Bloodhound Gang: Maailmankiertueen päätös

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
huima

Bloodhound Gang: Maailmankiertueen päätös

Viesti Kirjoittaja huima »

Voi teitä jotka ette lähteneet Nosturiin katsomaan Bloodhound Gangin kiertueen päätöstä. Missasitte suuren maailman pissahuumori-shown ja reilun setin hyvää soittoa, sekä älyvapaata leikkimistä lavalla. Eli kyseessä oli todellakin vastinetta rahalle.

Keikka oli hyvin interaktiivinen ja välispiikeissä oli todellakin joku kirjoittanut bändille Suomeen sopivia herjoja, mikä jaksoikin pitää yleisön mielen vireänä. Herjoja heitettiin joka suuntaan ja osansa saivat musiikkimaailmasta useamman kerran mm. Depeche Mode, Jay-Z, Bon Jovi ja HIM. HIM:n Gas Lipstick kuitenkin taputettiin yleisöstä hetkeksi lavalla kättelemään bändin jäsenet ja todettiin että Gas on selkeästi bändin coolein tyyppi, ja ainoa joka ei näytä tytölle.

Osat vitseistä olivat selkeää rautalangasta väännettyä älypäähuumoria ja jotkut vittulut ja viittaukset hieman hienovaraisempia. Itse repesin liitoksistani siinä vaiheessa kun yhden biisin päälle heitettiin Linkin Parkin lyriikkaa Papercut-biisistä. Selkeämpiä juttuja ja show elementtejä lavalla olivat yhden yleisön jäsenen kannustaminen lavalla riisutumaan alasti ja virtsaamaan laulajan kädelle, tai kuinka bändin basisiti kusi ihan reilusti laulajan päälle - tämän soittaessa Depeche Moden kappaletta kitaralla.

Luonnollisesti lavalla oli suuret määrät äijäilyä ja herjan heittoa, kuten myös basistin tarkkaa kontrollia ruumiistaan edustaneet 'Jägermeister'-pullon juominen kerralla ja vastaavasti suomalaisen ruuan ulosoksentaminen käskystä. Pakko noita lapsellisia temppuja oli ihailla, sillä osana showta ne toimivat hyvin.

Muitakin pienempiä ja isoja oivalluksia oli, mutta mitä niitä turhaa tässä kertaamaan. Missasitte hyvän keikan - ja vaikka Nosturi ei ollut edes täynnä, hiki tuli jammatessa ja viimeistään viimeisen biisin aikana hyppiessä.... Ja kukaan ei varmastikaan arvaa mikä se viimeinen biisi oli.

Kiitokset loistavalle seuralle keikalla.
tuulenpuiska

Re: Bloodhound Gang: Maailmankiertueen päätös

Viesti Kirjoittaja tuulenpuiska »

huima kirjoitti:Ja kukaan ei varmastikaan arvaa mikä se viimeinen biisi oli.
Jossei se oo Paranoid, niin ei arvata. Kerro tuulenpuiskaa kiinnostaa.
Dumari

Re: Bloodhound Gang: Maailmankiertueen päätös

Viesti Kirjoittaja Dumari »

Haluan omalta osaltani kiittää seuraa, joka oli myös loistavaa, kuten keikkakin. Huima loistokkaasti mainosti keikkaa ja nappasin tilaisuudesta vaarin ja poistin keikkalipun huomaani. Ennen keikkaa hieman epäilytti show:n taso, mutta jälkikäteen asiasta ei ole epäilystäkään; tämän pändin keikalle on päästävä vielä joskus, jos pojat Suomessa keikkailevat tulevaisuudessa. Räävitöntä showta, voin suositella, jossei omaa liian hienoa helmaa.

Loppuun vitsi, joka kuultiin keikalla (! lievä törkyvaroitus !);

Q:"What´s the difference with Micheal Jackson and plastic shoppingbag?"
A: "Plastic shoppingbag ain´t dangerous to children!"

(en ole varma sanamuodosta, mutta sinnepäin, kyl te tiedätte :wink: )
huima

Re: Bloodhound Gang: Maailmankiertueen päätös

Viesti Kirjoittaja huima »

Dumari kirjoitti:Q:"What´s the difference with Micheal Jackson and plastic shoppingbag?"
A: "Plastic shoppingbag ain´t dangerous to children!"
No melkein, mutta idis tuli selväksi.

Q: What is brown and in a baby's diaper?
A: Michael Jackson's hand


Q: When is it time to go to bed in Neverneverland ranch?
A: When the big hand goes on top of the little hand


Räävitöntä meininkiä.
Dumari

Re: Bloodhound Gang: Maailmankiertueen päätös

Viesti Kirjoittaja Dumari »

Suvinen kirjoitti:Luittehan iltiksestä jutun keikasta?
"Amerikkalaisbändi sikaili keikalla; yleisö raivoissaan"
No, olitteko? Raivoissanne kuseskelusta? Ja oliko keikalla oikeasti lapsia, kuten tekstissä mainitaan?
Yleisö raivoissaan?? ???? ???? ???? ja ??? ??? ???
No jos raivoisat aplodit lasketaan, niin sitten...
Keikalla oli pissiksiä eturivissä (15-17v), mutta tuskin mitään sellaista näkyi, mitä he eivät olisi jo nähneet netistä haetuissa clipeissä (eli pipuu).
Olihan se käytös härskiä, mutta ei nyt kuitenkaan niin härskiä että kieltäisin 17-vuotiasta pikkusiskoani keikalle menemästä.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Bloodhound Gang: Maailmankiertueen päätös

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Suvinen kirjoitti:Luittehan iltiksestä jutun keikasta?
"Amerikkalaisbändi sikaili keikalla; yleisö raivoissaan"
No, olitteko? Raivoissanne kuseskelusta? Ja oliko keikalla oikeasti lapsia, kuten tekstissä mainitaan?
Ei voi olla totta! Mä olin silmä kovana, mutta sikailu jäi näkemättä. Ei ei, en osaa paheksua enkä olla raivoissani. Hyvä keikka, hyvä show.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
tuulenpuiska

Re: Bloodhound Gang: Maailmankiertueen päätös

Viesti Kirjoittaja tuulenpuiska »

Jaahas. Suomen lehdistö näyttää taas "ammattitaitonsa".
Vastaa Viestiin