDuck

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

Mirkku kirjoitti:Vai kävisikö niin onnekaasti (gatin osalta), että nämä mahdolliset (kaikki??) muut miespuoleiset henkilöt heittäisivät henkensä ennen saarelle pelastautumista?
Lapinleuku, kahtos.
ninnithequeen

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Gattis hei, et sä ole yhtään niin ruma kun sä luulet. Käytöstäs ku parannat ni varmaan alkaa pimppiäkin tippua. Ei tosin sillon jos istut koneella ja juot Karhua. Sä olet hurjan fiksu mies mutta...jätä se bisse pois ja painu vaikka naistentansseihin. Lupaan että vientiä on.
Alisuorittava G

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja Alisuorittava G »

Monsieur Manala kirjoitti:Geetzulta heruis. Ei se kestäis kolmea tuntiakaan ilman sua.
Ja koska saaren ulkopuolellakin muilla nartuilla on kova tarve päästä testaamani pippelin päälle niin eiköhän saarellakin muut tulis perästä. Voisin jopa vähän feikaten korostaa Gattacan tuottamaa nautintoa (vaikka oon kyllä huomannu, että naiset tunnistaa feikkailun suht helposti mut ehkä ne ei tuolla pippelinhimosina kykenis) koska tiedän Gattacan - tuolloin varmaan jo kymmenesti laukeavasta - pipusta riittävän kyllä meille kaikille.

Onhan toi kyllä äärettömän kiihottava kyhäelmä.
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja Lilo »

Mä epäilen, että kitinämisut alkais lämmittää toisiaan. Tosin eihän sekään olis Gattiksen kannalta niin huono vaihtoehto.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Alisuorittava G

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja Alisuorittava G »

Lilo kirjoitti:Mä epäilen, että kitinämisut alkais lämmittää toisiaan. Tosin eihän sekään olis Gattiksen kannalta niin huono vaihtoehto.
Niin, voisit sitten naamalleni lauenneena istua Gattacan terhakkaasti ja malttamattomana odottavalle kyrrrrvälle, onko mitään parempaa mmh!! Ja ja ja keksin just nowallekin yhen kivan paikan vierestäni ja sit sille mokomalle aljalle. Hmmh!

Anteeks, yritän hillitä. Jos ette luota, noratkaa mut. :D
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja Lilo »

Alisuorittava G kirjoitti: Anteeks, yritän hillitä. Jos ette luota, noratkaa mut. :D
Työkaverit varmaan kohta ihmettelee, miks korvat niin punottaa. 8)
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
daddykillkill

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

Tämä kysely olisi pitänyt aloittaa pari viikkoa sitten. DNA:kin veti juuri tällä viikolla samanhenkisen "älly partionjohtaja ja hemaisevat girl-scoutit kiperissä tilanteissa" tv-mainoskamppiksensa pois rotaatiosta, kun valituksia setin mauttomuudesta tuli niin paljon.
ninnithequeen

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

daddykillkill kirjoitti:Tämä kysely olisi pitänyt aloittaa pari viikkoa sitten. DNA:kin veti juuri tällä viikolla samanhenkisen "älly partionjohtaja ja hemaisevat girl-scoutit kiperissä tilanteissa" tv-mainoskamppiksensa pois rotaatiosta, kun valituksia setin mauttomuudesta tuli niin paljon.
Musta ne mainokset oli hauskoja. Ihme kireepiposia ihmisiä kun ei kestä moista.
bedlam

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja bedlam »

daddykillkill kirjoitti:Tämä kysely olisi pitänyt aloittaa pari viikkoa sitten. DNA:kin veti juuri tällä viikolla samanhenkisen "älly partionjohtaja ja hemaisevat girl-scoutit kiperissä tilanteissa" tv-mainoskamppiksensa pois rotaatiosta, kun valituksia setin mauttomuudesta tuli niin paljon.
On taas kukkahattutädit ollu vauhdissa. Luin jostain uutisesta, että sunnuntaina olisi kampanja loppunut, mutta mää kyllä olin bongaavinani kyseisen mainoksen eilen tai toissapäivänäkin.
Monsieur Manala

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja Monsieur Manala »

daddykillkill kirjoitti:Tämä kysely olisi pitänyt aloittaa pari viikkoa sitten. DNA:kin veti juuri tällä viikolla samanhenkisen "älly partionjohtaja ja hemaisevat girl-scoutit kiperissä tilanteissa" tv-mainoskamppiksensa pois rotaatiosta, kun valituksia setin mauttomuudesta tuli niin paljon.
Täh? Yksi ainoita mainossarjoja jotka eivät ärsyttäneet kuoliaaksi. Ennemmin pitäisi mauttomuuteen vedoten kammeta vittuun ne täysin sietämättömät Eniron 0100100-mainokset televisiosta. Tai se pisuaarimainos "Mul on muuten pidempi ku sulla - siis toi suihku!" joka on aiheuttanut niin suurta myötähäpeää, etten ole vielä tähäänkään päivään mennessä pystynyt keskittymään siihen, mikä se itse mainostettava tuote ko. mainoksessa on.
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja Gat »

Alisuorittava G kirjoitti:
Monsieur Manala kirjoitti:Geetzulta heruis. Ei se kestäis kolmea tuntiakaan ilman sua.
Ja koska saaren ulkopuolellakin muilla nartuilla on kova tarve päästä testaamani pippelin päälle niin eiköhän saarellakin muut tulis perästä. Voisin jopa vähän feikaten korostaa Gattacan tuottamaa nautintoa (vaikka oon kyllä huomannu, että naiset tunnistaa feikkailun suht helposti mut ehkä ne ei tuolla pippelinhimosina kykenis) koska tiedän Gattacan - tuolloin varmaan jo kymmenesti laukeavasta - pipusta riittävän kyllä meille kaikille.

Onhan toi kyllä äärettömän kiihottava kyhäelmä.
No niin.
Tästä syystä oli turha laittaa gallup-rastitusta.
Koska kaikki me tiedämme, että Geetzu lankeaisi Syntiin ekana. Sitä väistämätöntä seuraava spekulointi muista Haluajista ei ilmenisi jos vain yhden voi rastittaa.

Itse laadin tämän hypoteettisen listan. Geetzua lukuun ottamatta ei oletetussa lohkeemisjärjestyksessä (nykyistä varattuna oloa ei laskettu):

Geetzu.
Nykyään kiltti vaimo ja äiti, mutta pohjimmiltaan terveesti aina halukas nainen, suuret seksuaaliset tarpeet, jopa nymfomaani. Olen aina tykästellyt, myös henkisesti, mutta en ole vongannut. Koska on aina varattu ja/tai paksuna.

Suvinen
Minun tapaamiseni saattoi hyydyttää himonsa. Mutta silti veikkaan, että salaa tykästelee minua. Ja autiosaaren olosuhteissa arvostelukykynsä saattaisi vuosien mittaan pettää niin, että sallisi minun Helliä itseään, myös Sisäisesti. Huonompi juttu, että Suvinen voi olla niin Hyvä Tyttö, että saarella vaatisi yksinoikeutta pippeliini, mikä tietenkin olisi väärin muita puutteenalaisia kohtaan.

EveryWoman
Läpeensä perverssi nainen. Analysoisi tuntikausia ennen ja jälkeen, mutta himokkaana antaisi minulle. Haluaisi olla päällä.

Zeb/Quinevere
Jotain intellektuaalis-aatteellista yhteistä löytyy. Saaren olosuhteissa voisimme työstää sen vartaloidemme omaksi oudoksi viisaudeksi.

Lolita
Huono miesmaku (se minkä tunnen) ja tietää minun arvostavan pikkutisuja.

Superior
On se niin hullu ja tietää ulkonäköönsä sovitettavat teinityttöfantasiani.

Prosessi
Eläintajuntafilosofiamme on samansuuntaista, syntyisikö nörttierotiikkaa?
Tosin sosiobiologisesti minun ei kannattaisi elättää Saarella Mukeloaan, vaan syödä se.

Keikaus
Riittävän sekaisin jos kuka. Valmiiksi perverssi miesmaku.
Ei kokisi lähestymistä estävää häpeää saariolosuhteiden väistämättömästä pillukarvankasvusta, varsinkin kun tietää minun olevan pro-tuhero.

Kreitsu
Hassusöpö. Huumorilla saattaisi heltyäkin

Melnais
Usein järkevä, mutta varasinpa ennakkoehdoissa saarelle runsaasti alkoholia, joten eiköhän blondin pikkuhousut ja enemmänkin vilahtelisi.

Xibe
Noin nuori ja eläväinen tarttee ja paljon!

Ninni
Minulle lähes aina kiltti emotyyppi. Antaisi jo sympatiasta. Panisin jos olisi vapaa.

Mustaenkeli
Nykyään pullantuoksuinen siweä maalaisemäntä, mutta empatiaa riittää ja kinky luonne.

Elppis
Nähnyt minusta eroottisen unen jopa kyllikseen pantuna ja raskaana. Voisi olla Ykköskandidaatti Saarella minuun lankeamiseen. Paitsi että unensa oli luultavasti vain raskausajalle tyypillinen hormonihäiriö. Saman kemiallisen tilan voinee Saarella aikaansaada sopivilla vaistot taas nurinpäin kääntävillä e-pillereillä?

Ann, Lapitii, Georgina, Aito_Johanna
Eri syistä vihaavat tai halveksivat minua. Suuret tunteet ovat kuitenkin suuria tunteita, aution saaren stressaavissa oloissa inho voisi kääntyä vastakohdakseen Himoksi.

LISSEE?
Viimeksi muokannut Gat, 11.10.2008 3:31. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
J Berg
Wannabe-kitisijä
Viestit: 4
Liittynyt: 29.12.2007 18:17

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja J Berg »

Gat kirjoitti:Mustaenkeli
Nykyään pullantuoksuinen siweä maalaisemäntä, mutta empatiaa riittää ja kinky luonne.

Nyt repesin niin, että koko talo heräsi. Et oo tosissas...
Pullantuoksuinen :lol:

Joo pullat on tosiaan uunissa

Onko tässä gallupissa otettu huomioon, että mitä tapahtuu jos saarelle eksyy homomies? Ruotsinlaiva on pahasti eksynyt kurssistaan ja törmää atolliin. Laiva uppoaa ja ainoastaan yksi matkustajista selviää hengissä. Hän on homoseksuaali matruusi. Mitä siis tapahtuu vuosien saatossa?
NegaDuck

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

J Berg kirjoitti:Mitä siis tapahtuu vuosien saatossa?
Lapinleuku.
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja Gat »

J Berg kirjoitti: Nyt repesin niin, että koko talo heräsi. Et oo tosissas...
Pullantuoksuinen :lol:

Joo pullat on tosiaan uunissa

Onko tässä gallupissa otettu huomioon, että mitä tapahtuu jos saarelle eksyy homomies? Ruotsinlaiva on pahasti eksynyt kurssistaan ja törmää atolliin. Laiva uppoaa ja ainoastaan yksi matkustajista selviää hengissä. Hän on homoseksuaali matruusi. Mitä siis tapahtuu vuosien saatossa?
ÖÖÖ. Kuka sä oot? Mustis ite vai joku tuttunsa?

Lisäsin ylle listaan mm. Elppiksen.
Pahoitteluni, kun en arvaa kaikkia minulle niissä olosuhteissa potentiaalisesti Antavia.
Itsensäkin saa ilmoittaa.
Sitten näköjään vanhan Cityn Kaakki (?) on rekkautunut tänne. Jos koirallisena misuna (muistelen) koiransakin pelastuisi (Hollywood-leffoissakin muut voi kuolla, kunhan ei koira, symppaan) , ja minä briljeeraisin koiraystävällisyydelläni, heruisko?

HOMOMATRUUSIkysymystä en ihan ymmärrä.
Umpihomo ei olisi saannilleni mikään uhka. Tietysti naiset haluaisivat häntäkin enemmän kuin minua, mutta täyshomona hänellä ei olisi naisille Annettavaa. Hänellä ei seisoisi naisille eikä minuakaan hänen anaalinsa kiinnostaisi.

Tietty jos kysymys menee niin, että missä vaiheessa minä antaisin homolle säälistä tai muuten.. ei ole alkuasetelmaa vastaava kysymys sikäli, että minä en halua panna miestä tai tulla miehen panemaksi.. mutta Naiset yleensä haluavat miestä, ja kyse on siitä milloin minä naista haluava hetero"mies" alkaisin näyttää epätoivoisten haaksirikkoutuneiden puutteenalaisten Kitinämisujen silmissä melkein kelvolliselta heittiä tyydyttämään...

Suurin riski on tosiaan MIRKUN että jos kuolisin ensin vanhuuteen tai jos saaren apinalajeista ehtisi evoloitumaan naisia tyydyttävä Miesolio. Joutuisin vahtaamaan, häätämään ja tappamaan marakatteja ja loreja ennen kuin matruusihomoja..
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
-Superior-
Kitisijä
Viestit: 1234
Liittynyt: 07.04.2006 0:01

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja -Superior- »

Miks oon vasta kuudentena? Ehkäpä tässä on vihdoin syy poistaa tunnukset. Olen MUSTASUKKAINEN eli fakin loukkaantunut. Kaikki sukkaa.
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja Gat »

-Superior- kirjoitti:Miks oon vasta kuudentena? Ehkäpä tässä on vihdoin syy poistaa tunnukset. Olen MUSTASUKKAINEN eli fakin loukkaantunut. Kaikki sukkaa.
Mähän nimenomaan SANOIN, että täysin ilmeistä Geetzua lukuunottamatta EIVÄT ole JÄRJESTYKSESSÄ. Sinä nyt kumminkin olet täysikäiseksi mulle sopivasti sakkolihan näköinen, olet hullu, sulla on riittävän huono miesmaku ja tykkäät ainakin musiikissa suhteellisen Wanhoista jutuista.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2360
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

exPertti kirjoitti:
Lilo kirjoitti:Mä epäilen, että kitinämisut alkais lämmittää toisiaan. Tosin eihän sekään olis Gattiksen kannalta niin huono vaihtoehto.
Tämä ei kuulosta mitenkään erityisen vastenmieliseltä itsestänikään. :)
Minustakaan tämä ei kuulosta vastenmieliseltä ollenkaan!

(Ja ei, en antaisi Gattacalle.)
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
-Superior-
Kitisijä
Viestit: 1234
Liittynyt: 07.04.2006 0:01

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja -Superior- »

Gat kirjoitti:Mähän nimenomaan SANOIN, että täysin ilmeistä Geetzua lukuunottamatta EIVÄT ole JÄRJESTYKSESSÄ.
Ei auta. Haluun olla eka mieleen tuleva, en vasta kuudenneks.

Pitäisköhän laittaa mun (huom täydellisen) pillun kuva tänne, niin tulis selväks et oon ihanin misu koko maailmassa.
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Gattaca ja kitinämisut autiolla saarella

Viesti Kirjoittaja Gat »

RolloTomasi kirjoitti: (Ja ei, en antaisi Gattacalle.)
:shock: Mutta kyse onkin epätoivoisista olosuhteista, joissa en usko sinunkaan olevan noin varma.
-Superior- kirjoitti:
Gat kirjoitti:Mähän nimenomaan SANOIN, että täysin ilmeistä Geetzua lukuunottamatta EIVÄT ole JÄRJESTYKSESSÄ.
Ei auta. Haluun olla eka mieleen tuleva, en vasta kuudenneks.

Pitäisköhän laittaa mun (huom täydellisen) pillun kuva tänne, niin tulis selväks et oon ihanin misu koko maailmassa.
Miten sä voisit olla eka, kun ekaksi mieleen tuli Suvinen?

Tietty on muukin syy, miksi en sinua ekana ajatellut, mutta se syyhän ei kuulu tähän kyselyyn, hmmm..

Silti olen ilmeisesti Loukannut Sinua, saanen Hyvittää "jotenkin"?
Nii ja minä ja varmaan kaikki muutkin haluamme nähdä kuvan Täydellisestä Pillustasi!
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Vastaa Viestiin