Emma Salokoski Ensemble -levynjulkaisukeikka

Leffat, musiikki, taide, kirjallisuus ja sensellaiset
aimohaiku

Emma Salokoski Ensemble -levynjulkaisukeikka

Viesti Kirjoittaja aimohaiku »

Emma Salokoski Ensemble (aik. Emma Salokoski Trio) on viime aikoina esiintynyt harvakseltaan, joten jokainen tilaisuus nähdä ja kuulla kokoonpano lavalla täytyy hyödyntää. Tällä kertaa vuorossa oli ”Kaksi mannerta” -levyn julkkarikonsertti ja KOM-Teatterin sali oli täynnä innokkaita kuulijoita. Ikäjakauma oli varsin laaja, mikä ei ole mikään ihme musiikkityyli ja esityspaikka huomioiden.

Emma Salokoski Ensemble on nuorista ja lahjakkaista muusikoista erinomainen bändi, joten toivoa sopii, että jatkoa seuraa. Solistin mukaan konsertin ”Kaksi Mannerta” -levy oli vuosia kestänyt projekti, joka viimeinkin toteutettiin hänelle myönnetyn taiteilija-apurahan turvin. Emman lisäksi bändissä vaikuttavat Tuomo Prättälä, koskettimet; Lauri Porra, basso; Mikko Kosonen, kitara sekä Marko Timonen, rummut ja perkussiot.

Konsertti aloitettiin uuden levyn käännöskappaleella ”Miksi sä meet (Porque Te Vas)” ja huipentui ”Puutarhassa” -EP:n huikeaan Unto Mononen -coveriin ”Tähdet meren yllä”. Konsertissa kuultiin bändin molemmat levyt lähes kokonaisuudessaan, levyjen ulkopuolista materiaalia ei soitettu. Aulikki Oksasen tekstiin Tuomas Kailan säveltämä "Kaksi mannerta" oli konsertissa niin huikea esitys, että meinasi ihan tulla tippa silmään. Myös J. Karjalaisen alunperin levyttämä Hullun laulu oli varsin mukavaa kuultavaa.

Konsertin kohokohdiksi muodostuivat tiukkaa bassottelua ja kitarointia sisältävä bossanova -tsipale ”Mas Que Nada” sekä Pekka Streng -cover ”Puutarhassa”. Nämä saivat puntin vipattamaan, vaikka varsinainen rock-konsertti ei kyseessä ollutkaan. Yleisö istui sivistyneesti tuoleillaan koko konsertin ajan, kukaan ei edes noussut seisomaan. No, tämä onkin enemmän kuuuntelu- kuin bilemusiikkia.

Bändi ja erityisesti sen valovoimainen solisti näyttivät nauttivan soittamisesta ja Emma jutteli yleisölle rennosti niitä näitä kappaleiden välissä, tästä välittyi katsomon puolelle varsin lämmin tunnelma. Neljä viikko jatkuneesta flunssasta huolimatta Emman ääni kesti hyvin koko konsertin ajan. Bändi taputettiin kaksi kertaa takaisin lavalle, joten encoreja kuultiin kokonaisuudessaan kolme. Emma valitteli konsertin lyhyyttä ja kutsui läsnäolijat juhlimaan uutta levyä KOM-teatterin ravintolaan ja sen jälkeen Sikalaan. Oli kiva olla läsnä tällä keikalla.

Hyvää Brasilian matkaa Emmalle! :)