Bomb The Bass, KLF ja muita oldies goldies

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
huima

Bomb The Bass, KLF ja muita oldies goldies

Viesti Kirjoittaja huima »

Teininä tuli reivattua Tim Simenonin projektin, Bomb the Bass, tahdissa useammin kuin kerran. Nyt kun tuli vahingossa löydettyä taas kovalevyn nurkalta muutama biisi, oli pakko ihailla ja fiilistellä kuinka tarttuvia samplauksia silloin olikaan onnistuttu tekemään. ( http://brainwashed.com/btb/ )

Tai kuinka hyvältä kuulostaakaan edelleen KLF - jonka tuotokset tuntuvat edelleen tuoreilta, vaikka kohta tulee hiteille jo 15-20 vuotta täyteen ( eli melkein yhtä vanhoja kuin K. Bauer). Muistan edelleen sen päivän, kun ensimmäisen kerran kuulin kaverin luona The White Room-plättyä ja fiilis vatsanpohjassa sanoi että tämä rokkaa. Ja niinhän sitä tuli sitten soitettua vielä vuosienkin jälkeen kaiken maailman koulun bileissä, kun pääsi mikserin taakse istumaan.

Ja kukapa voi unohtaa Josh Winkin higher state of conciousnessia, biisiä joka bileissä soitettuna saa edelleen ihokarvat positiivisessa mielessä nousemaan pystyyn -- ja nyky-yleisön kohdalla valitettavan usein myös tanssilattian tyhjäksi. Mutta voi jumalauta että siinä on biisi, jonka nostatukset toimivat kerrassaan hyvin. 303:sta ja niin acid-housea että oksat pois.

80- ja 90-luku olivat hienoa aikaa elektronisen musiikin kehittymisessä. Tässä vanha ihan herkistyy vanhoja kuunnellessa.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Bomb The Bass, KLF ja muita oldies goldies

Viesti Kirjoittaja Lolita »

huima kirjoitti:KLF - The White Room.
:h:

Eikös KLF tehnyt biisin, joka julkaistaan sitten kun maailmassa on rauha? Jack Bauer varmaan hoitaa homman. Sitä odotellessa.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
killkill

Re: Bomb The Bass, KLF ja muita oldies goldies

Viesti Kirjoittaja killkill »

Eipä uskoisi, että juniorin kanssa löytyisi joku asia josta ollaan samaa mieltä. KLF vastaa parhaista mainstream electro-dance-clubi-biiseistä, mitä 80-90 -lukujen taitteessa tehtiin.

Itse koin tanssimusiikkiherätyksen 80-luvun lopulla MARRS:n, KLF, Double Troublen ja Hithousen kaltaisten pumppujen kautta. Näiden parissa on kiva herkistellä ja jamitella.

Ai niin, arkistoistani löytyy KLF:n "Extreme Noise Terror" -nimellä uudelleenjulkaisema "3 AM Eternal" - biisin speedmetal-versio, jota Top Of The Pops kieltäytyi esittämästä. NIMIKIRJOITUKSILLA VARUSTETTUNA! Hähä!
Vastaa Viestiin