Kitinä

Huomasin, että mun into tositv:tä kohtaan vaatii oman ketjunsa.

Diilin toinen jakso oli yhtä hämmentävä kuin eka. Taas pääpaino oli kerjäyssoitoissa. Tähän kiinnitti jo Jaajokin lopussa huomiota kuittailemalla osallistujille siitä, että alkaa olla vastapalveluslistalla ruuhkaa. Toiminta oli ihmeellistä sekoilua ja sen räppijantterin lippis ja pää eri paria. Mietin taas tätä katsoessa miten oikeassa työelämän tutkimus on siinä, että hyvä (tai huono) työntekijä on aina enemmän tai vähemmän yhteisön tuotos. Toisen organisaation tähtipelaaja on toisaalla kompasteleva sekoilija, ja oikeissa olosuhteissa toopempikin voi loistaa. Ehkä tämä jollain tasolla toimii jopa tapana erotella onnekkaat osaavista.

Sitten Tempparit. Nyt kun ei enää tee töitä nuorten aikuisten kanssa niin tämä on ainoa, ja toki vahvasti polarisoitunut väylä heidän maailmaansa. Olen miettinyt paljonko tuo pohjaton liberaalius kaikkea kohtaan aihettaa siitä nuoriolaisten maailmantuskasta. Ei pidä ymmärtää väärin, mun mielestä on hienoa että omaa kumppania kannustetaan ja jopa autetaan etsimään itseään, kokeilemaan, elämään, tekemään virheitä ja tutkimaan, mitä kaikkea maailmasta löytyy. Mutta olen vähän skeptinen, että onko tuo se mitä kaikki heistä oikeasti ajattelevat, vai onko se vain tämän sukupolven "tarina", oikea vastaus jonka kaikki tietävät. Tai siis kaikki paitsi Mirkku Nokialta, mutta hänkin oppi sen kolmanteen iltanuotioon mennessä, kun oli torpallinen innokkaita opettajia.

^ Kyllä se liberaalius karisee noista nuorista iän myötä. Siirtyvät äänestämään vasemmistoa.

En nauti myötähäpeästä ja on niin alhainen sieto tyhmyydelle, että en pysty katsomaan mitään tosi-tv:tä.

So Hard kirjoitti: ↑05.03.2021 10:28 En nauti myötähäpeästä ja on niin alhainen sieto tyhmyydelle, että en pysty katsomaan mitään tosi-tv:tä.

Komps

Mä en paljoa tositelkkua katsele, mutta viime syksynä tullut australian masterchef:n all star kausi oli ihan huippu. Kokkauksen taso oli huikea. Aivan eri luokkaa kuin kotimaisessa versiossa.

Katselen vain vahvasti käsikirjoitettua tosi-tv:tä, vai lasketaanko näitä edes:

- Muutto vai remppa
- Muutto vai remppa Vancouver
- Muutto vai remppa Australia
- Fast n´ loud
- Grand desings

James Potkukelkka kirjoitti: ↑05.03.2021 10:33

So Hard kirjoitti: ↑05.03.2021 10:28 En nauti myötähäpeästä ja on niin alhainen sieto tyhmyydelle, että en pysty katsomaan mitään tosi-tv:tä.

Komps

SH huijaa. Ehkä se ei ole tosi-tv:tä, mutta kyllä saman argumentin pitäisi päteä Putoukseenkin.

Mä taas haluan performoida ja signaloida kulttuurielitistä positiota, enkä siksi katso tällaisia. Ja kerron tämän mielelläni. Tai jos katson, niin vain sosiologisesta mielenkiinnosta (mitä kai Exsunkin avausviesti ilmensi). Ja silloinkin vain Australian Master Chefiä.

urpiainen kirjoitti: ↑05.03.2021 10:42

James Potkukelkka kirjoitti: ↑05.03.2021 10:33

So Hard kirjoitti: ↑05.03.2021 10:28 En nauti myötähäpeästä ja on niin alhainen sieto tyhmyydelle, että en pysty katsomaan mitään tosi-tv:tä.

Komps

SH huijaa. Ehkä se ei ole tosi-tv:tä, mutta kyllä saman argumentin pitäisi päteä Putoukseenkin.

Sama argumentti pätee Putoukseenkin. Ja Posseen.

Vagabondo kirjoitti: ↑05.03.2021 10:36 Mä en paljoa tositelkkua katsele, mutta viime syksynä tullut australian masterchef:n all star kausi oli ihan huippu. Kokkauksen taso oli huikea. Aivan eri luokkaa kuin kotimaisessa versiossa.

Pitkän linjan Australian MasterChef -katsojana olin hämmentynyt tämän kauden kanssa. Ensinnäkin, vähän ohjelman ideasta poiketen, nämä kaikki kilpailijat olivat siis ravintola-ammattilaisia, eivät (enää) harrastelijoita. Lisäksi itse kokkaaminen, tai ainakin sen oppiminen, on jäänyt aivan kummalliseen osaan ohjelmassa. Keskeistä on enää itse kilpailu ja reaktiot tuomaripöydässä. Vielä pari kautta sitten ohjelma innosti omiakin kokkauskokeiluja, kun tehtävinä saattoi olla vaikkapa klassikkoannosten tekoa, ja kokkauksen lomassa käytiin läpi opettavaisesti keskeiset työvaiheet ja hyvät vinkit. Uudelta kaudelta en innostunut soveltamaan vissiin mitään omassa keittiössäni, ohjelma oli pelkkää kisaviihdettä ja tunnepornoa. On se toki hyvin tehty, kotimaista halpisversiota ei tuon jälkeen pysty katsomaan.

urpiainen kirjoitti: ↑05.03.2021 10:48 Pitkän linjan Australian MasterChef -katsojana olin hämmentynyt tämän kauden kanssa. Ensinnäkin, vähän ohjelman ideasta poiketen, nämä kaikki kilpailijat olivat siis ravintola-ammattilaisia, eivät (enää) harrastelijoita. Lisäksi itse kokkaaminen, tai ainakin sen oppiminen, on jäänyt aivan kummalliseen osaan ohjelmassa. Keskeistä on enää itse kilpailu ja reaktiot tuomaripöydässä. Vielä pari kautta sitten ohjelma innosti omiakin kokkauskokeiluja, kun tehtävinä saattoi olla vaikkapa klassikkoannosten tekoa, ja kokkauksen lomassa käytiin läpi opettavaisesti keskeiset työvaiheet ja hyvät vinkit. Uudelta kaudelta en innostunut soveltamaan vissiin mitään omassa keittiössäni, ohjelma oli pelkkää kisaviihdettä ja tunnepornoa. On se toki hyvin tehty, kotimaista halpisversiota ei tuon jälkeen pysty katsomaan.

Joo, ei tuosta paljoa vinkkejä kotikokkailuun irtoa ja jotkut annoksista oli vähän massiivisia mun ravintolabudjetilleni. Työmäärän on pakko näkyä hinnassa sen verran voimakkaana, että mä tyydyn vähän edullisempaan vaihtoehtoon. Mutta niin hienoja valmistustekniikoita ja annoksia, että oli mielenkiintoista katsottavaa. Mutta tämä tosiaan oli poikkeuskausi ja sen takia siitä innostuin. Vähän vahingossa ja puolessa välin vasta. Noin yleisesti nää kokkikilpailuformaatit ei jaksa kiinnostaa, vaan mieluummin katson suunniteltumpia kokkausohjelmia, silloin harvoin kun sellaisia katselen.

urpiainen kirjoitti: ↑05.03.2021 10:42 Mä taas haluan performoida ja signaloida kulttuurielitistä positiota, enkä siksi katso tällaisia. Ja kerron tämän mielelläni.

Tärkeä lisäys!

Vagabondo kirjoitti: ↑05.03.2021 11:13

urpiainen kirjoitti: ↑05.03.2021 10:42 Mä taas haluan performoida ja signaloida kulttuurielitistä positiota, enkä siksi katso tällaisia. Ja kerron tämän mielelläni.

Tärkeä lisäys!

70-lukulaista! postmoderni ihminen katsoisi ironisesti fanittaen.

En tosin tiedä, miten post-postmodernismi suhtautuu asiaan. Ehkä Urpsu edustaa sitä?

James Potkukelkka kirjoitti: ↑05.03.2021 11:21 En tosin tiedä, miten post-postmodernismi suhtautuu asiaan.

Ne on siellä saarella!

James Potkukelkka kirjoitti: ↑05.03.2021 11:21

Vagabondo kirjoitti: ↑05.03.2021 11:13

urpiainen kirjoitti: ↑05.03.2021 10:42 Mä taas haluan performoida ja signaloida kulttuurielitistä positiota, enkä siksi katso tällaisia. Ja kerron tämän mielelläni.

Tärkeä lisäys!

70-lukulaista! postmoderni ihminen katsoisi ironisesti fanittaen.

En tosin tiedä, miten post-postmodernismi suhtautuu asiaan. Ehkä Urpsu edustaa sitä?

Mähän näytänkin 70-lukulaiselta! Mun asenne on enlightened enlightment, uskon modernin valistuksen ideoihin, mutta olen syvän tietoinen modernin kriisistä. Kuitenkin ehkä hylkään post-modernismin ja valitsen jonkilaisen moderni 2.0:n.

Mut on joo hankalaa. Vaikka olen nykyisin vähän sivussa taideyliopistojen hipstereistä, olen aistivinani että ehkä postmodernin ironian aika tosiaan on piireissä vähän mennyt, mutta tässä kontekstissä pitäisi kuitenkin puhua ennemmin post-ironysta tai new sinceritystä kuin koko laajasta post-postmodernismista. Voisi ehkä ajatella, että new sincerity olisi sellainen paluu tosissaan olemiseen, aitoon ja suoraan kokemiseen ilman etäännytystä.

Post-irony olisi sitten monimutkaisempi juttu, jossa jotenkin ollaan samaan aikaan ironisia ja etääntyneitä, mutta kuitenkin touhutaan samalla tosissaan. Kiinnostavaa sinänsä, mutta kuten kaikkien monimutkaisten ajatusten kohdalla tuppaa olemaan, jätkät pilas. Tarkpoitan sitä, että ensimmäinen esimerkki joka tulee mieleen on tietysti nettivetoinen alt-right-liikehdintä: provotaan ja trollataan kännissä ja läpällä, hihitetään kun tosikot loukkaantuu, ei toki olla oikeasti natseja vaan leikitään meemeillä, mut kuitenkin vallataan capitol, heitetään polttopulloja vastaanottokeskuksiin, lyödään Katajaa vasaralla päähän, potkitaan jengiä hengiltä Rautatientorilla ja marssitaan kaduilla.

sivustahuutaja kirjoitti: ↑05.03.2021 12:12

James Potkukelkka kirjoitti: ↑05.03.2021 11:21 En tosin tiedä, miten post-postmodernismi suhtautuu asiaan.

Ne on siellä saarella!

urpiainen kirjoitti: ↑05.03.2021 12:14

Post-irony olisi sitten monimutkaisempi juttu, jossa jotenkin ollaan samaan aikaan ironisia ja etääntyneitä, mutta kuitenkin touhutaan samalla tosissaan. Kiinnostavaa sinänsä, mutta kuten kaikkien monimutkaisten ajatusten kohdalla tuppaa olemaan, jätkät pilas. Tarkpoitan sitä, että ensimmäinen esimerkki joka tulee mieleen on tietysti nettivetoinen alt-right-liikehdintä: provotaan ja trollataan kännissä ja läpällä, hihitetään kun tosikot loukkaantuu, ei toki olla oikeasti natseja vaan leikitään meemeillä, mut kuitenkin vallataan capitol, heitetään polttopulloja vastaanottokeskuksiin, lyödään Katajaa vasaralla päähän, potkitaan jengiä hengiltä Rautatientorilla ja marssitaan kaduilla.

Juu. Onhan esitetty, että toinen maailmansota oli Hitlerin ironinen performanssi, joka vain hiukan karkasi käsistä.

Ironista fanitusta harrastimme jo 80-luvun lopulla Irwinin suhteen ja tuttu puolestaan järjesti Twin Peaksin katsomisjuhlia, joissa katsottiin em. sarjaa ja juotiin samalla kahvia isoista mukeista.

Eli kun kyseessä on melkein kekkosenajanasia, ei varmastikaan enää ole kuuminta hottia.

Ja 90-luvun Ultra Bra oli minusta jonkinlainen arkkityyppi post ironysta: leikkivät 70-luvun laululiikkeellä, mutta olivat samaan aikaan jotenkin aika tosissaan - rankensihan Sinnemäki poliittisen uransakin sille. Tämä oli varmaan yksi syy, miksi en oikein lähtenyt tähän mukaan. Vaikka pyörin osin samoissa bileissä ja muissa riennoissa kuin Sinnemäki & co 90-luvun loppupuoliskon, minusta 70-lukuun olisi pitänyt säilyttää ironisempi etäisyys ja keksiä jotain omempaa. Tästä ei minusta ollut oman sukupolveni akateemiseksi nuorisoliikehdinnäksi, koska isänmurha jäi puuttumaan. Siksi on kumma nyt lukea juttuja, jonka mukaan Ultra Bra -meininki oli muka minun sukupolveni sukupolvikokemus! Höps, se oli suurten ikäluokkien kulttuurieliitin nuoleskelua 80-luvun juppiajan jälkeen.

Sinnemäki ei rakentanut yhtään mitään. Toimittajat Ultra Bra yhteyden toivat aina jutuissaan esiin. Täydellinen yllätys myös hänelle itselleen, että tuli valituksi. Radiohaastattelussa kysyttiin miksi ihmiset äänestivät sinua? Sinnemäki: En tiedä.

urpiainen kirjoitti: ↑05.03.2021 12:37 Ja 90-luvun Ultra Bra oli minusta jonkinlainen arkkityyppi post ironysta: leikkivät 70-luvun laululiikkeellä, mutta olivat samaan aikaan jotenkin aika tosissaan - rankensihan Sinnemäki poliittisen uransakin sille. Tämä oli varmaan yksi syy, miksi en oikein lähtenyt tähän mukaan. Vaikka pyörin osin samoissa bileissä ja muissa riennoissa kuin Sinnemäki & co 90-luvun loppupuoliskon, minusta 70-lukuun olisi pitänyt säilyttää ironisempi etäisyys ja keksiä jotain omempaa. Tästä ei minusta ollut oman sukupolveni akateemiseksi nuorisoliikehdinnäksi, koska isänmurha jäi puuttumaan. Siksi on kumma nyt lukea juttuja, jonka mukaan Ultra Bra -meininki oli muka minun sukupolveni sukupolvikokemus! Höps, se oli suurten ikäluokkien kulttuurieliitin nuoleskelua 80-luvun juppiajan jälkeen.

Sä et oo tarpeeksi porvari. 70-luvun laululiike on liian lähellä sua. Mä olen henkisesti riittävän kaukana kuunnellakseni lauluja joissa idolisoidaan kommunistisia diktaattoreita ja unelmoidaan aseellisesta vallankumouksesta.

urpiainen kirjoitti: ↑05.03.2021 10:42

James Potkukelkka kirjoitti: ↑05.03.2021 10:33

So Hard kirjoitti: ↑05.03.2021 10:28 En nauti myötähäpeästä ja on niin alhainen sieto tyhmyydelle, että en pysty katsomaan mitään tosi-tv:tä.

Komps

SH huijaa. Ehkä se ei ole tosi-tv:tä, mutta kyllä saman argumentin pitäisi päteä Putoukseenkin.

Mä taas haluan performoida ja signaloida kulttuurielitistä positiota, enkä siksi katso tällaisia. Ja kerron tämän mielelläni. Tai jos katson, niin vain sosiologisesta mielenkiinnosta (mitä kai Exsunkin avausviesti ilmensi). Ja silloinkin vain Australian Master Chefiä.

Putous oli parhaimmillaan ihan ok improkomediaa, mutta en ole sitäkään kyllä katsonut vuosiin. Silloin kun oli Aku ja Riku, katsoin.

exsu kirjoitti: ↑05.03.2021 9:47 Huomasin, että mun into tositv:tä kohtaan vaatii oman ketjunsa.

Jos jättää hyvän ketjun lojumaan, niin ei kannata hämmästyä, jos huomaa sen kaapatuksi, kun seuraavan kerran palaa sen luokse

Jos minäkin hiukan pohdin, niin pohdin sitä miksi ihmiset niitä katsovat? Vahingonilo? Tirkistely? Myötähäpeä? Keveys?

Viime aikoina olen katsonut etupäässä historiallisiin hahmoihin pohjautuvia juttuja (El Chapo), ajankuvauksia (Samuraiden aika, It's a sin) ja komediaa. Ainainen kotona olo on saanut aika lailla kyllästymään kaikkeen ei-interaktiiviseen viihteeseen.

En mäkään kestä Putousta, Possea tai juuri muutakaan saman genren settiä.

No niin, tämä Diili taas mietityttää. Kerjääminen ja suhteilla pelaaminen jatkuu, ja sekoilun määrä on vakio. Sekä mehukioskijaksossa että siinä, jossa rakensivat brändiä Tefloneille hämmästytti kyvyttömyys kysellä neuvoja heitä varten paikalle järjestetyiltä asiantuntijoilta. Tefloneiden kodalla joku graafikko jopa ihan opasti kysymättä, mutta hänen sanomansa ohitettiin tarpeettomana.Paineen alla tulee toki vedettyä mutkia suoriksi, mutta helposti tulee mielikuva ylimielisestä ja jääräpäisestä tyypistä, joka mielummin puskee päin seinää kun pyytää apua.

Nythän on kiinnostava tilanne, kun jäljellä olevasta sakista vähintään kaksi on ajanut sinne ihan vaan vahingossa ja tuulen mukana. Esimerkiksi sen Arielin panos mehujaksoon oli soitella frendejä läpi ja pyytää smoothieostoksille heidän kiskalle. Siinäpä vasta innovatiivista markkinointia!

Mun veikkaus voittajaksi on Sointu tai Marko. Näistä jälkimmäinen taitaa todennäkösemmin olla kiinnostunut ko. työstä, Sointua taitaa kiinnostaa enemmän voittaminen.