Hellacopters Tavastialla vielä huomenna

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
huima

Hellacopters Tavastialla vielä huomenna

Viesti Kirjoittaja huima »

Tämä menisi Kävin keikalla-topicin alle, mutta en kiusallanikaan laita - sillä pojat heittivät tänään niin hyvää settiä, että olin ihan myyty. Siis olenhan toki ollut bändin fani jo vuosia, ja olen odottanut Tavastian keikkaa kuin kuuta nousevaa, mutta silti. Paras keikka ikinä, joten älkää missatko huomista!

Kitarasointi on niin tiukkaa, että housut pyörivät jalassa - ja showssa on aitoa rock-juhlan henkeä. Riffit kuulostavat livenä niin saatanan paljon paremmilta - ja rock-elkeet näkyvät ja tuntuvat. Kyllä sen näkee että jätkät ovat tourinsa vetäneet ja oppirahansa maksaneet, sillä homma toimii ja tuntuu freesiltä. Ei lainkaan sitä tunnetta kuin jollain isojen starojen keikoilla, kun shown vetäminen on liian rutiinia eikä yhteyttä yleisöön synny.

Ja viimeinen biisi... Jumalauta miten jengi rokkasi. Olisi ollut kiva nähdä mitä Remu Aaltonen olisi digannut kun Tavastialla raikaa pitkästä aikaa Hurriganesin Get On sellaisella sykkeellä, että voin vain kuvitella aikoinaan Hurriganesin keikoilla olleen yhtä tiukka fiilis.

On muuten hyvä fiilis päästä viimein keikkapaikalle, noutaa valokuvaajapassi ja venailla keikan alkua lavan edessä turva-aidan takana muiden kuvaajien kanssa. Kolme ekaa biisiä on normaali setti, jonka bändit antavat kuvata - ja lavan edestä olikin lähdettävä pois, mutta loppukeikan sain kuvata muualta salista -- ainoa kuvaaja, jolle oli siihen lupa myönnetty. Nyt on vuorossa kuvien jälkikäsittely ja lähetys eteenpäin Ruotsiin.

Gullible ainakin oli mestoilla, oliko muita?